Mainos

Kajaanin Hokki 2013–2014

  • 231 721
  • 586

Zor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät ja SuPS
Ihan mielenkiintoinen viritys, yritystä pitää olla. Mutta rehellisesti sanoen hieman skeptiseksi olen tullut näihin yhteistyökuvioihin. Näissä hommissa pitää muistaa olla ainakin talousasioiden kanssa hyvin hereillä, ettei jää musta pekka käteen.

Urheilupuolesta puhumattakaan... se on vaan karu tosiasia, että jos ulkomaalainen ei mahdu kahteen ensimmäiseen ketjuun, ni leima passiin ja menemään!

Mut annetaanhan hommalle mahdollisuus ja arvioidaan Unterwegerin otteita hieman myöhemmin.
 
Dodii, Mikkelistä 2 pistettä kotiintuomisiksi. Vaikka 2-5 johtoaseman menettäminen on anteeksiantamatonta, niin jokatapauksessa hieno homma että tämä joukkue kykenee kääntäämän tiukkoja matseja voitoksi. Hokki on kolmesti kääntänyt homman kotiin voittomaalikisassa ja ilmeisesti kertaakaan ei ole vastustaja ei ole saanut edes maalia aikaiseksi. Toinen juttu, joka on oikein hienoa huomata, on että Hokki on tehnyt sarjassa eniten maaleja. Toki omissakin on sitten soinut samaan tahtiin (3. eniten), mutta 4,4 tehtyä maalia ottelua kohti on kyllä mainio lukema.

Kasailin tuossa kokoon Hokin epävirallista pistepörssiä (kaikilla 5 pelattua peliä):

1. Teemu Virtala 3+5=8
2. Anthony Guttig 3+4=7
3. Arttu Niskakangas 1+6=7
4. Timo Hiltunen 3+2=5
5. Teddy Da Costa 3+1=4
6. Riku Toivo 1+3=4
7. Jussi Makkonen 0+4=4
8. Veikko Karppinen 2+1=3
9. Arttu Heikkinen 1+2=3
10. Miska Humaloja 1+1=2

Eli yhteenvetona todettakoon, että nämä meidän kärkijätkät ovat onnistuneet juuri niin hyvin kuin on ajateltukin. Virtala tulee olemaan melko ylhäällä pistepörssissä. Snädä kantaa joukkuetta illasta toiseen ja tekee sen kyllä erittäin hienosti. Nyt kun kaveri on jälleen terveiden kirjoissa niin saa jälleen taivastella kuinka hyvä pelaaja hän on. Hieno mies. Guttig on ollut odotetun tehokas ja tänään näytti aukeavan Mikkelissä ketsuppipullo ihan urakalla (2+1 +vl kisan ratkaisu). Niskakangas on ollut vähän kadoksissa, mutta hyvin kaveri on ainakin puhunut syöttöpisteitä jos ei muuta. Da Costalta voisi toki odottaa enemmän tehoja, mutta viime peleissä on alkanut tulla onnistumisia joten en olisi huolissani (kaikki tehopisteet taitaa muuten olla vieraspeleistä). Kaikki kolmea byyriä ovat tulleet vieläpä siniviivalta lämärillä, joten kutihan kaveri on huikea. Sitä saisi kyllä käyttää enemmänkin.

Yksi juttu mikä vähän huolestuttaa on tuo Sepin alhainen torjuntaprosentti. Joukkueen puolustaminenkin on varmasti hakusessa, mutta Mattilan puheiden mukaan tänään meni pari helppoa ja muutenkin Sepi on ollut pikkaisen ailahteleva. Esimerkiksi "normaalilla pelillä" Vaasasta olisi ollut voitto otettavissa. Onko ongelmana sitten se että Sepillä ei ole kunnon kirittäjää ja pelata saa niin kauan kunnes kiekot rupeaa lipsumaan toisesta päästä maaliin? Tolosta voisi peluuttaa jo ihan herätyksen vuoksi yhden pelin silläkin uhalla että menetetään 3 pistettä. Ensi viikolla olisi edessä kolme peliä neljän päivän sisään, joten ihan hyvin voisi antaa Toloselle niistä yhden vaikka kuinka lukisi sopimuspapereita myöten että Sepi pelaa joka pelin. Siitä toki pitää antaa propsit, että voittomaalikisoissa on torjunut kaikki 10(?) yritystä.
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Joo hienot oli Mikkelin tuliaiset. Jokainen piste Kalevankankaalta on arvokas eikä missään nimessä automaatio.

Huolenaiheita tosiaan tuo Seppäsen epävarmuus, nollapelejä ei ole näkynyt ja jokunen helppokin on mennyt, jopa Mattila on huolensa ilmaissut. Meinataanko tosiaan tällä kaksikolla jatkaa kevääseen asti, toivottavasti jonkinlainen Plan B tarvittaessa Mattilalla ja Kuusivuorella on, ennen kuin lasti on housuissa.

Toinen joka varmaan liittyy edelliseen on viisikon puolustuspeli, ranskalaisketjun penkitys eilen toisessa erässä, lienee selvä viesti että kaikki ei ihan ole kohdallaan. Vaikkakin ketju sitten kolmannessa erässä olikin
liekeissä ei homma voi pidemmän päälle noin toimia että osan pelistä ukomaalaisvahvistukset pitää penkittää että homma maistuisi. Edelleen kysymys onko Niskakankaan paikka ketjussa jossa nuo kaksi herraa vain neppailevat osan pelistä eikä työnteko kiinnosta. Olisiko siinä jonkun ahkeramman, puolustavamman pelaajan paikka, en tiedä mutta jotain tarttis tehdä. Enemmin kuin pistepörssi kiinnostaisi tuo +/- tilasto. Enpä tiedä löytyykö sitä miten tuolta tilastoviidakosta.
Joka tapauksessa kausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja oikein odottaa josko lokakuussa taas pääsisi Vimpellin ihan paikanpäällekin johonkin peliin.
 
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Swingwoodilta ja Hockilta paljon asiaa. Pidin maalintekokykyä yhtenä kysymysmerkkinä ennen kauden alkua, ja toistaiseksi se huoli on ollut turha. Pidin puolustusta (paitsi sen kiekollista osaamista) Hokin vahvuutena, ja se on ollut hukassa... olen siis ollut veikkailuineni aika pahasti väärässä. Ja Hokin voittoon kariutui eilinen pitkävetokin :D

Ranskalaiset ovat hyökkäyksessä hyviä, mutta omassa päädyssä homma ei maistu. Joko mennään puolitehoilla, tai sitten vedetään pahasti yli (= Da Costa SaPKo-pelissä).
Swingwoodin kysymys siitä, onko Niskakankaan paikka ranskalaisten ketjussa on kieltämättä mielenkiintoinen. Jotenkin tuntuu, että on tällä hetkellä hankala paletti pyöritettäväksi...
Kouvalainen on pelityyliltään sellainen ahkera, mutta kuitenkin myös ihan taitava, joka voisi sopia ranskisten viereen. Mutta kuka tiputetaan sitten alemmas? A.Heikkinen? Toivo? Niskakangas? Omasta mielestäni ainoa vaihtoehto olisi sitten Heikkinen, joka taas olisi vähän pyllistys siihen suuntaan, kun Heikkinen on kuitenkin oman tonttinsa hoitanut jopa yllättävänkin hyvin.

Mut ihan muihin asioihin. Pelasko Unterweger jo Mikkelissä? Jos ei, niin onko tulessa huomenna?
 
Toinen joka varmaan liittyy edelliseen on viisikon puolustuspeli, ranskalaisketjun penkitys eilen toisessa erässä, lienee selvä viesti että kaikki ei ihan ole kohdallaan. Vaikkakin ketju sitten kolmannessa erässä olikin liekeissä ei homma voi pidemmän päälle noin toimia että osan pelistä ukomaalaisvahvistukset pitää penkittää että homma maistuisi. Edelleen kysymys onko Niskakankaan paikka ketjussa jossa nuo kaksi herraa vain neppailevat osan pelistä eikä työnteko kiinnosta. Olisiko siinä jonkun ahkeramman, puolustavamman pelaajan paikka, en tiedä mutta jotain tarttis tehdä. Enemmin kuin pistepörssi kiinnostaisi tuo +/- tilasto. Enpä tiedä löytyykö sitä miten tuolta tilastoviidakosta.

Mestiksen sivuilta löytyy alkeellinen versio +/- tilastosta, ja tässä Hokin ääripäät referoituna:

Makkonen +6
Hyvärinen +5
Toivo +4
Virtala +3
----------
Da Costa -2
Guttig -3
Leinonen -3
Heikkinen -4

Eli Leinonen-Heikkinen on todella pahoissa ongelmissa, kun Makkonen-Hyvärinen pari on sen lähemmäs 10 osumaa paremmin sijoittuneena. Patongit ovat tosiaan sen muutaman osuman pakkasella, joskin heidän eduksi on todettava se että he ovat tehneet aika paljon maaleja ylivoimalla joka ei taas näy +/- tilastossa. Mutta se ei taas poista sitä tosiasiaa, että oman pään pelaaminen on löysää ja flegmaattista.

Swingwoodilta ja Hockilta paljon asiaa. Pidin maalintekokykyä yhtenä kysymysmerkkinä ennen kauden alkua, ja toistaiseksi se huoli on ollut turha. Pidin puolustusta (paitsi sen kiekollista osaamista) Hokin vahvuutena, ja se on ollut hukassa... olen siis ollut veikkailuineni aika pahasti väärässä. Ja Hokin voittoon kariutui eilinen pitkävetokin :D

Olin täysin samaa mieltä olin ennen kauden alkua. Patongit ja (terve) Virtala ovat tuoneet joukkueeseen sitä kaivattua varmuutta maalipaikoissa. Mutta edelleen uskon että jossain pitkän runkosarjan aikana se vielä kääntyy toisinpäin, eli maalinteon kanssa tuskaillaan ja puolustuspeli toimii.

Ranskalaiset ovat hyökkäyksessä hyviä, mutta omassa päädyssä homma ei maistu. Joko mennään puolitehoilla, tai sitten vedetään pahasti yli (= Da Costa SaPKo-pelissä).
Swingwoodin kysymys siitä, onko Niskakankaan paikka ranskalaisten ketjussa on kieltämättä mielenkiintoinen. Jotenkin tuntuu, että on tällä hetkellä hankala paletti pyöritettäväksi...
Kouvalainen on pelityyliltään sellainen ahkera, mutta kuitenkin myös ihan taitava, joka voisi sopia ranskisten viereen. Mutta kuka tiputetaan sitten alemmas? A.Heikkinen? Toivo? Niskakangas? Omasta mielestäni ainoa vaihtoehto olisi sitten Heikkinen, joka taas olisi vähän pyllistys siihen suuntaan, kun Heikkinen on kuitenkin oman tonttinsa hoitanut jopa yllättävänkin hyvin.

Tämä on kyllä melkoinen probleema tällä hetkellä. Patonkiketjussa on tällä hetkellä kolme pelaajaa, jotka ovat orientoituneet vahvasti hyökkäyssuuntaan. Kyllähän siihen pitäisi löytää joku, joka ajattelisi peliä vähän enemmän puolustuksen kautta. Tosin sellaisia ei oikein löydy. A.Heikkinen voisi olla ihan hyvä vaihtoehto, tosin Arttukin on sellainen työmyyrä joka toimii kärkikarvaajana joten en tiedä sitten toimisiko sekään. Karppisen Veikko keskelle ja patongit laitaan olisi myös yksi variaatio, toisaalta se taas söisi yhden sentterin alemmista ketjuista.

Mut ihan muihin asioihin. Pelasko Unterweger jo Mikkelissä? Jos ei, niin onko tulessa huomenna?

Ei pelannut. Uskoisin että peliluvat eivät olleet vielä kunnossa kun tuo siirto taisi tulla maanantaina. Lisäksi tuolla on meillä jalkeilla sellainen kuusikko, josta on vaikea ketään tiputtaa. Santanen ja Rantanen ovat niitä kärkipakkeja, Hyvärinen-Makkonen kaksikko on puolenkymmentä maalia plussalla +/- tilastossa, joten kokoonpanosta olisi tiputettava joko Lenni tai Jake. Jakella on A kirjain rinnassa ja lisäksi hän pyörittää ykkösyv:tä, joten vaikea uskoa että hän tippuisi. Lenni taas on Lenni, mutta en usko Mattila häntäkään tiputtaa vaikka omalla listalla Lenni olisi liipaisimella.
 
Eikö viime kotipelissä ainakin gallialaisten takana luutineet Jake ja Lenni. Ihmettelen sitä että hitain ja arvaamattomin pakki pelaavat parina, sekä juuri tuon hyökkäyskolmikon takana.

Jos galleilta halutaan maaleja, pitää heidän takanaan olla liikkuva ja varma pakkipari. Minä ainakin haluan niitä maaleja nähdä....
 
MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ovatko nämä teidän ranskalaiset ulkomaanapunne varmasti gallialaisia? Jatkoajan raporteissakin heitä gallialaisiksi kutsutaan.

Jos minusta puhuttaessa viitattaisiin härmäläisyyteen niin pieleen menisi ja tuo voisi olla jopa loukkaus. Kaikki ranskalaiset eivät heiluta Gallian kukkolippua.
 
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Tukkaan tuli tänään TuTolta...

Olihan TuTo aika vahvasti kuskin penkillä, mutta silti harmittaa se, että loppujen lopuksi ratkaisut tulivat Hokin omista virheistä.
Toisen erän TuTo-maalit olivat
a) harhasyöttö Vemmu Virtaselle maalin edessä, 1-2
b) surkeasti aloitettu ylivoima -> rankkari kaverille 2-3
c) Sepin hörppäsy 2-4

Oli toki Niskakankaan maalikin melkoinen tuuripomppu, mutta silti ihan perushommat kuntoon laittamalla tääkin matsi olisi voitu voittaa. Puolustuspäässä Makkonen ja Hyvärinen pelaa ihan hyvällä tasolla pääosin, Santanen ja Rantanen vähän ailahtelee, mutta Heikkinen on vaikeuksissa jatkuvasti, eikä tää itävallan kaverikaan vielä oikein vakuuttanut. Jalkahan tuolla kulki toisessa erässä kivasti. Tosin täytyy hänen puolustuksekseen sanoa sekin, että eipä sitä peliaikaakaan kerennyt tulla kun erikoistilanteita oli niin paljon.

Muita huomioita:
- Ykkös ylivoima oli aika pirteää, vaikka tehoja ei saatukaan irti. Pari kertaa rakenneltiin taas vähän liiankin hienoa maalia ja tuli se yksi syöttö liikaa. Mutta lisäksi ilahdutti kolmannessa erässä Guttigin peliasenne. Kun TuTo lähti kääntämään pelin suuntaa, niin Guttig kävi useaan kertaan kaivamassa kiekon pienellä mailannostolla vielä takaisin!
- Virtala on ihan hyvässä iskussa
- Sepiltä jo parempi peli, vaikka yksi vielä lipsahtikin helposti. Joukkueen muut osa-alueet saa ottaa nuo kolme muuta maalia piikkiinsä.
- Arttu Heikkinen taisteli kovasti tänään! Veti muutaman niin rankan vaihdon, että iso rispecti nuorelle miehelle siitä. Melko kovan irvistyksen kanssa meni vaihtoon välillä.
- Toisen erän alkuun Hokki oli jotenkin aneeminen. Ekassa erässä oli hyvin tunnetta (Fofalla ja Teddyllä meinasi mennä jopa yli), mutta toinen erä alkoi ihan kumman apatian vallitessa. Se sitten kulminoitui siihen harhasyöttöön ja Virtasen maaliin.
 
Koko teksti

Allekirjoitan. Ei muuta.

Laitetaan kuitenkin vielä omat (joskin melko samat) huomiot plussilla ja miinuksilla:

+ Sepi tosissaan oli jo sitä 2-4 maalia lukuunottamatta paremmalla pelipäällä, tosin huippuesityksellä voitto olisi ollut otettavissa...
+ Myös itsellä pisti silmään tuo Guttigin vahva pelaaminen, lukemattomia kiekonriistoja ja muutenkin hyvää pelaamista, tehot tosin uupuivat.
+ Makkonen, kehittynyt paljon (ilmeisesti laihtunut 10kg), uskaltaa pitää kiekkoa ja hänen aikana ei omissa soi. Nyt Makon teholukema on +7.

+/- Virtala, on todella juonikas, jakelee hyviä passeja, mutta kuten aikaisemmin olen todennut niin ei uskalla haastaa. Aina etsii siniviivan yli päästyään ketjukavereita, vaikka voisi välillä koettaa itsekin jotain kuten vaikka laukomista.

- Hiltunen, ei vittu mikä passi siihen TUTOn 1-2 maaliin... jotenkin se kuvasti hyvin kaverin pelirohkeutta - ei uskaltanut kääntyä ja purkaa kun piti paska housussa laittaa kiekko oman maalin eteen.
- Fofa&Koivisto ovat täysin pimennossa. Harkkapeleissä tuo ketju Karppisen kanssa vielä toimi hyvin, mutta nyt tuntuu että me heitetään Veikko hukkaan. Pitää parantaa.
- Unterweger, toki paha haukkua ekan pelin perusteella, mutta jokatapauksessa eipä ollut mikään kummoinen kaveri. Mieleen jäi lähinnä pari harhasyöttöä ja vaikeudet omassa päässä, toki näytti päässeen plussalle yhden osuman verran.

Oikeastaan ainut juttu mistä olen eri mieltä rosswellin kanssa, on tuo ykkösylivoima. Ei se kyllä kummoista ollut. Virtala ja kumppanit oli ihan sekaisin kun sieltä tällä kertaa tulikin painetta eikä saatu rauhassa hieroa. Oikeastaan sitä ekan erän Da Costan paikkaa (jossa vielä syötti) lukuunottamatta eivät päässeet kunnon paikoille. Kiekon sisääntuonnin taktiikka taitaa olla lätty päätyyn ja halukkaat perään, Guttigilla (ja Toivolla) oli onneksi tänään niitä haluja. Jos yv:lle soi omissa niin se on lähes anteeksiantamatonta, etenkin nyt kun se käytännössä ratkaisi pelin.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tehtyjen maalien perusteella hyökkäyspeli toimii, puolustus ja maalivahtipelissä on parannettavaa. Aika erikoinen tilanne Hokissa, varsinkin kun vertaa edellisiin kausiin. Mielestäni roolituksissa olisi valmennusjohdolla parannettavaa, toki kausi on alussa ja Mattila on sanonut, ettei peli ole valmista vielä. Hyökkääjien roolituksia voisi kokeilla hieman eritavalla. Esimerkiksi ykkös- ja kakkoskentän voisi muodostaa uudelleen. Valmentaja voisi rohkeasti kokeilla rikkoa ranskalaiset ja näin ollen saada aikaan tasaisempia kokonaisuuksia, vaikka maalinteon kustannuksella. Itse mietin kentällisiä seuraavasti ja perustelut perään.

1. Gutting Virtala A Heikkinen
Peruste: Gutting on usein oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja Virtala saa kiekon oikeaan paikkaan suhteellisen oikeaan aikaan. Heikkinen A tuo virtaa ja liikettä ketjuun.

2. Toivo Da Costa Niskakangas
Peruste: Toivo ei ole Virtalan ketjussa ollut parhaimmillaan, Da Costa pitää kiekkoa itsellään Virtalaa enemmän ja Toivolla tällä tavoin aikaa hakeutua oikeaan paikkaan sekä on Guttingia parempi puolutuspäähän.

Niskakankaan ja Heikkisen paikkojakin voisi vaihtaa, mutta olisiko ykkönen liikaa vaikeuksissa puolustussuuntaan.. Jos ei niin Niskakankaasta saisi Heikkistä enemmän tehoja hyökkäyspäässä.

Pakisto toimii, ainakin kahden ensimmäisen parin osalta, mutta jos Jaken ja Lennin pelaaminen samassa parissa ei onnistu, niin jotenkin pakkiparejakin on tasattava.

Seppäselle kilpailua ja lepoa voisi saada, jos Kalpa haluaisi joku viikonloppu antaa Kiviahon hakemaan peliaikaa, niin ukko Kuopion torilta kyytiin ja pelaamaan ottelun tai pari esim. etelän viikonloppu kiertueen aikaan.
 
Valmentaja voisi rohkeasti kokeilla rikkoa ranskalaiset ja näin ollen saada aikaan tasaisempia kokonaisuuksia, vaikka maalinteon kustannuksella. Itse mietin kentällisiä seuraavasti ja perustelut perään.

1. Gutting Virtala A Heikkinen
Peruste: Gutting on usein oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja Virtala saa kiekon oikeaan paikkaan suhteellisen oikeaan aikaan. Heikkinen A tuo virtaa ja liikettä ketjuun.

2. Toivo Da Costa Niskakangas
Peruste: Toivo ei ole Virtalan ketjussa ollut parhaimmillaan, Da Costa pitää kiekkoa itsellään Virtalaa enemmän ja Toivolla tällä tavoin aikaa hakeutua oikeaan paikkaan sekä on Guttingia parempi puolutuspäähän.

Ensinnäkin kahvakiekko voisi alkaa pikkuhiljaa opetella meidän pelaajien nimet oikein. Eli Guttig, ei Gutting.

Eiköhän jossakin vaiheessa tätä patonkien hajotusta tulla kokeilemaan, mutta koska molemmilla on edelleen pelitapaan ym. sopeutuminen käynnissä niin eiköhän tuolla koostumuksella jatketa vielä jonkun aikaa. Etenkin Da Costa mielestäni tarvitsee Guttigin rinnalleen, vaikka Guttig toimisi jossain muussakin ketjussa hyvin. Toki jos tappioita rupeaa tulemaan, niin ketjumuutoksilla pystytään herättelemään joukkuetta ja silloin väliaikaisesti tämä pari hajotetaan.

Kävin muuten kyselemässä Kärppien peliesitysketjussa Mannisen Sakarin otteista, niin vastauksena oli että Mane saattaisi joutua hakemaan vauhtia Mestiksen puolelta. Ei nyt vielä elätellä liikoja toiveita, mutta seurajohdon kannattaa nyt laittaa extraverkot vesille jos tälläinen kala olisi saatavissa.

Seppäselle kilpailua ja lepoa voisi saada, jos Kalpa haluaisi joku viikonloppu antaa Kiviahon hakemaan peliaikaa, niin ukko Kuopion torilta kyytiin ja pelaamaan ottelun tai pari esim. etelän viikonloppu kiertueen aikaan.

Veikkaan että tälläinen tulee lähiviikkojen aikana tapahtumaan.
 
kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kun olen opetellut pelaajien nimet niin mitä teen sitten? Ohjeita kiitos;) Aika terävästi käyt kiinni mitättömään yksityiskohtaan ja ryhdyt komentelemaan. Samalla puolella? Kärpät laittaa Mannisen vaikka Haaparantaan ennen kuin Hokkiin.. ikävä kyllä.
 
Aika terävästi käyt kiinni mitättömään yksityiskohtaan ja ryhdyt komentelemaan. Samalla puolella? Kärpät laittaa Mannisen vaikka Haaparantaan ennen kuin Hokkiin.. ikävä kyllä.

Missä mielessä samalla puolella? Kunhan vain huomautin, ei ole eka kerta kun sulla on jonkun oman joukkueen pelaajan nimi väärin kirjoitettu...

Ja onko sulla tuosta "Manninen mielummin vaikka Haaparantaan kuin Hokkiin" asiasta jotain faktatietoa vai oliko tämä vain joku oma arvio?
 
kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Eiköhän tuo viime kauden jälkeen ole aika selvää että Kajaaniin on turha odotella Kärppien pelaajia? Hokki poltti siltansa sinne suuntaan aika totaalisesti.
 
Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Hocki kun on niin tarkka, niin parempi käyttää ilmaisua "Hokin sillat paloivat Kärppien suuntaan...".
Eihän seura siltoja polta, vaan seurassa toimivat ihmiset. Siitä ei ole tullut etelään edes huhuja, kuka on ollut aktiivisin tulella leikkijä.

Edit:On ihan kohtuullista pyytää kirjoittamaan nimet oikein.
Edit2: Eikö kaikki ranskalaiset olekaan gallialaisia? Onkohan nyt luettu asterixit huolella?
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Missä mielessä samalla puolella? Kunhan vain huomautin, ei ole eka kerta kun sulla on jonkun oman joukkueen pelaajan nimi väärin kirjoitettu...

Ja onko sulla tuosta "Manninen mielummin vaikka Haaparantaan kuin Hokkiin" asiasta jotain faktatietoa vai oliko tämä vain joku oma arvio?

Asia sisällön on varmaan ymmärtänyt ja se ei varmaan muutamaan väärin kirjoitettuun nimeen kaadu, mikä on mielestäni tärkeintä, jos pelaajat menevät sekaisin tai kukaan ei ymmärrä ketä haen niin se tehnee asiasta vakavamman.

No fakta tai ei kuulin, että kesällä Hokki tai siihen tiiviisti liittynyt henkilö oli kysellyt Mäenalasta ja jotain pakkia (Varmaan Pälve) Hokkiin, jos ei mahdu kärppien kokoonpanoon, niin mitään vastausta ei kuulunut. Kai tuosta jotain johtopäätöksiä voi tehdä.

Mitäpä me Mannisella, pelaisi 5- 10 ottelua, tekisi pisteitä ehkä muutama ratkaiseva maali tai syöttö, jolla pisteet tulisi Hokille, mutta kun emoseura tarvitsee poistuu mies Hokista ja palapelin yksi palanen puuttuisi. Vähän niinkuin jääpuikko perseessä, kun siihen tottuu niin se on sulannut pois.
 
Siis toki tuosta selvän saa kuka on kyseessä, mutta luulisi nyt että kun pelaaja on pelannut Hokissa pari kuukautta niin hänet tuntisi jo nimeltä. Sen vielä ymmärtäisi jos kyseessä olisi jonkun muun seuran kannattaja. Mutta eiköhän tämä riitä tästä.

No fakta tai ei kuulin, että kesällä Hokki tai siihen tiiviisti liittynyt henkilö oli kysellyt Mäenalasta ja jotain pakkia (Varmaan Pälve) Hokkiin, jos ei mahdu kärppien kokoonpanoon, niin mitään vastausta ei kuulunut. Kai tuosta jotain johtopäätöksiä voi tehdä.

Okei, tälläistä tietoa olen vähän kaivannutkin. Mäenalasen seuravalinnan kohdalla varmasti painoi, että hän pääsee antamaan näyttöjä alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmentajan alaisuudessa. Mutta toki tämä ei taas selitä sitä, miksi Hokille ei voisi vastata.

Toisaalta kun näistä asioista ei ole kenelläkään faktatietoa niin parempi antaa olla. Itse olen kuitenkin siinä käsityksessä, että Hokin ja Kärppien välit ovat ihan kohtuulliset. Toki tämäkin käsitys on välikäden kautta kuultuna seuran sisältä, josta taas halutaan meidän olettavan että kaikki on hyvin.

Mitäpä me Mannisella, pelaisi 5- 10 ottelua, tekisi pisteitä ehkä muutama ratkaiseva maali tai syöttö, jolla pisteet tulisi Hokille, mutta kun emoseura tarvitsee poistuu mies Hokista ja palapelin yksi palanen puuttuisi. Vähän niinkuin jääpuikko perseessä, kun siihen tottuu niin se on sulannut pois.

Niin, lähinnä sitä hain että jos Manninen olisi mahdollisesti saatavilla loppukaudeksi, niin seura- ja valmennusjohto olisi aktiivisesti miehen perässä. Enkä itse pistäisi pahakseni vaikka kyseessä olisikin joku vain esim. joulutaukoon asti ulottuva pesti. Saisipa Hokkikin jonkun tekosyyn ruinata sponsoreilta rahaa pelaajasopimukseen ;)
 
swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Mitä helvetin märehtimistä täällä on tuosta Kärpät keissistä, ollutta ja mennyttä taas vaihteeksi. Ja eikä ensimmäinen välirikko ja tuskin viimeinenkään näiden kahden välillä. Ahohan sanoi mm. Kainarissa aivan selvästi että hauluaisivat Hokista farmiseuran ja Hokille tai/ja ainakaan Mattilalle ei tuo käynyt ja tässä ollaan.
Suuurempia ongelmia kuin joku Mannisen tulee tai ei tule, on saada tuo puolustuspeli kuntoon ja miettiä tuo maalivahti kysymys kuntoon, sillä jo nyt lienee selvä että Seppänen -Tolonen kaksikkolla ei kevääseen asti mennä.
 
Viimeksi muokattu:

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Mitä helvetin märehtimistä ...
Suuurempia ongelmia.. ..on saada tuo puolustuspeli kuntoon ja miettiä tuo maalivahti kysymys kuntoon, sillä jo nyt lienee selvä että Seppänen -Tolonen kaksikkolla ei kevääseen asti mennä.

Toloselle on annettu kokonainen harjoituspeli aikaa näyttää taitonsa Mestistasolla. Sekö oli riittävä näyttö siitä, että taso ei riitä Mestikseen kakkoseksi myös pelaamaan?
Viihteen nimissä puolustus saa vähän vuotaa (josta seuraa niitä "helppoja" maaleja Sepille), jos vastaavasti maaleja syntyy keskimäärin yksi enemmän toiseen päähän per peli. Mukavampaa katsoa peliä, jossa tulos 5-4 kuin 1-0. Toki muutama "gamesaverkin" kuuluu viihdearvoa nostaviin asioihin.
Sitä tiivistä puolustusta ja heikkoa maalintekoa on Kajaanissa katsottu viime kausina ihan tarpeeksi.
 
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Mukavampaa katsoa peliä, jossa tulos 5-4 kuin 1-0. Toki muutama "gamesaverkin" kuuluu viihdearvoa nostaviin asioihin.
Sitä tiivistä puolustusta ja heikkoa maalintekoa on Kajaanissa katsottu viime kausina ihan tarpeeksi.

joo, mut jos kotipelit menis vaikka tasaisen varmasti 4-1 tai 5-1, niin se ois vielä mukavampaa!
 
Suuurempia ongelmia kuin joku Mannisen tulee tai ei tule, on saada tuo puolustuspeli kuntoon ja miettiä tuo maalivahti kysymys kuntoon, sillä jo nyt lienee selvä että Seppänen -Tolonen kaksikkolla ei kevääseen asti mennä.

Itse en kyllä ole vielä huolissaan. Nyt on runkosarjaa pelattu 6 kierrosta ja pelejä on vielä lähemmäs 40 jäljellä. Kyllä puolustuspeliä ehtii hioa vielä vaikka kuinka paljon ja veikkaan että tämä alkuviikko on treenattu nimenomaan puolustamista. Sepi tarvitsisi vähän herättelyä, mutta kyllä hän on edelleen sarjan parhaita veskareita.

On muuten ajateltu liitossa taas vitun paljon tätä otteluohjelman rakennelmaa. Hokki pelaa huomenna KooKoota vastaan Kajaanissa, perjantaina Vantaalla ja lauantaina Keravalla. HCK:lle tuo kotipeli Hokkia vastaan on viikon ainut ja näin ollen he pääsevät pelaamaan kaksi ottelua ja 600 kilometriä tuoreimmilla jaloilla Hokkia vastaan lauantaina. Eräs tanssiparkettien kuningas voisi nostaa aikamoisen hulabaloon tämmöisestä.

Jokatapauksessa tällä viikolla on kolme pahaa peliä ja kaikki on mahdollista 0-9 pisteen väliltä. 4-5 pinnaa olisi jo sellainen suoritus mihin voisi olla tyytyväinen. KooKoota vastaan on tullut aika monesti tukkaan, viimeisin kotivoitto taitaa olla 2012 pleijareista.
 
Muutama nopee plussilla ja miinuksilla:

+ 3 pistettä
+ Sepi, pelasi tänään erittäin hyvin, tarjosi joukkueelle mahdollisuuden voittaa erityisesti ekassa erässä. Merkkejä paremmasta.
+ Hyvärisen Villeä olen tarkkaillut viime peleissä vähän tarkemmin ja täytyy sanoa että suorittaminen pelistä toiseen on varmaa ja laadukasta. Vili tekee paljon tärkeää likaista työtä jota suuri yleisö ei välttämättä huomaa.
+ Humaloja on alkanut jälleen keskittyä olennaiseen ja tätä Miskaa onkin kaivattu jäälle. Tällä tahdilla vanha piste-ennätys on paperia.
+ Hiltunen on tainnut lukea tätä foorumia, sillä nyt siellä jäällä kirmaa joku aivan uudestisyntynyt pelaaja. Paikan tullen kiekko löytää tiensä maaliin, siitä hienona osoituksena selkärangan katkaissut 4-1 maali.
+ Virtalaa olen moneen otteeseen hehkuttanut, mutta hehkutetaan nyt vielä että on se vain huikea kaveri. Ehkä koko sarjan juonikkain pelaaja, pisteitä on tainnut tulla joka pelissä. Voi kunpa pysyisi terveenä!

+/- Da Costa kiehuu välillä kuin hellankoukku. Siitä kuitenkin propsit että kokosi itsensä ja pelasi kelpo loppupelin. Puolustussuuntaan vähän laiskaa pelaamista, mutta kuten on moneen otteeseen todettu niin kiekon kanssa erittäin taitava.

- Pelien alut ovat olleen pitkän aikaa todella huonoja. Osittain tuurillakin ollaan pysytty pelissä mukana ja sen vuoksi ollaan voitettu pelejä. Tähän osioon pitää tulla parannusta.
- Heikkis Jake ei kyllä vakuuta millään tavalla. Nyt näkee selkeästi että liike ei enää riitä ja osittain siitäkin johtuen kiekolliset ratkaisut ovat heikkoja. Soisin jo jollekin muulle tuon paikan ykkosyv:n viivasta.
- Kouvalainen on kyllä hävinnyt täysin kuvasta niiden muutaman vahvan harkkamatsin jälkeen.
- Niskakangas oli kyllä täysin pimennossa, pelasiko edes? (joojoo tiedän)
- Fofanov ei myöskään vakuuta. Ei uskalla mennä laidasta hakemaan kiekkoa vaan kurvaa tilanteesta ohi jos ei satu saamaan kiekkoa haltuunsa. Hyökkäyspäässä saattaa välillä pörrätä kulmissa, mutta se ei koskaan johda mihinkään. Myös kaikki laukaukset menee poikeuksetta pakin polkkareihin.

Tämän kauden joukkue on kyllä siitä erikoinen, että se osaa tehdä maaleja. Edelleenkin Hokki on tehnyt sarjassa eniten maaleja ja siinä mielessä tilanne on oikein positiivinen, että tuo ei ole enää mitään sattumaa vaan nyt siellä joukkueessa on oikeasti sellaisia pelaajia, jotka osaavat viimeistellä. Lisäksi onnistumisia tulee laajalla rintamalla vaikka esimerkiksi Niskakangas on maalimääränsä (2) suhteen ollut pienoinen pettymys. Viime kaudella yhden maalin eteen piti tehdä aivan helvetistä töitä, kun nyt laatta saattaa mennä pussiin jostain täysin vaarattoman oloisesta tilanteesta.

Osittain tämänkin johdosta uskallaan väittää, että tällä joukkueella on mahdollisuudet mennä vielä pitkälle. Seppänen on sarjan parhaita veskareita, puolustus on paperilla puolustussuuntaan vahva ja kuten todettua, niin hyökkäyksessä on Guttigin ja Da Costan kaltaisia kavereita, jotka laittavat paikan tullen kiekon maaliin. Lisäksi tästä on joukkueesta havaittavissa sitä jotain, mitä edellisvuosilta on puuttunut. Jos ja toivottavasti kun Hokki pelaa vahvan runkosarjan, niin jo silläkin voidaan kohentaa omia osakkeita pudotuspelejä ajatellen, kun vastustajaksi voi tulla jonkun Sportin tai KooKoon sijaan vaikkapa HCK.

Sellainen uhkakuva täytyy kuitenkin heittää ilmoille, että montaa loukkaantumisia tämä joukkue ei siedä. Nyt koko joukkue on ollut terveenä koko alkukauden ajan ja senkin takia peli on rullannut vähintään kohtalaisesti. Itse vähän pelkään niitä aikoja, kun sieltä on pari tärkeää ukkoa sivussa. Viime keväinä me ollaan oikeastaan kaaduttu juurikin niihin tärkeiden pelaajien loukkaantumisiin, ja jos jollain ihmeen kaupalla tämä joukkue pysyisi terveenä, niin vain taivas on rajana (tai tässä tapauksessa siis suljettu Liiga).
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Muutama nopee plussilla ja miinuksilla:

+ 3 pistettä
+ Sepi, pelasi tänään erittäin hyvin, tarjosi joukkueelle mahdollisuuden voittaa erityisesti ekassa erässä. Merkkejä paremmasta.
+ Hyvärisen Villeä olen tarkkaillut viime peleissä vähän tarkemmin ja täytyy sanoa että suorittaminen pelistä toiseen on varmaa ja laadukasta. Vili tekee paljon tärkeää likaista työtä jota suuri yleisö ei välttämättä huomaa.
+ Humaloja on alkanut jälleen keskittyä olennaiseen ja tätä Miskaa onkin kaivattu jäälle. Tällä tahdilla vanha piste-ennätys on paperia.
+ Hiltunen on tainnut lukea tätä foorumia, sillä nyt siellä jäällä kirmaa joku aivan uudestisyntynyt pelaaja. Paikan tullen kiekko löytää tiensä maaliin, siitä hienona osoituksena selkärangan katkaissut 4-1 maali.
+ Virtalaa olen moneen otteeseen hehkuttanut, mutta hehkutetaan nyt vielä että on se vain huikea kaveri. Ehkä koko sarjan juonikkain pelaaja, pisteitä on tainnut tulla joka pelissä. Voi kunpa pysyisi terveenä!

+/- Da Costa kiehuu välillä kuin hellankoukku. Siitä kuitenkin propsit että kokosi itsensä ja pelasi kelpo loppupelin. Puolustussuuntaan vähän laiskaa pelaamista, mutta kuten on moneen otteeseen todettu niin kiekon kanssa erittäin taitava.

- Pelien alut ovat olleen pitkän aikaa todella huonoja. Osittain tuurillakin ollaan pysytty pelissä mukana ja sen vuoksi ollaan voitettu pelejä. Tähän osioon pitää tulla parannusta.
- Heikkis Jake ei kyllä vakuuta millään tavalla. Nyt näkee selkeästi että liike ei enää riitä ja osittain siitäkin johtuen kiekolliset ratkaisut ovat heikkoja. Soisin jo jollekin muulle tuon paikan ykkosyv:n viivasta.
- Kouvalainen on kyllä hävinnyt täysin kuvasta niiden muutaman vahvan harkkamatsin jälkeen.
- Niskakangas oli kyllä täysin pimennossa, pelasiko edes? (joojoo tiedän)
- Fofanov ei myöskään vakuuta. Ei uskalla mennä laidasta hakemaan kiekkoa vaan kurvaa tilanteesta ohi jos ei satu saamaan kiekkoa haltuunsa. Hyökkäyspäässä saattaa välillä pörrätä kulmissa, mutta se ei koskaan johda mihinkään. Myös kaikki laukaukset menee poikeuksetta pakin polkkareihin.

Paljon samaa mieltä, ja jonkunverran erimieltä.

Tässä muutama lisäys muutaman pelaajan kohdalle:

* Virtala oli tänään hyvä, syöttöpiste räpsähti, mutta tänään tuli sitten heittäytymispurkuja ynnä muita siihen lisäksi. Tärkeää duunia kapteenilta!

* Da Costa kuumenee välillä aiheetta, välillä aiheesta. Kyllä jotenkin tuntuu että on tuomareiden silmätikkuna omien tekemisiensä suhteen (ansaitsee kyllä suuren osan jäähyistään, en kiellä sitä), mutta sitten tuntuu, että Da Costaa vastaan saa pelata aika säälittä. Ja tänään Guttigille kävi sama homma, Guttigilta riistettiin rankkari --> Guttig otti turhautumisjäähyn toisessa päässä. Mutta on nää vaan silti tärkeitä kavereita Hokille!!! Oli miten oli, niin maaleja ne tekee!

* Heikkis Jakke on hidas, mutta tänään oli muuten hyvää peliä. Edelleen jalalla ei pärjännyt, mutta uhrautui, taisteli, laukoi...kauden paras peli Jakeltakin. Harmi vain kun sitä nopeutta ei taida tulla enää lisää :)

* Niskakangas jäi tänään vähän pimentoon, mutta jos katsotaan alkukautta isompana kokonaisuutena, niin onhan sekin ollut aktiivinen. Ei ole ollut se maaliruisku jota on odotettu, mutta jostakin kertoo kuitenkin se, että kaveri oli ainakin ennen tätä matsia sisäisessä pistepörssissä kakkosena.

* Fofanov ei ollut mitenkään huono tänään. Rooli on vahvasti rikkova, eikä heidän kenttänsä oikein tuntuneet yrittävänkään painaa maalille, vaan painettiin peli vastustajan päätyyn ja pidettiin se siellä mahdollisimman pitkään ja annettiin muiden levätä hetki. Fofanovilla pari edellistä kotipeliä ainakin on mennyt vähän jäähyllä istumiseen, niin hiukan oli varovaisuutta toki tänään havaittavissa.

* Mutta sitten haluan nostaa yhden pelaajan vielä tältä illalta esiin. Riku Toivolta oli mun mielestä hieno peli. Teki 1+1, taklasi, karvasi, otti taklauksia, blokkasi laukauksia... eikä perääntynyt tappelustakaan, vaikka vastassa aika paljon isompi kaveri! Toivoa on pidetty Mattilan suosikkipelaajana, ja tänään se näkyi miksi!

Kokonaisuutena Hokilta selkeästi paras ja ehjin kotipeli tällä kaudella. Tätä lisää! Sekä nyt kaatunut KooKoo, että seuraavaksi kotona vastaan tuleva Sport ovat olleet selkeitä alisuorittajia alkukaudesta, mutta täysillä saa Hokki tehdä hommia, että voittoja saa. Tänään niitä hommia tehtiin ja onnistujia oli mielestäni todella laajalla rintamalla. Tästä illasta ei epäonnistujia kannata edes etsiä! Noh, KooKoolla niitä oli Rämö (viisi takaiskua ja 11 torjuntaa!) ja Lappalainen (nappisyöttö Hiltuselle, jäähyboksissa Hokin YV-maalin aikana jne)
 
Maali-iloittelut senkun jatkuu, Vantaalta tuli 6-4 turpaan. Da Costa 2+1, Virtala 1+2 ja Guttig 1+1 - siinä ilmeisesti ne onnistujat. Sepi kaiketi imuroinut kaksi ekaa maalia, koska Tolonen vaihdettiin sen jälkeen maaliin.

Huomenna vastassa sitten koko viikon HCK. Vaikeata tulee, Sepiltä ja koko joukkueelta vaaditaan tasonnosto jos pisteille aiotaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös