Mainos

Kaskiselle kenkää, kuka tilalle?

  • 605 361
  • 3 412

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Siihen, ettei päävalmentaja ole HC TPS:n ongelmien takana. Nyt kun luet mitä tj. Jokinen kirjoittaa UTJ:n irtisanoutumisen jälkeen, ehkä ymmärrät. Ja Kaskinen on kokenut monta laadukasta valmennusryhmää ja ollut todella aktiivinen kehittämään itseään. TPS:ssä hän tuskin on saanut itse juurikaan vaikuttaa oikein mihinkään.
On vain väärinymmärretty valmentaja, joka menee kuin puu virran mukana ilman mitään ohjausta.
Mitä nyt puolustuspelissä ei ole ollut mitään tolkkua pitkiiiiiin aikoihin, hyökkäyksiin lähdöt ei suju edes vähää alusta ja se kruunautuu hyökkäyspään kulmissa pyörimiseen (jos siis sinne ehditään, kun useimmiten seisovilta jaloilta lähdetään). Kummankin maalin edustalla ollaan todella heikkoja, joka ei yleensä auta joukkuetta. Sitten on tämä ikuinen kuka pääsee kokoonpanoon ja sijoittuu kentissä milloin minnekin riippumatta esityksistä.
Lisäksi katsojan kannaltä Kaskisen joukkueesta on onnistuttu häivyttämään kaikki tunne, taklaukset ja lähes tulkoon laukauksetkin. Helvetin tylsää peliä päivästä toiseen. Em sen lisäksi että kotona hävitään järjestäen kaikki pelit. Ei ihme ettei siellä käy enää väkeä.

Edit: Päästään siihen ihan palkkauksen alkuongelmaan, ettei KK:lla ole mitään kokemusta päävalmentajana toimimisesta. Asia joka oli suuri puute päivästä 1 alkaen. Joku Barcelonan valmentajuus on ihan huumoriläppää, eikä eri maajoukkueissa tukijoukkona toimiminen vaan riitä korvaamaan sitä faktaa että päävalmentajana kokemus oli ihan olematonta. Harjoittelijaa ei olisi pitänyt palkata alun perinkään.
 
Viimeksi muokattu:

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Valmentajanvaihdosta mutkistaa mahdollisesti se, että ensi kaudeksi on valmentaja sopimus tehtynä. Tämä henkilö ei halua tai voi ottaa pestiä vastaan nyt jolloin tarvittaisiin pätkävalmentaja. Tämä vaikeuttaa huomattavasti asetelmaa. Mitä tiedottamiseen tulee, niin kliseinen valmennuksella täysi tuki ei ole hyvää tiedottamista. Kaikki tietää, että tällainen tiedote vain lisää epävarmuutta. Eli tiedotetaan sitten kun on jotain tiedotettavaa.

Näin itsekin olen asiaa pohtinut. Toisaalta harva valmentaja haluaa myöskään tuollaista pätkäsopparia ottaa ilman mahdollisuutta jatkosopimukseen. Tietty joku Tami sinne varmaan lähtisikin loppukaudeksi nostamaan omaa egoaan ylöspäin.
 

Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Valmentajanvaihdosta mutkistaa mahdollisesti se, että ensi kaudeksi on valmentaja sopimus tehtynä. Tämä henkilö ei halua tai voi ottaa pestiä vastaan nyt jolloin tarvittaisiin pätkävalmentaja. Tämä vaikeuttaa huomattavasti asetelmaa. Mitä tiedottamiseen tulee, niin kliseinen valmennuksella täysi tuki ei ole hyvää tiedottamista. Kaikki tietää, että tällainen tiedote vain lisää epävarmuutta. Eli tiedotetaan sitten kun on jotain tiedotettavaa.
Noinhan se juuri voi olla. Varsinkin jos tuo huhu Karri Kivestä pitää kutinsa? Tällä hetkellä organisaation sisällä on yksi henkilö, jolla olisi kompetenssinsä ja karismansa takia edellytykset uskottavasti tuohon pätkäpestiin. Erkka Westerlund - mutta jos hänen rekrytointinsa tähtäin seuraan on ihan toisaalla, voi olla vaikeaa saada lähtemään tähän hommaan. Tosin on kyllä itse tuoreissakin haastatteluissa maininnut, ettei sulje pois valmennusta. Kattellaan ny, sano turkulaine...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

IkuinenVappu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
On vain väärinymmärretty valmentaja, joka menee kuin puu virran mukana ilman mitään ohjausta.
Mitä nyt puolustuspelissä ei ole ollut mitään tolkkua pitkiiiiiin aikoihin, hyökkäyksiin lähdöt ei suju edes vähää alusta ja se kruunautuu hyökkäyspään kulmissa pyörimiseen (jos siis sinne ehditään, kun useimmiten seisovilta jaloilta lähdetään). Kummankin maalin edustalla ollaan todella heikkoja, joka ei yleensä auta joukkuetta. Sitten on tämä ikuinen kuka pääsee kokoonpanoon ja sijoittuu kentissä milloin minnekin riippumatta esityksistä.
Lisäksi katsojan kannaltä Kaskisen joukkueesta on onnistuttu häivyttämään kaikki tunne, taklaukset ja lähes tulkoon laukauksetkin. Helvetin tylsää peliä päivästä toiseen. Em sen lisäksi että kotona hävitään järjestäen kaikki pelit. Ei ihme ettei siellä käy enää väkeä.

Edit: Päästään siihen ihan palkkauksen alkuongelmaan, ettei KK:lla ole mitään kokemusta päävalmentajana toimimisesta. Asia joka oli suuri puute päivästä 1 alkaen. Joku Barcelonan valmentajuus on ihan huumoriläppää, eikä eri maajoukkueissa tukijoukkona toimiminen vaan riitä korvaamaan sitä faktaa että päävalmentajana kokemus oli ihan olematonta. Harjoittelijaa ei olisi pitänyt palkata alun perinkään.
Totta on, että Kaskinen joutui kovaan paikkaan hieman liian aikaisin. Selin olisi saanut olla vielä yhden kauden enemmän ja Kaskinen tilalle yhtä kautta myöhemmin. Puolustuksen pelaaminen pitäisi olla yhden entisen NHL-veteraanin vastuulla jolla ei ole mitään valmennuskokemusta mistään jos olen oikein ymmärtänyt. Eikä kyllä yksikään puolustaja ole juurikaan tainnut kehittyä mitenkään mainittavasti hänen aikana. Päinvastoin. Ja onhan hyökkääjien erittäin vaikea pelata kun ei tiedä mitä siellä puolustajat puuhaa. Kokoonpanoissa on tosiaan ollut jotain outoja piirteitä ja ne tietysti osuu myös päävalmentajan tekemisiin ja päätöksiin. Silti luulen, että kokoonpanojakin sanellaan jostain muualta ainakin osittain?
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Itse en saa ketään muuta vastuullista tuosta touhusta kuin päävalmentaja. Koskee myös puolustusta, sillä ei Salon peliuran aikana tuollaista puolustuspelaamista pelattu koskaan. Ihan eri mailmasta, joten itse näen sen päävalmentajan näkemyksenä/linjana, jota muut koittaa toteuttaa. Se ei vaan toimi -helvetti sentään- millään osa-alueella. Kiinnostaisi tietää mikä on se raja kuinka huonosti voi mennä, josta seuraa Kaskisen lähtö? Onko sellaista edes.
 
Viimeksi muokattu:

Dwightschrute

Jäsen
Suosikkijoukkue
HCTPS
Eilinen peli oli niin irvikuva jääkiekosta, että jouduin ensimmäistä kertaa lyömään toisen erän jälkeen television kiinni. Vaikka nyt puolustajat eivät törmäilleet, niin kyllä siellä oli hyökkäyspäässä törmäilyjä kun pelaajat eivät tiedä miten pitää toimia ja liikkua. Toisteisuus puuttuu ihan täysin, kuskataan vaan kiekkoa toisesta päästä. Itse en näe mitään muuta vaihtoehtoa, kuin Kaskisen laittaminen luiskaan. Tuolla on selkeästi pelaajilla jo pää aivan jumissa, ei se vapaudu sillä että Niittymäki nyt lähtee
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Minulta ei taaskaan kysytty, mutta väitän että tämän voi sanoa puhtaasti tilastoista. Liiga on kuitenkin kovatasoisen sarja ja ei tässä sarjassa ammattitaidoton puuhastelia valmenna joukkuettaan runkosarjassa sijoille 2 & 4 (Kaskisen aiemmat kaudet TPS:ssä)

TPSn materiaali ei ole kuitenkaan ollut niin hyvä, että valmentajalla ei olisi ollut asiassa omaa osuutta tai painoarvoa. Kaskiselle on varmasti myös heikkouksia sen osoittaa omalta osaltaan tämän kauden alku ja aiempien kausien playoffit.

Hyvä valmentaja kyllä, riittävä mestaruuteen? En osaa sanoa, mutta epäilen vahvasti, riittävä TPSn nykytilanteeseen? Varmasti, isommat ongelmat edelleen muun johdon puolella. Pelkkä Kaskisen eroitus olisi mielestäni osastoa hölmöläiset kantaa jätesäkissä valoa pimeään huoneeseen. Ei se kanna kovinkaan pitkälle jos ongelmat muualla ja selvää strategiaa tai toimintasuunnitelmaa ei ole olemassa.

Tepsillä on ollut laskeva käyrä koko Kaskisen aikakauden. Peli ei ole yhtenäkään kautena ollut ns. uomissaan. Kaskisen ensimmäisen kauden suonenveto johtui lienee enemmin Selinin hyvin tehdystä työstä aikasemmilla kausilla kunnes Kallen pelikirjan lonkerot rupesivat ylettymään kaikkialle joukkueessa.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Ainoa oikea ratkaisu Antsalta ja naurettavaa toimintaa hallitukselta.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kalle Kaskinen on TPS:ää suurempi asia hallitukselle. Eli kaikki katsojat jotka menette Turkuhalliin katsomaan seuraavaa TPS:n kotipeliä tuette sillä ainoastaan Kalle Kaskisen jatkoa TPS.n Peräsimessä. Nyt olen minäkin jo sitä mieltä että tyhjä halli seuraavaan kotipeliin.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ajattelen niin että Antsa olisi halunnut vahvistaa joukkuetta, mutta ei saanut siihen valtuuksia hallitukselta. Tarkalla budjetilla mennään, se näkyy vahvistuksistakin. Kaskisen jatko liittyy samaan asiaan, ei ole rahaa uskottavaan seuraajan, joten Kalle jatkaa. Sopii varmaan muutenkin Erkan ajattelutapaan että valmentajaa ei noin vain eroteta.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Voisiko joku tehdä sellaisen jonkun hienon graaffin miten joukkueet on pärjänny Kallen valmennuksessa. Missä näkyisi vaikka 3 edellistä kautta, Kallen aika ja 3 seuraavaa kautta. Näin mutulla tuntuu että lähes joka joukkueessa on menestyksessä kuoppa jos Kalle on ollut mitenkään osallisena valmennustiimissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Sopii varmaan muutenkin Erkan ajattelutapaan että valmentajaa ei noin vain eroteta.
Onpa ihmeellinen ajatus, että Kaskisen erottaminen tapahtuisi noin vain-perustein. Kyllä Kaskisen olemattomat tulokset sentään jotain kertovat ainakin joillekin. Se on sitten eri asia, jos ei TPS:n hallitukselle ja tj:lle näin tapahdu.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Iltalehti tarjoaa vaihtoehtoja. Nyt on haastateltu Virtaa.

Ylläolevan jutun loppupuolelta lainattu kappale pistää mietittymään, onko Hantta seuraava saunakaveri joka Palloseurassa jossain tehtävässä nähdään?

Lainaus:
Westerlundia Virta kehuu sanoja säästelemättä.
– Täytyy sanoa, että on niin hieno mies, että jos jonkun kanssa nauttii työnteosta yhdessä, niin se on kyllä Erkka.
Liekki ei sammu
Kaksikon yhteistyö päättyi ainakin toistaiseksi KHL:n Ufassa keväällä 2018. Seura ei enää tarjonnut jatkoa, vaikka joukkue voitti divisioonansa.
– Olen vähän reissannut ja ollut aika paljon saaristossa mökillä ihan nauttimassa, Virta kertoo viimeisestä puolestatoista vuodesta.
– 37 vuotta oli jääkiekkoa putkeen joka vuosi. Ajattelin, että nyt on hyvä ottaa vähän happea.
Todellisen kiekkomiehen kipinä ei kuitenkaan ole sammunut. Päinvastoin, valmentaminen kiinnostaa Virtaa erittäin paljon edelleen.
– Jos joku hyvä tarjous tulee, niin ilman muuta olen valmis lähtemään. Pari peliä katson joka päivä, ja kädet tässä taas syyhyävät.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Okei, tuo olikin vain oma arvaukseni. Mikä oli oikea syy Niittymäen lähdön takana?

Oman työn arviointi. Vituiks on mennyt ja koki, että ei saa hommaa enää raiteilleen. Hallituksen paine oli kova, mutta ei Kaskinen tuohon liittynyt minun tietojen mukaan. En ole mikään totuuden torvi. Voihan se olla, että viilaa on tullut linssiin täälläkin, mutta vaikea uskoa.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Kaskinen aloitti huonoilla näytöillä jo ennen kuin aloitti päävalmentajana. Kaudella 2016-2017 a nuorissa 8 sarjataulukossa ja Villikortti kierrokselta lauluun HIFK:lta. Tästä nousikin suoraan TPS:n päävalmentajaksi ilman mitään näyttöä menestyksestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös