Tulos Kuopion Pelicans-pelistä on realismia, jossa eivät liirum laarumit auta. Kurkistetaan kuitenkin tällä kertaa numeroiden taakse.
KalPa pelasi tappioputken parhaan pelinsä. Hyökkäyspeli loksahteli pelin kuluessa parempiin uomiin ollen kuitenkin edelleen pelinopeudeltaan liian hidasta ja ennalta arvattavaa. Nyt oli jopa ripaus luovuutta nähtävissä ja joukkue oli yllättävän sitoutunut ja rentokin. Hyökkäämisessä pelin ytimeen pääseminen on uskomattoman työlästä, ja pääosin edelleen hyökätään miesylivoimaa vastaan, molemmat huonosta pelinopeudesta johtuen. Viisikko on hyökkäämisen kannalta todella huonosti organisoitu; syöttösuuntia on olemattoman vähän. Siispä hyökkääminen on äärimmäisen ennalta arvattavaa. Nyt päästiin kuitenkin senttereiden hyvällä rytmittämisellä paremmin keskialueen yli. Hyökkäyspelin ongelmat johtuvat ensisijaisesti pelikirjasta, sen harjoitteista ja toteuttamisesta eivätkä pelaajista.
KalPa on lähtenyt tällä kaudella puolustaminen edellä sotaan. Tämä on johtanut katastrofiin hyökkäyspelaamisen kanssa. Tämä johtuu siitä, että puolustaminen on jäykän tunnollisesti organisoitua ja miehitettyä, mutta se ei johda lainkaan kunnolliseen hyökkäämiseen, koska miehitys ei tarjoa juurikaan apua kiekolliselle pelaajalle riistotilanteessa tai peliä avattaessa, vaan pelaajat jököttävät puolustusasemissaan. Jos sinulla on koko ajan yksi mahdollinen syöttösuunta, on selvää, että Liigassa hyökkääminen tukehtuu nopeasti ja hyökkäysalueen ytimeen ei ole mitään asiaa. Vastustajan organisoitua miehitystä on näin mahdotonta murtaa.
Kysymys on hyökkäämisen ja puolustamisen, tai oikeastaan kiekottoman ja kiekollisen pelaamisen, välisestä jännitteestä ja tasapainosta. Pelifilosifisesti tämä on todellinen ydinkysymys. Kaikkien valmentajien päätavoite on saada nämä ristiriitaiset ulottuvuudet toimimaan mahdollisimman tehokkaasti yhdessä.
Aiemmin KalPassa mentiin vahvasti kiekollinen peli edellä. Pekka Virran filosofiassa kiekolliselle pelaajalle piti aina olla tarjolla vähintään kaksi, mieluummin kolme, syöttösuuntaa. Tämä tietää suuria haasteita puolustuspelaamisen organisoinnille. Kyse on siitä, että harva ihminen pystyy olemaan useammassa paikassa yhtä aikaa. Virtakaan ei kyennyt tätä jännitettä KalPassa optimaalisella tavalla ratkaisemaan. Tämä näkyi siten, että viisikkopuolustaminen ei ollut riittävän laadukasta pudotuspelivaiheessa.
Tuomas Tuokkola kehitti merkittävästi juuri tätä asiaa. Hän organisoi kiekollisen ja kiekottoman pelaamisen uudelleen niin, että molemmat muuttuivat huomattavasti tehokkaammiksi, ja hyvä puolustaminen johti välittömästi hyvään hyökkäämiseen ja päinvastoin. Siksi KalPa oli runkosarjassa ylivoimainen, kunnes muut ajoivat pelillisen etumatkan kiinni.
Viime kauteenhan Tuokkola valmisti joukkueen ja niillä eväillä selvittiin jonkin aikaa. Esimerkiksi kansainvälisen tason huippupelaaja Sakke Salminen kykeni vielä alkukaudesta ratkomaan pelejä, mutta loppukautta kohti Sakkekin oli pimennossa, koska pelikirja ei enää riittävästi tukenut hänenkään pelaamistaan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa pelaamisen rakenteissa Virran ja Tuokkolan kädenjälki ei enää näy.
Vielä eiliseen. Jukka Voutilainen toi hämmästyttävän paljon hyviä asioita joukkueelle. En olisi uskonut, että mies pelaa heti näin hyvin, ja aikalisällä taisi olla ensisijaisesti äänessä Vode eikä Laukkanen. Voutilainen huokuu johtajuutta. Voutilaisen, Pitherin, Riekkisen ja Kinnusen johtamina ketjut löysivät ryhtiään. Riekkiseltä myös luovia ratkaisuja todella vahvan peruspelaamisen lisäksi. Halosen paluu on tuonut uutta ryhtiä puolustukseen. Tätä kaveria ei olisi vara menettää turhia pelikieltoja istumaan. Prinzistä pitäisi päästä mahdollisimman pian eroon. On päässyt paremmin peliin sisään, mutta ei vaan riitä. Aiheuttaa jatkuvasti monenlaisia ongelmia joukkueelle. Juuso Riikola on risujen jälkeen noussut omalle tasolleen. Virheet ovat vähentyneet ja luistelu on mahtavaa katsottavaa. Painopiste alhaalla ja PANG, kun vihulainen osuu sopivasti kohdalle. Koivisto on myös parantunut, näkyvissä jopa orastavaa fyysisyyttä.
Kasperi Kapanen. Jokainen näkee, kuinka maaginen nuori mies voi olla, JOS sattuu huvittamaan. Voutilaisen paluu sai hänet tällä kertaa heräämään. Pelaa välillä käsittämättömän pitkiä vaihtoja ja saattaa hapoilla kaartaa vielä kentälle, vaikka on jo menossa vaihtoaitioon. Hämmästyttävää kurittomuutta, josta kukaan aitiossa ei tunnu uskaltavan sanoa pojalle mitään. Kasperin pitää nöyrtyä antamaan myös helppoja, nopeita syöttöjä. Aina ei voi vain yrittää coast to coastia, vaikka se muutaman kuukauden välein onnistuisikin. Kun opportunismin vuoksi nopeat syötöt jäävät uupumaan, syö se ketjun pelinopeutta oleellisesti.
Kapasella ei voi olla kiintiöpaikkaa ykkösen laidassa, koska se olisi hänelle karhunpalvelus. Nuori mies ei ole vielä, erityisesti asenteeltaan, riittävän kokonaisvaltainen pelaaja ykköshyökkääjäksi. Hän on malliesimerkki nuoresta, joka tarvitsisi jatkuvasti välittömän palautteen (rajoja ja pekkavirtamaista rakkautta) valmennukselta. Kiekonmenetyksen jälkeen päästää helposti pelistä irti, kun näkee ettei fyysisyys riitä kiekonriistoon. Jättää siis tilanteita kesken, vaikka olisi lähellä kiekkoa, jos ”ei kannata” pistää itseään likoon. Kasperi on taidollisesti tällä hetkellä selvästi edellä isäänsä samanikäisenä. Tärkeimmissä asioissa, eli asenteessa ja työn tekemisessä toisten eteen, hän on kuitenkin tähän mennessä osoittanut olevansa Samin vastakohta. Voi kuulostaa rajulta, mutta minusta Kasperi ei pelaa joukkueelle vaan itselleen. Hän antaa itsestään jatkuvasti ylimielisen kuvan. Tällä asenteella ei hyvä heilu, koska kehittymisessä on kysymys juuri asenteesta. Asiat, jotka hänen annetaan nyt jättää selkänsä taakse, hän takuuvarmasti löytää edestään hyvinkin nopeasti. Mitä Kasperin asema joukkueessa oikein kertoo? Kirjoitin pojasta tarkoituksella tiukasti, koska joidenkin ihmisten hänen ympärillään pitäisi todellakin havahtua tilanteeseen, Kasperi ei ole ainut.