Mainos

KalPa pudotuspeleissä 2024

  • 130 711
  • 1 242

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Omasta mielestä pudotuspeleihin varsin hyvä ketju on tuo nelonen tässä nykyisessä muodossa, pystyy luomaan tilanteita mutta myös hyvään kamppailupeliin mitä näissä peleissä tarvitaan.
Ei siinä Tavernier on ollut roolissaan ihan hyvä mutta Hutsko voisi tuoda hyökkäysalueelle niin paljon lisää ja muutenkin jo alustavasti Ilvekselle hävitään nimenomaan tulivoimassa hyökkäyspäähän.
 

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Päästiin sääleistä läpi (oliko muuten ensimmäinen kerta ikinä?) oikeisiin pudotuspeleihin, niin kuin sarjasijoituksen mukaan pitikin päästä. Vaasassa ei tapahtunut mitään housuunpaskomista, mutta paikoista pitää laittaa jatkossa sisään kun vastus kovenee. Ilves tuskin tunaroi omassa päässä tuohon malliin mitä Sport teki.
Juuri tuo, että KalPa pelasi kauden parhaan Vaasan pelin tärkeimällä hetkellä luo uskoa. Itse 0-2 tilanteessa olin jo henkisesti valmistautunut huomiseen. Tämän 2-0 voitetun sarjan pelaajille aiheuttamaa mentaalipuolen vaikutuksen merkitystä ei myöskään voi vähätellä.
 

Saaaakuu!

Jäsen
Suosikkijoukkue
SikaKalPa
Pitäskö Hutskoa testata nelosessa Tavernierin tilalla niim saataisin potentiaalista tuloksentekokykyä enemmän?
Mielestäni nelonen on tuollaisenaan hyvä, työteliäs ja kamppailuvoimainen. Arvokas ja osa joukkuetta kun vaade kovenee kokoajan. Tavernier on myös hyvä alivoimapelaaja.

Kokoonpanon voisi pitää alustavasti samana myös puolivälierissä. Jos Hutsko pitäisi kokoonpanoon laittaa, kokeilisin häntä Simontaipaleen paikalla, Rissasen laidassa. Muuhun rooliin en tällä hetkellä nää miehelle käyttöä. Toki tärkeää on myös se, että hyökkäyksessä leveyttä riittää mahdollisia loukkaantumisia ajatellen.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pitäskö Hutskoa testata nelosessa Tavernierin tilalla niim saataisin potentiaalista tuloksentekokykyä enemmän?
Mielestäni ei. Tavernier on monipuolisempi ja käyttökelpoisempi ukko roolissaan kuin Hutsko omassaan. Tosin en kyllä jaksa uskoa myöskään sitä, että Karjalainen lähtisi enää hirveästi mitään kokeilemaan varsinkaan Hutskoa. Jos ei runkosarjan lopussa ollut Hutskon kokeilulle tarvetta niin ei sitä kyllä ilman muiden loukkaantumisia ole playoffseissakaan.
 

KalPamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuus ny itte selittää..
Mielelläni olen näissä asioissa väärässä, ei haittaa yhtään, ps. Sport oli se joka paskoi housuihin omassa kotihallissa :) , mutta korostan edelleen että perjantainen voitto oli elintärkeä jatkon kannalta. Mutta onneksi meidän Kale näytti Sporalle miten sitä kiekkoa pelataan tosipaikassa! :D
 

KalPamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onnittelut Kalpalle loppujen lopuksi aika selkeästä voitosta.
Parempi voitti ja ihan hyvä näin,enempi jokin jatkoajan pomppu jonkun persuksesta maaliin olisi harmittanut.
Kuten otteluseuranta ketjussa totesin,odotin Sportilta paljon enemmän mutta joukkue vaikutti kovin uupuneelta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jatkuvat virheet alakerrassa hyvä esimerkki siitä.

Toivottavasti Sport kuitenkin onnistui jonkinlaisen maineen palautuksen viime kauden jäljiltä suorittamaan.
Joukkue uudistuu ja nuorentuu isolla kädellä...valmennus valitettavasti taitaa olla taas se kohde missä säästetään.
Vielä kerran ....onnea Kuopioon ja menkäähän pitkälle.
Iso rispekti! Kiitos hyvästä vastuksesta ja kaikkea hyvää Ristolle ja Ekille!
 

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ollaan jo menty läpi helvetin, joten pahin on koettu. Ilvekselle shokkihoitoa ja 2-4 sarja KalPalle

Epäilen kyllä että se Ilves vaan tulee väkisin tästä sarjasta jatkoon menemään, koska joukkue kuitenkin pelannut koko kauden niin tasaisen vahvan ja vakuuttavan runkosarjan, jossa oli hyvin lähellä jopa sitä runkosarjan voittoa.

Mutta omat sympatiani ovat tässä kyllä aivan täysin KalPan puolella, joten tsemppiä vaan kovasti KalPalle ja toivotaan sitä suurta yllätystä tapahtuvan.
 

Kilpimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kauden mörkö saatiin kuitenkin kaadettua suoraan kahdessa ottelussa, joten varmasti antaa voimaa lähteä kesyttämään kissimirriä. Neljä voittoa voi olla tiukassa (vaatii urotekoja), muttei kuitenkaan mahdotonta.

En halua maalailla piruja seinille, mutta viime kevään muistaen huolestuttaa tuo meidän maalivahtitilanne, jos Jatkolan pelit on pelattu tältä keväältä ja Lekkakselle sattuisi käymään jotakin..
 

ToobHanns

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Bruins
Uusiin koitoksiin lähdetään innokkaana haastajana.

Valitettavasti itse joudun laittamaan oddsit 80/20 Ilvekselle.

Homma muuttuu, jos KalPa alkaa laittamaan luomistaan maalipaikoista sisään merkittävästi kovemmalla prosentilla. Ilvestä vastaan ei ole vara vetää 5 - 7 tolppaa ennenkuin saa verkot heilumaan, toisin kuin hujan hajan puolustuspäässä koomaillutta Sportia vastaan.

Kuitenkin, mahdollisuus on ja tuen joukkuetta kotihallissa loppuun saakka, kävi miten kävi. Nyt menestys on enää henkimaailman asioista kiinni :).
 

Nysse

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KooKoo, Jokerit sekä Tukholman joukkueet
Epäilen kyllä että se Ilves vaan tulee väkisin tästä sarjasta jatkoon menemään, koska joukkue kuitenkin pelannut koko kauden niin tasaisen vahvan ja vakuuttavan runkosarjan, jossa oli hyvin lähellä jopa sitä runkosarjan voittoa.

toivotaan sitä suurta yllätystä tapahtuvan.
Näin uskon minäkin, jos unohdetaan fantasiat.
 

Tomahawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kauden mörkö saatiin kuitenkin kaadettua suoraan kahdessa ottelussa, joten varmasti antaa voimaa lähteä kesyttämään kissimirriä. Neljä voittoa voi olla tiukassa (vaatii urotekoja), muttei kuitenkaan mahdotonta.

En halua maalailla piruja seinille, mutta viime kevään muistaen huolestuttaa tuo meidän maalivahtitilanne, jos Jatkolan pelit on pelattu tältä keväältä ja Lekkakselle sattuisi käymään jotakin..
Jospa se Jatkola vielä kerkeis kuntoutua sieltä. Pari viikkoa sitten oli käynyt jo kuitenkin koittamassa ja silloin ei ihan vielä ollut valmis joten ainakin toiveita siitä on olemassa.

Propsit muuten Sportille siitä ettei edes yrittäneet teloa Lekkasta vaikka tiesivät tilanteen ja halu olisi ollut kova päästä jatkamaan pelejä.

E: Lisätään vielä oma näkemys eli Lekkasta toki peluuttaisin kaikissa peleissä vaikka Jatkola kunnossa olisikin ainakin niin kauan jos ei niinsanottua ohi peliä tule, mutta toisihan se turvallisuuden tuntua jos Juha siellä aitiossa olisi mahdollisen loukkaantumisen varalle. Jospa se ensi kaudella olisi sitten Juhan vuoro pelata kevään pelejä hyvässä vireessä ja viedä KalPa mahdollisimman pitkälle.
 
Viimeksi muokattu:

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näin uskon minäkin, jos unohdetaan fantasiat.
Näinhän se on. Mutta eipä kuitenkaan unohdeta fantasioita, unelmat tätä touhua elättää ja onpa hienoa, että se unelma elää edelleen tämän kevään osalta.

Eikä elä edes ihan perusteettomasti, KalPa on tämän kauden osalta parhaassa iskussaan! Tilannehan on nyt on lähes hämmästyttävän hyvä. Ei tarvitse mennä montaa viikkoa taaksepäin, kun mm. Saku Salmela (kaikki kunnia hänelle) oli meidän kakkossentteri. Räsäsen ihmeparantuminen ja Kiiskisen paluu tekivät ihmeitä. Pakko myöntää, epäilin ettei Kisulla enää olisi kauheasti pelillisesti annettavaa. Kuinka väärässä olinkaan! Katsokaapa vaikka sitä Räsäsen tolppalaukausta, upeasti juoni Kiiskinen sen, ja yllättävän hyvin liikkuu luistin vieläkin. Räsäseltäkin varmaan kauden paras peli... ja Korhonen on saanut palstalla välillä paljonkin rapaa, mutta katsokaapa nyt kun pääsi irti laiturina, tulee olemaan arvokas ratsu Ilvestä vastaan.

Todennäköisesti tulee joo turpaan, mutta kaikki saumat on siihen, että nähdään ainakin hieno taistelu.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Kuten jo on aikaisemmin täällä kirjoitettu, niin tämä peliohjelma on kuin tehty KalPalle!
Torstaina ryöstetään kotietu ja Ipa on lirissä, kun lauantaina ei Kuopiossakaan kulje vaan KalPa porskuttaa ottelusarjassa 2 - 0 johtoon. Siitä sitten on hyvä jatkaa kohti välieriä!
Neljä voittoahan jatkopaikkaan tarvitaan. ;)
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Sport vei muuten aloitukset kahdessa ottelussa 65-50. Tuohon täytyy saada parannusta, sillä aloitukset piti olla KalPan vahvuuksia runkosarjan perusteella.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vaikka voitosta ja jatkoon menosta pitää nauttia niin on myös muistettava se, että vastaantuleva Ilves on aivan eri maata vrt. Duffelin Sportiin. Sportia vastaan KalPa sai hyvinkin helposti otetta itselleen ja tolppatrappi sekä kahdella karvaaminen käytännössä välillä jäädytti totaalisesti Sportin pakit ja heidän avauspelaamisen. Ilvestä vastaan tuskin tulee tuollaista pelillistä etua. Kliseisesti kuten Karjalainenkin sanoi niin on vain pelattava sitä omaa peliä. Sarjasta tulee tiukka jos Lekkas pystyy jatkossa käytännössä ihmeisiin. Muuten epäilen Ilveksen jyräävän puhtaasti materiaalinsa voimalla jatkoon. No peliäkään ei ole vielä pelattu ja kaikkihan on aina mahdollista ja on ne Ilvestä kovemmatkin joukkueet joskus sulaneet.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Katsoin Ilves-KalPa kaikkien runkosarjapelien maalikoosteet ja vähän tilastoja. Kolmessa kauden pelissä neljästä kiekonhallinta oli KalPalle selkeästi (57 %, 58 % ja 58 %) ja yhdessä noin tasan (49%). Kolmessa pelissä neljästä vietiin myös laukaukset ja torjunnat (29 Ilv- 17 Kal, 22-14, 22-21, 20-23). Eli siinä mielessä oltiin aika hyvin pelissä kiinni Ilvestä vastaan runkkarissa. Siinä missä tuli ero Ilvestä vastaan oli YV-maalit. Ilves teki jokaisessa pelissä yhden, KalPa 0. Kun kolme neljästä ottelusta päätyi yhden maalin voittoon, oli noilla ylivoimamaaleilla iso merkitys.

Ilves teki siis KalPaa vastaan runkosarjassa 12 maalia, joista 4 ylivoimalla, yhden alivoimalla ja yhden tyhjiin. Lisäksi laskin että kolme maalia tuli liiallisen hyökkäysinnon jälkeen, kun kiekko menetettiin hyökkäysalueella ja kolme maalin läheltä. Mutta toisin kuin Sportia vastaan, nämä eivät olleet räkämaaleja vaan yleensä hienojen syöttelyketjujen tuloksena. Silti mies oli maalin edessä vapaana.

Eli tässä tulevassa otteluparissa KalPan on sen lisäksi, että pitää maalinedusmiehet kiinni ja tarpeeksi pelaajia koko ajan pelin alla huolehdittava, ettei jäähypenkkiä kuluteta. Vain sillä tavoin voidaan voittaa Ilves ja mennä jatkoon. Ei se mitään mahdottomia vaadi, no tietysti maalipaikat pitää käyttää tehokkaammin kuin Sportia vastaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että oma kiekonhallintapeli ja avainmiehet ovat kunnossa toistaiseksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös