Mainos

KalPan onnistujat ja pettymykset toistaiseksi kaudella 08-09

  • 23 070
  • 61

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Kausi on vasta alullaan, mutta ainahan sitä on hyvä päivittää tilannetta eri pelaajien ja myös organisaation suhteen vaikka sitten pitkin kautta. Toivoa sopii, että kauden lopussa pettymyksiä olisi mahdollisimman vähän ja heikosti aloittaneetkin saisivat jossain vaiheessa käännettyä kurssinsa onnistujien joukkoon. Seuraavassa omia huomioita kauden tässä vaiheessa ennakko-odotuksiin nähden. Toki onnistujia ja epäonnistujia on useampiakin, laitan vain omasta mielestäni selvimmät ylös.

Onnistujat:

Kalle Sahlstedt
Jäähdyttelijä? Ei ole siltä näyttänyt kentällä. Luistin käy ja laukaus lähtee ilman pitkiä latauksia hyvällä osoitteella. Tämän parempia hankintoja ei tarvita. Toivottavasti mies pysyy kunnossa koko kauden.

Timo Salo
Viime kaudella paha loukkaantuminen ja ensimmäinen liigakausi jäi torsoksi. Se ei näy miestä häirinneen, sillä on ollut erittäin agressiivinen ja vauhdikas joukkueen sytyttäjä pelipanoksellaan ja taklauksillaan. Itse ennakoin ennen kauden alkua miehelle vaikeuksia pysyä liigarytmissä. Tällaisia miehiä tarvitsee jokainen liigajoukkue vaikka pistetili ei hirveästi karttuisikaan.

Sami Kapanen
Uskon, että mies ei ole vielä aivan parhaassa terässään loukkaantumisen jälkeen, joten tuskin mies tuli tänne jäähdyttelmään niin kuin joku turkulainen haluaa uskoa. Raihnaisenakin piste/peli tahdissa ja hoitaa joukkueen asioita myös kaukalon ulkopuolella. Uskon, että tahti paranee vaikka tämäkin riittäisi.

Jukka Pennanen
Ilman tätä miestä pistesaldo näyttäisi pienemmältä ja kotiyleisöäkin olisi varmaan 1000 vähemmän/peli. Mies KalPan nousun takana.

Kaikki junnuhyökkääjät
Turha sinne kaukaloon on mennä nöyristelemään. Vauhtia on aina KalPan junnuilta läytynyt, nyt myös peliälyä ja vaarallisuutta hyökkäyspäässäkin. Nämä miehet pystyy heittämään vastustajan vaarallisiakin kenttiä vastaan ilman, että omassa päässä välttämättä kolisee.


Pettymykset:

Vince Bellissimo
Ainakaan alku ei ole lähtenyt odotetulla tavalla liikkeelle. Missä mättää? Pystyy varmasti tpärjäämään liigatasolla pelaajana. Annetaan miehelle aikaa.

Ulkomaalaispelaajien scouttaus
Olen edelleen sitä mieltä, että vielä on turhan aikaista sanoa viimeisimmän hankinnan onnistumista, mutta merkkejä on siitä, että pienoinen floppi on tulossa. On se vaan varmaan aika vaikeaa hommaa tuo ulkomaalaisten pelimiesten etsiminen.

Virtalan peluuttaminen
Tämä mies on jo tarpeeksi näyttöjä antanut. Mies ei sovi KalPaan, mutta muut liigaseurat voisivat löytää käyttöä. Halvalla ei voida myydä, joten varautukaa maksamaan reilusti. Kaupan päälle saatte kalakukon.

Timo Sepänen
Odotin viime kauden perusteella, että mies olisi puolustuksen liideri jo heti alkukaudesta. Ehkä hänelle kasattiin liikaa odotuksia ja mies keräsi paineita. Nyt on vähitellen lähtenyt kulkemaan paremmin, mutta vielä ei olla samalla tasolla kun loppukaudesta viime vuonna. Tulee parantamaan otteitaan.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Pettymykset:

Virtalan peluuttaminen
Tämä mies on jo tarpeeksi näyttöjä antanut. Mies ei sovi KalPaan, mutta muut liigaseurat voisivat löytää käyttöä. Halvalla ei voida myydä, joten varautukaa maksamaan reilusti. Kaupan päälle saatte kalakukon.

Mielestäni tämän voisi laittaa myös onnistujien listaan, sillä nyt ei tarvittu katsella Virtalan esityksiä kuin pari ensimmäistä peliä, kun mies löyti itsensä tuppia puremasta ja 13. hyökkääjän roolista jo ennen pelin alkua. Viime kaudella tämä taisi tapahtua vasta kevään puolella mikäli oikein muistelen. Tätä menoa Mestis kutsuu jo ennen joulua?

Onnistujiin ehdottomasti kolmikko Kapanen-Sahlstedt-Junnila, joista kaksi ensiksi mainittua oli joissakin piireissä leimattu jäähdyttelijöiksi. Junnila on löytänyt puolestaan nyt tarpeeksi nopeaa seuraa rinnalleen ja "uusi tuleminen" alkaa häämöttää. Junnut ovat onnistuneet täyttämään omat paikkansa hyvin.

Pettymyksiin lukeutuu ehdottomasti koko puolustus. Ströba-Jalasvaara kaksikko ollut välillä hieman hukassa vaikka edustavatkin KalPan sisäistä parhaimmistoa. Timonen ollut täysin pimennossa harjoituspelien jälkeen ja virhearviointeja tullut vähän joka peliin. Timosen kanssa suurimpiin pettymyksiin voi laskea myös Seppäsen, jolta odotettiin askelta seuraavalle portaalle. Pahoja virheitä puolustuspäässä, itsevarmuus joko liian korkealla tai sitten täysin hukassa. Ei kuitenkaan näytä aina tietävän minne menisi ja mitä tekisi.

Oksa on pelannut tähän asti hyvin, ellei loistavasti. Ainakin torjuntaprosentti näyttää hyvältä voittosarakkeen ohella. Järvisen Tampereen reissu meni luvalla sanoen penkin alle, joten sieltä nousemista ja varmuuden takaisin tuloa odotellaan.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitenkäs Porista Kuopioon siirtynyt Toni Häppölä on menestynyt?? Onko hän edelleen iso ja pehmeä keskialueen kaartelija?
 

crosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
kalapa
Mitenkäs Porista Kuopioon siirtynyt Toni Häppölä on menestynyt?? Onko hän edelleen iso ja pehmeä keskialueen kaartelija?
Ne matsit mitkä minä olen nähnyt on hän ollut varjojen mailla ts. täysin näkymätön. Ihan viimeisimmistä en tiedä miten on kaverilla kulkenut.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitenkäs Porista Kuopioon siirtynyt Toni Häppölä on menestynyt?? Onko hän edelleen iso ja pehmeä keskialueen kaartelija?
Sanotaanko näin, että KalPan menestys ei ole riippunut Häppölän suorituksista. Häppölä ei oikein ole päässyt samalle aaltopituudelle ketjukavereidensa kanssa. Bellissimon kanssa oli nähtävissä orastavaa tutkaparismia harjoituspeleissä, mutta kun tosipelit alkoivat, nähtiin selvästi tämän kaksikon olevan luistelultaan liian hidas samaan ketjuun. Ainakin tässä vaiheessa, nimittäin liike ja yritys ovat mielestäni viime peleissä molemmilla parantuneet.

Häppölän peli on tällä hetkellä ajoittaista väläyttelyä, josta kuitenkin puuttuu jatkuva peliote. Häppölän suorituksilla KalPa ei tosiaan ole juurikaan otteluita voittanut. Jos Toni löytää yhteisen sävelen Kiiskisen ja Hämäläisen kanssa, KalPalla on kasassa toinen tehoketju. Häppölä tarvitsee otteisiinsa tällä hetkellä sellaista tervettä raivoa, jolla miehestä saadaan tehoja irti ja maksimihyöty joukkueelle. Neuvoja agren löytymiseen voi kysellä vaikkapa joukkueen nuorimmalta pelaajalta Teemu Hartikaiselta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Häppölä tarvitsee otteisiinsa tällä hetkellä sellaista tervettä raivoa, jolla miehestä saadaan tehoja irti ja maksimihyöty joukkueelle. Neuvoja agren löytymiseen voi kysellä vaikkapa joukkueen nuorimmalta pelaajalta Teemu Hartikaiselta.

Tätä agrea odoteltiin Porissakin pari vuotta, mutta ei löytynyt, enkä usko että sitä Kuopiossakaan löytyy. Iso, taitava sentteri, mutta niin pehmeä.
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Tätä agrea odoteltiin Porissakin pari vuotta, mutta ei löytynyt, enkä usko että sitä Kuopiossakaan löytyy. Iso, taitava sentteri, mutta niin pehmeä.

Häppölä on pehmeä, sehän tiedettiin jo kun hänet tänne hankittiin. Pehmeys ei kuitenkaan yksistään ole ongelma Tonin pelissä, vaan enemmänkin se on tietynlainen hitaus. Ehkä pehmeys ja hitaus kulkee vähän käsi kädessä, mutta jos Häppölä saa luistimiin lisää vauhtia, tulostakin tulee ihan varmasti. Omiin silmiini pientä parannusta tällä osastolla on havaittavissa, mutta edelleen kehitystä tarvitaan. Olen aivan varma, että Häppölä tekee luistelun kanssa töitä päivittäin.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onnistujiin tässä vaiheessa voi kirjata Oksan. Odotuksiin nähden mahtava tason nosto josta varmasti osa kiitos kuuluu koko joukkueelle. Pieneksi (Järän kokoiseksi) pettymykseksi odotuksiin nähden, Järvinen. Mutta se on ollut hieno huomata että tilke maalinsuulle löytyy kuitenkin näistä herroista. Kuivalainen&K.Kapanen kaksikonkin on täytynyt tehdä jotain oikein vaikka Tarvaisen lähdön arveltiin näkyvän maalinsuulla.

Valmennuksen nostaisin myös onnistujiin, Virtala on vihdoin laitettu 13. hyökkääjäksi ja junnut ovat saaneet hienojen otteiden myötä IHAN OIKEAA VASTUUTA tiukoissakin paikoissa.

Myös kotiyleisö, joukkueen hienojen otteiden myötä saa puhtaat paperit. Pelaajatkin varmaan huomanneet miten helppo Monttu on herättää, taistelevalla ilmeellä, maaleilla ja voitoilla.
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Onnistujiin tässä vaiheessa voi kirjata Oksan. Odotuksiin nähden mahtava tason nosto josta varmasti osa kiitos kuuluu koko joukkueelle. Pieneksi (Järän kokoiseksi) pettymykseksi odotuksiin nähden, Järvinen. Mutta se on ollut hieno huomata että tilke maalinsuulle löytyy kuitenkin näistä herroista.

Yhtään Oksaa väheksymättä olen tullut siihen tulokseen,että KalPa pärjää hyvin sen takia,kun eivät anna vastustajan laukoa pelissä 60 laukausta.Keskimäärin KalPalla on ollut pelissä 22 torjuntaa. Ilves pelissä(7-3) torjuntoja oli eniten(29). Ei tämä tilastointi välttämättä mitään selitä, mutta jos torjuntoja on 50, 20-25 sijaan on mahdollisuus isompi sille,että vastustaja tekee enemmän maaleja. Jolloin pelien voittaminen vaikeutuu. Tarkoitan siis,että KalPan taktiikka painostaa, laukoa ja hyökätä on paras ase, kun puolustuspää kieltämättä on KalPan heikoimpia osa-alueita.

Eli KalPa joukkueena on mielestäni onnistunut pelaamaan nämä ensimmäiset 8 peliä. Muutama pelaaja toki "tähtenä" ratkaisemassa pelejä. Ja voin sanoa,että Pekka Virta on onnistuja isolla O:lla. Olen alusta asti pitänyt hänestä ja hänen tavasta valmentaa. Luulen ja toivon,että hän saa enemmän arvostusta tällä kaudella. Mutta pysyy jatkossakin KalPassa.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Jussi Timonen
Miehen +- näyttää olevan aika pahasti pakkasen puolella. Mistä nämä miinukset ovat tulleet? Itse en ole miestä oikein noteerannut kentällä hyvässä tai pahassa, mutta kyllähän tuo miinusluku jotain kertoo. Varmaan Alastalon loukkaantuminen vaikuttaa miehen pelaamiseen, kun pakkikaverit vaihtuvat jatkuvasti uuteen, mutta silti tehopörssin lukema on karu.

HPK-pelin perusteella tekisin jo tässä vaiheessa kautta pitkän sopimuksen kaikkien junnukenttäläisten kanssa. Pojat ovat kasvaneet miehiksi ja ei voi kun ihastella kentän pelirohkeutta. Eilenkin loppuminuuteilla ketju pelasi koko vaihdon HPK-päädyssä pitäen kiekkoa nurkissa ja syötöt napsahtelivat kohdilleen ilman käsien tai jalkojen jäätymistä. Tulevaisuus näyttää lupaavalta!
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Kyllä Hokkiin aina yksi Virtala mahtuu, vaihdossa annetaan Virtanen.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä Hokkiin aina yksi Virtala mahtuu, vaihdossa annetaan Virtanen.
Ette saa, Virtala on loistanut viime peleissä. Todella paljon saanut vastuuta ja onnistunut täydellisesti roolissaan. Nyt kun tehoja mieheltä ei odoteta ja 13. hyökkääjän paikalta ei ole niitä turhia koukku jäähyjäkään enää ottanut niin kaikki ovat olleet tyytyväisiä miehen pelilliseen panokseen. Tämä on näkynyt koko joukkueen otteissa.
Eipä jaksa uskoa Teemun mestis-komennukseen, jos tämä olisi edes vaihtoehto, se olisi tapahtunut jo kauan kauan sitten.
 

Uncle Ben

Jäsen
Kyllä Hokkiin aina yksi Virtala mahtuu, vaihdossa annetaan Virtanen.

Itse suunnittelin tuossa kauden alla, että jos Keräsen Juho ei olisi saanut sopimusta Kärppiin, niin sitten olisi tehty vaihtokauppa Virtala <-> Keränen. Harmi vain, että minä en näistä päätä ja Juho sai sopparin Kärppiin. ;) Hyvä tietysti hänelle itselleen - vaikka savolaisena "väärissä" väreissä pelaakin. Tempaisi ihan hienon ekan liigamaalinkin suorassa lähetyksessä..

Itse asiasta sen verran, että Sahlstedt on kyllä ollut vielä parempi, kuin saattoi ajatellakaan, ehkä Kapanenkin. Toisaalta hyökkäyksessä on vielä monella pelimiehellä varaa nostaa tasoaan. Noiden parin konkarin jälkeen lähinnä junnut ja ehkä Kiiskinen ovat olleet suurin piirtein omalla tasollaan. Sen sijaan osastolla Häppölä, Bellissimo, Salo, Laakso ja Hämäläinen on varmasti mahdollisuuksia vielä parempiinkin esityksiin. Tästähän lienee orastavia merkkejä edellisessä HPK pelissä ollutkin, ainakin Turun tovereiden osalta.

Maalissa Oksa on pelannut viimeiset pelit mainiosti, mikä on tietysti hyvä juttu ja menestymisen kannalta hyvinkin tärkeää. Toivottavasti taso säilyy ja toisaalta Järvinen tsemppaa myös takaisin omalle hyvälle tasolleen. Puolustajista ei oikein kukaan ole minun silmiini noussut mitenkään huikeisiin esityksiin, josko ei kauheita floppejakaan.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Jukka Pennanen
Ilman tätä miestä pistesaldo näyttäisi pienemmältä ja kotiyleisöäkin olisi varmaan 1000 vähemmän/peli. Mies KalPan nousun takana.

Yhtään Pennasen panosta väheksymättä täytyy sanoa, että nyt meni Koparilla kyllä ainakin jonkin verran liioittelun puolelle. Sanoisin kuitenkin, että kaikki nuo Pennaselle listatut onnistumiset ovat ennen kaikkea Sami Kapasen ansiota.

Tosin tiimityöskentelyähän tämä homma nykyään on. Siellä toimistolla Kapaset, Paffat, Pennaset, Sienet, Pistot ja kumppanit painavat pitkää päivää kansamme onnellisemman tulevaisuuden saavuttamiseksi samalla kun Kapaset, Killerit ja muut vääntävät kaukalossa pisteistä kellanharmaina uupumuksesta. Toistaiseksi tuloksen voi lukea sieltä sarjataulukosta. Kiitokset siitä heille kaikille!
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Sanoisin kuitenkin, että kaikki nuo Pennaselle listatut onnistumiset ovat ennen kaikkea Sami Kapasen ansiota.

Yhtään Sami Kapasen panosta väheksymättä haluaisin muistuttaa, että tällä logiikalla kunnian voidaan laskea kuuluvan ihan yhtä paljon vaikkapa Neuvostoliitolle, koska ilman Sortavalan jäämistä valloitetuille alueille ei Kuopiossa varmaankaan olisi KalPaa koskaan nähtykään... Ja edelleen voimme sälyttää ansion vaikkapa alkuräjähdyksen kontolle, jos väkisin halutaan vääntää.

Kapasen ja KalPan hallituksen ansioksi on ehdottomasti laskettava asiansa osaavan tj:n (Pennasen) palkkaaminen, mutta lienee syytä olettaa, että nimenomaan Pennasen ansiota on tuohon menestyksekkääseen tiimityöskentelyyn äityneen porukan kokoaminen/organisointi. Muistaakseni jotkut nimimerkit täällä uumoilivat Pennasen palkkaamisen yhteydessä, että josko mies olisi parasta, mitä KalPalle on tapahtunut sitten Kapasen esiinmarssin omistuspuolelle. Ja näyttävät olleen varsin oikeassa.

Toki on vielä turhan aikaista vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja tottahan on toki myös, ettei ilman Kapasen panostusta luultavasti mitään näistä hyvistä asioista olisi tapahtunut.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Niin, vaikeahan se on loppupeleissä arvioida kuinka paljon kunniasta kuuluu kenellekin; Kapanen varmaankin oli päättämässä omistajana siitä, että juuri Pennanen palkataan KalPaan ja Pennanen oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Kapanen saapui Kuopioon pelaamaan. Mutta itse näen asian sillä tavoin, että juuri Pennanen on suurin yksittäinen tekijä Kuopion kiekkobuumin takana. Hänen ansiotaan on pitkälti uudet yhteistyökumppanit ja seuran uskottavuuden paraneminen. Näistähän oli jo selvät merkit ennen Kapasen sopimuksen julkaistamista.

Mutta on kai turhaa lähteä miettimään liikaa yksittäisten henkilöiden osuutta. Kaikki ovat tehneet hyvää työtä. Pääasia on että koko organisaatio on tällä hetkellä vahvassa myötätuulessa eikä ainakaan tarvitse haukkua ketään huonosti tehdystä työstä.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Äkkiseltään en nähnyt yhtään kommenttia Jyri Junnilasta. Miten on kaveri kehittynyt reilun vuoden aikana siellä Kalpassa? Hyvinhän tuo ainakin urheiluruudun/IS-urheilun väläyksissä on toisinaan esillä. Kärpissä hän jäi tuollaiseksi väläyttelijäksi ja ei toki kovin isoa ruutuakaan saanut. Joko hänessä on elkeitä vaikkapa sellaiseksi 50 pisteen mieheksi? Jos on niin seuraavaksi voisitte ottaa tuon Alikosken sinne opiskelemaan, koska moni pitää/piti häntä potentiaalisempana, mutta on taas juuttunut neloskenttään kiikaritehoilla.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Äkkiseltään en nähnyt yhtään kommenttia Jyri Junnilasta. Miten on kaveri kehittynyt reilun vuoden aikana siellä Kalpassa?

Tämän kauden otteita en pysty juurikaan arvioimaan, mutta Junnilan viime kausi oli jo odotuksia nostattava. Oli jaksoja joiden aikana Junnila oli erinomainen, mutta aina nämä jaksot tuntuivat katkeavan kolhuihin, joiden jälkeen kesti taas löytää se hyvä vire.

Kyllä tuo 50 pistettä on mahdollisuuksien rajoissa, jos pysyy terveenä ja etenkin jos saa koko kauden pelata Sahlstedtin ja Kapasen kanssa. Tosin tuo SaiPa-pelin voittomaalikin osoitti, etteivät Junnilan onnistumiset suinkaan yksin kyseisen kaksikon ansiota ole.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Mutta itse näen asian sillä tavoin, että juuri Pennanen on suurin yksittäinen tekijä Kuopion kiekkobuumin takana. Hänen ansiotaan on pitkälti uudet yhteistyökumppanit ja seuran uskottavuuden paraneminen. Näistähän oli jo selvät merkit ennen Kapasen sopimuksen julkaistamista.

Niin, näistä voi aina keskustella mikä on kenenkin ansiota ja mikä ei. Aika isoa miinusta tässä on pari vuotta tehty. Eräiden lähteiden mukaan nuo uudet yhteistyökumppanit ovat etenkin Kuivalaisen ansiota.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Niin, vaikeahan se on loppupeleissä arvioida kuinka paljon kunniasta kuuluu kenellekin; Kapanen varmaankin oli päättämässä omistajana siitä, että juuri Pennanen palkataan KalPaan ja Pennanen oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Kapanen saapui Kuopioon pelaamaan. Mutta itse näen asian sillä tavoin, että juuri Pennanen on suurin yksittäinen tekijä Kuopion kiekkobuumin takana. Hänen ansiotaan on pitkälti uudet yhteistyökumppanit ja seuran uskottavuuden paraneminen. Näistähän oli jo selvät merkit ennen Kapasen sopimuksen julkaistamista.
Tässä pitäisi nyt kyetä erottamaan omitaja/hallituksen pj Kapasen ansiot siitä ykkösketjun nopeasta laitahyökkääjä Kapasen ansioista. Minä nimittäin väitän, että tuo pelaaja Kapanen on yksinään tuonut buumista puolet eli siitä tuhannesta uudesta silmäparista. Toisinsanottuna pelkät Sahlstedit, Häppölät ja J.Timoset eivät olisi riittäneet siihen, vaikka heidän kumulatiivisista ansioistaan pelikentällä on isompi osuus pelillisessä menestyksessä ollutkin. Lisäksi näkisin että koko ansio siihen että hyökkääjä-Kapanen Kalpassa pelaa kuuluu PJ-Kapaselle.
 
Viimeksi muokattu:

coyote86

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jatkoajan moderaattorikunta, RD:n mediapeli
Onnistujia on KalPalla paljon. Olen erittäin tyytyväinen koko nykyiseen ykköskenttään eli Kapanen-killeri-Junnila-akseliin. Tosi pienikokoinen kenttähän se on, mutta taitoa ja asennetta löytyy sitten vaikka muille jaettavaksi. Kaikki nämä kolme heppua pystyvät ratkomaan pelejä meidän eduksi vaikka yksinkin, puhumattakaan siitä kun pelaavat yhdessä.

Junnuihin olen myös erittäin tyytyväinen. Ennakkoluulotonta peliä, asennetta ja yritystä kyllä riittää. Ei KalPalla ole mitenkään huono tulevaisuus edessään jos näistä sälleistä saadaan runkopelaajia tuleviksi kausiksi.

Mika Oksa on pelannut vahvan kauden, eikä pelejä ole Järvisenkään takia hävitty. Laskisin kummatkin onnistujiksi, vaikka odotukset järän kohdalla olivatkin hiukan suuremmat.

Ströbä on näyttänyt että vanhakin jaksaa. Sanoisin että KalPan paras pakki yhdessä Jalasvaaran kanssa.

Se onnistujista, siirrytään pettymyksiin:
1. Jussi Timonen. Mies on yhdessä Ströbän kanssa meidän kalleimpia pakkeja, on AHL- ja jopa NHL-kokemusta, piti olla luotettava oman pään peruspakki jne. Mutta mikä on tämänhetkinen tilanne? +/- tilasto vahvasti pakkasella, mies on täysi lapanen kummassakin päässä kenttää eikä saa edes syöttöä omille aikaiseksi. Ainakin kahdesti mies olisi pitänyt kirjata yhdeksi syöttäjäksi vastustajan maaleihin, hyvä esimerkki viime pelin hasardisyöttö josta lukko teki avausmaalin. Junnumaisia virheitä mieheltä joka on pelannut NHL-pelejä. Ei helkkari, minäkin pelaisin paremmin (montun foorumeille vaan terveisiä).

2. Toni Häppölä. Pelaa yhtä pehmeästi kuin keitetty makarooni, ja ihan yhtä tehokkaasti myös. Asenteessakin olisi varmaan parantamisen varaa. Pettymys mikä pettymys.

3. Vince Bellissimo. Maalintekijäksi hankittu isolla rahalla. Nykyiset tehot 1+3. Niin, mitäpä sanoisi Vincestä? Hidas ja välttelee kontaktia. Häviää kaksinkamppailut lähes järjestään. On kyllä parantanut peli peliltä, mutta taitaa aika loppua kesken. Yrittänytkin viime peleissä kovasti, mutta saa nähdä seuraavassa pelissä mikä vaikutus tehdyllä maalilla oli mieheen...
En voi mitenkään ymmärtää miten meidän ulkkarihankinnat on aina tällaisia "toivotaan, toivotaan"-tapauksia jostain alasarjoista. OK, olihan Vincellä nyt sentään 31 maalia DEL-liigassa, mutta silti...
Meillä on NHL:ssä Kekäläisiä ja Timosia, ja täällä Kapasten Klaani, mutta ulkkarit on järjestään surkeita. Olisi pitänyt laittaa vähän lisää rahaa pottiin ja hommata Vincen sijasta Toporowski. Olisi tiedetty tasan tarkkaan mitä saataisiin. No, ei auta itku markkinoilla ja toivotaan Bellissimon onnistuvan edes jotenkin siedettävästi.

4. Timo Seppänen. Odotin että mies kehittyy entisestään vahvasta viime kaudesta, mutta nykyiset otteet ovat kyllä umpisurkeita. Hyökkäykseen on kova hinku ja oma pää kärsii. Edellinen peli Lukkoa vastaan oli tästä hyvä esimerkki: Lähti höntyilemään omalta alueelta ja omissa kolisi. Lisäksi tyrkki vielä luistimillaan Lukon 0-3 maalin sisään. Loistavaa, Timo, loistavaa!!!

Ylipäätään hyökkäys ja maalivahtipeli on toiminut hyvin, mutta puolustus on heikko. Maalineduskamppailussa meidän pakit ei pärjää lainkaan. Oikeasti hyviä liigapakkeja on vain kaksi, Strömberg ja Jalasvaara. Loput ovat kysymysmerkkejä, pettymyksiä tai junnuja. Antaisin vasemman kivekseni isosta pakista, kotimaisesta tai ulkkarista, joka a) osaisi antaa syötön omille suurimman osan ajasta ja b) pitäisi oman maalin edustan puhtaana kaikista kaksijalkaisista, saisi jyrätä tarvittaessa vaikka omatkin, kunhan maalin edessä ei olisi yhtään tilaa. Jätkä saisi olla hyökkäyssuuntaan täysi lapanen, kunhan vain oma pää pysyisi hoidossa. Olisi heti suurempi luotto pakistoon jos tuommoinen sälli olisi siellä. Huom! Mitään Pulkin kopiota en ole hakemassa. No haaveilu on haaveilua...
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
4. Timo Seppänen. Odotin että mies kehittyy entisestään vahvasta viime kaudesta, mutta nykyiset otteet ovat kyllä umpisurkeita. Hyökkäykseen on kova hinku ja oma pää kärsii. Edellinen peli Lukkoa vastaan oli tästä hyvä esimerkki: Lähti höntyilemään omalta alueelta ja omissa kolisi. Lisäksi tyrkki vielä luistimillaan Lukon 0-3 maalin sisään. Loistavaa, Timo, loistavaa!!!
Itse näkisin kyseisen maalin merkittävämmäksi antisankariksi "suurlupaus" Aatu Hämäläisen, joka pätevästi taklaili Timo keskialueella irti kiekosta. Muutenhan Timo olisi voinut mennä maradonamaisesti siinä nousussaan loppuun asti (tai sitten ei...). Toki olihan se sitten kruunu koko surkuhupaisalle ensimmäiselle erälle, kun Timo meni potkimaan kiekon omaan pussiin. Mutta mädät kananmunat tästä maalista lähtevät sinne Suonenjoen suuntaan.

Kokonaisuutena Seppäsen alkukausi on tosiaan ollut pettymys, kuten tuossa mainitsitkin.
 

Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Jussi Timonen. Mies on yhdessä Ströbän kanssa meidän kalleimpia pakkeja, on AHL- ja jopa NHL-kokemusta, piti olla luotettava oman pään peruspakki jne. Mutta mikä on tämänhetkinen tilanne? +/- tilasto vahvasti pakkasella, mies on täysi lapanen kummassakin päässä kenttää eikä saa edes syöttöä omille aikaiseksi.

Olen täysin samaa mieltä Jussi Timosen otteista. Paljon NHL:aa seuranneena odotin myös Timosesta pitkästä aikaa huippupaluunimeä SM-liigaan. NHL peleissä mies esitti vahvaa peruspelaamista ja tilastojenkin valossa ei ollut huono pelaaja. Toki pitää vielä huomioida SM-liigan ja NHL/AHL pelityylien ero ja taso, mutta silti kismittää, jos kaveri ei lunasta odotuksia. Kauden alussa listasin juuri Kalpan korkealle (hyvin onkin pelannut), koska puolustus näytti paperilla erittäin kovalta. Löytyy kokemusta, kiekollista taitoa ja peruspakkeja. Mikäli Timonen ei nosta tasoaan on hän luultavimmin yksi kauden pahimmista alisuorittajista palkkaansa nähden.
 

reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Antaisin vasemman kivekseni isosta pakista, kotimaisesta tai ulkkarista, joka a) osaisi antaa syötön omille suurimman osan ajasta ja b) pitäisi oman maalin edustan puhtaana kaikista kaksijalkaisista, saisi jyrätä tarvittaessa vaikka omatkin, kunhan maalin edessä ei olisi yhtään tilaa. Jätkä saisi olla hyökkäyssuuntaan täysi lapanen, kunhan vain oma pää pysyisi hoidossa. Olisi heti suurempi luotto pakistoon jos tuommoinen sälli olisi siellä. Huom! Mitään Pulkin kopiota en ole hakemassa. No haaveilu on haaveilua...

Kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota Jokipojissa pelaavaan Luke Sellarsiin. Mies pelaa aivan väärässä sarjassa koheltajien kanssa. Moni jäähy on johtunut Luken jouduttua estämään toisilta karkuun päässeitä miehiä. Nyt kun Pekkarinen tuli kaveriksi, ei jäähyjäkään ole tullut.
Sellarsilla on sopimuksessaan liigapykälä. Kokeelle?
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No, oli täälläkin monella monttu auki kun J. Timonen lähti taalakaukaloihin kauden 2005-2006 jälkeen. Tuona kautena pakistossa oli mm. Malmivaara, Kudroc, Kokko, Grönholm, Tikkanen, Tuominen.

Kyseisellä kaudella Timonen ei ollut ykkös pakkiparissa, eikä oikein kakkosessakaan, monen mielestä Jussi ei ollut vielä edes breikannut liigassa.

Ehkä siellä ison veden takana ajateltiin että Timonen kun Timonen, parasta A-ryhmää. Jenkit kun tuppaavat ottamaan riskiä isolla etunojalla.

Eli onko se sitten yllätys jos peli ei kulje odotuksiin nähden, jos odotukset ovat olleet epärealistisen korkealla. Mutta on Jussi kyllä parempi kuin Pulkki (mutta siihen ei valitettavasti paljoa vaadita).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös