Mainos

KalPa kaudella 2011-12

  • 410 110
  • 921

reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Eikös tämä Pikkarainen polttanut keväällä päreensä kun Jokipojat oli juuri voittanut Mestiksen mestaruuden ja Karjalaisen toimittaja tuli kyselemään sen päälle Jokipoikien talousvaikeuksista. Taisi toimittaja kokea itsensä vähän tuupituksi.

Mitä Virtaan tulee, eikös juuri Virta todennut lehdessä jatkosta neuvoteltavan KalPan kanssa joulutauolla. Joten tämä ilmoitus kertonee, että jompikumpi on tehnyt ratkaisunsa jo nyt, eikä neuvotteluille ole enää aihetta.
Eikä se kai välttämättä tarkoita sitä, että mitään sopimuksia olisi kummallakaan allekirjoitettuna - vaikkei se sitä poissuljekaan - sillä ei kai voida pitää selviönä, että KalPa olisi halunnut sopimusta Virran kanssa jatkaa.

Jos Virta on tehnyt ensi kaudesta jo sopimuksen, TPS on ilmeinen vaihtoehto, koska varteenotettavista vaihtoehdoista se lienee ainut, joka voisi sen jo nyt tehdä. Kärpät tuskin nyt tekisi mitään sopimusta ennen kuin se näkee miten Aravirta onnistuu tällä kaudella.

Jos Virta menee Tepsiin, mihin Suikkanen sitten menee?
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joo niinhän se Virta uhkasi miettiä kuvioita tarkemmin joululomalla vaan eiköhän silloin olla jo myöhässä meinaan että se valmentajakuvio on varmaan syytä olla selvillä jo ennen pelaajahankintoja jotka varmaan on jo jollain tasolla aloitettu tai aloitetaan lähiaikoina. Tällöin pelaajien on helpompi harkita siirtoa ja myös tuleva valmentaja saa mahdollisesti vaikuttaa tulevaan joukkueeseen.

Mitä Pikkaraiseen tulee niin aika lähellä tuo Uramawan luonnehdinta taitaa olla. Eli myös itse olen kuullut että vaativa, kova valmentaja jolle äänen käyttö ei ole varmaan myöskään ole vierasta. Olen myös ymmärtänyt ettei kuulemma välttämättä mikään pelaajien suurin ystävä, johtuuko juuri kovasta vaatimustasosta, mutta hyvin on saanut kyllä valmentavansa joukkueet pelaamaan. Itse en kovin tarkkaan tiedä millaista pelityyliä Pikkarainen joukkueilleen ajaa eli olisiko sitten KalPan näköinen valmentaja. Tuolta Jukureiden osioista mitä lukaisin että vissiin kiekolla pysytään ja tiivinä pakettina karvataan. Kertokoon Pikkaraisen pelikäsityksestä lisää joku joka tietää asiasta enemmän. Toisekseen miehellä on Jukureiden kanssa myös ensikauden sopimus ellei Jukurit sitten miehestä halua eroon ennen aikojaan ja muistelen miehen joskus kommentoineen että meinaa viihtyä Mikkelissä sopimuskauden loppuun(voiko muutakaan julkisesti sanoa). Sopimus nyt ei välttämättä mikään ylitsepääsemätön este olisi, mutta... Niin ja median kanssa Pikkarainen on erinäisiä oppirahoja joutunut tosiaan maksamaan, mutta kukapa olisi täydellinen. Vaikka näkisin Pikkaraisen mieluusti KalPan valmentajana, niin itse en kuitenkaan pidä häntä ainakaan toistaiseksi todennäköisimpänä vaihtoehtona. Mutta kerrankos sitä erehtyy..
 
Viimeksi muokattu:

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Suikkanen vahvin ehdokas KalPan peräsimeen?

Huttus Jouni on on ottanut puhelimen kauniiseen käteen ja soittanut niin S.Kapaselle, Suikkaselle kuin Tuokkolallekin. Jos nyt oikean värisillä laseilla tuon jutun lukee, niin kyllä alkaa joululahja olla KalPafaneilla kohdallaan kun Suikkasen sopimus päästään julkasemaan joulutauolla.

Linkki SS:n juttuun: http://www.savonsanomat.fi/teemat/jaakiekko/kiekkouutiset/suikkanen-kärkiehdokas/623558

Päätelkää itse, mielestäni tuosta voi alkaa laskeskelemaan pientä summalauseketta jo päissänsä.
 

Old59

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuomas Kiiskinen jättämässä KalPan?

Linkki SS:n tekemään Kiiskisen haastatteluun, jossa mies itse mielestäni melko suoraan antaa ymmärtää, että on kauden jälkeen lähdössä KalPasta.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Linkki SS:n tekemään Kiiskisen haastatteluun, jossa mies itse mielestäni melko suoraan antaa ymmärtää, että on kauden jälkeen lähdössä KalPasta.

Missähän kohtaa Kiiskinen antaa suoraan ymmärtää, että on lähdössä KalPasta kauden jälkeen? Itse en saanut mistään kohtaa sellaista ymmärrystä. Tosin, nämä duunikoneen kaiuttimet eivät olekaan mistään parhaasta päästä.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Kylläpä nyt huhuja pyörii... On Laakkosta, Kiiskistä ja Suikkasta... No, Suikkanen voisi olla luonteva vaihtoehto ja internet-linkki vaikutti luotettavalta. KalPan kuitenkin kannattaisi panostaa siihen kunnon valmentajaan ja Suikkanen olisi sitä. Kun vielä halutaan jatkaa pelaajien kehitysprosessia niin on hyvä olla sellainen valmentaja joka vie pelaajia eteenpäin urallaan. Tosiaan Kiiskinen voi ihan hyvinki olla lähdössä jos jostain muualta tulee parempi tarjous. Tietysti KalPa voi siihen vastata, mutta nyt huolettaa nuo yleisömäärät, että kannattaisiko ensi kauden joukkuetta rakentaa varovaisemmin? Kuitenkin Virtaa täytyy kiittää hienosta työstään KalPassa. En unohda häntä ikinä ja päästiin vielä mitaliakin maistamaan. Saa nähdä nyt millä latauksella joukkue lähtee kevätkauteen eli pelaavatko valmentajan puolesta vai odottavatko sen lähtemistä?
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Missähän kohtaa Kiiskinen antaa suoraan ymmärtää, että on lähdössä KalPasta kauden jälkeen? Itse en saanut mistään kohtaa sellaista ymmärrystä. Tosin, nämä duunikoneen kaiuttimet eivät olekaan mistään parhaasta päästä.

No itse tulkitsin tuon niin, että Kiiskinen olisi halukas lähteä ensi kaudella kiertelemään Eurooppaa, ja puhui varsinkin KHL:stä melko positiiviseen sävyyn.
 

Uncle Ben

Jäsen
Saas nähdä millaista roolia Junnilalle on ensi kaudeksi kaavailtu. Hän nyt olisi ehkä sellainen passeli kolmoskentän laitahyökkääjä, mutta onko kenties isompaakin vastuuta ajateltu, jos esimerkiksi Kiiskinen tai Kerman ei jatka ensi kaudella, tai kenties Laakkonen vaihtaa maisemaa.
Etenkin Salo ja Laakso voisivat olla sellaisia pelaajia, jotka mielellään Pekan vanavedessä lähtisivät, mikäli siis Turku tulee olemaan osoitteena syksyllä 2011.
Salo ja Laakso saattaisivat hyvinkin vaihtaa työnantajaa kauden jälkeen. Jos näin kävisi, niin Laakson tilalle voisin näin kotisohva-scoutina heittää yhdeksi vaihtoehdoksi Henri Heinon Pelicanseista. Hän on ollut Lahdessa hyvin puolustusvoittoisessa roolissa, mutta naputellut silti parikymmentä pistettä sekä edellisellä että sitä edellisellä kaudella. Hänellä saattaisi olla hiukan enemmän annettavaa myös hyökkäyssuuntaan, kuin mitä tähän mennessä on vielä nähty.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Saas nähdä millaista roolia Junnilalle on ensi kaudeksi kaavailtu. Hän nyt olisi ehkä sellainen passeli kolmoskentän laitahyökkääjä, mutta onko kenties isompaakin vastuuta ajateltu, jos esimerkiksi Kiiskinen tai Kerman ei jatka ensi kaudella, tai kenties Laakkonen vaihtaa maisemaa.

Salo ja Laakso saattaisivat hyvinkin vaihtaa työnantajaa kauden jälkeen. Jos näin kävisi, niin Laakson tilalle voisin näin kotisohva-scoutina heittää yhdeksi vaihtoehdoksi Henri Heinon Pelicanseista. Hän on ollut Lahdessa hyvin puolustusvoittoisessa roolissa, mutta naputellut silti parikymmentä pistettä sekä edellisellä että sitä edellisellä kaudella. Hänellä saattaisi olla hiukan enemmän annettavaa myös hyökkäyssuuntaan, kuin mitä tähän mennessä on vielä nähty.

Täsmälleen samalla tavalla varmasti ajatellaan myös Laaksosta monessa paikassa. EHT-komennuskin takana jne. Virta saisi viedä mennessään Laakson, mutta Salon kyllä pitäisin, jos ei mahdottomia ala pyytämään. Edelleen, jos Heinon palkka on alle Laakson palkan, niin varmasti hyvä asia KalPan kannalta.

Ensimmäiseen asiaan en juuri muuta osaa sanoa kuin, että Junnilan sopimus on hyvä asia. Kermanin, Kiiskisen tai Laakkosen tilanteesta on vaikea sanoa mitään. Niin pienihän se Junnila on, että melkein suurennuslasilla pitää katsoa, mutta teki omassa roolissaan hyviä pisteitä ja tulee tekemään ne jatkossakin. Enemmänkin, mikäli alkaa natsata kohdalleen ylemmissäkin kentissä. Mielenkiintoista aikaa eletään KalPa-fanien kohdalla loppukautta kohden ja kesällä, että millaisia uusia miehiä on tulossa ja ketä jatkaa vanhoista. Sitten alkaa Junnilankin rooli selvitä. Jos ja kun se pelaajabudjetti tippuu, niin siihen nähden Junnila on hyvä kiinnitys tähän kohtaan.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Huhu-ketjusta:

Tämän päivän Veikkaajasta löytyvät seuraavanlaiset huhut/tiedot:

- Tapio Laakso ja Janne Jalasvaara matkaavat todennäköisesti ensi kaudeksi Turkuun Pekka Virran perässä

Pelicans-osiosta:

Heino on jossain haastattelussa mielestäni todennut, että tämän kauden jälkeen katselee uusia kuvioita.

KalPa-kytköstähän tuosta ei saa millään, mutta hyvin tuntuisi täsmäävän Uncle Benin toiveisiin.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Aivan loistava uutinen Kalle Kermanin jatkosta! Tuo roimasti uskottavuutta lähivuosille ja poikii varmaan tämä pohja muitakin jatkoja. Hieno mies, Kalle Kerman!
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
Mahtava uutinen! Kiitos Kalle ja kiitos KalPa! Ja kiireesti takaisin askiin taistelemaan :)
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Suikkasella on jälleen yksi ottaja vähemmän kun Kärpät julkaisi Aravirran jatkosopparin tänään.

Onko Kaitsu meidän mies ensi kaudella!? Blues, Jokerit, Kärpät sekä TPS on kilpailijoista pois laskuista, joten mitäs tässä jää kotimaisista joukkueista enää jäljelle kuka Suikkasen voisi itselleen napata?
 

Micco!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu muutos
Suikkasella on jälleen yksi ottaja vähemmän kun Kärpät julkaisi Aravirran jatkosopparin tänään.

Onko Kaitsu meidän mies ensi kaudella!? Blues, Jokerit, Kärpät sekä TPS on kilpailijoista pois laskuista, joten mitäs tässä jää kotimaisista joukkueista enää jäljelle kuka Suikkasen voisi itselleen napata?

Suikkanen EI valmenna KalPaa ensi kaudella, minkä myötä ei todennäköisesti myöskään valmenna koko SM-liigassa.

Suikkasella ei ole mitään kiirettä valita ensi kauden työnantajaansa, vaihtoehtoja on useita, useasta eri sarjasta ja miehen ura on melkoisessa nosteessa, potkuista huolimatta. Niin Kärpillä kuin KalPallakaan ei ollut "varaa" odottaa Suikkasen päätöstä pitkälle kevääseen, joten molemmat tyytyivät lopulta toisiin vaihtoehtoihin. KalPa on uuden valmennuskolmikkonsa valinnut ja kiinnittänyt, Suikkanen ei tähän kolmikkoon kuulu. Valitettavasti.
 

IJR79

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, HIFK
KalPa on uuden valmennuskolmikkonsa valinnut ja kiinnittänyt, Suikkanen ei tähän kolmikkoon kuulu. Valitettavasti.

Tämä kertonee siitä, että Kuopiossa alkaa ensi kaudella samanlainen pidempi projekti, kuin aikoinaan Pekka Virran astuessa puikkoihin.

Valmentaj(a/i)ksi on nyt siis valittu liigatasolla kokemattomia persoonia mestiksestä. Toivottavasti näiltä sankareilta löytyy edes pisaran verran uskottavuutta, jotta ei pudota taas liigassa sijoille ynnämuut ja saadaan joitakin vahvistuksiakin maaniteltua tulemaan Kuopioon.

Kyllähän tämä valmentajavalinta on toisaalta vahvasti ristiriidassa niiden Kapasen puheiden kanssa, joissa Sami sanoo että tavoite on vakiinnuttaa paikka kuuden parhaan joukossa vuodesta toiseen.

Tuokkolalla/Tirkkosella/Pikkaraisella/Turakaisella on siis tekemistä kerrakseen.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Suikkanen EI valmenna KalPaa ensi kaudella, minkä myötä ei todennäköisesti myöskään valmenna koko SM-liigassa.

KalPa on uuden valmennuskolmikkonsa valinnut ja kiinnittänyt, Suikkanen ei tähän kolmikkoon kuulu. Valitettavasti.

Nimiä esiin kun kerran tietoa löytyy! Sohaise edes muurahaispesää ja pistä vinkiksi, että minkä kaliiberin joojoo-miehiä sieltä on tulossa
 

VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Alkaa tuntuia pelottavasti siltä, että valmennus trio on sen verran ripuliosastoa ensi kaudelle, ettei organisaatio vielä kehtaa sitä julkistaa ettei menisi loppukausi ihan perseelleen. Sillä sehän siitä seuraa kun kuullaan että päävalmentajaksi on palkattu joku Turakainen ja Tappurainen kakkosena tms...Näin se vaan on veljet!
 

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Joku huhu oli myös, että valmentajiksi tulisi Hannu ja Sami Kapanen mutta tähän ei varmasti uskoneet itse huhun kertojatkaan.

Suikkanen olisi kyllä ollut mielenkiintoinen valinta. Ottajia varmasti hänelle löytyy ja mikäs siinä odotellessa toistaan parempia tarjouksia, kun palkkaa vielä tulee Venäjältä.
 

reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
Miksi KalPan pitää Mestiksestä valmentajansa hakea, onhan noita kakkosvalmentajiakin liigassa kasvamassa - ihan omastakin takaa.
 

Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko
Miksi KalPan pitää Mestiksestä valmentajansa hakea, onhan noita kakkosvalmentajiakin liigassa kasvamassa - ihan omastakin takaa.

Kyllä minä pidän Mestiksen ykkösvalmentajia pääsääntöisesti pätevämpinä päävalmentajina, kuin Liigan kakkosvalmentajia. Vaikka olisit maailman huippua kakkosvalmentajan roolissa, niin et olisi vätlttämättä lainkaan hyvä ykkösvalmentajana. Vähän sama asia, kuin jos huippupakki siirrettäisiin hyökkääjäksi. Mahdollisuudet menestymiseen uudessa roolissa toki on, mutta mielummin ottaisin alemmalta sarjatasolta hyökkääjän, kuin siirtäisin oman huippupakin hyökkääjäksi.

Ykkös ja kakkosvalmentajat ovat nykyisin niin eri rooleissa...1

Alkaa tuntuia pelottavasti siltä, että valmennus trio on ripuliosastoa ensi kaudella

Niin minustakin! Jopa siinä määrin, että omakin vatsa on aivan kuralla tämän takia.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Harmi, ettei Harri Ahola valmenna nykyisin. Vaikuttaisi mielenkiintoiselta persoonalta penkin taakse!
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Salon ja Laakson nimet voidaan ensi kauden kokoonpanokaavailuista pudottaa pois. Tuomas Tuokkola myönsi Savon Sanomien Weskun väitöstilaisuus videolla, että hyvin suurella todennäköisyydellä kaksikko ei ole ensi kaudella käytettävissä. Eiköhän tuon voi tulkita siten, että kaksikko ei jatka.

Laakso saakin minun puolesta mennä Virran mukana, hinta ja laatu ei varmasti vastaa enää toisiaan. Salon olisin kyllä mielelläni nähnyt vielä ensi kaudellakin KalPan paidassa. Harmi kun Tommi Jokisella taitaa jo olla ensi kaudesta sopimus, siinä olisi yksi Virran suosikeista jonka saisi myös ottaa mukaansa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös