DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
@DTremens

Niin, lainaamani kirjoittajahan väitti sivuston arvoiden menevän säännöllisesti päin persettä, siihen kommentoin. Tässä on nyt löydetty peräti kolme lappua, joissa jokin muuttuja on vienyt arvion kauaksi totuudesta. Ne muutama sata muuta onkin sitten osunut aika hyvin kohdilleen, ihan hyvä osumaprosentti mun mielestä.

Ei kai sitä kukaan minään jumalan sanana pidäkään, mutta noin tarkkojen arvioiden osuessa usein maaliin, on ihan käytännöllistä tosiaan käyttää sitä avustavana työkaluna. Kyllähän meilläkin arvioitiin ennen koronan alkua THL:n toimesta, että kuolleita tulee olemaan joku 100 000. Ei ihan osunut, mutta silti edelleen THL:n ennusteisiin luotetaan aika vakaasti, vaikka noinkin pahasti meni metsään arvio...

Noista esimerkeistä sen verran, että Dahlinin kohdalla tosiaan tuo Henkan mainitsema Buffalo-lisä vaikutti varmasti. Kaprizov sai kyllä lypsettyä paljon enemmän, kuin olisi luullut, johan se todettiin jo täälläkin kirjoittajien toimesta. RNH:lle itsekin odottelin isompaa numeroa, siinä sitten mentiin vähän toiseen suuntaan. Pointtina siis se, että tuo sivusto osasi kyllä periaatteessa ennustaa nuokin kohdilleen, mutta jokin ulkoinen tekijä sitten käänsi arvion persiilleen.
Lähinnä tarkoitukseni oli tuoda esille että onhan noita kun kerran sinä koit tarpeelliseksi huudella alkoiko säännölisyyden laskenta pari tuntia takaperin. Kyllä niitä huteja tulee ja ihan säännöllisesti, mutta se on myös normaalia ja odotettavaa.
 
I'm just here so I won't get fined.

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Niin, mun mielestä on vähän turha nostaa niitä kolmea (?) hutia esille, jos alkuperäinen väite oli että "menee säännöllisesti päin persettä". Ennemminkin se menee toisin päin tässä tapauksessa.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ihastunut katse pukukopin suihkussa
EH:n arviot ovat mielestäni ihan osuvia, mutta ärsyttävää niissä on, että monet käyttävät niitä perustelemaan yksittäisen sopimuksen hyvyyttä/huonoutta. Siinä tarkoituksessa ne ovat huonoja, koska ennustus perustuu pitkälti jo solmittuihin sopimuksiin, jotka saattavat olla pääsääntöisesti hyviä tai huonoja.

Että kun esim. Hymanin sopimusennuste perustuu samantyylisiin laitureihin Clarksonista Lucicin kautta Erikssoniin, niin ennuste voi olla osuva, mutta vaikka seura onnistuisi solmimaan sopimuksen ennusteen alle, se ei tarkoita, että sopimus olisi hyvä. Sopimus voi ennusteen alle osumisesta huolimatta olla suurella todennäköisyydellä todella huono.

Jos siis NHL-seuraa pyritään johtamaan modernilla analyyttisellä otteella, niin se ei ole dollareista taistelemista sellaisten pelaajien kanssa, joiden tulevaisuus näyttää vähemmän valoisalta. Tällaiset pelaajat pitäisi mieluummin päästää menemään kuin yrittää saada sopimuksesta alennusta.
 
Tutkija. Humanistinen kiekkoteoria, kasvutarinoiden koulukunta.

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Niin, mun mielestä on vähän turha nostaa niitä kolmea (?) hutia esille, jos alkuperäinen väite oli että "menee säännöllisesti päin persettä". Ennemminkin se menee toisin päin tässä tapauksessa.
Ehkä meillä on vain eri käsitys siitä mitä "säännöllinen" tarkoittaa. Minulle se ei tarkoita esim "pääasiallisesti" vaan enemmän "toistuvasti". Toisinsanoen molemmat tapahtuvat säännöllisesti eivätkä sulje toisiaan pois. Sinä puhut ilmeisesti osumaprosentista, et niinkään osumien/hutien säännöllisyydestä.

Säännöllinen = useita kertoja ja määrätyin väliajoin tapahtuva.

Se on tapahtunut ja tulee tapahtumaan useita kertoja ja määrätty väliaika olkoon tässä minulle vaikka joka vuosi.
 
I'm just here so I won't get fined.

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ehkä meillä on vain eri käsitys siitä mitä "säännöllinen" tarkoittaa. Minulle se ei tarkoita esim "pääasiallisesti" vaan enemmän "toistuvasti".

Säännöllinen = useita kertoja ja määrätyin väliajoin tapahtuva.

Se on tapahtunut ja tulee tapahtumaan useita kertoja ja määrätty väliaika olkoon tässä minulle vaikka joka vuosi.
Voi hyvinkin olla. Se käsitysero tulee varmaan tuossa boldaamassani sanassa. Jos EH on arvioinut muutaman sadan sopparin arvot tässä viime aikoina, niin mä en kyllä uskaltaisi käyttää termiä usea, jos niistä kolme on mennyt perseelleen.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Voi hyvinkin olla. Se käsitysero tulee varmaan tuossa boldaamassani sanassa. Jos EH on arvioinut muutaman sadan sopparin arvot tässä viime aikoina, niin mä en kyllä uskaltaisi käyttää termiä usea, jos niistä kolme on mennyt perseelleen.
On niitä enemmänkin, nuo tuli aamusta ensimmäisenä vain mieleen. Jos kiinnostaa enemmän niin katsoppa vaikka seuraavat: Bogosian, Duclair, Barrie, Landeskog, Ovechkin, Goligoski, Edler. Enempää en jaksa vängätä mutta pitäydyn omassa näkemyksessäni siitä että tuo on tapahtunut useita kertoja tänäkin vuonna ja tulee tapahtumaan seuraavanakin. Alkuperäinen kirjoittaja jolle vastasit kertokoon halutessaan mitä hän tarkoitti säännöllisellä ja voitte jatkaa siitä. Mukavaa päivää, nyt pitää rientää töihin!
 
I'm just here so I won't get fined.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Onhan tuolla ennusteissa ollut sitä leveempää haarukkaa enemmän niiden UFA-soppareiden kanssa, koska UFA nyt yleisesti on vapaampi markkina. Mutta RFA-sopimuksia se ennakoi todella hyvin, koska ne nyt muutenkin käyttäytyy todella taulukkomaisesti.

Ja se miksi tämä on hyödyllistä, on se, että RFA-sopimukset tehdään lähestulkoon järjestään UFA-periodin jälkeen. Tässä nyt jo toista kuukautta mennään ja tippuu viimeisiä. Kesä-heinäkuussa näitä ennusteita tulee eniten kateltua, kun se soppariosasto jengeissä on vielä suurelta osin levällään. Harva tietää tasan tarkkaan mitä joukkueella on free agencyssä käytettävissä. Ja sitä tilannetta tukee nämä RFA-ennusteet. Voi laskea niiden varmojen jatkosopimusten summan ja siitä jää joku noin cappi-tila, jonka vain GM't itse tietää tai ovat haarukoineet. Silloin ulkopuolinenkin pääsee asioista jyvälle. Onko johonkin kalliiseen UFAan mitään mahdollisuuksia tms ilman treidejä..?

Ja esim Kotkaniemen tapauksessa se myös antoi varsin hyvää informaatiota tuohon offer-sheettiin, että kuinka raju se tarjous pitää olla, jotta pelaaja vaihtaa maisemaa. Eli ennusteisiin nähden piti tarjota yli kaksinkertaista palkkaa.

Eli paljonko Kaprizovin ennuste oli? Mulla ei enää tilausta tuonne, joten en pääse tarkistamaan. Korkki meni juuri kiinni.
Ennusti pituudeltaan 5-vuotista, 7.738M. 8-vuotisen caphit olisi ollut 9.676M. Tässä tuntui käyneen vähän "Matthewsit", verrattavana skenaariona, eli vaadittiin suurinta mahdollista palkkaa ja pelaaja määritteli sitten itse sitä pituutta.

Mutta kaikenkaikkiaan Kaprizov on poikkeustapaus. Poikkeustapaus oli yllätyksellinen, no shit? Eihän sillä ollut edes 82 matsia vielä vyöllä ja 100 NHL-pelin rajan ylittäminen on kaikissa RFA-lapuissa selkeä factor.

Darnell Nurselle ennusti 8-vuotiseksi 8.64M, kunhan muistaa vaihtaa palkkakaton 82,5 miljoonaan, eli vuoden päästä tulevaa cappia vasten.

Onhan siellä tuokin kiva työkalu, että voi leikkiä, mitä on nykyinen 7M vaikka tulevaisuuden 100 miljoonan cappia vasten.
 
Viimeksi muokattu:
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Eli paljonko Kaprizovin ennuste oli? Mulla ei enää tilausta tuonne, joten en pääse tarkistamaan. Korkki meni juuri kiinni.

Ei tarvii tunnuksia kun ne laittaa noita ihan twitteriin. Jos ennuste menee metsään 1,15 miljoonaa niin eihän se tarkoita että tarjous on 1,15M. Jos tarjous olisi 1,15M olisi se mennyt metsään (noin) 7,85M.
 
I'm just here so I won't get fined.

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Hei tajusin kyllä tuon. Kysyinkin tarkennusta tuohon EH:n arvioon ja kiitos @Henkka sainkin sen.
Joo lukuja kyllä saa täältä kauniisti kysymällä. Ei minullakaan tuonne itse tietokantoihin ole tunnuksia, @Henkka antama lukema on hieman eri kuin mitä EH itse twiittasi sopimuksen synnyttyä (7,84 vs 7,738) liekö eri aikapisteessä tehtyjä laskelmia?

I'm just here so I won't get fined.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Joo lukuja kyllä saa täältä kauniisti kysymällä. Ei minullakaan tuonne itse tietokantoihin ole tunnuksia, @Henkka antama lukema on hieman eri kuin mitä EH itse twiittasi sopimuksen synnyttyä (7,84 vs 7,738) liekö eri aikapisteessä tehtyjä laskelmia?
Siellä on näemmä tuo signing period ajankohta -valikkokin, jossa mulla oli väärä asetus.

Eli ilmeisesti luvut muuttuu senkin suhteen, tehdäänkö lappuja ajoissa vai myöhään lähempänä kautta. Tai kolmantena, uutena jatkona kauden aikana.

July 28th - 31st August (tämä oli mulla asetuksena)
September 1st - October 11th (tämä siis oli Kaprizovin kohdalla oikein)
October 12th - July 27th
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun täällä on puhuttu tuosta EH:sta mikä joidenkin mielestä osuu ihan kohtuullisen hyvin kohdilleen ja joidenkin mielestä ei, niin tulipa mieleen että näkisikö kenties jostain mikä on niiden keskiarvoinen virhemarginaali AAV:n suhteen (ja kenties myös sopimusvuosien jos niitäkin ennustavat)? Olisi ihan mielenkiintoista näin offtopicina nähdä kuinka "luotettava" tuo EH on. Ilmeisesti siellä ei oteta organisaatiolisää huomioon (Edmonton, Buffalo, Minnesota).
 
Ole hyvä.

I'm just here so I won't get fined.

Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
"Tästäkin eteenpäin tulen sanomaan asiat niin kuin minä sanon ne, suomen kielellä, joskus vähän epäkorrektisti, joskus korrektisti. Sellaiset jotka eivät halua minun kannanottojani kuunnella, niin älkää kuunnelko niitä." -Mauri Peltokangas

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Ninni Härkönen
Porukkaa riittää heti waiverissä, mutta tuskinpa ketään tullaan poimimaan.
[/QUOTE]

Eikös tuo Bitetto oo ollu joskus ainakin ihan hyvä seiskapakki? Toki joka joukkueella puskee nuoria mukaan, niin ehkä nämä seiskojen roolit kestää aina sen muutaman vuoden.
 
“Me wanting a goal and not getting one is pretty much my life story.” - Shawn Thornton

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Vancouver ilmeisesti saamassa maaliin neuvottelut Q. Hughesin ja Petterssonin kanssa. Tarkat summat vielä auki, mutta ilmeisesti molemmilla AAV identtinen, siinä hieman 7,75 millin päälle. Hughesille tulossa 6v diili, Petterssonille 3v siltasoppari. Julkaistaan vissiin perjantaina (tai lauantaina Suomen aikaa, ehkä).
 
Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
"Tästäkin eteenpäin tulen sanomaan asiat niin kuin minä sanon ne, suomen kielellä, joskus vähän epäkorrektisti, joskus korrektisti. Sellaiset jotka eivät halua minun kannanottojani kuunnella, niin älkää kuunnelko niitä." -Mauri Peltokangas
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy