Mainos

KalPa kaukalossa – peliesitykset kaudella 2016-2017

  • 94 520
  • 374

Uncle Ben

Jäsen
Harjoituspelit pyörivät jo, joten avataan oma ketju, jonka alla voidaan keskustella KalPan otteista kaukalossa, miltä peli näyttää kaudella 2016-2017.

Laitetaan avaukseen otteluraporttia ensimmäisestä SaiPa -pelistä by hessum63, siirretty tuolta toisesta ketjusta.

Tukkaan tuli 1-4.

Godla maalissa oli kokonaisuudessa hyvä. Kerran sössi kiekon maalin takana Koskirannalle ja siitä helppo maali Saipalle. Viimeisen Saipa painoi tyhjiin.

Koko ottelun paras pakki oli Riikola. Vahva luistimilla ja pari kovaa taklausta. Kiekko pysyi mukana ihan hyvin. Lyytinen pelasi myös hyvän ottelun. Rohkea kiekolla koko pelin ajan. Isoista pakeista Ruuskanen ja Sopanen pelasivat oikein mukavasti perusvarmaa. Näkymättömin oli Mikkola.

Hyökkäyspäässä Keränen oli liukkaalla tuulella. Maalintekijä Pitkänen on saanut voimaa ja tekemisen meininkiä luisteluun.

Alex Ruutulle voidaan mielestäni alkaa etsimään uutta seuraa jo nyt. En oikein nää mitään mitä hän joukkueeseen toisi. Vainiola menee kolmoskentän keskellä, mutta liikkeen vaisuus on puute. Tommi Jokisen en usko tekevän millään 18 maalia tulevalla kaudella. Jokisen täytyy löytää jokin yhteys Rissasen kanssa, jotta se olisi mahdollista. Mankista ei oikein näyttänyt nappaavan kauden eka reenipeli. Sebok väläytteli ajoittain, mutta paikoista pitäisi alkaa laittamaan kiekkoa sisään. Nuorten kenttä Nevalainen-Kokkola-Mutanen oli ehkä Kalpan heikoin vitja ottelussa.

Kalpa menetteli kiekkoja liikaa hyökkäyssinisellä. Hyökkäyksiinlähdöt olivat nopeampia kuin aikaisemmin ja taaksepäin ei jätetty kovinkaan paljon. Kalpa vei peliä ja oli kiekossa enemmän. Saipa sai myllynsä hyökkäyspäähän oikein ajoitetun karvauspärssin ansiosta pari kertaa erässä. Kaksi maalia tuli lahjoina ja oikeutettu tulos ottelulle olisi ollut 2-2.


Savon Sanomien pieni juttu eilisestä Jukurit-pelistä.

Jyri Junnila laukoi kaksi komeaa maalia - KalPa voittoon - Savon Sanomat
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miten minusta tuntuu että olen kuullut tämän ennenkin? Jokaisen kauden alussa raportoidaan kuinka KalPan pelitapa on suoraviivaistunut edellisestä ja kuinka maalille ajetaan aiempaa suoraviivaisemmin.
Kuitenkin viimeistään jokaisen kauden puolivälissä se munaton neppihyrrä taas pyörii totuttuun tapaan kulmissa, yksinkertaisesti sen vuoksi kun muualle ei päästä.

Suokaa skeptisyyteni anteeksi! Toivottavasti olen väärässä... tällä kertaa.
 

MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Minä näen asian niin, että kyllä hyökkäyksiin lähteminen on nopeutunut ja suoraviivaistunut, mutta hyökkäyspäässä pelaaminen ei. Eli jotain on muuttunut parin vuoden takaisesta, muttei suinkaan kaikki. Jukurit-matsissa hieroin silmiäni, koska ylivoimalla oli ajoittain mies maalin edessä. Se oli uutta ja ihmeellistä.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Jukurit-matsissa hieroin silmiäni, koska ylivoimalla oli ajoittain mies maalin edessä. Se oli uutta ja ihmeellistä.
Toivottavasti tuon Kapasen Samin valmennukseen tulon myötä tuo ylivoimapeli, jolla oltiin Liigassa viime kaudella 14. sijalla (11,60%), saataisiin vihdoin edes tyydyttävälle tasolle. Alivoimapelissähän KalPa oli viime kaudella suorastaan loistava (2. sija, 86,19%).
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Jukurit-matsissa hieroin silmiäni, koska ylivoimalla oli ajoittain mies maalin edessä. Se oli uutta ja ihmeellistä.
Tämä voi kyllä johtua siitä että jukureilta jäi aika monesti tilaa ajaa siihen maalille (lieko isompi kaukalo venyttänyt etäisyyksiä, toisaalta kyllä siellä ihan raa'asti lähdettiin myös omalta pelipaikalta useampaan otteeseen). KalPan laukaisukartta eilisessä matsissa on kyl hienoa katsottavaa, sen verran hyvin sektoriin pääsitte.
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Miltä vaikutti Alex Ruutun meno eilen Niiralan montussa? Joko saisi alkaa etsimään itselleen uutta seuraa? Joensuussa ei kyllä vakuuttanut missään vaiheessa minua.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Joensuussa ei kyllä vakuuttanut missään vaiheessa minua.
Ruuttuhan ei tainnut kovin kummoisia minuutteja pelata Joensuussa? Minun mielestäni teki siellä ihan hyvää duunia, varsinkin maalinedustalla kiekottomana. Itse haluaisin kyllä nähdä mieheltä hiukan enemmän kuin kaksi peliä "näyttöjä". Onhan sopimus mallia kaksi vuotta.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ruuttuhan ei tainnut kovin kummoisia minuutteja pelata Joensuussa? Minun mielestäni teki siellä ihan hyvää duunia, varsinkin maalinedustalla kiekottomana. Itse haluaisin kyllä nähdä mieheltä hiukan enemmän kuin kaksi peliä "näyttöjä". Onhan sopimus mallia kaksi vuotta.
Tulos tai ulos. Ehdottomasti jo nyt Virran koirankoppiin. Sieltä se Saku Kinnunenkin ponnisti IPKhon ja muitakin esimerkkejä löytyy. No joo. Tuohon maalinedus duuniin kait hänet on hankittu ja rightin kaveri niin eiköhän saa näytönpaikkoja vielä enemmänkin. Vaikka suhkot nuori kaveri vielä kyseessä niin alkaa olla niitä viimesiä paikkoja näyttää onko hänestä mihinkään vai jämähtääkö divarijyräksi kakkoskierroksen NHL varauksesta lukuunottamatta. Luulisi silti olevan käyttökelpoinen mies olevan siellä oikella laidalla. Righteja kun ei ole hyökkäyksessä kuin Mankinen, Ruuttu, Nuutinen ja Junnila. Vai mennäänkö muka nuilla, että Nuutinen menee 1-kentässä, Mankinen 2-kentässä, Ruuttu 3-kentässä ja Junnila 4-kentässä. Kyllähän tuonne esim Nikon soisi 1-2 kenttiin enemmin kuin Mankista lukuunottamatta ketään muuta jäljelle jäävää. Mutta Virta ja Virran kätisyydet.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Allekirjoittaneen mielestä KalPan peli näytti yllättävän valmiilta tuossa Kikkeli-Mikkeli -reenipelissä.
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
KalPa MURSKAA Kärpät Oulussa 3-5. Janne Keränen 1+1. Kannu tulee varmuudella Kuopioon, mutta minkä värinen?
 

HokiHero

Jäsen
Pelistä en tiedä mitään, mutta mukavaa että avainmiehet Keränen, Rissanen, Mankinen ja Riikola ovat saaneet onnistumisia sekä tottakai että maaleja tulee edes satunnaisesti. Kärpillä on kuitenkin kova nippu kasassa ja vaikka siellä varmasti onkin pientä harjoituspeliin kuuluvaa löysäilyä ei kotiyleisön edessä kukaan tahallaan häviä.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
..ei kotiyleisön edessä kukaan tahallaan häviä.
on kuitenkin vielä kesäisemmät palloilusarjat käynnissä niin ihan varma en tästä asiasta olisi. No mutta meidän kakkoskilpeen tarttui enemmän kun vastustajan ykköselle. Ja Jesse laittaa omalla riparillaan kumia pesään. Näillä jaksaa joulutauolle asti!!
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
on kuitenkin vielä kesäisemmät palloilusarjat käynnissä niin ihan varma en tästä asiasta olisi. No mutta meidän kakkoskilpeen tarttui enemmän kun vastustajan ykköselle. Ja Jesse laittaa omalla riparillaan kumia pesään. Näillä jaksaa joulutauolle asti!!
"tarttui enemmän kun vastustajan ykköselle." :D Herätys.
 

Elmox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Kalpa oli reilusti Kärppiä parempi ja ansaitsi voittonsa. Näin paikanpäällä nähtynä.
Mutta missä oli Pekka Virta ? Ei näkynyt aitiossa koko matsin aikana...
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Vahvaa pelaamista Kalpalta. Hyvä YV ja muutenkin pirteää liikettä.
Kärpät oli aika heikko tänään ja Aittokallio antoi pari lahjamaalia, mutta ei mitään pois Kalpalta. Pelasivat paremmin ja ansaittu voitto.
 
Samaa mieltä kuin yllä, KalPa oli parempi ja pulinat pois. Erityisesti omaan sivusilmään osui Keränen ja Mankinen, jotka olivat mielestäni kaksi selvästi parasta teikäläistä. Sebok oli todella hyvä ekassa erässä mutta huono seuraavissa. Godla ei vakuuttanut lainkaan, olisiko yksi hyvä torjunta jäänyt mieleen.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Vahvaa pelaamista Kalpalta. Hyvä YV ja muutenkin pirteää liikettä.
Kärpät oli aika heikko tänään ja Aittokallio antoi pari lahjamaalia, mutta ei mitään pois Kalpalta. Pelasivat paremmin ja ansaittu voitto.
Anteeks sanotko vielä uudelleen? KalPalla _hyvä_ yv? whaaat ei Pekka Virran aikana. Tosin ylempänä @Elmox ihmetteli missä Virta niin olisiko tuo syy että YVkin toimi. Luin tuolta juuri Kärpät-osiosta ja ilmeisesti se KalPa on sitten tänään ollut hyvä. Katoin viime vkl AIK ottelun ja se oli kyllä kunnon isät vs pojat ottelu, mutta olisihan tuo varmaan monella muullakin jengillä Skellefteåa vastaan. On siinä semmonen nippu että huh.. Ruotsin parhaita lie tällä vuosikymmenellä.

Näin tilastona positiivista Godlan eka voitto KalPa-nutussa. Sille aina propsit. Huippua myös että ns kärkiukot Riikola, Rissanen, Keränen ja Mankinen saivat myös onnistumisia. Etenkin Mankisella tuntuu olevan tosi vaikea kauden aloitus aina joten jospa saisi tästä lisäboostia tekemiseen ja olisi hereillä heti alkukaudesta!

Mites nuoret Leskisen Otto ja Waltteri Ruuskanen pelasivat? Ainakin itse nostaisin Ruuskasen Sopasen edelle 6. pakiksi kun Halosen urakin on kenties jo paketissa.
 

Big Bear

Jäsen
Olipa yllättävä tulos, mutta kelpaa kyllä vaikka ei pisteitä jaettukaan. Joku tilastoniilo voisi kaivaa että milloin viimeksi KalPa on tehnyt viisi maalia tai enemmän? No, ehkä se johtui siitä ettei Virta (ilmeisesti) ollut penkin takana. Jospa tästä tuli edes hieman itseluottamusta reppuun.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Olipa yllättävä tulos, mutta kelpaa kyllä vaikka ei pisteitä jaettukaan. Joku tilastoniilo voisi kaivaa että milloin viimeksi KalPa on tehnyt viisi maalia tai enemmän? No, ehkä se johtui siitä ettei Virta (ilmeisesti) ollut penkin takana. Jospa tästä tuli edes hieman itseluottamusta reppuun.

SaiPa-KalPa 23.2 kuluvaa vuotta Lappeenrannassa 4-6. Ainakin nyt tuossa pelissä enemmän kuin 5 maalia.
 

Uncle Ben

Jäsen
Itse olisin kuvitellut, että tuollainen Kärpät-KalPa harjoitusmatsi vedetään CHL-pelien välissä aika junnuporukoilla, mutta näyttihän tuolla molemmilla olleen ihan ykkösmiehiä(kin) kehissä. Kuulostaa tietysti ihan mukavalta, että peli on sujunut, mutta harjoituspelit nyt on kuitenkin vain harjoituspelejä. Ja tietysti Kärpillä meni koko pakka ihan uusiksi, kun taas KalPalla on vahva jatkumo edelliseltä kaudelta.

Toivottavasti tuon Kapasen Samin valmennukseen tulon myötä tuo ylivoimapeli, jolla oltiin Liigassa viime kaudella 14. sijalla (11,60%), saataisiin vihdoin edes tyydyttävälle tasolle. Alivoimapelissähän KalPa oli viime kaudella suorastaan loistava (2. sija, 86,19%).

Tuo ylivoimapeli olis kyllä yksittäisenä asiana se olennaisin korjattava viime kaudesta. KalPa olis varmaan viime kaudellakin ollut runkosarjassa kuuden sakissa, jos ylivoimapeli olisi toiminut. Tiedä sitten onko sen korjaamiseen nyt eväitä olemassa, toivottavasti on, vaikka niitä maalintekijöitä ei rosterissa liiemmälti olekaan.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Selvää on, että päästettyjen maalien taso pitää pystyä säilyttämään ainakin lähes samalla tasolla kuin pari edellistä kautta. Sen kustannuksella ei voi lähteä höökimään. Sitten käy kylmät. Kaksi isoa asiaa miksi päästetyt maalit olleet alhaiset on pelitapa ja hyvä malivahti. Nyt on puhuttu pelitavan suoraviivaistumisesta, mutta eihän sillä ole tarkoitettu koko pelitavan muuttamista vaan on puhuttu maalineduspelaamisesta ja maalille menemisestä. Niihin suoraviivaistamista ja röyhkeyttä. Asia, josta itsekin viime kauden aikana kirjoitin. Ihan hyvinhän meidän peli on toiminut muuten. Se maalintekosektorin alue tökkinyt tehojen puuttumisen muodossa, mutta silti on pystytty pelaamaan voitoista lähes joka peli, koska hyökkäysalueelle päästään ja maalipaikkoja pystytään tarvittava määrä luomaan. Mikäli päästettyjen maalien taso pystytään säilyttämään ainakin lähes ennallaan ja maalineduspelaamisen ja ylivoiman säätämisen myötä tehoja hyökkäyspäässä ylös, niin KalPa tulee olemaan vaikea vastus Liigassa tälläkin materiaalilla ja uskoisin ihan hyvällä sijalla. Näkisin, että edellytyksiä tähän on olemassa. Pelit näyttäköön. Ainakin playoff paikasta pitäisi pelata.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Kuten Virtakin pelin jälkeisessä haastattelussa sanoi, niin vähän arkailtiin alussa pelaamisessa Viennaa vastaan. Parani pelin edetessä. Kyllä pelaaminen on ihan tuttua Virtaa, mutta on siellä sitä mitä mediassa puhuttu ja sen kertoo myös Virran pelikatkolla antamat ohjeet: "Lauotaan huonommastakin paikasta, mennään maalille, suorat hyökkäykset päättyy laukaukseen..."
Aika akressivisesti pyritään karvaamaan myös kun on paikka ja kuten Virta haastettelussa sanoi, niin on pelattava viisikkona luovasti ja laittaa kiekko liikkumaan ja syöttää rohkeasti. 1vs1 vääntämiseen, jos menee, niin ei olla omilla vahvuusalueilla.
Ylivoimalla ei nyt löytynyt tehoja toisin kuin Kärppiä vastaan.
Kieltämättä pari "Frank Banhamia" tekis terää hyökkäykseen. Pari luontaista maalintekijää. Yksikin olis hyvä. Yv. etenkin kaipais sellaista.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eilen ylivoimassa syöttöjen laatu oli erittäin huono, sen takia jäi monta vetoa vetämättä. Joonas Lyytiselle kaikki kunnia seuran golf-pytystä, nyt pitäisi alkaa osumaan liikkuvaan palloonkin. Mutanen ja Jokinen, pari ukkoa muiden joukossa. Jopa Ruuttu oli näkyvämpi. Mankisen ja Riikolan sihtiä paremmaksi niin hyvä tulee. Nauratti kyllä Vainiolan identtiset maalit kun "Wienin Wallinheimo" joutui antautumaan.
 

VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kylläpä oli Junnilalla pirteää peliä tänään. Haastoa, maalille pyrkimistä ja laukauksia. Tulee tekemään oman maaliennätyksensä tällä kaudella jos otteet jatkuvat samanlaisia. Hyvä Jykä! Olit hyvä tänään!

Muutenkin pelitapaa oli suoraviivaistetu parempaan suuntaan ja ei pyöritty niin pahasti kulmissa kuin tavallisesti. Tiedä vaikka voitettais toinenkin ottelu vielä tällä kaudella!
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Positiivista oli huomata, että maalipaikkoja avautu maalin edestä edes tämän verta. Selvästi ollaan vielä uuden asian äärellä, kun ei sitä kiekkoa siitä saada edes maalia päin. Totuttelua pojat, totuttelua. Kyllä se sokeakin pääsee panemaan kun sen reiän kerran löytää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös