Mainos

KalPa kaudella 2014–2015

  • 507 923
  • 1 196

Uncle Ben

Jäsen
Kausi 2013-2014 on toki vasta alkanut, joten seuraavan kauden joukkueen hahmottaminen on tässä kohtaa vielä osin ennenaikaista. Toisaalta monen pelaajan sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen ja usein ensimmäisiä jatkosopimuksia julkistetaan jo syksypuolella, joten siinä mielessä seuraavan kauden joukkueen suunnittelu on jo ajankohtaista. Tällä palstalla myös arvostellaan usein ”toimiston” tekemisiä jälkikäteen, mutta jälkiviisauden sijaan nyt olisi mahdollisuus antaa seurajohdolle vinkkejä etukäteen. Kuinka siis seuraavan kauden joukkue kuuluisi kasata, kenelle jatkosopimuksia ja millaisia vahvistuksia tarvitaan ulkopuolelta.

Keskustelun pohjaksi pitää tietysti laittaa omaa hahmotelmaa kehiin. Nämä saattavat toki vaikuttaa hupaisille vaikkapa ensi keväänä, kun juuri alkaneen kauden näytöt on kaikkien osalta annettu, mutta sehän tästä hommasta juuri haasteellista tekeekin. Ratkaisuja on tehtävä tietyssä määrin etukäteen ja tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa.

Joka tapauksessa sopimus ensi kaudesta on jo tässä kohtaa seuraavilla hyökkääjillä: Jasse Ikonen, Heikki Liedes, Joona Harjama, Jukka Voutilainen, Kasperi Kapanen, Janne Kolehmainen ja Jyri Junnila. Sopimus päättyy seuraavilta: Antti Kerälä, Luke Pither, Ossi Saarinen, Petri Lammassaari, Joonas Riekkinen, Kalle Kerman, Sami Kapanen ja Artturi Lehkonen. Omassa skenaariossani tarjoaisin jatkosopimusta Joonas Riekkiselle ja mahdollisesti myös Luke Pitherille. Artturi Lehkosen varmaan useimmat pitäisivät mielellään mukana, mutta veikkaanpa, että häntä ei KalPan riveissä enää ensi kaudella nähdä. Kerälä tai Lammassaari voivat tietty esittää vielä hyviäkin otteita, mutta tässä vaihtoehdossani he jäisivät ilman jatkoa, kuten myös Saarinen ja Kerman, lisäksi Kapanen Senior lopettanee joka tapauksessa tähän kauteen.

Kovan tason senttereistä on yleisesti puutetta, eli selvän ja varman ykkössentterin hankkiminen olisi luultavasti turhan kallista. Niinpä Voutilainen toimikoon jatkossa(kin) ykkössentterinä. Kakkossentterin rooli voisi olla edelleen Luke Pitherin heiniä tai sitten hänen tilalleen yritettäisiin houkutella esimerkiksi Jaakko Rissanen takaisin Lappeenrannasta. Kolmosta voisi kenties johtaa Joona Harjamakin, mutta omassa vaihtoehdossani sopimusta tarjotaan yhdelle Mestiksen kärkisenttereistä eli Toni Jalolle. Jalo on TPS kasvatti, joka siirtyi täksi kaudeksi Sportista Jukureihin. Nelosen keskeltä löytyy Joonas Riekkinen, Jasse Ikosen pitäisin mieluusti laitahyökkääjän tontilla.

Laituriosastolle yritetään saada yksi kova nimi ja se olkoon tässä tapauksessa Tuomas Kiiskinen. On toki hyvin mahdollista, että Kisu jatkaa KHL:ssä tai muualla ulkomailla, mutta ehkä se nyt ei aivan kiveen hakattua kuitenkaan ole. Taloudellisesti ajatellen Kiiskisen hankinta on tietty hyvin lähellä epärealistista, mutta koitetaan säästää toisaalla. Henri Ikosella on vielä tulevasta kaudesta sopimus KalPan kanssa, joten oletetaan hänen nyt tässä yhteydessä palaavan Kuopioon ensi kaudeksi. Lisäksi kolmosen tai nelosen laitaan haetaan vielä vahvistusta Mestiksestä, esimerkiksi KalPasta lähtöisin oleva, viime kaudella SaPKon sisäisen pistepörssin voittanut ja täksi kaudeksi Mikkeliin siirtynyt Niko Laakkonen. Tällöin hyökkäys voisi näyttää esimerkiksi tällaiselta:

Henri Ikonen - Jukka Voutilainen - Tuomas Kiiskinen
Jasse Ikonen - Luke Pither - Kasperi Kapanen
Janne Kolehmainen - Toni Jalo - Niko Laakkonen
Heikki Liedes - Joonas Riekkinen - Jyri Junnila
Eetu Patronen - Saku Kinnunen - Joona Harjama
 

Uncle Ben

Jäsen
Puolustuksessa vaihtuvuus jää pienemmäksi. Sopimus jatkuu Miika Koivistolla, Antti Halosella, Adam Masuhrilla, Jussi Timosella ja Juuso Riikolalla. Sopimus päättyy Marko Kauppisella ja Jeff Fossilla.

Fossin näytöt liigapeleistä ovat vielä vähäiset, mutta omassa vaihtoehdossani hän nyt jäisi ilman jatkoa. Hänen tilalleen pääosin puolustavan puolustajan rooliin hyvä vaihtoehto olisi seuran oma kasvatti Rasmus Rissanen AHL:n Charlotte Checkersistä. Rissasen sopimus päättyy tähän kauteen ja paluu Eurooppaan lienee hyvin mahdollista. Kauppisen mielellään pitäisin riveissä mukana, mutta hän lienee suhteellisen kallis mies, joten voi olla että hänen tilalleen tarvittaisiin jotain nuorempaa/halvempaa vaihtoehtoa. Niinpä sopimusta voitaisiin tarjota tällä erää Allsvenskanin Asplöveniä edustavalle Marcus Fageruddille. Hän on nuori hyökkäävä puolustaja, joka mm. takoi pari kautta sitten Luulajan junnuissa hirmuiset tehopisteet ja on aloittanut hyvin myös tämän kauden Asplövenissä (7 peliä, 5 maalia). Mikäli sitten Rissasen tai Fageruddin palkkapyyntö nousee liian korkealle, niin hyvä vaihtoehto olisi myös Mestiksen kärkipakkien joukkoon noussut KalPan oma kasvatti Lasse Lappalainen.

Pakkiosaston voisi siis kasata esimerkiksi tähän tapaan, Joonas Lyytinen omista junioreista täydentää kahdeksan pakin kokoonpanon.

Miika Koivisto - Adam Masuhr
Jussi Timonen - Marcus Fagerudd
Rasmus Rissanen - Juuso Riikola
Antti Halonen - Joonas Lyytinen

Maalivahtiosastolla sopimus päättyy molemmilla veskareilla. Tuokkola on ollut alkukauden todella hyvä, joka voi tarkoittaa sitä, että KalPan rahkeet eivät riitä pitämään häntä Kuopiossa enää ensi kaudella. Kiviahon taso liigassa on edelleen hiukan arvoitus ja niin kauan kuin Tuokkola on pelikunnossa, pelejä tuskin kovin montaa hänellä jää. Haetaan siis maalivahtiosastollekin jotain vaihtoehtoista ratkaisua. Niinpä ykkösveskariksi hankitaan Tomi Karhunen Kärpistä. Toki sillä edellytyksellä, että hän on Tuokkolaa selvästi halvempi vaihtoehto. Joka tapauksessa Jussi Rynnäs on Kärppien ykkönen kahden vuoden sopimuksella, joten Karhunen voisi haluta suurempaan vastuuseen toisaalle. Karhusta sitten kirittämään nuori veskari Timråsta, Jonathan Iilahti. Tai vaihtoehtoisesti kokeneempi, mutta Jyväskylässä Tarkin (ja Rajaniemen) varjoon jäänyt Joni Myllykoski. Sekä Iilahdella että Myllykoskella pitäisi olla ihan hyvät edellytykset kakkosveskarin rooliin, niin että heille tulisi myös oikeasti pelattuja pelejä, ei pelkästään luukkuvahdin hommia. Toki olisivat varmasti myös Kiviahoa kalliimpia vaihtoehtoja.

Veskarit siis:

Tomi Karhunen
Jonathan Iilahti

Hyökkäyksestä siis poistuisivat Kerman, Kapanen, Kerälä, Lammassaari, Saarinen ja Lehkonen. Heidän tilalleen palkattaisiin Kiiskinen, Ikonen, Jalo ja Laakkonen (plus junioreista Patronen ja Kinnunen). Puolustuksesta pois jäisivät Kauppinen ja Foss, tilalle tulisivat Fagerudd ja Rissanen (plus junioreista Lyytinen). Maalivahdit vaihtuisivat, eli Tuokkolan ja Kiviahon tilalle Karhunen ja Iilahti. Pelaajien palkkoja on tietysti vaikea tietää ja arvioida, mutta ehkä tuo joukkue voisi olla vähän halvempi kuin tämän kauden porukka. Onko se silti liian kallis, en osaa sanoa. Luultavasti pelaajiin käytettävissä oleva rahamäärä tulee kuitenkin ensi kaudella edelleen pienenemään. Siltä nuo yleisömäärät ainakin tällä erää vaikuttavat.

Mutta olkaa hyvä ja arvostelkaa ja laittakaa itse paremmaksi. Pitäen kuitenkin talouden realiteetit mielessä.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muuten olen hyvinkin samoilla linjoilla avaajan kanssa, mutta itse ottaisin isonkin taloudellisen riskin ja palkkaisin jonkun kovan sentterin ykkösen keskelle. Jotenkin tuntuu, että joku maaliruisku-hampaaton kanukki voisi tuoda yleisöä halliin.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muuten olen hyvinkin samoilla linjoilla avaajan kanssa, mutta itse ottaisin isonkin taloudellisen riskin ja palkkaisin jonkun kovan sentterin ykkösen keskelle. Jotenkin tuntuu, että joku maaliruisku-hampaaton kanukki voisi tuoda yleisöä halliin.
Kauppinen ykkösen sentteriksi savon nummeliniksi, äkkiä kansalaisuus hakuun...

Jotenkin herttaisia nuo hahmotelmat joissa nykyään pelaavaan kokoonpanoon mahtuvat ukot polkastaan vitoskenttään ja tilalle ripotellaan uusia "koivistoja, laaksoja, saloja, lundbohmeja, tsädäm virtaloita, ".

Kimmo Timonen on se ainut nimi mitä yleisö saattaisi tulla katsomaan, kukaan muu ei hyvänpäivänkatsojille kerro mitään. "Näin se vaan menee".
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Jotenkin herttaisia nuo hahmotelmat joissa nykyään pelaavaan kokoonpanoon mahtuvat ukot polkastaan vitoskenttään ja tilalle ripotellaan uusia "koivistoja, laaksoja, saloja, lundbohmeja, tsädäm virtaloita, "

Jep, samaa ajattelin itsekin.

Yllä tehtyyn hahmotelmaan kommenttia sen verran, että jättäisin Fagerruddin puremaan tuppia Ruotsin maalle ja antaisin Halosen hoitaa sitä isännän roolia alakerrassa, kun sitä puolta siellä tarvitaan enemmän, kuin hyökkäävää pakkia.

Harjamalle ja Kinnuselle soisin mahdollisuuden pelata vakiokokoonpanossa ja antaa näiden ****** Mestis-hakujen kokeilla ihan jossain muussa joukkueessa.

Tilaa toki kyllä voi olla myös näille Mestis-miehille, koska Ikonen tuskin Kuopioon ensi kaudeksikaan tulee, enkä usko Kiiskisenkään näin tekevän. Eri asia sitten on, onko mitään järkeä näitä Mestis-ukkoja tänne tuoda.

Näin minä näen ensi kauden:

? (Tshekin/Slovakian passin omaava) - Jukka Voutilainen - ? (Kanadan passin omaava)
Jasse Ikonen - Luke Pither - Kasperi Kapanen
Janne Kolehmainen - Saku Kinnunen - Joona Harjama
Heikki Liedes - Joonas Riekkinen - Jyri Junnila
Eetu Patronen - ? - ?

Miika Koivisto - Adam Masuhr
Jussi Timonen - Antti Halonen
Jeff Foss - Juuso Riikola
? - ?

Maalivahdit:

1.? (Joku muu kuin Tomi Karhunen)
2.?

Ulkomaalaisia peräänkuulutan siksi, että viime aikoina on tullut ulkomaan hauista enemmän onnistumisia, kuin floppeja ja sieltä voi löytää hyvän miehen halvallakin.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Minunkin mielestäni ensi kauden joukkueessa, mitä tuntuu aika jännältä pohtia jo näin lokakuussa, tulee olemaan paljon enemmän samaa nykyisen kanssa kuin voisi tuosta suuresta loppuvien hyökkääjäsoppareiden määrästä luulla. Jatkoa tarjoaisin Uncle Benin tapaan Riekkiselle ja varauksella Pitherille, sekä Fossille jos vain jatkaa nykyisenkaltaisia otteita. Tietenkin Tuokkolalle ja Lehkoselle myös, mutta nämä nyt vie joku muu joko isommista piireistä Suomessa tai Venäjällä. Peki ja Arsi ovat meidän uudet Kossu ja Sakke, eikä ensi kaudella auta kuin taas "tehdä" uudet. Kerälä on ollut hyvistä pleijarinäytöistä huolimatta pettymys, kuten myös Lammassaari joka tuntuu olevan koko ajan muutenkin hajalla. Kerman ja Saarinen saavat muuten vain lähteä, on jo nähty. Itse asiassa Lammassaari ei edes mahtuisi nykyiseenkään suosikkikokoonpanooni, mutta kaipa Lamppu jonnekin sinne ängetään.

Harjama ja Kinnunen ovat sen verran lupaavia nimiä, että ansaitsevat vakio- ja näytönpaikan ensi vuoden(kin) edustusjoukkueesta. Kiiskinen olisi hieno kotiutus jo tässä vaiheessa, mutta epäilen vahvasti että myöhemmäksi menee. Pakarisesta voi sanoa samaa, mutta en näe miksei HIFK tekisi jatkosopparia. Rissanen kuuluu samaan kategoriaan, miksikään ykköstähdeksi ei tietenkään tulisi. Nebulalla on itse asiassa oikein hyvä hahmotelma tuossa jo kasassa, mutta lähinnä nimenomaan joku "Pakarinen" olisi minun ehdotukseni tuohon tsekin/slovakin tilalle. Tosin joku tuollainen ulkomaanarpa voisi myös olla hyvä idea. Voutilainen nyt voi jatkaa sentterinä, tai sitten Pither ykkössenana, tai sitten joku uusi siihen taas ja Pither kakkosen keskelle ja Voutilainen laitaan. Jos nyt pystyy kohta enää ollenkaan pelaamaan koko äijä.

Kauppisen aika on ehkä tosiaan ohi tämän kauden jälkeen, paljon riippuu nähdäkseni mahdollisen jatkosopparin hinnasta seuralle. Puolustuksessa on Eppu Rissanen lupaava nimi, jolle tulee suoda näytönpaikkoja edustuksessa muutamassa pelissä jo tällä kaudella loukkaantumisten iskiessä. Ensi kaudella vielä enemmän. Riikola vakituiseksi nimeksi pakistoon. Rissanen ei kuitenkaan käy ehkä KalPan "seitsemännestä pakista" vaan joku uusi nimi vielä kaivattaisiin. Tämä Rasmus Rissanen nyt tosiaan voisi olla ihan hyvä haku/kotiutus, tai vielä yksi kovanaamapakki, sellainen oikeasti jättimäinen : )

Tomi Karhunen ei kiitos, suli karmealla tavalla yhden pelin aikana Pelicansia vastaan keväällä 2012 eikä tuo 91-torjuntaprosentti viime kaudelta ole sitä mitä KalPan(kaan) ykkösveskarilta kaivataan. Kakkosena voisi hyvinkin mennä, tosin Kiviaho voisi edelleen jatkaa siinä jos tämän liigakauden pelit sujuvat mallikkaasti.
 
Viimeksi muokattu:

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Lähinnä siksi noita ulkkareita tuonne hamusin, että viimeisimmät kokemukset Tsekeistä/Slovakeista ovat muistini mukaan olleet varsin positiivisia ja heillä on kuitenkin yleensä se henkilökohtainen taito hyvin hyppysissä. Kanukkia (tai miksei myös jenkkiä) taas sen takia, että viimeisimpien scouttausten (Lannon, Pither, Foss) perusteella KalPalla on melko hyvät kykyjenetsijät tuolla rapakon takana ja Voutilainen + slaavilainen taito ja P-Amerikkalainen peräänantamattomuus voisi olla melko hyvä yhdistelmä. Lisäksi, nykyisellä KalPan scouttauksella tuskin tarvitsee mitään hirveitä palkkojakaan pistää pinoon, kun on pystytty löytämään potentiaalisia kavereita hieman alemmistakin sarjoista.

Minä en ainakaan tarvitse mitään tähtistatuksella olevia ulkomaan vahvistuksia jos heitä on ilo seurata kaukalossa. Yleensä tälläiset kaverit vielä saattavat jäädä seuraavaksikin kaudeksi pelaamaan, elleivät sitten voita pistepörssejä, jolloin KHL vie. Ruotsalaisia vahvistuksia hieman karsastan, vaikka Masuhr olikin täysi napakymppi sieltä.

Mestiksestä voidaan ottaa aina joku lupaava kaveri kokeelle, mutta en todellakaan halua nähdä mitään Toni Jaloja sun muita kolmosketjussa vakiintuneella paikalla, vaan nimenomaan niin, että ajetaan rauhassa sisään ja katsotaan, miten kaveri kehittyy aivan, kuten Koiviston kanssa tehtiin.

Minä kyllä muuten pitäisin Kauppisenkin ensi kauden joukkueessa, mutta ehkä J.Riikolankin pitäisi jo saada säännöllistä peli-aikaa, että saadaan hänestä tulevaisuuden Kauppinen. Pakisto on ensi kaudellakin varmasti kunnossa, enkä näe, että sinne mitään isompia hankintoja tarvitsee tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Tomi Karhunen ei kiitos, suli karmealla tavalla yhden pelin aikana Pelicansia vastaan keväällä 2012 eikä tuo 91-torjuntaprosentti viime kaudelta ole sitä mitä KalPan(kaan) ykkösveskarilta kaivataan.

Pienenä tarkennuksena sanottakoon, että se oli Johan Backlund eikä Karhunen, joka silloin 2012 pelasi Pelicansia vastaan. Karhunen oli tuohon aikaan Slovan Bratislavassa. Itse pitäisin kyllä Karhusta tässä tilanteessa aika realistisena hakuna, jos Oulussa ei ykkösmaalivahdin paikka aukea hänelle.
 

Uncle Ben

Jäsen
Yllä tehtyyn hahmotelmaan kommenttia sen verran, että jättäisin Fagerruddin puremaan tuppia Ruotsin maalle ja antaisin Halosen hoitaa sitä isännän roolia alakerrassa, kun sitä puolta siellä tarvitaan enemmän, kuin hyökkäävää pakkia.

Nämähän eivät sinällään ole vaihtoehtoja keskenään, Antti Halosella on joka tapauksessa sopimus ensi kaudesta. Mutta koska hänen lisäkseen sopimus on vain neljällä muulla puolustajalla, niin jotain lisää tarvitaan joka tapauksessa. Se on toki sitten eri asia tarvitaanko enemmän puolustusorientoituneita vai hyökkäyspään ratkaisuihin kykeneviä pakkeja.

Mestiksestä voidaan ottaa aina joku lupaava kaveri kokeelle, mutta en todellakaan halua nähdä mitään Toni Jaloja sun muita kolmosketjussa vakiintuneella paikalla, vaan nimenomaan niin, että ajetaan rauhassa sisään ja katsotaan, miten kaveri kehittyy aivan, kuten Koiviston kanssa tehtiin.

No eipä tietenkään kenellekään kuulu mitään vakiopaikkaa johonkin ketjuun tai pakkipariin, jos peliesitykset eivät sitä edellytä. Siis tyyliin, jos Saku Kinnunen vain on kokonaisvaltaisesti parempi kolmossentteri, kuin esimerkiksi mainittu Toni Jalo, niin ei ole mitään ongelmaa peluuttaa Saku Kinnusta kolmossentterinä. Itse en vain pidä sitä mitenkään itsestäänselvyytenä. Pointti on kuitenkin se, että ihan rosterin laajuuden vuoksi joukkoon tarvitaan ukkoja, mahdollisesti jopa enemmän kuin omassa hahmotelmassani oli, enkä valitettavasti usko, että kaikkia paikkoja voidaan täyttää pelkästään junnuja kokoonpanoon nostamalla. Enkä toisaalta näe järkevänä hankkia liikaa valmiita (ja kalliita) ”liigajyriäkään”. Sieltä Mestiksestä on aikanaan tulleet esimerkiksi Jani Tuppurainen, Ville Varakas, Tapio Laakso ja Timo Salo, eivätkä he ole kuitenkaan estäneet vaikkapa Teemu Hartikaisen tai Iiro Pakarisen pääsyä liigaryhmään.

Pienenä tarkennuksena sanottakoon, että se oli Johan Backlund eikä Karhunen, joka silloin 2012 pelasi Pelicansia vastaan. Karhunen oli tuohon aikaan Slovan Bratislavassa. Itse pitäisin kyllä Karhusta tässä tilanteessa aika realistisena hakuna, jos Oulussa ei ykkösmaalivahdin paikka aukea hänelle.

Ja Bratislava tais vielä voittaa mestaruuden tuona keväänä.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Nämähän eivät sinällään ole vaihtoehtoja keskenään, Antti Halosella on joka tapauksessa sopimus ensi kaudesta. Mutta koska hänen lisäkseen sopimus on vain neljällä muulla puolustajalla, niin jotain lisää tarvitaan joka tapauksessa. Se on toki sitten eri asia tarvitaanko enemmän puolustusorientoituneita vai hyökkäyspään ratkaisuihin kykeneviä pakkeja.
Jos Foss jatkaa niin puolustavia pakkeja ei välttämättä tarvita lisää, mutta esimerkiksi Kauppisen jatkon kanssa en olisi oikein varma.
Miehen palkka on kuitenkin sen verran iso ja vaikka alkukausi on mennyt hyvin niin esim. Masuhriin verrattuna Kauppinen on hyvin yksiulotteinen pelaaja.
Enemmin tähän paikkaan juurikin ottaisi sieltä Mestiksestä tai jostain projektipelaajaa kun Koiviston ja Riikolan kehityksen kannalta molempien pitäisi päästä pelaamaan isossa roolissa.
Toki mielummin niin, että molemmat menevät pelillisessä roolissa Kauppisen ohi jo tällä kaudella.

No eipä tietenkään kenellekään kuulu mitään vakiopaikkaa johonkin ketjuun tai pakkipariin, jos peliesitykset eivät sitä edellytä. Siis tyyliin, jos Saku Kinnunen vain on kokonaisvaltaisesti parempi kolmossentteri, kuin esimerkiksi mainittu Toni Jalo, niin ei ole mitään ongelmaa peluuttaa Saku Kinnusta kolmossentterinä. Itse en vain pidä sitä mitenkään itsestäänselvyytenä. Pointti on kuitenkin se, että ihan rosterin laajuuden vuoksi joukkoon tarvitaan ukkoja, mahdollisesti jopa enemmän kuin omassa hahmotelmassani oli, enkä valitettavasti usko, että kaikkia paikkoja voidaan täyttää pelkästään junnuja kokoonpanoon nostamalla. Enkä toisaalta näe järkevänä hankkia liikaa valmiita (ja kalliita) ”liigajyriäkään”. Sieltä Mestiksestä on aikanaan tulleet esimerkiksi Jani Tuppurainen, Ville Varakas, Tapio Laakso ja Timo Salo, eivätkä he ole kuitenkaan estäneet vaikkapa Teemu Hartikaisen tai Iiro Pakarisen pääsyä liigaryhmään.
Kinnunen on näyttänyt tällä kaudella pärjäävänsä hyvin liigassa ja tuovansa oikeasti jotain lisäarvoa myös pelillisesti tällöin on turha tuoda "palkkasoturia" ulkopuolelta jos omista on jo siihen rooliin ja kykyjä on ylemmäksikin.

Riekkisen paikka nelossentterinä on sinänsä ihan ok mutta palkka vaan on turhan kova siihen rooliin, toki jos laidoille laitetaan sitten huomattavasti halvempia kavereita niin sentterinä voi pelata kalliimpikin mies.
Lehkosen en usko jatkavan KalPassa vaan siirtyvän ainakin Suomen sisällä jonnekin muualle, muista viimeistä sopimusvuottaan pelaavista hyökkääjistä en tarjoaisi jatkoa kuin Pitherille jos kausi menee hyvin, Riekkiselle ehkä jos palkkapyyntö on sopiva muut saavat etsiä uutta työnantajaa.

Maalivahtiosastolle tarvitaan kunnon ykkönen ja etsitäänkö sitä ulkopuolelta vai miten on sen ajan murhe.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Minkähänlainen jengi Kuopioon oikein saadaan koottua ensi kaudeksi. Kohtahan niitä uusia soppareita aletaan jo "salaa" tehdä ja KalPalla on iskeä valttikortiksi pöytään laskussa oleva organisaatio ja tällä hetkellä joukkueen sarjajumboksi ohjanneen Jari Laukkasen valmennus. Tarjolla on myös pelitapa, joka ainakin tällä hetkellä vaikuttaisi olevan tyystin hakusessa. En ole katsonut, minkälaisia sopimuksia Liigassa olisi loppumassa tämän kauden jälkeen, mutta ei ole vaikeaa uskoa, että KalPan vetovoima ja imu pelaajamarkkinoilla ovat vähentyneet merkittävästi ja että vaikeaksi menee saada varteenotettavia pelimiehiä mustakeltaiseen paitaan. En myöskään tiedä, miten tästäkin kaudesta luultavasti tehtävät taloudelliset tappiot vaikuttavat asiaan, mutta kyllähän näiden tiettyjen herrojen, joiden nimiä en enää edes halua mainita kauden 14-15 KalPasta puhuttaessa, sopimusten loppumisesta vapautuu aika tukku rahaa. Varmaankin sitä Kiiskistä kannattaisi koettaa houkutella kotiin kaikin keinoin ja niin KalPa kyllä varmaan tekeekin. Pakarinen, jos ei siirry peräti KHL:ään sitä ennen ja luvataan suurta vastuuta?
 

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miksi ihmeessä Pakarinen tulisi takaisin KalPaan? Eikös jossain vaiheessa kertonut pikkupojasta asti olleensa HIFK:n fani? Ja tällä kehityksellä ei todennäköisesti Suomessa ole kauan.

Ja Kiiskisen kannattaisi varmasti koittaa Sveitsiä jos ei KHL onnistu. Sopisi varmasti tyyliltään sinne ja voisi keräillä rahaa eläkekassaan. Kuopioon sitten ehkä reilun 5 vuoden päästä.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Miksi ihmeessä Pakarinen tulisi takaisin KalPaan? Eikös jossain vaiheessa kertonut pikkupojasta asti olleensa HIFK:n fani? Ja tällä kehityksellä ei todennäköisesti Suomessa ole kauan.

Ja Kiiskisen kannattaisi varmasti koittaa Sveitsiä jos ei KHL onnistu. Sopisi varmasti tyyliltään sinne ja voisi keräillä rahaa eläkekassaan. Kuopioon sitten ehkä reilun 5 vuoden päästä.

Eiköhän tänne näillä näytöillä ole aika vaikea hankkia yhtään "ykköskorin" miestä. Nuoria, nousevia kykyjä voisi yrittää, mutta heillekin pitäisi pystyä jotenkin järjellisesti perustelemaan, että Kuopiossa voi oikeasti kehittyä. Valmennuskaan ei kauheasti annetuilla näytöillä vakuuta, mutta peliaikaa nyt kuitenkin voitaneen taata kohtuullisen runsaasti.

Mielenkiintoista on kaiken kaikkiaan nähdä millainen ensi kauden joukkueesta muotoutuu. Lähtökohdat onnistumiseen ovat aika haasteelliset, mutta onneksi meillä on osaava ja ammattitaitonsa osoittanut urheilutoimenjohtaja.
 

Uncle Ben

Jäsen
Käsittääkseni Saku Kinnunen pelaa tällä erää jonkinlaisella junnusopparilla, joten varmaan yksi seurajohdon ensimmäisistä tehtävistä olisi jatkosopimuksen hierominen hänen kanssaan. Sikäli kun hänellä vain on haluja Kuopiossa jatkaa. Kinnunen on loukkaantumisten myötä saanut näyttöpaikan tällä kaudella ja on kieltämättä käyttänyt sen näyttöpaikkansa erinomaisesti.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Paras veto todennäköisesti olisi laittaa katse tuonne NCAA:n suuntaan. Nuoria, urallaan eteenpäin pyrkiviä ja ennen kaikkea halpoja yliopistopelaajia sisään.

K. Kapanen - H. Ikonen (mikäli tulee takaisin lainalta) - Voutilainen
"NCAA-haku" - "Pither" - "Lehkonen"
Kolehmainen - Harjama - J. Ikonen
Liedes - "Kinnunen" - Junnila

Timonen - "Kauppinen"
Koivisto - Masuhr
Riikola - "NCAA-haku"

"Tuokkola"
"Kiviaho"
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Timonen - "Kauppinen"
Koivisto - Masuhr
Riikola - "NCAA-haku"

Ei tarvitse hakea NCAA:sta ketään, sillä Halosen soppari kattaa vielä ensi kauden. Voihan seitsemänneksi pakiksi toki jo jo noutaa NCAA:sta jonkun valmistautumaan mahdollista jatkoa varten. Noin muuten aika samaa mieltä kanssasi kokoonpanosta. Joku stefanogiliati/patrickdavis voisi olla hyvä kokeilu.

Mitä tulee tuohon Pakariseen niin ehdotin vain siksi, että luulin miehen siirtyneen HIFK:hon lähinnä vähäisen KalPassa saadun peliajan takia. Ehkäpä kyseessä ei sitten niin kovin kasvattajaseurauskollinen kaveri ole että palaisi ja olisihan se kieltämättä uralla askel taaksepäin. Yllätyn todella suuresti jos Lehkonen jatkaa KalPassa, eiköhän tuo halua kauas pois tästä organisaatiosta. Stadin valoihin?
 

hessum63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat ja SuKiKa
Pakarinen

Ei toivottavasti vielä palaa kasvattajaseuransa Suonenjoen kiekkokarhuihin vielä vuosiin. Osti kuitenkin viime talon Suonenjoelta, joten tuskin kovin monta vuotta pelailee tsadissa. Nyt peliaikaakin olis tarjolla Kuopiossa, eikä tarttis seilata laiturista pakiksi tai sentteriksi.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Itse haluaisin nähdä Toni Hyvärisen vielä liigatasolla. Nuorella iällä koetut loukkaantumiset hidastivat melko ratkaisevasti läpilyöntiä liigassa. Mestis-urallaan on ilmeisesti säilynyt melko terveenä ja saanut melko ilkeän vastustajan maineen siinä sarjassa.
 

Uncle Ben

Jäsen
Itse haluaisin nähdä Toni Hyvärisen vielä liigatasolla. Nuorella iällä koetut loukkaantumiset hidastivat melko ratkaisevasti läpilyöntiä liigassa. Mestis-urallaan on ilmeisesti säilynyt melko terveenä ja saanut melko ilkeän vastustajan maineen siinä sarjassa.

Kun tän ketjun avasin, niin heitin sinne ehdolle pari kaveria Mestiksestä, hyökkäykseen sentteri Toni Jalo ja laituri Niko Laakkonen. Tuossa yhteydessä kävi kyllä myös Toni Hyvärisen nimi mielessä, hän voisi periaatteessa olla tuo laiturivahvistus Mestiksestä Laakkosen sijaan. Uskoakseni kumpi vaan heistä istuisi kolmosen tai nelosen laitaan, rooliin, jossa ei ole hirmuisia pisteodotuksia, mutta sitä kovaa ”työntekoa” kaivattaisiin.

Hyvärisen entiset ketjukaverithan pelaavat tällä erää liigassa ihan kohtalaisella menestyksellä, Tommi Jokinen SaiPassa ja Jarkko Malinen Tapparassa.
 

Räpylätassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Avalanche
Itse haluaisin nähdä Toni Hyvärisen vielä liigatasolla. Nuorella iällä koetut loukkaantumiset hidastivat melko ratkaisevasti läpilyöntiä liigassa. Mestis-urallaan on ilmeisesti säilynyt melko terveenä ja saanut melko ilkeän vastustajan maineen siinä sarjassa.


Itsekkin haluaisin Hyvärisen KalPaan ehdottomasti. Oli KalPa aikoinaan mielestäni se paras lenkki Jokinen-Malinen-Hyvärinen ketjussa. Fyysinen ja suoraviivainen kaveri, jolla on hyvä laukaus.

Pakarisesta on edes turha haaveilla. Jos isokoinen, röyhkeä ja kovaa laukova nuori laitahyökkääjä tekee HIFK:issä maaleja tuota tahtia niin ensi kauden palkka maksetaan ruplissa tai dollareissa. En usko että siinä vaiheessa Laukkanen ja sekaisin oleva KalPa kovin paljon kiinnostaa.
 

Rantsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, KalPa
Veskarit siis:

Tomi Karhunen
Jonathan Iilahti

En lähtisi kakkosmaalivahtia todellakaan ostamaan mistään. Tällä hetkellä KalPalla on kaksi kehittyvää & lupaavaa maalivahtia rosterissa Tuokkolan lisäksi.
Henri Kiviahon varjoon jäänyt Tuukka Smura on pelannut hyvin pari viimeistä kautta junioreista ja ihmettelenkin jos hän ei pääse tänä vuonna koittamaan Liiga-tasolla torjumista. Itse pitäisin Smuraa jopa parempana kuin Kiviaho on.
Ensi kautta ajatellen olisikin erittäin tärkeää, että Kapasilta löytyisi pelisilmää testata molempia maalivahteja Liiga-tasolla pariin otteeseen.
Kiviahosta luopumiseen en usko joten kakkosmaalivahtihankinnat voitaisiin ainakin hetkeksi sivuuttaa.
Smuralla toki vielä pari vuotta aikaa pelata A-junnuissa, mutta nykyisen (edelleen huononevan) rahatilanteen takia en pitäisi edes mahdottomuutena nähdä ensi kaudella maalissa maalivahtikaksikkoa
Smura
Kiviaho

Tätä ei missään nimessä pidä toivoa, mutta riippuen pelaajien kehityskaarista en pitäisi täytenä mahdottomuutenakaan.
 

Breakaway

Jäsen
C-junnuihin mennessä Kalpan juniorikoulun maalivahdit ovat mielestäni olleet viime vuosina Suomessa ihan kärkitasoa, mutta B- ja A-junnuissa trendinä on ollut hommata ulkopuolisia vahvistuksia/antaa omien junnujen valua muualle. Myös maalivahtivalmennuksessa on ehkä ollut pieni notkahdus siirryttäessa vanhempien junnujen maalivahtijäille. Kalpan juniorikoulusta muualle valuneista maalivahdeista esimerkkinä Eero Kilpeläinen, Tuomas Nissinen ja Tomi Karhunen. Kaikki maalivahteja, joiden ei annettu kasvaa miehissä liigatason pelaajiksi. Ensi kaudella pitäisi ehdottomasti luottaa omiin junnuihin Smuraan/Kiviahoon kakkosmaalivahtina ja näiden jälkeenkin sieltä on tulossa esim. Leevi Laakso parin vuoden päästä. Ykkösmaalivahdin hommaamiseksi pitäisi kaivaa sitä rahaa, koska hyvällä maalivahdilla on muuten hieman heikommassa joukkueessa vielä suurempi merkitys kuin normaalisti.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Kalpan juniorikoulusta muualle valuneista maalivahdeista esimerkkinä Eero Kilpeläinen, Tuomas Nissinen ja Tomi Karhunen. Kaikki maalivahteja, joiden ei annettu kasvaa miehissä liigatason pelaajiksi.

Melko hyvää pohdiskelua tuo viestisi, mutta Nissisen kohdalla puhut kyllä höpöjä. Tuomas lähti KalPasta Mestis-aikana isompiin ympyröihin (Ilvekseen) ja sai nousun jälkeen KalPaan palattuaan hyvän mahdollisuuden pelata liigaa KalPassa jopa ykkösvahtina, mutta valitettavasti terveys ei tainnut kestää ammattilaiskiekkoilua.
 

Breakaway

Jäsen
Melko hyvää pohdiskelua tuo viestisi, mutta Nissisen kohdalla puhut kyllä höpöjä. Tuomas lähti KalPasta Mestis-aikana isompiin ympyröihin (Ilvekseen) ja sai nousun jälkeen KalPaan palattuaan hyvän mahdollisuuden pelata liigaa KalPassa jopa ykkösvahtina, mutta valitettavasti terveys ei tainnut kestää ammattilaiskiekkoilua.

Nissinen ei saanut nuorisomaajoukkue peleistä huolimattakaan Mestiksessä vastuuta, joten hän lähti Ilvekseen. Ilveksessä mies oli alussa myöskin "junnuvahdin" roolissa treenaten mm. A-junnujen kanssa jonkin verran. Ja taisipa poika muutaman pelinkin pelata junnujen mukana, vaikka toki suurimman osan kaudesta oli aikuisten mukana. Kalpassa hänelle olisi voitu tarjota samanlaista paikkaa aikuisten mukana, jossa häntä olisi voitu tarpeen mukaan käyttää myös A-junnuissa. Samaan tapaan toimi homma Mika Järvisen kanssa muutama vuosi Nissisen jälkeen.

Nissisen isä valmensi Kalpan junnumaalivahteja tuohon aikaan, joten sitä kautta olen saanut sen kuvan että poika lähti kun ei saanut Mestiksessä vastuuta. Toisaalta Kalpa olisi menettänyt miehen muutenkin 1-2 mestiskauden jälkeen Sm-liigaan... Nissisen paluu Kalpaan hoidettiin ihan reilusti, mies sai mahdollisuuden ja loukkaantumisten takia ei sitä ihan täysin pystynyt lunastamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös