Karmeimmat muistot
IKÄVIMMÄT MUISTOT:
Olin 10-vuotias, kun IFK hävisi välierissä viidennen pelin jatkoajalla Tapparalle. Muistan kuinka kauhealta se tuntui. Sitä voikin pitää jonkinlaisena ennustuksena siitä, miltä usein IFK:n kannattaja tuntuu. Edellinen ottelu tuli myös televisiosta ja sen IFK hävisi muistaakseni 15-3?? Silloin en vielä tiennyt, että jäähyaition täyttäminen (niin etteivät kaikki mahdu istumaan) kuuluu brändiin. Pentti Matikainen (tuttu mies) sanoi silloin että koetettiin saada Tapparan miehiä pelikieltoihin, konstit on monet.
Vuoden 1999 finaalitappio kirpaisi, etenkin kun välierissä oli marssittu HPK:n yli, viimeinen peli jopa 7-0. En ikinä tule antamaan anteeksi Jarkko Ruudulle sitä, että mies jostain täysin mystisestä syystä päätti lähteä flengaamaan ylärimalla kun IFK oli hallinnut peliä täysin siihen asti. Se kuitenkin vähensi pettymystä, että edellisellä kaudella oli kuitenkin voitettu ensimmäinen mestaruus 15 vuoteen, ei se olisi tuntunut samalta.
Olisiko se ollut 1995 vai milloin kun IFK oli 3. runkosarjassa ja joukkue tuntui olevan aika vahvassa kuosissa kun puolivälierissä vastaan asettui Ässät. Lopputulos: kolmessa pelissä yksi maali!! (Ja sen tekijänä lähes tuntematon 4. ketjun mies Markku Hurme ylivoimalla). Kolmannessa pelissä Helsingissä oli paikkoja vaikka kuinka paljon, mutta Takolle ei mennyt mikään. Eniten paikkoja ryssi Jari Laukkanen, joka toisen erän loppupuolella oli jopa niin uskonsa menettänyt, että päästessään yksi Takkoa vastaan lähti syöttämään taaksepäin.
1992... Stadin unelmafinaali toteutumassa... IFK ja Jokerit johtavat ratkaisevia välierä-otteluitaan. Kiekko muuttaa suuntaa Pasi Sormusen hanskasta ja IFK häviää. Pian Jokerit juhlii mestaruutta.
Armeijassa ollessani näin otsikon Iltalehdessä: "Liigapelaajia syytetään raiskauksesta". Arvasin heti, että nyt se on IFK, johtui kai siitä, että yleensä joukkue on niin usein otsikoissa. Pari viikkoa asiaa veivataan. Loppujen lopuksi lehdessä pieni maininta: tutkimuksissa tullut esille että yhdyntää ei ole tapahtunut ollenkaan. Se siitä, huh.
Kiekko katsomoon: Jarkko Ruutu otsikoissa. Auliisti nimeään joka paikkaan levitteelvä Milla Lampinen syyttää Ruutua pahoinpitelystä. Ruutu soittaa lampiselel ja pahoittelee tapahtunutta. Lampinen kuittaa sen lehdessä törkeästi Ruutua vastaan: "ehkä hänellä on huono omatunto". Paikallinen poliisi kerkeää julistamaan että todisteista ei ole pulaa. Muutaman viikon kuluttua maininta lehdessä: esitutkinnassa ei löytynyt todisteita.
Iltalehden kannessa "taas IFK!" Urheilusivujen kannessa on koko sivun kokoinen kuva pikkupojan kasvoista. Isä tilittää kuinka vieressäolijat "näkivät" että pelaaja koettikin ampua kiekon katsomoon. Pojan isä sanoo että jos JypHT ei tee rikosilmoitusta hän tekee sen! Isä ei myöskään arvostanut sitä, että IFK:n lääkäri tuli heti tutkimaan poikaa vaikka Jyväskylässä oltiinkin ja hallilta täytyisi kai apua löytyä. Se, mikä jäi sivuosaan oli, että peli oli käynnisä ja IFK alivoimalla. Kortelainen ampui kiekon omasta päästä ja se osui poikaan keskiviivan tienoilla. Ei kovin suoraan katsomoon ja aiak pitkä matka. Ettei vaan isää harmittanut ettei ollut hereillä ja pistänyt kättä eteen. Tämän jälkeen IFK:n otteluissa kuulutetaan aina pelin alussa "Seuratkaa peliä ja varokaa katsomoon tulevia kiekkoja"
PARHAAT MUISTOT:
Tietysti 1998: IFK on todella vakuuttava Play-offeissa. Olin todella riemuissani kun sain liput molempiin Helsingin finaaleihin (viideltä aamulla jonottamassa). Lippupalvelu ei myynyt lippuja Tampereelle. En uskonut että enempää pelejä tarvitaan kuin kolme eikä tarvittukaan. Ensimmäisessä pelissä tuuletellessamme kahdelle Ilves-fanille piippuhyllyllä (terveisiä!) sanoivat "katsotaan vaan mitä tapahtuu Tampereella!" Ja todellakin katsoin TV:stä, loistava näytös. Jatkoajalla voittaminen lämmittää aina, (tosin nykyään vähemmän kun häviäjäkin saa pisteen) mestaruuden voittaminen jatkoajalla oli pitkäaikainen haave ja sen toteutuminen uskomaton tunne. Finaalisarjan tähti oli Ilves-fanien hampaissa koko ajan ollut Olli Jokinen, ihme ettei kukaan Ilves-fani kertonut katkeraksi kokemukseksi sitä, että juuri Jokinen oli ratkaisija joka pelissä. Joku tosin kirjoitti että 1998 niin lähellä... ei se kyllä lähellä ollut! IFK:n 4. ketjukin oli Elomo-Kalto-Tuomainen.
2000: Vailla suuria odotuksia Tapparaa vastaan. Ensimmäisessä pelissä voitto Tapparasta Tampereella ensimmäistä kertaa muistaakseni 7 vuoteen!! Toisessa pelissä Zidlicky lämää jatkoajalla voiton. Neljännessä ja ratkaisevassa pelissä tunteiden koko kirjo tulee: Tappara karkaa 0-2 -johtoon, mutta sitten Jumala pääsee vauhtiin, 3-2. Sitten tappara tasoittaa, kunnes Caloun karkaa ja tyylittelee 4-3 päätöserässä. Fiilis on korkealla kun peliaika lähenee loppuaan. Pari minuuttia ennen loppua Duffus kuitenkin imaisee taas: nyt maalin takaa lähteneen sutaisun. Tunnelma oli aivan lattiassa, pettymys kauhea. Keskipiste-aloitus: Jumala ei ole vielä luovuttanut ja kaartelee oikeassa laidassa...saa kiekon...harhauttaa ja syöttää... Hurme siirtää ilmasta IFK:n voittoon. 20 sekuntia peliä jäljellä ja mennään tuulettelemaan Tapparan faneille... jotkut itkevät. Poistun paikalta, ei lyödä lyötyä. Sarjaan antoi vielä lisäväriä pyhä viha rikollisia otteita käyttänyttä Boumediennea kohtaan.
IKÄVIMMÄT MUISTOT:
Olin 10-vuotias, kun IFK hävisi välierissä viidennen pelin jatkoajalla Tapparalle. Muistan kuinka kauhealta se tuntui. Sitä voikin pitää jonkinlaisena ennustuksena siitä, miltä usein IFK:n kannattaja tuntuu. Edellinen ottelu tuli myös televisiosta ja sen IFK hävisi muistaakseni 15-3?? Silloin en vielä tiennyt, että jäähyaition täyttäminen (niin etteivät kaikki mahdu istumaan) kuuluu brändiin. Pentti Matikainen (tuttu mies) sanoi silloin että koetettiin saada Tapparan miehiä pelikieltoihin, konstit on monet.
Vuoden 1999 finaalitappio kirpaisi, etenkin kun välierissä oli marssittu HPK:n yli, viimeinen peli jopa 7-0. En ikinä tule antamaan anteeksi Jarkko Ruudulle sitä, että mies jostain täysin mystisestä syystä päätti lähteä flengaamaan ylärimalla kun IFK oli hallinnut peliä täysin siihen asti. Se kuitenkin vähensi pettymystä, että edellisellä kaudella oli kuitenkin voitettu ensimmäinen mestaruus 15 vuoteen, ei se olisi tuntunut samalta.
Olisiko se ollut 1995 vai milloin kun IFK oli 3. runkosarjassa ja joukkue tuntui olevan aika vahvassa kuosissa kun puolivälierissä vastaan asettui Ässät. Lopputulos: kolmessa pelissä yksi maali!! (Ja sen tekijänä lähes tuntematon 4. ketjun mies Markku Hurme ylivoimalla). Kolmannessa pelissä Helsingissä oli paikkoja vaikka kuinka paljon, mutta Takolle ei mennyt mikään. Eniten paikkoja ryssi Jari Laukkanen, joka toisen erän loppupuolella oli jopa niin uskonsa menettänyt, että päästessään yksi Takkoa vastaan lähti syöttämään taaksepäin.
1992... Stadin unelmafinaali toteutumassa... IFK ja Jokerit johtavat ratkaisevia välierä-otteluitaan. Kiekko muuttaa suuntaa Pasi Sormusen hanskasta ja IFK häviää. Pian Jokerit juhlii mestaruutta.
Armeijassa ollessani näin otsikon Iltalehdessä: "Liigapelaajia syytetään raiskauksesta". Arvasin heti, että nyt se on IFK, johtui kai siitä, että yleensä joukkue on niin usein otsikoissa. Pari viikkoa asiaa veivataan. Loppujen lopuksi lehdessä pieni maininta: tutkimuksissa tullut esille että yhdyntää ei ole tapahtunut ollenkaan. Se siitä, huh.
Kiekko katsomoon: Jarkko Ruutu otsikoissa. Auliisti nimeään joka paikkaan levitteelvä Milla Lampinen syyttää Ruutua pahoinpitelystä. Ruutu soittaa lampiselel ja pahoittelee tapahtunutta. Lampinen kuittaa sen lehdessä törkeästi Ruutua vastaan: "ehkä hänellä on huono omatunto". Paikallinen poliisi kerkeää julistamaan että todisteista ei ole pulaa. Muutaman viikon kuluttua maininta lehdessä: esitutkinnassa ei löytynyt todisteita.
Iltalehden kannessa "taas IFK!" Urheilusivujen kannessa on koko sivun kokoinen kuva pikkupojan kasvoista. Isä tilittää kuinka vieressäolijat "näkivät" että pelaaja koettikin ampua kiekon katsomoon. Pojan isä sanoo että jos JypHT ei tee rikosilmoitusta hän tekee sen! Isä ei myöskään arvostanut sitä, että IFK:n lääkäri tuli heti tutkimaan poikaa vaikka Jyväskylässä oltiinkin ja hallilta täytyisi kai apua löytyä. Se, mikä jäi sivuosaan oli, että peli oli käynnisä ja IFK alivoimalla. Kortelainen ampui kiekon omasta päästä ja se osui poikaan keskiviivan tienoilla. Ei kovin suoraan katsomoon ja aiak pitkä matka. Ettei vaan isää harmittanut ettei ollut hereillä ja pistänyt kättä eteen. Tämän jälkeen IFK:n otteluissa kuulutetaan aina pelin alussa "Seuratkaa peliä ja varokaa katsomoon tulevia kiekkoja"
PARHAAT MUISTOT:
Tietysti 1998: IFK on todella vakuuttava Play-offeissa. Olin todella riemuissani kun sain liput molempiin Helsingin finaaleihin (viideltä aamulla jonottamassa). Lippupalvelu ei myynyt lippuja Tampereelle. En uskonut että enempää pelejä tarvitaan kuin kolme eikä tarvittukaan. Ensimmäisessä pelissä tuuletellessamme kahdelle Ilves-fanille piippuhyllyllä (terveisiä!) sanoivat "katsotaan vaan mitä tapahtuu Tampereella!" Ja todellakin katsoin TV:stä, loistava näytös. Jatkoajalla voittaminen lämmittää aina, (tosin nykyään vähemmän kun häviäjäkin saa pisteen) mestaruuden voittaminen jatkoajalla oli pitkäaikainen haave ja sen toteutuminen uskomaton tunne. Finaalisarjan tähti oli Ilves-fanien hampaissa koko ajan ollut Olli Jokinen, ihme ettei kukaan Ilves-fani kertonut katkeraksi kokemukseksi sitä, että juuri Jokinen oli ratkaisija joka pelissä. Joku tosin kirjoitti että 1998 niin lähellä... ei se kyllä lähellä ollut! IFK:n 4. ketjukin oli Elomo-Kalto-Tuomainen.
2000: Vailla suuria odotuksia Tapparaa vastaan. Ensimmäisessä pelissä voitto Tapparasta Tampereella ensimmäistä kertaa muistaakseni 7 vuoteen!! Toisessa pelissä Zidlicky lämää jatkoajalla voiton. Neljännessä ja ratkaisevassa pelissä tunteiden koko kirjo tulee: Tappara karkaa 0-2 -johtoon, mutta sitten Jumala pääsee vauhtiin, 3-2. Sitten tappara tasoittaa, kunnes Caloun karkaa ja tyylittelee 4-3 päätöserässä. Fiilis on korkealla kun peliaika lähenee loppuaan. Pari minuuttia ennen loppua Duffus kuitenkin imaisee taas: nyt maalin takaa lähteneen sutaisun. Tunnelma oli aivan lattiassa, pettymys kauhea. Keskipiste-aloitus: Jumala ei ole vielä luovuttanut ja kaartelee oikeassa laidassa...saa kiekon...harhauttaa ja syöttää... Hurme siirtää ilmasta IFK:n voittoon. 20 sekuntia peliä jäljellä ja mennään tuulettelemaan Tapparan faneille... jotkut itkevät. Poistun paikalta, ei lyödä lyötyä. Sarjaan antoi vielä lisäväriä pyhä viha rikollisia otteita käyttänyttä Boumediennea kohtaan.