Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

  • 1 404 132
  • 6 052
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä mulle ainakin nassikkana oli aina viikon kohokohta kun pääsi faijan kanssa lähtemään Lukon matsiin. Itse en ainakaan vois kuvitella (mahdollisen) tulevan jälkikasvun dumppaamista johonkin leikkipuistoon kun itse lähden matsiin.
En minä sanonutkaan että se lapsi dumpattaisiin sinne leikkipuistoon. Sanoin että käyttää sitten vaikka erikseen sitä lasta siellä leikkipuistossa, eli faija menee tietysti mukana sinne ja on sillä reissulla täysillä mukana kun saa ensin keskittyä lätkämatsiin rauhassa.

Enkä epäile sitäkään hetkeäkään etteikö se lätkämatsi olisi pojankoltiaiselle viikon kohokohta. Varmasti näin on useimmissa tapauksissa. Sekään ei silti todista sitä että lätkämatsi olisi lapselle sopiva paikka. Satavarmasti se sama pikkujätkä lähtisi innolla mukaan K16-leffaankin jos hänet otettaisiin ja iskä olisi innolla häntä viemässä sinne. Noin niinkuin esimerkkinä.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Kyllä lapsien pitää päästä otteluihin jo silläkin varjolla, että koko kiekko-toiminta jatkuisi vuosia tai kymmeniä eteenpäin. Näissä lapsissa on ne henkilöt jokta aikaan rahoittavat tätä touhua sekä olisi huutrava vääryys jos eivät pääsisi idoleitaan seuraamaan.

Kiekkoliigojen tulee keskittyä olennaiseen eli toiminnan pyörittämiseen ja kotijoukkojen taasen kasvattamiseen. Tappelut kuuluu kiekkoon eikä sillä ole mitään tekemistä lapsien ottelun seuraamisella. Jos siitä lähdetään niin TV ja tietokonekin pitäisi kieltää ja sitten kasvatetaankin mukulaa pumpulissa ja seuraavaksi hänen kohdallaan puhutaankin jo syrjäytymisestä kun kaikki on aina ollut niin ennalta suunnitelua ja laskelmoitua.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Kerrankin jäsen Zalmonella näppäimistöltä saa lukea asiaa. Saattaa tulla se oikea elämä sitten melkoisena shokkina, jos oikeasti JÄÄKIEKKO-OTTELU menee jo siihen kategoriaan jolta lasta täytyy suojella.

Kyllä mä monet smackdown-painit muistan ala-asteen välitunneilta. Milloin itse joutui Kurt Anglen nilkkalukon kohteeksi tai pääsi kaverille heittämään Brock Lesnarin F5:den. Se oli sitä lapsuutta. Ei se, että vanhemmat ois naulannut pumpuliseinien sisälle piiloon kaikelta pahalta.

Nyt alkaa olemaan jo sen verran holhousyhteiskunta-keskustelua ohi aiheen, että jääköön viimeiseksi viestiksi tästä asiasta.

Jokaiselle vanhemmalle ihan vilpittömästi, älkää viekö lapseltanne mahdollisuutta kasvaa osana paikallista kiekkoylpeyttä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pilaavatko pitkätukkaisät mielestänne jääkiekkoilun?
Nyt jatkoajan joku toimittaja on joutunut hätäpäissään kirjoittamaan, että lätkälle pitäisi laittaa K-11 -leima: K11 pääsylippuun - lätkä ei ole lapsille - SM-LIIGA - 05.11.2013 - Kolumnit - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Minun lapsuudessani ei ollut mitään tollaisia ongelmia. Silloin ei ollut isinä mitään "villeniinistöjä", joten ei ollut millään tavalla "vaarallista" lapsen kehitykselle nähdä lätkää. Se Pepsi muki ja popcorn olivat silloin se, mihin siellä hallissa keskityttiin.

Silloin kun sinä olet ollut nuori, jäähallissa tuskin oli anniskeluoikeuksia, mikä on muuttanut aika radikaalisti ottelun luonnetta. Pari kautta sitten oli kokeilu, jossa lauantai ottelut alkoivat klo 18.30. Tuolloin ottelutapahtuma muistutti enemmänkin keskikaljaräkälää kuin urheilutilaisuutta.

Ei jääkiekko-ottelut ikärajaa tarvitse, jokainen vanhempi olkoon vastuussa jälkikasvustaan. Mutta toivoisin Liigajoukkueilta hieman enemmän panostusta ottelutapahtumiin, ettei keskityttäisi pelkästään kaljan myyntiin. Isomäki on tietysti Suomen karmein esimerkki tästä, tilojen ja seuraorganisaation asenteen takia.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joku tuossa jo kerkesikin toteamaan ettei oppinut kiroilemaan jäähallissa. Ehkä ei niin mutta ei se silti sitä tarkoita etteikö kannattaisi välttää altistamasta lapsia sellaiselle huutelulle mitä hallissa kuulee sataprosenttisen varmasti.
Kiroillaanko jäähalleissa nyt ihan oikeasti niiiin paljon verrattuna ns. normaaliin? Ja kyllä minusta tuo "oppii se lapsi kiroilemaan muutenkin" on oikein validi pointti. Ja kuten sanottu, siitä vanhemmastahan se on kiinni miten se asia käsitellään. Kyllä minäkin pienenä kuulin karskia kielenkäyttöä vaikka ja mistä, mutta mulle oli kotona tehty varsin selväksi se että lapset ei kiroile. Joten en kiroillut. Ennen kun menin kouluun, jonka jälkeen kyllä vitut ja saatanat lensivät kavereiden kesken(ehkei ihan alimmilla luokilla vielä kuitenkaan), vaan ei koskaan vanhempien tai muiden vanhempien ihmisten edessä.

Ja kyllä se kaukaloväkivaltakin on sellainen juttu että varmuudella innokas pikku lätkäfani jossain vaiheessa alkaa pihapeleissä apinoimaan "Gilliesiä". Nämä tilanteet vastuullinen vanhempi osaa yleensä selvittää jälkikäteen mutta miksi antaa vapaaehtoisesti sille omalle lapselle edes mahdollisuutta imeä näitä vaikutteita? Kyllä se kerkiää tappelutkin oppimaan aikanaan muualta.
Minkähän takia nykyään huolehditaan näiden kaukalotappeluiden vaikutuksesta pikkupilttien kehitykselle? Kuitenkin nykypäivänä tapellaan ihan helvetin vähän verrattuna edellisiin vuosikymmeniin. Otettiin mekin aina pikkupoikina pihapeleissä "tappeluja" kavereiden kanssa, mutta eihän niissä nyt koskaan päähän lyöty, tai muutenkaan. Kunhan painittiin. Ja naurettiin päälle. Eli ihan varmasti jotkut ottavat vaikutteita Gilliesiltä, mutta eihän siellä kukaan täysjärkinen lapsi lyö toista suckerpunchilla nekkuun. Ja jos lyö, niin se ongelma on kyllä jossain syvemmällä kuin jääkiekon väkivaltaisuudessa.

Vituttaa liiallinen holhous. Kasvatetaan vaan kaikki lapset pumpulissa, niin sitten on hyvä.
 
Mielestäni mm. taannoisesta Fc Lahden faneista kertova dokumentti oli varsin outoa katsottavaa, kun täysi-ikäiset miehet pyrkivät katsomoon jotkut helvetin huivit pään ympärille sidottuna.

Lahessa taitaa ainakin olla kaikki nyrkkiherkimmät siirtyneet kiekon puolelle kannattamaan kun saa paremmin talkoita pystyyn kuin futiksen puolella. Eikä se ihmekään jos jossain Turun kokoisessa kaupungissa missä on kaksi isoa futisjengiä vakavin välikohtaus on että joku meinasi tarttua kädestä. Lienee joka viikonloppuista kiekkomatseissa vakavemmat välikohtaukset.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Tuossa jutussa oli kuitenkin hyvä pointti se, että ottelutapahtumaa ei tule kehittää sen mukaan että sinne matsiin ilkeää joku lapsensa tuoda. Mitään ikärajoja ei tule säätää, mutta toivottavasti myös se perheenäiti joka jälkikasvunsa otteluun tuo ymmärtää minkälainen ympäristö se ottelu on. Siellä saattaa näkyä kaukalossa verta kun jotain taklataan pahasti, ja taklaajaa muiluttaa tämän johdosta. Erätauolla saattaa näkyä se vahvassa simassa oleva pahalta haiseva työmies, joka hieman horjuu matkatessaan kohti vessaa. Katsomosta saattaa kuulua yhteishuutona kova ääninen "Haista vittu *tähän vastustajajoukkue/fanit*". Nämä tulee vain hyväksyä, ja luottaa siihen etteivät lapset näistä jotain vaikutteita saa.
 
Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Tämä on mielenkiintoinen asia. Kun vieraskannattajana istuu vaikka rauman hallissa KalPa paita piällä ja ympärille kokoontuu lauma semmosia 7-12 vuotiaita lukkopaitaisia natiaisia, kun niille juttelee normaalisti tavallisia ja vaihtaa kuulumisia eikä samassa homottele lukkopelaajaa joka luistelee oman aition edestä niin kummallista miten asiallisesti ne pienet seuraa siinä vieressä peliä eikä kiroa kertaakaan. Pelin jälkeen vielä paiskaavat usein tassua ja toivottavat turvallista kotimatkoo. Sama voipi tapahtua ihan missä vaan.

Yhtälailla voisi kysyä miksi koko maassa jotkut kannattajaryhmät ei koskaan joudu mihinkään kahnauksiin vaan moikataan vastukset toisiaan ammattimaisesti vaikkei senkummepia tuttuja ollakaan eikä monasti koskaan tullakaan. Asialla suattaapi olla jokin semmonennii selitys jotta porukoilla on yleisohjeena reissulla ettei ommaa pelipaitaa nolata periaatteesta. Ollaan jotennii ikkäänkuin vastuussa koko omalle yhteisölle ynnä seuratunnuksille. Ei oo lainkaan sama, miten sitä paitaa siellä mualimalla toisten vieraana ollessa halleissa kannetaan.
Ei niitä mukuloita millään K-11- rajotuksilla kasvateta vaan jokahikisen meikäläisen omalla esimerkillä. Tervepäisen täysikasvusen ei tarvi ärräpäätä ihan joka paikassa viljellä, jos sillon tällön semmosenkin suustaan pelikiihkossa tunnekuohussa latasee. Penskat tajuaa matkan varrella normaaliälysen ihmisen esimerkkiä seuratessaan itekkii että v+++tu ja pr+++le on voimasanoja joita ei ole tarkotus nauttia kun leipää koko aikaa.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Oikeastaan ensimmäinen järkevän oloinen artikkeli tältä Solmu Salmiselta jota "toimittajaksikin" kutsutaan. Itse olen ollut samaa mieltä jo pitkään. Jääkiekko-ottelut eivät todellakaan ole pikkulasten paikkoja. Juuri artikkelissa mainituista syistä.

Joku tuossa jo kerkesikin toteamaan ettei oppinut kiroilemaan jäähallissa. Ehkä ei niin mutta ei se silti sitä tarkoita etteikö kannattaisi välttää altistamasta lapsia sellaiselle huutelulle mitä hallissa kuulee sataprosenttisen varmasti.

Alkoholiakaan tuskin yksikään lapsi oppii jäähallissa juomaan. Edelleen, siltikään sille lapselle ei kannata opettaa pienestä pitäen että lätkämatsin yhteydessä kannattaa vetää olutta.

Jo pelkästään meteli yltyy hallissa toisinaan niin kovaksi äänentoistolaitteiden ja/tai katsomon avulla että sääliksi käy niitä aivan pikkulapsia mitä hallissa toisinaan näkee ihan vauvasta lähtien.

Ja kyllä se kaukaloväkivaltakin on sellainen juttu että varmuudella innokas pikku lätkäfani jossain vaiheessa alkaa pihapeleissä apinoimaan "Gilliesiä". Nämä tilanteet vastuullinen vanhempi osaa yleensä selvittää jälkikäteen mutta miksi antaa vapaaehtoisesti sille omalle lapselle edes mahdollisuutta imeä näitä vaikutteita? Kyllä se kerkiää tappelutkin oppimaan aikanaan muualta.

Luulisin myös että sinne lätkämatsiin olisi huomattavasti mukavampi mennäkin pikkulapsen sijasta esimerkiksi kaverin kanssa. Käyttää vaikka HopLopissa sitä kersaa sitten erikseen niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Mistä luulet, että ne uudet kannattajat tulevat? Kyllä alkaa jo usko ihmiskunnan tulevaisuuteen hiipua jos lätkämatsi on sellainen asia, jolta lapsia pitää suojella. Puheet siitä miten laji on liian väkivaltainen ovat pelkästään keskustelupalstojen junttien höyrypäisyyttä. Kenen mielestä oikeasti kotoisessa liigassa on liikaa väkivaltaa? Tietenkin jos kiekon seuraaminen rajoittuu iltapäivälehtien kommenttipalstoille niin silloin virheellinen mielikuva on jotenkin ymmärrettävää.
 
miree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Löytyykö monesta hallista ns. lapsiparkki-tyylistä toimintaa? Lahdessa ainakin on, ja siellä tuskin kiroillaan, poltetaan ja muutenkaan sikaillaan. Sinne vaan omat kullanmurut, niin ei lasten tarvitse kuunnella haistavittutuomaria.

Mä muistan kaljanmyynnin hallilta joskus 90-luvun alusta, silloinkin dumarit oli saatanan mulkkuja ja vastustajajoukkueen v-mäisin pelaaja tietysti homo, joten onko muutos nyt kuitenkaan niin valtava. En mäkään ala-asteikäisenä pahasti traumatisoitunut, tai ottanut vaikutteita.
 
HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Siinä kävisi just niinku tissikuvien kattomisessa nuorena kossina, että lätkää vilkuiltaisiin sitte jostaki koulun tietokoneelta ku siinä on ikäraja ja se on KIELLETTYÄ! Ihan sama homma ku mikä tahansa muu asia jossa on ikäraja. Kaikki mitä rajotetaan on väistämättä mielenkiintosta ja kiehtovaa.

Paljon on tässä maailmassa pahempia asioita, joilta kannattaa lapsia varjella mielummin kuin jääkiekolta. Alkaa tämä Suomen feministinen lintukoto yhteiskunta jo vaikuttaa urheiluunkin, ku pelätään että lapsi saa sieltä pahoja vaikutteita. Lätkässä on kuitenkin tapeltu ja taklattu jo melko kauan, nyt siitä vain ollaan tekemässä jotenkin niin helvetin suurta numeroa. Kaikki väkivaltakeskustelut sun muut missä otetaan jo ministereiltä ja paateron mikolta lausuntoja näihin asioihin.

Ja päälle tämä kaikki, että katsomossa kuulee kirosanoja ja otteluissa juodaan kaljaa erätauoilla. Eikö sitä tehdä ihan normaalien ihmisten kotonakin lauantai-iltaisin?

Hohhoijaa sanon minä.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itselleni tuo artikkeli oli vähän kaksisuuntainen. Eli en nähnyt siinä oikeastaan mitään, muuta kuin tällaista keskustelun herättämistä. Ja siinähän se onnistui.

Ihan ensinmäinen kuva kirjoituksesta paistoi ja se oli potkut saanut vierasmaalainen.

Mutta nyt siis tapahtumaan.

Jos jääkiekko on vain ja ainostaan aikuisille tarkoitettu ja ikärajoa muka laitettaisiin, niin se voitaisiin samalla lopettaa tyystin.

Samalla voitiasiin sopia ainakin tuon Liigan kohdalta, että ottelut siirretään alkamaan kello 21 jälkeen. Ihan vaan siksi että se pieni lapsi ei vahingossa näkis isän katsovan maksukanavalta tuota jääkiekkoa.

Itse kun en liigaotteluita juuri seuraa, niin kysyn teiltä sitä seuraavilta. Kun saman seuran nuoret käyvät katsomassa otteluita, niin pitäsikö sekin kieltää ?

"No harjoitukset ovat päättyneet ja tänään menette kotiin. Isot miehet pelaavat jääkiekkoa ja se ei teille oikein sovi. Mutta huomenna taas harjoitukset tossa hallin vieressä Ehkä näette vilauksen niistä "esikuvistanne"
No ei tämäkään mikään erikoinen kommentti tuohon juttuun ollut.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Jos lapsia halutaan suojella kiroilulta ja humalaisten tai muuten huonostikäyttäytyvien aikuisten näkemiseltä niin eihän heitä voi päästää kotoa ulos lainkaan. Valitettavan monia lapsia ei tosin pitäisi päästää kotiinkaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiekkoliigojen tulee keskittyä olennaiseen eli toiminnan pyörittämiseen ja kotijoukkojen taasen kasvattamiseen. Tappelut kuuluu kiekkoon eikä sillä ole mitään tekemistä lapsien ottelun seuraamisella. Jos siitä lähdetään niin TV ja tietokonekin pitäisi kieltää ja sitten kasvatetaankin mukulaa pumpulissa ja seuraavaksi hänen kohdallaan puhutaankin jo syrjäytymisestä kun kaikki on aina ollut niin ennalta suunnitelua ja laskelmoitua.
Öö, et sitten koskaan ole kuullut että TV-ohjelmissa ja tietokonepeleissä on ikärajat, siltä osin kun tarvitsevat? Toki molempia löytyy myös lapsille soveltuvana.

Ihan samoin on lätkässä. Mielestäni liigamatsit eivät sovellu lapsille. Jos lasten kanssa haluaa lätkää katsoa niin ainahan on mahdollista mennä vaikka A-junnujen matsiin. Näkee lätkää siinä missä Liigapeleissäkin mutta nämä Liigamatsien lieveilmiöt puuttuvat lähes kokonaan.

Jos lapsia halutaan suojella kiroilulta ja humalaisten tai muuten huonostikäyttäytyvien aikuisten näkemiseltä niin eihän heitä voi päästää kotoa ulos lainkaan. Valitettavan monia lapsia ei tosin pitäisi päästää kotiinkaan.
Turhaan sinä viisastelet. Selvää toki on ettei heitä voi suojella kokonaan näiltä asioilta mutta on helppo nähdä missä tällaista käyttäytymistä todennäköisesti esiintyy ja silloin on yhtä helppo olla viemättä lapsia sinne. Lätkämatsi on sellainen paikka.

Joku oli huolissaan siitä mistä löydetään tulevaisuuden yleisö jos lapsilta livepelit kielletään. Siitä ei ole huolta. Jos ikäraja asetetaan esim. juuri 11-ikävuoteen niin sen jälkeen kerkiää vielä opetella moneen kertaan lätkämatsissa käymisen. Itsekään en tainnut käydä paikan päällä kiekkomatsissa ennen kuin joskus 15 ikävuoden jälkeen ja hyvin on kerinnyt puraista kiekkokärpänen. Eikä ole toistaiseksi käynyt mielessäkään ottaa omaa lasta mukaan matsiin vaikka koululainen jo onkin.

Enkä ymmärrä pätkääkään sitäkään argumenttia ettei ikärajaa voi asettaa koska aina ennenkin lätkämatsit on olleet ikärajattomia. Eihän nyt herranen aika tämä maailma ole lähellekään valmis vielä. Montaa asiaa voi ja pitää kehittää. Muistan itse ajan jolloin röökiä sai ostaa 16-vuotiaana. Silloin sitä pidettiin normaalina ja ikärajan nostamista vastustettiin. Kuinka moni on sitä mieltä että tuo muutos oli ihan perseestä ja olisi tänä päivänä valmis pudottamaan röökirajan takaisin sinne 16-vuoteen? Jos tupakkateollisuus jätetään pois laskuista?
 
Viimeksi muokattu:

Myötähäpeä on tätä lukiessa aivan käsittämätön. Väität oikeasti diggaavasi lätkästä ja samalla kannattavasi ikärajaa. Luuletko oikeasti, että lajin suosio pysyy Suomessa yllä jos lapset eivät koskaan pääse matsiin näkemään vaikka ihailemiaan pelaajia livenä? Seurojen kannatus kärsisi tästä vielä aivan käsittämättömästi. Mikä onkaan sen hienompaa kuin se, kun vanhempi vie lapsensa kannattamansa seuran otteluun ja näin kannatus siirtyy sukupolvelta toiselle. Tämä pitäisi tehdä siis vasta teini-iän kynnyksellä, koska matsissa juodaan bisseä ja joku saattaa jopa kiroilla. Jos täällä olisi hymiöt käytössä niin tähän sopisi se kuuluisa facepalm. Väkivallasta on ihan turha puhua, kun junnut katsoo samaan aikaan näitä jenkkien showpainijuttuja ja leffoja joissa näkee taatusti rajumpaa tavaraa kuin paikallisen kiekkojengin matsissa.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Öö, et sitten koskaan ole kuullut että TV-ohjelmissa ja tietokonepeleissä on ikärajat, siltä osin kun tarvitsevat? Toki molempia löytyy myös lapsille soveltuvana.

Ihan samoin on lätkässä. Mielestäni liigamatsit eivät sovellu lapsille. Jos lasten kanssa haluaa lätkää katsoa niin ainahan on mahdollista mennä vaikka A-junnujen matsiin. Näkee lätkää siinä missä Liigapeleissäkin mutta nämä Liigamatsien lieveilmiöt puuttuvat lähes kokonaan.

Meinaatko, että numero takakannessa meinaa sitä, ettei lapsi/nuori ole tekemisissä kyseisen artikkelin kanssa ennen kuin kyseinen numero takakannessa tulee mittariin?! Muisteles, että miten itselläsi oli niin keskustellaan sitten.

Oletko koskaan käynyt A-junioreiden peleissä?! Itse olen seurannut jo vuosia vaikkakin tänä vuonna on vähemmälle jäänyt niin voin aika 100% varmuudella sanoa, että niissäkin tapellaan ajoittain. Eikä tappelut maailmasta lopu sillä, että kielletään seuraamasta urheilua jota kuitenkin patistetaan lapsia ja nuoria enemmän ja enemmän tekemään. Nyt se vielä korostuu videopeli-aikakaudella enemmän...

Tässä maassa on kieltoja jo ihan naurettavuuteen asti joten kyllä lasten tulee saada käydä idoleitaan ja kannattamaansa seuran pelejä katsomassa. Kaikki lähtee kotoa ja omista korvien välistä jossa jääkiekko on aivan pikkutekijä minä-kuvan luonnissa.Kyllä ne vaikutteet tulee jostain ihan muualta.

Ei saisi tulla tälläisiä ehdotuksia julki minnekkään koska villeimmät ovat heti puoltamassa ilman minkäänlaista järkevää perustetta asialle.
 
Enkä ymmärrä pätkääkään sitäkään argumenttia ettei ikärajaa voi asettaa koska aina ennenkin lätkämatsit on olleet ikärajattomia. Eihän nyt herranen aika tämä maailma ole lähellekään valmis vielä. Montaa asiaa voi ja pitää kehittää.

On kai tässä sekin kuinka pitkälle sen pumpulin voi vetää? Itse ainakin näkisin että nämä ovat sellaisia tapauksia missä voi jokainen aikuinen lähinnä opettaa että näin et sitten toimi jos näin näkee asiat. Mielummin kuin työntää ne pumpuloituun tynnyriin.
 
Samppakanki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Morales

Jäsen
Täytynee laittaa iso patjatilaus menemään, jotta saa talonsa vuorattua pehmeäksi. Lapsia ei auta päästää enää ulos ollenkaan. Niin pahaksi on maailma muuttunut.

Mielestäni tämä ikärajoista keskustelu on ihan älytöntä. Tai eihän keskustelu sinällään ole, mutta miksi ihmeessä yhteiskunnan pitäisi holhota kaikki lapsia ainostaan sen takia, että vanhemmat eivät osaa opettaa lapsilleen oikeaa ja väärää. Olen hieman pohtinut, että miten sen aikanaan selitän omille lapsille, kun miestä hakataan kaukalossa kuin vierasta sikaa. Uskon kuitenkin selvityväni tästä kunnialla, ilman että lapsistani kasvaa täysin vastuuttomia nakkikioskilla riehuvia idiootteja. En kuitenkaan pidä huonoina vanhempina sellaisia, jotka päättävät ettei lapsia voida pelehin viedä.

Niin kauan kuin noudatetaan lakia lasten kasvatuksessa, puhutaan mielestäni näkemyseroista. Se on vanhempien vastuulla millaisille vaikutuksille lapsensa altistaa.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kertakaikkiaan typerä artikkeli, ei edes kehtaa kommentoida. Uskomatonta - ei todellakaan mitään ikärajoja. Parhaita lapsuusmuistoja kun pääsi SaiPan peliin lätkää seuraamaan ja lihistä mutustamaan. Alkaa ihmisiltä todellisuudentaju kadota. "holhousvaltio"

Muuten sama, mutta vaihdetaan joukkueeksi IFK. Joku sanoinki jo, että matsit ovat viikon kohokohtia ja niin ne olivat minullekin. Jos minulle olisi faija sanonut kerta toisensa jälkeen, etten pääse mukaan kuin vasta muutaman vuoden päästä, niin olisi se tuntunut pienestä pojasta pahalta.
Luultavasti myös monet pikkujätkät, jotka aloittavat pelaamistaan jossain joukkueessa, haluaisivat myös käydä katsomassa Liigassa/Mestiksessä jne. pelaavaa edustusjoukkuetta. Sieltähän ne esikuvat haetaan ja varmasti nimenomaan niin, että halutaan tehdä yhtä hienoja maaleja kuin Tuppurainen, Keränen, Lucenius tai torjua yhtä näyttävästi kuin Husso, Irving tai Metsola.
Mitäpä luulette innostukselle käyvän, jos joukkueen junnuilta kielletään "edareiden" matsien katsominen?
Vai aloitetaanko lätkäkin vasta 11-vuotiaana? Hyvä idea, Kanadassa ja muissa kiekkomaissa aloitetaan 3-vuotiaana ja täällä murrosiän kynnyksellä. Kyllä siitä vasta hyvä tulee.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Enempi olisin huolissani niistä vanhemmista, jotka ajattelevat etteivät pysty opettamaan lasta oikealle tielle syystä nimeltä jääkiekko-ottelu.
Olen vienyt lapsiani, kuten minuakin vietiin jääkiekkoa katsomaan, enkä ole havainnut omassa tai heidän käytöksessään merkkejä jääkiekon aiheuttamasta pahasta. Itseäni tarvii sattua todella pahasti ennen kuin kirosana lähtee ja samaa voin sanoa lapsistanikin, vaikka ovatkin tuon kovan koulun (jäähalli) käyneet.

Jos lapsia halutaan suojella kiroilulta ja humalaisten tai muuten huonostikäyttäytyvien aikuisten näkemiseltä niin eihän heitä voi päästää kotoa ulos lainkaan. Valitettavan monia lapsia ei tosin pitäisi päästää kotiinkaan.

Tässä kiteytyy koko asian ydin, enkä ota tätä viisasteluna, kuten joku aiemmin vaan ihan täytenä realismina. Kodit kuntoon, kunnon kasvatus ja tärkein lasten kannalta on tehty.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Meinaatko, että numero takakannessa meinaa sitä, ettei lapsi/nuori ole tekemisissä kyseisen artikkelin kanssa ennen kuin kyseinen numero takakannessa tulee mittariin?! Muisteles, että miten itselläsi oli niin keskustellaan sitten.
En todellakaan meinaa. Sinä vain väitit välillisesti että tietokonepelejä ja tv-ohjelmia ei ole kielletty lapsilta. Mutta nehän on, tai ainakin sellaisiin ohjelmiin ja peleihin on annettu ikärajasuositukset mitkä on katsottu epäsopivaksi lapsille. Se on sitten taas etunenässä vanhempien tehtävä päättää miten niitä suosituksia noudatetaan. Luultavasti tässä lätkämatsiasiassakin toimisi parhaiten juuri sellainen käytäntö että annettaisiin virallinen suositus ikärajasta mutta esim. vanhempien seurassa voisi nuoremmatkin olla mukana.

Zalmonella kirjoitti:
Oletko koskaan käynyt A-junioreiden peleissä?! Itse olen seurannut jo vuosia vaikkakin tänä vuonna on vähemmälle jäänyt niin voin aika 100% varmuudella sanoa, että niissäkin tapellaan ajoittain. Eikä tappelut maailmasta lopu sillä, että kielletään seuraamasta urheilua jota kuitenkin patistetaan lapsia ja nuoria enemmän ja enemmän tekemään. Nyt se vielä korostuu videopeli-aikakaudella enemmän...
Toki olen käynyt. Itse asiassa A-junnujen matseihin olen silloin tällöin ottanut myös lapseni matkaan. Ja tietenkin tiedän että myös A:n matseissa tapellaan joskus ja kiroillaan mutta huomattavasti vähemmän kuin aikuisten peleissä. Eikä A-junnujen matseissa ole myöskään alkoholitarjoilua. Toisaalta vielä nuorempien junnujen matseissa näkee toisinaan sellaisia (pelaajien) vanhempia että heidät pitäisi suorilta ohjata hoitoon.

Zalmonella kirjoitti:
Tässä maassa on kieltoja jo ihan naurettavuuteen asti joten kyllä lasten tulee saada käydä idoleitaan ja kannattamaansa seuran pelejä katsomassa. Kaikki lähtee kotoa ja omista korvien välistä jossa jääkiekko on aivan pikkutekijä minä-kuvan luonnissa.Kyllä ne vaikutteet tulee jostain ihan muualta.
Tässä maassa ei tarvittaisi yhtään ainutta kieltoa tai määräystä missään asiassa jos kaikille olisi vesiselvää miten kuuluu toimia. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole ja minusta tuntuu että ollaan menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Yleisesti ottaenkin kaikki kiellot ja määräykset ovat syntyneet tarpeesta. Ei niitä tuulesta temmata. Kun ei osata ilman määräyksiä toimia oikein niin pakkohan se on asettaa määräys jotta siihen voidaan viranomaisten taholta tarvittaessa myös puuttua. Muutenhan tämä maa tai maailma vaipuu hiljalleen täyteen anarkiaan.

Zalmonella kirjoitti:
Ei saisi tulla tälläisiä ehdotuksia julki minnekkään koska villeimmät ovat heti puoltamassa ilman minkäänlaista järkevää perustetta asialle.
Nimen omaan tuolle kiellolle on nyt esitetty muutamia järkiperusteita. Vastaväittäjiltä taas ei ole löytynyt toistaiseksi ainuttakaan. Ainoastaan tunnepohjaisia kuten: kun on aina toimittu näin niin toimitaan vastakin ja olihan se hienoa käydä kersana katsomassa faijan kanssa matsia ja kirota tuomarille tai sitten vedetään överiksi ja sanotaan että vuorataan sitten talokin kerralla pumpulilla kun ei kerran lätkämatsiinkaan enää pääse.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Mikäli vanhemmat eivät pysty lastaan kasvattamaan kunnialliseksi kansalaiseksi sen vuoksi, että tämä kuulee muutaman perkeleen lätkämatseissa niin se ongelma ei jääkiekon K-11 -leimalla ratkea.

Ikäraja lätkämatseihin on täysin naurettava ajatus. Kyse on vanhempien valinnasta ja mikäli vanhemmat eivät pidä lätkämatseja skidilleen sopivana paikkana niin silloin he eivät lastaan sinne vie.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toki olen käynyt. Itse asiassa A-junnujen matseihin olen silloin tällöin ottanut myös lapseni matkaan. Ja tietenkin tiedän että myös A:n matseissa tapellaan joskus ja kiroillaan mutta huomattavasti vähemmän kuin aikuisten peleissä. Eikä A-junnujen matseissa ole myöskään alkoholitarjoilua. Toisaalta vielä nuorempien junnujen matseissa näkee toisinaan sellaisia (pelaajien) vanhempia että heidät pitäisi suorilta ohjata hoitoon.
Voisitko nyt kertoa, montako kertaa tällä kaudella liigapeleissä on tapeltu? Yhteensä? Joutuuko laskemiseen käyttämään oikein kahden käden sormia?

Oikeasti, nykypäivänä kun menet sen mukulan kanssa liigapeliin niin aika pirun pieni on riski sille, että hän joutuu näkemään nyrkkitappelun.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Tässä maassa ei tarvittaisi yhtään ainutta kieltoa tai määräystä missään asiassa jos kaikille olisi vesiselvää miten kuuluu toimia. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole ja minusta tuntuu että ollaan menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Yleisesti ottaenkin kaikki kiellot ja määräykset ovat syntyneet tarpeesta. Ei niitä tuulesta temmata. Kun ei osata ilman määräyksiä toimia oikein niin pakkohan se on asettaa määräys jotta siihen voidaan viranomaisten taholta tarvittaessa myös puuttua. Muutenhan tämä maa tai maailma vaipuu hiljalleen täyteen anarkiaan.

Tämä maa pitää sisällään niin paljon naurettava lakipykälää enkä nyt tarkota mitään anarkiaan johtavistä pykälistä. Vaikka lapsetkin ovat käyneet halleissa niin kauan kuin niitä on ollut, ei anarkia silti ole tätä kautta päässyt valloilleen jotta se pitäisi lailla kieltää. Eikä kaikki ole syntyneet mistään tarpeista, otetaan vaikka esimerkiksi tupakka-laki.

Nimen omaan tuolle kiellolle on nyt esitetty muutamia järkiperusteita. Vastaväittäjiltä taas ei ole löytynyt toistaiseksi ainuttakaan. Ainoastaan tunnepohjaisia kuten: kun on aina toimittu näin niin toimitaan vastakin ja olihan se hienoa käydä kersana katsomassa faijan kanssa matsia ja kirota tuomarille tai sitten vedetään överiksi ja sanotaan että vuorataan sitten talokin kerralla pumpulilla kun ei kerran lätkämatsiinkaan enää pääse.

Nimenomaan ei ole mitään perusteita sillä pelkästään kirjoileminen ja tappelut eivät ole mikään syy muodostaa lakia. Jos vanhemmat eivät halua jälkikasvua halliin niin sitten se on vanhempien asia puuttua eikä holhous-yhteiskunnan.

Kiroillaan ja tapellaan sitä muuallakin mutta vain kiekkopelit joutuisi siitä kärsimään, että nimenomaan siellä näin tapahtuu, ei todellakaan ole ainakaan "järkevä peruste".

Tuo voisi olla jokseenkin hyvä, että vain yli 11-vuotiaan seurassa mutta toisaalta miksi??, eihän se toinen yli 11-vuotiaan kuulu mitään moraalipuheita pitää koska tämä tulisi opettaa jo kotonoa. Maailman historia ei varmaan tunne vain yhtäkään lasta joka olisi kirjoillut joten siksi jääkiekko ottelun on turha olla sijaiskärsijä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös