Mainos

Kallista... elämä on!

  • 674 623
  • 2 731

dimmu

Jäsen
Lappu voi tulla ikkunaan vaikka olisi pysäköity sääntöjen mukaan, ja painostus maksun saamiseksi voidaan surutta kohdistaa henkilöön, joka ei ollut edes paikalla. Ei olisi mitään noita firmoja vastaan, jos ne toimisivat asiallisesti, mutta ovat valinneet häikäilemättömät ja törkeät tavat. Ainoa keino välttää niiden kanssa tekemisiin joutuminen on olla menemättä alueille, joilla ne valvoo.

Missä saa lapun ikkunaan, jos on pysäköity oikein? En ole tällaisesta kuullutkaan.

Teen liikkuvaa työtä, jonka vuoksi pysäköin asiakkaiden pihoihin, joissa on ParkkiPate tms valvomassa, kaupunkien maksullisille tai kiekkopaikoille. Pysäköintejä tulee joka arkipäivä varmaankin 1-3kpl, eli satoja vuodessa. En ole ikinä saanut aiheettomasti sakkoa. Joskus olen saanut sakon, kun en ole muistanut laittaa kiekkoa tai maksaa - siitä kuuluukin saada sakko.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Missä saa lapun ikkunaan, jos on pysäköity oikein? En ole tällaisesta kuullutkaan.
Kannattaa tutustua firmojen historiaan ja toimintatapoihin. Itse tutustuin, kun autoin tuttua pariskuntaa, joka oli syyttään joutunut yhden firman uhriksi. Eivät todistetusti olleet edes siinä kaupungissa jossa väitetty rikkomus oli tapahtunut, mutta siitä huolimatta firma jatkoi todella räikeitä uhkauksiaan. Siinä heräsi sellainen ajatus, että ihmisessä täytyy olla jotain pahasti rikki, että lähtee sellaiseen toimintaan millään tavalla mukaan.

Hienoa, että sinulla on käynyt tuuri etkä ole kohteeksi vielä joutunut.
 
dimmu

Jäsen
No paikallisella huoltiksella oli pe tarjous, isokahvi ja itse tehty munkki 4 €. Ei huono, sanois Uotisen Jorma...

@Andromeda ABC on "helvetillinen" paikka... Niitä on älyttömästi ja ne ovat sijoitettu hyviin paikkoihin, jossa on paljon liikennettä. S-Ryhmä on vielä varsin rajuin ottein niitä "runnonut" läpi.
Ja täysin häikäilemättömästi sijoittanut niitä toisten asemien viereen.
Meidät suomalaiset on hyvin opetettu menemään niihin. Ja me mennään. Olemme bonusten sokaisemia...

Onhan ABC-mobiilissakin kaikenlaisia tarjouksia silloin tällöin. Juuri sain itse autopesun 15€.

S-ryhmää kritisoidaan usein aika raskaalla kädellä, joskus aiheesta, useammin aiheetta ja verrataan pieniin yrittäjiin. Pienet yrittäjät usein jättävät kehittämättä palveluaan ja itkevät, kun isot vievät asiakkaat. Totta kai, jos palvelu on vuosikymmenten takaa.

S-ryhmä oli aivan kusessa 80-luvulla ja melkein piti laittaa lappu luukulle. Mitä he tekivät? Miettivät asiat uusiksi, tehostivat toimintaa ja investoivat. Nyt saavat nauttia sen työn hedelmää, kun dominoivat montaa alaa ja täysin syystä. Pienten yritysten menestyminen ei ole pois S-ryhmältä, eikä S-ryhmän pois pieniltä, jos pienten palvelu on kunnossa. S-ryhmä työllistää suoraan ja välillisesti kymmeniä tuhansia työntekijöitä ja tuottaa palveluita koko Suomeen. Lisäksi maksavat vielä mittavan summan bonuksia asiakkailleen sen lisäksi, että ovat myöskin hyvin edullinen toimija monella alalla.

Tuotteiden pitää maksaa riittävästi, jotta liiketoiminta on tervettä ja sitä pystyy kehittämään. Pienemmillä yrittäjillä usein (Ei aina) se kehittäminen unohtuu ja siitä syystä asiakasvirrat laskee.

Tuen itse mielelläni paikallisia ja pienempiä yrittäjiä aina kun mahdollista, mutta ei se iso paha S-ryhmä nyt niin roisto ja riistäjä ole, kuten puhutaan.
 
dimmu

Jäsen
Kannattaa tutustua firmojen historiaan ja toimintatapoihin. Itse tutustuin, kun autoin tuttua pariskuntaa, joka oli syyttään joutunut yhden firman uhriksi. Eivät todistetusti olleet edes siinä kaupungissa jossa väitetty rikkomus oli tapahtunut, mutta siitä huolimatta firma jatkoi todella räikeitä uhkauksiaan. Siinä heräsi sellainen ajatus, että ihmisessä täytyy olla jotain pahasti rikki, että lähtee sellaiseen toimintaan millään tavalla mukaan.

Hienoa, että sinulla on käynyt tuuri etkä ole kohteeksi vielä joutunut.

Kiitos selvennyksestä. Kyseessä taitaa olla enemmänkin yksittäine virhe, joka toivottavasti päättyi oikeudenmukaisesti. Tuskin kuitenkaan tuollainen on heidän toimintapa isossa kuvassa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kiitos selvennyksestä. Kyseessä taitaa olla enemmänkin yksittäine virhe, joka toivottavasti päättyi oikeudenmukaisesti. Tuskin kuitenkaan tuollainen on heidän toimintapa isossa kuvassa.
Ei valitettavasti ollut yksittäinen, eikä virhe. Silloin kiinnostuin noiden firmojen toiminnasta. Esimerkiksi Tampereella yksi firma on ollut vakuuttunut siitä, että joku mies on pysäköinyt autonsa ehtojen vastaisesti eikä muuttanut mieltään sen jälkeenkään, kun mies todisti maanneensa tajuttomana sairaalassa kyseisenä ajankohtana. Nokialla taas joku firma oli laajentanut oma-aloitteisesti reviiriään ja jaellut lappuja kadun varteen laillisesti pysäköityihin autoihin. Autojen töniminen parkkikiekon pudottamiseksi kuului ainakin jossain välissä peruskeinoihin. Alhaista touhua.
 
Väitätkö ihan tosissasi, että pysäköinninvalvojat tönivät autoa parkkikiekon tippumisen toivossa? Jo on aikoihin eletty. Seuraavaksi varmaan alkavat hinauttaa autoja ja asettavat ne paikkoihin, josta voivat sakottaa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Väitätkö ihan tosissasi, että pysäköinninvalvojat tönivät autoa parkkikiekon tippumisen toivossa? Jo on aikoihin eletty. Seuraavaksi varmaan alkavat hinauttaa autoja ja asettavat ne paikkoihin, josta voivat sakottaa.
En, vaan yksityisten firmojen valvojat ovat ainakin aiemmin tehneet niin. He eivät ole pysäköinninvalvojia.
 
dimmu

Jäsen
En, vaan yksityisten firmojen valvojat ovat ainakin aiemmin tehneet niin. He eivät ole pysäköinninvalvojia.

Missä he ovat tehneet ja milloin? Oletko ollut paikalla vai oletko kuullut muualta? Väitteesi kuulostaa perinteisiltä toriparlamenttipuheilta, joita on hyvin vaikea uskoa. Aika vahvoja ihmisiä saa olla töissä tönimässä autoja, jotta parkkikiekko tippuu sen seurauksena.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Missä he ovat tehneet ja milloin? Oletko ollut paikalla vai oletko kuullut muualta? Väitteesi kuulostaa perinteisiltä toriparlamenttipuheilta, joita on hyvin vaikea uskoa. Aika vahvoja ihmisiä saa olla töissä tönimässä autoja, jotta parkkikiekko tippuu sen seurauksena.
En valitettavasti osaa antaa niiden alueiden tarkkoja osoitteita. Miksi alat viedä tätä henkilökohtaiselle tasolle?
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Lempäälän Ideaparkin alle avataan tässä syksyllä uusi kunnallinen uimahalli.

Jos vaikkapa nelihenkinen perhe (kaksi aikuista ja kaksi lasta) saa päähänsä, että hei käydäänpäs uimassa vaikka talvi- tai syyslomalla, kun ulkona on huono ilma ja lapsilla tylsää.

Heittäkääpäs veikkaus paljon tuo lysti kustantaa?

94€ eli aikuislta 29€ ja lapsilta 18€ per uimari. Huhhei.

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Missä se "Kallista...elämä on!"-ketju on? Näytin eksyneen pysäköintivalvonta-ketjuun kahden ansioituneen kirjoittajan toimesta.

Mutta jos nyt hintojen noususta jotain kirjoittaisi. Olen itse pyrkinyt ostamaan tuotteet suoraan tuottajilta ja REKOsta. Jotkut tuotteet on kalliimpaa kuin kaupassa, mutta kompensoin sen ostamalla vähemmän, mutta laadukkaampaa, toiset tuotteet sitten halvempia kuin kaupoissa.
Viimeisen parin vuoden aikana kauppojen hinnat nousseet "huimasti" verrattuna tuottajien hintoihin. Tuottajien hinnat eivät juurikaan ole nousseet, suurin osa tuotteista pysyneet samoissa hinnoista.
 
dimmu

Jäsen
En valitettavasti osaa antaa niiden alueiden tarkkoja osoitteita. Miksi alat viedä tätä henkilökohtaiselle tasolle?

Ei tässä henkilökohtaisuuksia ole. Haastan kirjoituksiasi, sillä väitteesi kuulostavat valheilta ja selvästi et pysty kertomaan missä on toimittu kuvailemallasi tavalla.

Pysäköinninvalvonnassa on varmasti ongelmia ja epäselvyyksiä - näitä sitten puidaan jopa oikeudessa asti, joka on hyvä. Kuitenkin he tekevät tärkeää työtä ja muutama yksittäistapaus ei saa maalata koko alaa. Suurin osa näistä valittajista ovat sellaisia, jotka eivät pysty myöntämään omaa virhettään. Huom, en ota kantaa tuohon sinun kertomaasi esimerkkiin, vaan yleisesti. Lisäksi suorastaan absurdit väitteet voi jättää laukomatta totuuksina.

Pahoittelen OT:ta ja moderaattorit voivat siirtää oikeaan ketjuun.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ei tässä henkilökohtaisuuksia ole. Haastan kirjoituksiasi, sillä väitteesi kuulostavat valheilta ja selvästi et pysty kertomaan missä on toimittu kuvailemallasi tavalla.
Jos siis en pysty antamaan tarkkaa osoitetta, niin sitten väärinkäytöksiä ei ole koskaan tapahtunut? Hieno logiikka. Ne firmat muuten pyrkivät kaikin keinoin antamaan itsestään kuvan auktoriteettina, ja puhuvat mielellään itsestään pysäköinninvalvojina. Ja jos jossain joku menee kertomaan niiden häikäilemättömistä toimintatavoista, niin äkkiä on puolustajat paikalla, jotka ei missään tapauksessa kuitenkaan ole mitenkään tekemissisä niiden firmojen kanssa. Jepjep.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin muuten pitkästä aikaa ostamassa irtokarkkeja. Harvemmin tulee karkkeja muutenkin ostettua, ehkä muutaman kerran vuodessa. Markettien irttarien hintataso on mun mielessä ollut jossain 6-8€/kilo tasolla (Lidlissä tainnut olla välillä jotain 5,90€/kilo tarjouksia). Ajattelin käydä alan erikoiskaupassa eli Candytowniksi muuttuneessa entisessä Filmtownissa. Hälytyskellot olisi pitänyt soida siinä vaiheessa, kun kilohintaa ei näy koko kaupassa missään ja hyllyjen päissä on ukaasit: "Täytetty pussi on ostopäätös". Otin sitten reilun pussin lempikarkkeja (valikoima on tuolla runsas ja kaikkia hyviä piti ottaa) ja tiskille maksamaan. Kilohinta 15,90€. Harvoin on tullut karkista maksettua yli 15 euroa kerralla, mutta onpahan hyviä namusia muutamaksi viikoksi. Taidan tosin tästä eteenpäin tyytyä niihin pieniin dragster pusseihin, mitä on aina Salen kassojen vieressä. Siinä on sopiva annoskokokin valmiina.

Kaukana ovat tosiaan ne ajat, kun juurikin Makuunista, FilmTownista tai Pick&Mix’stä tuli haettua irttarit EDULLISESTI vrt. normimarketit. Niin kaukana, että kyseisiä lafkoja ei enää ole olemassa ja, kuten sanoit, tuo FilmTownin jäänne on varmaan se kaupungin kallein vaihtoehto (toki heillä on valikoimassa paljon karkkeja, joita ei oikein muualta saa).
 
Viimeksi muokattu:

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Arkilounas ABC:llä 15,90 euroa

Kai muistit ottaa Bonukset talteen? Alkaa oleen hinta kyllä jo kohdallaan... Tuolla hinnalla saa jo about ala cartea ( porsaanleike bearnisekastikkeella ja ranuilla ) Neste K-asemalta.

Kyllähän ne 9.90 ja 10.90 lounaat alkaa oleen historiaa. Saas nähdä missä tulee kipuraja vastaan. Itse en kotona kokkaa, vaan syön 3-5 kertaa viikossa ulkona, juuri tuon lounaan.
Kohta varmaan pitää alkaa kotona tekeen muutakin kuin paistaan pakastepizzan.
Noilla hinnoilla jengi alkaa äänestään jaloillaan ja vähentää asiointia lounaspaikoissa
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Syyllinen näihin on se prkln E-passilounas ynnämuut lounassetelit ja sopimushinnat. Näiden verotusarvo kun nousee, niin se menee suoraan aterian hintaan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Syyllinen näihin on se prkln E-passilounas ynnämuut lounassetelit ja sopimushinnat. Näiden verotusarvo kun nousee, niin se menee suoraan aterian hintaan.
Toki asia on osittain näin, mutta kyllä ympäri pääkaupunkiseutua kuitenkin edelleen lounasta saa jopa 13 euron alle. En ihan ymmärrä, mikä tuo ABC:n kolmen euron lisä hinnassa on. No, enpä ole siellä koskaan lounastanut muutenkaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Syyllinen näihin on se prkln E-passilounas ynnämuut lounassetelit ja sopimushinnat. Näiden verotusarvo kun nousee, niin se menee suoraan aterian hintaan.
Helsingissä kantakaupungissa (hyvän) lounaan hinta on yleensä sen verotusarvon verran, eli 13,50 euroa. ABC pyytää Lahdessa 15,90 euroa. Mikäs siinä pyytäessä kun asiakkaita näyttää riittävän.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Helsingissä kantakaupungissa (hyvän) lounaan hinta on yleensä sen verotusarvon verran, eli 13,50 euroa. ABC pyytää Lahdessa 15,90 euroa. Mikäs siinä pyytäessä kun asiakkaita näyttää riittävän.

Olen syönyt tässä vuosien aikana valehtelematta yli sadassa eri lounaspaikassa, enkä keksi muuta syytä mennä ABClle lounaalle kuin sen, että se on ainoa paikka sadan kilometrin säteellä.

Ylihintainen ja mauton lounas.
 
Näin on. Onhan toi käsittämätön hinta. Vaikka maksaisin ePassilla, niin jäisi silti maksettavaa jotain 12.x euroa omaan piikkiin.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Helsingissä kantakaupungissa (hyvän) lounaan hinta on yleensä sen verotusarvon verran, eli 13,50 euroa. ABC pyytää Lahdessa 15,90 euroa. Mikäs siinä pyytäessä kun asiakkaita näyttää riittävän.
Juu, ja ennen veron korotusta lounas oli 12,90€ , eli senhetkisen verotusarvon verran. Toki jokainen pyytäköön lounastaan mitä haluaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kysyntään nähden ABC:n lounas taitaa olla jopa liian halpa. Kun jossain metsän keskellä ABC:lle joutuu pysähtymään syömään, niin saa olla onni matkassa jos haluaa vapaan pöydän löytää. Mysteeri tämäkin.
 
Ei tarvitse mennä edes metsän keskelle, vaan kehä3 ulkopuolelle riittää. Tosin metsäähän se jo on...
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Kerran tuli kahvivieraita sunnuntaina iltapäiväksi, hain lähi-K-kaupasta taas nimenomaan suklaalevyn pilkottavaksi kippoon ja kahvipaketin, en mitään muuta sillä kauppareissulla niin Pauligin New York-kahvi 8,39 e ja se minttukrokantti-suklaalevy 4,99 e ja huvitti se jotenkin kassalla että yli 13 euroa meni kahvista ja suklaalevystä.
K-Markettien hinnat on kyllä ihan tähtitieteellisiä. Joskus pakon edestä tulee käytyä tossa nurkan takana ja eipä tosiaan tarvitse kuin pari tuotetta ostaa niin kymppi mennä hurahtaa. Säälin hieman varsinkin eläkeläisiä joilla ei välttämättä ole mahdollisuutta lähteä kauemmas isompaan kauppaan. Melkoiset erot tulee kuukausitasolla, jos ostat kaiken K-Marketista vs. Lidl / Prisma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös