Mainos

KalPan juniorijoukkueet kaudella 2007-08

  • 38 930
  • 86

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No niin nyt olis sitten vierasmatkaakin jo tarjolla.

Lauantaina 15.3 kuluvaa vuotta KalPa Hockey Oy järjestää matkan toiseen välieräotteluun joko Tampereelle tai sitten Hämeenlinnaan. Riippuu luonnollisesti siitä kumpi kaksikosta Ilves- HPK jatkoon menee. Ensin vähän naureskelin tälle ''huumalle'', mutta toisaalta tämmöinen reissu palvelee erittäin hyvin esimerkiksi poikien perheitä, jotka eivät ehkä muuten viitsisi peliin lähteä ajamaan.

Sittenpä itse asiaan eli KalPan pudotuspelien pelilliseen ilmeeseen. Seurasiko kukaan lauantain pelissä Savolaisen Jania? Kaverilla on taitoa vaikka muille jakaa, on kylmähermoinen ja varsinkin erikoistilannepelaamisessa ( erityisesti AV) Karppisen luottomiehiä, mutta miks ei se lauo?! Edellisillä kausilla Savolainen on tehnyt varsin mukavasti pisteitä, mutta tällä kaudella on näyttänyt vähän siltä ettei kaveri edes uskalla yrittää laukoa sitä kiekkoa maalille vaan syöttää sen niin pian kuin mahdollista pois omasta lavasta.
 

Remu#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tappara ,Coyotes/Jets, Sampo, Liverpool
A-junnut

Täytyy kyllä tänään tulla katsomaan junnujen otteita monttuun.
Niin paljon hyvää kuullut ja lukenut heidän otteista!
 

Uncle Ben

Jäsen
A-juniorit välierissä

Savon Sanomat kertoo, että Kukkonen oli saanut kovan laukauksen pohkeeseensa viimeisessä puolivälierässä, eikä ole ollut jäällä sen jälkeen. Näyttäisi kuitenkin olevan tänään kokoonpanossa.

Samoin SS kertoo, että Seppäsen palveluksia ei aiota käyttää jatkossakaan. Hänkin on kuulemma pelannut viimeiset liigapelit puudutuspiikin voimalla.

KalPalla pitäisi olla tänään pieni etu Kerhoon nähden, kun on saatu levätä vähän pitempään. Toivottavasti homma ei mene yliyrittämisen puolelle. Viimeinen Tappara –matsi ei ollut mitenkään erityisen hyvää peliä, vaikka puhdas voitto tulikin. Parantaa pitäisi, jos mitaleille meinaa.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Kalpan B-juniorit ensi kaudella?

Millainen porukka Kalpan B-junioreihin on syntymässä ensi kaudelle? Kyseiseen ikäluokkaan ensi vuonna kuuluva veljeni ja eräs toinenkin lahjakas kaveri harkitsevat Kuopioon muuttoa tarkoituksenaan kehittyä edelleen pelaajana.

Kuopiossa on käsittääkseni vahva ja laadukas junioritoiminta ja menestyvät joukkueet. Millainen valmentaja ja muu joukkueen organisaatio tulevan kauden B-junioreilla tulee olemaan? Joukkue lähtee ilmeisesti kuitenkin tavoittelemaan hyvää sijoitusta SM-sarjasta...
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
KalPalla pitäisi olla tänään pieni etu Kerhoon nähden, kun on saatu levätä vähän pitempään. Toivottavasti homma ei mene yliyrittämisen puolelle. Viimeinen Tappara –matsi ei ollut mitenkään erityisen hyvää peliä, vaikka puhdas voitto tulikin. Parantaa pitäisi, jos mitaleille meinaa.

Ja niinhän KalPa sen matsin veikin 4-3.

Ainakin tilastojen valossa tiukka matsi jossa viimisen seitsämän minuutin aikana iskettiin jopa kolme maalia. Niistä Jani Savolainen tiukkasi voittomaalin ajassa 59:22.
 

jokkee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuopiossa on käsittääkseni vahva ja laadukas junioritoiminta ja menestyvät joukkueet. Millainen valmentaja ja muu joukkueen organisaatio tulevan kauden B-junioreilla tulee olemaan? Joukkue lähtee ilmeisesti kuitenkin tavoittelemaan hyvää sijoitusta SM-sarjasta...

KalPan junioriorganisaatio on ilman muuta yksi parhaista jollei paras Suomessa. Vaikka joukkueen valmentaja ja taustatiimi selviävät yleensä vasta leirien yhteydessä, on laatu ikäluokan edustusjoukkueella valmentajan kohdalla aivan taatusti korkea. Taustaorganisaatio koostuu pitkälti aiheen kanssa toimineista vanhemmista.

KalPa on viimeaikoina panostanut nimenomaan juniorityöhön, jossa on yleisten puitteiden lisäksi mm. "tulevaisuuden KalPa"-ryhmä koostuen lahjakkaimmista pelaajista tietystä ikäluokasta ylöspäin. Näiden suurimpien lupauksien hiomisessa KalPa on tällähetkellä aivan varmasti edellä kaikkia muita.

Uskoisin, että kysymällä esimerkiksi junioripäällikkö Markku Keinäseltä voisitte saada lisätietoa asiasta. Itse en voi muuta kuin suositella. Kyllä KalPan kyky tarjota loistavat mahdollisuudet liigapelaajaksi asti säilyy jatkossakin.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
KalPan 2-1-voittoon päättyi toinen välierä Hämeenlinnassa eli huomenna on finaalipaikka katkolla. Jos ensimmäinen peli veti torstai-iltana lähes 1700 katsojaa, pitäisi huomenna 2000:n raja mennä komeasti rikki.

Edit: Toisessa parissa Ässät otti jatkoaikavoiton ja tasoitti voitot. Toivottavasti KalPa ratkaisee heti huomenna ensimmäisestä ottelupallosta ja JYP sekä Ässät vääntävät täydet viisi peliä. Pitää kuitenkin toivoa JYP:iä vastaan finaaleissa vaikka se kotiedun menettämistä tarkoittaisikin, jotta pääsee allekirjoittanutkin seuraamaan vähintään kahta finaalia paikanpäällä...
 
Viimeksi muokattu:

jokkee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
HPK kaatui A:n välierissä jo toisen kerran, lukemin 1-2. KalPan maaleista vastasi Tomi Tuomainen ja Tommi Jokinen. Järvinen torjui 29 kertaa.

Loistavaa, huomenna pistetään sarja poikki Niiralassa. Toivottavasti saadaan jälleen porukkaa paikanpäälle!
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
Aika viime tippaan jätti A-juniorit finaalipaikan ratkaisun, mutta väliäkö tuolla. Ajassa 59.40 tuli ottelun ainoa maali, Teemu Suhonen maalin tekijänä. Finaaliin käy siis junnujen tie, eikä tappioita ole vielä pudotuspeleissä tullut. Yleisöä paikalla taas hienosti 2143! Paikallaolijoiden raportteja odotellessa... Ja Ässät voittaa tänään JYPin, joten kotietu finaaleihin on varsin mahdollista. Hienoa junnut!
 

Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Aika viime tippaan jätti A-juniorit finaalipaikan ratkaisun, mutta väliäkö tuolla. Ajassa 59.40 tuli ottelun ainoa maali, Teemu Suhonen maalin tekijänä. Finaaliin käy siis junnujen tie, eikä tappioita ole vielä pudotuspeleissä tullut. Yleisöä paikalla taas hienosti 2143! Paikallaolijoiden raportteja odotellessa... Ja Ässät voittaa tänään JYPin, joten kotietu finaaleihin on varsin mahdollista. Hienoa junnut!

Onnittelut Kuopioon. Kovan joukkueen merkki voittaa tiukat/tasaiset pelit järjestään. Onnea finaaleihin!
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
Paikallaolijoiden raportteja odotellessa...

Mitä nyt koko peli aivan kammottavaa paskaa, kunnes 2 min ennen loppua KalPaa rupesi kiinnostamaan.

KalPa oli niin hyvä, niin hyvä, että sen tarvitsi vain pyöriä kulmissa, luistella halvaantuneesti ja olla ampumatta kiekkoa kohti maalia. Pelkkä paremmuus kun näköjään riittää. En tiedä mikä oli asenteessa pielessä, mutta melkoista huttua tarjottiin runsaslukuiselle kotiyleisölle. Ilman Mika Järvistä Kerho olisi tehnyt monta maalia, eikä se missään nimessä vääryys olisi ollutkaan. Kerho ei lähtenyt pakittelemaan, vaan yritti kehitellä maalipaikkoja. Järvinen ja Kerhon kädettömyys kuitenkin pitivät vierasjoukkueen osumitta.

No, aika negatiivista tekstiä tähän mennessä, mutta Ässät taitaa olla niin kovassa kunnossa, että pelin pitää parantua paljon mestaruuteen kyetäksemme. Olisiko yleisön runsaus osasyynä? Luovuus, innokkuus ja kekseliäisyys puuttui KalPan pelistä. Kiekosta ei maltettu luopua ajoissa, eivätkä pakit saaneet kiekkoa viivaan paikan tullen.

Draamaa yleisölle pelin kehnoudesta huolimatta ja yksi maali onneksi riitti voittoon. Kovin paskan maun peli tosin jätti.
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
Draamaa yleisölle pelin kehnoudesta huolimatta ja yksi maali onneksi riitti voittoon. Kovin paskan maun peli tosin jätti.

Elähän nyt. Surkeetahan tuo oli 59 min, mutta lopun draama oli sitäkin hienompaa. Se on kovan joukkueen merkki kun voitetaan huonollakin pelillä ja vielä viime hetkillä.
 

jokkee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Täytyy myöntää etteivät ne turhaan tuolla toimistolla lietso tätä nousujohteista savolaista kiekkohuumaa. Jos menestyvä A-juniori joukkue houkuttelee paikalle tälläisen määrän ihmisiä niin mihin edustusjoukkue sitten kykenee?

A:n ensimmäisessä finaalissa katsojia 3076. Ja mikäs siinä kun KalPa voitti 3-2. Maaleista vastasivat Poutanen, Ikonen ja Hyvärinen, lisäksi Malinen sai kaksi syöttömerkintää. Loistavaa!
 

JuhaZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, huuhkajat ja mitä näitä nyt on...
KalPan junnuilta eilen ihan kohtuullisen hyvä suoritus. Tuorein vertailukohta itselleni oli Tappara-sarjan kolmas peli, joka ei tasoltaan kovin korkeaksi noussut. Siihen verrattuna eilinen peli oli huomattavasti parempaa. Avauksissa oli välillä jo järkeä, eikä peli muutenkaan ollut niin kohlaamista. Toki parantamisenkin varaa jäi vielä selvästi.

Ennen peliä KalPan tarkoituksena oli antaa paljon painetta Ässien pakeille ja luistella vastustajaa paremmin. Molemmat onnistuivat jossain määrin. Pakeille annettiin painetta aina silloin tällöin ja sitä kautta saatiin myös paljon maalipaikkoja. Luistelussakin KalPa oli hienokseltaan niskan päällä, mutta mitään dramaattista eroa ei joukkueiden välillä ollut. Välillä tosin tuntui, että KalPa pääsi puolivauhdillakin tekopaikoille ohi suht hitaiden Ässä-pakkien. Lopputulos oli melko lailla oikeutettu. KalPa pääsi hiukan enemmän maalipaikoille ja taisi tolpatkin kilahdella ainakin pariin otteeseen Rynnäksen takana.

KalPasta selvästi paras kolmikko oli Jokinen-Malinen-Hyvärinen. Todella usein pojat pyörittivät Ässien päädyssä ja myös tilanteita saivat hyvin aikaan. Erityisen tyytyväinen olen Hyvärisen otteisiin. Aatu pelasi tuttuun tyyliinsä välillä kenttää dominoiden, mutta viimeistely joko laukaisemalla tai syöttämällä jää usein tekemättä. Osin tuntuu, että ketjukaveritkaan eivät aina ole Aatun kanssa samalla aaltopituudella. Silti ihan hyvää tekemistä, kuten oikeastaan koko joukkueelta. Ryminäosastolla varsinkin Poutanen pelasi vahvati ja positiivisena puolena on koko joukkueen osalta sanottava, että tyhmät jäähyt jäivät minimiin. Järviseltä vaadittiin jälleen pari huippupelastusta, mutta muuten ei maalivahdin kannalta ollut varmasti erityisen vaikea peli.

Ässien ei varmastikaan tarvitse hävetä esitystään, vaikka suurimmat tähdet Salmisen johdolla KalPa sai pimentoon yllättävänkin helposti. Vain parissa oivallisessa syötössä Salminen erottui kentältä. Kemppainen oli täysin pimennossa, eikä Niemi tai Jyrkkiökään erottunut kentällä edukseen. Rynnäs pelasi maalilla ihan OK pelin. Ehkä Hyvärisen voittomaali olisi ollut otettavissa, mutta muuten oli kyllä suhteellisen varmaa työskentelyä. Omiin silmiini Ässien paras oli Antti Mäkilä, joka aiheutti usein hankaluuksia KalPan päädyssä. Toki myös Huhtanen oli kahdella kauniilla maalillaan erittäin hyvä. Loppuun voisi mainita, että myös tuomarit onnistuivat hyvin, vaikka peli olikin todella siisti.

Ja kohtahan se kapina jo jatkuukin. KalPan pitäisi ehdottomasti pelata vähintään yhtä aktiivisesti kuin eilen ja pakottaa Ässien pakit virheisiin karvaamalla ylhäältä. Mielenkiintoista on myös nähdä pistävätkö porilaiset vielä astetta paremmaksi yleisömäärässä. Eilinen yleisömäärä oli loistava. Kiitos siitä!
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Niukat voitot sai jatkoa; 3-2-voitto tuloksena Porista. Mestaruus siis tiistaina katkolla Niiralassa ja eiköhän yleisömäärä jatka nousuaan, kun on pyhätkin jo vietetty...
 
Suosikkijoukkue
KalPa
No niin kolme eräpalloa pojilla. Eiköhän homma katkaista tiistaina koti-montussa tyylikkäästi, ilman tappiotakaan pleijareissa. A:ssa on menestystä odotettavissa tulevina vuosina lisää, runko on edustuskelpoinen hyvinkin ensi vuonna ja lisäksi B:stä on tulossa useita superlupauksia (Ikonen, Hartikainen, Rasi..yms. yms..).

Voittamaton!
 

Uncle Ben

Jäsen
No niin kolme eräpalloa pojilla. Eiköhän homma katkaista tiistaina koti-montussa tyylikkäästi, ilman tappiotakaan pleijareissa. A:ssa on menestystä odotettavissa tulevina vuosina lisää, runko on edustuskelpoinen hyvinkin ensi vuonna ja lisäksi B:stä on tulossa useita superlupauksia (Ikonen, Hartikainen, Rasi..yms. yms..).

En nyt ihan sanoisi, että runko on edustuskelpoinen myös ensi vuonna. Jos tuota tämän päivän kokoonpanoakin katselee, niin ensi kaudella varsinaista A-ikäluokkaa (1989) tai sitä nuorempia löytyy vain 5 kenttäpelaajaa ja niissä oli jo mukana mainitut Ikonen ja Hartikainen. Yli-ikäisiä tietty saanee ensi kaudellakin se 5 olla.

Mutta tänä keväänä play offit ovat kyllä sujuneet hienosti, tiukkoja pelejä, jotka on kaikki kuitenkin saatu käännettyä voitoksi, vaikka peli ei aina niin hyvän tai valmiin näköistä ole ollutkaan. Kieltämättä olisi hienoa, jos mestaruus ratkeaisi Kuopiossa jo tiistaina ilman ainoatakaan tappiota pudotuspeleissä. Ässät on kuitenkin paha vastus edelleen, vielä ei kannata mestaruutta tuuletella..
 

jasa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Montreal Canadiens, Ajax, Liverpool
A-Ässät-A-Kalpa

Ässäfani onnittelee Kalpalaisia hienosta pelistä. Olitte parempia.
Tässä kuvalinkki ottelun tapahtumiin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Mansa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, ehdottomasti ja aina
Jos menestyvä A-juniori joukkue houkuttelee paikalle tälläisen määrän ihmisiä niin mihin edustusjoukkue sitten kykenee?

A:n ensimmäisessä finaalissa katsojia 3076. Loistavaa!
Terveiset Porista, mukavasti on kamppailut A:n mestaruudesta saatu käyntiin ja pian myöskin jo loppumaan. Tuon näkemäni porin pelin perusteella niin kyllä te olette ansainnut tuon 2-0 johdon finaalisarjassa vaikka toki pelit on tasaisia ollutkin.
Mutta se syy minkä takia tulin tänne teidänpuolelle kirjoittelemaan on että minua mietityttää vaan nämä todella hyvät katsojalukemat kummallakin paikkakunnalla. Olen miettinyt että ainakin porissa tuo lukama heittää todella paljon härän pyllyä, sillä tuossa meidän finaali pelissä paikalla oli vähintään 3600 katsojaa ilmoitetun 2831 sijaan. Tuo 2831 on se lukema kuinkamonta lippua peliin myyntiin. Porissa tuota katsojien "pientä" määrää selittää se että kaikki alle 7-vuotiaat pääsee ilmaiseksi peliin ja heitä ei mitenkään lasketa mukaan tuohon kokonaismäärään, samoin meillä pääsee kaikki Ässien junnujoukkueiden pelaajat ilmaisiksi sisään ja niitä ei voi myöskään mitenkään laskea kokonais laskuihin mukaan. Joten siis Porissa todellinen katsojamäärä oli se 2831 maksanutta + 300 alle 7v. + 300 junnupelaajaa + 200 ilmaislippulaista= 3600.

Mites teillä onton yleisömäärän kanssa, heittääkö teillä se paljon jompaan kumpaan suuntaan vai onko hallissa suunniilleen se ilmoitettu lukema? Käsittääkseni teillä ainakin pääsee kausarilla ilmaikseksi sisään vielä finaalipeleihinkin mutta lasketaanko niitä yleisön kokonaismäärään ollenkaan mukaan vai lasketaanko nekin jo valmiiksi siihen kokonaismäärään mukaan vaikka ei hallille tulisikaan? Mainittaakseni muuten että Porissa ei ole tässä vaiheessa enään mitään tekoa kausarilla, ei pääse peleihin ilmaiseksi eikä saa edes alennustakaan sillä, joten sen suhteen teillä on ainakin asiat paremmin.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mites teillä onton yleisömäärän kanssa, heittääkö teillä se paljon jompaan kumpaan suuntaan vai onko hallissa suunniilleen se ilmoitettu lukema?

Meillä on laskurit ovella. Yksi sisälle, *naps* ja loppujen lopuksi lasketaan kaikki yhteen.Eli jos teitä tosiaan oli se 3600, niin sitten täällä tuo junnupeliksi maagiselta kuulostava ~3000 oli aika lailla tasan katsomossa. Huomenna taas vähintään tonni lissee niin ei jäädä Porilaisille huonommaksi :D... varsinkin kun Ässille ei anneta enää nokitus vuoroa.
 

Incarnation

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, PoPa
Meillä on laskurit ovella. Yksi sisälle, *naps* ja loppujen lopuksi lasketaan kaikki yhteen.Eli jos teitä tosiaan oli se 3600, niin sitten täällä tuo junnupeliksi maagiselta kuulostava ~3000 oli aika lailla tasan katsomossa. Huomenna taas vähintään tonni lissee niin ei jäädä Porilaisille huonommaksi :D... varsinkin kun Ässille ei anneta enää nokitus vuoroa.

Mutta siis pääsevätkö alle 7-vuotiaat ja mahdollisesti junnukortin omistavat yms. pelaajien kumminkaimat sisälle laskurien ohi?
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mutta siis pääsevätkö alle 7-vuotiaat ja mahdollisesti junnukortin omistavat yms. pelaajien kumminkaimat sisälle laskurien ohi?

Lisenssillä pääsee toki peliin ilmaiseksi, mutta koska se on kuitenkin ovella esitettävä (käsittääkseni), niin miksipä sitä ei myös laskettaisi viralliseen yleisömäärään? Toki tuossa yleisömäärässä on joku +/- summa X, koska varsinkin nuo pen... lapset tuntuvat juoksevan ympyrää hallilla ja sen ulkopuolella.
 

jokkee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lisenssillä pääsee toki peliin ilmaiseksi, mutta koska se on kuitenkin ovella esitettävä (käsittääkseni), niin miksipä sitä ei myös laskettaisi viralliseen yleisömäärään? Toki tuossa yleisömäärässä on joku +/- summa X, koska varsinkin nuo pen... lapset tuntuvat juoksevan ympyrää hallilla ja sen ulkopuolella.

Lisenssillä sisään tulleet lasketaan samalla tavalla kuin muutkin, lisenssikortilla pääsee sisään vain sieltä parkkipaikan alaovelta, ja ovella on näytettävä korttia.

Mitään alaikärajaa sisäänpääsymaksun suhteen käsittääkseni ei ole, mutta yleisön lukumäärään tämä ei vaikuta, sillä kaikki sisääntulijat lasketaan ovella kuitenkin, maksoivat tai eivät.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Oli miten oli, mutta väitän katsomossa olleen vähintään ilmoitettu määrä populaa. Sen verran täyttä siellä oli joka puolella.

Mielenkiintoista nähdä paljonko tänään pakkautuu hallille. Meneekö 4000 rikki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös