Kajaanin Hokki 2013–2014

  • 230 114
  • 586
Otetaan vielä omia näkemyksiä Guttigin ja Da Costan kunniaksi ranskalaisilla viivoilla:

– Sepi ei mahtanut ekalle ja kolmannelle maalille mitään, toinen oli vähän halpa. Kasasi kuitenkin itsensä hyvin ja torjui joukkueelle arvokkaan voiton.
– Kuten jo palstaveljet mainitsivatkin, Guttig ei ole se kentän aktiivisin ja näkyvin pelaaja, vaan hän on hyökkäyspäässä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tulee vähän mieleen pari vuotta sitten täällä pelannut Aki Kangasmäki.
– Da Costa, no jaa, ei se nyt kuitenkaan Hokin paras ollut! Silloin kun pääsee kiekon kanssa vauhtiin niin alkaa tapahtua, mutta muuten parannettavaa jäi vielä paljon. Kiekollisena paljon liian nopeita ja vääriä ratkaisuja.
– Veikkoa olen jo muutaman harkkapelin jälkeen täällä kehunutkin ja nyt sama on pistänyt muiden silmään. Toivottavasti sama tahti jatkuu edelleen.
– Määttä-Heikkinen oli tänään aika kusessa. Jake pelasi kauden heikomman pelin, mitä olen niitä tähän asti nähnyt.
– Kolmannessa erässä Humalojan ketju laitettiin vilttiin ja ihan syystäkin. Hiltunen on tuolla kentällä sellaisella anteeksi kun olen olemassa meiningillä ja Kouvalainen oli tänään varjo mitä oli ekassa harkkapelissä.
– Ja lopettakaa nyt saatana se tuomareiden arvostelu, sillä tänään siihen ei ole aihetta. Tulee muuten pitkä kausi sillä saralla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Da Costa ei ehkä ollut Hokin paras mutta ainakin mulle jäi erittäin postiivisena mieleen eiliseltä. Varsinkin tokassa ja kolmannessa oli todella reippaana puolustuspäässä. Ei jälkeäkään fleguilusta puolustussuuntaan. Eikä se Da Costan vika ole jos tekee nopeita ratkaisuja joissa ei hitaammat pysy mukana. Guttigilla on kyllä aika löysä asenne oman pään pelaamiseen, toivottavasti paranee kauden aikana.

Fofalta ja Veikolta eilinen oli kyllä parhaita esityksiä pitkään aikaan. Positiivisina jäi mieleen myös Niskakangas ja Rantanen.
 
Onko tietoa Hokin poissaoloista huomiseen SaPKo matsiin? Seppänen varmasti pelaa maalilla, mutta mitenkäs on muun kokoonpanon laita?

Ainakin Vaasaan mennessä jalkeilla oli paras mahdollinen kokoopano, joten jos ei nyt tällä viikolla tullut jotain loukkaantumisia tai sairastumisia niin eiköhän Hokki samalla kokoonpanolla jatka.

Viime viikolla Hokki 2 pojoa, joka oli lähtökohtiin (Jokipojat johti keskiviikkona 30min kohdalla 1-3) hyvä suoritus. Nyt tulevalla viikolla vastassa ovat kotona SaPKo ja vieraissa JYP-Akat, joten 6 pistettä on ainut ja oikea tavoite tällä viikolle.

Pisti muuten silmään, että meidän patonkimiesten tehotilastot on molemmilla -3. Vaikka vasta paria peliä on takana niin tuo kyllä kertoo siitä, että omassa päässä ollaan ongelmissa. Niskakangas on myös heikohko omassa päässä, joten siksi tuota ketjun kolmatta lenkkiä voisi harkita vielä. Joku puolustavampi kaveri siihen tarvittaisiin, esim Heikkisen Arttu ja Niskakangas voisivat vaihtaa päittäin paikkoja näin alkuun.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Makkonen, Seppänen ja Kouvalainen tänään hyviä. Lenni oli melko hasardi taas, ja kun samassa parissa ei myöskään Heikkis Jakella kulkenut kvin hyvin, niin huhhhuh kun sydän taas hakkasi... Mutta silläkin uhalla että Hocki vetää herneet nenään, on ihan pakko todeta että minun mielestä tuomarit oli taas ihan uskomattoman pihalla! Millä perusteella? Tasaisessa ottelussa, jossa jäähytilanteet meni oikeasti aikalailla tasan, niin dumarit viheltää jäähyt 6-1 Hokille????? Hokin jäähyt oli kaikki jotakuinkin ansaittuja, yksi jäähy tuli vähän sukelluksen saattamana mut kuitenkin. Mutta SaPKolle ei taas tullut jäähyjä mistään! Tuli poikkaria kaulaan, poikkaria selkään, huidottiin mailaa takaapäin, estettiin kahdella kädellä, seitsemän kenttäpelaajaa kentällä jne...pelkästään näillä mainitsemillani tilanteilla jäähyt ois pitänyt mennä tasan. Enkä usko että muistin mainita edes kaikkia häsellyksiä.

Haastavaa on tuomarin työ, mutta näille kuitenkin maksetaan tästä duunista, jota eivät näköjään kykene tekemään. Ja ei, en mene itse kokeilemaan!

Hyvä taistelu Hokilta, kun katsotaan että itsellä oli 6 miestä kentällä ja vastustajalla 10...
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Minäkin kävin itkemässä otteluketjuun tuomareista ja samoilla linjoilla olen rosswellin kanssa. Mielestäni Teddyn jäähyistä olisi yhden tai kaksi voinut jättää viheltämättä tai ainakin tasapuolisuuden vuoksi tuomita selvät estämiset ja poikittaiset SaPKolle. No hymyksi kaikki kääntyi, kun kaksi pistettä saatiin ja pelaajista Makkonen, Humaloja ja Fofanov jäivät päälimmäisinä mieleen ankaralla työnteollaan. Ei muuta.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Mielestäni Teddyn jäähyistä olisi yhden tai kaksi voinut jättää viheltämättä tai ainakin tasapuolisuuden vuoksi tuomita selvät estämiset ja poikittaiset SaPKolle.

No, Teddy ansaitsi jäähynsä...se korkeasta mailasta tullut jäähy meni multa tosin vähän ohi, mutta ryntäys ja päähän kohdistunut taklaus oli aiheellisia. Mulla ei ole Hokin jäähyistä juurikaan valittamista. Mutta SaPKolle ei vaan vihelletty jäähyjä mistään! Ja kyllä sitä linjaa kävi Virtala ja Heikkinenkin muutamaan otteeseen ihmettelemässä..
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
No, Teddy ansaitsi jäähynsä...se korkeasta mailasta tullut jäähy meni multa tosin vähän ohi, mutta ryntäys ja päähän kohdistunut taklaus oli aiheellisia. Mulla ei ole Hokin jäähyistä juurikaan valittamista. Mutta SaPKolle ei vaan vihelletty jäähyjä mistään! Ja kyllä sitä linjaa kävi Virtala ja Heikkinenkin muutamaan otteeseen ihmettelemässä..

Voi olla, itse näin pelin vain netin kautta ja kuvanlaatu oli heikkoa (Jesyyy tietää, ehkä syyn), joten luotan oman tihrustamisen lisäksi lähinnä selostajan ja kommentaattorin asiantunteviin sanoihin ja parempaan perspektiiviin tilanteissa. Jos olisin ollut tuomari, olisin ehkä sen ryntäyksen katsonut sormien lävitse ihan vain tasapuolisuuden ilosta ja se ensimmäinen jäähy, josta ilmeisesti korkea maila tuomittiin, oli mielestäni aika kevyt vihellettäväksi. En nähnyt mailan osuvan lähellekään kenenkään päätä tai edes ylävartaloa, sillä tönäisyltä se minusta näytti. Saatoinhan minä nähdä väärinkin, joten turhaan tässä enää mussutan, kun ei jossittelu kuitenkaan auta.
 
Muutama plussa ja miinus itse pelistä:

+ Seppänen - kauden paras peli tänään häneltä. Piti pystyssä ja torjui rankkareissa tärkeän extrapinnan.
+ Virtala - hyökkäyspäässä juonikas ja ennen kaikkea tehokas. Voisi haastaa itsekin enemmän eikä jäädä aina odottelemaan kavereita mukaan hyökkyksiin. Välihuomatuksena sanottakoon että on edelleen terveenä.
+ Makkonen - ilmeisesti nuo tehopinnat ovat nousseet päähän ja kiekko tottelee lavassa nyt paljon paremmin. Paljon laadukkaampaa tekemistä kuin alkukaudesta.
+ Hiltunen - parantanut sitten ekojen pelien, tehoja tullut yllättävänkin hyvin.

- Niskakangas - voivoi kun on pehmeää pelaamista Artulta. Lisäksi kiekko karkaili tänään ennennäkemättömästi maalintekopaikoissa.
- Da Costa - melkoinen kuumakalle. Jos olisi siinä päähän kohdistuneessa ollut enemmän vauhtia niin olisi todnäk lentänyt ulos, ruma taklaus jokatapauksessa. Myös se ryntäys oli selvä jäähy, mutta se viimeinen poikkari vähän niin ja näin. Propsit kuitenkin siitä että ratkaisi voiton.
- Leinonen&Heikkinen pakkipari - pelottaa katsoa välillä kun näillä kavereilla on kiekko. Lennin pikku jalkakynät viivan päällä maksoi 1-2 maalin.

Mutta silläkin uhalla että Hocki vetää herneet nenään, on ihan pakko todeta että minun mielestä tuomarit oli taas ihan uskomattoman pihalla! Millä perusteella? Tasaisessa ottelussa, jossa jäähytilanteet meni oikeasti aikalailla tasan, niin dumarit viheltää jäähyt 6-1 Hokille????? Hokin jäähyt oli kaikki jotakuinkin ansaittuja, yksi jäähy tuli vähän sukelluksen saattamana mut kuitenkin. Mutta SaPKolle ei taas tullut jäähyjä mistään! Tuli poikkaria kaulaan, poikkaria selkään, huidottiin mailaa takaapäin, estettiin kahdella kädellä, seitsemän kenttäpelaajaa kentällä jne...pelkästään näillä mainitsemillani tilanteilla jäähyt ois pitänyt mennä tasan. Enkä usko että muistin mainita edes kaikkia häsellyksiä.

En vedä herneitä nenään. Hokin jäähyistä Da Costan poikkarin olisi voinut jättää viheltämättä, mutta muuten kaikki oli ihan ansaittuja (kuten totesit). Muutaman jäähyn enemmän olisi voinut ehkä SaPKolle antaa, mutta kyllä se oli Hokki, joka tänään rikkoi. Eli mitään Tamin lanseeraamaa jäähyjen tasapainoa ei ole olemassakaan.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Muutaman jäähyn enemmän olisi voinut ehkä SaPKolle antaa, mutta kyllä se oli Hokki, joka tänään rikkoi. Eli mitään Tamin lanseeraamaa jäähyjen tasapainoa ei ole olemassakaan.

Jäähyjen tasapainoa ei ole, ja siitä olen aina Tammiselle naurahdellutkin, mutta tänään minun kirjoissa jäähyt ois pitänyt mennä tasan. Mun mielestä Hokki ei ollut sen rikkovampi kuin vierailijakaan. Samaa tuumasi Mattila.
 
Anteeksi, että tulen vieraisiin pöytiin jakamaan erehtymättömiä mielipiteitäni, mutta kyllä se poikkari Eskelisen selkään/kylkeen oli jäähyn arvoinen. Da Costan hölmöyttä ja kaiken lisäksi tuomarin silmien alla. SaPKolaisen yksi poikkari maaliedustahässäkässä jäi viheltämättä, mutta muuten nuo tuomarit ei niin hirveästi töppäilleet. MestisTV:n kuvan laatu oli heikko tai paremminkin jonkin kameran resoluutio ja valovoima ei oikein riittänyt. Ja selostajat ei kyllä kovin kummoisia olleet, mutta eipä sitä amatööreiltä kovin paljoa voi odottaa. Plussana heille kuitenkin tasapuolinen asenne joukkueisiin.
 
Jäähyjen tasapainoa ei ole, ja siitä olen aina Tammiselle naurahdellutkin, mutta tänään minun kirjoissa jäähyt ois pitänyt mennä tasan. Mun mielestä Hokki ei ollut sen rikkovampi kuin vierailijakaan. Samaa tuumasi Mattila.

Tottakai se valmentajaa kyrpii jos kahteen peliin vastustaja saa vain yhden jäähyn. Vituttaisi se myös itseäkin. Ja pysyn edelleen mielipiteessäni, että Hokki rikkoi tänään enemmän. Aika paljon voidaan laittaa Da Costan piikkiin. Mutta tämä on loputon keskustelu jos tästä aletaan vielä vääntämään, eli eiköhän jätetä tähän.

Jesyy varmaan voisi asiaan vaikuttaa, eli pienenä vinkkinä: ladatkaa se lehdistötilaisuus pelin jälkeen YouTubeen asap pelin. Lisäksi jos noita pelaajahaastetteluita (kuten ilmeisesti viime pelin jälkeen oli Koiviston haastattelu) on tehty, niin myös ne heti nettiin. Maalikooste viimeistään seuraavana aamuna/päivänä. Ja tosissaan niiden videoihin nimiin voisi panostaa.
 

Zor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät ja SuPS
Pitänee itekki hämmentää tuota soppaa. Ei ne kyllä dumarit onnistunu tänään, Hokin jäähyt sinällään olivat pitkälti ok (tosin Da Costan ryntäysjäähy oli kyllä kaikkea muuta ku ryntäys), mutta kyllä Sapko sai käyttää mailaa reilusti tänään. Ei mitään sikailua, mutta semmosta yläkädestä nykimistä ja silleen.

Onnistujia olivat Humaloja ja Seppänen. Rantanen ja Santanen pelasivat myös jees. Virtalalla on edelleen sitä juonikkuutta, mutta siinä sivussa tulee melko paljo hasardejaki. Ranskan pojilla oli kyllä homma tänään pahasti hakusessa, samoin Niskakankaalla ja Toivolla.

Sapkolle pinnat aktiivisesta pelaamisesta, ei antaneet piiruakaan periksi ja välillä karvasivat jopa kolmella miehellä.

Noo, voitto on aina voitto. On se kuitenki hienoo, et hoki on täällä taas. =D
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tulipahan avatua mestis kausi ihan paikanpäällä pitkästä aikaa ja kun vertaa siihen Apslöven peliin minkä katsomassa kävin, oli Hokin peli ihan puhdasta paskaa. Saavat olla todella tyytyväisiä että saivat edes kaksi pinnaa.
Ei ollut SaPKo kummoinen mutta Hokilta täysin ala-arvoinen esitys ja kausi on vasta alussa. Herranen aika, koti-ottelu ja silleen eikä näytä työnteko kiinnostavan.
Näytti että joukkuetta ei nappaa pelata kuin hetkittäin, täysillä kentällisillä kun pelattiin oli Hokin peli todellla sekavaa niin puolustus kuin hyökkäys päässä. Näytti että joukkue syttyy pelaamaan vain pakon edessä tai silloin kun ollaan vajaalla ja jatkoajalla tietysti kun oli jo lasti housussa, kai se sitten lämmitti .
Niskakangas ja ranskikset kuinka kauan tuo penailu jatkuu, taitoa näyttää olevan mutta pelihaluja ei. Fofa ja Miska ihan ok esitys, Arttu Heikkinen miellyttävä tuttavuus, pitkästä aikaa jääkiekkolijan kokoinen Kuhmolainen nuorukainen ja taitoakin on.
Seppänen loistava. V-a ja Jakke no huh huh. Paljon on töitä Mattilalla ja Kuusivuorella edessä. No kattellaan.
 
I

Ice-Cold

Hokilta mahtava voitto mutta forumilla hiljaista ja otteluketjuforumissa ei ollut edes pelistä lankaa.

Jokatapauksessa hieno nousu 3-1 tilanteesta 3-6 voittoon. Kuusi eri maalintekijääkin.

Pitkävedosta sain itse vierasvoiton kiinni. Viime kaudella, varsinkin alkukaudesta muistaakseni Hokki oli kovempi vieraissa kun kotona.

Hyvä jätkät!
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Hokki ja Itävallan pääsarjassa pelaava Moser Medical Graz99ers siis aloittavat yhteistyön. Kakkosvalmentaja Jukka Kuusivuori valmensi viime kaudella juuri Graz99ersia.

Yhteistyön seurauksena puolustaja Clemens Unterweger siirtyy Hokkiin kauden mittaisella lainasopimuksella.

Ulkomaalaisten invaasio senkuin jatkuu!
 
Tuossa Hokin sivujen uutinen aiheesta.

Aika mielenkiintoinen yhteistyösopimus, Kuusivuori on ilmeisesti suhteillaan tämän sopinut. Tuskinpa Hokilla on tässä yhteistyössä mitään hävittää, etenkin jos pelaajaliikenne on vain yhdensuuntaista Kajaaniin päin.

Tämä Unterweger* vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta tapaukselta, ainakin paikallisessa A-junnujen sarjassa tehnyt helposti yli pinna per tahtia, olkoonkin että siellä se sarjan taso voi vastata jotain Suomen Suomi-sarjaa. Tuskinpa on mikään sateentekijä, mutta lienee ihan kelvollinen syvyyspakki paikkailemaan loukkaantumisia ja Lennin pelikieltoja. Ajanee pakkihierarkiassa myös Määtän ohi, sillä kieltämättä aika pahoissa vaikeuksissa hän on omassa päässä ollut.

* = linkki vie Eliteprospectsiin
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
siellä se sarjan taso voi vastata jotain Suomen Suomi-sarjaa.

Ei välttämättä ihan sitäkään. Yksi suomalainen, Petri Matikaisen Juhani-poika, on siellä hyökännyt varsin messevin tehoin, mutta muutoin ura ei vaikuta mitenkään kovin kaksiselta. Lisäksi Itävallassa monilla seuroilla on kakkosjoukkuekin ja ainakin osaa lupaavista nuorista peluutetaan niissä.

Mutta onhan tämä Unterweger kuitenkin nuorten maajoukkuepelaaja ja muutenkin ihan mielenkiintoinen kokeilu. Itävaltalaisia ei pahemmin muistu mieleen Mestiksestä. Mario Fischer käväisi joskus SaPKossa ja Oliver Setzinger Sportissa. Olikohan ne siinä, vai unohdinko jonkun?
 

KM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings
Tuossa Hokin sivujen uutinen aiheesta.

Aika mielenkiintoinen yhteistyösopimus, Kuusivuori on ilmeisesti suhteillaan tämän sopinut. Tuskinpa Hokilla on tässä yhteistyössä mitään hävittää, etenkin jos pelaajaliikenne on vain yhdensuuntaista Kajaaniin päin.

Tämä Unterweger* vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta tapaukselta, ainakin paikallisessa A-junnujen sarjassa tehnyt helposti yli pinna per tahtia, olkoonkin että siellä se sarjan taso voi vastata jotain Suomen Suomi-sarjaa. Tuskinpa on mikään sateentekijä, mutta lienee ihan kelvollinen syvyyspakki paikkailemaan loukkaantumisia ja Lennin pelikieltoja. Ajanee pakkihierarkiassa myös Määtän ohi, sillä kieltämättä aika pahoissa vaikeuksissa hän on omassa päässä ollut.

* = linkki vie Eliteprospectsiin

Olen hiukan eri mieltä asiasta. Tämmöiset höpöhöpö- sopimukset voisi unohtaa ihan tyystin. Jos kaveri ei mahdu siellä kolmeen ensimmäiseen ketjuun niin hän tulee sitten tänne puskemaan. Nyt kannattaisi Hokillakin hiukan miettiä, että kuinka esimerkiksi omat A-juniorit saataisiin hieman parempaan sarjaan kuin Suomarin karsintoihin, eikä haihatella mitään medianäkyvyyttä jonkun itävaltalaisen jengin kustannuksella. Ja puhun nimenomaan nyt pidemmän aikavälin tavoitteista, en pelkästään tästä kaudesta.

Kuten tuossa aikaisemmin viittasit, niin nämä meidän "Määtät" ja "Pyykköset" saa unohtaa kyllä Mestiksen taas tältä kaudelta näiden "täytemiesten" tullessa kaupunkiin.
 

Anttiii

Jäsen
Mielenkiintoinen kuvio kyllä. Ulkomaalaisia on aina mukava seurata Mestiksessä jos vain ovat pelimiehiä. Kyllähän tästä Hokille myös kuluja tulee. Esimerkiksi ulkomaan pelaajasiirrot kustantavat jonkin verran rahaa, mielestäni jopa nelinumeroisen summan ja siihen kaikki muut kulut päälle niin eivät nämä tietysti ilmaisia ole kenellekkään. Antaa pojan näyttää mihin pystyy ja kommentoidaan vasta sitten pelillisiä asioita =)
 

KM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Detroit Red Wings
Mielenkiintoinen kuvio kyllä. Ulkomaalaisia on aina mukava seurata Mestiksessä jos vain ovat pelimiehiä. Kyllähän tästä Hokille myös kuluja tulee. Esimerkiksi ulkomaan pelaajasiirrot kustantavat jonkin verran rahaa, mielestäni jopa nelinumeroisen summan ja siihen kaikki muut kulut päälle niin eivät nämä tietysti ilmaisia ole kenellekkään. Antaa pojan näyttää mihin pystyy ja kommentoidaan vasta sitten pelillisiä asioita =)

Ulkomaan siirto maksaa 800€. Plus tietenkin sitten lisenssit ja muut, jotka on reilu 200€. Majoitus kaverille + ruoat. Ei tämä kaveri nyt ilman kustannuksia elä Kajaanissa. Valitettavasti.
 
Mielenkiintoinen kuvio kyllä. Ulkomaalaisia on aina mukava seurata Mestiksessä jos vain ovat pelimiehiä. Kyllähän tästä Hokille myös kuluja tulee. Esimerkiksi ulkomaan pelaajasiirrot kustantavat jonkin verran rahaa, mielestäni jopa nelinumeroisen summan ja siihen kaikki muut kulut päälle niin eivät nämä tietysti ilmaisia ole kenellekkään. Antaa pojan näyttää mihin pystyy ja kommentoidaan vasta sitten pelillisiä asioita =)

Mikäli olen oikein käsittänyt niin Hokki maksaa ainoastaan pelaajan normaalin ylläpidon (majoitus yms). Graz99ers puolestaan maksaa lennot, ainakin osan palkasta ja todennäköisesti myös nuo siirtokorvaukset. Toki voin olla väärässäkin.

Olen hiukan eri mieltä asiasta. Tämmöiset höpöhöpö- sopimukset voisi unohtaa ihan tyystin. Jos kaveri ei mahdu siellä kolmeen ensimmäiseen ketjuun niin hän tulee sitten tänne puskemaan. Nyt kannattaisi Hokillakin hiukan miettiä, että kuinka esimerkiksi omat A-juniorit saataisiin hieman parempaan sarjaan kuin Suomarin karsintoihin, eikä haihatella mitään medianäkyvyyttä jonkun itävaltalaisen jengin kustannuksella. Ja puhun nimenomaan nyt pidemmän aikavälin tavoitteista, en pelkästään tästä kaudesta.

Kuten tuossa aikaisemmin viittasit, niin nämä meidän "Määtät" ja "Pyykköset" saa unohtaa kyllä Mestiksen taas tältä kaudelta näiden "täytemiesten" tullessa kaupunkiin.

Toisaalta taas A-junnut tarvitsevat näitä Pyykkösiä ja Määttiä että pääsevät edes Suomi-sarjan karsinnoista jatkoon (kyllä, taso on todellakin niin surkea). Kyllä Hokin juniorituotannon ongelmat on jossain ihan muualla, kuten nyt esimerkiksi vähäisissä jääajoissa.

Lisäksi täytyy muistaa, että Hokilla oli ennen Unterwegeriä vain 7 sopimuspakkia. Ihan jo senkin takia yhden syvyyspakin hankkiminen oli välttämätöntä.

Ja ehkä tuossa aikaisemmassa viestissä ilmaisin itseäni huonosti, tarkoitin lähinnä että tästä on tuskin Hokille mitään taloudellista riskiä (vrt kaupunkifestarit jne). En ole itsekään sitä mieltä, että tämä ratkaisisi jotain Hokin ongelmia, mutta mielestäni tämä on ihan mielenkiintoinen viritys. Käsittääkseni tämä Graz99ers on kuitenkin suht varakas seura jos verrataan esim Hokkiin.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Olen hiukan eri mieltä asiasta. Tämmöiset höpöhöpö- sopimukset voisi unohtaa ihan tyystin. Jos kaveri ei mahdu siellä kolmeen ensimmäiseen ketjuun niin hän tulee sitten tänne puskemaan.
Se, ettei mahdu esimerkiksi Grazin joukkueen normaaliin pelaavaan kokoonpanoon ei ole mikään ihme. Edellä on kuitenkin pari kaveria, joilla on jopa NHL-kokemusta(Coulumbe, Picard), try outilla [sic] Tanskan maajoukkueen luottopakki Lassen, Itävällan maajoukkueessa esiintyneet Reinthaler ja Wiedergut, Kroatian maajoukkuemies Sertich ja Tanskan sekä Itävallan pääsarjassa tylyjä tehoja tehnyt kanadalainen VanBallegooie.

Se, onko kaverista vahvistukseksi, on kokonaan toinen juttu. Kuusivuori on miestä vuoden valmentanut, joten tietää varmasti, mitä on tulossa. Se lisää luottamusta tähän hankintaan. Vertailuksi: Vesa Kulmala oli Itävallan sarjaa pelaavassa tsekkiläisessä Orli Znojmossa viime kaudella 7:nneksi tehokkain pakki (tosin ehti pelatakin vain 35 peliä 50:stä).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös