Hendrixiä ei tietenkään voida unohtaa kun mietitään kaikkien aikojen kitaristeja. Sääli vain, että miehen elämä loppui liian aikaisin. Hendrixin tuotannosta oma suosikki on varmaan All along the watchtower (tuskin lienen ainoa), siis kitaransoitollisessa mielessä.
Metkaahan tässä on se, ettei kyseinen biisi ole suinkaan Hendrixin tuotantoa, vaan biisin tekijähän on Dylan, tuo aliarvostettu kitaristi. Tällä en halua viedä piiruakaan pois henkan kontribuutiosta kyseiselle biisille omine tyyleineen, vaan alkuperäinenkin on valtavan hieno ja vahvatunnelmainen biisi.
Tästä tullaankin jo aiemmin esittämääni ajatukseen: ilman soitettaavaa musiikkia ei yksikään kitaristinplanttu tee lähtemätöntä jälkeä musiikinhistoriaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että se keppi on yksi pieni tekijä musiikin orkestroinnissa ja aivan turhaa se on saanut ansaitsemattoman jalansijan, olkoonkin soittimena moni-ilmeinen ja monessa käytettävä soitin.
Kitaristina itse ensimmäiseksi kuuntelen rytmiryhmää ja hyvä rytmisektio antaa kyllä suuremmat kiksit, kun ummetuksesta kärsivän näköinen keppimies tiluttamassa ääntä nopeammin kuuntelematta ketään tai mitään ympärillään.
Toinen mikä saa hunajan liikkeelle on on taidolla ja sävellykseen ymmärryksellä sovitettu puhallinsektio ja joskus kun kuulee harmonikkabändiä livenä, mikä soundi.
Hyvää ja teknisesti vähän erilaista (länsimaisesta poikkeavaa) kitarointia kannattaa lähteä etsiskelemään afrikkalaisista bändeistä, siellä kun kitaran rooli on vähän toinen, myös soitannolliset ratkaisut tuovat ihan uusia ulottuvuuksia kitaraan soittimena.
Kaikenlaisen musiikin, myös kitaroinnin aarreaitta on tietysti brasilia, vasta siellä pyöriessäni oivalsin, että triangeli on vakavasti otettava soitin ja siinäkin soittimessa on edelläkävijänsä ja mestarinsa. Voisi jotenkin verrata triangelia vaikeudeltaan tamburiiniin, jokainen siitä saa äänen, mutta äärimmäisen harva sitä osaa oikeasti soittaa. Esim. sanokaapa suomessa edes yksi nimi, joka hallitsee tamburiinin soittimena monipuolisesti?