Mainos

Kajaanin Hokki 2011–2012

  • 170 432
  • 429
Siiinä pohdintoja noin aluksi, eikun mielipiteitä ja näkemyksiä kehiin

Aika samanlaiset näkemykset swingwoodin kanssa, odotukset viimeiselle viikolle eivät ole kovat. Kärppien suhteen minulla ei ole sitten minkäänlaisia odotuksia, voisin melkein luvata syöväni hatullisen paskaa jos joku jätkä sieltä Kajaaniin loppukaudeksi tulee, mutta jätetään kuitenkin lupaamatta. Nico Lehto jo lähti ja turha sieltä on lähteä hakemaan mitään Mikko Niemelää yhden pelin ajaksi. Ainut kuka Oulun suunnalta voisi olla mahdollinen Kajaaniin tulija, on Ville-Matti Koponen. Koponen ei ole pariin viikkon mahtunut kokoonpanoon ja vastuuta ei ole luvassa jatkossakaan, sillä tänään Kärpät hankki sentteriosastolle Josef Stumpelin + Miikka Salomäkikin palannee parin viikon sisällä kokoonpanoon. Mielellään Koposen ottaisin, mutta edelleenkin odotukset Oulun suunta ovat nollassa.

Palosen näkisin erittäin mielellään loppukaudella Kajaanissa. Palonen nauttii ainakin näkemäni (ne loppuläpsytykset) perusteella pelaamisesta täällä ja uran kannaltakin tänne jäänti olisi järkevin ratkaisu. Loppukädessä se on kuitenkin Ässät joka päättää Palosen loppukauden osoitteen, eikä Hokilla taida hirveästi jäädä siihen sananvaltaa. Myös Koskelan tilanne on mielenkiintoinen. Tuskinpa satunnainen luukun availu motivoi jatkamaan Kajaanissa, joten uuden seuran etsiminen lienee Kossulla edessä. Joku Suomi-sarjan kärkiseuran kannattaisi olla hereillä, sillä siinä olisi sille sarjatasolle hyvä maalivahti loppukaudeksi tarjolla.

Kainarin nettisivuilla joku kirjoitti, että Humaloja olisi lähdössä johonkin Ranskan juopotteluliigaan pelaamaan. Itse olen myös kuullut jotain tämäntapaisia huhuja, mutta aika puskista tuo loppujen lopuksi tuli. Sopimusta Miskalla on vielä reipas kaksi vuotta, että jos lähtee niin eiköhän kyseessä ole vain loppukauden laina. Fomin kuuluisi peliesityksen osalta Suomi-sarjaan, mutta jostain kumman syystä miestä halutaan pitää Kajaanissa. Hakkaraisen Ville kuuluu samaan kastiin, syynä kuitenkin Kajaanissa jäämisen on taitanut olla ne markkinointipuolen hommat mitä keväällä Hakkaraiselle lupailtiin.

Varsinaisia hankintoja tuskin on kiikarissa, rahakin taitaa olla tiukassa mikäli nämä huhut palkkojen myöhästymisistä pitää paikkaansa. Tyytyväinen olen, jos meillä on saman verran pelaajia kuin tämän viikon alkaessa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Varsinaisia hankintoja tuskin on kiikarissa, rahakin taitaa olla tiukassa mikäli nämä huhut palkkojen myöhästymisistä pitää paikkaansa. Tyytyväinen olen, jos meillä on saman verran pelaajia kuin tämän viikon alkaessa.

Se taitaisi olla optimi tilanne, jos kukaan poislukien Koskela lähde ja helmikuu päästäisiin aloittamaan ilman loukkaantumisia, tulijoista viis, mikä kärppäkoposen motivaatio pelata jossain Hokissa kun ylöskään ei pääse hyvillä näytöillä. Fominilta kannattaisi kysyä haluaako Rolloon, lupaava jätkä, muttei syty pelaamaan Hokille ja Kajaanissa niinkuin viimevuonna suomisarjassa kotona Rollossa ja erotan kyllä suomisarjan ja mestiksen pelillisen eron. Ei vaan Rokilla taida olla siirtokorvaussummaa, harmi jos niin.

Nämä palkkasetit ja ranskahuhut on kainarin sivuilta niin siellä nimimerkittömät provoilee, itse en usko niitä, vaikka huhuunkin joku pieni tosi saattaa olla niin omaa lisää jutut saa. Kainarin sivuilla on Hokin pelien jälkeen oikea härnääminen ja vittuilupromoilu, ollaan me Kaenuulaiset sairasta paskaa ja kateellisia..
 
Viimeksi muokattu:
Nämä palkkasetit ja ranskahuhut on kainarin sivuilta niin siellä nimimerkittömät provoilee, itse en usko niitä, vaikka huhuunkin joku pieni tosi saattaa olla niin omaa lisää jutut saa. Kainarin sivuilla on Hokin pelien jälkeen oikea härnääminen ja vittuilupromoilu, ollaan me Kaenuulaiset sairasta paskaa ja katellisia..

Niin, Kainuulainen kiekkokulttuuri on kyllä todella heikoilla kantimilla. Kainarin sivuille kirjautumisjuttu parantaisi keskusteluntasoa huomattavasti ja välillä tappiotkin laitetaan meikäläisen syyksi. Mutta jos taso huonoa Kainarin sivuilla, niin onhan tuo katsomokulttuuri ehkä Mestiksen heikointa. Fakta on se, että pääosa tuomareista osaa hommansa ja viheltää pelit ainakin kelvollisesti. Huutelu katsomosta on todella törkeää ja turhaa, esim. yleisön mielestä joka pelissä linjurilta jää viisi väärää vaihtoa sekä 20 paitsiota näkemättä. Toki tämä kuuluu tähän lajiin, mutta hävettävän huonosti yleisö tuntee säännöt ja tietää ylipäätään lajista mitään.

Mitä vielä tähän Humaloja juttuun tulee, niin varsin luotettavasta lähteestä olen kuullut hänen miettivän loppukaudelle uutta seuraa, eli näissä Kainarin huhuissakin tällä kertaa edes jotain perää.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Fominilta kannattaisi kysyä haluaako Rolloon, lupaava jätkä, muttei syty pelaamaan Hokille ja Kajaanissa niinkuin viimevuonna suomisarjassa kotona Rollossa ja erotan kyllä suomisarjan ja mestiksen pelillisen eron. Ei vaan Rokilla taida olla siirtokorvaussummaa, harmi jos niin.

:) Missä ajassa ja liigassa kuvittelet Hokin tällä hetkellä pelaavan? Siirtokorvaussummaa Fominista on täysin turha toivoa yhtään mistään. Olisitte onnellisia, että säästätte kaverin loppukauden palkan, jos ja kun päästätte hänet lähtemään muualle.

Nämä palkkasetit ja ranskahuhut on kainarin sivuilta niin siellä nimimerkittömät provoilee, itse en usko niitä, vaikka huhuunkin joku pieni tosi saattaa olla niin omaa lisää jutut saa. Kainarin sivuilla on Hokin pelien jälkeen oikea härnääminen ja vittuilupromoilu, ollaan me Kaenuulaiset sairasta paskaa ja kateellisia..

Niin tai sitten seuran rahat ovat lopussa ja ne palkat ovat oikeasti myöhässä. Eikö tätä tilannetta voi korjata seuran tiedotteella, jos asiat ovat palkkojen ja talouden osalta kunnossa?
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
:) Missä ajassa ja liigassa kuvittelet Hokin tällä hetkellä pelaavan? Siirtokorvaussummaa Fominista on täysin turha toivoa yhtään mistään. Olisitte onnellisia, että säästätte kaverin loppukauden palkan, jos ja kun päästätte hänet lähtemään muualle.



Niin tai sitten seuran rahat ovat lopussa ja ne palkat ovat oikeasti myöhässä. Eikö tätä tilannetta voi korjata seuran tiedotteella, jos asiat ovat palkkojen ja talouden osalta kunnossa?

Joo, eli mestistasolla flopaneesta pelaajasta tuskin kovinmoista rahatuppoa on kukaan tyrkkäämässä ja viimeisenä saneerauksessa kierivä Roki. Fomin olisi ollut Roki piipahduksen jälkeen valmis jäämään jo rovaniemelle mutta Hokki ei häntä päästä(tieto joukkueen sisältä). Niinkuin sanottu tekisi miehelle hyvää pelata SS:ää loppukausi kuin se että saa peliaikaa 7min/ottelu ja istuu katsomossa joka toisen pelin. Toki kovempi harjoittelu Hokilla mutta se ei korvaa oikeita pelejä. Ihmettelen kyllä tuota Mattilan tapaa peluuttaa, jääkiekkojoukkuueksi rotaatio on mieletön. Eikös Wedman ole ollut vakio runkoa Hokissa jo pitkän aikaa ja hänkin istuu katsomossa vähän väliä. Joukkueessa on paljon pelaajia, tuntuu niinkuin Mattila yrittäisi junnukiekkoon kuuluva jokaisen mielyttämistä... tuskin mutta siltä se näyttää.
 
Ihmettelen kyllä tuota Mattilan tapaa peluuttaa, jääkiekkojoukkuueksi rotaatio on mieletön. Eikös Wedman ole ollut vakio runkoa Hokissa jo pitkän aikaa ja hänkin istuu katsomossa vähän väliä. Joukkueessa on paljon pelaajia, tuntuu niinkuin Mattila yrittäisi junnukiekkoon kuuluva jokaisen mielyttämistä... tuskin mutta siltä se näyttää.

Samaa mieltä Mattilan rotaatiosta pelaajien osalta. Joka ilta on yllätys, ketkä kentälle pääsevät ja ketkä istuvat katsomossa. Yksi on varmaa: Heikkisen Jake "kynäilee" avaamassa äärettömän hitaasti hyökkäyksiä ja odottaa tilaisuutta ex-lämärilleen ylkivoimassa. Suurin osa pelaajista tuskin tietää millä suorituksella pelipaikan seuraavaan peliin ansaitsee. Jos valmentaja ei osaa motivoida hyvään suoritukseen muuten kuin pelipaikkoja kilpailuttamalla niin vähissä ovat keinot.

Onko muuten kertaakaan Mattilan kommenttien mukaan tappion hetkellä ollut penkin takana vikaa? Yleensä pelaajata ova haluttomia paskoja.

Ongelmista yksi on ollut maalinteon heikkous. Älytön onnistumispaineen luominen ei tilannetta ainakaan paranna suurimma osalla ihmisistä - tuskin jääkiekkoilijoillakaan. Minusta tuntuu, että tämän paineen Mattila onnistuu aikaan saamaan.
 
Fakta on se, että pääosa tuomareista osaa hommansa ja viheltää pelit ainakin kelvollisesti. Huutelu katsomosta on todella törkeää ja turhaa, esim. yleisön mielestä joka pelissä linjurilta jää viisi väärää vaihtoa sekä 20 paitsiota näkemättä. Toki tämä kuuluu tähän lajiin, mutta hävettävän huonosti yleisö tuntee säännöt ja tietää ylipäätään lajista mitään.
.

Hyvä tietää, että Hocki sinulla on "faktat" hallussasi, vaikka useimmilla meistä on vain mielipiteitä... Jos haluat taltuttaa sen tuomareita moittivan älämölön mitä katsomosta lähtee, niin aloita rummunsoitto fanipuolella. Jos mentäisiin niin kuin toivot ja peliin huutelijat jäisivät vaikka pois häiritsemästä sinun ja lajiasiantuntijakavereittesi pelinautintoa, niin ei tarttisi nakkaria niin pienen porukan takia auki pitää :). Päästään helposti alle LeKin katsojamäärien.

Urheilukatsomoihin kuuluu huutelu tuomareille. Älä nyt hyvä ihminen ala moittia ainoita elonmerkkejä Kajaanilaisessa katsomossa. Eihän siellä mennä edes henkilökohtaisuuksiin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mutta jos taso huonoa Kainarin sivuilla, niin onhan tuo katsomokulttuuri ehkä Mestiksen heikointa. Fakta on se, että pääosa tuomareista osaa hommansa ja viheltää pelit ainakin kelvollisesti. Huutelu katsomosta on todella törkeää ja turhaa, esim. yleisön mielestä joka pelissä linjurilta jää viisi väärää vaihtoa sekä 20 paitsiota näkemättä. Toki tämä kuuluu tähän lajiin, mutta hävettävän huonosti yleisö tuntee säännöt ja tietää ylipäätään lajista mitään.
Onneksi katsomoon päästetään niitäkin jotka sinun mielestäsi eivät ymmärrä lajista mitään. Aika hiljaista olisi lippuluukulla jos sisään pääsisivät vain ne jotka pitävät meidän "kotituomareiden" viheltelyä hyvätasoisena.
 
Urheilukatsomoihin kuuluu huutelu tuomareille. Älä nyt hyvä ihminen ala moittia ainoita elonmerkkejä Kajaanilaisessa katsomossa. Eihän siellä mennä edes henkilökohtaisuuksiin.

Näin totesin tuossa edellisessä viestissäni, eli huutelu tuomareille kuuluu lajiin, se on selvää. Ymmärrän myös tuon pointin, että jos katsomossa olisi vain pelkkiä lätkätietäjiä, niin katsojia olisi joka pelissä max 100 kappaletta. MUTTA mitä tällä viestilläni yritin kertoa on se, että joka pelissä ne samat naamat huutelevat niitä "paitsioita" yms. Eli kohdistin kriitiikin lähinnä niihin, jotka ovat seuranneet lajia monta kymmentä vuotta. Suurin osa huudoista on asiallisia, mutta nämä "Lassi, kyllä se Jorma antaa sulle erätauolla" -huudot voisi jättää huutamatta.

Mutta tähän loppuun pitää vielä mainita, että Kajaanilainen kiekkoyleisö ei jostain syystä syty, jos ei ole huonot tuomarit. Eli muutama huono jäähy Hokille, vastassa joku sarjan kärkiporukka kuten KooKoo niin johan alkaa löytyä mölyä katsomosta.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mutta tähän loppuun pitää vielä mainita, että Kajaanilainen kiekkoyleisö ei jostain syystä syty, jos ei ole huonot tuomarit.
Onneksi meillä on takuuvarmat sytyttäjät niin ei ihan näivetytä hiljaisuuteen. Kai se kuuluu Kainuulaiseen kansanluonteeseen että hyvät suoritukset ei niin paljoa melua aiheuta kuin vääryyden kärsiminen. Siitä samaa mieltä kuitenkin että mölyä saisi aina olla enemmän.
 
Ässät hankki tänään Mark Leen, vaikuttaako tämä jotenkin Niko Palosen loppukauden osoitteeseen? Ja jos Ässät aikoo lainojaan kutsua vielä takaisin, niin onhan Mestiksestä otettavissa myös Kristian Ruisma SaPKosta ja Samuli Virkkunen Sportista (joka tosin taitaa olla koko kauden lainalla).
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Ässät hankki tänään Mark Leen, vaikuttaako tämä jotenkin Niko Palosen loppukauden osoitteeseen? Ja jos Ässät aikoo lainojaan kutsua vielä takaisin, niin onhan Mestiksestä otettavissa myös Kristian Ruisma SaPKosta ja Samuli Virkkunen Sportista (joka tosin taitaa olla koko kauden lainalla).

Toivon todella, että vaikuttaa. Palosta on täällä hehkutettu paljon, kenellekkään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi hänen arvonsa joukkueelle.

Seppäsen Teemukin siirtyi SaPKoon, jos Teemu on vireessä, se voi tarkoittaa vaikeita aikoja Hokille, kohtaahan Hokki Savonlinnalaiset vielä 2-3 kertaa runkosarjan aikana, riippuen haasteotteluista.
 
Tänään oli Karjalaisen Eskoa haastateltu Kainarissa. Pääpointti oli se, että taloudellisesti Hokki ei ota mitään riskejä ja tavoitteena on pelata Mestistä jatkossakin. Hankintoja ei ole ilmeisesti tulossa ja pelaajamäärä pysynee suunnilleen samana myös tammikuussa. Tänään tosin hallilla kuulin, että Niko Palonen palaa Poriin. Ilmeisesti Palonen ja Hokki olisivat halunneet jatkaa sopimusta, mutta kun Porista käsketään tulla kotiin niin kai sinne on mentävä.
 
Kainarin juttu oli kyllä varsinainen vitsi. Karjalainen vieritii talousongelmat OP:n menestysaikojen taakaksi. Haaveili lisärahasta markkkinointiin luokkaa 150k€, vaikka kyllä Epi on haalinut uskomattoman rahan kasaan nälkämaalta. Tiesiköhän Epi lainkaan näistä Eskon "avauksista".

Jutussa yritettiin kertoa, että talous on nykyjohdolla hanskassa, vaikka edeltäjät ovat sössineet. Samalla todettiin, että valmentaja pysyy ja niillä pelaajilla mennään jotka rosterissa ovat (poislukien Palonen). Hankintoja ei siis tehdä.

Ei vakuuttanut.
 
Ollaanko Hokin toimistolla vielä valmiina hankkimaan joku vai mennäänkö me näillä? Edelleenkin voisin luvata, että syön hatullisen paskaa jos Kärpistä tulee joku tänne, mutta jätetään lupaamatta. Ville-Matti Koponen on edelleen Kärppien popcorn-osastolla, mutta ilmeisesti ne haluaa pitää Koposta viidentenätoista hyökkääjänä.

Sama tilanne taitaa olla Porissa, sillä Palosen edellä taitaa olla viisi ketjullista kavereita. Palosen sopimus loppuu tähän kauteen, eli jos miehelle ei ole käyttöä ensi kaudella Porissa, niin vittuako se siellä katsomossa istuu? Kajaanissa olisi tarjolla vastuuta, mutta tuskinpa Ässät päästää.

No, tuskin me mitään enää saadaan, korkeintaan joku lähtee. Mikähän lienee Koskelan tilanne?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Toivottavasti Hokki ei sorru mihinkään paniikkihankintoihin tänään. Ukkoja on riittävästi, niillä on taitotasokin riittävä siihen että päästään pleijareihin. Turha tänne on ottaa ketään enää taantumaan vaan pitää keskittää tarmo siihen että nykyinen porukka saadaan pelaamaan edes lähelle omaa tasoaan.
 
Sami Koskela lähtee Nokian Pyryyn (pelaa vissiin 3-divaria). Näin kertoo vahvistamattomat siirrot. Eli ilmeisesti Sami alkaa jäähdytellä ainakin tämän kauden osalta, olisiko sitten löytänyt Nokialta hyvän työpaikan?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Sami Koskela lähtee Nokian Pyryyn (pelaa vissiin 3-divaria). Näin kertoo vahvistamattomat siirrot. Eli ilmeisesti Sami alkaa jäähdytellä ainakin tämän kauden osalta, olisiko sitten löytänyt Nokialta hyvän työpaikan?

Taitaa se Pyry pelata kuitenkin tällä hetkellä suomisarjan karsintaa, eli ei selvinnyt varsinaiseen suomisarjaan syksyllä.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Onnea vain Samille matkaan, kiitos erityisesti viimekauden karsinnoista.

Sitten asiaan, eli Hokkiin tuskin on tulossa ketään, ellei Kärpät jotakuta anna, johon en Hockin tapaan jaksa itsekkään uskoa. Olisikohan se Palonen mahdollista saada sitten ensi kaudella ihan sopimuspelaajaksi Kajaaniin, jos kerran soppari loppuu tähän kauteen?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Kiitokset vaan Samille ajasta tääällä Kainuussa. Varsinkin viime keväänä, seuran kohtalon hetkillä, oli torjunta vire kohdallaan. Hyvää jatkoa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Viime vuonna Sami oli vireessä Hokin kohtalon hetkillä. Suurkiitokset siitä. Tänä vuonna jostain syystä vire oli aika paljon heikompi ja kuten kilpaurheilussa käy niin paremmat veivät paikan. Hyviä jatkoja Pirkanmaalle!
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
+-Nolla siirtoajan päätyttyä eli ihan optimitilanne, rosteri kestää loukkaantumisia ja antaa kilpailua pelipaikoista. Koskelalle vaa hyvää jatkoa Nokialla, oli kyllä hyvä ja voittava maalivahti karsinnoissa viime keväänä niinkuin palstaveljet todenneet. Harmi kun tällä kaudella ei ryhtynyt kulkemaan toivotulla tavalla. Mielestäni mestiksessä ei tällä kaudella siirtoikkunan sulkeutuessa tullut suurempia siirtoja ja isoja kaloja.

No mutta Hokki voi nyt ryhtyä harjoittelemaan kiinteällä rosterilla, tärkeitä pelejä edessä, mutta mielestäni loppurunkosarjan ohjelma ihan ok, jos verrataan pahimpiin kilpailijoihin, jotka kilpailevat playoff paikasta.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
No niin Hokki on tänä vuonna sitten pleijareissa eli ns virallinen tavoite täyttyi sitten kierrosta ennen runkosarjan päätöstä eli jonkun verran paremmin se sitten meni kuin kahtena edellisenä kautena. Sijoitus on vielä auki ja samoin lauantain vastustaja mutta eiköhän se keskiviikkoon mennessä selviä. Epätasaista suorittamista, tehottomuutta ja hieman kurittomuuttakin, mutta nyt on sitten tilaisuus näyttää mihin joukkue pystyy, ainakaan mitään paineita ei enää pitäisi olla. Tuo sairastupa puoli hieman huolestuttaa mutta minkäs sille voi.
Toivottavasti myös Kainuulainen yleisö heräisi vihdoinkin tähän kauteen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Virtala siis poissa pudotuspeleistä. Teemu on kyllä ollut tehokas pelaaja, 19 ottelua ja 19 pistettä. Noin vähän pelejä ja silti Hokin kolmanneksi paras pistemies runkosarjassa! Ja vielä hyvä tehotilastokin, +4, sekin yksi Hokin parhaista. Harmittaa isolla kädellä sekä Hokin että Virtalan puolesta että kaudesta suurin osa on mennyt sairastuvan puolella. Vastaavaan lentoon ei Virtalan peli ehtinyt nousta kuin viimeksi Kajaanissa, mikä johtuu varmaan pitkälti jatkuvista loukkaantumisista. Silti piste per peli.

Toisaalta tuo kertoo myös Hokin yleisestä tehottomuudesta että noilla pisteillä ollaan noin korkealla. Pistepörssin kärki Niskakangas on kerännyt 29 pistettä pelaamissaan reilussa 46 pelissä. Vastapainona tehosaldo on 10 pistettä pakkasen puolella. Toiseksi huonoin saldo Mäkkärin jälkeen. Pistepörssin kakkosena Karppisveikko, jolla 26 pistettä ja tehosaldo -1. Virtalan jälkeen nelosena Häkkisen Jesse, jolla 17 pistettä ja joukkueen paras tehosaldo +11.

"omat junnut"-osastolla Fofalla 11 p ja +4, Humalojalla 11 p ja -1. Nämä ihan hyviä lukuja odotuksiin nähden.

Rajala oli Virtalan lisäksi toinen pelaaja joka pelasi piste per peli tahtia, 14 peliä ja pistettä, tehot +5.

Välillä kankeasti esiintyvä Heikkisen Jarkko kyllä on vakuuttava tilastojen valossa edelleen. 14 pistettä ok pakille ja tehosaldo +6 isolla roolilla tämän kauden Hokissa on hyvä tulos. Lähes samaan ( 11 p ja +5 ) pääsi välillä sydäntäkylmäviä oman pään kikkoja tekevä V-A. Pakiston heikoimmat tehotilastot ihme kyllä perusvarmalta näyttävällä Ylösellä ja ei niin ihme kyllä V-V:llä ( -7 ). Ylösellä 45 peliä ja V-V:llä 15, joten siinä on iso ero.

Ei mitään jättiyllätyksiä näissä tilastoissa, tosin oma mielikuva oli etukäteen erilainen kuin todellisuus muutaman pelaajan suhteen. Mielenkiinnolla odotan kuka on yllättäjä pleijareissa tilastojen valossa. Veikkaisin että Häkkinen ainakin jatkaa vahvasti Fofan kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös