Mainos

Kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen katsomoissa

  • 1 539 212
  • 6 712
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
O
Otan sen verran kantaa tuhon Lehterä juttuun että:

Kaveri on toki itse aiheuttanut tuon maineen, mutta hän on kuitenkin tuomionsa kärsinyt ja katunut tekoaan joten tällainen ''HUUME'' huutelu on jopa hieman lapsellista, myös porilaisilta. Eikö Porissakin olisi aika siirtyä Jorin kohdalla niihin perinteisiin ''Eikö taidot riitä!'', ''V*ttu sä olet paska!'' yms huutoihin?
Olen aina ollut sitä mieltä, että siinä kohtaa kun huutelu alkaa kääntyä yksityiselämän puolelle tai perheasioihin yms. aletaan liikkua sillä harmaalla alueella. Kaikenlaiset NUIJA, SEULA, PUUSILMÄ huudot ovat mielestäni jopa osa suomalaista katsomokulttuuria. Mielestäni se kertoo epätoivoisuudesta, kun aletaan kaivella vanhoja asioita tai perheeseen liittyviä asioita katsomossa. Miettikää kun siellä katsomossa on alaikäisiä ja kun he kuulevat tällaisia esim. päihteisiin liittyviä huutoja saattavat he alkaa ajattelemaan, että miten päihteet liittyvät lajiin.
Viestini tarkoitus ei ole siis suojella mitenkään sitä, että Jori on kokeillut joskus huumeita. Ei, minäkin tuomitsen sen. Mutta asioista voi päästä myös yli. Pelasi Jori Tapparassa tai ei.

Osattiin sitä ennenkin.
Porissa on pitkät perinteet tälle ..Huume huume huutelulle... 1984 Kärppien Bob Miller sai Bostonin kavereiltaan postilähetyksen joka sisälsi kannabistuotteita. Tullissa huumekoira sai vainun ja Millerin kotoa löytyi kannabispiippu. Miller sai syytteen , joka tuli todella huonoon aikaan. Kärpät oli lähdössä Poriin pelaamaan viidettä ja ratkaisevaa välieräottelua(5.4) Ässiä vastaan.
Ässät yritti saada Milleriä pelikieltoon , mutta liigahallitus antoi hätäkokouksessa Millerille luvan pelata.

Kärppäfanit tekivät otteluun fanimatkan. Mukana ollut kaverini kertoi. Huutomyrsky oli valtava. Aina kun Miller koski kiekkoon , kansa huusi "huume, huume, huume"

Loppujen lopuksi Ässät voitti jatkoajalla 5-4 Ismo Villa karkasi läpiajoon ja sysäsi Kärpät katkerasti pronssipeliin.
Vielä vajaan 30 vuoden jälkeen tämä on minun Kärppä historian katkerimpia tappioita.
Katsomossa ollut kaverini kertoi. Koskaan ei matka katsomosta Kärppien fanibussiin ole tuntunut yhtä pitkältä kuin silloin, ilakoivien ja riemuitsevien Ässä fanien vittuilua kuunnellen.

Vaasassa tauolla grillikioskilla pettymys ja turhautuminen sitten kostautui. Fanit alkoivat tapella keskenään.

Miller sai vielä pelata kahdessa pronssipelissä, mutta kolmanteen pronssipeliin liigahallitus määräsi pelikiellon.
Kolmannessa ottelussa Kärpät voitti Tepsin 7-2 ja sai pronssia. Ottelun jälkeen muut pelaajat kantoivat Milleriä kultatuolissa ympäri kaukaloa. Millerillä oli siviilit päällä.
Miller kertoi myöhemmin pössyteelleensä omissa oloissaan kotonaan. Miller puolustautui sillä. että hänen kotimaassa kannabis-tuotteiden käyttöön ei olisi reagoitu.
Miller teki pisteet 17+31=48 vaikka pelasi kauden kolmos sentterinä. Kari Jalosen ja Pekka Järvelän takana.

Boston Bruin-joukkueen alumniyhdistys kertoi Bobin kuolleen 64-vuotiaana 2020
RIP Bob hieno mies, upea pelaaja.

Eli osattiin sitä ennenkin, voi vain kuvitella miten tätäkin asiaa olisi jauhettu mediassa ja jatkoajassa nykyisenä some aikana. Nyt selvittiin , kun fanit mätki toisiaan turpaan Vaasassa.

Vähän tuli asiaa asian vierestä. Sallittakoon tämä nostalgia höyryissään olevalle lätkä fanille.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Lehterälle ei saa huutaa huumetta, niin voiko huutaa mitään?

Voiko huutaa vittu sä olet paska, kun todnäk on joskus ollut paska tässä lajissa ja treenillä saanut itsestään huippupelaajan ja ammattilaisen.
Voiko huutaa tuomaria sokeaksi jos sillä onkin oikeasti taustalla joku sairaus/tauti minkä vuoksi toisen silmän näkökyky on osin heikentynyt?

Lisäksi kiroilu on pahasta ja lapset kärsii sukupolvien yli.

Katsomohuutelu on ollut aina osa peliä ja tulee aina olemaan. Veikkaan että Lehterä ei tuosta itseensä ottanut paitsi peliesitys oli heikko.

Moni pelaaja on kertonut nauttineensa kun on joutunut huomion keskipisteeksi vaikka huudot ovat olleet näitä väsyneitä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Lehterän tilastot eiliseltä -2 ja aloitusprosentti 23,5. Oli sitten junttia, lieveilmiöitä tai lutuuria mutta selvästikin toimii.

Eiköhän Lehterä ole sen verran maailmalla pelannut, et tuskimpa se pikku huutelu nyt ihon alle meni niin pahasti että sen takia tilastot oli huonot...
Lehterän pelityyli vaan taitaa olla sellainen, että ei loista tuossa +/- tilastoissa. Välillä aika flekmaattinen ja lepsu voisi kuvailla hyvin sitä. Ei kyllä eilenkään loistanut kuin "ajoittain". Ässien 4s maali taisi tulla "ylipelaamisesta" hyökkäyspäässä ja sen jälkeen puolusti vähän lepsusti...

Yksittäisessä pelissä tilastot vaihtelevat hyvinkin paljon. Eiköhän niihin vaikuta aika paljon myös koko kentällisen pelaaminen. Ja Tappiopelissä aika usein joku ottaa miinuksia. I Assume

Siinä missä Lehterän tilastoista poiminta on

38 ottelua tehoilla 7+30=37 +3 659 aloitusta ja aloitus% 59,5

Teidän tehokkain kh

Turgeon

41 ottelua tehoilla 6+10=16 +6 658 aloitusta ja aloitus% 50,8

Onko Turgeonille huutelu tehonnut sitten...
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Jos Lehterälle ei saa huutaa huumetta, niin voiko huutaa mitään?

Voiko huutaa vittu sä olet paska, kun todnäk on joskus ollut paska tässä lajissa ja treenillä saanut itsestään huippupelaajan ja ammattilaisen.
Voiko huutaa tuomaria sokeaksi jos sillä onkin oikeasti taustalla joku sairaus/tauti minkä vuoksi toisen silmän näkökyky on osin heikentynyt?

Lisäksi kiroilu on pahasta ja lapset kärsii sukupolvien yli.

Katsomohuutelu on ollut aina osa peliä ja tulee aina olemaan. Veikkaan että Lehterä ei tuosta itseensä ottanut paitsi peliesitys oli heikko.

Moni pelaaja on kertonut nauttineensa kun on joutunut huomion keskipisteeksi vaikka huudot ovat olleet näitä väsyneitä.
Ville Peltosen pelatessa Jokeri paidassa kävi Peltonen yleisön mielestä jatkuvaa neuvonpitoa tuomareiden kanssa. Tästä yleisö sai kimmokkeen huutaa "itke Peltonen itke" siihen lähti koko halli mukaan ei vain fanit,
Jopa karvalakit ja tuulitakit tempautui mukaan. "itke Peltonen itke"
Oli tunnetta hallissa. Mitä ei nyky Raksilassa ole.

Muutama viikko tuosta sama porukka hurrasi Ville Peltoselle , kun Ville pelasi Suomi paidassa jääkiekon MM-kisoja.
 

zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onkohan tässä ketjussa ollut koko kauden aikana yhtäkään otsikkoon sopivaa puheenaihetta. Jotain maskotin perseilyä ja erinäisiä huutoja puidaan sivusta toiseen.

Toisaalta olen ihan tyytyväinen siitä että "kannattajatoiminnan lieveilmiöt ja häiriökäyttäytyminen" on jotain kekseliäitä "HUUME"-huutoja Suomessa.

En minä kyllä kovin pahana pitäisi jos jollekin Ilveksen pelaajalle huudettaisiin vastaavia, lähinnä huvittaisi.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Eiköhän Lehterä ole sen verran maailmalla pelannut, et tuskimpa se pikku huutelu nyt ihon alle meni niin pahasti että sen takia tilastot oli huonot...
Lehterän pelityyli vaan taitaa olla sellainen, että ei loista tuossa +/- tilastoissa. Välillä aika flekmaattinen ja lepsu voisi kuvailla hyvin sitä. Ei kyllä eilenkään loistanut kuin "ajoittain". Ässien 4s maali taisi tulla "ylipelaamisesta" hyökkäyspäässä ja sen jälkeen puolusti vähän lepsusti...

Yksittäisessä pelissä tilastot vaihtelevat hyvinkin paljon. Eiköhän niihin vaikuta aika paljon myös koko kentällisen pelaaminen. Ja Tappiopelissä aika usein joku ottaa miinuksia. I Assume

Siinä missä Lehterän tilastoista poiminta on

38 ottelua tehoilla 7+30=37 +3 659 aloitusta ja aloitus% 59,5

Teidän tehokkain kh

Turgeon

41 ottelua tehoilla 6+10=16 +6 658 aloitusta ja aloitus% 50,8

Onko Turgeonille huutelu tehonnut sitten...

On kyllä Lempäälän keisarin tasolla tämä logiikka nimimerkin lisäksi.

Lehterä ja Turgeon lähtökohtaisestikin "hieman" eri tason pelaajia. Turgeon pelannut varmaan omalla tasollaan ja pisteisiin nähden oletetusti, kuten Lehteräkin. Nyt eilen meni peli penkin alle Lehterällä, riippumatta oliko syy huutelun, vai normaalihajontaa, mutta lutuuria se silti oli ja hyvinkin mahdollista että vaikutti siihen pelaamiseen.
 

Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Porissa annettu Lehterälle vähän verbaalista painetta ja huudettu kuorossa jotain huumeista, junttia vai lutuuria?
Lutuuria.

On erittäin epätodennäköistä, että Lehterä olisi viimeinen pelaaja kelle yksityiselämän törttöilyistä huudellaan katsomoissa. Nämä kuuluvat urheiluun Suomessa ja muuallakin maailmassa. Mikäli Teemu Pulkkinen joskus vielä liigakentille palaa niin silloin on todennäköisesti astetta rankempaa huutelua tiedossa, ja syystäkin.

Mitä tulee Lehterän "katumiseen" tuosta teostaan, niin sanotaan näin, että tuossa on nuo lainausmerkit syystäkin. Sorinkatu 12 kulmilta kuiskitaan. Ei poista kuitenkaan sitä, että on loistava pelaaja. Huonoille pelaajille harvoin huudellaan.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voiko huutaa tuomaria sokeaksi jos sillä onkin oikeasti taustalla joku sairaus/tauti minkä vuoksi toisen silmän näkökyky on osin heikentynyt?
Tuohon tuomareille huuteluun ja niiden haukkumisen mielekkyyteen sen verran, että kuinka moni täällä kirjoittavista haluaisi omassa ammatissaan kuunnella julkista v****lua, haukkumista ja julkista nöyryytystä illasta toiseen töitä tehdessään?
 

N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Tuohon tuomareille huuteluun ja niiden haukkumisen mielekkyyteen sen verran, että kuinka moni täällä kirjoittavista haluaisi omassa ammatissaan kuunnella julkista v****lua, haukkumista ja julkista nöyryytystä illasta toiseen töitä tehdessään?
Aivan normaalia monellakin alalla. Muuallakin kuin urheilun parissa.
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Tuohon tuomareille huuteluun ja niiden haukkumisen mielekkyyteen sen verran, että kuinka moni täällä kirjoittavista haluaisi omassa ammatissaan kuunnella julkista v****lua, haukkumista ja julkista nöyryytystä illasta toiseen töitä tehdessään?
Mites noin niinkun esimerkiksi kaikki palveluammatit? Kaupan kassat, kelan työntekijät ja tarjoilijat? Kuulevat ihan joka päivä ja tienaavat muuten aika paljon vähemmän tunnissa, mitä erotuomari.

Erona näissä on se, että liigan erotuomari on vuosikymmeniä yleensä kokenut ja kouluttautunut ja oppinut junnupeleistä asti siihen, että pelaajat, valmentajat ja sitten liigassa myös yleisöltä tulee palautetta.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Seuraavaksi voidaan kieltää sitten älämölön ja tunnelman pitäminen katsomoissa. Laitetaan vielä samalla kerralla läpsyttimet kaikille Isomäen seisomakatsomoonkin kätösiin, niin tapetaan tunnelma ja perinne lopullisestikin katsomosta.

Olen kuullut jokunen aika sitten lopettaneen nimekkään liigapelaajan kertoneen (ei pelannut Ässissä), että Pori on ihan spesiaali ja hieno paikka pelata. Varmasti siksi, koska on tunnetta ja piikittelyä. Sitten jossain tietyillä nimeltämainitsemattomilla paikkakunnilla pelaaminen ei niinkään ko. ex-peluria sytyttänyt, lähinnä vitutti pitkä reissumatka jo etukäteen.

Rasistiset huudot ym. ovat ihan eri juttuja, mutta jos Lehterälle kohdistetut "huuuume" -huudot sattuvat sieluun, niin kantsii laittaa mute päälle ja vastavuoroisesti hakea siihen kotisohvalle ne läpsyttimet itselle kouraan.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuohon tuomareille huuteluun ja niiden haukkumisen mielekkyyteen sen verran, että kuinka moni täällä kirjoittavista haluaisi omassa ammatissaan kuunnella julkista v****lua, haukkumista ja julkista nöyryytystä illasta toiseen töitä tehdessään?

Onhan se varmasti raskasta kun omasta mielestä vedät hyvin ja aina on joku joka on eri mieltä ja kertoo sen huutaen.

Silti, ei ne sitä väkisin tee. Samalla tavalla tuomarit syttyy peleihin kun niissä on tunnetta ja tapahtumaa.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mites noin niinkun esimerkiksi kaikki palveluammatit? Kaupan kassat, kelan työntekijät ja tarjoilijat? Kuulevat ihan joka päivä ja tienaavat muuten aika paljon vähemmän tunnissa, mitä erotuomari.

Kyllä, se on henkisesti raskasta heillekin, oli ammatti mikä hyvänsä. Mutta whasaboutismilla voidaan tämäkin toiminta hyväksyä.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli kaikki huume/rattijuoppo/vaimonhakkaaja huutelut sitten kuinka lapsellisia tahansa jonkun mielestä, ne ovat ihan ansaittuja kohteliaisuuksia kyseisille ääliöille. Niin kauan kun pysytään tosiasioissa, eikä mennä laittomuuksien puolelle on pelaajiin vaikuttaminen sallittua ja yleisön tehtävä.
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Kyllä, se on henkisesti raskasta heillekin, oli ammatti mikä hyvänsä. Mutta whasaboutismilla voidaan tämäkin toiminta hyväksyä.
Mitä meinasit että asialle tehdään? Seurat, pelaajat ja valmentajat on jo uhkasakoilla pyritty hiljentämään ja tuomarit on suojattu kaikelta kritiikiltä, ihan sama miten viheltävät. Pitääkö siis sakkoja jakaa jo yleisöllekkin? Hakeeko järkkärit huutelijat ja vie pihalle vai mitä toivot tapahtuvan? Tuomareille huutelu on kuulunut urheiluun aikojen alusta asti ja tuossa hommassa sitä on vähän pakko sietää tai homma on väärä.

Terveisin toisen lajin parissa toistakymmentä vuotta kokemusta raitapaidassa. Pahimmat kokemukset olivat 10 vuotiaana kun aikuiset valmentajat huutavat pää punaisena uhkauksia. Sen jälkeen ei hirveästi aikuisena joku nuija huuto liikuta suuntaan tai toiseen ja halusit tai et, niitä tulee katsomosta kuulumaan.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Olen kuullut jokunen aika sitten lopettaneen nimekkään liigapelaajan kertoneen (ei pelannut Ässissä), että Pori on ihan spesiaali ja hieno paikka pelata. Varmasti siksi, koska on tunnetta ja piikittelyä. Sitten jossain tietyillä nimeltämainitsemattomilla paikkakunnilla pelaaminen ei niinkään ko. ex-peluria sytyttänyt, lähinnä vitutti pitkä reissumatka jo etukäteen.

Viimevuosina Pori on kyllä ollut hajuton ja mauton. Ihan yhtä lailla mitä nämä nimeltämainitsemattomat paikkakunnat. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Porissa oli oikeasti ikävä pelata.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Viimevuosina Pori on kyllä ollut hajuton ja mauton. Ihan yhtä lailla mitä nämä nimeltämainitsemattomat paikkakunnat. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Porissa oli oikeasti ikävä pelata.
On kyllä jos puhutaan Porin mittapuusta, toki liigan mittapuulla ihan paikallaan vieläkin. Viime vuosien urheilullinen menestymättömyys on aika selkeä syy, lisäksi pelillisen identiteetin etsiminen ja poissaolo. Tämän kauden Ässät on jo porilaisen näköinen joukkue, ja yleisökin on sen tunnistanut.

Kyllä tuolla Isomäessä keväällä taas tukalaa tulee tekemään, oli sitten oma tai vastustajan joukkue.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miettikää kun siellä katsomossa on alaikäisiä ja kun he kuulevat tällaisia esim. päihteisiin liittyviä huutoja saattavat he alkaa ajattelemaan, että miten päihteet liittyvät lajiin.

Vanhemmat sitten kertoi, että tuo Tapparan kultakypärä on tuomittu huumausainerikoksesta. On muutenkin todella hyvin lakaistu koko asia maan alle.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Voi vittu. Vielä odotetaan Porin Ässien virallista anteeksipyyntöä, että katsomosta on pahoitettu pelaajan mieltä. Onko pelaajalta kysytty, että pahoittuko mieli?

Pyydetään samantien anteeksi kaikki tehdyt asiat kuten Pirkka-Pekka Petelius.

Sairas nykymaailma. Kieltomerkit katsomoon huutokieltoon. Läpsytin on huikee.
 
Viimeksi muokattu:

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Boldaus oma. Palstan Ässä-kannattajia miettien mitään todennäköisesti peruuttamatonta ei tapahtunut heille 90-luvun lopussa, kun heidän vanhempansa huusivat samaa Karalahdelle ja heiluttelivat vielä asiaa tehostaakseen minigrip pusseja, joissa tomusokeria
Mä olen kuullut puhuttavan että Porilaiset järkkäritkin osallistui siihen huuteluun, tiedä sitten onko
värikynällä vedettyä juttua vai ei. Muistan kuulleeni myös juttua, että IFK:n fanibussikin otettiin vastaan
niillä huume-huudoilla Isomäen edessä.

Karalahden hommat on olleet paheksuttavia, siitä ei kahta sanaa , mutta ehkä se juttu
meni huutamisen osalta vähän överiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös