KalPan kokoonpanot ja ketjukoostumukset 2016–2017

  • 41 198
  • 142

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tänään olis sitten HPK vastassa. Maajoukkuetehtävissä KalPalta ovat puolustuksesta Niko Mikkola ja hyökkäyksestä Eetu Luostarinen. Luostarinenhan on nyt ollut tavallaan paikkaamassa Sebokin poissaoloa, toivottavasti siis Sebok itse olisi tänään jo pelikuntoinen.

Hyökkäyksestähän oli edellisessä pelissä poissa myös sairastupalaiset Jyri Junnila ja Topi Piipponen, lisäksi Henri Knuutinen oli sairaana (KalPan facebook tietojen mukaan). Niinpä Mikael Seppälä pelasi hyökkääjänä. Toivottavasti ainakin Knuutinen olisi käytettävissä tänään, kun Seppälää tarvittaisiin pakkina.
Sebok palaa askiin, kuin myös Knuutinen. Ovat Mutasen kanssa kolmosessa. Nelonen Pitkänen-Ruuttu-Nuutinen. Ykkönen kakkonen samoina. Pakkipareista kolmosessa Leskinen-Seppälä. Koposen Janne 7. pakkina ja Eero tietysti maalilla.

Ihan kelpo rosteri siis kasaan saadaan vaikka Mikkolan poissaolo paha onkin. Tiukka peli tiedossa ja melkolailla ratkaiseva matsi. KalPalle voitto niin tuskin ainakaan HPK enää ohi tulee, JYP voi tulla (kaksi keskinäistä vielä). Voitto sen sijaan niin 4. sakissa aika isolla todennäköisyydellä ollaan.
 

Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sebokin loukkaannuttua (vai joutuiko vilttiin?) ketjut menivät uusiksi toiseen erään. Nuutinen nousi Ilomäen tilalle ykköseen ja kolmonen meni muotoon Mutanen-Ruuttu-Ilomäki. Omasta mielestäni oli yllättävän toimiva kolmikko tämä uutuus, kannattaa pitää työkalupakissa kevättä varten.
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nuutinen nousi Ilomäen tilalle ykköseen ja kolmonen meni muotoon Mutanen-Ruuttu-Ilomäki.

Olin katsovinani että Ilomäki pelasi keskellä.

Joka tapauksessa tämä ketju oli KalPan paras tänään. Ruuttu on saanut ihan aiheesta tällä kaudella paljon pskaa niskaan, mutta nyt on pakko kehua. Itseluottamus on selvästi kasvanut ja on ottanut viime peleissä isoja harppauksia eteenpäin. Tänäänkin röyhkeää peliä vastustajan alueella ja pyrkii aktiivisesti irtokiekkoihin maalin edessä. Kevään pelaaja? ;)
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
@ilman sukkia olikin jo tuonne eiliseen otteluketjuun laittanut vastaavaa:

"Keräseltä ja Mutaselta näkyvän energistä tekemistä ja Ruuttukin luo vauhdilla tilanteita.

Ketjulotto näytti herättelevän ukkoja kun ei voinutkaan luottaa siihen samaan kuvioon mitä on yritetty joulukuusta asti samoilla ketjukoostumuksilla.

Rissanen on vaan niin hyvä ettei sitä tarvitse kehua erikseen."
<- boldaus oma

Mutanen ja Ruuttu ovat olleet minusta jo useamman pelin KalPan parhaita. Ovat saaneet kovasta työstään myös pisteitä viime peleissä mukavasti. Ilomäki sopi mielestäni tuon ketjun keskelle erittäin hyvin. Melkeimpä pitäisin tuon ketjun kasassa Mutanen-Ilomäki-Ruuttu siis.

Välillä siellä ykkösen laidalla kävi mielestäni Mankinen kuin Nuutinenkin. Melkeimpä itse laittaisin sen Mankisen sinne, koska kakkoskenttä on ollut yössä jo useamman pelin. Ilomäen vauhti sinne ei ykköseen siis minusta riitä. Näin voisi ketjut olla vastaavat:

Keränen-Rissanen-Mankinen
Jokinen-Myttynen-Nuutinen
Mutanen-Ilomäki-Ruuttu
Piipponen/Pitkänen-Luostarinen/Sebok-Junnila/Knuutinen

Pakistossa Riikola-Lukka valjakko oli eniten pulassa omissa. Lukan umpi surkean pelaamisen takia. Riikola kärsii minusta tuossa liikaa. Samoin Leskinen on ollut jo useamman pelin hieman pulassa. Jos JuTi palaisi niin saisi laittaa Timosen Lukan pakkipariksi. Riikola-Lyytinen toimi minusta aikaisemminkin hyvin. Näin kolmoseen jäisi Leskinen/Seppälä-Mikkola. Eli näin:

Timonen-Lukka
Riikola-Lyytinen
Mikkola-Seppälä
Leskinen

Mikkolaa ja Lukkaa ei kuitenkaan voisi minusta laittaa samaan, koska molemmat tykkäävät lähteä liikaa hönkimään hyökkäyksiin mukaan.

Näin olisi 3 hyökkäyksiin kykenevää ketjua kasassa ja nelonen kävisi pelaamassa jämäminuutit, jotta muut saisivat lepoa. Kolmonen tuossa muodossaan ainakin eilen pyöritti nätisti pitkiä hyökkäyksiä kolmoserässä Jukurit päädyssä.
 

HokiHero

Jäsen
Hyvää pohdintaa yllä!

Nyt kun tänään kenttänä on mielenkiintoinen Mutanen - Ilomäki - Ruuttu niin kokoonpano näyttää hyvältä. Ilomäki haluaa ottaa kapellimestarin roolin kiekollisena joten sopii hienosti kahden työteliään pelaajan väliin eikä Rissanen syö hänen vahvuuksiaan. Ylivoimalla sitten ykkösessä. Playoffeja ajatellen hieno kenttä jossa Ilomäki voi tuoda sen viimeisen ripauksen taitoa jotta laitureiden raatamisesta saadaan myös palkinto.

Ai että kun olis ollut vaan rahaa hommata Nuutisen tilalle vielä yksi Hamilton.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Nyt se ketjuruletti pyörähti sitten oikein kunnolla. Jokinen ja Ruuttu ovat olleet Mutasen ohella hyökkääjistämme omaan silmään ne työteliäimmät viime aikoina. Nähtäväksi jää konkretisoituuko vuodatettu hiki tehopisteiden valossa tänä iltana, vai haetaanko tällä herätystä/yllätysmomenttia kautta linjan. Uudet jaot ja uudet juonet, mielenkiinnolla odotan alkavaa peliä. Toivottavasti pelaajat nyt viitsisivät poistua sieltä mukavuusalueelta ja näyttäisivät kotiyleisölle, että vielä ei ole luovutettu, vaan täältä perkele paukkuu!
 

MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noniin, saa nähdä, josko ketjujen sotkeminen saisi lukot auki. Alku ainakin näyttää hyvältä, mutta se voitanee pistää Kärppien kohelluksen piikkiin.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Timonen, Sebok ja Junnila palaavat jäille huomenna JYP kaatoon

Ketjut SS ennakon mukaan menevät malliin:

Jokinen-Rissanen-Ruuttu
Sebok-Myttynen-Nuutinen
Keränen-Ilomäki-Mankinen
Mutanen-Luostarinen-Junnila
Pitkänen

Timonen-Riikola
Mikkola-Lukka
Seppälä-Lyytinen
Leskinen

Ainoat poissaolijat ovat siis Sopanen ja Piipponen. Piipponen otti ennen loukkiaan minusta isoja steppejä eteenpäin. Ja on ihan kelpo korvaaja jos joku tuolta putoaa. Pitkänen tosiaan pudonnee 13. hyökkääjäksi?

Mielestäni nuo ketjut olivat ihan ok Kärppiä vastaan. Rissanen saa vierelleen kaksi voimahyökkääjää ja tarjoilun pitäisi ainakin pelata niin kyllä tuossa Jokisen kuin hyvään vireeseen päässeen Ruuttunkin pitäisi maalia alkaa hakkaamaan. Kakkosessa nyt hieman enemmän hyökkäyspotentiaalia kuin Mutasen Samin siinä ollessaan. Kolmonen oli alati vaarallinen ja siltä voi odottaa tulosta jatkossakin. Nelonen tuntuu nyt sitten olevan todellinen energia/jarrukenttä. Tuon ketjun luulisi antavan kivasti painetta vastustajalle ja ottavan niitä pitkiä kulmaralleja siellä hyökkäyspäädyssä.

JYP kun on vastassa niin 100% varmuudella Eero on TAAS maalissa. Mutta on ihme ja kumma jos Godla ei sitten lauantaina ole Kuopiossa SaiPaa vastaan maalilla. Olipa tulos Jyväskylästä mikä sitten onkaan. Mielestäni Godlan voisi peluuttaa myöskin tiistaina Vaasassa Sporttia vastaan ja keskiviikolle Porin peliin ottaa Eeron taas sisään. Siinä tulisi semmoinen 6pv huili Eerollekkin joka olisi varmasti ihan paikallaan. Onhan mies tainnut pelata viimeiset 10 peliä jo putkeen?

No näköjään 9. Sitä ennen Hovinen toinen KooKoo peli ja Godla toinen. Godla on viimeksi pelannut 27.1. KalPan maalilla eli yli kuukausi sitten. Se olikin vähän haparoiva matsi KooKoota vastaan mutta onneksi Godla nappasi rankkarit sit kotiin.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mitähän sitä tekis tuolle Kilpeläiselle JYP-erän jälkeen? Annetaanko nousta heti lauantaina takas hevosen selkään? Itse antaisin Eeron huilata. Godla kuitenkin pelas ihan hyvin torstaina.

Ens viikolla on Vaasassa ja Porissa pelit peräkkäisinä päivinä, joten sinne sitten Eero jompaan kumpaan takas kehiin.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kävikö Eerolle niin, että nollapeliennätyksestä oli paineita ja kun se lopulta tuli niin seurasi ulospuhallus. Ennätyksen jälkeen 2 ja 1/3 peliä torjuntaprosenttilla 80%.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mitähän sitä tekis tuolle Kilpeläiselle JYP-erän jälkeen? Annetaanko nousta heti lauantaina takas hevosen selkään? Itse antaisin Eeron huilata. Godla kuitenkin pelas ihan hyvin torstaina.

Ens viikolla on Vaasassa ja Porissa pelit peräkkäisinä päivinä, joten sinne sitten Eero jompaan kumpaan takas kehiin.
Kyllähän jos tässä nyt yhtään järkeä käytetään niin peluutetaan ainakin lauantaina SaiPaa vastaan Godlaa. Sai nyt pelituntumaa alle niin yksi kokonainen ottelu olisi paikallaan. Mielestäni myös tuon Vaasan pelin voisi Godla hoitaa ja Porin peliin sitten taas Eero maalille. Saisi 2 viimeistä runkosarja peliä sitten hakea sitä hyvää tuntumaa taas päälle, mutta Godlakin saisi nyt pari peliä pelata.
 

MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Samaa mieltä. Kyllä Godla kannattaa ajaa nyt lämpimäksi liiga-matseilla playoffeja varten. Jos Eerolle käykin "jokerit", on hyvä olla kuuma molari tilalle. Vaikka Godla olisi pelannutkin IPK:ssa, ovat liigamatsit kuitenkin eri asia aivan toisenlaisella panoksella. Playoffeissa ei enää voi lämmitellä, vaan on oltava iskussa. Sama pätee Kilpeläiseen eli nyt lepoa alle, kun se vielä on mahdollista.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitähän sitä tekis tuolle Kilpeläiselle JYP-erän jälkeen? Annetaanko nousta heti lauantaina takas hevosen selkään? Itse antaisin Eeron huilata. Godla kuitenkin pelas ihan hyvin torstaina.

Ens viikolla on Vaasassa ja Porissa pelit peräkkäisinä päivinä, joten sinne sitten Eero jompaan kumpaan takas kehiin.
Kuollaan tai eletään Kilpeläisen ja Lyytisen kanssa, niin se vaan menee. Sama pätee Rissaseenkin. Tässä vaiheessa kautta ei uskontokuntaa ruveta muuttamaan.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Kalakukkoparlamentti tietää kertoa, että taas kokeillaan vähän uusittuja hyökkäysketjuja:

"Janne Keränen palaa Jaakko Rissanen tutkapariksi ykkösketjuun ja toiseen laitaan tulee nyt Jesse Mankinen.
Kakkosvitjassa ovat suurimman osan kaudesta yhdessä pelanneet Matias Myttynen ja Tommi Jokinen sekä Arttu Ilomäki.
Kolmannessa ketjussa Balazs Sebok on keskushyökkääjänä. Laidoilla viilettävät Mikko Nuutinen ja Alexander Ruuttu.
Pakkiparit ja nelosketju ovat ennallaan.
"

Linkki uutiseen SS:n sivuille.
 
En tiedä onko tämä nyt ihan oikea ketju, mutta en parempaakaan paikkaa viestille keksinyt.

Tuota teidän nuorta Waltteri Ruuskasta on huhuttu Jukureihin muutamastakin eri suunnasta. Itselleni on kyllä aika tuntematon pelaaja, joten olisi mukava kuulla minkälainen pakki on kyseessä? Kohtuullisen kokoinen kaveri ja rightin kätisyys kuulostavat hyvältä paketilta, eikä tuo tilastojen perusteella ihan kädetönkään tapaus ole.

Kertokaa tosiaan pelejä nähneet kaverista enemmän.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Alla 3. Pelicans-ottelun kokoonpano 15.3, jolla koitti aikainen kesäloma:

Lauritzen - Ruohomaa -Mankinen
Mikkola - Jokela
Keränen - Sebok - Davis
Lyytinen - Timonen
Tammela - Kalapudas - Nuutinen
Riikola - Kinnunen
Nikko - Harjama - Junnila
Bengtsson

Kilpeläinen
Similä

Lauritzen, Ruohomaa, Jokela, Tammela, Kalapudas, Kinnunen, Harjama, Bengtsson ja Similä tuosta poissa ensi kaudella. Selkeä menetys Ruohomaa ja ehkä myös Tammela, vaikka Jonnen kausi oli rikkonainen. Lauritzen astui esille vasta loppukaudesta, kuntoutettuaan muutaman kuukauden polveaan. Davisia en laske menetykseksi, liian epätasaisia otteita. Kauden päätyttyä selvisi, että oli enemmän tai vähemmän rikki.

Jokinen, Ruuttu, Vainiola, Sopanen ja Godla uudet hankinnat. Lisäksi sairastuvalta palaa Rissanen ja melkein uudeksi mieheksi lasken myös Mutasen, jonka koko kausi meni pipariksi loukkaantumisen takia. Halonen palaa myös puolustukseen, mutta erittäin käyttökelpoinen myös nelosen keskellä kuten viime kaudella huomattiin. Lukka oli loppukauden sivussa.

Kausi 2016-17

Keränen-Rissanen-Mankinen
Nikko-Sebok-Jokinen
Mutanen-Vainiola-Ruuttu
Nuutinen-Halonen-Junnila
Piipponen,Pitkänen

Mikkola-Timonen
Riikola-Lukka
Lyytinen-Ruuskanen
Sopanen, Leskinen

Kilpeläinen, Godla

Lisäksi haussa on vielä pari hyökkääjää ja ehkä yksi puolustaja, näin olen ymmärtänyt. Kauden 15-16 päättäneeseen joukkueeseen ei nyt mielestäni heikennystä ole juurikaan tapahtunut, päinvastoin. Olettaen, että joukkue on terve. Ei joka kausi voi tulla samanlaista sumaa loukkaantumisten suhteen, sen epäonnen on pakko joskus loppua. Toivottavasti asiaan on kiinnitetty huomiosta ja pohdittu, että onko kesäharjoittelulla jotain osuutta asiaan.

Tulevalla kaudella Sebokin pitää ottaa jo isompaa roolia, viime kausi oli lupauksia antava. Nikko sai vihdoin pelattua kauden ehjänä, nostaa maalimääränsä ensi kaudella yli 15:een. Rissanen ottaa Ruohomaan paikan. Mutasesta tietää mitä saa. Keränen pääsee taas tutun tutkaparinsa Rissasen rinnalle. Maalivahteihin KalPa ei kaadu, Kilpeläinenkin saanee enemmän lepoa. Olisi jo tarvinnut viime kaudella mutta Virta ei jostain syystä luottanut Perhoseen yhtään. Uskon, että Godlaa ei hankittu pelaamaan 4-5 ottelua, vaan antamaan Eerolle enemmän lepoa.



Itsensä pettäksi haukuttiin minua. Nyt saatte sanoa miksikä haluatte.

Jätän Jatkoajalle hyvästi finaalitunnelmissa.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itsensä pettäksi haukuttiin minua. Nyt saatte sanoa miksikä haluatte.
Minä se olin, käsi pystyyn. Loukkaantumisista toipuneet pelaajat tosiaan korvasivat lähteneitä. Pahemmilta loukkaantumisilta on tällä kaudella vältytty ja niihin (Vainiola, Sopanen) hommatut paikkaajat (Myttynen, Seppälä) onnistuneet aivan yli odotusten. Rissanen/Myttynen pois ja tulos voisi olla viime kauden kaltainen (kts. Virran kommentit 4.erässä tänään viime kaudesta Rissanen-Ruohomaa).

Fakta on, että ihan yhtä kapealla rosterilla mentiin mutta tällä kaudella on ollut loukkaantumisten ja niiden paikkaajien osalta tuuria ja nuoret ottaneet harppauksia.

Ilo toki olla väärässä. Tänäänkin juuri haukuin Ilomäen ennen maalia.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Fakta on, että ihan yhtä kapealla rosterilla mentiin mutta tällä kaudella on ollut loukkaantumisten ja niiden paikkaajien osalta tuuria ja nuoret ottaneet harppauksia.
Onko se ollut tuuria? Vai oltaisko kenties jopa opittu jotakin aiemmilta kausilta?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös