Mainos

KalPa kaudella 2011-12

  • 410 071
  • 921

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Joukkueessa on paljon kokeneita kettuja (Hentunen, Miettinen, Kapanen, Kerman jne), jotka voivat olla liian isoja paloja kokemattomalle valmentajalle.
Jännä että asioista voi ajattella näinkin eri tavalla. Itse nimittäin ajattelen että tuo mainitsemasi osasto on sellaista, ettei hirveästi valmennukselta tukea kaipaa vaan päinvastoin tekee valmentajan hommasta helpompaa (erityisesti tietenkin Kapanen).

Enemmän kysymykseksi tulee se, että jaksaako nuorempi osasto tehdä kurinalaisesti ja korkealla työmoraalilla työtä nöyrästi ja riittääkö uskoa omaan tekemiseen vaikeinakin aikoina.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Onko vielä tiedossa/tulossa vahvistuksia? Yllätyksekseni huomasin että Kalpallahan on aika hemmetin kova nippu tulossa, varsinkin laitahyökkääjät vakuuttaa todella. Lähinnä sitä mietin onko vielä tulossa sentteriä tai onko sitä edes huhuiltu? Ykkösen keskelle ukkoa huutaa.

Sentteri tulee. Jos ei ennen kauden alkua, niin viimeistään ennen siirtorajan päättymistä. Se on kirjoittamaton faktatieto.

Ja näin samalla kerrottakoon, että Lundmark sai pari rahakkaampaa tarjousta mm. Saksasta ja Sveitsistä, joten KalPassa ei miestä nähdä.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Hiljaistahan sen Lundmarkin suhteen olikin mutta ehkä parempi näin. Odotellaan nyt sitä oikeaa vahvistusta sentteriksi ja annetaan nyt omien poikien ensin näyttää!
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Jännä että asioista voi ajattella näinkin eri tavalla. Itse nimittäin ajattelen että tuo mainitsemasi osasto on sellaista, ettei hirveästi valmennukselta tukea kaipaa vaan päinvastoin tekee valmentajan hommasta helpompaa (erityisesti tietenkin Kapanen).

Niin,sitä ei liene voi kukaan kiistää, että Pekka Virran nousussa valmentajana huipputasolle on iso osuus myös Kapasella. Enkä tarkoita ottaa kunniaa Pexiltä yhtään pois,mutta kolmikko Strömberg,Kapanen ja Sahlstedt oli pronssikaudella isommassa roolissa pukukopissa ja treeneissä kuin ehkä osaamme ajatellakkaan. Nyt mukana on edelleen Kapanen ja muutkin tulevat taatusti tukensa Tuokkolalle antamaan,lisähelpotuksenahan tässä on vielä se, että Tuokkola on ollut organisaatiossa jo pidempään eikä ole näin ollen "uusi tuttavuus". Eikä pidä myöskään unohtaa Tuokkolan ohella Laukkasta ja Siekkistä,he tuovat myös kokemusta koppiin.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Onnittelut hankinnasta. Toivottavasti Ossi nyt viimein löytäisi oikean ympäristön lopulliseen läpimurtoon.

Kolmosketjun rooli ja kauden aikana tehot 10+20 voisi olla ihan hyvä lähtökohta.
 

Dängleri

Jäsen
Hyvin näyttää ex-jokerit löytävän Kuopioon: Ari Ahonen, Kalle Kerman, Marko Kauppinen, Jukka Hentunen ja viimeisimpänä Ossi Saarinen. :)
 

Myrkky

Jäsen
Hyvin näyttää ex-jokerit löytävän Kuopioon: Ari Ahonen, Kalle Kerman, Marko Kauppinen, Jukka Hentunen ja viimeisimpänä Ossi Saarinen. :)

Veikkaan, että ex-Jokereista eniten iloa ensi kaudella on järjestyksessä:
1. Hentunen (edelleen pelimies)
2. Saarinen (uskon, että odotuksiin nähden pelaa hyvin)
3. Ahonen (keskitason suorituksia)
4. Kauppinen (hyökkäyspäähän potentiaalia, high risk/medium reward)
5. Kerman (valunee alaketjuihin, joissa kuitenkin lienee luotettava. Alaketjuissa vaan ei pysty tuottamaan tehoja niin paljon.)

Arviot olivat Jokerikannattajan arvioita... :)
Huomattavan kokeneita pelimiehiä, Saarista lukuunottamatta. Kokemusta ei pidä kuitenkaan aliarvioida.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
5. Kerman (valunee alaketjuihin, joissa kuitenkin lienee luotettava. Alaketjuissa vaan ei pysty tuottamaan tehoja niin paljon.)

Tuskinpa Kermanin tasosta tarvitsee huolissaan olla jos ei nyt loukkaantumiset menoa haittaa. Kerman oli viime kaudella KalPan paras maalintekijä vaikka pelejä jäi paljon väliin ja ottelukohtaisella maalimäärällä (n 0.5 maalia per peli) oli varmastikin ihan liigan kärkeä. 32 vuotta ei vielä semmoinen ikäkään ole, etteikö muiden mukana pysyisi.
 

Dängleri

Jäsen
En tiedä kuinka moni oli tietoinen tuosta Toivosen polvivammasta, mutta mikäli toipumisessa tulee takapakkia, niin hieman alkaa huolestuttamaan tuo maalivahtiosasto. Tuokkolan haastattelu.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Eipä ollut tiedossa että lisääkin on miehiä joutunut saikulle. En tiedä onko tuo nyt hyvä asia että jo harjoituksissa hajoaa paikat. Taisi olla pari päivää sitten Sanomissa että Miettinen ja Kerman saattaisivat palata jäälle odotettua nopeammin. Kiva myös kuulla että tekemisen meininki on hyvä! :)
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Juu, hyvältä näyttävä nippu, mutta että kaikkien aikojen...? JA on - kuten nykyinen jääkiekko"journalismikin" - turhan usein historiattomuuden, poikakerhoilun ja kornien ylisanojen/dramatisoinnin läpirasittama, mutta silti.
Myös kahden lauseen pieni sisäinen ristiriita pisti hieman hymyilyttämään, mutta ei tää hei oo niin vakavaa:). Eikä tämäkään viesti ollut v-ttuilua.

Jääkiekossa kaikkien aikojen turnaus on aina se seuraavat olympialaiset. Jalkapallon kohdalla kukaan, korostan KUKAAN ei uskaltaisi povata että edessä on kaikkien aikojen turnaus. Lajikulttuureissa on perustavaa laatua oleva ero. Mutta joo. Sori offtopicci.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jääkiekossa kaikkien aikojen turnaus on aina se seuraavat olympialaiset. Jalkapallon kohdalla kukaan, korostan KUKAAN ei uskaltaisi povata että edessä on kaikkien aikojen turnaus. Lajikulttuureissa on perustavaa laatua oleva ero. Mutta joo. Sori offtopicci.

Ehkä, mutta tää väittäis, että historiaton typeryys ja paisuttelu on Suomen lätkässä nimenomaan 2000-luvun synti (tämä ei yhäkään ole suunnattu ekan viestin nimimerkille). Sori OT II.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän myöhässä ollaan, mutta onnittelut Kalpalle Ossin palkkaamisesta ja Ossille onnittelut sopimuksesta. Minusta tämä on malliesimerkki siirrosta, jossa riskit ovat minimaaliset, mutta potentiaali valtava. Olen varma siitä, että saadessaan kunnon mahdollisuuden aikaisempaa isommassa roolissa Ossi on jo ensi kaudella heittämällä keskitason liigapelaajaa parempi.

Tuota veikkausta on helppo perustella muutamalla asialla. Ensinnäkin Ossi on pelaajana parhaassa iässään tai sen kynnyksellä ja tästä huolimatta jo suhteellisen kokenut. Toinen positiivinen puoli on se, että hän kuuluu sm-liigassa niiden liian harvassa olevien pelaajien joukkoon, joka on aidosti kiekollinen. Ossi on näyttänyt moneen kertaan, että esim. hyökkäysalueella hän on pelaaja, joka pystyy kiekkoa pitämään. Tehot ovat olleet vielä melko lailla kateessa, mutta isompi vastuu ja muutamia onnistumisia ja Ossi on yksi ensi kauden positiivisimmista yllättäjistä.

Lisäbonusta tulee sitten pelaajan henkilökohtaisista ominaisuuksista. Kyse on urheilijasta, jolla on pääkoppa ja taustat kunnossa. Kaikkea hyvään ja perkeleesti onnistumisia Ossille !
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Ehkä, mutta tää väittäis, että historiaton typeryys ja paisuttelu on Suomen lätkässä nimenomaan 2000-luvun synti (tämä ei yhäkään ole suunnattu ekan viestin nimimerkille). Sori OT II.

Sori OT myös itseltäni, mutta vastaan nyt kuitenkin tähän. MINUN mielestäni KalPan tulevan kauden joukkue on kaikkien aikojen KalPa, perustan sen siihen, että KalPan menestynein joukkue 1990-91 voitti hopeaa, eikä joukkueen nimilista ollut nyt NIIN kova. Kauden 2011-12 joukkue taistelee mielestäni ihan hyvin tuon joukkueen rinnalla. Hentusen ja Kapasen lisäksi joukkueessa on nuoria pelaajia, jotka ovat aivan hilkulla tehdä ihan käsittämättömät pisteet runkosarjassa, kuten Kiiskinen ja Salminen. Kisu ja Dominaattori voivat ihan hyvin tehdä 50+ pistettä runkosarjassa (mä kuulin tuon naurun!) jättäen vanhat herrat vain tukemaan tätä kaksikkoa. Lisäksi loukkaantumisen jälkeen voi vahvaa tuloaan tehdä Miettinen ja pelata elämänsä kauden, unohtamatta Kuparista. En muuta kantaani, että tulevan kauden joukkue on se the KalPa.
 
Viimeksi muokattu:

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kun nyt tosiaan näyttää siltä, että sentteritilanne ei ole ihan timanttinen, mutta toisaalta laitureita on liikaa niin...

Miksipä Sami ei pelaisi sentterinä? Onhan Samia käytetty puolustajanakin ihan hyvällä menestyksellä. Ja enemmän Samilla on kai(?) sentterin hommista kokemusta kuin puolustajan työstä (lähteet: wikipedia sekä http://www.legendsofhockey.net). Jopa ihan Suomen maajoukkueessa on lähteen mukaan Samia käytetty sentterinä...itsellä ei ole noin hyvä muisti, vaikka pelit on katsottu.

1./2. Kiiskinen - Kuparinen - Salminen
2./1. Kerman - Kapanen - Hentunen
3. Junnila - Miettinen - Pakarinen
4. Jokinen - Rissanen - Saarinen

1 ja 2 ketjut on vähän, että kumpi on kampi. Nuoremmat taitaa olla tehokkaampia (näiden vajaiden näyttöjen perusteella), mutta vanhat naavat on nimekkäitä. Ja itseasiassa Kermaanilla maustettuna Kapanen ja Hentunen vois olla tehokas. Kuka tietää.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Yksi mitä voisi miettiä voisi olla, jos Kapanen ja Lannon vaihtaisivat paikkaa. Kapanen on ennenkin pelannut pakkina ja toisi liikettä ja kiekollista taitoa pakistoon. Lannon taas olisi vahva kaveri hyökkäyspäässä ja kulmaväännöissä. Myös vastustajan maalin edestä miestä olisi vaikea siirtää.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Eiköhän laiteta samantien Kapanen maaliin ja Ahonen sentteriksi! Kapanen menee ihan hukkaan sentterinä. Kapanen on selkeä kahden suunnan laiturityyppi.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Eiköhän laiteta samantien Kapanen maaliin ja Ahonen sentteriksi! Kapanen menee ihan hukkaan sentterinä. Kapanen on selkeä kahden suunnan laiturityyppi.

Viestissäsi on ristiriita. Tarkoitit varmaan, että Kapanen on selkeä kahden suunnan veskari. Ei sillä, niin kai kaikki hyvät veskat ovat, hullunkuristahan se olisi jos maalivahti osaisi liikkua vain yhteen suuntaan, liuku tolpalta tolpalle maalin takaa kiertäen.

Kukaan ei ole tainnut ehdottaa Kapasta vielä kuuluttajaksi?
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestissäsi on ristiriita. Tarkoitit varmaan, että Kapanen on selkeä kahden suunnan veskari. Ei sillä, niin kai kaikki hyvät veskat ovat, hullunkuristahan se olisi jos maalivahti osaisi liikkua vain yhteen suuntaan, liuku tolpalta tolpalle maalin takaa kiertäen.

Kukaan ei ole tainnut ehdottaa Kapasta vielä kuuluttajaksi?

Omasta mielestäni täytyisi tarttua härkää sarvista ja laittaa Salminen maaliin. Tai ainakin kysäistä, onko hän koskaan pihapeleissä toiminut mokkena. Mies on niin lihavakin. Ahonen sitten Kiiskisen kanssa pyörittämään ylivoimaa, ellei Kiiskisellekin keksitä jotain muuta jobia. Ei kai tästä enää puutu kuin Kimmo Kapanen kakkosmaalivahtina.
 

MikV

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, NHL
Mun mielestä meidän tulis antaa Samille ihan koko kentän hommat, pistetään ne viisi muuta jätkää seisomaan laitaan, Sami hoitaa sentterin, laiturin, pakin ja maalivahdin hommat. Samalla Sami voisi myös hoitaa peluutuksen, tuomaroida matsin ja vaikka kuuluttaa kuten ylläolevassa mainittiin.

On tämä mies kyllä aika monikäyttöinen.

Muuten kauteen lähdettäessä aika varmat tunnelmat. Luotan aika vahvasti Tuokkolaan. Paremmat kortit kuin yhdelläkään aiemmalla liigakaudella, etenkin jos Kerman paranee. Jonkinnäköistä huhua lopettamisesta, toivotaan että paikat kuitenkin kestää.

Harmittavasti jää kuitenkin suurinosa kaudesta näkemättä muutosta johtuen. Voisivat nostaa Jokipojat liigaan niin pääsisi vieraspeleihin edes.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Hentusella on jo apinoita ihan tarpeeksi selässä, jätetään edes ne sarvet rauhaan.

Vetoan teihin palstaveljet; Jätetään se/ne Hentusen sarvi/sarvet rauhaan. Haiskahtaa Teuvo Lomanille jos siitä/niistä aletaan tarttumaan. Palstasisarille jätettäköön vapaat kädet asian suhteen.

Ja tuosta Kapasen roolista; Kuulin, että Niiralanmontun Zambonikuski on saanut KalPan kotiotteluiltoina vapaavuorot Samin hoitaessa sen hommat erätauoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös