KalPa kaudella 2013–2014

  • 948 934
  • 2 195

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Näin tässä sitten taitaa käydä. Välttääkseen rökäletappion joutuu seura myymään kaikki, mitä irti lähtee. Kimmo Mauri Petterin parin, kolmen vuoden aikana tekemien kiitettävien "operatiivisten" ratkaisuiden vuoksi seura on siinä tilassa, että seuraavien kausien aikana voidaan todenteolla alkaa keskittymään karsintojen välttelyyn.

Tähän seuraan ei kukaan täysjärkinen ja urallaan eteenpäin haluava pelaaja enää halua tulla. Aivan kuin tuossa edellä muutama kirjoittaja jo totesikin.

En valitettavasti halua olla enää tukemassa tällaista puuhastelua. Aion jatkossa seurata tätä sirkusta kotisohvalta niin kauan kuin tämä Kimmo Mauri Petteri jatkaa seurassa missään merkittävässä roolissa. Toisin sanoen, tämä boikotti tullee kestämään ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta.

Olen helvetin pettynyt. Minun KalPani on sukurutsattu pilalle.
 

Dängleri

Jäsen
Potkut sille joka on edes ehdottanut Masuhrin myymistä, kaveri on joka sentin arvoinen ja joukkueen ilmentymä.

Olisi 220.000€ arvoinen JOS pelattaisiin mestaruudesta. Jos/kun pelataan jumbosijan välttämisestä, menee sentit hukkaan. Kuullostaa ehkä kylmältä, mutta omasta mielestäni realismia.

Kyllähän tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että kädet on nostettu jo toimistollakin pystyyn, vaikka tiedotustilaisuudessa viesti olikin toisenlainen.

Mielenkiintoista nähdä kumpiko nappaa Adamin; Ilves vai Ässät.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Olisi 220.000€ arvoinen JOS pelattaisiin mestaruudesta. Jos/kun pelataan jumbosijan välttämisestä, menee sentit hukkaan. Kuullostaa ehkä kylmältä, mutta omasta mielestäni realismia.
On siltikin sen arvoinen mutta Kimmo Mauri Petteri ei ole oman palkkansa arvoinen ja siihen kun lisätään sitten kasa herran vääntämiä älyttömiä sopimuksia niin summa lienee lähempänä kahta kuin yhtä miljoonaa mitä herra on tuhlannut.
Jos jostain säästetään potkitaan Kimmo Kapanen pois eikä Masuhria samalla sitten ostetaan vaikka Saarinen, Lammassaari ja Kerman ulos sopimuksistaan niin säästetty summa on sama kuin Masuhrin säästetyt palkat mitään siirtokorvaustahan KalPa ei tuosta saa ellei joku KHL-seura innostu.
 
Viimeksi muokattu:

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Tämä aivan ennennäkemättömiin sfääreihin noussut raaka vitutukseni johtuu nimenomaan siitä, että minulle Masuhr ON KALPA. Ei Sami Kapanen etelänmatkoineen eikä superhypermegajunnu Kasperi Kapanen, Kiiskinen on ulkomailla ja vitut jostain Lehkosesta, mutta Jussi Timosen ohella KalPa ilmentyy ja ruumiillistuu minulle Adamissa. Vittu minkä Sairaalakadulla teette jos myytte pois, ei helvetti. Kole ja Junnila vituttavat myös, mutta eivät läheskään yhtä paljoa.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kaiken muun toilailun tässä puuhastelussa vielä jotenkin kestää, mutta tässä menee hyvin selvä raja. Mikäli organisaatio yhtään välittää faneista ei se edes ääneen harkitse seuraikonin myymistä. Adam "Andersson" Masuhr on KalPa.

Jos Masuhr myydään on KalPa kuollut minulle.
 

rusakko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En keksi mitään typerämpää tekoa tässä tilanteessa kuin Adamin ja/tai Kolen myyminen. Tuo on aika vahva signaali siitä että on jo luovutettu :(
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Adam Masuhr, kuten ylempänä sanottu=KalPa=seura-legenda. Harvoja johtavia Kilpisotureita joka on vuodesta toiseen seisonut puolustamassa kukkulan laella muiden kaatuessa ja loukkaantuessa vierellä. Vituttaa aika hartaasti.

Kun hiukan vedän henkeä niin muistan miettineeni että seuravaihto saattaisi tehdä Adamille itselleen hyvää. Toisaalta siirron tekisi hieman helpommaksi ymmärtää jos taustalla on mahdollisesti Adamin oma halu vaihtaa maisemaa. Mutta ilman parempaa tietoa kyllä riipaisee syvältä. Jokainen voi kuvitella mitä n. 23 min pelaavan liiderin menetys joukkueelle merkitsee.
 

Saasta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onhan tuo toimiston puuhastelu jo tragikoomista. Voin kuvitella, kun siellä on lyöty viisaat päät yhteen ja ruvettu miettimään, että mitäs nyt tehdään kun rahat loppuu ja jostain pitäisi säästää. Sitten on vedetty palkkalista eteen:

Jukka Voutilainen 300.000€, no ei nyt Jukkaa kun on oma poika ja ei ole kerennyt vielä näyttää kaikkea osaamistaan.
Sami Kapanen 300.000€, ööö... (Syvä hiljaisuus) ja purskahdus räkäiseen nauruun.
Kalle Kerman 280.000€, ei nyt Kallea kun on oma poika ja maalintekijä jumalan armosta.
Marko Kauppinen 275.000€, joo tää pelaa just oikeentyylistä peliä, joten tästä ei luovuta. Eikä tää oo taklannu harkoissa Samia ja Kassua liian kovaa.
Ossi Saarinen, 230.000€ eiks tää oo se nuori lupaus joka me ryöstettiin Jokereista? No tätä voidaan harkita jos tulee joku huipputarjous Venäjältä.
Adam Masuhr 220.000€, hei täähän on tosi kallis jätkä. Eikä ole oman kylän poikiakaan. Lisäksi tää pelaa meidän KalPaan ihan liian fyysistä peliä ja ei ole vieläkään saanut edes 20 maalin rajaa rikki kokonaisen kauden aikana. Joo täähän me laitetaan pihalle.

Ja palkat on aivan hatusta vedettyjä, mutta niiden oikeellisuus ei ollut tarkoituksenakaan.
 

eakin

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Karu tosiasia taitaa olla, että KalPan joukkueeseen on haalittu niin ylihintaisia paskoja pelaajia että Masuhr ja Kole ovat sellaisia jotka edes saattaisi kelvata muualle. Vai uskotteko tosissanne että joku haluaisi Kermanin 150k€ palkalla? Tai Kauppisen samalla palkalla? Tuskinpa... Eli käytännössä koko joukkue on myynnissä jos vaan joku jonnekkin kelpaa. Paitsi Kapaset. Todennäköisesti Lehkosestakin maksetaan tällä hetkellä kunnon ylihintaa kun ei siirtohuhuja ole ilmaantunut...
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kontrastina aiempaan viestiini on todettava, että jos tässä nyt ollaan aloittamassa jotain "rebuildia", mikä varmaan kaikista järkevintä olisi, niin se tarkoittanee myös sitä että "menestys" karttaa KalPaa ehkä pari vuotta eikä Masuhristakaan hirveästi iloa sinä aikana enää ole. Sinänsä ymmärrän yrityksen laittaa esim. Adam, Kolehmainen ja Junnila (ja Pither mutta, no, niin) myyntiin, koska kuten ylempänä on mainittu, kuka nyt ottaisi Kermanin tai Saarisen maksaakseen? Yritetään nyt sitten saavuttaa se nollatulos ja minimoida tappiot myymällä kaikki jotka yhtään minnekään kelpaavat. Jos tämä tehdään sillä mielentilalla, että uudelleenrakennus alkaa tästä ja suosiolla laitetaan hanskat tiskiin erityisesti tämän kauden osalta seuran pidemmän tähtäimen tilan parantamiseksi, olen valmis hyväksymään myös Masuhrin myynnin, erityisesti jos mies vaikka lähtisi takaisin Ruotsiin. Eniten sattuisi nähdä Adam toisessa liigaseurassa.
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Jos pakosti eteenpäin tuijotellaan koska näyttää ettei aikakoneellakaan enää pääse taaksepäin niin ketähän tässä ollaan ostamassa sisään joukkueeseen riippumatta siitä kuta saadaan kaupaksi?

Jotakin kutinaa asiassa tai mielipiteitä. Itse en jaksa uskoa että juuri ketään loppujenlopuksi myydään mihinkään (saadaan myydyksi) kun imua sisäänpäinkään ei juuri nyt hirveästi ole. Masuhrin nyt ei voida puoli-ilmaiseksi luovuttaa eikä muitakaan vähänkään käyttökelpoisia ukkoja laskea menemään koska hallillekin pitää saada edes joku istumaan ja katsomaan.

Ihan pelkillä A-junkkareilla tai mestiksen apumiehillä tätäkään ei hoideta.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kermanit ja lammassaariset ei kelpaa kenellekään, jos KalPa vaatii uutta seuraa ottamaan koko heidän palkkansa vastuulleen. Toisaalta, vaikka KalPa jättäisi omalle kontolleen 50-70% noiden sankareiden palkoista niin päästäisiin jo lähelle Adamista saatavia säästöjä. Eikä kukaan edes huomasi, että pelaajia on lähtenyt. Ennmmin alisuorittajia pihalle, vaikka jouduttaisiin iso osa palkasta jatkossakin maksamaan, kuin ne harvat pelaajat, jotka saavat kaukalossa jotain aikaan.



Masuhrin, Pitherin ja Kolehmaisen kaupittelu haisee siltä, että KalPa haluaa eroon vain niistä pelaajista, joiden koko palkan joku suostuu ottamaan vastuulleen. Se selittää miksi täältä ei ole juuri kukaan lähtenyt, vaikka suuria muutoksia on ennenkin lupailtu. Parempi maksaa järkyttävä summa siitä että pelaaja surffaillee mitään tuottamatta KalPassa, kuin puolet siitä summasta jotta surffailisi jossain muualla.



Käsittämätön ajattelutapa, mutta tältä se vaikuttaa.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Masuhrista sen verran, että mikäli mies jonnekin siirtyy on suuntana ulkomaat ja todennäköisesti KHL. Kiinnostusta on itänaapurista osoitettu useaan otteeseen jo muutaman vuoden ajan, mutta siitä miksi Masuhr edelleen täällä pelaa ei ole mitään käsitystä. Ei siis ole kuulemma mitään pelkoa siitä, että Masuhr pelaisi liigaa jossain muussa joukkueessa kuin KalPassa.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Masuhrista sen verran, että mikäli mies jonnekin siirtyy on suuntana ulkomaat ja todennäköisesti KHL. Kiinnostusta on itänaapurista osoitettu useaan otteeseen jo muutaman vuoden ajan, mutta siitä miksi Masuhr edelleen täällä pelaa ei ole mitään käsitystä. Ei siis ole kuulemma mitään pelkoa siitä, että Masuhr pelaisi liigaa jossain muussa joukkueessa kuin KalPassa.

Tällaisen siirron ymmärtäisin täysin. Pelaaja pääsisi isompiin ympyröihin ja isommille tienesteille, ja KalPa saisi tyhjän kirstun pohjalle vähän täytettä. Masuhrin myyminen toiseen liigaseuraan taas olisi anteeksiantamaton teko.
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
Masuhrin myyminen paikkaamaan Mauri-Petterin sekoiluita tarkoittaisi henkilökohtaisesti "rukkasia" KalPalle. Tonnin verran sitä tulee tätäkin toimintaa tuettua vuosittain. KIMMO KAPASEN ääliötoimintaa en enää tule tukemaan. KIMMOLLE POTKUT!!!
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Masuhrin myyminen paikkaamaan Mauri-Petterin sekoiluita tarkoittaisi henkilökohtaisesti "rukkasia" KalPalle. Tonnin verran sitä tulee tätäkin toimintaa tuettua vuosittain. KIMMO KAPASEN ääliötoimintaa en enää tule tukemaan. KIMMOLLE POTKUT!!!

Ensin tehdään virheitä, fanit raivoissaan. Sitten yritetään paikata tehtyjä virheitä, fanit taas raivoissaan. Koitappa siinä tehdä mitään.

Rahat on loppu ja seuran puolelta on viestitetty sen sata kertaa, että pelaajia tulee siirtymään suuntaan jos toiseen. Tuliko jollekkin oikeasti yllätyksenä, ettei me puolikuntoisesta Lammassaaresta saada tänne vaihdossa mitään sateentekijää?
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Ensin tehdään virheitä, fanit raivoissaan. Sitten yritetään paikata tehtyjä virheitä, fanit taas raivoissaan. Koitappa siinä tehdä mitään.
Siinähän se ongelma on kun niitä virheitä ei ole edes yritetty korjata saati edes haluttu saada niitä jotka ovat asioihin syyllisiä vastuuseen.

Rahat on loppu ja seuran puolelta on viestitetty sen sata kertaa, että pelaajia tulee siirtymään suuntaan jos toiseen. Tuliko jollekkin oikeasti yllätyksenä, ettei me puolikuntoisesta Lammassaaresta saada tänne vaihdossa mitään sateentekijää?
Tuolla Masuhrin myynnillä vaan KalPa ampuu itseään vielä pahemmin jalkaan kuin siitä saatavat säästöt ovat.
Toki jos joku KHL-seura maksaa sen 500k€ purkurahan niin silloin sen ymmärtää mutta SM-liigan sisällä siirtoa ei ymmärrä kukaan.

Lammassaaren, Saarisen ja Kermanin sopimuksen ulososto ja Kimmo Kapasen erottaminen/siirtäminen kokonaan pois liigajoukkueen tehtävistä tuovat tällä kaudella vähintään saman säästön kun Masuhrin loppukauden palkka on.
Tämä olisi seurajohdolle kasvojen säilyttämisen osalta parempi ratkaisu ja samalla myös nähtäisiin sekin, että riittävän suuresta mokailusta joutuu myös itse maksamaan osansa.

Myös johdon on kannettava tästä vastuunsa mutta se suurin syyllinen näyttää pääsen kuin koira veräjästä ja jatkaa uudessa suojatyöpaikassa.
Ei tuo homma muutu miksikään jos Kimmo Kapanen jatkaa tehtävässään.
 

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Adam Masuhr on loistava jääkiekkoilija jota tulee lähdön jälkeen ikävä, mutta tässä tilanteessa ymmärtäisin Masuhrin myynnin hyvin. Palkkaa kuitenkin pitäisi maksaa vielä noin 100k loppukaudesta ja joukkueen menestys ei mitenkään romahda vaikka Adam ei olisikaan kokoonpanossa.

Voi olla, että Aatamin myynti on vielä pientä siihen verrattuna mitä joudutaan tekemään, jotta vältetään konkurssi tulevaisuudessa.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Masuhrin myyminen paikkaamaan Mauri-Petterin sekoiluita tarkoittaisi henkilökohtaisesti "rukkasia" KalPalle. Tonnin verran sitä tulee tätäkin toimintaa tuettua vuosittain. KIMMO KAPASEN ääliötoimintaa en enää tule tukemaan. KIMMOLLE POTKUT!!!

Sori kun pilaan vuodatuksen, mutta oletko ajatellut, että jos siellä olisi ollut puikoissa ns. "koulutettu" toimitusjohtaja, niin Masuhr ei olisi pelannut kilpirinnoissa enää muutamaan vuoteen? Palkkansa on kuitenkin ollut koko ajan nousussa. Juuri näiden sopimusten vuoksi pelaajabudjetti on ylikuumentunut. Hyödyn siitä olemme kuitenkin saaneet nimenomaan me maksavat katsojat, jotka olemme nähneet kentällä kalliimpia (ja lähtökohtaisesti yleensä parempia) pelaajia kuin mihin osakeyhtiöllä olisi ollut oikeasti varaa.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyödyn siitä olemme kuitenkin saaneet nimenomaan me maksavat katsojat, jotka olemme nähneet kentällä kalliimpia (ja lähtökohtaisesti yleensä parempia) pelaajia kuin mihin osakeyhtiöllä olisi ollut oikeasti varaa.
Ylivarojen eläminen on todella hyödyllistä pidemmällä aikajänteellä..
Yritetään nyt kestää hyödyn haittapuoletkin. Ostomestaruus jäi saamatta mutta saatiin junioreille peliaikaa. Nyt oli hyökkäyksessä halvennusleikkaus, ensi kaudella sama leikkuri sivaltaa puolustuksen ja maalivahtiosaston läpi. Takana loistava tulevaisuus.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Ootkos A.P. toimistolla töissä? Välillä vaikuttaa ihan siltä ;)
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Sori kun pilaan vuodatuksen, mutta oletko ajatellut, että jos siellä olisi ollut puikoissa ns. "koulutettu" toimitusjohtaja, niin Masuhr ei olisi pelannut kilpirinnoissa enää muutamaan vuoteen? Palkkansa on kuitenkin ollut koko ajan nousussa. Juuri näiden sopimusten vuoksi pelaajabudjetti on ylikuumentunut. Hyödyn siitä olemme kuitenkin saaneet nimenomaan me maksavat katsojat, jotka olemme nähneet kentällä kalliimpia (ja lähtökohtaisesti yleensä parempia) pelaajia kuin mihin osakeyhtiöllä olisi ollut oikeasti varaa.
Olisi pelannut sillä kärkimiehille pitääkin maksaa.
KalPan ongelma ei todellakaan ole mitkään Masuhrin palkat vaan nämä ihan peruspelaajille maksetut älyttömät palkat Kerälä, Saarinen, Junnila, Lammassaari, Halonen yms.
Ei näille peruspelaajille vain voi maksaa niitä summia mitä KalPa maksaa, jotenkin vaikuttaa siltä Kimmo on heti hyväksynyt ensimmäisen tarjouksen kun joku näistä on vastannut.

Ei se pelaajabudjetti ole näiden kärkimiesten sopimusten takia kuumentunut vain noiden peruspelaajien lisäksi kun on sitten annettu näille ihan liian suuria palkankorotuksia kun on kuviteltu "kehityksen" jatkuvan niin ollaan tässä tilanteessa.

Voidaan toki ottaa koko joukkue täyteen Riekkisiä ja Ikosia mutta ei näillä menestytä vaan tarvitaan niitä kärkipelaajia joille pitää oikeasti maksaa.
Nyt KalPa vaan maksaa näille peruspelaajille kärkipelaajien palkkaa on samalla myymässä joukkueesta ne oikeat kärkipelaajat.
Tämän asian aiheuttaja eli nykyinen UTJ näyttää kyllä saavan jatkaa tehtävässään ilman mitään seurauksia.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Sori kun pilaan vuodatuksen, mutta oletko ajatellut, että jos siellä olisi ollut puikoissa ns. "koulutettu" toimitusjohtaja, niin Masuhr ei olisi pelannut kilpirinnoissa enää muutamaan vuoteen? Palkkansa on kuitenkin ollut koko ajan nousussa. Juuri näiden sopimusten vuoksi pelaajabudjetti on ylikuumentunut. Hyödyn siitä olemme kuitenkin saaneet nimenomaan me maksavat katsojat, jotka olemme nähneet kentällä kalliimpia (ja lähtökohtaisesti yleensä parempia) pelaajia kuin mihin osakeyhtiöllä olisi ollut oikeasti varaa.

Jos siellä olisi ollut koulutettu tj, niin Masuhrille olisi tarjottu jatkosopimusta pienemmällä palkalla ja pienemmällä prosenttinousulla ja jos olisikin käynyt niin, että ei olisi tehnyt jatkoa, niin so what? Ei olisi tullut hänestä kulttipelaajaa mutta eihän sitä nyt surkuteltaisi. Hän olisi ollut vain yksi ulkomaalaisvahvistus, joka käväisi KalPassa kääntymässä, pelasi hyvän kauden ja jatkoi sitten muualle - itse asiassa ihan tuttu tarina pienemmälle seuralle.

Ja jos näin olisi käynyt, ja siellä puikoissa olisi edelleen ollut se osaava tj, olisi scoutattu uusia pelaajia ja tarjottu heille budjetin raameissa sopimuksia, sitten olisivat tulleet tai not. Varmasti urheilullistakin menestystä olisi tullut.

Olisiko meillä/teillä silloin tänä päivänä KalPa, jonka talous olisi kunnossa ja tulevaisuuskin turvattu järkevien ratkaisujen ansiosta?

Ei vaan voi ymmärtää, kuka ihme luotti siihen, että täysin kouluttamaton kaveri sopii vetämään jääkiekkoseuran toimitusjohtajana - paitsi siitä vinkkelistä, että oli saatava velipojalle enemmän vastuuta ja paremmin palkattu duuni.

Nyt tästä maksetaan kovaa hintaa ja kauan. Saattaa hyvinkin olla, että Saksman on tekemättömän paikan edessä ja meidän/teidän KalPa sanoo pulipuli.
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Sori kun pilaan vuodatuksen, mutta oletko ajatellut, että jos siellä olisi ollut puikoissa ns. "koulutettu" toimitusjohtaja, niin Masuhr ei olisi pelannut kilpirinnoissa enää muutamaan vuoteen?...Juuri näiden sopimusten vuoksi pelaajabudjetti on ylikuumentunut.

Herääkin kysymys, mitä järkeä sinne oli se ammattitaidon pikkuveli palkata? Aivan kuin Jani82 tuossa ylempänä toteaa, ei se pelaajabudjetti ole ylikuumentunut näiden Masuhrin kaltaisten kärkipelaajien sopimusten takia, vaan niiden kakkos- ja kolmoskorin toivotaan toivotaan -hakujen takia. Niille se Kimmo ne ylisuuret sopimukset rustasi, kun oltaisiin hyvin voitu peluuttaa samoissa rooleissa omia junioreita. Masuhr on ollut jokaisen sijoitetun euron arvoinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös