Mainos

Karmiva yllätys työpaikalla: RADIO!

  • 9 383
  • 31

pykli

Jäsen
Olen tässä muutaman kuukauden ollut töissä tämmöisessä toimistotyyppisessä paikassa ja ihan hyvin on mennyt ja kivaa on ollut. Töitä on saanut tehdä ihan minkään sen suuremmin häiritsemättä, jos näin olen halunnut.

Mutta tänä aamuna, juuri tänäisenä aamuna odotti minua työpaikallani karmiva yllätys:

nurkassa kailotti radio.

Se siitä työpaikkaidyllistä. Sanomattakin on selvää mille "viihdekanavalle" radio on viritetty - Novallehan se. (Huom. Kiss FM, NRJ ja-mitä-muita-ihan-samanlaisia-niitä-nyt-on eivät täällä päin kuulu)

Traumaattisia kokemuksia tästä on jo eräästä edellisestä paikasta. Yritä siinä nyt keskittyä kun se sama AOR-hitti 80-luvulta tai se yksi s**tanan ärsyttävä biisi joka jää soimaan päähän pärähtää soimaan jo kuudetta kertaa kahden tunnin sisällä. Edelliskerralla tein jopa pienimuotoista tutkimusta tuosta formaatista; silloin joku Britney Spearsin biisi - kova hitti silloin - pärähti soimaan juuri tietyn kaavan mukaan parin tunnin välein juuri tienynlaisen kappaleen jälkeen ja juuri ennen tietynlaista. Joka päivä saman kaavan mukaan. Ja aina kasvavissa määrin se v*tutti.

Jos ensimmäisenä satuin saapumaan työpaikalle, kävin yleensä vaivihkaa virittelemässä radion jollekin muulle kanavalle. Mutta eih, NE kävivät vaihtamassa sen takaisin.

Ja nuo toimittajat, ah nuo niin hauskat toimittajat ! Ja ne mainokset ! MAINOKSET ! Uuuuh.

Mikä hitto siinä on kun ihmiset eivät huomaa kun selvästi kusetetaan ja aivopestään tuollaisilla formaattiradioilla ?

Mutta yleensäkin tästä radion soimisesta työpaikalla - ei sellaista asemaa olekaan johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Luultavasti noiden muiden mielestä tuo on "ihan jees", mutta minä KÄRSIN tästä.

Jos nyt tästä asiasta menen huomauttamaan jollekin niin saan luultavasti kommenttia "No älähän ny, mukavaahan se vain on" tai jos vaikkapa leikkisästi huomautan mahdollisesti tulevista Gramex/Teosto -maksuista niin "Älä ole niin tosikko!" sieltä luultavasti tulee.

No mutta.

Olenkohan minä noussut väärällä jalalla ?

--- pykli
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viestin lähetti pykli
Olenkohan minä noussut väärällä jalalla ?

--- pykli

Et. Asiaa sinä puhut. En ole mikään alakulttuuri-peelo, mutta olen yhä sitä mieltä, että jokainen joka ei käytä aivojaan on tyhmempi kuin laki sallii. Tällaiset "Kiss FM jee"-tyypit ovat yleensä juuri tätä porukkaa. Mitään vaivaa ei tarvi nähdä minkään eteen kun Kiss FM kaivaa esiin ne in-bändit, joita kaikki coolit tyypit kuuntelee. Sitte on hienoa kun pikku-Tatu ja 16-vuotias Tiina voivat olla niin cooleja gängstereitä kun radiossa soi kovan kuuloinen, mutta ah niin vaaraton design-musa.

Säälittävää, säälittävää. Nyt alkoi ottaa niin paljon päähän, että pitää kaivaa Panteran vanhat levyt kaapista.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Aivan asiaa puhut. Mielestäni varsinkin tällaisissa toimistotiloissa, joissa kaikkien on pakko kuunnella sitä joidenkin idioottien valitsemaa kanavaa, ei pitäisi kuunnella koko toosaa, kun kaikki eivät kuitenkaan halua. Ja auta armias, jos menet huomauttamaan kanavavalinnoista. Aika pian syntyy ne kuppikunnat, joista yksi haluaa kuulla Ylen Aikaista tai jotain muuta jeesus-kanavaa, joku haluaa kuulla vanhaa kunnon 96.2:ta ja sitten joku onneton vielä Kiss FM:ää tai NRJ:ä. Pois radiot!
Viestin lähetti mission16W
Säälittävää, säälittävää. Nyt alkoi ottaa niin paljon päähän, että pitää kaivaa Panteran vanhat levyt kaapista.
Laita "Vulgar Display of Power". Siinä on parasta aggressio/pään seinäänhakkaamismusiikkia. "FUCKING HOSTILE!"
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Radion kuuntelu työpaikalla herättää aina ristiriitaisia tunteita, itse tykkään soittaa radiota koko ajan mutta (melko) hillityllä volyymillä ja mutenkin muiden ehdoilla. Eli jos joku ei pidä niin radio sammuu ja otan vaikka kuulokkeet käyttöön. Onneksi työkaverini eivät tähän päivään mennessä ole huomauttaneet asiasta. Ehkä tämäkin asia tulee sitten pikkujouluissa ilmi, että v***u kun se yks soittaa koko ajan sitä rokin räimettä. Jos taustamusiikki käy hermoille, ei muuta kuin mainitsemaan asiasta, moukka on se radion kuuntelija joka ei tajua että kaikki eivät halua kuunnella samoja biisejä 6 kertaa päivässä ja samojen "hauskojen" juontajien ääntä tunnista toiseen. Vähän sama homma on mielestäni tupakoinnissa, jos häiritsee tupakoimattomia niin sitten ei polteta. Tässäkin asiassa kannattaa avata oma sanainen arkkunsa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Yhdy edellisiin puhujiin!

Opin vihaamaan Madonnaa juuri näiden idioottikanavien johdosta jotka uskovat että kaikki haluavat kuulla samat kappaleet vähintään kaksi kertaa päivässä.

Radio työmaalla on ongelma johon ei ole ratkaisua. Siis kiinni jos on erimielisyyttä. Heille jotka eivät tule toimeen ilman löytyy muita ratkaisuja.
 
Suosikkijoukkue
Ilves Tampere
Otan osaa...

...tuskaasi, jota ymmärrän varsin hyvin. Nova on pahin mahdollinen tyrä-kanava, joka vain kohdalle voi sattua. Viime kesänäkin jouduin tienaamaan rahani paikassa, jonka keski-ikää lähestyvät naisimmeiset huudattivat Novaa täysillä. MINÄ VIHAAN SITÄ! Ja kaikkea siihen liittyvää.

Kaiken kaikkiaan ärsyttää tuo ylipositiivisuus, mitä nuo juontajat ruokkivat! Koko ajan hoetaan kuinka arjen keskeltäkin löytyy runsaasti valopilkkuja ja kuinka tärkeää on olla kiva muille yms yms. Sitten aivan oma lukunsa ovat nämä ihmiset, jotka sinne soittelevat! VOI KILIN*****! Kuinka voi joku olla noin huomionkipeä paskiainen, joka varta vasten soittaa studioon kertoakseen kuinka hyvä radioasema Nova on. Tai sitten he hehkuttavat, että "ajalen tässä Hyvinkään kohdalla, ja muistaakseni näin tässä keväällä-94 hirven, että aika varovasti kannattaa ajella..." Ja juontajat vastaavat suurinpiirtein näin että: "KIITOS! KIITOS! Pelastit varmaan jonkun hengen..."

Jos kuolisin tänään, kun en ole vielä joutunut kuulemaan Novaa, kuolisin onnellisena...



:mad:
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Radio Mafia on ratkaisu päiväsajan kuunteluongelmiin. Kun armeijassa oli muilla tapana kuunnella KissFMää, kirjurin tuvassa sentään oli Mafia päällä. Kirjurithan ovat älyllisesti ylempitasoisia, ja me molemmat tajusimme sen olevan paras kanava työaikaan.
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Karmiva yllätys työpaikalla: RADIO!

Viestin lähetti mission16W


Et. Asiaa sinä puhut. En ole mikään alakulttuuri-peelo, mutta olen yhä sitä mieltä, että jokainen joka ei käytä aivojaan on tyhmempi kuin laki sallii. Tällaiset "Kiss FM jee"-tyypit ovat yleensä juuri tätä porukkaa. Mitään vaivaa ei tarvi nähdä minkään eteen kun Kiss FM kaivaa esiin ne in-bändit, joita kaikki coolit tyypit kuuntelee. Sitte on hienoa kun pikku-Tatu ja 16-vuotias Tiina voivat olla niin cooleja gängstereitä kun radiossa soi kovan kuuloinen, mutta ah niin vaaraton design-musa.

Säälittävää, säälittävää. Nyt alkoi ottaa niin paljon päähän, että pitää kaivaa Panteran vanhat levyt kaapista.

Hienoa muitakin jolla löytyy vielä klassikkoja;)

Eikun I`m Broken soimaan tai vanhempaa, mahtavaa mättöä nuoruus tulee ihan mieleen...
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kävin kerran Radio Novan kotisivuilla ja huomasin, että sieltähän pystyy jopa toivomaan jotain biisiä! Mutta se toivebiisi pitikin valita jostain muutaman kymmenen biisin listasta, jolla olivat just samat totot, suurlähettiläät ja anssi kelat, joita sieltä muutenkin soitetaan koko ajan. Ihmettelenkin, ketä varten se toivebiisilista on tehty? Eikös toivekappaleet yleensä ole juuri niitä, joita tahtoisi kuulla, kun niitä ei muualla kuule!?

Ja nyt tulee Kiss FM:ltä taas tuo saakelin TikTak, moneskohan kerta tänään??!!
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä, olen itsekin joutunut saman terrorin kohteeksi. Armeijan toimistohommissa edellinen toimittaja soitti kahdeksan tuntia päivässä Kiss FM:ää, ja kahden viikon jälkeen olin menettänyt täysin hermoni. Parhaina työpäivinä kuulin kuusi kertaa saman kappaleen. Onneksi kuitenkin edeltäjäni kotiutuessa saatoin vaihtaa kanavan Mafiaan, ja siinä korvani lähes lepäsivät. Eli hiljaisuus tai Mafia ovat henk.koht. parhaita vaihtoehtoja.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Heinäkuusta tammikuun alkuun Kainuun Prikaatissa jouduin kuuntelemaan väkipakolla Novaa. Kuinkahan monta kertaa kuulin Aika-bändin Hear Me Now:n? Kammottaa ajatella.

Oli suorastaan järkyttävää, että vaikka vaihdoin komppaniaa, ja olin neljässä eri tuvassa, näistä noin 40 henkilöstä vain yksi toinen olisi halunnut kuunnella ennemmin Mafiaa. Ei voi Suomen nuoriso hyvin, ei.
 

wapiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Artukaisten Rypistys
Yksinkertainen ratkaisu... toimii ainakin täällä meillä duunissa,
Ne jotka haluavat kuunnella musiikkia tai radiota... korvakuulokket on keksitty, no ei tietysti toimi ehkä joka paikassa jos joutuu liikkumaan töissä, mutta toimistoissa ainakin.
Saanhanpas kuunnella Papa Roachinin rauhassa
:D kenenkään valittamatta....
 

jlammi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jokerit, TPS, TuTo
jotkut ihmiset kuuntelee radiota koko päivän silloin kun telkkarista ei tule mitään, esim minä ;)

jotenka ei tuo haittaa jos radio on päällä.. tietty kanava pitää olla oikea ;) tänään merdessä käydessä heillä oli radio päällä..
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Klassikkoja ja uutuuksia?!

Minun puolstani työpaikalla voi hiljaa soida taustalla jokin radiokanava. Mutta kunhan se ei ole Nova!

Etenkin aamun ensimmäisinä tunteina kun fiilis on yleensä enemmän tai vähemmän nuutunut, ei kiinnosta hiukkaakaan kuulla jotain Ilen ja Sannan koohotusta. Heti aamutuimaan yltiöpositiivinen paasaaminen saa aikaan pikemminkin kahta kauheamman väsymyksen. Ja miksi se sana "huomenta" pitää puikahtaa lähes joka lauseen jälkeen? Eikö se hitto vie riitä kun sen kerran tunnissa sanoo?

Muutenkin se juontajien helvetillinen hössötys ja tekopirteys, ohjelmavirran valtava tempo höystettynä vartin välein mainoksilla, säätiedotuksilla ja uutissähkeillä, lisättynä anssi kelalla ja suurlähettiläillä, saa minut voimaan pahoin.

Lähetin taannoin Novan sivuille parikin palautetta jossa ilmaisin mielipiteeni heidä formaatistaan. Mutta ei kai sellaiset palautteet merkitse heille hevon p*skaa.

Itse suosin nykyään Radio Suomea ja Sport FM:ää.
 
Viimeksi muokattu:

sani

Jäsen
Suosikkijoukkue
lukko, kärpät, ujk
Meillä taas töissä ei ole radiota ja on niin pirun tylsää. Mä oon sellanen et aina pitäs soida musa taustal. Alkaa töis oikee ahistaa, ku välil o ni perkuleen hiljasta. IIIIK!

Nykyään mul on korvalappuCD:t. Ja saa kuunnella just sitä musaa mist ite diggaa. Yes!

Kotona on aina radio viritetty SuomiPop kanavalle. Vähän sekin soittaa liikaa samoja biisejä, mut välillä tulee ihan helmiäkin.
 

Monte-Cristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sens, sympatiat Kerholle
Kuuntelin koko viime kesän radiota. Koska sen jostain syystä vain piti olla päällä, aloitin mafiaterrorin, johon sitten lopulta taivuttiin. Silloin ei KissNovaÄmmää kuunnella kun minä olen paikalla, prkl.

Jospa Pykli sovittaisiin, että sille mölytoosalle, krhm, sattuisi jotakin?

"Kamalaa on, kamalaa on niin..." Koko kesän. Ei helevetti. Kiitos, PissFM.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti pykli
Traumaattisia kokemuksia tästä on jo eräästä edellisestä paikasta. Yritä siinä nyt keskittyä kun se sama AOR-hitti 80-luvulta tai se yksi s**tanan ärsyttävä biisi joka jää soimaan päähän pärähtää soimaan jo kuudetta kertaa kahden tunnin sisällä. Edelliskerralla tein jopa pienimuotoista tutkimusta tuosta formaatista; silloin joku Britney Spearsin biisi - kova hitti silloin - pärähti soimaan juuri tietyn kaavan mukaan parin tunnin välein juuri tienynlaisen kappaleen jälkeen ja juuri ennen tietynlaista. Joka päivä saman kaavan mukaan. Ja aina kasvavissa määrin se v*tutti.

Mikä hitto siinä on kun ihmiset eivät huomaa kun selvästi kusetetaan ja aivopestään tuollaisilla formaattiradioilla ?

Tämä onkin merkillinen juttu; yhtäaikaa, kun radiot tekevät ohjelmaa formaattinsa mukaan, joiden sisältö ja kaava ovat kuulemma nimenomaa gallupeilla tarkistettu, "tavalliset kuulijat" vittuuntuvat kuulemastaan. Outo yhtälö. Olen samoilla linjoilla pyklin kera; hermostuttaa ihan oikeasti samanlainen mainosten, liian tiuhan hittibiisien soittamisen, kilpailujen sekä minuutin pikahaastattelujen formaatti, josta ei jää käteen - ei sitten yhtään mitään. Uskonkin, että tämä taannoin keksitty formaattiradio puretaan pikku hiljaa, ainakin musiikkivalikoiman osalta. Tai ainakin toivoisin niin, sillä mielestäni on kuulijoiden aliarvioimista soittaa samoja, sinänsä hyviäkin kappaleita, liian usein samalla kuluttaa ne loppuun alta aikayksikön - ja tehdä juttuja "juostenkusten" ilman sen kummempia sisältöjä. Lyhyet jutut perustuvat kuulemma tutkimukseen, jonka mukaan "tän päivän ihmiset ei jaksa kuunnella kerrallaan ku maksimissaan 3 minuutin juttuja". Itse voisin kuvitella sinnitteleväni jopa 4 minuutin jutun....Vaan onhan noita vaihtoehtoja. Työpaikalla ei ehkä niinkään, joten syvä sympatia niille, jotka joutuvat radiotyranniasta kärsimään.
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti vilpertti
Radio Mafia on ratkaisu päiväsajan kuunteluongelmiin.

Olen samaa mieltä Radio Mafiaa minäkin kuuntelen. Kesäisin kun on oltua töissä meinaa hermot mennä kun jotku vanhat ämmät haluu kuunnella jotain jeesuskanavaa. Sellasta kuuntelemalla tulee hulluksi.
 

pykli

Jäsen
Tarina päättyi muuten osaltani (toistaiseksi) onnellisesti, sillä sain radion vastaiseen sotaani mukaan toisenkin kaverin työpaikalla ja tästä eteenpäin ei Nova enää nurkassa pauhaa. Olisi tehnyt muuten aika ikäviä työilmapiirille ajan kanssa.

--- pykli
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Ehkä Radio Novalta ei tule päivällä mitään, mutta joskus yöllä kuunnellessani ja surfaamalla eri kanavia huomasin, että Novaltakin tulee klassikoita. Tosin itse suosin Mafiaa, koska sieltä tulee Metalliliitto ja Hard rock-club.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viime kesän hellepäivien pelastus tuskallisessa varastohommassa oli radio. Joskus oli oikein pidettävä taukoa töistä kun aparaatti taikoi ilmoille jonkun todellisen helmen. Ihmepojan Valvoja oli muuten yksi tällainen..

Ja nimenomaan Mafia, kun kaverini sai minut sille kanavalle kisfämmä-linjalta käännytettyä. Tosin puolustuksekseni on sanottava, että olin jäänyt jumiin tuolle kanavalle siksi, etten tajunnut kuinka paljon parempaa musiikkia Mafia kaupallisiin kanaviin verrattuna soittaa. Ja myös siksi, etten aikoinaan voinut sietää aamuisin tullutta Ulmanen&Roiha-paskaa, onneksi nykyään aamussa on hieman pirteämpi meininki. Roiha sopii nippanappa siihen keskipäivään, kun meinaa väkisinkin hyllyjen väliin nuukahtaa.

Kun siirryin Mafia-linjalle, aloin ihan mielenkiinnosta kartoittaa mikä kanava muiden kavereideni työpaikoilla on masiinaan viritetty, jos mölytoosaa työnsä ratoksi kuuntelevat. Ja surullisen yllättävän monen työpaikan rotisko kohisee Novan tai Kiss FM:n tahtiin. Ja mitä miesvoittoisempi työpaikka, sen varmemmin vannovat työmiehet teinikanavien nimeen. Eihän siinä mitään, mutta varmasti ainakin 90 prosenttia niistä, joille vihjaisin Mafian monipuolisemmasta musiikkitarjonnasta, siirtyivät loppukesäksi sen pariin.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta radio työpaikalla yleisesti ottaen on erinomaisen hyvä asia. Minä voin jopa kuunnella ja olen mielelläni kuunnellut Radio Suomea ääritapauksissa, koska sieltä tulee kuitenkin uutiset tasaisin väliajoin ja puheohjelmaa muutenkin, vaikka musiikki sitten onkin jotain tangokuningasta. Ainakin niillä tuntuu olevan tarpeeksi levyjä radioaseman tarpeisiin, toisin kuin parilla muulla asemalla. Ennemmin sitä kuitenkin kuuntelee koko ajan uusia ja tuntemattomia paskabiisejä kuin vuodesta toiseen samoja.

Mafia olisi kyllä omakin suosikkini, minä kun tosiaan tykkään siitä, että siinä ikäänkuin automaattisesti musiikin lomassa pysyy vähän kärryillä Maailman menosta, mutta Mafia en ole kuunaan saanut missään työpaikalla silti muutamaa minuuttia pitempään soida. Radio Suomi on sitten ollut se kompromissi, jolla yleensä on mummojen avustuksella jyrätty iästään-riippumatta-keski-ikäiset idiootit, joille pitää erikseen sanoa mikä on hyvää, ja joita mikään muu puhe kuin "toimittajan" omakehu, itsenaurama vitsi tai radioaseman tasosta valehteleminen on kauhistus.
 

Huuhaa

Jäsen
Puhetta ei mielellään töissä kuuntele, sillä sitten on vaikeuksia yrittää kuunnella radiosta tulevaa puhetta, kun ei kuule kunnolla, ja sitten ei varsinkaan kunnolla kuule, jos tekee samalla töitä, ja työnteosta tulee meteliä, mikä estää radiosta tulevan puheen kunnollisen kuulemisen. Jää sanoja kuulematta välistä, ja sitten sitä ollaan ihan ulalla.

80-luvun pop-kappaleet ovat pääasiassa surkeaa tasoa, niitten soittaminen radiossa pitäisi kieltää lailla. Ja niitä Novan trendikappaleita ei kyllä tosiaan jaksaisi kuunnella joka päivä :mad:

Kiss FM, Nova ja paikallisradiot ovat just sellatteita ns. perinteisen surkeita radioita musiikin tasoltaan, jotka soittavat just noita 80-luvun surkeita pop-rallatuksia, sekä britneyspearseja.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Viestin lähetti Huuhaa

Kiss FM, Nova ja paikallisradiot ovat just sellatteita ns. perinteisen surkeita radioita musiikin tasoltaan, jotka soittavat just noita 80-luvun surkeita pop-rallatuksia, sekä britneyspearseja.

Kiss FM:stä ja Novasta samaa mieltä musiikin osalta, mutta paikallisradioista jyrkästi eri mieltä. Ainakin 957 soittaa noihin kahteen verrattuna melko hyvää musiikkia. Ehkä hiukan samantyylistä, mutta samoja biisejä ei tule montaa kertaa tunnissa. 957:lla oli joskus jopa systeemi, että mikäli kuulit saman päivän aikana saman biisin kahdesti, niin studioon soittaessasi sait jonkinnäköisen palkinnon. Siinäpä olisi Novalle ja Kissillekin haastetta, kun tällaisen kilpailun pistäisivät pystyyn.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös