Mainos

Karkki

  • 115 067
  • 341

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lakutoffeista kaipaan eniten Toffoa. Nykyään ei kai ole muuta Toffoa myynnissä kuin jotain mitä lie hedelmäsekoitusta, mikäli enää sitäkään.
Juu, perhana!

Kaipaan niitä vaaleita toffeeita, myös tummia ja niitä mustia. Herkkua olivat lapsena. Tulisivatpa uudelleen myyntiin.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kick on kai pelkästään nimensä muuttanut Käck eli niitä on ollut jo iät ja ajat. Voisin kyllä aika varmasti väittää, että ihan äskettäin olen nähnyt Hopeatoffeitakin. Ei tosin ole tullut pitkään aikaan ostettua, saatan muistaa väärin.

Lakutoffeista kaipaan eniten Toffoa. Nykyään ei kai ole muuta Toffoa myynnissä kuin jotain mitä lie hedelmäsekoitusta, mikäli enää sitäkään.

Joo-o, Kick on entinen Käck. Hopeatoffeeta tapaa silloin tällöin karkkihyllystä, joten niiden tuotanto ei ole loppunut, mutta vissiin tuotantolinja vähän yskii. Muistaakseni olen nähnyt Hopeatoffeeta niissä uusissa pikkupusseissa.

Pari viikkoa sitten ostin Oulun Kärkkäiseltä pussin hopeatoffeemaisia paperiin käärittyjä karkkeja, jotka eivät maultaan hävinneet ollenkaan alkuperäiselle Hopeatoffeelle. Lisäksi pussi oli saatanan iso ja halpa. Ihan niin sitkeitä eivät olleet kuin Hopeatoffeet. Hemmetti kun en muista merkkiä.

P.S.

Onko kukaan muu muuten huomannut, että muutama vuosi sitten Maraboun suklaalevyissä suklaan pinta muuttui mattapinnasta kiiltäväksi, ja makukin muuttui. Minun mielestäni huonompaan suuntaan. Suklaa muuttui liian makeaksi minun makuuni. Muutenkin olen enemmän karvaan ja kirpeän karkin ystävä.

P.P.S.

Lakritsi muuten aiheuttaa verenpaineen nousua. Jopa voimakasta. Isäukko kertoi siitä, kun oli ollut lääkärin syynissä ja verenpaine oli ollut todella korkea. Äijä on muuten sellainen 65-kilonen kukkakeppi, joka ei juo eikä polta, syö salaattia ja kalaa. Lekuri oli kysynyt ohimennen, syökö ukko lakritsia. Isä siihen että kyllä. Isännällä oli tapana syödä iltaisin lakua ja juoda maitoa päälle. Lääkäri kielsi ehdottomasti lakritsin syömisen ja isännän noudatettua kieltoa verenpaine laski normaaliksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kirpeät karkit, kaikkinaiset sitkeät mellit ovat haitarista. Samoin kovat ja imeskeltävät. Sen sijaan pehmeät lakritsit ja pehmeät ynnä makeat salmiakit ovat hyviä, samoin toffee- ja kinuskikarkit. Suurin osa hedelmämelleistä menettelee myös. Peruskarkkit leffapussiini ovat kinuskikuulat, Malacon suolasillit, King Kongit, lakritsi- ja vadelmaveneet, joku helppo hedelmäkarkki, pari Pandan toffeesuklaata ja -crispiä sekä jumbosuklaarusinoita. Painoa 150-200 grammaa, enemmästä tulee paha olo.

Joopa joo. Ihan itse karkkia tulee ostettua aika harvoin, muutaman kerran kuukaudessa lähinnä leffan kanssa. Viikottain tulee otettua joku Pandan omenalaku tai Ahaa-patukka mukaan. Sen sijaan heikkouteni ovat hyvät pullat, niissä on pakko pitää rajaa 1-2 per viikko.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Kyllähän noita kuluu, tosin aika maltilliseen tahtiin. Yksi karkkipussi saattaa kestää monta päivää.

Vakio-ostoksia ovat ainakin Hot & Sour Turkinpippurit, siniset Pollyt ja Sirkus Aakkoset.
 

Jokerinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Kyllähän karkit(kin) ovat aina uponneet. Niin suklaat, toffeet, mustat, hedelmät, vaahdot ja imeskeltävät karamellit. Kirpeät ja makeat.

Ei niitä onneksi tule kuitenkaan enää syötyä kovin usein, sen verran on itsekuri lapsuudesta ilmeisesti kohentunut.

Mutta itseänikin harmittaa se, että kaupasta on vaikea löytää enää "normaalin kokoisia pusseja". Siis n. 200 grammaa.

Löytyy näitä uusia minipusseja, joiden kilohinta on sanonko mistä ja sitten näitä lähes puolen kilon pusseja. Siinä vaiheessa kun haluan tuollaisen määrän karkkia niin suuntaan irtokarkkiosastolle niin saa haluamansa valikoiman tai ainakin luulee saavansa eli tässä välissä:

juza kirjoitti:
Onko kukaan muu huomannut, että aina kun valitset irtokarkkeja pussiisi, valitset aina vain niitä parhaita karkkeja. Pelkästään omia makuhermojasi kutkuttelevan valikoiman salmiakkia, kirpeitä, hedelmiä suklaata jne.

Mutta auta armias kun olet 2/3 pussista syönyt, on jäljellä enää pahoja karkkeja! Kuka kumma ne sinne pussiin on laittanut..

On huomattu ja samaa ihmetelty. Epäilen kauppiasta. ;)


Tuntuu myös, että kauppojen karkkivalikoima on noin yleisesti ottaen huonontunut paljon - kaikki näyttää samalta ja monia loistavia tuotteita on kadonnut.. Minttu Dumlet.. Voi kun vielä pussin saisin. (Minttu ja suklaa noin yleensäkin = nam!)

Anyway, Ässä Laku Mix -pussin söin loppukeväästä ja tykkäsin, huolimatta suurehkosta koosta.

Ässälakupötköt ovat myös houkuttelevia aina kun ohi kulkee. Näitä muutaman syötyä silloin tuota pussiakin kokeilemaan päädyin.

Maraboun appelsiinikrokantti on taas suklaista ollut ehdottomia suosikkejani jo pitkään.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harvoin karkkeja tulee syötyä, mutta joskus kuitenkin. Kirpeät karkit ovat suosikkejani, mutta ei niitä lapsuuden oikeasti kirpeitä karkkeja enää mistään saa. Ne vanhan kymmenen pennin kokoiset, punaiset, vihreät ja keltaiset rahat olivat aivan saamarin hyviä. Samoin ne kirpeät Oukki doukit vai mitä ne oli? Makuunista sai vielä pari vuotta sitten ihan hyviä kirpeitä karkkirahoja, nyt niidenkin kirpeys on vain muisto vain. Kenelläkään suositella jotain? Harvemmin näihin uusiin karkkeihin tulee enää tutustuttua.

Myös karkit joissa on sisällä salmiakkijauhoa ovat hyviä, esim. Rotan rykäisyt, Härskit sillit, Turkin pippurit yms. Mutta mihin katosi aikoinaan Pollen munkit??
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
nyt niidenkin kirpeys on vain muisto vain. Kenelläkään suositella jotain?

Ainakin hehkuttamieni salmiakkipääkallojen sisartuote kirpeät hedelmäpääkallot ovat auvoisan kirpeitä. Niitä tulee ostettua salmiakkipääkallojen yhteydessä.

Tuli taas syötyä yöllä pussillinen salmiakkipääkalloja...
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainakin hehkuttamieni salmiakkipääkallojen sisartuote kirpeät hedelmäpääkallot ovat auvoisan kirpeitä. Niitä tulee ostettua salmiakkipääkallojen yhteydessä.

Tuli taas syötyä yöllä pussillinen salmiakkipääkalloja...
Perskeles, niinpä onkin. Saako noita pääkalloja ihan marketeista, vai mistä niitä ostelet?
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Keskon kaupoistahan noita saa rykäistyä 90% varmuudella.
Jepulis, pitää seuraavaksi hommata. Toivottavsti ei ole pettymys, niin kuin nykyään melkin kaikki karkit, joita mainostetaan kirpeiksi.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Karkit kautta aikain ovat hieman muuttuneet. Seuraavassa omia suosikkeja aikojen saatosta:

70-luku:

1. Jambo
2. Hopeatoffee
3. Merkkarit
4. Fazerin makeissekoitus...kis kis karkit jne...
5. Tervaleijonat
6. Salmiakkijauho
7. Nallekarkit...maksoivat pennin kipaleelta vielä 1972
8. Fazerin laku ruåtsin laivoilta
9. Toblerone

80-luku:

1. Salmiakkipommit
2. Salt pastiller ruåtsin laivoilta
3. Sitruunapommit
4. Vingumit ruåtsin laivoilta
5. Merenneito salmiakki
6. Skottitoffee
7. Maoam hedelmätoffee, jota kaveri toi aina ranskasta
8. En muista, mikä se suussa poreileva appelsiinin makuin rae oli mutta tätä vedettiin aivan Simona
9. Mars patukka
10. Toffo

90-luku:

1. Marabou vaalea suklaa
2. Pandan juhlapöydän konvehdit
3. Turkin pippurit
4. Vaahtokarkit
5. Tanskalaiset suolamerkkarit
6. Lakritsa- ja salmiakkinauha
7. Tervaleijona salmiakkinen
8. Hyvää makumaasta-makeissekoitus

00-luku:

Näiden kaikkien lisäksi joitain makeissekoituksia, joita on nykyisin lukematon määrä. Pääpaino kuitenkin linjalla salmiakki, suklaa, hedelmä. Irtokarkkeja on miljoonittain eikä pysty nimeämään mitään tiettyjä. Jouluna edellen Pandan juhlapöydät rulettavat. Turkinpippurit ja kirpeät hedelmäpehmot maistuvat myös.

Karkit ovat hyviä ja naiset hunajajyviä!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Jepulis, pitää seuraavaksi hommata. Toivottavsti ei ole pettymys, niin kuin nykyään melkin kaikki karkit, joita mainostetaan kirpeiksi.

Ainakin R-kioskeilla olen nähnyt kirpeitä "autonrenkaita" myytävän, samoin kuin kirpeitä salmiakkeja. Testaamaan en ole vielä päässyt, mutta jos ovat samoja, kuin "ennen vanhaan", niin kitalaki on kyllä hellänä tuon pussin jälkeen.
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko niin, että Hopeatoffeeta ei enää valmisteta?
On tuota merkkiä näkynyt myös Malacon pussina, ainakin pikkupusseina hotoa saa. Valitettavasti tuotteen sisältö on muuttunut jauhomaiseksi, pehmeäksi oravanpaskaksi. Eli vastaus on kyllä ja ei. Samoin aakkoskarkit on pilattu, hedelmäaakkosia ei pysty enää syömään yli kolmea joutumatta makeutusaineshokkiin.

Muutenkin 'tuttaa nykyinen tapa, jossa bulgariassa ja filippiineillä valmistettuja nameja pakataan erilaisiin sekoituksiin vanhojen brändinimien kanssa. Hyvää makumaasta -pusseja lienee jo tuhat erilaista, samoin Fazerin sekoituspusseissa on kaiken maailman +choko ym. variaatioita.

Vähitellen sitten kuopataan hiljaisuudessa alkuperäiset. Aivan kuin ihmiset unohtaisivat.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Aivan kuin ihmiset unohtaisivat.
Erittäin hyvin sanottu. Pysähdyin tämän lauseen kohdalle ja pari kyynelpisaraa virtasi poskilleni, kun mietin niitä nuoruusvuosien makeisvalikoimia...

Ajat tietysti muuttuvat ja on hyvä, että uusia tuotteita tulee markkinoille, mutta jotenkin aina tuntuu että ne omat suosikit katoaa ajan saatossa. Jotkut oikein perinteiset tuotemerkit löytyvät edelleen kauppojen hyllyiltä, ja ehkä niitäkin rupeaa vasta sitten kaipaamaan kun niitä ei ole. Vaikka tässä ketjussa puhutaan lähinnä karkeista, niin sama trendihän on muun muassa suklaassa, sipseissä ja limsoissa. Pepsi Twist, Fanta Shokata ja niin edelleen. Näistäkään tuotemerkeistä ei ole edes kovin montaa vuotta, mutta kovin nopeasti ne vedettiin markkinoilta. Fantat tosin taisivat ollakin vain kesän tai kahden lanseerauksia, mutta enivei.

Vaikka meikäläisellä ei ikää vielä hirmuisesti olekaan, niin Toffot, Chewitsit, Pastirolit, Jambot ja muut muistuvat hyvin mieleeni. Hyviä makuja olisi vaikka kuinka, kun jaksaisi ruveta pidemmälle muistelemaan. Tosin joitain hyviä makuja saa edelleen, mutta niidenkin valmistuksessa jotain on muutettu, eivätkä ne ole enää entisensä veroisia.

Mutta mitä itse karkkiin tulee, niin aika vähän nykyään tulee karkkia naposteltua. Jossain vaiheessa karkkia tuli aivan liiankin paljon syötyä, mutta nykyään olen saanut pidettyä sen suhteellisen hyvin kurissa. Suklaa ja energiajuomat houkuttelevat normaalia karkkia enemmän, vaikkei niitäkään juuri sen enempää tule ostettua.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Aika vähille on jäänyt karkkien syönti. Ei ole mitään vakiokarkkeja mitä ostaisin. Itseasiassa en suuresti välitä mistään makeasta. Mieluummin jotain suolaista, esim. voileipäkakkua tms, täytekakuista en välitä ollenkaan. Otan ehkä palan, jos on pakko. Joka vuotiset joululahjaksi saadut suklaat jää joka kerta kaappiin, hyvällä säkällä yhden suklaalevyn tai -rasian saa tuhottua seuraavaan jouluun mennessä. Joskus jotain sipsejä, mutta kovin harvoin niitäkään ja varsinaisestihan ne ei mitään karkkeja ole. Vanhemmat ostavat irtokarkkeja sillon tällön ja siellä vieraillessa niitä on aina pöydällä ja siitä saatan muutaman napata. Siinäpä ne minun karkin syömiset.

Linkki ohjaa lohivoileipäkakun kuviin. Tuollainen hakkaa mennen tullen kaikki makeat. Se tästä aiheen vierestä.
 

Sic

Jäsen
Itelle nappaa tällä hetkellä parhaiten panda-lakupussi (se perinteinen, ehkä joskus täyteversiokin), myös rainbowin versio on mainio. Sitten hyvää makumaasta- pussi tarttuu myös joskus mukaan, viime aikoina on tullut vedettyä enemmän twixiä ja snickersiä jostain syystä. Muuta suklaata en kyllä tykkää sit vetää, esim maraboun suklaalevyt on itelle ihan liian imeliä.

Panda-lakupussista tuli mieleen, kun pari kuukautta sitten ostin pussin, joka oli muuten kyllä ihan normaali mutta maultaan nuo lakut oli kyllä karsean muovisia. Luulin jo että noidenkin valmistustapaa on muutettu, mutta eipä kait, silti se läpinäkyvä pienehkö lakupussi (en muista nimeä, siinä on täytelakujakin mukana) on muuttunut karsean muovisen makuiseksi ainakin. Ihmeellistä.

Sit toki pirkan vinkkari-karkkipussi on myös ihan jees, mutta siinäkin pussin tasoa laskee pakolliset salmiakit, joita itse karkeista vihaan yli kaiken. Pelkkiä hedelmäkarkkipusseja sais olla pari lisää. Sit pitää lisätä myös Ässä Mix, Ässä-PehmiX ja Mässä Yx (jota ei ole kyllä mun vastaan enää kaupan hyllyillä pomppinut, näköjään vuonna 2007 poistettu valikoimasta ;( ). Vaahtokarkkeja en yleensä syö ikinä, mutta Ässä-Pehmix tekee joskus poikkeuksen. Noita jumbo-pusseja en kyllä harrasta, tulee vaan oksettava olo jos ostaa jotain megasäkkejä jotka jää sitten lojumaan :)

Mitäs vielä, listataan ny Pantteri Mix ja aina yhtä mainio Omar tähän vielä.
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Maailman paras suklaa tehdään Suomessa. Nimittäin Fazerin sininen. Siitä ei vain voi saada tarpeekseen. Suklaan ystävänä annoin Belgiassa käydessäni mahdollisuuden muutamalle n. 10 kertaa Fazeria kalliimmalle paikalliselle suklaalle. Ihan hyviä nuokin, mutta ei riitä jatkoon.

Irtokarkeista suosikkini on Halpa Halli -ketjun irtokarkkilaarista löytämäni isokokoinen (halkaisija n. 4cm) pääkallomakeinen. Sen toinen puoli on musta (=salmiakkia) ja toinen ruskea (=kola?). Pinnalla on sellaisia kirpeitä murusia (mitä ne muuten on?). Sitä en muista mikä firma noita tekee, mutta pitääpäs käydä taas jossain välissä noita hakemassa ja tsekata samalla valmistaja.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Pätkis-patukoita voisi syödä niin pitkään, että mahalaukku halkeaisi. Toinen samankaltainen tuote on After Eight -"minttusuklaalastut". Niistä ei saa ikinä kyllikseen. Kirpeät ovat siitä hyviä, että niitä mielellään syö, mutta jossakin vaiheessa kitalakea kärvistelee sen verran, että nannansyönti loppuu järkevässä ajassa. Karkkia tulee syötyä nykyään ihan perkeleesti. Jotain rajaa hei. Diabetes II hönkii niskaan.

Olin pienessä paniikissa tuossa pari tuntia sitten. Tiesin, että jossakin täytyy olla pussi salmiakkikalloja. Etsin pitkään, löysin vain neljä pussia kirpeitä hedelmäkalloja. Viimein kokeilin repun sivutaskua. Siellähän se pussi kalloja lymysi. Nyt Columbo soittimeen ja kalloja poskeen!

EDIT: U2 on täysin oikeassa suklaa-asiassa. Sinisessä on pienen pieni karvas elementti, eikä se ole liian makea. Pesee esim Maraboun karvalakkisuklaan 100-0. Jotkut urpot - kuten vaimoni ja paras kaverini - väittävät, että Maraboun perusmaku on parempi kuin Fazerin sinisessä, Fazerin karvalakkisuklaassa. Pitäisi roudata suljetulle osastolle muutamaksi vuodeksi miettimään asioita.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Karkkien kuningas on kiistatta Luis Guzman, eli Tuomas Rajala, kauppanimeltään varmaankin King Kong. En tiedä mikä siinä on, eihän se salmiakkina ole mistään kotoisin, eikä oikein minään muunakaan makuna, mutta perkeleellinen himo noihin tulee. Usein ei muuta irtsaria tule otettuakaan.

Hyvin toimii myös Fazerin Sininen, Pätkis, Fami, sekä kunnon salmiakit. Paras salmiakki on ehdottomasti Fazerin Salmiakki (ruutukuvioinen pakkaus jossa lukee vaan SALMIAKKI), mutta saatanan tunarit ovat lopettaneet pussitavaran valmistuksen, eikä se pieni aski yllä samalle tasolle. Jossain sekoituspussissa noita taitaa saada (eli niitä valmistetaan mutta ei myydä omillaan, häh), mutta siinä on jotain kurasalmiakkia mukana, joten ei jaksa ostaa. Myös laivalta (ja irtsarina, mutta usein liian kovia) saatavat pingviini-salmiakit ovat erittäin ok.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Linkki ohjaa lohivoileipäkakun kuviin. Tuollainen hakkaa mennen tullen kaikki makeat. Se tästä aiheen vierestä.

Ja aiheen sivusta vastaan...Et voisi enempää olla oikeassa. Aivan parasta juhlapöydän antia.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Oh, joku mainitsi Dumlen. Tämä virkistikin sitten sen verran muistia, että tuohan se taitaa olla paras karkki ikinä. Ja se ihan perus, punapussinen, ei lakritsi tai mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Jos vielä joskus elämäni aikana ostan itselleni karkkia, niin se olkoon Dumle -pussi. Tosin parempi jättää sekin ostamatta.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Salmiakki, nam nam. Kirpeät imeskeltävät karkit, nam nam. Suklaa, nam.

BonBonin Kaatissäkki yksi lemppareista. Hedelmätoffee on kanssa hyvää, mutta vähän rasittavaa syödä. Suklaasta on todettava myös että kyllä Fazerin Sininen on vaan niin hyvää, että keski-euroopan taidesuklaat ei sille pärjää. Hyvä haastaja on kyllä esim. Kalev tumma vadelmasuklaa, suosisttelen.
 

Jokerinho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Olin pienessä paniikissa tuossa pari tuntia sitten. Tiesin, että jossakin täytyy olla pussi salmiakkikalloja. Etsin pitkään, löysin vain neljä pussia kirpeitä hedelmäkalloja. Viimein kokeilin repun sivutaskua. Siellähän se pussi kalloja lymysi. Nyt Columbo soittimeen ja kalloja poskeen!

Lieviä addiktion merkkejä ilmassa? ;)

Sitä vain kyselisin, että minkä kokoluokan pusseissa näitä kalloja sitten saa?
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Suklaista on paljon tässä puhuttu ja jostain syystä mieleeni pompsahti Tobleronen sininen jota en ole muutamaan vuoteen missään törmännyt. Siinä suuta hemmoteltiin kun sellaisen sai antaa kielensä päällä sulaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös