Kalevankankaan jäähalli

  • 198 658
  • 597
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Paikallisessa aviisissahan alkuviikolla kaikkien valtuustoryhmien johtajat olivat hieman tiivistäen liikuttavankin yhtä mieltä, että rahaa laajaan remonttiin ei ole varattu eikä sitä kesken tilivuoden tule lisäbudjeteilla. Ja kun vielä on tulossa vaalit ihan kulman takana ja kaupungin talous on edelleen todella tiukalla ja muita isoja investointeja on tehty melkoisesti niin tuskin mikään taho tekee poliittista itsemurhaa ja puoltaa 7 100 000 € investointia jäähalliin, kun samaan aikaan joka paikasta muualta karsitaan ja säästetään. Vastapuolelle ilmestyy heti ainakin päivähoito, koulut, terveydenhoito, sosiaalimenot, työttömyys, vanhustenhoito noin muutamia mainitakseni.

Väärä aika ja väärä tapa tuoda asia esille Mikkelissä, sitä ei muutama yleisönosastokirjoitus jälkikäteen enää muuta. Kaikki hallia käyttävät tietävät, miten huonossa kunnossa se on, mutta kun asia ei ole niin yksinkertainen...

Oma veikkaus on, että pukukoppisiiven isoimmat home- ja muut vauriot korjataan kesällä, muusta rahoituksesta halutaan tarkempia lisäselvityksiä ja koko paketti siirretään siististi vaalien jälkeiseen aikaan, jolloin myös mahdolliset liigakarsintapelit ovat sopivasti takana.
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK

Jep, ja ton jälkeen ne kustannukset on lähempänä 15 kuin 7 miljoonaa... Jos sitä ruvetaan osissa korjaamaan niin kalliiks tulee. Se on kuitenkin totuus et se on pakko korjata tai se pistetään aika äkkii käyttökieltoon ja siinähän päättäjät sen jälkee sormi suussa selittelee asiaa. Mut ihan kiitettävästi tosta remontista on ollut juttua. Vähintään joka toinen päivä on ollut melkein sivun kokonen juttu remontista. Jos remontti toteutuu niin hienolta tulee halli näyttämään, ainakin sen länkkärin kuvan perusteella. Katoin myös ton MakeT:n laittaman linkin mut kuvat oli tosiaan niin suhruiset ettei niistä oikee mullekkaan selvinny kaikki.
 
Jarzki

Jäsen
Kattoa saa nostettua ja kuutio puheiden mukaan kuuluu remonttiin..

Katon nostaminen vaan tarkoittaisi käytännössä sitä, että kuluihin voi lisätä aivan helvetisti rahaa. Näin siis ainakin Jyväskylässä, kun on puhuttu miksei "vain" nosteta kattoa ja tehdä lisää katsomopaikkoja sitä kautta. Jyväskylässä remontti taisi kustantaa n. 5 miljoonaa ja katon nostaminen olisi kai lähes tuplannut budjetin, joten onko se sitten enää fiksua, ei minun mielestäni.

Jyväskylässä remontissa tosiaan kaupunki osallistui yleisten tilojen kunnostamiseen, mutta kaikki aitiot yms. JYP kustansi itse. Näin se tulee menemään myös jatkossa kaikilla muillakin paikkakunnilla ja jos seuralla ei siihen ole varaa, on homma todennäköisesti aitioiden ja ravintoloiden osalta siinä.
 
K

kiwipilot

Näin se tulee menemään myös jatkossa kaikilla muillakin paikkakunnilla ja jos seuralla ei siihen ole varaa, on homma todennäköisesti aitioiden ja ravintoloiden osalta siinä.

Ja näinhän sen kuuluu mennäkin. Aika huvittavaa, kuinka tarmokkaasti Mikkelin kaupungilta vaaditaan miljoonien panostusta jonkun kiekkoseuran hyväksi. Seura hoitakoot hallin liigakelpoiseksi, kaupunki voi sitten rahoittaa nämä välttämättömät peruskorjaukset.

Ollaanko missään muualla Suomessa yhtä tyhmiä kuin täällä Mikkelissä? Jukurit voittanut siis mehukannun neljä kertaa. So what? Silti Jukurit ei ole koskaan noussut liigaan eikä tule myöskään nousemaan. Mikkeli on aivan liian pieni talousalueena liigaan. Sekä Mikkelin kaupungin että Jukureiden talous on jo nyt täysin kuralla.

Erittäin viisaita sanoja. Onneksi Sarvis Klubin janarit eivät ole halliremontista päättämässä.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
koko paketti siirretään siististi vaalien jälkeiseen aikaan, jolloin myös mahdolliset liigakarsintapelit ovat sopivasti takana.
Vaalien jälkeen ei ehditä remonttia enää aloittaa, jotta hallissa voitaisiin pelata ensi kauden alusta. Ensi vuonnakaan ei remontoida, koska Kuninkuusravit Mikkelissä kesällä 2012 rauhoittavat alueen. Jos nyt keväällä ei remonttia aloiteta, niin homma siirtyy siis varmuudella ainakin kahdella vuodella. Onko tämä sitten järkevää vai ei, niin siihen löytyy varmasti monta mielipidettä. Kustannukset tulevat ainakin nousemaan tuntuvasti, kun nousukausi tässä orastaa.

Lisäksi ihmettelen todella, että täällä jääkiekkoa seuraavien ihmisten parissa on edes olemassa mielipiteitä, ettei halliolosuhteita jossakin päin Suomea pitäisi parantaa. Rahoituksesta päättäminen on muiden asia, mutta luulisi kannatusta remontin pikaiselle alkamiselle riittävän suosikkijoukkueesta riippumatta. Otetaan esimerkiksi nimimerkit Wolf ja kiwipilot.
 
Viimeksi muokattu:

Jarzki

Jäsen
Lisäksi ihmettelen todella, että täällä jääkiekkoa seuraavien ihmisten parissa on edes olemassa mielipiteitä, ettei halliolosuhteita jossakin päin Suomea pitäisi parantaa. Rahoituksesta päättäminen on muiden asia, mutta luulisi kannatusta remontin pikaiselle alkamiselle riittävän suosikkijoukkueesta riippumatta.

Minäkin todella toivon, että halli pistetään kuntoon myös Mikkelissä, on aina hienoa seurata millaisia pytinkejä täällä saadaan pystyyn. Ilman yksityistä rahoitusta mitään suuria hankkeita ei kuitenkaan tulla tekemään, joka sinänsä on sääli. Mutta kyllä esimerkiksi Jyväskylässä hallista saatiin yleisölle huomattavasti viihtyisämpi, kun tehtiin edes jonkinlaista remonttia. Pieni halli on edelleen, mutta pienikin voi olla kaunista :) Ehdottomasti toivotaan, että myös Mikkelissä saadaan samantyylinen remontti tehtyä, vaikka lähtötilanne taitaa olla Jyväskylääkin huonompi!
 
K

kiwipilot

Rahoituksesta päättäminen on muiden asia, mutta luulisi kannatusta remontin pikaiselle alkamiselle riittävän suosikkijoukkueesta riippumatta. Otetaan esimerkiksi nimimerkit Wolf ja kiwipilot.

Kannatusta halliremontille löytyy kunhan rahoitus saadaan kuntoon (lue=pytinkiä ei rakenneta/korjata liigakuntoon talousvaikeuksissa olevan kylän verorahoilla). Liigakelpoisen Jukurijoukkueen pitäisi kyetä hoitamaan hallin rahoitus omin nokkinensa, ei kaupungin avustuksella. Ja jos ei se siihen kykene, voi liigakiekosta haaveilun pikkuhiljaa lopettaa.
 
ventos

Jäsen
Remonttia pukkaa?

Tänä iltana ratkeaa hyvin pitkälti millainen remontti jäähallissa tehdään, vai tehdäänkö mitään.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tänä iltana ratkeaa hyvin pitkälti millainen remontti jäähallissa tehdään, vai tehdäänkö mitään.
Ei kai se vielä tänään ratkea, kun on vasta kaupunginhallituksen kokous. Sieltähän voi tulla vaikka kuinka myönteinen lausuma asialle, mutta jos valtuusto sen ensi viikolla hylkää, niin sen päätöksen kanssa vasta joudutaan elämään.
Mielenkiintoista kuitenkin nähdä mitä mieltä hallitus on asiasta. Veikkaan sävyn olevan varovaisen positiivinen. Valtuuston kantaa onkin sitten hankalampi ennakkoon arvailla.
 
ventos

Jäsen
Kyllä vai ei

Ei kai se vielä tänään ratkea, kun on vasta kaupunginhallituksen kokous. Sieltähän voi tulla vaikka kuinka myönteinen lausuma asialle, mutta jos valtuusto sen ensi viikolla hylkää, niin sen päätöksen kanssa vasta joudutaan elämään.
Kyllä tämän illan päätöksellä on merkitystä, jos se on kielteinen, niin se siitä sitten.
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Millos sen sit saa tietää mihin sävyyn siellä kokouksessa on puhuttu? Tuleeko niistä jotai pöytäkirjoja kaikkien nähtäväksi? Maanantai 14.3. on sitten iso päivä kaikille jäähallin palveluja käyttäville. Sormet ja varpaat ristissä toivon et se remontti tulee.
 
suti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit ja Chicago blackhawks
Tänään kaupungin hallituksenkokous alkoi Klo. 15.00 Kalevankankaan hallilla. Kaikki hallituksen jäsenet olivat paikalla tutustumassa hallin kuntoon. Hallitushan on tietojeni mukaan näyttämässä vihreää valoa mutta ensi maanantaihan sen ratkaisee. Muutama varma on kuitenkin jotka eivät remonttia nykymuodossa halua.Nimiä mainitsematta..
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Ei tullut remonttia yhdellä äänellä ratkesi.

Mut eiks se ratkee lopullisesti vasta ens maanantaina? Kyllä vituttaa jos remonttia ei tuu ja toivon junnujen ja kaikkien puolesta et kopit laitetaan välittömästi käyttökieltoon! Sais päättäjätki vähän nenilleen.
 
koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK

Harvemmin taitaa valtuusto hallituksen päätöksiä enää tämän kaltaisissa asioissa muuttaa. Sääli sinänsä, koska jokainen sm-lligan kriteerit kaikilta osin täyttävä joukkue on plussaa mestikselle.
Ja tämä siinä tapauksessa jos sutin viesti pitää paikkansa että hallitus remontin torppasi.
 
suti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit ja Chicago blackhawks
Toivottavasti kirjoituksesi EI ole totta.
Ei kai ne voi niin puupäitä olla, että eivät näe taaskaan todellisuutta.

Jep totta on ja ratkaisevan äänen antoi Keskusta puolueen herra joka on kaiken lisäksi töissä Toivakan rahoittamassa parkkihallissa. Että näin täällä Mikkelissä go Kepu go. Taisi lyödä naulan edustus jääkiekkoilun arkkuun. Tattis!!!
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Joo ei voi sanoo ku et VITTU! V*tutus on todella korkea tällä hetkellä! Kiitos Mikkeli!
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Jep totta on ja ratkaisevan äänen antoi Keskusta puolueen herra joka on kaiken lisäksi töissä Toivakan rahoittamassa parkkihallissa. Että näin täällä Mikkelissä go Kepu go. Taisi lyödä naulan edustus jääkiekkoilun arkkuun. Tattis!!!
Eiköhän tuo remontti kaatunut puhtaasti siihen, että Jukurit yritti saada kaupungin rakentamaan ravintolat ja aitiot kaupungin laskuun.
Pelkän jäähallin perusinfran remontti olisi ollut perusteltavissa huomattavasti helpommin kuin Jukureiden käyttöön tulevat aitiot ja ravintolat.
Tuskin noista kovin selvää rahoituskuviota oli Jukureilla esittää kun julkisuudessa ei siitä ole mainittu sen kummenmin.

Toivottavasti saavat remontoitua lähivuosina sen perusinfran kuntoon niin Jukurit ehtivät sinä aikana hakea rahoitusta omaan parannushankkeeseensa.
 
suti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit ja Chicago blackhawks
Jukureilla oli esittää oma rahoituksensa ravintoloista ja aitioista. Jukurit olisi maksanut omasta pussista 1.5 miljoonaa. Kaikki oli myös paperilla jonka olivat toimittaneet kaupunginhallitukselle. Eli ei jäänyt remontti Jukureiden rahoista kiinni.
 
Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Oli pakko kaivaa esiin se KooKoon tekemä laulu mitä ne laulo kauden avausottelussa Mikkelissä:
"Mikkeli
Mikkeli
Miten tänne eksyttiin?!
Ollaan hukassa
Ollaan ladossa
Eikä kukaan oo selvinpäin!"

Jotenkin niin samaa mieltä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös