Mainos

KalPa kaudella 2021–2022

  • 278 107
  • 1 599

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Jaahas siellähän on viihdyttävä liigatasoinen jääkiekkopeli menossa. Kerrassaan mahtavaa olla väärässä tuon pelinkuvan ja toivottavasti myös lopputuloksen suhteen. Onko se niin että Rissas Jaakko toi nyt jotakin sellasta tuonne kaukaloon mitä sieltä oli puuttunut. Saattaapa olla myös että kun ukkoa paranee niin alkaa terve kilpailu pelipaikoista. Vai sittenkin niin että viime pelissä vaan "ei oltu valmiita" eikä se suoranaisesti kertonu mitään nykytasosta. Jotakin jännää siellä nyt kuitenkin on tapahtunu ja jäällä ihan eri joukkue kun aikasemmissa. Yv kehittyy koko ajan. Onhan siitäkin toki puhuttu että on usein hävitty ennalta heikommaksi arvioitua joukkuetta vastaan kun sitten taas annettu kelpo vastus kärkipäässä. Onhan tuossa niin monta asiaa vielä auki että ei voi vielä ensimmäisten pelien perusteella tehdä lopullisia arvioita mutta ei myöskään tämän viimesimmän kahden erän.
Mikähän oli asetettu odote yleisökeskiarvolle? Näyttä että porukkaa vielä aika hillitysti lauantain peliin.
 

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
5-0 ja 4yv. maalia Ipaa vastaan. Jos etukäteen tämän olisi joku tullut sanomaan, niin skitsofreniaa olisin epäilyt harhaisten puheiden perusteella. Toivottavasti tehdyt 4 yv. maalia vapauttaisi yv. peliä myös jatkossa. Nyt nähtiin suoraviivaista toimintaa sen suhteen. Kiekkoa saatiin pelattua parhaille tekopaikoille, eikä pelkästään siirrelty kiekkoa laidoilla lavasta lapaan ja toivottu, että joku sen maalin tekisi.
 
Viimeksi muokattu:

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
On taitava kaveri tämä Mäenpää. Ihan ansaitusti pyörittää toista yv-kentällistä. Suurinta posia eteenpäin menneiden pelaajien osalta toistaiseksi.
On kyllä meikäläisen yllättänyt myös, vielä kun saisi vetoon lisää ruutia.
 

Mazoo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jotain loksahti kohdilleen tänään - enkä minkään pelkän tuloksen valossa arvele. Tasapainoset kärkikentät ja täällä aiemmin mainittu YV (feat. Mäenpää). Rissasenko paluu se rauhoitti tekemistä sit..? Ehkä tosiaan lopultaki herättiin kauteen. Hyvä!
 
Viimeksi muokattu:

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Kyllähän sitä aina sanotaan että ei loukaantumisten taakse voi mennä mutta kyllähän Rissanen on niin tärkeä pelaaja KalPalle että ei sen menetystä kestä. Ai että kun Nousiainen olisi vielä kunnossa.
 

AriL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä kulkee Ipalla sen verran kovaa HPK:ta vastaan, että vaikka on kolmas matsi viikkoon, veikkaan että ei niin syvää hattua ole parissa päivässä Miettisen porukka löytänyt, että se kani sinne mahtuisi, jolla voitto jäisi Niiralaan. Olen mielelläni väärässä tässä asiassa..
Joko voi laskea virheen merkkinä olleen vasemman käden? Se on ollut pystyssä n. klo 17.02 lähtien.. Oli löytynyt hattu ja sinne saatanan iso kani, jolla oli puolimetrinen slaikka ja kahen nyrkin kokoiset ballzit. Jäi hiukan tyhjäturkkinen Ipa kyllä pahasti jalkoihin. Vähän jäi pelin seuraaminen kokonaisuudessaan ujoksi, kun puhelimen ruudulta tihrasin pojan korispelin aikana, mutta ei omaan silmään oikein heikkoa lenkkiä tänään tarttunut.

Edit: vieressä toiset isät katseli Jypän peliä ja niillä ei niin hauskaa ollut..
 

AriL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jotain loksahti kohdilleen tänään - eikä minkään pelkän tuloksen valossa arvele. Tasapainoset kärkikentät ja täällä aiemmin mainittu YV (feat. Mäenpää). Rissasenko paluu se rauhoitti tekemistä sit..? Ehkä tosiaan lopultaki herättiin kauteen. Hyvä!
Jos keskiviikkona kulkee edes puoliksi mitä tänään, niin sitten on se loksahdus kuulunut. Kyllähän tuolla tänään laitettiin kroppaa likoon ihan eri tavalla kuin aiemmin ja höökipäässä tekemisessä oli oikeasti ajatusta, eikä vain kulmarallia sekä näennäistä hallintaa.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Jaahas siellähän on viihdyttävä liigatasoinen jääkiekkopeli menossa. Kerrassaan mahtavaa olla väärässä tuon pelinkuvan ja toivottavasti myös lopputuloksen suhteen. Onko se niin että Rissas Jaakko toi nyt jotakin sellasta tuonne kaukaloon mitä sieltä oli puuttunut. Saattaapa olla myös että kun ukkoa paranee niin alkaa terve kilpailu pelipaikoista. Vai sittenkin niin että viime pelissä vaan "ei oltu valmiita" eikä se suoranaisesti kertonu mitään nykytasosta. Jotakin jännää siellä nyt kuitenkin on tapahtunu ja jäällä ihan eri joukkue kun aikasemmissa. Yv kehittyy koko ajan. Onhan siitäkin toki puhuttu että on usein hävitty ennalta heikommaksi arvioitua joukkuetta vastaan kun sitten taas annettu kelpo vastus kärkipäässä. Onhan tuossa niin monta asiaa vielä auki että ei voi vielä ensimmäisten pelien perusteella tehdä lopullisia arvioita mutta ei myöskään tämän viimesimmän kahden erän.
Mikähän oli asetettu odote yleisökeskiarvolle? Näyttä että porukkaa vielä aika hillitysti lauantain peliin.


2700 on tavoite ja tänään oli muistaakseni ekaa kertaa yli tämän eli 2712
 

PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Muutamia poimintoja tilastoista: Järvinen +/- -7, ei hyvä kakkos sentteriksi hankitulta, toisena -6 Lappalainen. Laavainen vain -1. Yllätys nimi "johtaa" tätä Liigan tilastoa... muuan Mikael Seppälä -8!!

Pitkänen, Gallet, Bast, Rissanen ja Hjort sekä...Vartiainen ovat posin puolella +1 lukemalla. Edit. Rissanen 2 syöttöä, eikö pitäisi olla +2 tuo tilasto?

Räsänen pistepörssin sijalla 6, vaikka joukkue aloittanut huonosti.

Tilastot kertovat totuuden, eli Lappalainen poppareille ja Laavaiselle sekä Hjortille peliaikaa enemmmän. Vartiainen tuo selkeitä tehoja ja hyvä, että Seppälästä päästiin.

Ja KUKKO hoi, ekassa kotipelissä oli 2858 katsojaa!
 
Viimeksi muokattu:

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Noniin eli juuri tämä "tilastot kertoo" ja vähän ironisesti. Todellisuudessa pelattu vasta niin vähän että parilla yv maalilla pääsee melkein kärkeen keikkumaan. Tämä vaan muistutuksena itselleni kun noita taulukoita tänään ihan huolella tutkailin ja vähän partaani hymähtelin. Silti. Tämän illan voiton jälkeen suon sen itselleni ja suosittelen muillekkin. Se luo uskoa ja sitä pitää innokkaalla penkkiurheilijalla olla aina vähän enemmän. Se kun on fakta että niitä huonoja iltojakin vielä tulee taas ennen niitä parempia.

Yleisö on siis löytänyt hyvin paikalle toisin kun mitä ehdin jo huolestua. Viikolla ei ole taidettu vielä pelata eli tuo tuosta hieman tasottuu mutta jos otteet pysyy tasasena ja ilman mitään odottamattomia rajotteita vois uskoa että kyllä tuo suht varovainen tavoite täyttyy. Tuli tuosta mieleen kun mulla oli pitkään harkinnassa ns kannatuskausikortti jonka olisin sitten lahjottanu jollekkin hyvää tekevälle järjestölle mutta se nyt jäi monestakin eri syystä. Olen siis valitettavasti joutunut muuttamaan muualle mutta haluisin tietysti tukea seuraa. Ehkä jonkun tämmösen tempauksen vois laittaa pystyyn vaikka ennen ens kauden alkua. Vuosi on pitkä aika mutta pitää yrittää muistaa.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Muutamia poimintoja tilastoista: Järvinen +/- -7, ei hyvä kakkos sentteriksi hankitulta, toisena -6 Lappalainen. Laavainen vain -1. Yllätys nimi "johtaa" tätä Liigan tilastoa... muuan Mikael Seppälä -8!!

Pitkänen, Gallet, Bast, Rissanen ja Hjort sekä...Vartiainen ovat posin puolella +1 lukemalla. Edit. Rissanen 2 syöttöä, eikö pitäisi olla +2 tuo tilasto?

Räsänen pistepörssin sijalla 6, vaikka joukkue aloittanut huonosti.

Tilastot kertovat totuuden, eli Lappalainen poppareille ja Laavaiselle sekä Hjortille peliaikaa enemmmän. Vartiainen tuo selkeitä tehoja ja hyvä, että Seppälästä päästiin.

Ja KUKKO hoi, ekassa kotipelissä oli 2858 katsojaa!

Pahoittelut tästä, muutama Kukko juotu Kukkolassa liikaa niin muistelin jotain aivan muuta. Kovin maltillinen tuo 2700 tavoite joka tapauksessa on joten toivottavasti uskallusta riittää esim pelaajahankintaan kun tarve on. Onko sitä VÄLTTÄMÄTTÄ juuri nyt? Mielestäni ei kun peli kulkee kuitenkin nousujohteisesti ja jos tällä hetkellä rahaa tulee enemmän kuin mitä menee niin kannatan uuden puskurin rakentelua ihan rauhassa. Katsotaan verorajat yms rauhassa. Henkilökohtaisesti pelkään hieman sitä tilannetta jossa Eero loukkaantuu...

Edit: Se oli tuo pelicans peli missä oli yleisöä 2364 johon sekotin
 
Viimeksi muokattu:

rolston

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itseä hieman yllätti että Riekkinen pelasi eilen ylivoimaa ja ihan kelvollisesti pelasikin. Muutenkin hyvä peli herralta. Jospa sitä parasta Riekkistä olisi lisää luvassa, kysyntää ainakin on.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Itseä hieman yllätti että Riekkinen pelasi eilen ylivoimaa ja ihan kelvollisesti pelasikin.
Riekkinen oli oikein hyvä tuossa viivalla ns QB roolissa. Liikuttaa kiekkoa hyvin ja veto lähtee välillä myös mukavasti suoraan syötöstä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös