Uusi kausi on käynnistynyt. Ennen kuin siihen päästään täysillä kiinni, haluaisin vielä katsella hiukan lähimenneisyyteen.
Täälläkin oli äskettäin hiukan puhetta Tuokkola-casesta. Tuntuu tarpeelliselta käydä asiaa vielä läpi. Oikeastaan vasta nyt, viime kauden päätyttyä, on selkkaus kokonaisuutena nähtävillä ja arvioitavissa. Kyseessä on kuitenkin rajusti seuramme urheilulliseen (ja taloudelliseen) menestykseen vaikuttava asia, jolla on paljon seurauksia eri tasoilla.
Toimitusjohtaja Kapasen perustelut Tuokkolan erottamiseen muistanemme kaikki. Sekavuuksineen ne kohdistuivat kuitenkin selkeästi urheilullisiin näkökulmiin. Jossitteluissaan Kapanen maalasi synkin värein alkukauden ja esitti potkujen olleen ennemmin tai myöhemmin väistämättömät. Halutusta muutoksesta oli puhe. Mutta jossitellaanpa nyt kausi loppuun asti.
Jos Tuokkola olisi koutsannut koko viime kauden, KalPa EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA olisi menestynyt huonommin kuin Laukkasen ohjaksissa. Syy on hyvin yksinkertainen. Tuokkolan kyvyt organisoida sekä hyökkäys- että puolustuspelaaminen ja niiden harjoittelu jääkiekko-nimisessä pelissä ovat aivan eri kaliiberia kuin Laukkasella. Ero on vähän kuin yöllä ja päivällä. Jos Laukkanen on ihan ok, silloin Tuokkola on nero ja lapsitähti.
KalPa otti hirvittävän riskin palkatessaan Tuokkolan. Tuloksena oli kuitenkin käsittämätön jackpot, jonka pohjalta olisi voinut kevyesti lasketella tulevaisuuteen. Seurajohto kuitenkin tyynesti heitti jackpotin tuuleen, ja vihellellen maksoi tästä ilosta vielä paljon rahaa (eniten välillisinä menetyksinä).
Tuokkolalla ja Laukkasella on selkeitä eroja valmentamisen eri osa-alueilla. Kokonaisvaltainen taktinen osaaminen menee selvästi Tuokkolalle. Hän on selvästi parempi myös roolittamisessa ja pelaajien vahvuuksien hyväksikäyttämisessä. Nuorten pelaajien kehittäjänä Tuokkola on parhaimmillaan – jo yhden päävalmentajakauden näytöt puhuvat selvää kieltä: kaikki vaan tuntuivat nostavan tasoaan.
Kyvyssä rakentaa pelitapa seuran tradition pohjalle valmentajien ero on suurimmillaan. Tuokkola jalosti Virran pelitavan huippuunsa – KalPa ei ole koskaan ollut niin hyvä kuin syksyllä 2011, kun puhutaan voittamisesta ja pelitavan tasapainoisuudesta. Laukkanen joutui väkisinvalmentamaan pelitapaa, josta hänellä on vain pinnallinen kokemus. Sami Hirvonen ei asiaa auttanut. Välimallin- ja vastavirtaanvalmentaminen ei koskaan ole toimivin vaihtoehto. Tuokkola sen sijaan eli ja hengitti KalPan pelitapaa – mutta myös kehitti sitä oikeastaan täydellisellä tavalla. Ironista kyllä, pudotuspelimenestystä silmällä pitäen KalPa taisi olla tuolloin runkosarjassa liian hyvä. Play-off -menestys on aina kasvutarina – vaikeuksien kautta voittoon, kuten Ässät keväällä näytti. KalPa pääsi 11-12 runkosarjassa liian helpolla. Pitää silti kysyä: mitä seurajohto oikein odotti? Liiga on niin laadukas sarja, että äärimmäisen harvoin valmentaja voittaa ensimmäisellä kaudellaan kaiken mahdollisen. Tämä pitäisi ymmärtää varsinkin, jos vähänkin kurkistaa historiaan.
Tällä forumilla samat syväkurkut tykittävät vuodesta toiseen, että Tuokkolan erottamisessa oli kyse asioista, jotka vain he tietävät, kertomatta kuitenkaan niistä mitään. Jos kyse todella oli ulkourheilullisista seikoista, tekee se asian vain entistäkin surullisemmaksi ja vaikeammaksi hyväksyä.
Kaikki merkit viittaavat siihen, että Tuokkolan erottamisessa oli kysymys Sami Kapasen omasta, impulsiivisesta ratkaisusta – ei hallituksessakaan laajemmin harkitusta toimesta. Pitäydytään ratkaisun ja sen seurauksien arvioinnissa siis urheilupuolella, koska se on loppujen lopuksi ainoa oikea tapa arvioida asiaa.
Lyhyesti sanottuna: Tuokkolan erottamisessa ja korvaamisessa Laukkasella EI OLLUT MITÄÄN JÄRKEÄ! Tuolla viirauksella onnistuttiin tuhoamaan valtava määrä hyvin tehtyä työtä, mutta erityisesti sillä onnistuttiin hetkessä romuttamaan seuran uskottavuus ja välittömät menestysmahdollisuudet. Samaan aikaan toisaalla eräs edellisen kevään romahtajavalmentaja kasvoi voittajaksi.
KalPan momentumin menettäminen on surullista, koska organisaation johdossa on ollut aidosti kova halu menestyä. Organisaation johdon tehtävä on tehdä päätöksiä. Nyt on vain yksinkertaisesti tehty liian monta liian huonoa päätöstä. Tämän voi lukea myös käsittämättömästä viimeisimmästä tilinpäätöksestä. Kaikkea ei välttämättä tarvitsisi tehdä itse, kun maailmasta kyvykkäitä ihmisiä löytyy.
Suurin ongelma KalPan joukkueessa on ollut sen rakenteen vinoutuma niin roolituksen, ikärakenteen kuin palkkamenojenkin puitteissa. Kimmo Kapanen on mielestäni koko ajan kehittynyt pelaajahankkijana, mutta roolitusongelmat ovat syöneet tuon edun. Esimerkiksi viime kaudella menetettiin käsittämätön määrä nuorta potentiaalia muualle vain sen takia, että nuorten lahjakkuuksien urheilijan polkuja ei ole viitsitty miettiä tarpeeksi, ja pelipaikat nuorten edestä on tupattu täyteen. Pelaajalla pitää olla selkeä kehitysväylä organisaation puitteissa – joskus pätkä sen ulkopuolellakin. Ei heitä voi vain heittää laatikkoon ”kilpailemaan pelipaikoista”. Nyt naapuriseurat plokkaavat lahjakkuuksiamme vain saadakseen heidät puhkeamaan välittömästi lopulliseen kukkaan. Tässä vaiheessa lähtevää pelaajaa ei voi tietenkään estää, mutta kysymys on siitä, että on turha rykiä, kun paskat on jo housussa. Tämä nuorten lahjakkuuksien kasvattamis-roolitusongelma on olennainen tekijä myös paisuneen pelaajaringin ja -budjetin suhteen. Tällainen pelaajapolitiikka on todella kallista. Lisäksi se on tyhmää.
Tässä mielessä alkavan kauden pelaajapolitiikkalinja niukkuudessaan on itse asiassa tervetullut. Nämä toimintatavat on pakko tervehdyttää. Selvä strategia tähänkin on kuitenkin syytä nopeasti löytää. Ylisuuret pelaajapalkkiot ovat tietenkin oma ongelmansa, joka pelaajabudjetista edelleen huokuu.
Antti Pennasen tulo valmennukseen on varmasti parasta, mitä samalla päävalmentajalla mentäessä voi tapahtua. Eikä Papu Laukkanenkaan loputtoman toivoton kaveri ole, vaikkei Tuokkolan veroinen olekaan. Suurimman kysymysmerkin herättää kausi kaudelta toistuva ajatus pelitavan suoraviivaistamisesta. Ollaanko aiemmin hartaasti vaalitusta omasta peli-identiteetistä lopullisesti luopumassa? Varmaa on, että me ei esim. JYPpiä Traktoreiden omilla aseilla ikinä voiteta. Mielestäni joukkueen menestymättömyyden syyt eivät ole olleet ensisijaisesti pelitavassa, vaan kyvyssä noudattaa sitä tiukan paikan tullen. Tässä mennään heti myös henkiselle puolelle. Voittamisen kulttuuri meillä on vielä tavattoman ohut. Joka tapauksessa tärkeintä olisi, että pelitavan kanssa ei jatkuvasti huojuttaisi edestakaisin. Päättömät valmentajavalinnat tosin johtavat siihen väistämättä. KalPassa olisi korkea aika oppia, että valmennuksesta ei kerta kaikkiaan voi tinkiä. Se tulee liian kalliiksi.
On tärkeää nostaa näitä kissoja pöydälle. Toivottavasti näin oikeasti tehtäisiin seuramme johdossakin. Huippu-urheiluorganisaation menestykseen johtaa vain kova työ – selittelyille ei ole sijaa. Yksi arvo on luovuttamaton. Rehellisyys.
