KalPa ja IPK – pohjoissavolaista yhteistyötä

  • 85 850
  • 188

Knap

Jäsen
Vesterinen oli ennen loukkia todella hyvä ja nyt saanut pelituntuman takaisin viimeisimmissä peleissä. Kiekollinen peli on varmaa ja syötöt napsuu lavoille ja tekee peliä edistäviä asioita kentällä. On tällä hetkellä varmimpia pakkeja molemmissa päissä, joten eteenpäin on menty hurjasti. Parin vuoden päästä voisi olla valmis liigapakki, jos kehitys jatkuu tätä rataa.
Helppo allekirjoittaa. Vesterinen ei oikein vakuuttanut harjoitus- ja alkukaudella, mutta sitten tapahtui jotain. Oli hyvä ennen loukkaantumista ja sen jälkeenkin. Saanut siirettyä junioreissa käyttämänsä vahvuudet (kiekollisen pelin) nyt myös miehiin. Välillä pelottaa, että nyt se kusee, mutta jotenkin se aina vaan klaaraa tilanteet omassakin päässä. Ei pelota, kun mies on kentällä. En ole tosin saanut täyttä varmistusta, onko hän todella tuleva Liigapakki vai ei. Ei ole kuitenkaan imo samaa tasoa kuin Riekkinen ja Nousiainen viime kaudella, on sellainen heidän välimallinsa kiekollisissa ja puolustuspään taidoissa. Mitään estettä liigauralle ei ole, mutta ei myöskään yksittäistä vahvuutta.

Muut KalPa-lainatkin ovat onnistuneet oikein hyvin. Knuutinen on parin vaikean kauden jälkeen päässyt sille omalle pommittaja-tasolleen. Hyvä voimahyökkääjä, jolla ei ole mitkään puukädetkään. En tiedä kokiko IPK:ssa pelaamisen rangaistukseksi aluksi, mutta kun on sen omaksunut nyt, niin jälki ollut hyvää. Hyvä vaihtoehto ensi kaudelle KalPan neloseen. Immonen päässyt myös hyvin peliin kiinni ja on vakiinnuttanut paikkansa nelosen sentterinä. Hyvä 2-suuntaan ja melko nopia kaveri. Vielä kuin viimeistelyä hieman petraisi, niin avot. En tiedä onko vielä ensi syksynä Liiga-tasoa, mutta voi olla näitä pelaajia, jotka yllättävät harjoituskaudella ja varastaa sen paikan edustusjoukkueessakin. Pidän kohtuu salettina tulevaisuuden Liiga-pelaajana.
 

Uncle Ben

Jäsen
Kiitokset @Sven Tuuva ja @Knap kommenteista! Hyvä, että Vesterinen on saanut juonesta kiinni, saa nähdä miten ura tuosta sitten urkenee. Olisko vaikka suoraan IPK:n sopimuspelaaja ensi kaudella, jos ei liigasopparia tule. Immonen lienee KalPan viitossentteri, tai jotain sen tyylistä, tuskin hänelle vielä vakioroolia liigassa kaavaillaan. Knuutinen ei ole nyt Miettisen alaisuudessa päässyt paljoa liigassa pelaamaan, mahtaisko tilanne tuosta ensi kaudeksi muuttua.
 

Uncle Ben

Jäsen
Tiettyjen sääntöjen puitteissa nuoria pelaajia saa siirtyä Liigan ja Mestiksen välillä vielä siirtorajan jälkeenkin. KalPa on näemmä nimennyt tähän kategoriaan Leevi Aaltosen, Severi Immosen, Benjamin Korhosen, Joona Riekkisen ja Saku Vesterisen.

Näistähän nyt Vesterinen on pelannut koko kauden Iisalmessa, Immosella myös kohtalaisesti Mestis-pelejä alla. Leevi Aaltosella muutama peli ja viimeisimmäksi myös Benjamin Korhonen liittyi loukkaantumisista kärsineen IPK:n mukaan.

Joona Riekkinen pelasi alkukaudesta Iisalmessa, mutta on sittemmin vakiinnuttanut paikkansa KalPassa. Lienee aika teoreettinen mahdollisuus, että hän enää Iisalmeen palaisi. Saku Vesterinen taitaa olla tällä hetkellä loukkaantuneena, mutta hänen kohdallaan taas olisi ehkä jonkinlainen teoreettinen mahdollisuus esiintyä KalPan puolella.
 

Knap

Jäsen
Tulevalla kaudella pitää jokaisella Mestis-joukkueella olla kolme 2001 tai myöhemmin syntynyttä pelaajaa kokoonpanossaan. IPK:n heikon oman juniorituotannon takia katseet tulevat suuntautumaan KalPan suuntaan varmasti. Lienee itsestäänselvyys, että yksi tulee olemaan viimekin kaudella täällä käynyt Benjamin Korhonen. Suurlupaus Juuso Mäenpää voisi olla yksi, hän on tuon A pelannut jo nyt läpi ja Liigaan ehkä liian raakile vielä. Mutta sitten pitäisi vielä yksi ja se ei saa olla maalivahti. Luultavasti puolustaja voisi tulla kyseeseen. Eli onko kellään näköhavaintoja Kasperi Lehtosesta esimerkiksi, olisiko aseita Mestis-vauhtiin? Entäs onko Atte Lehikoinen vielä liian nuori miesten peleihin? Kumpi edellä, valmiimpi tai joku muu taustalta?
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Juuso Mäenpäästä sain "lähellä uraa seuranneelta" lähteestä sen verran tietoa irti että kyseessä on erittäin peliälykäs pelaaja, jolle vuosi Mestistä olisi juurikin sopiva taso. Tokihan noista junnuista ei voi oikein varmuudella sanoa, kehitysloikka voi olla hyvinkin nopea.
 

Zibbazubba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tulevalla kaudella pitää jokaisella Mestis-joukkueella olla kolme 2001 tai myöhemmin syntynyttä pelaajaa kokoonpanossaan. IPK:n heikon oman juniorituotannon takia katseet tulevat suuntautumaan KalPan suuntaan varmasti. Lienee itsestäänselvyys, että yksi tulee olemaan viimekin kaudella täällä käynyt Benjamin Korhonen. Suurlupaus Juuso Mäenpää voisi olla yksi, hän on tuon A pelannut jo nyt läpi ja Liigaan ehkä liian raakile vielä. Mutta sitten pitäisi vielä yksi ja se ei saa olla maalivahti. Luultavasti puolustaja voisi tulla kyseeseen. Eli onko kellään näköhavaintoja Kasperi Lehtosesta esimerkiksi, olisiko aseita Mestis-vauhtiin? Entäs onko Atte Lehikoinen vielä liian nuori miesten peleihin? Kumpi edellä, valmiimpi tai joku muu taustalta?
Kasperi Lehtonen ei kyllä ole valmis Mestikseen tulevalla kaudella. Viihyttävä, rohkea ja teknisesti suhteellisen taitava, mutta auttamatta Mestis liian kova taso viime kauden otteilla. Perushyvä A-junnupakki. Mukava seurattava jäällä.

Lehikoinen on iästään huolimatta todella kypsä paketti. Ei äärimmäisiä vahvuuksia, mutta ei mitään heikkouksiakaan. Vertaantuu Urho Vaakanaiseen muutenkin kuin Joensuu-taustansa vuoksi. KalPan A:n paras pakki viime kaudella. Liiga tullee vielä liian nopeasti, mutta pystynee jo nyt perustason Mestis-kiekkoon. Selkeä NHL-potentiaali.
 

Uncle Ben

Jäsen
Juuso Mäenpäästä sain "lähellä uraa seuranneelta" lähteestä sen verran tietoa irti että kyseessä on erittäin peliälykäs pelaaja, jolle vuosi Mestistä olisi juurikin sopiva taso. Tokihan noista junnuista ei voi oikein varmuudella sanoa, kehitysloikka voi olla hyvinkin nopea.
Anssi Laine puheli jokunen päivä sitten erinäisiä asioita KalPan YouTube-kanavalla ja kommentoi samalla myös IPK-yhteistyötä. Yhteistyöhön yleisesti ottaen tuntui olevan hyvin tyytyväinen. Juuri Juuso Mäenpään osalta Laine totesi, että kauden mittaan sitten nähdään, onko A-nuoret, Mestis vai Liiga sitten lopulta oikea taso tulevalla kaudella. Ei toki kovin yllättävä kommentti sinällään. :)

Totesi myös, että Iisalmeen on jo tullut KalPankin kannalta mielenkiintoisia pelaajia ja mainitsi, että esimerkiksi Aapo Ahola tulee kesäkuussa harjoittelemaan KalPan kanssa pari viikkoa ja mahdollisesti myöhemmin voi useampikin pelaaja tulla käymään KalPan mukana.
 

Knap

Jäsen
IPK pelaa huomenna tukiottelun Ketterää vastaan. IPK:n riveissä esiintyy muunmuassa Erik Hjorth, joka varmaan pelkille KalPan seuraajillekin mielenkiintoinen aihio.

Eli jos huomenna kiinnostaa tukea IPK:ta, pohjoissavolaista pelaajapolkua tai vaikka vain katsoa Mestistä/Hjorthia niin SolidSportista saa katseluoikeuden lunastettua 20€urolla.

Linkkiä: Tammikuun tukiottelu - IPK - Ketterä

Kaikenkaikkiaan vahva suositus. Vaikka vain hyväntekeväisyydeksi.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Tottakai tulee tuo ostettua vaikka itse peliä juurikaan ehdi katsoa.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Mites Hjorth on esiintynyt?
 

PAKKI69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
No niin, ihan hyvät valinnat. Mäenpääkin saa peliaikaa. Ja Huttunen tekee come backin ja saa peliaikaa...
 

Knap

Jäsen
Seuraava vaihe sitten voisi olla Perhonen Iisalmeen. Saatte vaihdossa Tikkasen, Galletin ja Laavaisen. Luulisi Perhosenkin haluavan pelejä, jos kaksikko on Kilpeläinen-Tomek. Siihen kolmoseksi sitten Tikkanen. Pls. Olisi kaikkien etu.
 

Uncle Ben

Jäsen
Siirretty toisesta ketjusta.
Loistava homma, että seurayhteystyö toimii molempiin suuntiin vaikka moni sitä aika ajoin kritisoi, mutta todellisuudessa tällä kaudella KalPassa on pelannut 13 pelaajaa, jotka ovat viimeisen 4 vuoden aikana pelanneet Ipk:ssa, joka kuvastaa sitä ettei pelaajat ole karannut muihin liiga seuroihin vaan saaneet rauhassa kehittää omaa pelaajapolkuaan eteenpäin täällä Pohjois-Savossa.
Katselin tuossa, että pelkästään tällä kaudella molemmissa joukkueissa pelanneita pelaajia ovat ainakin Henrik Tikkanen, Hugo Gallet, Roope Laavainen, Leevi Aaltonen, Henri Knuutinen, Otto Huttunen ja Juuso Mäenpää. Lisäksi Eric Hjorth on esiintynyt Iisalmessa, mutta ei KalPan edustusjoukkueessa.

Tällä kaudella ei tainnut olla mitään erityisiä ”yhteistyöpelaajia”, mutta Gallet ja Laavainen ovat olleet tavallaan molempien joukkueiden listoilla – varsinaisesti IPK:n pelaajia, mutta ottelukohtaiset sopimukset KalPan kanssa. KalPan kannalta juuri Gallet ja Laavainen ovat olleet enemmän kuin tarpeen paikkaamassa KalPan vakiomiesten poissaoloja.

Henrik Tikkanen on myös auttanut KalPan maalivahtihaasteissa noissa muutamissa peleissä, joita on tililleen saanut. On myös onnistunut noissa ihan hyvin, sinällään merkillistä, että hän vaikuttaa onnistuvan Liigan puolella paremmin kuin Mestiksessä. Toki liiganäytöt ovat vielä ohuet, että jos säännöllistä vastuuta tulisi, niin miten taso mahtaisi säilyä.

Seuraava vaihe sitten voisi olla Perhonen Iisalmeen. Saatte vaihdossa Tikkasen, Galletin ja Laavaisen. Luulisi Perhosenkin haluavan pelejä, jos kaksikko on Kilpeläinen-Tomek. Siihen kolmoseksi sitten Tikkanen. Pls. Olisi kaikkien etu.

Perhosen pelikunto taitaa olla vielä arvoitus, tai milloin hän siis pelikunnossa on. Neljää pelikuntoista veskaria KalPa ei varmaan tarvitse, mutta tällä erää niitä taitaa kuitenkin olla vain kaksi.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös