Kaikkien aikojen paras Suomalainen sanoittaja

  • 23 251
  • 90

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jukka Virtasella on myös hyviä sanoituksia, lähinnä tuolta huumorimusiikin puolelta mikä minulle on hyvinkin sydäntä lähellä oleva aihe.

En mä silti Virtasta ihan kärkeen nostaisi, mutta mainitsen nyt kuitenkin.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässäpä mainio ketju! Itselleni läheisiä ovat mm. seuraavat hemmot:

1. Pekka Myllykoski

- työnäytteenä voitte kuunnella vaikkapa käännösbiisit Mystinen metsätyömies
ja Sunnuntaiaamun kadut (jälkimmäinen Kris Kristoffersonin Sunday Morning Coming Down, edellinen vähemmän tunnettu Cosmic Cowboy).:

Mut jos minä saan sata miljoonaa, ne pistän Martelliin tai Monet'seen,
taikka mihinkä vaan mutten ainakaan yhteen hävittäjäkoneeseen.

2. Jussi Raittinen

- Juu, ei ole muodikas, mutta kuunnelkaapa Raittisen käännöksiä. Työnäytteinä tässä esimerkiksi The Bandin The Night They Drove Old Dixie Down klassikon taistolaisvariointi Kun aika kääntyi rauhaan päin (oli tappio voitto). Tai Johnny Cashin Folsom Prison Blues, joka kääntyi sisällön muuttaen mutta uskollisena alkuperäisen fiilikselle muotoon Syöpäsairaalassa. Enkä edes mainitse Eddie Cochranin Summertime Blues klassikon suomennosta Kesäduuniblues:

"Joo mä meinaan elokuussa kahden viikon loman ottaa,
mennä Ruisrockiin katsoo kuinka Pressa siellä soittaa.
Mä kerroin faijalle, se sanoi heipä hei,
meidän poikaa pilvijuhliin päästetäkään ei.

Kello tulee neljä, ja kello tulee kuus
ja sitä mukaa pahenee mun kesäduuni blues.


3. Hande Nurmio

- Tämä ei tarvitse paljoa perusteluita. Kuunnelkaa vaikka Stadin slangiklassikot Oi mutsi, mutsi ja Tonnin stiflat. Ne pelkästään oikeuttavat listasijoitukseen. Ja siihen päälle on tarjolla impressionistinen klassikko Sunnuntaina tai tunnelmafiilistely Kurjuuden kuningas jne. jne.

Bubling under:

- Junnu Vainio
- Vexi Salmi
- Juice
- Helismaa
- Hector
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pistetään tähän sitten listaa parhaista suomalaisista sanoittajista, mielestäni:
1.Reino Helismaa: Olen jo parissa viestissä tässä ketjussa kehunut.
2.Gösta Sundqvist: Leevi and the Leavingsin musiikista pidän ja paljonkin. Valtavasti hienoja hittikappaleita löytyy Göstalta. Gösta oli kyllä aikamoinen nero.
3.Juice Leskinen ja Juha Vainio: Vaikea sanoa kumpi on parempi. Tekisi mieli sanoa Juice, mutta kun Junnu on tehnyt sanoituksia muillekin, esimerkiksi Katri Helenalla (esimerkki vain, en ole KH:n musiikin ystävä hirveästi), niin tasapeli. Muuten olisi vastaus Juice.
5.Vexi Salmi: Irwin Goodmanille hyviä sanoituksia. Irwinin musiikkikin on mielestäni ainutlaatuista suomalaisessa musiikkihistoriassa.

Vexi Salmi on näistä hienoista ihmisistä vielä elossa, muiden kohtalot saakin itse kukin selvittää osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu.
 
Viimeksi muokattu:

Dante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tällaisen ketjun bongasin, alusta asti luin, ja äärimmäisen ihmeissäni ja pettynyt olen seikasta sellaisesta, ettei J. Karjalaisella ole yhtä ainoaa mainintaa. Mies on kuitenkin elävistä kotimaisista lauluntekijöistä yksi suurimmista, ellei suurin. Erityisesti vähäsanaisten tarinoiden maalarina yksi parhaista. Omissa paperissani vain Pauli Hanhiniemi yltää samalla tasolle nippanappa. Juice ja Göstä köllötellee omalla oksillaan.

Tuo Paula Vesala oli hyvä veto, pimpin vahvuus on juuri lyriikat. Maininnan ansaitsee myös AWn tavoin hyvää, mutta käsittämätöntä paskaa tuottava Toni Virtanen. Pidän Apulannasta ja erityisesti CMXstä hyvin paljon, mutta on tunnustettava, että ko pumppujen lyriikoiden teho perustuu lähinnä tehokkaisiin sanapareihin ja yksittäisiin lauseisiin. "Kuka olikaan sisälläsi viime yönä?" "Käännä se pois." Mutta toinen äidistä, toinen tyttärestä. Toiselle Junnu on suurin, mulle Martti Syrjä on paljon korkeammalla. Myös Heikki Salon lippu ansaitsee mielestäni hieman tässä ketjussa saamaansa korkeamman kummun. Ei ne biisit, mutta ne tarinat.
 

d2uce

Jäsen
Oi mutsi, mutsi

Joku paljasjalkainen saa antaa korville ja korjata, mutta tämä biisihän ei tosiaan Nurmion kynästä ole alkuunkaan. Kansanlauluna stadissa tunnetuksi tullut laulu jota jossain baareissa on ilmeisesti veisattu jo ammoisina aikoina.

Silloin joskus, kun Nordinin Siiri tästä oman versionsa ulos pullautti, Nurmiolta tästä kipaleesta kyseltiin ja hän kertoi rustailleensa siihen muistaakseni säkeen tai pari lisää.

EDIT: Lisätään nyt samaan hengenvetoon se, että Nurmio kuuluu myös meikäläisen suosikeihin suomalaisista laulajamiehistä, vaikka kovin suppeasti olen tuotantoon tutustunutkin.

Pidän myös mm. AW Yrjänän, Ismo Alangon, Pauli Hanhiniemen, J. Karjalaisen, Jarkko Martikaisen ja muutaman muun kynäniekan tuotoksista. En nyt tähän hätään välttämättä jaksa alkaa ketään rankkaamaan millekään sijoille, mutta tuossa nyt muutamia suosikkeja mainitsin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mielenkiintoinen ketju. Oman listani kärki muodostuu seuraavanlaiseksi.

1. Gösta Sundqvist
- Neljän minuutin nero, joka tavoitti kappaleissaan suomalaisuuden syvimmän olemuksen. Tekikö hän sanoituksia muille kuin Leeville ja Tenkaselle?

2. Pauli Hanhiniemi
- Yön Olli Lindholm on kuvaillut Hanhiniemin neroutta osuvasti: Kun tavallinen sanoittaja toteaisi, että "Rahaa on vain 20 markkaa", niin Hanhiniemi ilmaisee saman "Lompakossa Väinö Linna yksinäinen on".

3. Vexi Salmi ja Junnu Vainio
- Topi Kärjen tallin kasvatit hallitsivat sekä hilpeän että melankolisen sanailun. Kummankin sanoittamien kappaleiden määrä on kunnioitusta herättävä, ja monet 60-80 lukujen iskelmähitit ovat lähteneet Junnun tai Vexin kynästä joko salanimellä tai ilman.

Erityismaininnan saa Sinikka Svärd. Useiden tuulipukukansan radiokanavilla puhkisoitettujen nykyhittien sanoitukset ovat Svärdin käsialaa.
 
3.Juice Leskinen ja Juha Vainio: Vaikea sanoa kumpi on parempi. Tekisi mieli sanoa Juice, mutta kun Junnu on tehnyt sanoituksia muillekin, esimerkiksi Katri Helenalla (esimerkki vain, en ole KH:n musiikin ystävä hirveästi), niin tasapeli. Muuten olisi vastaus Juice.

Siis onhan Leskinenkin tehnyt riimejä muille kuin itselleen. Muun muassa omasta mielestäni kaikkien aikojen suomalaisen elokuvabiisin eli Balladi elokuvasta Klaani sanoitus on lähtöisin Leskiseltä.

Tunnetuimmat muille tehdyistä sanoituksista lienevät Yön Ihmisen poika sekä Kuosmasen/Tervomaan Rakkauden haudalla. Ja löytyypä tuolta listasta myös yksi suomalaisen Euroviisu-historian merkkipaalu. http://jata.vampula.net/musiikkisivut/juice/muilletehdyt.htm
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
3.Juice Leskinen...

Muistakaa hyvät ihmiset laitta nyt teevee päälle. Harvinaista herkkua tarjoillaan, nyt. Toivottavasti ei mene mainostamisen puolelle, tarkoitus ei ole, paitsi tietysti Juicen manostaminen..
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Kyllähän suomalaisia on siunattu kautta vuosikymmenten loistavilla tekstintekijöillä Helismaasta Sundqvistiin. Järjestykseen heitä on ainakin minun vaikea laittaa (ellei sitten aika-sellaiseen), eikä kai onneksi tarvitsekaan.

Muutama hajahuomio nyt kuitenkin.

A.W. Yrjänä kertoi jossain haastattelussa aikoinaan, että käänsi mielessään CMX:n tekstejä englanniksi, mutta lopputulos oli aikamoisen korni. Ehkäpä niin, sillä osa Yrjänän tekstien viehätyksestä on sanojen soinnissa, ei niinkään yksiselitteisessä sisällössä (jos kohta sitäkään on vaikea moittia, ainakaan silloin, kun mies on terävimmillään).

Jos joku kertoisi minulle Edu Kettusen musiikista ("vähän niinku länsirannikkoo, eaglesii, aika iisii, sit niinku tarinoita...") en todennäköisesti kiinnostuisi. Silti mies tekee mielenkiintoisia ja toimivia juttuja, joissa ehkä nimenomaan kalevalaisen alkusoinnun käyttäminen saa kuuntelijan koukkuun. (Sitä paitsi "Kone älä hyydy" on loistava suomalaisen miehen sielunmaiseman kuvaus. Ei Kettunen laula siinä autosta, hän laulaa elämästä.)

Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatta on kiehtova outolintu. Bändin musiikkia en aina jaksa — se on pahimmoillaan lähinnä kikkailua kikkailun vuoksi — mutta Liimatan ansioita tekstintekijänä on mahdoton kieltää. Outoja ja oivaltavia näkökulmia, hienoja kielikuvia ja runoilijan silmää arkeen. Liimatta taidettiin jo syntymäsairaalassaan rokottaa sulkakynällä.

Viikatteen K. Viikatteella on myös upea tulokulma suomen kieleen, ja lahjakas mies kun on, on osannut rakentaa tästä tulokulmasta suoranaisen brändin yhtyeelleen. Viikate soikin tämän hetken suomalaisbändeistä ehkä taajimmin iPodissani: osin toki sävellyksiensä ja kokonaissointinsa ansiosta, mutta siinäkään ei pidä väheksymän K. Viikatteen lyriikoita.

Yllämainittujen lisäksi on kehaistava myös paria naista. PMMP:n Vesala ja Maija Vilkkumaa osaavat parhaimmillaan suorastaan mykistävän hyvin kiteyttää joitain lapsuuden ja nuoruuden tuntoja. Osuessaan he tekevät sen raikkaammin kuin yksikään miespuolinen tekstittäjä — en tosin tiedä, onko tämä sukupuolikysymys vaiko pelkkää sattumaa, ja jos kyseessä on sukupuolikysymys, onko kyseessä minulle miehenä silkka eri perspektiivin tarjoama eksotiikka.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatta on kiehtova outolintu. Bändin musiikkia en aina jaksa — se on pahimmoillaan lähinnä kikkailua kikkailun vuoksi — mutta Liimatan ansioita tekstintekijänä on mahdoton kieltää. Outoja ja oivaltavia näkökulmia, hienoja kielikuvia ja runoilijan silmää arkeen. Liimatta taidettiin jo syntymäsairaalassaan rokottaa sulkakynällä.
Tuo kikkailua kikkailun vuoksi loppui mielestäni Neulaisen Jerkusen jälkeen, eli suunnilleen samoihin aikoihin, kun pojat pääsivät lukiosta. Yli kymmenen vuotta ja monta levyä sitten.

Nykyään bändi on niin suoraviivainen ja funkahtava, että pelkään sen valuvan vielä Red Hot Chili Peppersiksi ja toivoisi, että nokkahuilu tekisi paluun.

Liimatan takia bändin aikoinaan löysin, mutta yhtyeen parhan levyn paras piisi on Aake Otsalan tekosia. Absoluuttisen Nollapisteen uusimalla levyllä Iiriksellä Liimatan panos on melko pieni, ja hänen sanoituksensa ovat jopa levyn heikko lenkki. Musiikillisesti kyseessä on kuitenkin bändin ehkä kolmanneksi kovin tuotos.

Edit: Laitetaan nyt tänne loppuun, että toki Muovi antaa periksi on vielä aika hassu levy.
 
Viimeksi muokattu:

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Tuo kikkailua kikkailun vuoksi loppui mielestäni Neulaisen Jerkusen jälkeen, eli suunnilleen samoihin aikoihin, kun pojat pääsivät lukiosta. Yli kymmenen vuotta ja monta levyä sitten.

Nykyään bändi on niin suoraviivainen ja funkahtava, että pelkään sen valuvan vielä Red Hot Chili Peppersiksi ja toivoisi, että nokkahuilu tekisi paluun.

Voi olla, että mielipiteeni objektiivisuutta hämärtää muisto ensikokemuksestani yhtyeestä livenä joskus 1990-luvun puolivälin paikkeilla, kun olivat rockin SM-kisojen finaalissa Tampereen Tullikamarilla. Kuten niin monessa asiassa, myös tässä ensivaikutelma langettaa joskus aiheettomankin varjon tuleviin tapahtumiin. Myönnän oitis rajoittuneisuuteni tässä(kin) asiassa. "Neulainen Jerkunen" löytyy kyllä levyhyllystäni, täytyypä kuunnella monen vuoden tauon jälkeen uudestaan, mahdollisimman tuorein korvin. ;)

Nokkahuilusta kyllä tulee mieleen tässä viestiketjussa (muistaakseni) kehumasi Noitalinna Huraa!, jota en yksinkertaisesti voi sietää. Nokkahuilun taannoisista käyttäjistä 22-Pistepirkosta sentään kasvoi mielenkiintoinen, parhaimmillaan jopa loistava bändi, Noitalinna Huraa!n suurin ansio sivullekirjoittaneelle on siitä siinnyt lastenmusiikkiryhmä (jonka nimeä en nyt muista — joku Tohtori Orf tms. se on), jonka näin livenä joku vuosi sitten, se oli hauska ja musiikillisestikin oivaltava, siis lastenmusiikiksi.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Nokkahuilusta kyllä tulee mieleen tässä viestiketjussa (muistaakseni) kehumasi Noitalinna Huraa!, jota en yksinkertaisesti voi sietää.
Tähän on eittämättä syynä se, että olet maskuliinisen jääkiekkoyhteisön kasvattama machomies, jonka silmissä patriarkaatti on tavoiteltava ja luonnollinen yhteiskuntajärjestelmä ja perhosen lennon kauneus, kukkaniityn tuoksu ja auringonnousun tarjoama optimismi joutavuutta. Minä taasen olen runopoika.

Niin, tarjosin aiemmin Sari Peltoniemeä edes ehdolle suurimmaksi suomalaiseksi sanoittajaksi, jotta nämä itsestäänselvät helismaat ja vainiot saisivat jonkinlaista haastetta. Melkein suru on minulla siitä, että konsensus tässä ketjussa on näin vankka. Meno on kuin suomalaisessa vaaliväittelyssä. Missä on diversiteetti, avoin, keskusteluun kannustava ja rajoja rikkova ilmapiiri, rohkeat tarjoukset?

Maple Leaf kirjoitti:
PMMP:n Vesala ja Maija Vilkkumaa osaavat parhaimmillaan suorastaan mykistävän hyvin kiteyttää joitain lapsuuden ja nuoruuden tuntoja.
Ja juuri tämä on Sari Peltoniemen suuruuden taustalla. Vesala ja Vilkkumaa ovat Peltoniemen opetuslapsia. Jo tämän takia tunnustusta on annettava Peräseinäjoelle. Perinteiseen Suomi-rockiin tämä linja on tuonut raikkaita tuulia. V & V ovat kaupunkilaistaneet tätä Peltoniemen linjaa, joka on tällaiselle maalaispojalle kuitenkin se läheisin.

Peräseinäjoesta tuli mieleeni Kuolleet intiaanit. En tiedä kuka/ketkä ovat sanoitusten taustalla, mutta huikaisevan hieno sairas mieli niitä tekee. Tutustukaa toki, lajitoverit.

Kuolleet Intiaanit kirjoitti:
olen ihastunut perhosiin
olen ihastunut kukkasiin
Kas, pääsimme siihen, mistä aloitimme!
 

Reckless

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Sami Kapanen
Onhan noita moniakin kun alkoi miettimään, mutta muutamat selkeästi yli muiden.
Martti Syrjä, Juice Leskinen, Gösta Sundgvist ja omalla kohdallani myös Jaakko Teppo.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Mä en voi ymmärtää, että joku pitää Martti Syrjää hyvänä sanoittajana, ja unohtaa Mikko Saarelan. Kaikki noi parhaat Eppu-klassikot lähti Saarelan kynästä.

Onhan Syrjällä hyviäkin lyriikoita, esim. Tie Viellä ja Aku ja Köyhät Pojat- albumeilla, mutta ihan järkyttävääkin paskaa löytyy albumitolkulla.

Olikos se Syrjä kun sanoitti Murheellisten Laulujen Maan ja Balladin Kaiken Turhuudesta? Jos oli, niin noi on sen parhaat sanoitukset mun mielestä.

Myllykoski on kieltämättä hyvä sanoittaja. Ihan loistavia käännöksiä se on tehnyt. mm. Buuri Johannesburgista on ihan huippu. Myös Lapinlahden Lintujen joillain albumeilla on mainioita sanoituksia. Ei pelkästään huumorilyriikoita, vaan ihan oikeasti hyviä juttuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös