Kannattaako tunnustaa jos pettää?

[Prof. Puck]

Voidaanko siis sopia, että olisin Suomen Tri Pili?

Mitä taas tulee tuohon em. fantasiaasi, niin neuvoisin Sinun, Professori Pukki, pitävän sen joystikin pöksyissäsi. Mikäli sillä ohjaussauvalla on pakko jotain ohjailla, niin pissan sihtaamiseen tuo on pätö peli - mikäli et kuse istuen.

Oliko muita muna kädessä?

Rakas Rööri,

Tohtori Pili kuulostaa sopivalta titteliltä sinulle. Oikeastaan kun tarkemmin miettii, todella sopivalta. Tosin lukemisen ymmärtämistä sinuna petraisin jos/kun tätä vaativaa Jatkoajan seksuaali- ja parisuhdeterapeutin sarkaa lähdet ns. kyntämään... Ellei sitten nimenoisena pyrkimyksenäsi ole halu asettaa fantasiasi toisten sanomaksi? Joka on tietysti sinänsä aivan OK, tai ainakin normaalia, teiltä terapeuteilta.

Sillä tokihan kyse ei - kuten tarkkasilmäiset sen varmasti huomasivatkin - edellisen viestin esimerkeissäni ollut sen enempää omakohtaisista käytännön kokemuksista kuin fantasioistakaan. Aiheen käsittely oli vain niin kovin mustavalkoista, jota halusin esitetyillä käytännön esimerkeillä hiukan laventaa. Omaan siis ainoastaan tarpeeksi vilkkaan ja toki myös saastaisen mielikuvituksen (huom. olen seurannut tätä sivustoa alusta alkaen - ns. side-effects), jotta voin tuollaisiakin skenaarioita mielikuvituksessani tuottaa... Valitettavaa, mutta totta!

Tuohon sinänsä sofistikoituneesti ilmaistuun 'muna kädessä' päätökseesi sen verran, että haluaisin vaivata sinua arvon pili-tohtori vielä aiheesta johdetulla jatkokysymyksellä, samoin kuin muitakin opponoijia:

Mikä tekee 'naapurin kaisan' (tai muita; "panisitko sitten tätä" viestiketjun ehdokkaiden) himoitsemisesta _moraalisesti_ kovinkaan paljon hyväksyttävämpää yhden yön panoihin verrattuna, jos tätä himoa kuitenkin purkaa ns 'oman käden' kautta? Osmo Kontula (kollegojasi tieteen puolelta...) on kuitenkin todentanut tutkimuksissaan, että kaikesta kristillis-moraalisesta paheksunnasta huolimatta tuollainen 'hand-made'-siveettömyys on kuitenkin hyvin yleistä vakituisessakin parisuhteessa olevilla. Ja rohkenen väittää, ettei kovinkaan moni sitä rakasta puolisoaan ajattele herkässä hetkessä nyrkki-kyllikin kanssa? Vai onko seksuaalinen vallankumous tosiaan päässyt 60-luvulta jo niin pitkälle, että puolisot voivat todeta; Tokihan minä sinun tumputtamisen/dildo-leikit hyväksyn, jos sinä ainoastaan ajattelet naapurin kaisaa?

Niin ja tuohon istualtaan kusemiseen minulla sitten todellakin liittyisi
aito tarve parisuhde-terapeutin neuvoille? Parisuhteemme vaimon kanssa on vakavassa kriisissä, koska en ole vielä lähes 15 yhteisen vuotemme aikanakaan oppinut/suostunut kusemaan istualtaan. Tämä kärjistää yhteisen elomme joskus infernaalisiin mittoihin. Tuntuu vain niin homppelilta - ja turhalta - kusta istualtaan. Olenko kenties homofoobikko? Ainakin olen itsekäs ja tunteeton ihminen, kun en ota toista huomioon kustessani seisten? Mainittakoon vielä, että olen kyllä silläkin saralla tarkka mies. Voisinpa kehaista, että suorastaan target-oriented. Joka tapauksessa ainakin tässä suhteessa olen pettänyt (toistuvasti) vaimoni toiveet onnellisesta parisuhteesta kaikki nämä vuodet?

 

[Ruutuässä]

Joku 'yhden illan pano' olisi 'helpompi' käsitellä, vaikka en tiedä miten siihenkään reagoisi. Viha, pettymys, katkeruus ja kosto tulisi ainakin ensi alkuun, mutta ehkä sitä voisi siitä huolimatta jatkaa suhdetta, vaikka tuskin se suhde entisensä olisi senkään jälkeen.

Sanoisin, että ihan samalla tavalla on vaikea käsitellä. Kun on tullut kerran petetyksi, niin on vaikea luottaa enää kehenkään täysin, ainakaan heti. Ihan sama, vaikka joku toinen olisi pettänyt. Suhteen jatkaminen sellaisen jälkeen olisi varmasti vielä vaikeampaa, muttei mahdotonta.

Monta kertaa on tullut sanottua, että pettämistä en aio sietää ollenkaan. Silti olisin halunnut antaa anteeksi edelliselle tyttöystävälleni ja yrittää uudelleen. Homma ei sitten ihan toiminut, kun hän ei halunnut yrittää, vaan alkoi seurustella sen kanssa, jonka kanssa mua petti. Jälkeenpäin vielä sanoi, ettei edes kadu sitä, vaan tekisi niin uudelleenkin. Kun miettii tätä jälkikäteen, niin minkäköhän takia edes yritän olla edelleen hänen ystävänsä.

 

[Fläppis]

Jälkeenpäin vielä sanoi, ettei edes kadu sitä, vaan tekisi niin uudelleenkin. Kun miettii tätä jälkikäteen, niin minkäköhän takia edes yritän olla edelleen hänen ystävänsä.

Ainakin on rehellinen. Siitä pisteet. Yleensä tommonen asia on aika vaikea sanoa, vaikka todellisuudessa asia näin olisi.

 

[Rööri]

Pukki ja Osmo kaalimaalla

Tohtori Pili kuulostaa sopivalta titteliltä sinulle. Oikeastaan kun tarkemmin miettii, todella sopivalta. Tosin lukemisen ymmärtämistä sinuna petraisin jos/kun tätä vaativaa Jatkoajan seksuaali- ja parisuhdeterapeutin sarkaa lähdet ns. kyntämään... Ellei sitten nimenoisena pyrkimyksenäsi ole halu asettaa fantasiasi toisten sanomaksi? Joka on tietysti sinänsä aivan OK, tai ainakin normaalia, teiltä terapeuteilta.

Mikä tekee 'naapurin kaisan' (tai muita; "panisitko sitten tätä" viestiketjun ehdokkaiden) himoitsemisesta _moraalisesti_ kovinkaan paljon hyväksyttävämpää yhden yön panoihin verrattuna, jos tätä himoa kuitenkin purkaa ns 'oman käden' kautta? Osmo Kontula (kollegojasi tieteen puolelta...) on kuitenkin todentanut tutkimuksissaan, että kaikesta kristillis-moraalisesta paheksunnasta huolimatta tuollainen 'hand-made'-siveettömyys on kuitenkin hyvin yleistä vakituisessakin parisuhteessa olevilla. Ja rohkenen väittää, ettei kovinkaan moni sitä rakasta puolisoaan ajattele herkässä hetkessä nyrkki-kyllikin kanssa?

Niin ja tuohon istualtaan kusemiseen minulla sitten todellakin liittyisi
aito tarve parisuhde-terapeutin neuvoille? Parisuhteemme vaimon kanssa on vakavassa kriisissä, koska en ole vielä lähes 15 yhteisen vuotemme aikanakaan oppinut/suostunut kusemaan istualtaan. Tämä kärjistää yhteisen elomme joskus infernaalisiin mittoihin. Tuntuu vain niin homppelilta - ja turhalta - kusta istualtaan.

Niin, tuosta lukemisesta sen verran, että useinhan ujot pojat verhoavat kysymyksensä ja tarinansa todellakin muotoon: ”kaveri käski kysyä”, ”siskonmiehelle kävi kerran niin, että…” tai ”jos nyt kuvitellaan vaikka…” jne, jne. Joka sinänsä on tietysti ihan OK, tai ainakin normaalia, teille aremmille yksilöille. Meidän terapeuttien tulee vain löytää ne kipupisteet sieltä rivien välistä ja koetettava auttaa ja ymmärtää – ei sitä muuten terapeutiksi pääsisikään.

Mitä tuohon uuteen kysymykseesi tulee, niin luulenpa, ettei se puoliso paljoakaan perusta moraalistasi, eikä siitä minkä nimilistan mukaan mulkkuasi muffaat. Nimittäin siinä vaiheessa, kun et enää saa edes vanhaa eukkoasi lämmitetyksi lemmenleikkeihin, kun panettaa, niin on aika lailla sama kömmitkö peiton alle Anttilan alusvaatekuvaston vai talonmiehen muijan kanssa. Homma on siinä vaiheessa förbi jo joka tapauksessa.
Tätä Kontulaa Galluppeineen en tunne, mutta mikäli tuon tutkimukset pohjaavat taloyhtiön pyykkituvassa tehtyihin kokemusten vaihtoihin, niin en pitäisi Osmon otantaa kovinkaan uskottavana.

Tuossa pissa-asiassa olet kyllä loistavasti pitänyt pintasi. Kuka sitä nyt istualtaan koskaan, ikinä, missään – homojen hommaa tosiaan. Miten muuten olet ratkaissut ongelman, joka kakkaa väkertäessä väistämättä ilmenee. Paskaa pusatessahan pissa pyrki karkailemaan karskimmaltakin karjulta. Oletko valmis ponnahtamaan ylös ja ympäri, jos liru yllättää, ja mitä tapahtuu puolivälissä pönöttävälle pökäleelle, vai paskannatko kaiken varalta seisaaltaan? Itse katsoisin, ettei tuossa yhteydessä istualtaan kuseminen vielä homoa tee - mikäli ei lopuksi töpsötä pippelinpäätä paperilla.

Oliko muita paljainkäsin pakkasessa?

 

[Johannes]

Parisuhteemme vaimon kanssa on vakavassa kriisissä, koska en ole vielä lähes 15 yhteisen vuotemme aikanakaan oppinut/suostunut kusemaan istualtaan. Tämä kärjistää yhteisen elomme joskus infernaalisiin mittoihin. Tuntuu vain niin homppelilta - ja turhalta - kusta istualtaan. Olenko kenties homofoobikko? Ainakin olen itsekäs ja tunteeton ihminen, kun en ota toista huomioon kustessani seisten? Mainittakoon vielä, että olen kyllä silläkin saralla tarkka mies. Voisinpa kehaista, että suorastaan target-oriented. Joka tapauksessa ainakin tässä suhteessa olen pettänyt (toistuvasti) vaimoni toiveet onnellisesta parisuhteesta kaikki nämä vuodet?

Yritä vaatia ainakin sellainen poikkeuslupa, että saat miesten WC:n urinaalilla kusta seisten, eikä istuen.

Naiset harvemmin riitelee siitä asiasta, josta taistelu on käynnissä. Teillä on ilmeisesti jatkosodan asemasota-vaihe menossa. Istu nyt hyvä mies pyllyllesi pissatessasi vähän aikaa omassa vessassanne vaimosi mieliksi ja kerro se hänelle kauniisti. Siinähän selviää se, tuleeko heti uusi aihe, josta mahdollinen kahakka jatkuu.

 

[Prof. Puck]

kaalimaan kakarat

Niin, tuosta lukemisesta sen verran, että useinhan ujot pojat verhoavat kysymyksensä ja tarinansa todellakin muotoon: ”kaveri käski kysyä”... Meidän terapeuttien tulee vain löytää ne kipupisteet sieltä rivien välistä ja koetettava auttaa ja ymmärtää – ei sitä muuten terapeutiksi pääsisikään.

Paskaa pusatessahan pissa pyrki karkailemaan karskimmaltakin karjulta. Oletko valmis ponnahtamaan ylös ja ympäri, jos liru yllättää, ja mitä tapahtuu puolivälissä pönöttävälle pökäleelle, vai paskannatko kaiken varalta seisaaltaan? Itse katsoisin, ettei tuossa yhteydessä istualtaan kuseminen vielä homoa tee - mikäli ei lopuksi töpsötä pippelinpäätä paperilla.

...siinä vaiheessa, kun et enää saa edes vanhaa eukkoasi lämmitetyksi lemmenleikkeihin, kun panettaa, niin on aika lailla sama kömmitkö peiton alle Anttilan alusvaatekuvaston vai talonmiehen muijan kanssa. Homma on siinä vaiheessa förbi jo joka tapauksessa...

Hienoa, että tältä palstalta löytyy näinkin asiantuntevaa apua. Johtuipa kuitenkin (jostain syystä) mieleeni, että moni terapeuteista on aikanaan ajautunut uralle siksi, että he ovat lähteneet - pääsääntöisesti huonolla menestyksellä - hoitamaan omia traumojaan. Millaisia kokemuksia sinulla Tri. Pili on tästä, ikäänkuin aiheen asiantuntijana?

Täytyy kyllä tunnustaa, että joskus pashaa työstäessäni - istueltaan - saattaa pöntön pohjalle lirahtaa myös pissi. En halunnut ottaa tätä aluksi esille, koska kovin noloahan tällaisen tunnustaminen on aikamiehelle. Mutta mikä ettei kun nyt näin luottamuksellisesti kysytään... Yleensä kuitenkin tuollaisen vahingon sattuessa- ikään kuin peittääkseni jälkeni - nousen ylös ja suoritan miehisen loppuravistelun seisaaltaan, jottei asia paljastuisi esim. vaimolleni. Pippelinpään töpsöttäminen paperilla kuivaksi kuulostaa jo niin ihmeelliseltä, että siinä taitaa tulla jopa minun mielikuvitukseni rajat vastaan, vaikka sen erinomaisuudella edellisessä viestissäni kehua retostelinkin. Kuulostaa kyllä todella perverssiltä, etten sanoisi??? Varmaan joltain aikaisemmalta potilaalta kuultua, vaikkapa siskosi mieheltä tms...?

Antaa nyt sitten tuon varsinaisen 'aiheeseen' liittyvän moraalis-flosofisen pohdiskelun olla, varsinkin kun uusi Anttilan kuvastokin juuri tömähti postiluukusta...

Yritä vaatia ainakin sellainen poikkeuslupa, että saat miesten WC:n urinaalilla kusta seisten, eikä istuen.

Johannekselle: Juuri tässä asiassa olen kuitenkin sen verran joustanut vaimoni mieliksi, että vieraissa paikoissa olen luvannut kusta aina istualtani. Ettei vaimon tarvitse hävetä!!!

 

[Ted Raikas]

Mikäli kyseessä on joku juovuspäiten tehty yhden illan hairahdus jota tekijä kovasti katuu ja haluaa nykyisen suhteensa vielä säilyttää, sittenkään ei kannata kertoa. Suhde ei tule ikinä entiselleen sen jälkeen, ja kertominen on vain oman morkkiksen lieventelyä ja pahan olon kaatamista toisen niskaan. Mun mielestä on reilumpaa kärsiä morkkis ja tuska ihan omissa oloissaan kuin lähteä sotkemaan viatonta samaan suohon.

Ymmärrän tuon mielipiteesi ja tavallaan olet oikeassakin. Tunnustaminen romahduttaa todennäk. kahden ihmisen maailman, se on hyvinkin mahdollista. Sikäli tunnustaminen on isku kylkiluiden väliin.

Tuossa mainitsemassasi tavassa piilee vaan suuria vaaroja. Jos oletetaan, että pettää tuolla tapaa ja kärsii morkkiksen ja on kertomatta, voi ajastaan, kun se (siis morkkis) on laantunut ja elämä tasoittunut, tulla tilanne, jossa sama kuvio toistuu "sopivan" tilaisuuden tullen. Silloin tapahtumasarjan jälkeen on ehkä hieman valveutuneempi niiden jälkituntemusten suhteen ja tietää miten ne ajetaan nopeammin pois ja käsitellään. Kolmannella kerralla kaikki menee jo taas paljon helpommin. Neljännestä puhumattakaan. Viides voi mennä jo todella sujuvasti. Puhumattakaan kuudennesta... jne jne.

Kyse on siis paatumisesta. Siinä missä varastelu, sun muu rötöstely voi alussa aiheuttaa katumusta, niin ajan mittaan moraali kuihtuu ja näivettyy ja se homma ei enää tunnukaan niin pahalta, koska siitä kokee saavansa jotain, mitä muuten ei saisi. Vähintäänkin jännitystä ja parhaimmillaan vai pitäisikö sanoa pahimmillaan, jopa taloudellista hyötyä. Sama pettämisen kanssa parisuhteessa. Siitä tulee herkkumalja, josta haluaa maistella lisää sitä herkkua, kunnes se vie kokonaan ja se on sitten menoa. Tulehdus muuttuneena mätäpaiseeksi vain puhjetakseen ennen pitkää ja silloin on peli menetetty. Pettäminen (jatkuvaluonteinen) tulee aina ilmi, ellei toinen osapuoli ole ihan dodo. Ja kerran pettänyt, pettää toistekin. Ihminen on juuri niin heikko olento ja aivan äärimmäisen harva ottaa kerrasta opikseen. Petollisuus on ihmisellä suoraan luonteessa, siinä missä uskollisuuskin.

Itse en todennäk. koskaan luottaisi naiseen, jonka tiedän joskus pettäneen kumppaniaan. Ei olisi mitään syytä olettaa, ettei hän tekisi sitä minunkin kanssani. Varsinkin, jos suhde muuttuisi vähänkään kuivakaksi ja vakiintuneeksi hänen mielestään. Juuri suhteen ns. arkivaihe on se kriittinen vaihe, milloin alkaa pettäminen, jos alkaa.

 

[Rinoa]

Tuossa mainitsemassasi tavassa piilee vaan suuria vaaroja. Jos oletetaan, että pettää tuolla tapaa ja kärsii morkkiksen ja on kertomatta, voi ajastaan, kun se (siis morkkis) on laantunut ja elämä tasoittunut, tulla tilanne, jossa sama kuvio toistuu "sopivan" tilaisuuden tullen. Silloin tapahtumasarjan jälkeen on ehkä hieman valveutuneempi niiden jälkituntemusten suhteen ja tietää miten ne ajetaan nopeammin pois ja käsitellään. Kolmannella kerralla kaikki menee jo taas paljon helpommin. Neljännestä puhumattakaan. Viides voi mennä jo todella sujuvasti. Puhumattakaan kuudennesta... jne jne.

Itse en todennäk. koskaan luottaisi naiseen, jonka tiedän joskus pettäneen kumppaniaan. Ei olisi mitään syytä olettaa, ettei hän tekisi sitä minunkin kanssani. .

Musta tuo on kovin mustavalkoista ja epäreiluakin... Samaan syssyyn voisi sanoa, että jos olet ikinä elämässäsi ikinä polttanut savuketta olet ikuisesti tupakoitsija, tai jos olet jounut yhden oluen olet alkoholisti. Elämässä on muitakin asioita kuin ne ääripäät. Etkö itse ole tehnyt ikinä mitään mitä olisit katunut ja jättänyt mielummin tekemättä?

 

[Ted Raikas]

Etkö itse ole tehnyt ikinä mitään mitä olisit katunut ja jättänyt mielummin tekemättä?

No, olenhan minä. Paljonkin, voisi sanoa, että liikaa.

Ehkä sitten kirjoitin turhan mustavalkoisesti... sitä se teettää, kun pännii asiat. Ei se nyt ihan noinkaan ehkä mene. Kun nyt ajattelen hieman enemmän järjellä.

 

[jussi_j]

Pettämisellä ei ole mitään väliä niin kauan kun ei jää kiinni. Jos haluat käydä panemassa naapuria niin siitä vaan, jos oma moraali antaa myöden, mutta mitään väliä sillä ei toisaankaan vaimollesi ole, paitsi jos jäät kiinni.

 

[Nakke]

Juu

Herra Jumala! Meinasin saada sydärin, kun en pystynyt kirjoittamaan tänne ja kuvittelin mielessäni vaikka mitä kauheuksia (tietokonemonsterit ovat kirjoitelleet nimissäni hävyttömyyksiä ja minulta on poistettu kirjoitusoikeudet tai jotain muuta yhtä mukavaa, suuri salaliittokin kävi mielessä). Mutta nyt "asiaan".

En ihan kaikkia viestejä lukenut, joten en tiedä, onko tämä vaatimaton mielipiteeni jo kovinkin kulunut, mutta: Lähestyn asiaa siltä kantilta, että minä en haluaisi rakastamaani ihmistä asettaa (jopa hengen-) vaaraan. Minun mielestäni jokaisella on oikeus valita, millaisia terveysriskejä ottaa. Siis toki ei ihan kaikkia riskejä pysty hallitsemaan (joku kuitenkin saivartelee), mutta jos puhutaan tällaisista riskeistä, jotka ovat jotenkin hallittavissa/estettävissä. Minulla kun alkaa jo rypyt otsaa runnella ja olen jo jonkin verran elämää ehtinyt näkemään - vaikken ikälopuksi suostu tunnustautumaan - niin tiedän, että ihmiset tekevät virheitä eikä meistä kukaan voi tietää, mitä virheitä elämän runtelemana tekee, mutta mutta... Jos niitä virheitä tekee, niin on vain oikeus ja kohtuus antaa sille rakkaalleen oikeus valita, mitä riskejä ottaa ja mille vaaroille itsensä altistaa, eli _minusta_ ainoa oikea ratkaisu on kertoa ja kärsiä seuraukset. Jossei tätä tee, niin tuskin sitä toista todella rakastaa. Ja kyllä - kortsukin voi pettää ja taudit voivat tarttua, vaikka sitä käyttäisi ihan oikeinkin!

Tiedän kyllä, että on paljon(?) patologisia valehtelijoita/pettäjiä. Näihin ihmisiin on täysin turha tässä edes mennä, mutta sen verran vielä sanon, että minä en luota ihmiseen (kaverina tai tietysti muutenkaan), joka systemaattisesti pettää muka elämänsä tärkeintä ihmistä. Pystyn ymmärtämään, että ihmiset tekevät virheitä ja että kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää, eli jos ystäväni pettää puolisoaan tai tyttö/poikaystäväänsä kerran, niin en kaveruutta pistä poikki. Mutta jos kyseessä on sarjapettäjä, niin en halua olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä (tosin tuskin kovinkaan läheisiin väleihin olisin tällaisen ihmisen kanssa koskaan päätynyt). Minun on muutenkin vaikea luottaa ihmisiin, niin en näe mitään syytä, miksi luottaisin tuollaiseen tyyppiin, joka huijaa sitä kaikkein rakastaan. Tuskinpa hän meitä vähemmän tärkeitä sen enempää arvostaa.

Ja vielä edelleen korostan, että ei voi yleistää ja nämä yhteiset sopimukset ovat sitten asia erikseen. Minulle se ei sopisi, mutta aikuiset ihmiset saavat tehdä minun puolestani, mitä tahansa, niin kauan kuin ketään ei satuteta tai terveyttä tahallisesti vaaranneta.