Mainos

KalPa pudotuspeleissä 2024

  • 130 673
  • 1 242

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Huomista odotellessa kattonu yhen erän Lahti vs. Helsinki ja vähän mietityttää miten pystytään vastaamaan tuohon vaateeseen fyysisyydestä. Isoimmat ongelmat ollu runkosarjassa omista lähteminen ja ylivoima. Yv on pikkusen ottanu askelia mutta ei mielestäni riitä lähellekkään noilla esityksillä. Erikoistilanteissa kaikki jää alivoiman varaan. Peli nopeutuu väistämättä joka saattaa olla hyväkin kun omiin ei voi enää jäädä hieromaan vaan on pakko lähtee liikkeelle heti. Joko ollaan totaalisen pulassa tai päästään käyttämään luistelua vahvuutena. Se vaatii täydellistä pleijarimodeen siirtymistä ja jokaisen pelaajan 110% panostusta. 65/35 arvioin voimasuhteet mutta meillä on puolella yllätysmomentti siinä missä Ilveksellä kokenus ja taito. Klisee että hyvä alku sarjalle on tärkee mutta sanoisin että meille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Olotila päivää ennen pelien alkua on kun lapsella karkkikaupassa ja varsinkin sen jälkeen mutta sillä twistillä että illan elokuva on disneyn sijaan uinu uinu lemmikkini (josta sain siis lapsena traumat). Ahdistavaa kutkuttavaa jännitystä.
 
Viimeksi muokattu:

Pizza64

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Huomista odotellessa kattonu yhen erän Lahti vs. Helsinki ja vähän mietityttää miten pystytään vastaamaan tuohon vaateeseen fyysisyydestä. Isoimmat ongelmat ollu runkosarjassa omista lähteminen ja ylivoima. Yv on pikkusen ottanu askelia mutta ei mielestäni riitä lähellekkään noilla esityksillä. Erikoistilanteissa kaikki jää alivoiman varaan. Peli nopeutuu väistämättä joka saattaa olla hyväkin kun omiin ei voi enää jäädä hieromaan vaan on pakko lähtee liikkeelle heti. Joko ollaan totaalisen pulassa tai päästään käyttämään luistelua vahvuutena. Se vaatii täydellistä pleijarimodeen siirtymistä ja jokaisen pelaajan 110% panostusta. 65/35 arvioin voimasuhteet mutta meillä on puolella yllätysmomentti siinä missä Ilveksellä kokenus ja taito. Klisee että hyvä alku sarjalle on tärkee mutta sanoisin että meille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Olotila päivää ennen pelien alkua on kun lapsella karkkikaupassa ja varsinkin sen jälkeen mutta sillä swistillä että illan elokuva on disneyn sijaan uinu uinu lemmikkini (josta sain siis lapsena traumat). Ahdistavaa kutkuttavaa jännitystä.
Muista sitte candylandista kuitenki ostaa ne oikeet karkit! Ei nimittäin mitään lakuja tai ruokakaupasta ainakaan mustaa makkaraa.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Tänään se jatkuu! Ilveksen metsästyskausi on alkanut ja Karjalainen kumppaneineen lähtee metsälle. Kaadamme laumallisen kissaeläimiä, mutta emme tee sitä niinkuin lapinlahtelaiset, vaan erittäin julkisesti ja median kirkkaissa valoissa! Hienon kaadon jälkeen kaikenmaailman Sihvoset itkee kuinka väärä voitti, KalPa suuttuu ja tiputtaa myös Tapparan!

≈10,5h kiekon pudotukseen. Hyvää playoff-pelipäivää kaikille.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
TPS on ihan hyvässä iskussa Tapparaa vastaan vaikka hävisikin 4-1. Ehkä Sport oli sittenkin parempi säälipelivastus.
Toisaalta olisi ollut jännä nähdä miten "oppipoika" kyykyttää "mestaria". Käytännössä samalla pelikirjalla operoivat Karjalainen ja Miettinen vastakkain niin varmasti olisi vääntö ollut tiukempaa mitä se oli Sportia vastaan. Hauska sinänsä oli se, että todella moni arveli Sportin menevän sarjasta aivan heittämällä jatkoon, mutta toisin kävi. Nythän osa ennustaa Ilveksen lähinnä vain pelailevan KalPan alta pois ja menevän suvereenilla esityksellä jatkoon. Mikäli KalPalla maalivahtipeli onnistuu ja paikkoja ei aivan surutta tuhlailla ala Klemetti, niin kyllä Ilves joutuu ihan päivätyön tekemään, että itsensä jatkoon tästä sarjasta kairaa.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Säälit on sääleilty ja aika korkata oikeat playoffsit. Tähän KalPa lähtee tänään jo vanhalla tutulla kokoonpanolla.

Mäenpää-Kapanen-Kantner
Klemetti-Rissanen-Simontaival
Korhonen-Räsänen-Kiiskinen
Okany-Lantta-Tavernier

Mattila-Lappalainen
Westerlund-Karlsson
Ruotsalainen-Elorinne
Salmela

Lekkas
Kerkola
 
Suosikkijoukkue
Mäenpää, Kantner,KalPa,JoKP ja Pittsburgh Penguins
Säälit on sääleilty ja aika korkata oikeat playoffsit. Tähän KalPa lähtee tänään jo vanhalla tutulla kokoonpanolla.

Mäenpää-Kapanen-Kantner
Klemetti-Rissanen-Simontaival
Korhonen-Räsänen-Kiiskinen
Okany-Lantta-Tavernier

Mattila-Lappalainen
Westerlund-Karlsson
Ruotsalainen-Elorinne
Salmela

Lekkas
Kerkola
Mitenköhän ton Hutskon kanssa kävi… Vituiksmän olo siitä hankinnasta, jos siellä arvottiin Hutskon ja Mingoian välillä ja laitettiin vielä enemmän rahhoo Hutskoon niin…
 
Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Mitenköhän ton Hutskon kanssa kävi… Vituiksmän olo siitä hankinnasta, jos siellä arvottiin Hutskon ja Mingoian välillä ja laitettiin vielä enemmän rahhoo Hutskoon niin…
Ei vain mahdu kokoonpanon ja that's it. Oli riskihankinta ja nyt tuli tyhjä arpa. Hyvä syöttelemään, mutta arka ja puolustuspelaaminen ala-arvoista.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitenköhän ton Hutskon kanssa kävi… Vituiksmän olo siitä hankinnasta, jos siellä arvottiin Hutskon ja Mingoian välillä ja laitettiin vielä enemmän rahhoo Hutskoon niin…
Eiköhän Hutsko pakkaile kamojaan ja katsele lentolippua Jenkkeihin. Tuskin tulee pelaamaan enää Suomessa otteluakaan. Jostain Del 2 tai ICEHL:stä saattaa vielä sopimuksen saada, mutta pahasti näyttää siltä, että Hutsko on perinteinen Eurooppaan sopeutumaton Jenkki. Jos et mahdu SHL:ssä ja Liigassa kokoonpanoon on uran kannalta aika hankala odottaa paikkaa laadukkaista sarjoista.
 
P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Hutsko olis tarttenu just nyt urallaan ihan jotain muuta kun mitä sai. Saattoi jopa olla "kohtalokas" virhe siirtyä liigaan vieläpä kesken kauden. Itsevarmuutta tartteis onnistumisien kautta mutta lähinnä epäonnee ollut viimeset kaudet. Uskon edelleen että mikäli olis ollut joukkueen runkopelaajana jo kauden alusta ja alla hyvät valmistautumiset kesällä niin tarina olis ollut hyvin eri. Voin olla väärässäkin tuossa mutta sen kuuluisan potentiaalin kyllä näkee piippuhyllylle asti. En tiedä ens kauden joukkueesta mitä sinne kaavailtu mutta melkein vähän kiinnostais leikitellä ajatuksella että olis osa runkoo. En kuitenkaan siihen usko vaan veikkaan että laskee päiviä kotiin pääsemiseen. Itse ketjun aiheeseen niin kaikkien pysyessä terveenä ei taida olla juuri mitään asiaa kentälle ellei ole tiedossa useammalla pikkuvaivaa ja rotaatioon. Hyvin ristiriitaset fiilikset kyllä jäi.

Lisäys: Ja ihan varmasti Hutsko ei ollut noista kahdesta em. pelaajasta se johon laitettiin enemmän rahaa. En usko hetkeekään että oli taloudellisesti merkittävä menetys.
 
Pande30

Harmi toki kun Hutsko loukkaantui jo ensimmäisessä pelissä eikä päässyt sisään joukkueeseen oikein missään vaiheessa. Hinnasta en itse tiedä mitään, mutta Savarin kiekkotoimittaja taisi jossain jutussa todeta Hutskon olleen vielä suhteellisen kallis pelaaja.
No tänään haetaan kotietu ja se pitää loppuun asti tässä sarjassa.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hutsko olis tarttenu just nyt urallaan ihan jotain muuta kun mitä sai. Saattoi jopa olla "kohtalokas" virhe siirtyä liigaan vieläpä kesken kauden. Itsevarmuutta tartteis onnistumisien kautta mutta lähinnä epäonnee ollut viimeset kaudet. Uskon edelleen että mikäli olis ollut joukkueen runkopelaajana jo kauden alusta ja alla hyvät valmistautumiset kesällä niin tarina olis ollut hyvin eri. Voin olla väärässäkin tuossa mutta sen kuuluisan potentiaalin kyllä näkee piippuhyllylle asti. En tiedä ens kauden joukkueesta mitä sinne kaavailtu mutta melkein vähän kiinnostais leikitellä ajatuksella että olis osa runkoo. En kuitenkaan siihen usko vaan veikkaan että laskee päiviä kotiin pääsemiseen. Itse ketjun aiheeseen niin kaikkien pysyessä terveenä ei taida olla juuri mitään asiaa kentälle ellei ole tiedossa useammalla pikkuvaivaa ja rotaatioon. Hyvin ristiriitaset fiilikset kyllä jäi.

Lisäys: Ja ihan varmasti Hutsko ei ollut noista kahdesta em. pelaajasta se johon laitettiin enemmän rahaa. En usko hetkeekään että oli taloudellisesti merkittävä menetys.
No KalPa oli Hutskon ensimmäisellä Euroopan kiertueella jo kolmas joukkue jossa on pelannut. Tuskin siellä SHL:ssä aivan laput silmillä on oltu ja päästetty tuollainen pelaaja Liigaan jos siis hänestä olisi odotettu jotain vahvistusta joukkueelle. Laine haukkasi paskaa ja Ruotsissa ollaan tyytyväisiä.
 
Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kyllähän se KalPan mahdollisuus yllätyksen rakentamiseen ja sitä kautta välieriin pääsyyn taitaa levätä suurimmalta osin tämän illan pelissä. Nyt on paikka iskeä, kun pelituntuma ja henki ovat Sport-sarjan jäljiltä tapissa.

Ilvestä on vaikea voittaa kotonaan, kunhan se saa koneensa kunnolla käyntiin. Jos jatkoon mielitään, kuitenkin vähintään yksi vierasvoitto Tampereelta vaaditaan. Nyt on otollisin hetki se ottaa.

Pidetään peukkuja, että lauantain jälkeen KalPa johtaa sarjaa 2-0.
 
Slaninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
En ymmärrä että onko se scouttaaminen muka niin vaikeaa. Jos Hutskosta haluttiin vahvistus keväälle niin eikö hänen ois pitäny pelata hyvin juuri silloin kun häntä on tarkkailtu. Ei kai voi olettaa että huonossa vireessä oleva pelaaja alkaa vaan yhtäkkiä pelata hyvin siirryttyään KalPaan. Sama Mikun kanssa. Ei ymmärrä. Toinen asia joka tuottaa tuskaa on se että miksi Rissanen laitetaan kärsimään kahdesta riippakivestä: vasen ja oikea, eli Klemetti ja Simppa, kaksi riippakivestä. Eikö oikeasti ole Jaskalle ja joukkueelle parempia vaihtoehtoja?
 
Suosikkijoukkue
Old time hockey, Hamilton Mustangs

Ketäs sinne sun mielestä pitäs Rissasen laidoille laittaa? It is what it is ja ei voi kauhalla vaatia.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En ymmärrä että onko se scouttaaminen muka niin vaikeaa. Jos Hutskosta haluttiin vahvistus keväälle niin eikö hänen ois pitäny pelata hyvin juuri silloin kun häntä on tarkkailtu. Ei kai voi olettaa että huonossa vireessä oleva pelaaja alkaa vaan yhtäkkiä pelata hyvin siirryttyään KalPaan. Sama Mikun kanssa. Ei ymmärrä. Toinen asia joka tuottaa tuskaa on se että miksi Rissanen laitetaan kärsimään kahdesta riippakivestä: vasen ja oikea, eli Klemetti ja Simppa, kaksi riippakivestä. Eikö oikeasti ole Jaskalle ja joukkueelle parempia vaihtoehtoja?
Hutsko oli Anssin "ei ainakaan naapurin koirat kintuille kuse" ratkaisu.

edit. eli joku pelaaja piti saada sisään jotta lähtevät on helppo perustella.
 
Viimeksi muokattu:

Suomen Polak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Seattle Seahawks.
Mikä tuon Hutskon on?
Onko loukissa? Itse pidin hyvänä hakuna Kalpalta, ihme jossei kokoonpanoon mahdu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös