Mainos

KalPa kaudella 2014–2015

  • 507 912
  • 1 196

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers

Samaa mieltä. Kyllä se vika tällä kertaa on ihan siinä pelaajassa itsessään jos valittaa valmentajasta ennenkuin kautta on edes aloitettu. Ei tosiaankaan KalPassa tai Virrassa. Nyt, kun on se kauan odotettu valmentajan vaihdos toteutunut ja saatu sellainen valmentaja, joka ei ole peura ajovaloissa ja jolla on pelikirja. Voisi tosiaan odottaa muutaman pelatun kierroksen ennenkuin alkaa lietsomaan negatiivista ilmapiiriä.
 

HokiHero

Jäsen
Ihan hyvillä fiiliksillä ensi kautta kohti täällä ainakin mennään. Parannusta on tullut maalivahtiosastoon sekä valmennukseen, jotka jo yhdessä riittävät siihen että ensi kaudella pelien pitäisi olla viihdyttävämpiä.

Hiukan silti pelottaa yleisesti tuo maalinteko. Sen lisäksi, että joukkueen ainut 30 pisteen ns. huippupelaaja on loukkaantumisherkkä on kaksi hyvää kiekollista puolustajaa lähtenyt pois. Joukkueen rakenne on ehdottomasti tulevaisuutta katsoen järkevämpi, mutta kyllähän satunnaiset lipunostajat haluavat nähdä voittojen lisäksi myös maaleja eikä kotona voi tähdätä siihen 1-0 voittoon ja edelliskauden tapaan kolmen maalin ilta ei saa olla harvinainen poikkeus.

Toisaalta onhan siellä Ruohomaata ja kumppaneita, joilla on ehdottomasti potentiaalia ja Virran pelikirjaan luotto tällä hetkellä on luja, joten miksipäs ei.


Ja se ylivoima vihdoin kuntoon...
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tämä on ihan turhaa epävarmuuden ja negatiivisuuden lietsomista. En usko, että sopimuksia tehdessä kenellekään on luvattu, että Matikainen valmentaa. Se olisi lähes idioottimaista toimintaa. Ja luulen, että Virta on ollut vielä 1.vaihtoehto jo sieltä kun lähti Ässistä ja Papu sitten pistettiin kortistoon.
Kyllähän se uusi valmentaja on pelaajien tiedossa lähes poikkeuksetta kun sopimusta tehdään.
Enkä mitenkään ihmettelisi, että olisi sanottu Matikaisen olevan ykkösvaihtoehto mutta Virran tehtyän ratkaisun KalPa halusi tutun ja halvemman vaihtoehdon.

Jos joku pelaaja ei ole tässä vaiheessa tyytyväinen, että Virta valmentaa niin voisi olla sen verran miestä ja sitten lähteä ja vaihtaa maisemaa eikä jäädä koppiin märisemään.
Miksi lähtisi pois kun saa palkkaa ja tähän aikaan vuodesta uuden vastaavan paikan löytäminen on usealle kaverille vaikeaa.

Ja tuohon pelaamiseen niin Virta sanoi, että jotain vanhaa ja jotain uutta tulee. Kuitenkin jokatapauksessa aktiivista, liikkuvaa, taistelevaa KalPaa.

Joukkue on ihan ok. Kärki hieman kapea, mutta kokonaisuutena ihan asiallinen. Playoffit voi pistää huoletta tavoitteeksi. Positiivisuuden kautta lähtisin tätä viemään eikä heti kaiveltas jotain paskaa tuulettimeen.
Virran on pakko uudistaa pelaamistaan kun kaikki osaavat pelata sen vanhan tyylin pois jos se on ainut vaihtoehto.
Se, että aitiossa on isäntä on merkittävä muutos viime kauteen ja vaatimustaso on aivan toista luokka kun viime kaudella.

Yhä tässä Kimmo teki seuran julkisuuskuvalle taas hallaa kun lupailee toista ja sitten seuraavassa tiedotteessa homma kumotaan.
Kapasen pitäisi pitää turpansa kiinni jos ei ole varma, että homma saadaan hoidettua tai yksinkertaisesti sanoa pelaajia tulevan mutta ei puhua yhtään mitään minkä tasoista.

Ei Nuutista voi mitenkään pitää ykkös-kakkosketjun hyökkääjänä muuta kuin epärealistissa odotuksissa, toki voihan se ihan nappi kaudella onnistua mutta se on hyvin pieni mahdollisuus.
Konttinen on joo kiekollinen puolustaja mutta kun puolustaminen ei meinaa onnistua edes Mestiksessä niin miten se tärkein juttu onnistuu liigassa kun se ei ole tähänkään mennessä onnistunut.
Eikä toisekseen ne kiekolliset avut ole niin mahtavat, että ne peittäsivät nuo merkittävät puutteet puolustuspelissä.



Hyvänä puolena toki viime kauteen on nyt se, että meillä on oikea valmentaja ja maalivahti joukkueessa.
Puolustus on heikentynyt mutta Jokela, Timonen, Halonen ja Koivisto ovat terveenä olleessaan sellaisia kavereita, jotka mahtuisivat jokaiseen liigajoukkuueeseen.

Hyökkäys on taas sitten se murheen osasto yksi.
Tasan yksi oikeasti liigatasolla hyvä hyökkääjä, muutama ok liigatason kaveri, pari mestis-arpaa, pari duunaria ja junnut.
Eli oikeasti vain yksi kaveri jolta voi realistisesti odottaa sitä 15 maalin ja 30 pisteen kautta terveenä.
Muille jo 10 maalia ja 20 pistettä on erittäin hyvä suoritus, toki jos näistä muista sitten useampi tekisi sen niin hätään ei ole mutta en usko monen nostavan tasoaan niin paljoa.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Kyllähän se uusi valmentaja on pelaajien tiedossa lähes poikkeuksetta kun sopimusta tehdään.
Enkä mitenkään ihmettelisi, että olisi sanottu Matikaisen olevan ykkösvaihtoehto mutta Virran tehtyän ratkaisun KalPa halusi tutun ja halvemman vaihtoehdon.

Miksi lähtisi pois kun saa palkkaa ja tähän aikaan vuodesta uuden vastaavan paikan löytäminen on usealle kaverille vaikeaa.

Yhä tässä Kimmo teki seuran julkisuuskuvalle taas hallaa kun lupailee toista ja sitten seuraavassa tiedotteessa homma kumotaan.

Hyökkäys on taas sitten se murheen osasto yksi.
Tasan yksi oikeasti liigatasolla hyvä hyökkääjä, muutama ok liigatason kaveri, pari mestis-arpaa, pari duunaria ja junnut.
Eli oikeasti vain yksi kaveri jolta voi realistisesti odottaa sitä 15 maalin ja 30 pisteen kautta terveenä.

Jotkin sopimukset on tod.näk. tehty kun Jari oli vielä valmentajana ja jatkamassa.
On eri asia kertoa keiden kanssa neuvotellaan kuin sanoa, että Matikainen on meidän valmentaja. Ei varmasti ole sanottu. Uskon, että Virran kanssa oli keskusteltu aika nopeasti Ässistä lähdön jälkeen. Matikaisen kanssa varmasti myös käyty puheita.

Tänne ei mitään itkupillejä tai selän takana puhujia tarvita joukkueeseen. Vaatimustaso joukkueessa tulee olemaan kova, joten jos joku inisijä ei kestä matkassa niin hit the road!
En usko, että tällaista on. Ja esim. Virran sanoin Vodenkin kanssa on lyöty kättä päälle ja on kokoonpanossa. Ja oli Valkeisenlammella Jokelan kanssa lenkillä tällä viikolla joten mukana on.

Uusin uutinenhan muuttui julkaisun jälkeen. Nyt tarkkaillaan pelaajamarkkinoita joten esim. syksyllä voi vielä muutoksia tapahtua pelaajarintamalla. Pientä sekoilua tiedotusosastolla siinä.

Tuosta hyökkäyksestä en ihan ole samaa mieltä. Vode, Keränen, Rissanen, Ilomäki, Kapanen, Kinnunen...kaikilla potentiaalia tehdä hyvät pisteet. Nähtiin jo viime kaudella, että tasoa löytyy. Duunari osasto jopa erittäin hyvä: Kolehmainen, Mutanen, Hyvärinen, Liedes...
Erinomainen maalivahti.
Mestisarpoja, joille ajateltu isompaa roolia, ei ole kuin yksi eli Ruohomaa. Nuutinen on try-out mies ja en laske kuin täynennysmieheks tällä hetkellä.
Kapea, mutta en näe niin synkkänä kuin vastapuoli. Onnistumisia vaaditaan toki.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko Kuopiossa mitään tietoa Eppu Rissasen ensi kauden osoitteesta? Viime kauden mahdollinen näytönpaikka meni pahaan loukkaantumiseen joten taitaa joutua etsimään ensi kaudeksi pelipaikkaa alemmilta seuratasoilta?
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tarja? Kalpalle tulossa todella pitkä talvi CHL seikkailuineen, mikäli Kalpan joukkue on todellakin koossa näillä Konttisilla ja kumppaneilla... Ensi kaudeksi jo KHL:lään?
Halonen? KalPan viime talvi lienee pisin lähivuosista jos pahemmaksi pystyy laittamaan niin ihmettelen. Joukkue varmaankin hyvin lähellä sitä joka joustokaukalossa kaartelee syksyllä. Anssi Laine näytti keväällä että junioreista saadaan irti ehkäpä enemmän kuin anttioreista. Varttuneempaa osastoa lähti kauden loppupuolella ja lopuksi pois kopista. Nälkä motivoi ja sen pitää näkyä kentällä.

Kysymysmerkkejä ei voi väheksyä, tottakai niitä on tämmöisen sukelluksen jälkeen ja jumboja katsellaan suurennuslasin takaa herkemmin. Lupaavimmat junnut, Kapanen, Kinnunen, Pitkänen, Lyytinen ja Seppälä. Lukumäärällisesti kentällisen verran ansaitsee näytönpaikan muuallakin kuin penkin pään ja poppariosaston välimaastossa. Kultainen a-junnu sukupolvi on ulkoistettu, on aika kasvattaa uusia tommijokisia, mikkokukkosia..jotainvitunriekkisiä.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Se, että "Konttinen ja kumppanit" nyt jäivät viimeisiksi vahvistuksiksi ei varmasti ulkopuolisille kovin ruusuista kuvaa KalPan tulevan kauden rosterista anna, mutta toisaalta kokoonpanoa on ennen näitä viimeisiä soppareita täydennetty jo kahdeksalla uudella pelaajalla. Ja taatusti kokoonpano kalpenee nimekkyydessä monelle muulle, mutta minusta on aika omituista sanoa, että meillä on mestisrosteri vahvistettuna parilla liigajätkällä, kun vakituiseen kokoonpanoon kuitenkin on Voutilainen, Keränen, Rissanen, Kapanen, Timonen, Jokela, Koivisto, Halonen, Kolehmainen, Mutanen, Junnila, viime kauden jälkeen ehdottomasti Kinnunen... tavoite ei ole suora playoff-paikka vaan sijat 7-10 (ja varmaankin enemmän juuri 9-10) ja ns. "kaiken mennessä putkeen" tuo on ihan mahdollista. Katsotaan nyt. Se nyt tietysti on ihan luonnollista, että KalPaa seuraamattomalle Heikki Liedes, Joonas Lyytinen ja Mikael Seppälä aiheuttavat lähinnä "Kukas vittu"-reaktioita.

Näin siis Liigan osalta. CHL:ään osallistuminen vaikuttaa kyllä tällä hetkellä kesää aika pöhköltä idealta. Rosteri on aika lailla samanlaajuinen kuin viime kausillakin ja lukumäärällisesti nuo rosterit ovat tuupanneet olemaan liian ohuita Liigaankin, nyt sitten vielä mestariliigaa siihen päälle.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Samaa mieltä kuin yllä. Ei edes pahalla tahdollakaan voi sanoa KalPaa Mestisjoukkueeksi. Tulleista vain tasan yksi on sellainen Mestiksestä tullut, jolle on ajateltu isompaa roolia eli Ruohomaa. "Konttinen ja kumppanit" = Konttinen ja Nuutinen. Kaikki muut tulleet ovat hyviä Liiga pelaajia (joihin lasken myös Hyvärisen). Osa (esim. Jokela, Kilpeläinen) erinomaisia.
Jatkavat pelaajat, joista osa jo useamman kauden pelanneita, eivät muutu yht'äkkiä mestispelaajiksi. Esim. Liedes toi mielestäni juuri kaivattua fyysistä pelaamista alempiin kenttiin.

Rosteri on ihan asiallinen Liiga joukkue. Tosin vähän kapea kärjeltään.

Minusta noi CHL-pelit on hyvä asia. Saadaan kovia harjoitusotteluita alle. Kokoonpanot ja pelilliset asiat näkee heti missä mennään kun vastus on tasokas. Päästään hyvin heti pelitapaan kiinni ja harjoittelemaan erilaisia tilanteita. Ja mielenvirkistystä myös ettei aina tarvitse pelata samoja kotimaisia vastaan. Heitä vastaan pelataan ihan tarpeeksi kauden aikana.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Ensi kauden osalta ollaan mielestäni joukkuetta rakennettu todella järkevästi - talous edellä, kuitenkaan urheilullisuutta unohtamatta. Kyllä tällä joukkueella taistellaan siitä kymmenennestä sijasta. Siihen se kuitenkin ilman suonenvetoa tulee valitettavasti jäämään.

Toivottavasti tämä syöksykierre pysähtyy tähän kauteen. Toivottavasti tästä nipusta löytyy uusia salmisia ja kiiskisiä. Toivottavasti tästä kaudesta alkaa taas uusi nousu. Luotan Virran Pekkaan.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Kokonaiskuva on kauttalinjan hieman nuorentunut ja kokemusta on menetetty mutta kuten jo edellä tuli esille maalivahtiosasto ja valmennus ovat taas vahvemmilla. Eli etukäteen katsottuna ei ainakaan huonommassa jamassa olla kuin viimekaudella.
Kai tässä hieman kahtotaan mikä osasto toimii hyvin kauden alussa, jos puolustuspelaaminen toimii eikä muu kaipaa lisiä kuin hyökkäyspuoli ja maalinmättö niin luulenpa että kyllä sieltä vielä hommataan parikin tykkiä jeesaamaan, vaikka lyhyemmilläkin papereilla. Kun seuran pelillisestä ja lopulta myös taloudellisesta henkiinjäämisestä alkaa olla kyse, niin tuotetta on pakko täydentää vaikka sitten sillä kuuluisalla jonkinlaisella riskillä. Isompi riski on odotella kuinka kauan Kilpeläinen jaksaa hyppiä kiekkojen eteen 400 ylimääräistä kertaa illassa : X
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ketjulottoa?

Minkäslaisia ketjuviritelmiä kanssa keskustelijat ovat muodostaneet?

Itse lähtisin kahdella selvällä hyökkäyspainotteisella liikkeelle;

Keränen-Rissanen-Voutilainen
Kapanen-Ilomäki-Ruohomaa

Kolmoseksi ja nelonen olisi mallia:

Hyvärinen-Kinnunen-Mutanen
Kolehmainen-Harjama-Liedes

Näin rannalle jäisi ylempiin kenttiin Pitkänen ja Nuutinen
Sekä alempiin kentttiin Junnila + junnut

Toki kahteen ensimmäiseen voisi kokeilla rouhijaa tekemään tilaa, mutta näillä viritelmillä ne tekisivät töitä väsyttääkseen vastustajia.
Mikä johtaisi siihen, että kahdelle ensimmäiselle kentälle jäisi enemmän aikaa itse pelintekemiseen.
Mitäs mieltä näistä?
Minkälaisia ajatuksia muilla on tulevan kauden peluutuksesta ja ketjuviritelmistä?
 

Yakuza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hokki, IPK
KalPa etsii vielä yhtä kärkilaituria. Tiedottaja oli kirjoittanut asian virheellisesti, mutta nyt lause on korjattu. Ja Kapanen itsekin sanoi, että hakusessa on vielä yksi kärkiketjun laituri.

"KalPa seuraa pelaajamarkkinoita sekä try out -pelaajien ja mahdollisten Pohjois-Amerikkaan siirtyvien pelaajien tilanteita ja reagoi tarvittaessa."
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän Rissanen ykkössentterinä on kova riski. Jotenkin jäi SaiPassa sellainen kuva, että voisi olla huikea mutta jostain puristaa. Etenkin tämä kausi oli pettymys. Ehkäpä koko joukkueen suurin pettymys odotuksiin nähden. Toivottavasti saa nyt kotiseudullaan ulosmitattua potentiaalinsa kokonaan.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
KalPa etsii vielä yhtä kärkilaituria. Tiedottaja oli kirjoittanut asian virheellisesti, mutta nyt lause on korjattu. Ja Kapanen itsekin sanoi, että hakusessa on vielä yksi kärkiketjun laituri.

"KalPa seuraa pelaajamarkkinoita sekä try out -pelaajien ja mahdollisten Pohjois-Amerikkaan siirtyvien pelaajien tilanteita ja reagoi tarvittaessa."

Ehkä, ehkä ei. Jossain vaiheessa sanottiin että kärkiketjuissa pisteiden tekoon kykenevää laituria etsitään, mutta tuossa taas sanotaan vaan että pelaajamarkkinoita seurataan. En ihmettelisi, jos sieltä lopulta tulisi jotain ihan muuta, jos mitään. Hienoahan se olisi jos vielä joku saataisiin, yksikin oletusarvoisesti lähemmäs 30 pojon äijä kohentaisi joukkueen kapeaa kärkeä paljon.

Jugger77 kirjoitti:
Kyllähän Rissanen ykkössentterinä on kova riski. Jotenkin jäi SaiPassa sellainen kuva, että voisi olla huikea mutta jostain puristaa. Etenkin tämä kausi oli pettymys. Ehkäpä koko joukkueen suurin pettymys odotuksiin nähden. Toivottavasti saa nyt kotiseudullaan ulosmitattua potentiaalinsa kokonaan.

On riski, kyllä. Minulle tulee mieleen Antti Kerälä, jolta odotettiin paljon viime kauden alussa eikä onnistunut vastaamaan huutoon. Toivottavasti Rissanen KalPassa ei osoittaudu ihan yhtä suureksi pettymykseksi. Paljon toki riippuu siitä, kaavaillaanko Jukka Voutilaista sentteriksi vai laituriksi, koska jos hän pelaa sentterinä niin hän on sitten se ykkössena. Saapa nähdä. "Todella hyviä" laitureita on KalPalla niin vähän, että Voden pitäisi vähän pakostakin pelata laidassa.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Edelliset pohdinnot tiivistettynä: Vode on pakko laittaa keskelle ja ykköseksi ja Rissanen kahtoo minkä verran irti saa ohessa : Z
Junnilaa laitetaan vielä nykyäänkin ihan turhaan vauvanrattaisiin koska vaikka kyseessä ei olekkaan Crosbyn sukulaispoika niin kylläse silti on käypää työtä tehnyt ja alkaa olla kokeneimpia ukkoja koko revohkassa eli hää voisi hiukan kiertää kokoonpanossa ainakin kenttien 2-4 välillä ihan huoletta. Tuskin häviää mittelöissä muihin yhtään enempää tällähetkellä. Harvat maalinsakin tehnyt oikeaan päähän kenttää. Ei ole oikein varaa istuttaa ketään missään jemmassa kun on senverran kapeaa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Pakko on sanoa, että Ilveksen ja Tapparan tämänpäiväiset hankinnat (Teddy Da Costa, Patrik Moisio, Saku Salmela) sekä Antti Kerälän siirtyminen Ässiin ovat vähän "avanneet" silmiäni pelaajamarkkinoiden suhteen. Näin ollen jos KalPa on vielä yhden hyökkääjään hankkiakseen, mihin ei välttämättä kannata sokeasti luottaa, niin vaikkapa HIFK:ssa viime kaudella ihan mukiinmenevästi pelannut Janos Hari tekisi minut jo aika onnelliseksi. Ehkäpä sieltä ei tosiaan ole hirveästi löydettävissä mitään tehotykkejä enää.

Ilveksestä monoa saanut Jekimovskin kelpaisi, ellei luultavasti olisi saanut kenkää ihan syystä. Jotain loukkaantumisia vissiin ollut varjostamassa viime aikoina.

Tuolta kotisivuilta pelaajalistaa selaamalla voi huomata ainakin jotain muutoksia pelaajien viimekautisiin mittoihin:

Miika Koivisto 184/88 (oli ennen kevyempi)
Mikael Seppälä 185/86 (kevyempi viime kaudella, oisko ollut 82 kg)
Jussi Timonen 183/92 (pari kiloa lisää)
Juuso Riikola 182/82 (vihdoin yli 80 kg : ) )
Jaakko Rissanen 182/82 (paino oli mielestäni ennen SaiPa-keikkaa jotain 78 kg)

Toivottavasti pitävät paikkansa, erityisesti nuo Koiviston ja Riikolan vankistumiset olisivat ihan tervetullutta kehitystä. Toisaalta listassa on sitten mm. Toni Hyvärisen painoksi merkitty 93 kg, mihin en nyt ihan heti usko, joten ota näistä selvää.
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Henri Kiviaho siirtyy Dallas Starsin organisaatioon.

Uutiset - Henri Kiviaho siirtyy Pohjois-Amerikkaan

Sinänsä sääli, kehitys oli lupaavaa ja olisi ollut hienoa nähdä sille jatkoa ensi kaudella KalPassa. Nyt sitten Smura on Kilpeläisen kakkonen ja vissiin vaihtoehtoja vähän kokeneemmaksi kirittäjäksi etsitään.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
tulikaste, hyviä pointteja. Tuo Seppälä on 187cm pitkä, ei 185cm mutta yleensähän kaikkien KalPalaisten pituus valehdellaan ylöspäin. ;)

Kiviahon siirto Dallasiin tuli kyllä yllärinä, en kyllä pitänyt poikaa niin lahjakkaana. Smuran varassa on vähän heikkoa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kiviahon siirto Dallasiin tuli kyllä yllärinä, en kyllä pitänyt poikaa niin lahjakkaana. Smuran varassa on vähän heikkoa.
En nyt pidä tuota siirtoa yllätyksenä sen jälkeen kun sopimuksen sai.

Dallas haluaa itse olla päättämässä Kiviahon pelaamisesta ja sitä ei saa KalPassa tehdä kun Kilpeläinen pelaa sen n.45 peliä.
Tuolla jäljelle jäävällä 15 pelillä ei juuri kehitystä saa vaan pitäisi päästä pelaamaan ja siihen jopa se farmin farmi on hyvä paikka.

Varsinkin kun Kiviahon tapauksessa ei ole kyseessä mikään ikäluokkansa huippulupaus vaan enemmän niitä arpoja joiden osuessa kohdalleen voi olla tyytyväinen.
Kovaa työtä vaatii Kiviaholta päästä pelaamaan edes AHL:ssa, todennäköinen osoite lienee ECHL tai joku vastaava.
 

Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Kuopiossakin pelannut Otto Honkaheimo on purkanut sopimuksensa Lukon kanssa. Hyökkäyspää toki kaipaa vielä täsmähankintaa, mutta olisiko tässä puuttuva palanen varsin kapeaan ja kokemattomaan pakistoon?

edit. KalPalla on tuskin kuitenkaan missään nimessä varaa maksaa yli 100k€ palkkaa Otolle...
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Kuopiossakin pelannut Otto Honkaheimo on purkanut sopimuksensa Lukon kanssa. Hyökkäyspää toki kaipaa vielä täsmähankintaa, mutta olisiko tässä puuttuva palanen varsin kapeaan ja kokemattomaan pakistoon?

edit. KalPalla on tuskin kuitenkaan missään nimessä varaa maksaa yli 100k€ palkkaa Otolle...

Kaipa se minunkin on lopetettava vähitellen tämä hiljaiselo palstalta.

No en oikein nää käyttöä Honkaheimolle. Pakisto kaipaa eniten kiekollisuutta, eikä mitään puukättä, joka ei omassa päässäkään kovin varma ole. Mielikuvat Lukosta ainakin ovat todella hidas ja epävarman oloinen omassa päässä. Sitä paitsi kyllä tuossa pakistossa ihan riittävästi JuTin, Halosen ja Jokelan takia on kokemusta.
Mun näkemys on myös se, että kaikki rahat vaan kunnon hyökkäyspään hankintaan. Toki riippuen kuinka paljon sitä pelivaraa on vielä jäljellä. Pitäisi olla kyllä aika hyvin vielä varaa pelaajabudjetissa, jos kerta tuo noin 2,2 miljoonaa on ensi kauden pelaajabudjetti.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
HIFK julkisti jo sopimuksen Honkaheimon kanssa, joten taisi olla kauan sitten sovittu siirto. Saa nähdä tuleeko KalPaan enää pelaajia ennen kauden alkua, veikkaan että kauden ajaksi on jätetty vähän budjettiin pelivaraa ja näillä mennään.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Oli pakko tulla kyselemään, että mitä Siellä Kuopiossa oikein tapahtuu? Neljään päivään ei yhtään viestiä palstalle ja ainut "kova" nimi, joka on julkaistu on Kilpeläinen. Muut tyyliin mestistason jyriä, näilläkö meinataan pärjätä chllässä? Onneksi liigasta ei voi pudota vai mitä....

Ei ole tarkoitus vittuilla, vaan ihmetellä, että mitä on tapahtunu Savon ihmeelle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös