Mainos

Kasper Kotkansalo HIFK:ssa

  • 67 058
  • 289

MaV

Jäsen
Hämmentävä jatkosopimus. Onko mies loukkaantunut uudelleen tai hoidon epäonnistuminen huomattu jatkon solmimisen jälkeen vai haluttiinko vakavasti loukkaantuneelle kaverille antaa kädenojennus ja mahdollisuus saada hoitoa ja kuntoutua firman piikkiin?
Tuossa podcastissa Kotkansalo kertoo, että nivunen/alavasta on leikattu kolme kertaa, ensin pienempi operaatio ja sitten kaksi isompaa. Kyllähän tästä tapauksesta on tullut jo aikaisemmin mieleen Henrik Koiviston tilanne (loukkaantui try-outilla ja sai sitten loppukauden sopimuksen). En siis olisi yllättynyt, jos sopimus olisi tehty, kun pelaaja on loukkaantunut IFK:n ottelussa ja alkuperäinen kuntoutus ei ole onnistunut. Resursseja riittää kyllä siihen, että pelaajaa tuetaan vielä seuraavallakin kaudella takaisin työkuntoon pääsemisessä eikä jätetä täysin oman onnensa nojaan. Jos halutaan, että pelaajat sitoutuvat seuraan, pitää seurankin sitoutua pelaajiin. Tämä ei edes koske vain jotain yksittäistä pelaajaa, vaan on signaali koko joukkueelle.

Lisäyksenä vielä, että ensimmäiset oireet ovat ollet helmikuussa 2022, joten vamman kanssa pelaamista on ollut aika paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kahden kuukauden aikajaksosta puhui vielä ennen askiin hyppäämistä. Maltilla mennään kolmen leikkauksen jälkeen. Kunnianhimoa löytyy ja tahtoa vielä nähdä se oma huippupotentiaali.

Itsekin ymmärsin, että kaksi kuukautta vielä.

Yksi mikä oli mielenkiintoinen asia, kun hänen pelillistä slumppia täällä pohdittiin ja syyksi laitettiin EHT. Tosiasiassa pelasi loukkaantuneena. Ei pystynyt laukomaan eikä spurttaamaan. Saattaahan tuo vähän peliesityksiin vaikuttaa.

Saa nähdä mitä HIFK Kotkansalon kanssa tekee. Potentiaali on EHT-tasolla ja enemmänkin. Miten paljon tämä on syönyt sitä potentiaalia. Kotkansalo pelaa jäälle paluunsa jälkeen sopimuksestaan ja tärkein tavoite on pysyä pelikunnossa. Mikäli vamma uusiutuu, niin se on on kyllä ura ohi. Mikäli pystyy sitten loppukauden pelaamaan, niin eihän IFK:lla ole järkeä olla tarjoamatta sopimusta. .
 

MaV

Jäsen
Kahden kuukauden aikajaksosta puhui vielä ennen askiin hyppäämistä. Maltilla mennään kolmen leikkauksen jälkeen. Kunnianhimoa löytyy ja tahtoa vielä nähdä se oma huippupotentiaali.

Edit: Tuo podcast lienee tehty jo pidemmän aikaa sitten (lokakuun alussa?)
4.10. oli nauhoitettu, kun kerran samana päivä IFK:lla oli vieraspeli Vaasassa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse uskon, että nykyinen jatkosopimus on tehty viime syksynä, jolloin kaikki oli oletettavasti hyvin ja Kotkansalon piti olla normaalisti pelikuntoinen. Tätä indikoisi myös se, että Kotkansalo pelasi loukkaantumiseensa asti viime kaudella kuin edellisellä kaudella.

Se, mikä mua itseäni eniten kiinnostaa on se, miksi ihmeessä Kotkansalo on pelannut tai häntä on peluutettu niin paljon, vaikka jo EHT:llä oli oireita? Se EHT:hän oli marraskuussa 2021. Ja joo, ymmärrän, että HIFK:lla oli todella huono tilanne pakiston suhteen tuolloin, koska korona vaikutti suuresti ja siksi pakkeja tai pelaajia ylipäätään ei markkinoilla liikkunut normaaliin tapaan ja KHL:kin oli vielä tuolloin voimissaan. Tähän ei ole seura tai Salmelainen oikein voinut vaikuttaa.

Mulla itselläni on sellainen käsitys, että ainakin nyt Salmelaisen aikaan, loukkaantumisiin on suhtauduttu vakavasti ja seura on pyrkinyt tekemään ihan kaikkensa, jotta loukkaantumisia tulisi jatkossa vähemmän ja jotta niistä toipuminen olisi nopeampaa. Petri Helenius on erinomainen ja arvostettu lääkäri, joka on jo vuosikymmeniä vastannut HIFK:n pelaajien terveydestä ja kuntoutumisesta. Toki, kehitys kehittyy ja tieto lisääntyy sekä käytännötkin ovat muuttuneet. Olen siinä ymmärryksessä, että Helenius mieluummin panttaa treeni-/pelilupaa kuin näyttää vihreää valoa heti kuin vain suinkin on mahdollista. Ja loukkaantumistapauksissa lääkäri lienee viime kädessä seuran puolelta se, joka arvioi pelaajan kunnon lääketieteellisestä näkökulmasta. On hyvin vaikea myöskään kuvitella, että Ville Peltonen pelaajalähtöisenä valmentajana määräisi pelaajan kentälle puolikuntoisena, ihan jo pelkästään sen riskin vuoksi, että jos asia vuotaa ulos, siitä tulee iso juttu ja sillä voi olla todella mittavia seurauksia sekä seuralle mutta ennen kaikkea valmentajalle itselleen.

Näitä em. taustoja vasten en keksi mitään muuta syytä Kotkansalon pelaamiseen sairaana kuin sen, että Kotkansalo itse ei ole kivuistaan kertonut tai ainakaan antanut niistä todellista kuvaa. Jos valmentaja ei tiedä, että pelaaja kärsii kivuista, hän ei voi ohjata lääkärille tai huomioida asioita harjoitteissa ja pelaamisessa. Ja kun katsotaan Kotkansalon peliaikoja, ne ovat olleet pakiston kärkipäätä. Ainakin mulle, loukkaantuneen pelaajan noin suuri peluuttaminen on ollut ihan kaiken järjen vastaista toimintaa. Tuolla 21-22 kaudella Kotkansalon peliaika oli 19:31/ottelua ja tuohon peliaikaan sisältyy myös yksi 4:49 min. peliaika.

Kyllä mä peräänkuulutan pelaajan omaakin vastuuta, jos nyt julkisesti kuitenkin kertoo, että on pelannut jalka hajalla kuukausia ja ollut maajoukkueenkin mukana siinä kunnossa. Kyllä sieltä maajoukkueesta jää joka vuosi pelaajia, myös valintojen jälkeen, pois loukkaantumisiin tai pikkuvaivojen paranemiseen vedoten. Kotkansalo ei kuitenkaan näin tehnyt, joten kyllä mun ensisijainen ajatukseni on se, että Kotkansalo ei ole kertonut seuralle (eikä maajoukkueen edustajille) todellisesta tilanteestaan, vaan hän on hammasta purren vain pelannut niin paljon kuin on peliaikaa saanut. Ja Peltonen on sitten sitä peliaikaa antanut, koska ei ole ollut tietoinen, että Kotkansalon nivunen oli paskana. Koska luulisi, että jos olisi tiennyt, jalka olisi tutkittu ja sieltä olisi sitten löytynyt jotain epänormaalia. Ja tuskin nyt ainakaan Jukka Jalonen olisi valinnut hajalla olevaa pelaajaa EHT:lle, vaikka jostain syystä HIFK olisi seurana tämän jotenkin sössinyt. HIFK:lla on ihan jo lakisääteinen vastuu pelaajan terveydentilan asianmukaisesta hoitamisesta, mutta jos seuralla ei ole tietoa eikä pelaaja itse kivuistaan kerro, aika vähän on tehtävissä.

Totta kai pelaajista pidetään huolta ja katsotaan suurempaa kokonaisuutta kuin yksinomaan, mitä hyötyä pelaajasta voisi seuralle kentällä olla. Kulisseissa on myös paljon asioita, mitä me emme tiedä eikä kaikkien pelaajienkaan tilanne ole aina tismalleen samanlainen. Henrik Koivisto loukkaantui aikanaan try outilla ja mun mielestäni pitäisi olla ihan peruskauraa, että seura huolehtii silloin tavalla tai toisella siitä, että pelaaja saa tarvitsemansa tuen toipumisessa oli se sitten mitä tahansa. Joo, ei varmasti ole sääntökirjojen mukaan pakko, mutta toimimalla kuten HIFK toimi, mahdollisuudet saada nopeasti pelaajia try out-pelaajia tositarpeeseen jatkossakin, kasvavat huomattavasti. Siitä olisi ollut pelkkää haittaa, jos HIFK olisi vain lopettanut Koiviston try outin ja sanonut pelaajalle heipat. Imagohaitta julkisesti tuskin olisi ollut kovin suuri, mutta pelaajien keskuudessa olisi ollut sitäkin suurempi. Ja aktiivipelaajat ovat nimenomaan se joukko, johon HIFK haluaa pitää hyvät suhteet ja mielikuvat ja ennen kaikkea kokemukset yllä. Ja kun kokonaiskustannukset olivat Koiviston tapauksessa ihan hyttysenpaska valtameressä eikä seura kärvistele konkurssin partaalla, niin pitikin toimia.

Toivottavasti Kotkis pystyy palaamaan kaukaloon ja pelata jossain vaiheessa normaalisti. Itse laittaisin Mestikseen vähintään 10 kierroksen ajaksi ja seuraisin tarkasti toipumista. Tässä on kyllä sellainen mielenkiintoinen tulevaisuutta koskeva kysymys, että mitkähän mahtavat olla K-Espoon suunnitelmat Kotkiksen varalta? Liiga-paikka on aika lailla saletti ja Kotkis lienee juuri sellainen pelaaja, jonka sinne haluaisivat. Plus, että Kotkiksen läppärin kannessa on kaikki nämä vuodet ollut K-Espoon tarra...
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En usko, että Suomessa yhdelläkään seuralla on niin paljon ylimääräistä rahaa, että pelkästään "hyvää hyvyyttään" olisi varaa tehdä jatkosopimus rikkinäisen vl-tason palkkaa nauttivan pelaaja kanssa ja ottaa kuntouttamiseen liittyvät kulut vielä siihen päälle. Varsinkin kun tuollaiseen vuoden pelaamattomuuteen liittyy melkoisesti kysymysmerkkejä, että kuinka nopeasti paluu takaisin omalle tasolle tapahtuu vai tapahtuuko ollenkaan. Ehkä joku seuraikoni voisi olla asia erikseen, jolla varmistetaan, ettei hän päädy kilpailijan leiriin, mutta Kotkansaloon tämä ei oikein päde.

Pidän siis todennäköisimpänä vaihtoehtona sitä, minkä myös @BOL edellä mainitsi, että jatkosopimus on tehty aikaisessa vaiheessa syksyllä, jolloin tällaista poissaoloa ei ollut näköpiirissä.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Noup. Jakso nauhoitettu 4.10., eli joulukuun alussa takaisin.

Olen kuullut myös toisesta lähteestä muutama viikko sitten, että Kotkiksen olisi tarkoitus olla pelikunnossa joulukuussa
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tätä menoa puolustuksen ongelmat ratkeavat osittain sisäisesti. Uskomattomalla tasolla vetää Kotkansalo ottaen huomioon, että vuoden tauko peleistä. Paljon terveyttä Kotkansalolle.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvin meni Kotkikselta tämän kauden debyytti. That said, ekat 5 peliä voi hyvinkin mennä pelkällä adrenaliinilla, joten odotan ”todellisen tason” näkyvän rasituksen lisääntyessä. Mutta erittäin lupaava alku. Tosi hyvä fiilis siitä.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Siinä vielä Kotkiksen mietteitä illan matsin jälkeen. Kolme leikkausta ja muutenkin takapakkia toipumisessa. Ei voi kuin arvostaa pitkäjänteisyyttä ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Toivottavasti saa nyt sitten skulata ehjänä ja nähdään entistä parempi Kotkis.

Etenkin tämä kohta pisti silmään:

– Se kasvatti valtavasti. Otan mieluummin tämän kiitollisena juttuna. Tuntuu, että tämä aika pakotti kasvamaan urheilijana. En ole ikinä ennen hoitanut näin ammattimaisesti ravinto- ja lepopuolta kuin nyt, Kotkansalo sanoo.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kotkansalo ansaitsee myös edelleen kehuja. On todella vaikuttavaa millä tasolla hän pystyy vetämään yli vuoden pelitauon jälkeen. Nythän Kotkansalo ei edes saanut kevyttä laskua vaan vakiominuutteja, kun puolustuksessa on hyppykuppa ja loukkaantumisia.
 

Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti ei tullut Kotkansalolle pahempaa loukkaantumista eilen. Noin 5 minuuttia ennen loppua sai jonkinlaisen iskun käteen/olkapäähän jonka jälkeen ei enää pelannut.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti ei tullut Kotkansalolle pahempaa loukkaantumista eilen. Noin 5 minuuttia ennen loppua sai jonkinlaisen iskun käteen/olkapäähän jonka jälkeen ei enää pelannut.

Olisi kyllä todella ikävä juttu, juuri kun mies on toipunut pitkästä saikustaan niin tulisi heti uusi... toivottavasti ei.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä puolustaja kun kentälle pääsee, mutta jos tämä tahti jatkuu näin että puoli kautta sivussa, vuosi sivussa, taas kuukausi sivussa niin kiitos ja näkemiin. Ellei verkkarit ja mailat palkalla halua pelata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös