Haluaisin oppia ymmärtämään paremmin sitä dynamiikkaa, jota menestyvän joukkueen rakentuminen suhteessa palkkakattoon tarkoittaa käytännössä. Tarkemmin haluaisin syventyä aiheeseen joukkueen rakentamisen logiikan näkökulmasta siten, että keskiössä olisivat ne joukkueen rakentamisen osa-alueet, jotka ovat menestymisen erityisen tärkeitä. Jakakaa ajatuksianne, arvon palstalaiset!
Annan esimerkkejä siitä, miten olen tätä aihealuetta itse ymmärtänyt. Menestyvässä joukkueessa tulee olla:
- Johtavia pelaajia. Ykkössentteri, loistava maalintekijä tai kaksi, huippupakki. Kakkossentteri ja huikea maalivahti.
- Nuoria ja nopeita pelaajia. Nämä kykenevät uuvuttamaan liikkeellään vastustajaa ja nuorina pystyvät pysymään fyysisessä vireessä hajanaisemmallakin vaihtorytmillä.
- Kokemusta
- Syvyyttä. Usein on puhuttu, että SC:a ei voiteta ilman hyvää kolmoskenttää ja tuohon on helppo yhtyä. Syvyyspelaajat ovat usein myös hyviä rymistelyjä, sattumaako?
Pitkälti oikeita ja aiheellisia ranskalaisia nostit esille. Tuon hieman lisäyksenä omaa näkökulmaa, pitkälti sen kautta miten Blackhawks on rakennettu.
Näen, että tärkeimpänä tämmöisen useamman vuoden dynastian luomiselle on se, että pelaajat ovat prime-iässä oikeaan aikaan joukkueen sisällä. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Duncan Keithin, Niklas Hjalmarssonin sekä Brent Seabrookin varaamista pari vuotta ennen Jonathan Toewsia sekä Patrick Kanea. Puolustajilla kestää sen hetken pidempään
yleensä päästä Norris-tasolle tai lähelle sitä ja se oppimäärä voittamiseen säännöllisesti pelkästään runkosarjassa vaatii useita otteluita, niin hävittyjä kuin voitettuja.
Keith, Seabrook sekä Hjalmarsson olivat mestaruusvuonna 2010 prime-iässä tai ainakin lähellä sitä, Toews sekä Kane toki eivät, mutta poikkeuksellisia pelaajia jo varausvuosinaan. Hyökkäystä auttoi tietysti se, että vapailta markkinoilta hommattiin siihen aikaan yksi NHL:n parhaimmista laitahyökkääjistä Marian Hossan muodossa sekä Patrick Sharp oli ottanut odotuksiin nähden huimia kehitysaskeleita Kanen sekä Toewsin ensimmäisten kausien aikana.
Chicago Blackhawksin "valtakauteen" on tietysti vaikuttanut se, että tietyllä tapaa siellä vedettiin edellä kävijän roolissa tuon "uudistuneen" pelityylin puolesta, jota nyt koko NHL:ssä harrastetaan. Toki se on Scotty Bowmanilta, venäläisestä jääkiekosta sekä Detroitilta perittyä tietotaitoa, mutta kuitenkin vuosikymmenen vaihteessa ei niin suosittua. Siihen päälle huippuvalmentaja, joka osaa käsitellä pelaajia sekä voittaa vastustajan päävalmentajan. Näit itse Ducks-sarjassa miten Quenneville pienillä hienosäädöillä pyyhki Boudreauta lattiaa vasten, kun aloitettiin todelliset ratkaisuottelut.
Omat ranskalaiset viivat ovat siis, eivät tärkeysjärjestyksessä:
- ykkössentteri, joka on kokonaisvaltainen (Toews)
- Norris-tason puolustaja, ainakin lähellä sitä (Keith)
- sentteri tai laituri, joka on ratkaisupelaaja (Kane)
- puolustuksessa ainakin toinen huippupuolustaja, joka olisi toisessa NHL-seurassa ykkösparin puolustaja (Seabrook, Hjalmarsson)
- riittävä määrä senttereitä tai laitureita, jotka ovat molempiin suuntiin tasokkaita (Marian Hossa & Patrick Sharp)
- maalivahti (Crawford, (Niemi, vaikka joukkue edessä oli yksi palkkakattoajan parhaista))
- syvyys, syvyys ja vielä kerran syvyys, sekoitus nuoria että vanhoja
- päävalmentaja ja sitä kautta pelityyli
Hauska yksityiskohta on esimerkiksi se, että puolikkaan kauden mestaruusjoukkueessa kakkossentterinä oli Michal Handzus ja kolmossentterinä Dave Bolland. 2015 vastaavat olivat Brad Richards sekä Antoine Vermette. Viimeisimmän mestaruuden sentteristö oli huikea, mutta laitahyökkääjä-osasto ei taas niin hyvä kuin esimerkiksi aikaisempina mestaruuskausina. Pointti tässä on siinä, että noita kaikkia mun ranskalaisia viivoja ei joukkueet pääse eivätkä
todellakaan pysty toteuttamaan, vaan se vaatii niin paljon tuuria.
Tämän viestin tarkoitus olikin tuoda esille sitä miten sen dynamiikan luominen onkin käytännössä nykyaikaisen palkkakattomuodon vallitessa lähes mahdotonta. Onneksi ei kuitenkaan.