Mainos

KalPa Hockey Oy:n talous

  • 384 303
  • 949

Uncle Ben

Jäsen
Myös ym. jutusta poimittuna mielenkiintoinen pointti, missä KalPa tavoittelee tulorahoitukseen merkittävää kasvua. En nyt ole katsonut lipunhintoja, niissä ainakin luulisi olevan korotusvaraa reilusti kun ne on jo vuosia ollut merkittävästi muita liigaseuroja alemmat. Lisäksi toki tuloskauteen tulee uudemman lounaspaikan koko toimintavuosi, toki se lounas alkaa tuottamaan rahaa sen jälkeen kun ruokailijoita on n. 130...
Verrataankohan tuossa nyt johonkin viime kaudelle ilmoitettuihin budjetteihin eikä oikeaan toteumaan? Meinaan siis, jos KalPan arvailut tälle kaudelle liikkuvat sekä menojen että tulojen osalta reilussa 9 miljoonassa ja kuitenkin jo päättyneen tilikauden liikevaihto oli lähellä 9,5 miljoonaa. Että toteumaan nähden kai tuossa on budjetoitu hieman laskua, ei nousua.
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Näin on. E-Passilla saa vaan hallilta, Pelimiehestä ja toimistolta.
Itte tein viime kaudella niin, että soitin toimistolle, varasin lipun ja noudin sen myöhemmin ja maksoin Epassilla. Nyt mietin, että saiskohan sen tehtyy niin, että varais lipun ja maksais vasta hallilla.. toki siinä on aina pieni epävarmuustekijä seuran kannalta, jos vaikka jättäisinkin lipun noutamatta... parashan ois kunnsen sais suoraa varattua ticketmasterista ja maksettua samantien sieltä..Lippu.fissä onnistuu hyvin vastaava..
 

Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat
Itte tein viime kaudella niin, että soitin toimistolle, varasin lipun ja noudin sen myöhemmin ja maksoin Epassilla. Nyt mietin, että saiskohan sen tehtyy niin, että varais lipun ja maksais vasta hallilla.. toki siinä on aina pieni epävarmuustekijä seuran kannalta, jos vaikka jättäisinkin lipun noutamatta... parashan ois kunnsen sais suoraa varattua ticketmasterista ja maksettua samantien sieltä..Lippu.fissä onnistuu hyvin vastaava..
Ei missään nimessä saa olla noin yksinkertaista, kuten ehotat. Ollaan kuitennii Savon sydämessä. Tikettilöes-kaapat sen mukkaan. "Kyllä-nuin-ikkään-suattaapi-olla-että-ehken-suat-tuolleen-tuota-kaatta-mahollisesti-lipun-halluumas-pelliin. Alahan lunastoo!".

(Esa Pakarisen äänellä)
 

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Ei missään nimessä saa olla noin yksinkertaista, kuten ehotat. Ollaan kuitennii Savon sydämessä. Tikettilöes-kaapat sen mukkaan. "Kyllä-nuin-ikkään-suattaapi-olla-että-ehken-suat-tuolleen-tuota-kaatta-mahollisesti-lipun-halluumas-pelliin. Alahan lunastoo!".

(Esa Pakarisen äänellä)
Niin eihä se pitemmän päälle ole tietty järkevää seuran kannalta ton riskin takia. Kunpa vaan ticletmasterista sais sen epassilla maksettua ois kaikkein paras. Kuitenki haluun aina ennakkoon lipun ostaa, että saa itselle sopivan paikan. Toimiston aukioloajat hankalat oman työn suhteen, joten hankalaa siksi. Sit toki voi maksaa iha rahallakin, mutta Epassia sen verran paljon, että ois hyvä saada sillekki käyttöä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Ku
Ei siis auta kun lähteä kausikorttikaupoille :)
Niin tekisin minäkin, jos e-passilla ostaisin ja olisi mahdollist käydä 90% peleistä katsomassa. Puolet koti otteluista jäisi vuorotyön takia näkemättä, niin ei se hukkaan heitetty raha hirveästi innosta. No joo KalPa saa mitä kaipaan, mutta ei se minulle järkevä diili olisi.

epassi minunkin peli lippujen ostoon kuuluu. Harmi ettei sitä voi netistä hommata.
 

Hallipeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Business kasvaa, aika elohiiri-porukka kasassa tässä, alkaa muuten tapahtua!
Jahas. Kärppien tiellä vähän siis, sillähän Qstock-festarit, baaria Levillä ym. Osuma Weekend ja Sunsets pieniä, lähes minimaalisia noihin verrattuna, mutta jospa olisivat kuitenkin kannattavia sijoituksia.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Jahas. Kärppien tiellä vähän siis, sillähän Qstock-festarit, baaria Levillä ym. Osuma Weekend ja Sunsets pieniä, lähes minimaalisia noihin verrattuna, mutta jospa olisivat kuitenkin kannattavia sijoituksia.
Niin. Nykyään täytyy hakea tuloja jääkiekkotoiminnan ulkopuolelta, jos vähänkään haluaa kehittyä ja saada lisää rahaa. Jääkiekosta saatavia tuloja on hyvin vaikeaa nostaa. Sponsorit, lipputulot ja televisiosopimus on ne tulovirrat mitä jääkiekosta saa. Noista televisiosopimus on vakiosumma rahaa, sponsoreilla nyt ei välttämättä aina ole kiinnostusta nostaa panostustaan ja lisäkatsojien hankkiminen on myös vaikeaa. Yleensä ihmismassat liikkuu Kuopiossa menestyksen perässä. Toki tietenkin joku teemapeli voi olla loppuun myyty, mutta kyllä se aika vakiomäärä on mitä katsojia peleissä käy.

Ymmärtääkseni nykyisistä jääkiekon ulkopuolisista tuloista esimerkiksi Pelimies on ollut erittäin hyvä tulonlähde. Ravintola-alaan sijoittaminen on tietenkin nykyään vähän riskaabelia, sillä ravintolat sulkevat oviaan aika paljon. Riskejä on kuitenkin aina liiketoiminnassa otettava ja tuo nyt kuitenkin on "turvallinen" riski. Yritän miettiä miten KalPa ja KalPan taustaorganisaatio voisi hankkia lisätuloja, niin juuri elämysbisnes on hyvä.

Kärppiin vertaaminen on vähän epäreilua. Siellä liiketoiminta on hoidettu todella mallikkaasti ja toiminta on aika isoa sekä kasvaa kokoajan.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Niin. Nykyään täytyy hakea tuloja jääkiekkotoiminnan ulkopuolelta, jos vähänkään haluaa kehittyä ja saada lisää rahaa.
Juuri näin. Ilolla katselen tuollaisia uutisia, että KalPa laajentaa tulonlähteitä. Tänä päivänä etenkin jos halutaan kilpailla edes vähääkään muiden isompien talous- ja väestöalueiden seuroja vastaan niin pitää tuloeroja pitää tällä tavalla tasoittaa. Samalla myös varmistetaan, että huonon kauden sattuessa ei olla ongelmissa omistajilta rahaa hamuamassa.
 

Hallipeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niin. Nykyään täytyy hakea tuloja jääkiekkotoiminnan ulkopuolelta, jos vähänkään haluaa kehittyä ja saada lisää rahaa. Jääkiekosta saatavia tuloja on hyvin vaikeaa nostaa. Sponsorit, lipputulot ja televisiosopimus on ne tulovirrat mitä jääkiekosta saa. Noista televisiosopimus on vakiosumma rahaa, sponsoreilla nyt ei välttämättä aina ole kiinnostusta nostaa panostustaan ja lisäkatsojien hankkiminen on myös vaikeaa. Yleensä ihmismassat liikkuu Kuopiossa menestyksen perässä. Toki tietenkin joku teemapeli voi olla loppuun myyty, mutta kyllä se aika vakiomäärä on mitä katsojia peleissä käy.

Ymmärtääkseni nykyisistä jääkiekon ulkopuolisista tuloista esimerkiksi Pelimies on ollut erittäin hyvä tulonlähde. Ravintola-alaan sijoittaminen on tietenkin nykyään vähän riskaabelia, sillä ravintolat sulkevat oviaan aika paljon. Riskejä on kuitenkin aina liiketoiminnassa otettava ja tuo nyt kuitenkin on "turvallinen" riski. Yritän miettiä miten KalPa ja KalPan taustaorganisaatio voisi hankkia lisätuloja, niin juuri elämysbisnes on hyvä.

Kärppiin vertaaminen on vähän epäreilua. Siellä liiketoiminta on hoidettu todella mallikkaasti ja toiminta on aika isoa sekä kasvaa kokoajan.
Ai on epäreilua verrata, kun/koska siellä "liiketoiminta on hoidettu todella mallikkaasti" (ja KalPassa ei)? Ja nauruhymiö perään... Mutta ihan selvennykseksi vielä: Tämä on kuitenkin ihan hyvä idea.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
No sanoisin että on epäreilua verrata vaan siks että toisella on hallussa ns puolen suomen markkinat. Seuran toiminta ollu Kärpillä jo vuosia ihan eri mittakaavassa mutta jostain sekin on alkunsa saanut. En usko että Kuopiossa päästään siihen samaan ikinä eikä varmasti oletetakkaan mutta suuntaus on oikee. Eli ei Kuopiossa mitään ole huonosti hoidettu päin vastoin. Liiketoiminta on just sen kokosta kun se voi kaikki seikat huomioon ottaen olla.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Aalto-yliopiston professori Seppo Ikäheimo on arvioinut IS:ssä liigajoukkueiden taloustilannetta. KalPa:n osalta kirjoitetaan näin:

”Yli 200 000 euron positiivisen liikevaihdon tehnyt KalPa nostettiin esiin poikkeustapauksena.

– Tässä on kyseessä todella positiivinen poikkeustapaus. Kuopiolaisseura on noussut maltillisella liikevaihdolla kannattavalle ja terveelle pohjalle. Käyttökate kunnossa. Kuopiossa tehdään jotain todella oikein, ja pienistä toimistoresursseista huolimatta, Ikäheimo kertoo IS:n mukaan.”

:)

Suuren maksukyvyttömyyden riskin seuroja Ikäheimon mukaan ovat Vaasan Sport, Lappeenrannan SaiPa, Turun Palloseura, Mikkelin Jukurit ja Jyväskylän JYP. Kohonneen riskin seuroja puolestaan HPK, KooKoo, Pelicans ja Ässät.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Aalto-yliopiston professori Seppo Ikäheimo on arvioinut IS:ssä liigajoukkueiden taloustilannetta. KalPa:n osalta kirjoitetaan näin:

Yli 200 000 euron positiivisen liikevaihdon tehnyt KalPa nostettiin esiin poikkeustapauksena.

– Tässä on kyseessä todella positiivinen poikkeustapaus. Kuopiolaisseura on noussut maltillisella liikevaihdolla kannattavalle ja terveelle pohjalle. Käyttökate kunnossa. Kuopiossa tehdään jotain todella oikein, ja pienistä toimistoresursseista huolimatta, Ikäheimo kertoo IS:n mukaan.”

:)

Suuren maksukyvyttömyyden riskin seuroja Ikäheimon mukaan ovat Vaasan Sport, Lappeenrannan SaiPa, Turun Palloseura, Mikkelin Jukurit ja Jyväskylän JYP. Kohonneen riskin seuroja puolestaan HPK, KooKoo, Pelicans ja Ässät.
Ansiokasta työtä tehty Kuopiossa, Hienoa!

Toivottavasti boldaamani kohta on IS:n aivopieru, eikä kerro Aalto-yliopiston professorin substanssiosaamisesta.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Ansiokasta työtä tehty Kuopiossa, Hienoa!

Toivottavasti boldaamani kohta on IS:n aivopieru, eikä kerro Aalto-yliopiston professorin substanssiosaamisesta.
Eiköhän tuo mene IS:n toimittajan kirjoitusvirheen piikkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös