Mainos

Kajaanin Hokki 2007–2008

  • 103 612
  • 300

Zor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät ja SuPS
Kyllä Reunaselle kävi vanhanaikaisesti, mikä lienee syy mutta ei vaan kaveri ole viime kevään tasolle päässyt. Eipä Rossi varmaan Vaasasta lähtiesä arvannut mihin joutuu, tuskin kukaan muukaan uskoi että kaveri lähtee ykkösenä kohti pudotuspelejä, onnea vaan. Toivotaan että Mikko onnistuu. Loukkaantumisia ja turhia pelikieltoja ei kyllä ainakaan tuohon puolustukseen tarvitse tulla, toivottavasti pahemmalta vältytään tänä keväänä. Muuten kyllä aika luottavaisesti saa Hokki loppusuoralle lähteä , aikalailla sama kuka sieltä vastaan tulee, pelit on sujuneet hyvin, niin kotona kuin vieraissakin. Tietäneekö kukaan mikä lienee uusien pukuhuone tilojen kohtalo, joko vuokrasta on päästy sopimukseen vai onko ne tilat tyhjillään vai liekkö ne annettu Vaihokin käyttöön?
Niinpä niin, pelikieltoja ei sitten kauaa tarvinnut odotella, Jonne Hattunen huilaa pari peliä "tuomariin sekaantumisesta" ja Anssi Rantanen hanskaamisesta. Ja molemmat pois tärkeästä KooKoo matsista... ei hyvä.

Ja maanantaina Kainarin mukaan Hokki on muuttanut uusiin pukukoppeihin/tiloihin. Loppukaudesta maksavat yhden kuukauden vuokran ja ensi syksystä alkaen vuokraa hoidetaan kuukausittain. Vuokran suuruudeksi Hokki on lopulta sopinut kaupungin kanssa 850 euroa/kk.

Summaan on vähän vaikea ottaa kantaa, kun ei tarkkoja faktoja tiedä. Hieman kovalle vieläkin kuulostaa... vaikkakin siihen kuuluu ainakin koppi, valmentajien tila ja punttisali. Tärkeää kuitenkin, että on otettu askel eteenpäin ja pelaajien ei ainakaan tarvitse enää antaa tasoitusta muille.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Juu, oli todennäköisesti hyvä, että Hokki sai nokkaan Vantaalla. Nyt ei nousta lentoon liian aikaisin. Kiinnostaa tietää tämä Hokin maalivahtitilanne. Kummatkaan veskarit eivät ole käsittääkseni vakuuttaneet sen kummemmin..? Onko huolta siitä, että pleijarit menevät puihin molareiden takia?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
No voittohan se taas tuli varsin mukavan yleisömäärän edessä. Tunnelmaa oli ajoittain ihan kivasti, mutta vain ajoittain!Tasainen vääntö, ei huikeaa peliä, mutta kuitenkin Hokki vakuutti, eikä ollut pahassa pulassa missään vaiheessa.
Ihmetyttääkin hiukan tuo Kolekin kommentti että "kiekko ei vain pomppinut meille vaikka olimme pelissä parempia"... Oikeastaan ainoa kohta, jossa Kolekin kommentin ymmärtää on pelin viimeiset minuutit, KooKoon aikalisästä ottelun loppuun asti.

Nyt kun saatais vielä se yksi voitto, ja sitä kautta runkosarjan kakkossija, niin sitten voidaan jo mietiä playoffeja! Todennäköinen vastustaja ekalla kierroksella olisi sitten Jokipojat. Erittäin hyvä vaihtoehto vastustajaksi. Ei tule liian pitkät matkat vieraspeleihinkään ja muutenkin sopiva vastus ekalle kierrokselle.
Toisella kierroksella olisikin sitten taas vastassa KooKoo (tai LeKi) mitä todennäköisimmin. KooKoota vastaan olisi kyllä erityisen kuumat pelit.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
KIITOS OP!!! Rantasen Anssin jatkosoppari oli yksi parhaista uutisista mitä voi ensi vuoden suhteen tulla. Pakko hehkuttaa jo tämän vuoden ketjussa. Ja erittäin hyväksi tämän uutisen tekee se että sopimus oli normaalilinjasta poiketen 2-vuotinen. Heikkisen Jarkko saa seurakseen tolkkua pakkikalustoa, vielä Jonnelle parin vuoden soppari perään. Seuraavaksi pahvia sitten Rossille kiitos ja samalla vuosimäärällä mielellään....
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tosi hyvä juttu tuo Rantasen sopimus. Poikkeuksellisen ajoissa on OP liikkeellä. Tosin taitaa niitä lähtijoitäkin taas olla ihan riittävästi.
 

freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
KIITOS OP!!! Rantasen Anssin jatkosoppari oli yksi parhaista uutisista mitä voi ensi vuoden suhteen tulla. Pakko hehkuttaa jo tämän vuoden ketjussa. Ja erittäin hyväksi tämän uutisen tekee se että sopimus oli normaalilinjasta poiketen 2-vuotinen. Heikkisen Jarkko saa seurakseen tolkkua pakkikalustoa, vielä Jonnelle parin vuoden soppari perään. Seuraavaksi pahvia sitten Rossille kiitos ja samalla vuosimäärällä mielellään....

Tästä on hyvä jatkaa. Nyt olisi hyvä aika poimia ns. rusinat pullasta. Samalla näkee ketkä suunnittelevat jatkoa jossain muualla.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tästä on hyvä jatkaa. Nyt olisi hyvä aika poimia ns. rusinat pullasta. Samalla näkee ketkä suunnittelevat jatkoa jossain muualla.
No eiköhän siitä se ykkösketju lähde. Yhteensä varmaan ne 10-15 lähtijää tänäkin vuonna lienee, liiga sekä suuret ja rikkaammat mestijengit ottavat omansa.
Näin se vaan menee.
 

zorro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Jok, Jokerit
Non nih,

täältä tullaan taas Kaukametsä! Kylläs se on vaan niin, että Myllykoski "nylkee" teidät tuossa nousuviikolla. RokRok :)
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Myllykoski saa varmasti lämpimän vastaanoton entisessä kotiluolassaan! ;) Tiukkaa tulee, mutta eiköhän se Tuto-Hokki -finaalisarja toteudu!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
täältä tullaan taas Kaukametsä!
Tervemenoa vaan Kaukametsään. Siellä näyttäisi ohjelmistossa olevan Jukka Puotilaa, sellon, pianon ja viulun soittoa ensi viikolla. Itse menen kyllä mieluummin Vimpalinlaaksoon seuraamaan jääkiekkoa kun kerran Hokki pääsee taas pudottamaan Jukureita jatkosta :)

Tulee taatusti hyvät pelit!
 

zorro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Jok, Jokerit
Puhuin

symboolisesti. Savon mies porrassalmen syövereistä nousee Kainuun korpien kaukametsiin jäätävä polte silmissään. Huijuihuijui. Lähetys Derwangasta päätty tältä illalta tähän. :)
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Niin vain loppui Jukureilta pelihalut kahden erän jälkeen. Mitenköhän tuo Myllykoski mahtaa ajatella? Kivahan se on saada todennäköisesti parempi palkka lyhyemmästä kaudesta =)

No ei vaan...Jukurit on kyllä vielä vaarallinen, varsinkin kotonaan, mutta täydet mahkut Hokilla taas finaaliin on.

Huomioita tämän illan pelistä:

- pelin lukemat 4 - 1, eivät kerro koko totuutta pelistä.
- Myöskään maalivahtien torjuntamäärät ei kerro totuutta, sillä Hokki laukoi paljon, mutta ohi, yli ja päin pakkeja.
- Hokki monessa tilanteessa huomattavasti epävarmempi kiekollisena, kuin Jukurit, mutta maaliin osuttiin kuitenkin hyvin,
- Hokin vauhti ja fyysisyys on huippuluokkaa ja siihen ei Jukurit pystyneet vastaamaan.
- Hokin epävarmuus kiekollisena saattaa vielä aiheuttaa ongelmia. Mikkelissä Jukurit rankaisee armottomasti, jos meno jatkuu samana. (Nyt voi sanoa sekä Hokin, että JYPin kannattajana, että onneksi Dufva ei ole enää Mikkelissä!)
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Finaaliin mentiin sitten!

Kävi miten kävi, mutta huvittaisi tietää onko kenelläkään edes huhuja siitä ketä olisi lähdössä ja ketä jäämässä tämän kauden joukkueesta?

Sport ja TuTo varmaan yrittää tyhjätä parhaita rahalla pois ja liigajoukkueetkin vienee omansa, mutta mukava ois pitää taas perusrunko kasassa.

Rantanen jatkaa, ja puolustuksesta saisi moni muukin jatkaa...ensisijassa Heikkinen tietysti...
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Onnea Kajaaniin Finaalipaikasta jälleen kerran!! Tätä hieman toivoinkin, nimittäin suurta ja mahtavaa TuToa, jota olisi sitten mukava ojentaa puun takaa...
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
2.Finaali Kajaanissa

Tänään pelataan toinen finaaliottelu Kajaanissa ja istumapaikat on loppuunmyyty jo hyvissä ajoin. Eilen iltapäivällä ostettiin työkavereitten kanssa 7 lippua ja sen jälkeen jäi vielä 8 vapaata paikkaa. Äsken kulki ohi henkilö joka kehui kaverilleen saaneensa viimeisen istumapaikan!

Onhan se kiva, että edes finaalit kiinnostaa...toivon kuitenkin että nähdään vielä sekin aika, että runkosarjanpelit olisivat jotakuinkin loppuunmyytyjä usein kauden aikana.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Tänään pelataan toinen finaaliottelu Kajaanissa ja istumapaikat on loppuunmyyty jo hyvissä ajoin. Eilen iltapäivällä ostettiin työkavereitten kanssa 7 lippua ja sen jälkeen jäi vielä 8 vapaata paikkaa. Äsken kulki ohi henkilö joka kehui kaverilleen saaneensa viimeisen istumapaikan!

Onhan se kiva, että edes finaalit kiinnostaa...toivon kuitenkin että nähdään vielä sekin aika, että runkosarjanpelit olisivat jotakuinkin loppuunmyytyjä usein kauden aikana.

Me saatiin 3 viimestä viereikkäistä paikkaa A-katsomon yläosasta.


Eipä jäänyt pelistä kuin luu käteen, paitsi Nikoskelainen teki nätin maalin alivoimalla. No, seuraavat 3 voitetaan.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Tarpeeksi vaikea tässä on jo TuToa voittaa, mutta kun ainakin näissä kotipeleissä pitäisi vielä nuo tuomaritkin voittaa! Itse asiassa, jos en ihan väärin nähnyt niin Sorakangas vihelsi ihan kohtuullisesti, mutta Keränen sais hakea vauhtia jostain junnusarjoista! TuTon kaveri vetää polvillee Heikkisen mailan päälle, niin siitä rapsahtaa 2+2...juupa juu!!! Ja muutama aika näyttävä tsekki-tyylinen heittäytyminen meni nätisti läpi tuomareille (joskin täytyy myöntää, että yksi niistä oli Hokin esittämä) ja jäähyjä napsui, vaan ei sukeltajille.

Kyllä mä ymmärrän, että tuomarinkin työ on hankalaa, varsinkin sieltä jäänrajasta, mutta ei oikeasti voi tuo Keränen olla JOKA AINOA KERTA noin sairaan huono tuomari! Nyt sais jo Suikkanen ja Hakkarainen &co. ruveta tekemään jotain protestin tynkää! Sorakankaallakin on huonot päivänsä, mutta on se hyvinkin viheltänyt, kuten tänään.

Summa summarum, onneksi tiesin, että Keränen tuomitsee, ja pitkävetolapulla oli varma kakkonen kertoimella 2,15, jonka Keränen hoiti enemmän kotiin kuin TuTo.
 

Anzi23

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Oulun Kärpät
Tarpeeksi vaikea tässä on jo TuToa voittaa, mutta kun ainakin näissä kotipeleissä pitäisi vielä nuo tuomaritkin voittaa! Itse asiassa, jos en ihan väärin nähnyt niin Sorakangas vihelsi ihan kohtuullisesti, mutta Keränen sais hakea vauhtia jostain junnusarjoista!
Samankaltaiset havainnot tein itsekin. Jäi kyllä harmittamaan kun toinen päätuomareista antaa noin paljon etua TuTolle, mutta tää on hokia... aina ei voi voittaa - ei edes joka kerta.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
jaakko järvitalo

onko täällä tietoa että jatkaako järvitalo ens kaudellakin kajaanissa? onko sopimusta kajaaniin tai jonnekki muualle? entä mikä on haipuksen tilanne?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
onko täällä tietoa että jatkaako järvitalo ens kaudellakin kajaanissa? onko sopimusta kajaaniin tai jonnekki muualle? entä mikä on haipuksen tilanne?

Kyllähän se niin on, että harmittavan vähän yleensä Mestiksessä sopimuksia on tässä vaiheessa kevättä valmiina. Kuukauden sisään aletaan tietää tilannetta, että kuinka moni saa liiga sopimuksen. Esim. Tepsissä ei kovin montaa voimassa olevaa sopparia julkisesti tällä hetkellä ole, joten sinne saattaa Erkinjuntin ja Halosen seuraksi olla menossa nippu TuTo ja Hokki pelaajia.

Haipus ja Järvitalo mahtuisi mielestäni ehdottomasti Hokkiin myös ensikaudella!
Finaalipaikka on varmasti tuonut taas kivat lisäansiot Hokille ja varsinkin jos saadaan kaapattua vielä se yksi kotiottelu, niin ihan jees homma taloudellisesti. Mestaruus tietysti vielä parempi homma, mut se näyttää kaukaiselta. Uskon, että ensivuonnakin saadaan kovaa kalustoa. Hattunen, Virtala, Tapio jne lähtenevät jälleen näyttämään taitojaan Lukkoon, mutta valmentajasta riippuen, saattavat ilahduttaa meitä jatkossakin.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Niin, Marko Virtala taitaa olla vielä Lukon mies myös 2009. Jarkko Hattusella Lukko soppari loppuu nyt ja seura johon mies on yhdistetty voimakkaaasti on TPS. Vaihtuvutta varmasti on jopa enemmän kuin vuosi sitten.
Luulisi kuitenkin että tämänkin kauden menestys autaa joukkueen kokoamisessa, tosin Sport jyllää markkinoilla isoilla rahoillaan ja varmaan se liigaporkkana kiinnostaa Kouvolassa ja Mikkelissäkin mutta onneksi se raha ei ole ainut ratkaiseva tekijä, kuten Hokki on todistanut jo pariinkin kertaan. Eiköhän syksyllä kasassa ole taas Hokin näköinen joukkue joka keväällä taas aiheutta hämmenystä ja epäuskoa sarjan ratkaisu hetkillä.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Niinhän se olikin...Jarkko Hattusen lukko soppari loppui ja TPS soppari alkoi. Mitenkööhän velipoika sitten..jääkö Jonne vai siirtyykö sitten esim TuToon?
Tän kauden näytöillä ei Jonnella vielä liigaan asiaa ole, vaikke mestiksessä ruutunsa täyttää kiitettävästi!

Tilanne tällä hetkellä. Joukkueen toiseksi paras puolustaja omaa 2 vuoden sopparin ja toivottavasti Heikkinen, Leinonen, Hattunen, Haipus tekevät jatkoa...

Hyökkäyksestä on poistunut Nikoskelainen (sisäisen pistepörssin ykkönen) ja Jarkko Hattunen (sisäisen pistepörssin kolmonen [jos muistan oikein]). Virtalalla tosiaan Lukko sopparia jäljellä vuosi... eli seuraavina suurina kysymysmerkkeinä ovat sitten Oikarinen, Keränen, Järvitalo, jne...

Maalivahti osasto on auki, mutta molemmat saisivat jatkaa...

valmentaja lähtee, vaikka soppari onkin tulevasta kaudesta.

Nyt tarvittais mukavia uutisia, OP!
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Noniin...alkaa pikku hiljaa tippumaan näitä soppareita:

Jonne Hattunen: Hieno homma, että saatiin Jonne jäämään. Rantanen, Hattunen on jo sekä lisäksi nuoret, Puranen ja LEhto. Leinoselle ja Heikkiselle vielä sopparit, niin puolustuksen runko hyvällä mallilla, joskaan ei valmis.

Teemu Seppänen: Hyvä saada seppänen hiukan kokeneempana, mutta silti vielä nuorena ja kehittyvänä takaisin. Toivottavasti Reunanen tai Rossi jäisi vielä remmiin.

Niko Kähönen: Tulevalla kaudella Kähösellekin voisi odottaa vähän parempaa kautta. Jäi aika pieneen rooliin tällä kaudella ja nyt voisi isontaa roolia hiukan.
Hyökkäyksessä Komulaisella ei taida vielä olla asiaa isoihin ruutuihin, mutta toivottavasti pääsee kokeilemaan. Kuluneen kauden pelaajista ketka tahansa saavat jäädä Kajaaniin, joten ei kun soppareita odotellessa...
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Vaihdetaas jo ketjua...

Pistetäänkö jatkossa jo nämä ensi kauden miehistöä koskevat jutut jo tuonne oikeaan ketjuun, kun sellainen on jo olemassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös