Mainos

Kalevankankaan jäähalli

  • 210 019
  • 607

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Kaupunginhallitus otti myönteisen kannan halliremonttiin.
L-S uutinen asiasta

Jos valtuusto hyväksyy hallituksen esityksen ensi maanantaina, saneeraus alkaa vielä loppukevään kuluessa. Remontti on määrä tehdä kahdessa tai kolmessa vaiheessa. Aluksi vuorossa ovat pukuhuone- ja saniteettitilat. Kakkosvaiheessa vuorossa vuonna 2012 toisen kerroksen aitiotilat sekä ilmastointi.

Todella hieno homma ja toivottavasti tuo nyt vihdoin toteutuu. Ihan tarpeeks on väännetty ton asian kanssa. Pikku hiljaa alkaa näyttää hyvältä kaikilta osin Jukureiden valmistautuminen tulevaan kauteen.
 
Viime vuonnahan se pelattiin Kouvolassa (syystä että?) joten en nyt sanoisi että tämä siirto Savonlinnaan on mikään merkittävä askel mihinkään suuntaan.

Tänävuona oli jo sovittu pelipaikaksi mikkeli. Viimevuoden turnauksen aikaan sovittiin, että turnausta pelataan vuoronperään kouvolassa ja mikkelissä.
 

suti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit ja Chicago blackhawks
Niinhän siinä kävi että Mikkelissä päästään rakennuspuuhiin jo tänä keväänä. Jäähalli tullaan rakentamaan kerralla kuntoon. Äänestystulos ollut ilmeisesti 32 vs 27
 
Viimeksi muokattu:

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Niinhän siinä kävi että Mikkelissä päästään rakennuspuuhiin jo tänä keväänä. Jäähalli tullaan rakentamaan kerralla kuntoon. Äänestystulos ollut ilmeisesti 32 vs 27
Erittäin mielenkiintoista..Jopa loistavaa jos tämä uutinen on nyt totta. Eikö aiemmin ollut kuitenkin puhetta että siellä Mikkelissä halliremonttia vaiheistettaisiin?
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Niinhän siinä kävi että Mikkelissä päästään rakennuspuuhiin jo tänä keväänä. Jäähalli tullaan rakentamaan kerralla kuntoon. Äänestystulos ollut ilmeisesti 32 vs 27

Helvetin hieno homma jos tuo on totta! Siis kerralla kuntoon? Tehdäänkö ne aitiotkin nyt samalla kertaa ja ravintolat ja ne? Kai tosta saa lukee huomisen länkkäristä kaiken oleellisen.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Laitetaanpa aiheesta oikeaan ketjuun.
Päätös siis syntyi tänään. Remontti alkaa touko-kesäkuun vaihteessa ja tehdään 6,8 miljoonan budjetilla sisältäen siis mm. aitiot ja ravintolatilat. Toteutus vaiheittain ja ensin rakennetaan pukukoppitilat.
Linkki Länsi-savon uutiseen:
Mikkelin jäähallin remontti alkaa vielä tänä keväänä

Todella hieno juttu, että myönteinen päätös syntyi. Parissa vuodessa halli saadaan päivitettyä tälle vuosituhannelle ja viihtyisyyden parantuminen tuo varmasti myös lisää katsojia.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Todella hieno juttu, että myönteinen päätös syntyi. Parissa vuodessa halli saadaan päivitettyä tälle vuosituhannelle ja viihtyisyyden parantuminen tuo varmasti myös lisää katsojia.

Hienoa! Taitaa ensimmäiset kotipelit olla syksyllä jossain muualla, jos ensimmäinen vaihe on valmis vasta lokakuulla.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tai sitten pelaatte vieraspelejä alkuun putkeen. Eikös TuTolla ollut vastaava tilanne kupittaan uuden hallin valmistuessa?

TuTo pelasi muistaakseni vielä muutaman kotiottelun Turkuhallissa ja alkukauden otteluohjelma oli vieraspelipainotteinen.

SM-liigan puoleltahan HPK pelasi kymmenen ensimmäistä matsiaan vieraissa, kun uuden hallin valmistumista odoteltiin. Samaan päädyttäneen Mikkelissä.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Onko remontin rahoituksesta tihkunut tietoja?

Sporthan muni aikoinaan halliremontin yhteydessä hallin myyntipisteet muille ja kohonnut vuokrataso iskee munille edelleen joka vuosi. Jääkiekkoilijat maksavat myös Botniahallista aiheutuneet tappiot. Kiitos Kuntayhtymän, joka hallinnoi Vaasa Arenan ohella tuota mammuttihalli Botniahallia.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Onko remontin rahoituksesta tihkunut tietoja?

Kaupunki taitaa maksaa ton rempan suurimmalta osin. Jukurit toki ostaa ne aitio-, ravintola- ja muut tilat kaupungilta. Jukurit maksaa siitä 70 000e/vuodessa 30 vuoden ajan. Remontin kokonaisbudjetti on siis 6,8 miljoonaa euroa. Itellä ainakin helpottunut olo, että tää pitkään kestänyt käden vääntö on nyt ohi ja lopputulos on tämä.

Tosiaan varmaan Jukurit tekee samalla tavalla kuin HPK, eli pelaa ekat matsinsa vieraissa. Sellai se ainakin olisi fiksuinta tehdä. Mitenhän muuten junnut, edari ja Oilers (ja toki kaikki muutkin) pystyy reenaamaan kun on vain harkkahallin jää käytössä. Ja se on ainakin edustukselle liian pien. Mut nuo on vaan järjestelykysmyksiä ja pääasia, että remppa nyt alkaa.
 

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vilpittömät onnittelut Pitkän P****n jälkeen Jukureiden kannattajlle, kuten myös itse olen, koska haluan hyviä matseja laadukkaan ,rakkaan ja aina kunnioitettavan joukkueen kanssa. Toivon myös että Sport herää henkiin.
 

FaceOffs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Ässät
Remppa lähestynee loppuaan sillä ensimmäinen kotimatsi olisi lauantaina edessä.Saa nähdä miltä halli rempan jälkeen vaikuttaa käyttäjien puolesta.He ovat kuitenkin parhaita asiantuntijoita sanomaan, että tuliko asiat kuntoon vai ei.

Samaan syssyyn ei vielä sentään anniskelua hallilta laitettu jäihin, vaikka kaupunginlehden kyselyn mukaan tämä joitain päättäjiä kiinnostaisikin.Kannattaa lukea juttu.Väittävät, että jos anniskelua ei olisi, niin tilalle saataisiin uusia sponsoreita.Myös uusia kävijöitä hallille voisi jonkun mukaan tulla.Mihin nämä väitteet perustuvat.Onko jollain tutkittua faktaa siitä, että kaljan myynnin lopettamisen jälkeen jonkin seuran halli olisi ollut entistä täydempi.Epäilen :D Eiköhän kaikki raha mikä kiekkoon saadaan ole tarpeen vaikka sitten anniskelusta.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Samaan syssyyn ei vielä sentään anniskelua hallilta laitettu jäihin, vaikka kaupunginlehden kyselyn mukaan tämä joitain päättäjiä kiinnostaisikin.Kannattaa lukea juttu.Väittävät, että jos anniskelua ei olisi, niin tilalle saataisiin uusia sponsoreita.Myös uusia kävijöitä hallille voisi jonkun mukaan tulla.Mihin nämä väitteet perustuvat.Onko jollain tutkittua faktaa siitä, että kaljan myynnin lopettamisen jälkeen jonkin seuran halli olisi ollut entistä täydempi.Epäilen :D Eiköhän kaikki raha mikä kiekkoon saadaan ole tarpeen vaikka sitten anniskelusta.

Ja käsi ylös ne, ketkä yllättyivät limpsalinjan puolestapuhujien nimistä. Onneksi kaupungin päättäjäosastosta löytyi järki-ihmisiäkin.

Voin kertoa muun muassa Satu Taavitsaiselle ja näille muille vaahtoajille, että anniskelun kieltämisestä seuraavat ongelmat ovat hyötyjä suuremmat. Ehkä joku olutmainoksille allerginen tiukkapipo tulee matsiin, mutta ne jotka haluavat ottelutapahtuman yhteydessä muutaman bisoshofenin nauttia, hoitavat asian muuten. Kunnon pohjat matsiin lähtiessä, oma piilopullo mukaan tai erätauolla auton takakontille. Jäähallin tiloissa tapahtuvaa anniskelua voidaan sentään valvoa, minkä luulisi miellyttävän näitäkin päättäjiä.

Ihan niinkuin joku - Taavitsainenkaan - ei tätä olisi jo tiennyt.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mihinkäs remontin alkuvaiheen toimenpiteet ovat kohdistuneet (hallin tekniikka, yleisötilat, jne.)? Länsi-Savon jutun mukaan ensimmäinen vaihe valmistuu lähikuukausina.

Lehdistökoppiin oli ilmestynyt televisioruutu. Sekin tosin liittynee televisiointiin. Muita havaintoja ei yhtä käytöstä poistettua katsomonosaa ja suljettua VIP-sisäänkäyntiä lukuun ottamatta vielä havaittu.

Olisivat ne voineet kai korjata huusseja sen verran, että yksi rikkoutunut ovenkahva olisi vaihdettu ehjään. Tai jos tämäkin on vielä vaiheessa.
 

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Halliremontti jatkuu huhtikuussa katsojille ja pelaajille näkyvämmissä osissa. "Muutos on nykyiseen verrattuna totaalinen" lupaa Toivakka, eikä kyllä vähättele. Ja Liigakin on tavoitteena. Kertoo Yle Etelä-Savo nettisivuillaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
"Muutos on nykyiseen verrattuna totaalinen" lupaa Toivakka, eikä kyllä vähättele.

Hienoja uutisia. Tällä hetkellähän remontista ei Pekka Peruskatsoja vielä huomaa juuri muuta kuin, että Kalevankankaalla tarkenee ilman pilkkihaalareita peleissä. Sisälämpötila on noussut remontin eka vaiheen jälkeen huomattavasti ja välillä tuntuu, että siellä on jopa kuuma.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Hienoja uutisia. Tällä hetkellähän remontista ei Pekka Peruskatsoja vielä huomaa juuri muuta kuin, että Kalevankankaalla tarkenee ilman pilkkihaalareita peleissä. Sisälämpötila on noussut remontin eka vaiheen jälkeen huomattavasti ja välillä tuntuu, että siellä on jopa kuuma.

Sisätilan lämpöhän on noussut selkeästi myöskin sen takia, että porukkaa käy nykyään entistä enemmän peleissä. Myös enemmän liikettä ja ääntä on yleisössä nähtävissä verrattuna entiseen, ja sekin lisää lämpöä. Myös seisomakatsomon betonipaikat tuntuvat suorastaan huokuvan lämpöä verrattuna entiseen.

Isoja investointeja on Mikkeliin tulossa, ja se on selkeästi merkki siitä, että liigaan halutaan. Silti toivoisin, että pelit nykyisellä tasolla houkuttelisi enemmän katsojia.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sisätilan lämpöhän on noussut selkeästi myöskin sen takia, että porukkaa käy nykyään entistä enemmän peleissä. Myös enemmän liikettä ja ääntä on yleisössä nähtävissä verrattuna entiseen, ja sekin lisää lämpöä. Myös seisomakatsomon betonipaikat tuntuvat suorastaan huokuvan lämpöä verrattuna entiseen.

Erittäin väsynyttä ja kaiken lisäksi vielä huono. Jonkun kannattaisi perustaa oma ketju Jukureiden yleisömäärien mollaamiselle, kun se tuntuu olevan tärkein asia mainita joka ikisessä mahdollisessa paikassa.

Halliremontti on loistava juttu, mutta se on vain yksi askel matkalla päämäärään.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
No melkoset on saneeraukset :) Henkilökohtasesti oon saanu itteni kattomaan peliä nykyseenkii halliin (ja jopa siihen pilkkihaalarivarustusta vaatineeseen aiempaan), mutta ei tuo tietysti haittaakkaan että tulee kerrasta liigakelponen multikäyttöareena.

Varmasti auttaa jatkossa kun Mikkeliin koitetaan saada isoja yleisötapahtumia (messuja, hallikisoja, yms.tms.jotakin kuninkuusraveja) kun puitteet on modernisoitu ja viimein jopa ne viime kesänä kovasti peräänkuulutetut ruuanlaittotilat löytyvät hallilta. (Tuosta tais olla kuninkuusravien aikaan polemiikkia, kun hallille ois hirmu mielellää järkätty josvaikkamitä ravitsemustilaisuutta, mutta safkat joutu kärräämään siitä raviradan buffetista.)

Ja luonnollisesti on aika kova osoitus siitä että Liigaan yritetään tosimielellä. Tuskin tuommoisia investointeja laitettaisiin "pelkkää" (ja tämä sanan kauniissa merkityksessä, kyllähän työ tiiätte) Mestistä varten. Mielenkiinnolla pitää mennä torstaina kuuntelemaan Stellaan NOSTO -tapahtuman Toivakan puheenvuoroa. Ja tietty tarkastamaan pelaaja-esittely, tiiä vaikka sinne ois ujutettu ihan salapäiten ja kaikille kertomatta mualimanmestareita. KooKoo sai Kiprun, mut voiaaha myö kaivaa vaikka kyy-Palo naftaliinista ;D

Offtopic:
MHbreik vois muuten muokata noita suosikkejaan sillai että lisäis sinne "(paitsi Jukurit)" kun joku saattais epähuomiossa erehtyä kuvittelemaan sen sisältyvän noihin Itä-Suomen Mestisjengeihin... (Tai sit aikamoinen viha-rakkaussuhde päällä ja sitä rakkauspuolta ei oo vaan tullu nähtyä.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös