Mainos

Kasper Lundell – se kolmas Lundell

  • 21 357
  • 180

Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
No joo. Totta tuokin.
Olisi kyllä voinut kasvaa meilläkin.
Haastava tilanne vain ensikaudelle, kun Kaskimäelle pitää petailla ylempien ketjujen paikkaa, plus mahdolliset uudet tulijat. Nelos-kolmoseen kuitenkin tarjolla Åsten, Komarov, J.Seppälä ja ehkä Tale.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Viime kaudella Kasper oli jo Liiga-ringissä, mutta ei saanut peliaikaa kuin vasta merkityksettömässä prossimatsissa.

Tällä kaudella ei mahtunut kokoonpanoon vaan pistetään kiertämään kaiken maailman kouvoloita ja hämeenlinnoja.

No, sitten loukkaantumisten myötä ennen joulua aukeaa paikka edarissa ja heti pari hienoa byyriä.

Kahden maalin pelistä palkintona ensin ulos kokoonpanosta ja lopulta sitten ulos koko jengistä.

Onneksi HIFK vielä maksaa loppukauden palkan.

Vittu tätä ei käsikirjoittaisi Kummelikaan.
Etkö huomannut että Kasper teki myös yhden virheen siinä kahden maalin pelissään!

Ville sanoi sen jälkeen: ”hiuksista vittuun toi Lundelli” Isä lähtee varmaan kauden päätteeksi ja tilalle tulee Ari Sulander.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Niin, mutta se oleellinen unohtui. Siis miksi heillä on soppari?
Toisaalta, Tobbe äkkiä, kipin-kapin, hopi-hopi, jatkosopparia solmimaan kaikkien maailman puukäsien (tai ainakin joukkueessa pitää olla n. 34 sopparia) kanssa, vuoteen 2030 saakka ainakin.
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hei eikös tuo loppukauden vuokraus tarkoita sitä, että Lundell on kuitenkin IFK:n käytettävissä tarvittaessa myös runkosarjan jälkeen, jos Kerhon kausi päättyy?
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Viime kaudella Kasper oli jo Liiga-ringissä, mutta ei saanut peliaikaa kuin vasta merkityksettömässä prossimatsissa.

Tällä kaudella ei mahtunut kokoonpanoon vaan pistetään kiertämään kaiken maailman kouvoloita ja hämeenlinnoja.

No, sitten loukkaantumisten myötä ennen joulua aukeaa paikka edarissa ja heti pari hienoa byyriä.

Kahden maalin pelistä palkintona ensin ulos kokoonpanosta ja lopulta sitten ulos koko jengistä.

Onneksi HIFK vielä maksaa loppukauden palkan.

Vittu tätä ei käsikirjoittaisi Kummelikaan.
Tästä Lundellin poistumisesta tuli mieleen Kummelin sketsi kahdesta kumikorjaamoa pitävästä veljeksestä. Ne veljekset siinä sketsissä muistaakseni huutavat toisilleen jotakin tyyliin: mene sinä helvettihin siitä!

Outo keissi kaiken kaikkiaan. Nuori lupaava hyökkääjä päästetään pois (sopimus puretaan) ja toiseen suuntaan tulee paluupostissa kokenut sotaratsu. Pihlströmin hankinta voi olla ihan hyvä kevään pelejä ajatellen, mutta miksi ihmeessä Lundellin sopimus puretaan ja hänet päästetään pois? Eikö häntä voitu lainata HPK:hon loppukaudeksi?
 

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hei eikös tuo loppukauden vuokraus tarkoita sitä, että Lundell on kuitenkin IFK:n käytettävissä tarvittaessa myös runkosarjan jälkeen, jos Kerhon kausi päättyy?
Juu vuokraus tarkoittaa sitä, mutta siirtoraja varmaan sanoo että ei voi palata. Ensikauden soppari myös purettu joten...
EDIT: Jatkoajan uutisessa lukee että tehnyt sopparin kerhoon vuoteen 2026.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No joo. Totta tuokin.
Olisi kyllä voinut kasvaa meilläkin.
Ei olisi. siellä on ville jumittunut vaihtoaitioon pönöttämään "sitkeästi" aina sinne -26 asti. Taisi Tobbe leastaa Lundellin uran tällä siirrolla. Varmaankin -jos edes vbähän järkeä omaa- itse suositellut lähtemään villen aikakauden ajaksi muille maille vierahille, ettei tosiaan mene ura vessanpöntöstä ales.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Sitten vielä sellainen että Pomo Ojanen tai Kibe jatkavat uraansa jossain muualla, ja Ville
onnistuu rekryämäään Wade Immosen mukaan valmennustiimiin.
Ens kaudelle staffiin mukaan myös Tomek Valtonen? Ben-Amorilla on kai myös jonkinlaista kokemusta junnukoutsaamisesta, niin josko sieltä vähän apuja uusille lupauksille?
 

Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
Ens kaudelle staffiin mukaan myös Tomek Valtonen? Ben-Amorilla on kai myös jonkinlaista kokemusta junnukoutsaamisesta, niin josko sieltä vähän apuja uusille lupauksille?
Salmelaisen ilkeä suunnitelma savustaa Peltonen ulos: laitetaan Ben-Amor kolleihin valmentamaman Tomekin kanssa ja ensimmäisen pukkarikäytävä kohtaamisen jälkeen mies pakkaa itse kamansa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tästä Lundellin poistumisesta tuli mieleen Kummelin sketsi kahdesta kumikorjaamoa pitävästä veljeksestä. Ne veljekset siinä sketsissä muistaakseni huutavat toisilleen jotakin tyyliin: mene sinä helvettihin siitä!

Outo keissi kaiken kaikkiaan. Nuori lupaava hyökkääjä päästetään pois (sopimus puretaan) ja toiseen suuntaan tulee paluupostissa kokenut sotaratsu. Pihlströmin hankinta voi olla ihan hyvä kevään pelejä ajatellen, mutta miksi ihmeessä Lundellin sopimus puretaan ja hänet päästetään pois? Eikö häntä voitu lainata HPK:hon loppukaudeksi?
Mulle tuli mieleen se toinen ”et kai sää sitä ilmatteeks antanut?” - ”ei, kyllä mää maksoin siitä”.

Täytyy myöntää, että korkeintaan loppukauden lainaa odotin. Tossa on pakko olla takana joku pitkä ja hedelmällinen keskustelu ja ”Kasperin uran kehittymisen kannalta” -tyyppinen oleellinen asia. Ehkä HIFK sanoi suoraan, että vastuuta ei ole kovasti tarjolla ens kaudellakaan, ja yhteisymmärryksessä päätyivät tällaiseen ratkaisuun. Muuten tässä ei ole mitään järkeä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös