The Original Jags
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Turnauksen taustat
Pohjois-amerikkalaiset tiedotusvälineet ja toimittavat ovat hehkuttaneet paljonkin vuosien 1976 ja 1987 Kanada Cup-turnauksia, mutta vuoden 1981 turnaus on jäänyt vähemmälle. Itse asiassa koko turnaus on lähes vaiettu unholaan, syynä isäntäjoukkueen finaalitappio Neuvostoliitolle.
Aion tässä kirjoituksessani paneutua tähän turnaukseen syvemmin, ja käsitellä turnausta jokaisen maan näkökulmasta. Luonnollisesti painotan kuitenkin isäntäjoukkueen Kanadan ja cupin voittaneen Neuvostoliiton näkökulmaa.
Vuoden 1981 Kanada Cup pelattiin aikana, jolloin kylmä sota oli vielä meneillään. Liennytyspolitiikka oli vielä lapsenkengissään, ja vastakkainasettelu idän ja lännen välillä oli voimakasta. Välejä kiristi entisestään Neuvostoliiton miehitys Afganistanissa. Alunperin turnaus piti pelata olympiavuonna 1980, mutta Afganistakin miehityksen johdosta kiristyneiden suhteiden
takia turnausta siirrettiin vuodella eteenpäin.
Kanada
Kanadalle ja NHL:lle turnauksella oli suuri merkitys. Kanada ei ollut voittanut maailmanmestaruutta sitten vuoden 1961, ja kansainvälisiä kenttiä hallitsi isännän ottein Neuvostoliitto, mitä nyt Tshekkoslovakia kävi voittamassa mestaruuden silloin tällöin. Kanada oli toki voittanut Kanada Cupin vuonna 1976 legendaarisen Bobby Orrin johdolla, mutta silloin Neuvostoliitto oli liikkeellä ilman suurta osaa parhaista pelaajistaan.
Vuonna 1979 NHL oli kärsinyt nöyryyttävän tappion Challenge Cupissa Neuvostoliitolle. Ottelusarja oli päättynyt Neuvostoliiton eduksi voitoin 2-1, ja viimeinen peli jäi kiekkohistoriaan yhtenä kaikkien aikojen suvereeneimmista esityksistä, kun Neuvostoliitto pyöritti NHL-tähtiä näiden kotijäällä 6-0. Vaikka häviäjänä olikin NHL, niin tulos oli suuri kolaus myös Kanadan kiekkoylpeydelle, olihan ylivoimainen enemmistö NHL:n tähtipelaajista juuri kanadalaisia.
Kanada lähti siis vuoden 1981 Kanada Cupiin revanssi mielessään. Maa kokosi turnaukseen siihen asti parhaan joukkueensa, ja ei ole ollenkaan vääri sanoa, että juuri vuoden 1981 Team Canada on edelleen kaikkien aikojen nimekkäin Kanadan kokoama kiekkojoukkue. On tietysti mielipidekysymys, oliko vuoden 1987 Team Canada nimekkäämpi. Kumpikaan näkemys ei sinänsä ole väärä.
Maalivahtipeli oli ehkä Kanadan heikoin lenkki, vaikka maalissa olikin St. Louis Bluesin aina Stanley Cupin finaaleihin johdattanut Mike Liut. Liutista tehtiin myöhemmin syntipukki Kanadan tappiolle, mutta todellinen syy tappiolle oli muualla. On kuitenkin tosiasia, että Kanadalta puuttui se supermaalivahti, joka olisi henkilökohtaisella panoksellaan pystynyt kääntämään tiukan ottelun Kanadan eduksi.
Puolustus sen sijaan oli erittäin kova. Jopa niin kova, että valmennusjohdolla oli varaa jättää edellisen kauden Norris Trophy-voittaja Randy Carlyle pois joukkueesta! Toinen merkittävä joukkueen ulkopuolelle joutunut oli Calgaryn erinomainen hyökkäävä puolustaja Paul Reinhart.
Kanadan puolustus rakentui ennen kaikkea kolmikon Denis Potvin - Larry Robinson - Ray Bourque ympärille. Potvin, joka seurajoukkueessaan NY Islandersissa toimi kapteenina, oli sitä myös Team Canadan joukkueessa. Kolme kertaa Stanley Cupin peräkkäin voittanut Potvin oli joukkueen puolustuksen kulmakivi ja kapteenina joukkueen henkinen johtaja. Potvin oli siihen mennessä Bobby Orrin ohella ainoa puolustaja, joka oli kyennyt ylittämään puolustajalle maagisen 100 tehopisteen rajan yhdellä NHL-kaudella.
Potvinin parina pelasi Montrealin tyylikäs jätti Larry Robinson, tai Big Bird, kuten häntä kutsuttiin Montrealissa. Robinson oli jo vuosikaudet taistellut juuri Potvinin kanssa NHL:n parhaan puolustajan tittelistä. Robinson ei ollut hyökkäyspäässä aivan Potvinin tasoa, mutta puolustuspäässä ei NHL:ssä ollut parempaa pelaajaa kuin Larry Robinson.
Bostonin nuori Ray Bourque oli edellisellä NHL-kaudella murtautunut aivan NHL-puolustajien eliittiin, ja Bostonissa miehestä odotettiin uutta Orria. Aivan uudeksi Orriksi Bourque ei koskaan noussut, mutta pelasi silti mahtavan uran NHL:ssä, ja Bourqueta voidaan hyvin pitää juuri Orrin jälkeen parhaana NHL-puolustajana kautta aikojen.
Puolustuksen täydensivät Minnesotan Craig Hartsburgh, Montrealin Brian Engblom ja NY Rangersin jättikokoinen Barry Beck, joka tuli tunnetuksi mm. Reksa Ruotsalaisen puolustajaparina.
Hyökkäyksessä Kanadalla oli uusi sensaatio, 20-vuotias Wayne Gretzky, joka myöhemmin tulisi rikkomaan kaikki ennätykset NHL:ssä. Jo edellisellä kaudella parikymppinen Gretzky oli ollut niin hyvä, että oli rikkonut Edmontonin joukkueessa NHL:n yhden kauden piste-ennätyksen 164 tehopisteellään. Gretzkyn odotettiin vauhdittavan myös Team Canadan hyökkäystä samaan tapaan kuin Edmontonissa.
Gretzkyn kanssa samaan ketjuun koottiin Montrealin supertähti Guy Lafleur, kenties NHL:n valovoimaisin pelaaja ennen Gretzkyä, sekä Buffalon ykköstähti Gilbert Perreaut. Perreault loukkaantui kuitenkin myöhemmin, ja hänet korvasi Los Angelesin loistava parrunpätkä Marcel Dionne. Ketju ei siis ainakaan heikentynyt.
Kanadan varsinainen ykkösketju oli kuitenkin NY Islandersin seuraketju Clark Gillies - Bryan Trottier - Mike Bossy. Ketju oli johdattanut Islandersit kolmeen peräkkäiseen NHL-mestaruuteen, ja sen varalle laskettiin paljon myös Team Canadan joukkueessa.
Kolmos- ja nelosketjuihin Kanada kokosi paljon puolustavia pelaajia. Pois jätettiin moni kova pistenikkari, kuten Bernie Federko, Mike Gartner, Darryll Sittler, Wilf Paiement ja Dennis Maruk. Tilanne valittiin puolustavia pelaajia, kuten Bob Gainey, Butch Boring, Ken Linseman ja Ron Duguay. Toki hyökkäysvoimaakin löytyi näistä ketjuista Rick Middletonin ja Danny Garen muodossa.
Kanadaa pidettiin selvänä ennakkosuosikkina ainakin kotimaassaan. Olihan sen miehistö todella nimekäs, ja olihan sillä lisäksi kotikenttäetu kapeine kaukaloineen puolellaan. Joukkueen ikärakenne oli aika ideaali. Sen parhaat pelaajat Gretzkyä ja Bourqueta lukuunottamatta olivat parhaassa peli-iässään, n. 25-30 vuotiaita. Minkään ei pitänyt olla esteenä Kanadan voitolle. Team Canada tulisi palauttamaan kiekkoilun kotimaan kiekkomaailman ykköspallille, sehän on selvä!
Neuvostoliitto
Siinä missä Kanadassa oltiin voitonvarmoja jo ennen turnausta, lähti Neuvostoliitti varovaisemmmalla asenteella turnaukseen. Vaikka maailmanmestaruus oli tullut edellisenä keväänä ylivoimaiseen tyyliin, ei Neuvostoliittoa ehkä sittenkään pidetty aivan turnauksen suurimpana suosikkina. Se viitta oli tukevasti Kanadalla. Eräät "asiantuntijat" Kanadassa haukkuivat joukkuetta nimettömäksi ja värittömäksi, ja sen arveltiin olevan liikaa maalivahtinsa Vladislav Tretjakin varassa. Ja kun Tretjakkaan ei enää kuulemma ollut aivan parhaimmillaan, ei joukkueella katsottu olevan mahdollisuuksia voittoon. Tosin nämä asiantuntijat unohtivat, että samanlaisia arvioita Neuvostoliiton joukkueesta esitettiin myös ennen Challenge Cupia, ja kuinkas siinä sitten lopulta kävikään? Tosiasia on, että Kanadassa aliarvioitiin pahasti Neuvostoliiton iskukyky. Edellisen kevään ylivoimaisen maailmanmestaruuden olisi pitänyt herättää kanadalaiset asiantuntijat.
Myös Neuvostoliitolla oli tietyllä tapaa revanssihenkeä matkassaan, sillä joukkue oli Pohjois-Amerikan mantereella hävinnyt vuoden 1980 olympiaturnauksen Yhdysvalloille. Joidenkin arvioiden mukaan jopa Tihonovin asema riippui tämän turnauksen tuloksesta. Tihonovin persoona herätti paljon ristiriitaisia tunteita jo tuolloin. Tiettävästi ennen ratkaisevaa finaalia joukkueen sisällä muodostui kaksi kuppikuntaa. Toinen puoli halusi hävitä finaalin tahallaan, jotta Tihonovista olisi päästy eroon. Toinen puoli oli kuitenkin tosissaan pelaamisen kannalla, ja lopulta tämän puolen mielipide myös voitti.
Neuvostoliitto oli siis liikkeellä nuorella joukkueella. Poissa olivat kaikki vanhan ykkösketjun miehet. Boris Mihailov ei enää mahtunut joukkueeseen. Edellisenä keväänä vielä mukana ollut Vladimir Petrov joutui myös toteamaan, että aika oli ajanut hänen ohitseen. Ketjun kolmas lenkki, legenda Valeri Harlamov, joka oli syksyllä 1981 paremmassa kunnossa kuin aikoihin, menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa pari viikkoa ennen turnausta. Kenties Harlamov olisi ollut lopullisessa joukkueessa, jos tuota onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Poissa olivat myös puolustuksen vanhat kulmakivet Vladimir Lutshenko ja Gennadi Tsygankov. Pohjois-amerikkalaisille Challenge Cupissa hyvin mieleen jäänyt Helmut Balderis ei myöskään ollut mukana. Vanhoista supertähdistä olivat mukana oikeastaan enää Vladislav Tretjak, turnauksessa loukkaantunut Aleksandr Maltsev ja Valeri Vasiljev.
Uutta, nuorta verta joukkueessa edustivat mm. Vjatsheslav Fetisov, Aleksei Kasatonov, Vladimir Zubkov, Irek Gimajev, Sergei Makarov, Vladimir Krutov, Andrei Homutov, Nikolai Drozdetski ja Igor Larionov. He kaikki olivat alle 25-vuotiaita, Larionov ja Homutov parikymppisiä.
Maalissa oli siis Tretjak, jonka asema joukkueessa oli vahva. Kakkosmaalivahti Vladimir Myshkin ei uhannut Tretjakin asemaa. Tretjakin varaan valmennusjohto laski paljon varsinkin finaalissa, jossa joukkueen taktiikka luotiin pitkälti Tretjakin varaan.
Puolustuksessa Lutshenkon ja Tsygankovin jättämää aukkoa paikkasivat nuoret Fetisov ja Kasatonov, ja hyvin paikkasivatkin. Pari oli ollut yhdessä jo Lake Placidin olympiaturnauksessa, ja pari oli noussut nopeasti kiistatta maailman parhaaksi puolustajapariksi. Se oli sitä jo tässä turnauksessa. Kasatonov oli joukkueensa paras pistemies(!) ja hänet valittiin turnauksen All Starsiin. Jostakin syystä Fetisov jätettiin All Starsin ulkopuolelle, vaikka todellisuudessa häntä parempaa puolustajaa ei turnauksessa ollut.
Toisessa pakkiparissa pelasivat Sergei Babinov ja Valeri Vasiljev. Näiden kahden vastuulle jätettiin finaalissa Gretzkyn ja Lafleurin neutraloiminen. 32-vuotias Vasiljev oli uransa ehtoopuolella, mutta edelleen huipulla. ZSKA:n Babinov oli ollut maajoukkueen luottopuolustajia jo useamman vuoden ajan.
Kolmospari oli Moskovan Dynamon Vasili Pervuhin - Zinetula Biljaletdinov, jotka pelasivat maajoukkueessa parina kokonaisen vuosikymmenen ajan voittaen kaiken mahdollisen kansainvälisessä kiekkoilussa. Seitsemäs ja kahdeksas puolustaja olivat Vladimir Zubkov ja Irek Gimajev, joka tosin nostettiin hyökkääjäksi Maltsevin loukkaanuttua.
Hyökkäyksessä Neuvostoliitolla oli uusi ykkösketju. Kuuluisa KLM-ketju - Krutov, Larionov ja Makarov - pelasivat ensimmäistä kertaa yhdessä tässä turnauksessa. Makarov oli ollut mukana jo 1978 ja Krutov 1980, mutta Larionov teki debyyttinsä vasta syksyllä 1981. Ketju olikin heti hyvä, mutta ei missään nimessä dominoiva. Todellisen läpimurtonsa ketju teki vasta 1983, jolloin kaikki sen pelaajat olivat MM-kisojen All Stars-joukkueessa.
Kakkosketju oli Moskovan Spartakin puhdas seuraketju Sergei Kapustin - Sergei Shepelev - Viktor Shalimov, joka lopulta oli ratkaisevassa osassa koko turnauksen voitossa. Kapustin ja Shalimov olivat konkareita maajoukkuetasolla, sillä Shalimov oli debytoinut maajoukkueessa jo vuonna 1972 ja Kapustin 1973. Shepelev puolestaan oli ollut suhteellisen iäkäs (26) tulokas edellisen kevään MM-kisoissa. Keskushyökkääjä Shepelevistä tuli Tretjakin ohella joukkueen voiton sankarihahmo, sillä hän teki välierässä Tshekkoslovakiaa vastaan kaksi maalia, ja finaalissa Kanadaa vastaan aidon hattutempun - kolme maalia peräjälkeen. Vuosi 1981 oli eittämättä ikimuistoinen Shepelevin kiekkouralla.
Kolmosketjuna pelasi edellisen kevään MM-kisoissa mellastanut Vladimir Golikov - Aleksandr Maltsev - Nikolai Drozdetski. MM-kisojen kaltaiseen esitykseen ketju ei intoutunut, ja se hajosikin lopulta, kun Maltsev loukkaantui ottelussa Suomea vastaan. Maltsevia tuuraamaan nostettiin Irek Gimajev, joka varsinaisesti oli puolustajapelaaja.
Nelosketjussa pelasivat nuori Andrei Homutov, Viktor Zhluktov ja Aleksandr Skvortsov, joka Gorkin pelaajana oli ainoa Moskovan ulkopuolinen pelaaja joukkueessa.
Näin jälkikäteen ajateltuna joukkuetta voidaan pitää kaikkien aikojen parhaana neuvostojoukkueena, vaikka sitä ennen turnausta aliarvioitiinkin pahasti. Joukkue oli loistava sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Kuuluisa ykköskentällinen pelasi ensimmäisen kerran yhdessä. Vanhat konkarit Maltsev, Vasiljev ja Tretjak olivat edelleen huipulla. Joukkueessa oli paljon syvyyttä. Myöhemmin ongelmaksi muodostunut liiallinen turvautuminen KLM-ketjuun ei tässä turnauksessa ollut ongelma, vaan ratkaisijoita löytyi kaikista ketjuista tarvittaessa. Pelaajien, kuten Kapustin, Shalimov, Maltsev, Vasiljev, Babinov, Drozdetski, Golikovin veljekset, Shepelev, Zhluktov, Biljaletdinov, Balderis, Skvortsov ja Kovin lopettaminen tai vanheneminen 1980-luvun puolivälin jälkeen vei joukkueelta sen syvyyden, joka sillä aikaisemmin oli ollut.
Jatkuu myöhemmin...
Pohjois-amerikkalaiset tiedotusvälineet ja toimittavat ovat hehkuttaneet paljonkin vuosien 1976 ja 1987 Kanada Cup-turnauksia, mutta vuoden 1981 turnaus on jäänyt vähemmälle. Itse asiassa koko turnaus on lähes vaiettu unholaan, syynä isäntäjoukkueen finaalitappio Neuvostoliitolle.
Aion tässä kirjoituksessani paneutua tähän turnaukseen syvemmin, ja käsitellä turnausta jokaisen maan näkökulmasta. Luonnollisesti painotan kuitenkin isäntäjoukkueen Kanadan ja cupin voittaneen Neuvostoliiton näkökulmaa.
Vuoden 1981 Kanada Cup pelattiin aikana, jolloin kylmä sota oli vielä meneillään. Liennytyspolitiikka oli vielä lapsenkengissään, ja vastakkainasettelu idän ja lännen välillä oli voimakasta. Välejä kiristi entisestään Neuvostoliiton miehitys Afganistanissa. Alunperin turnaus piti pelata olympiavuonna 1980, mutta Afganistakin miehityksen johdosta kiristyneiden suhteiden
takia turnausta siirrettiin vuodella eteenpäin.
Kanada
Kanadalle ja NHL:lle turnauksella oli suuri merkitys. Kanada ei ollut voittanut maailmanmestaruutta sitten vuoden 1961, ja kansainvälisiä kenttiä hallitsi isännän ottein Neuvostoliitto, mitä nyt Tshekkoslovakia kävi voittamassa mestaruuden silloin tällöin. Kanada oli toki voittanut Kanada Cupin vuonna 1976 legendaarisen Bobby Orrin johdolla, mutta silloin Neuvostoliitto oli liikkeellä ilman suurta osaa parhaista pelaajistaan.
Vuonna 1979 NHL oli kärsinyt nöyryyttävän tappion Challenge Cupissa Neuvostoliitolle. Ottelusarja oli päättynyt Neuvostoliiton eduksi voitoin 2-1, ja viimeinen peli jäi kiekkohistoriaan yhtenä kaikkien aikojen suvereeneimmista esityksistä, kun Neuvostoliitto pyöritti NHL-tähtiä näiden kotijäällä 6-0. Vaikka häviäjänä olikin NHL, niin tulos oli suuri kolaus myös Kanadan kiekkoylpeydelle, olihan ylivoimainen enemmistö NHL:n tähtipelaajista juuri kanadalaisia.
Kanada lähti siis vuoden 1981 Kanada Cupiin revanssi mielessään. Maa kokosi turnaukseen siihen asti parhaan joukkueensa, ja ei ole ollenkaan vääri sanoa, että juuri vuoden 1981 Team Canada on edelleen kaikkien aikojen nimekkäin Kanadan kokoama kiekkojoukkue. On tietysti mielipidekysymys, oliko vuoden 1987 Team Canada nimekkäämpi. Kumpikaan näkemys ei sinänsä ole väärä.
Maalivahtipeli oli ehkä Kanadan heikoin lenkki, vaikka maalissa olikin St. Louis Bluesin aina Stanley Cupin finaaleihin johdattanut Mike Liut. Liutista tehtiin myöhemmin syntipukki Kanadan tappiolle, mutta todellinen syy tappiolle oli muualla. On kuitenkin tosiasia, että Kanadalta puuttui se supermaalivahti, joka olisi henkilökohtaisella panoksellaan pystynyt kääntämään tiukan ottelun Kanadan eduksi.
Puolustus sen sijaan oli erittäin kova. Jopa niin kova, että valmennusjohdolla oli varaa jättää edellisen kauden Norris Trophy-voittaja Randy Carlyle pois joukkueesta! Toinen merkittävä joukkueen ulkopuolelle joutunut oli Calgaryn erinomainen hyökkäävä puolustaja Paul Reinhart.
Kanadan puolustus rakentui ennen kaikkea kolmikon Denis Potvin - Larry Robinson - Ray Bourque ympärille. Potvin, joka seurajoukkueessaan NY Islandersissa toimi kapteenina, oli sitä myös Team Canadan joukkueessa. Kolme kertaa Stanley Cupin peräkkäin voittanut Potvin oli joukkueen puolustuksen kulmakivi ja kapteenina joukkueen henkinen johtaja. Potvin oli siihen mennessä Bobby Orrin ohella ainoa puolustaja, joka oli kyennyt ylittämään puolustajalle maagisen 100 tehopisteen rajan yhdellä NHL-kaudella.
Potvinin parina pelasi Montrealin tyylikäs jätti Larry Robinson, tai Big Bird, kuten häntä kutsuttiin Montrealissa. Robinson oli jo vuosikaudet taistellut juuri Potvinin kanssa NHL:n parhaan puolustajan tittelistä. Robinson ei ollut hyökkäyspäässä aivan Potvinin tasoa, mutta puolustuspäässä ei NHL:ssä ollut parempaa pelaajaa kuin Larry Robinson.
Bostonin nuori Ray Bourque oli edellisellä NHL-kaudella murtautunut aivan NHL-puolustajien eliittiin, ja Bostonissa miehestä odotettiin uutta Orria. Aivan uudeksi Orriksi Bourque ei koskaan noussut, mutta pelasi silti mahtavan uran NHL:ssä, ja Bourqueta voidaan hyvin pitää juuri Orrin jälkeen parhaana NHL-puolustajana kautta aikojen.
Puolustuksen täydensivät Minnesotan Craig Hartsburgh, Montrealin Brian Engblom ja NY Rangersin jättikokoinen Barry Beck, joka tuli tunnetuksi mm. Reksa Ruotsalaisen puolustajaparina.
Hyökkäyksessä Kanadalla oli uusi sensaatio, 20-vuotias Wayne Gretzky, joka myöhemmin tulisi rikkomaan kaikki ennätykset NHL:ssä. Jo edellisellä kaudella parikymppinen Gretzky oli ollut niin hyvä, että oli rikkonut Edmontonin joukkueessa NHL:n yhden kauden piste-ennätyksen 164 tehopisteellään. Gretzkyn odotettiin vauhdittavan myös Team Canadan hyökkäystä samaan tapaan kuin Edmontonissa.
Gretzkyn kanssa samaan ketjuun koottiin Montrealin supertähti Guy Lafleur, kenties NHL:n valovoimaisin pelaaja ennen Gretzkyä, sekä Buffalon ykköstähti Gilbert Perreaut. Perreault loukkaantui kuitenkin myöhemmin, ja hänet korvasi Los Angelesin loistava parrunpätkä Marcel Dionne. Ketju ei siis ainakaan heikentynyt.
Kanadan varsinainen ykkösketju oli kuitenkin NY Islandersin seuraketju Clark Gillies - Bryan Trottier - Mike Bossy. Ketju oli johdattanut Islandersit kolmeen peräkkäiseen NHL-mestaruuteen, ja sen varalle laskettiin paljon myös Team Canadan joukkueessa.
Kolmos- ja nelosketjuihin Kanada kokosi paljon puolustavia pelaajia. Pois jätettiin moni kova pistenikkari, kuten Bernie Federko, Mike Gartner, Darryll Sittler, Wilf Paiement ja Dennis Maruk. Tilanne valittiin puolustavia pelaajia, kuten Bob Gainey, Butch Boring, Ken Linseman ja Ron Duguay. Toki hyökkäysvoimaakin löytyi näistä ketjuista Rick Middletonin ja Danny Garen muodossa.
Kanadaa pidettiin selvänä ennakkosuosikkina ainakin kotimaassaan. Olihan sen miehistö todella nimekäs, ja olihan sillä lisäksi kotikenttäetu kapeine kaukaloineen puolellaan. Joukkueen ikärakenne oli aika ideaali. Sen parhaat pelaajat Gretzkyä ja Bourqueta lukuunottamatta olivat parhaassa peli-iässään, n. 25-30 vuotiaita. Minkään ei pitänyt olla esteenä Kanadan voitolle. Team Canada tulisi palauttamaan kiekkoilun kotimaan kiekkomaailman ykköspallille, sehän on selvä!
Neuvostoliitto
Siinä missä Kanadassa oltiin voitonvarmoja jo ennen turnausta, lähti Neuvostoliitti varovaisemmmalla asenteella turnaukseen. Vaikka maailmanmestaruus oli tullut edellisenä keväänä ylivoimaiseen tyyliin, ei Neuvostoliittoa ehkä sittenkään pidetty aivan turnauksen suurimpana suosikkina. Se viitta oli tukevasti Kanadalla. Eräät "asiantuntijat" Kanadassa haukkuivat joukkuetta nimettömäksi ja värittömäksi, ja sen arveltiin olevan liikaa maalivahtinsa Vladislav Tretjakin varassa. Ja kun Tretjakkaan ei enää kuulemma ollut aivan parhaimmillaan, ei joukkueella katsottu olevan mahdollisuuksia voittoon. Tosin nämä asiantuntijat unohtivat, että samanlaisia arvioita Neuvostoliiton joukkueesta esitettiin myös ennen Challenge Cupia, ja kuinkas siinä sitten lopulta kävikään? Tosiasia on, että Kanadassa aliarvioitiin pahasti Neuvostoliiton iskukyky. Edellisen kevään ylivoimaisen maailmanmestaruuden olisi pitänyt herättää kanadalaiset asiantuntijat.
Myös Neuvostoliitolla oli tietyllä tapaa revanssihenkeä matkassaan, sillä joukkue oli Pohjois-Amerikan mantereella hävinnyt vuoden 1980 olympiaturnauksen Yhdysvalloille. Joidenkin arvioiden mukaan jopa Tihonovin asema riippui tämän turnauksen tuloksesta. Tihonovin persoona herätti paljon ristiriitaisia tunteita jo tuolloin. Tiettävästi ennen ratkaisevaa finaalia joukkueen sisällä muodostui kaksi kuppikuntaa. Toinen puoli halusi hävitä finaalin tahallaan, jotta Tihonovista olisi päästy eroon. Toinen puoli oli kuitenkin tosissaan pelaamisen kannalla, ja lopulta tämän puolen mielipide myös voitti.
Neuvostoliitto oli siis liikkeellä nuorella joukkueella. Poissa olivat kaikki vanhan ykkösketjun miehet. Boris Mihailov ei enää mahtunut joukkueeseen. Edellisenä keväänä vielä mukana ollut Vladimir Petrov joutui myös toteamaan, että aika oli ajanut hänen ohitseen. Ketjun kolmas lenkki, legenda Valeri Harlamov, joka oli syksyllä 1981 paremmassa kunnossa kuin aikoihin, menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa pari viikkoa ennen turnausta. Kenties Harlamov olisi ollut lopullisessa joukkueessa, jos tuota onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Poissa olivat myös puolustuksen vanhat kulmakivet Vladimir Lutshenko ja Gennadi Tsygankov. Pohjois-amerikkalaisille Challenge Cupissa hyvin mieleen jäänyt Helmut Balderis ei myöskään ollut mukana. Vanhoista supertähdistä olivat mukana oikeastaan enää Vladislav Tretjak, turnauksessa loukkaantunut Aleksandr Maltsev ja Valeri Vasiljev.
Uutta, nuorta verta joukkueessa edustivat mm. Vjatsheslav Fetisov, Aleksei Kasatonov, Vladimir Zubkov, Irek Gimajev, Sergei Makarov, Vladimir Krutov, Andrei Homutov, Nikolai Drozdetski ja Igor Larionov. He kaikki olivat alle 25-vuotiaita, Larionov ja Homutov parikymppisiä.
Maalissa oli siis Tretjak, jonka asema joukkueessa oli vahva. Kakkosmaalivahti Vladimir Myshkin ei uhannut Tretjakin asemaa. Tretjakin varaan valmennusjohto laski paljon varsinkin finaalissa, jossa joukkueen taktiikka luotiin pitkälti Tretjakin varaan.
Puolustuksessa Lutshenkon ja Tsygankovin jättämää aukkoa paikkasivat nuoret Fetisov ja Kasatonov, ja hyvin paikkasivatkin. Pari oli ollut yhdessä jo Lake Placidin olympiaturnauksessa, ja pari oli noussut nopeasti kiistatta maailman parhaaksi puolustajapariksi. Se oli sitä jo tässä turnauksessa. Kasatonov oli joukkueensa paras pistemies(!) ja hänet valittiin turnauksen All Starsiin. Jostakin syystä Fetisov jätettiin All Starsin ulkopuolelle, vaikka todellisuudessa häntä parempaa puolustajaa ei turnauksessa ollut.
Toisessa pakkiparissa pelasivat Sergei Babinov ja Valeri Vasiljev. Näiden kahden vastuulle jätettiin finaalissa Gretzkyn ja Lafleurin neutraloiminen. 32-vuotias Vasiljev oli uransa ehtoopuolella, mutta edelleen huipulla. ZSKA:n Babinov oli ollut maajoukkueen luottopuolustajia jo useamman vuoden ajan.
Kolmospari oli Moskovan Dynamon Vasili Pervuhin - Zinetula Biljaletdinov, jotka pelasivat maajoukkueessa parina kokonaisen vuosikymmenen ajan voittaen kaiken mahdollisen kansainvälisessä kiekkoilussa. Seitsemäs ja kahdeksas puolustaja olivat Vladimir Zubkov ja Irek Gimajev, joka tosin nostettiin hyökkääjäksi Maltsevin loukkaanuttua.
Hyökkäyksessä Neuvostoliitolla oli uusi ykkösketju. Kuuluisa KLM-ketju - Krutov, Larionov ja Makarov - pelasivat ensimmäistä kertaa yhdessä tässä turnauksessa. Makarov oli ollut mukana jo 1978 ja Krutov 1980, mutta Larionov teki debyyttinsä vasta syksyllä 1981. Ketju olikin heti hyvä, mutta ei missään nimessä dominoiva. Todellisen läpimurtonsa ketju teki vasta 1983, jolloin kaikki sen pelaajat olivat MM-kisojen All Stars-joukkueessa.
Kakkosketju oli Moskovan Spartakin puhdas seuraketju Sergei Kapustin - Sergei Shepelev - Viktor Shalimov, joka lopulta oli ratkaisevassa osassa koko turnauksen voitossa. Kapustin ja Shalimov olivat konkareita maajoukkuetasolla, sillä Shalimov oli debytoinut maajoukkueessa jo vuonna 1972 ja Kapustin 1973. Shepelev puolestaan oli ollut suhteellisen iäkäs (26) tulokas edellisen kevään MM-kisoissa. Keskushyökkääjä Shepelevistä tuli Tretjakin ohella joukkueen voiton sankarihahmo, sillä hän teki välierässä Tshekkoslovakiaa vastaan kaksi maalia, ja finaalissa Kanadaa vastaan aidon hattutempun - kolme maalia peräjälkeen. Vuosi 1981 oli eittämättä ikimuistoinen Shepelevin kiekkouralla.
Kolmosketjuna pelasi edellisen kevään MM-kisoissa mellastanut Vladimir Golikov - Aleksandr Maltsev - Nikolai Drozdetski. MM-kisojen kaltaiseen esitykseen ketju ei intoutunut, ja se hajosikin lopulta, kun Maltsev loukkaantui ottelussa Suomea vastaan. Maltsevia tuuraamaan nostettiin Irek Gimajev, joka varsinaisesti oli puolustajapelaaja.
Nelosketjussa pelasivat nuori Andrei Homutov, Viktor Zhluktov ja Aleksandr Skvortsov, joka Gorkin pelaajana oli ainoa Moskovan ulkopuolinen pelaaja joukkueessa.
Näin jälkikäteen ajateltuna joukkuetta voidaan pitää kaikkien aikojen parhaana neuvostojoukkueena, vaikka sitä ennen turnausta aliarvioitiinkin pahasti. Joukkue oli loistava sekoitus nuoruutta ja kokemusta. Kuuluisa ykköskentällinen pelasi ensimmäisen kerran yhdessä. Vanhat konkarit Maltsev, Vasiljev ja Tretjak olivat edelleen huipulla. Joukkueessa oli paljon syvyyttä. Myöhemmin ongelmaksi muodostunut liiallinen turvautuminen KLM-ketjuun ei tässä turnauksessa ollut ongelma, vaan ratkaisijoita löytyi kaikista ketjuista tarvittaessa. Pelaajien, kuten Kapustin, Shalimov, Maltsev, Vasiljev, Babinov, Drozdetski, Golikovin veljekset, Shepelev, Zhluktov, Biljaletdinov, Balderis, Skvortsov ja Kovin lopettaminen tai vanheneminen 1980-luvun puolivälin jälkeen vei joukkueelta sen syvyyden, joka sillä aikaisemmin oli ollut.
Jatkuu myöhemmin...
Viimeksi muokattu: