Kaikki try-outit pihalle?

  • 56 903
  • 62

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lukuunottamatta tietenkään Rob Tallasia, joka on aloittanut uransa Euroopan puolella ihan hyvin. Sen sijaan Mika Skytän ja J-P Loikaksen suorituksissa ei ole pieniä vilahduksia lukuunottamatta ollut mitään sellaista, mikä viittaisi joukkuetta liigassa selvästi vahvistavaan pelaamiseen. Max Kenig palasi alkuviikosta takaisin riveihin ja on ollut selvästi parempi kuin Loikas. Kenigin riittävyys 3-ketjun keskelle on toki vielä hämäränpeitossa, mutta miehen harvat näytöt tältä kaudelta sekä viime kauden 20 tehopistettä on selkeästi enemmän kuin mihin Loikas on pystynyt. Mika Skyttä on nyt sitten vielä oma lukunsa. Suutarinen on ollut jokaisessa ottelussa parempi kuin tämä NOLLA pudotuspelimaalia tehnyt "konkari". Tämä hidas ja kädetön ei ole esittänyt mitään sellaista, mihin HPK:n omat nuoret pelaajat eivät kykenisi.

Joukkueen hyökkäyspään kärki ei ole yhtä terävä kuin parilla viime kaudella. Huolestuttavaa on se, että hyökkäyspään taso ei myöskään ole yhtä leveä kuin parilla viime kaudella. Tämä tulee aiheuttamaan joukkueelle ongelmia. Kun kärki tylsyy, niin tasoa tulisi laajentaa taustalta. Nyt näin ei ole tapahtunut, vaan hyökkäyspään materiaali on samanaikaisesti sekä tylsynyt että kaventunut. Tämä puolestaan heijastuu myös puolustuspelaamiseen, sillä HPK joutuu edellä mainituista syistä pelaamaan entistä enemmän ilman kiekkoa, jolloin haavoittuvainen puolustuspää joutuu aikaisempaa suurempien haasteiden eteen. Oman alueen kiekoton pelaaminen ei ole oikeastaan ikinä ollut HPK:n vahvin osa-alue, eikä se todellakaan ole sitä nytkään.

Onko näihin ongelmiin lääkettä? Kaikkeen mitä kiekkokaukalossa tapahtuu on parannuskeinot, eri asia on sitten se onko niihin resursseja. Hyökkäyspään materiaalin kärkeä ei voida enää tämän kauden osalta teroittaa, mutta tasoa olisi yhä mahdollista laajentaa. Yksi vahva sentteri, yksi vahva laituri ja optimaalisessa tilanteessa molemmat. Tai sitten pelitavasta(kiekollinen peli) tinkiminen ja vahva puolustaja hankinta. Minun käsittääkseni yksinkertaisinta olisi laajentaa hyökkäyskalustoa ja pyrkiä pelaamaan niin kuin tässä on jo useita vuosia pelattu. Pelityylin muutos tässä vaiheessa johtaisi katastrofiin. Pari tasoa laajentavaa peluria olisi siis syytä hankkia ja unohtaa nämä pari try-outtia. He eivät ole kyenneet vahvistamaan HPK:ta. Jos jollekin pitäisi sopimusta tarjota, niin sitten Loikakselle, sillä hän on sentään sentteri. Mitään muuta argumenttia ei sitten miehestä voi sanoakaan. Tilanne ei ole häävi, jos se riittää sopimukseen.
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

Kommentoin try-outien tilannetta hetken kuluttua vähän tarkemmin.

Sen sijaan tähän väliin jo lisättäköön spekulaatiot siitä tapauksesta, että nykyisiä try-outeja ei pidettäisi. Tällöin HPK hankkii markkinoilta vastaaviin rooleihin kaksi hyökkääjää. Hyökkäyksen tämänhetkinen numerollinen määrä on se, joka pitäisi olla myös kauden alussa.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Optimaalinen tilanne olisi se, että Kerhoon hankittaisiin Sihvonen ja Dahlman. Jos näistä pitäisi valita vain yksi, niin sitten Sihvonen, koska hän auttaisi puolustamisessa ja toisi varmuutta sentteriosastolle.

Dahlman ei taida olla sellainen pistenikkari, että häntä kannattaisi hankkia sellaiseen rooliin. Tästä syystä Sihvonen olisi huomattavasti parempi vaihtoehto.

Tietysti NHLsta saattaa tippua kavereita, jotka voisivat olla vahvistuksia. Lähinnä tarkoitan Somervuorta, joka olisi erittäin tervetullut takaisin. Ok, hän oli SMS-ketjun heikoin lenkki, mutta Vujtekin syötöistä pitäisi syntyä maaleja. Ja niitähän Eero osaa tehdä.

MUTTA, joukkueen 2-ketju ei ole pelannut vielä yhtäkään peliä (Voutilainen-Burström-Vujtek/Virta) yhdessä, joten on vaikea sanoa, missä mennään. Tämä ei kuitenkaan ole mikään selitys ja loukkaantumisien varalta pitäisi löytyä muitakin ratkaisijoita.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Itsekin toivottaisin Sihvosen tervetulleeksi Hämeenlinnaan. Itse asiassa olen haaveillut Sihvosesta jo useampana vuotena. En sitten tiedä, onko Kerhon johto ollut missään yhdeydessä ko. sentteriin, mutta noin hypoteettisena vaihtoehtona kyllä. Eli Sihvonen mieluumin kuin Skyttä, mutta jos ketään ei saada, niin pitäisin Skytän.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Viestin lähetti Kuznetsov
Joukkueen hyökkäyspään kärki ei ole yhtä terävä kuin parilla viime kaudella. Huolestuttavaa on se, että hyökkäyspään taso ei myöskään ole yhtä leveä kuin parilla viime kaudella. Tämä tulee aiheuttamaan joukkueelle ongelmia. Kun kärki tylsyy, niin tasoa tulisi laajentaa taustalta.


Niin, itse en näkisi tätä asiaa ollenkaan yhtä synkkänä. Kerhon 3. ja 4. ketjut suorastaan tursuavat tuttuja naamoja viime kausilta. Tällä tarkoitan sitä, että em. tahot ovat taas vuotta vanhempia ja kokeneempia.

Koska ykkös- ja kakkosketjussa löytyy mielestäni riittävästi tehoja, niin en olisi kovinkaan huolissani.

Ainoa asia mikä mietityttää, on se, että Burströmmin tehot eivät ole pleijareissa olleet kovinkaan häävit. Mies on Elitserienissa tahkonnut tuollaisia 0,5 pistettä / peli tehoja runkosarjassa, mutta em. liigan pleijareissa tahti on hieman hiipunut. Viime kauden 4:ssä pleijaripelissä herran tehot olivat 0+0.

Kerhon kakkosketjun otaksun kuitenkin pelittävän riittävästi pleijaripaikan saamiseksi. Asian tässä valossa luotan etenkin Tony Virtaan kuin vuoreen.
Ainoa asia mikä mieltäni kaivertaa, on tapaus Burström, sekä se, kestääkö Voutilaisen paikat.

Täältä tähän
 

rinkeli22

Jäsen
Re: Re: Kaikki try-outit pihalle?

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, itse en näkisi tätä asiaa ollenkaan yhtä synkkänä. Kerhon 3. ja 4. ketjut suorastaan tursuavat tuttuja naamoja viime kausilta. Tällä tarkoitan sitä, että em. tahot ovat taas vuotta vanhempia ja kokeneempia.

Juuri tämän takia Skyttä on turha mies. Jos tarkastellaan näitä 5:n ykköshyökkääjän + Voutilaisen takana olevia nimiä, niin Skyttä ei millään tavalla erotu joukosta Louhi, Sillanpää, Suutarinen, Lappalainen, Yli-Junnila, Kenig, Loikas.. Tai erottuu todennäköisesti sillä, että saisi tuplapalkan näihin verrattuna, ehkä Louhea lukuunottamatta..

Sanoisin, että turha rasite pelaajabudjetissa näin kaksi peliä nähneenä, ja kahdesta muusta kuulleena.

Mielestäni Skyttä ei pysty tuomaan joukkueeseen sellaista sisältöä, mitä nämä edellä mainitut 7 jannua eivät toisi.. Jos Sihvonen on ihan oikeasti mahdollinen vaihtoehto, niin en todellakaan miettisi hetkeäkään vaihtoa, ja vaikka uutta tulijaa ei olisikaan, niin pistäisin miehen pihalle..
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Fakta: Santala&Kucharcik sentterikaksikko on kovempi kuin Kucharcik&Burström -> Kärki on tylsynyt.

Fakta: 3-/4-ketjuun ei ole laittaa Louhea, Pardavya, Rajamäkeä ja Lehterää, vaan Loikas, Skyttä, Lappalainen ja Suutarinen -> taso on kaventunut.

Lääke: Try-out pelaajat vaihtoon ja kyseisiin rooleihin kovemmat tekijät -> taso laajenee.

En malta olla mainitsematta sentterikvartettia, jolla nostettiin pytty viime keväänä. Pirnes, Barkov, Ojanen, Kuki - järkyttävän kova nelikko. Kun tuohon peilataan HPK:n miehiä, niin olisi korkea aika ryhtyä toimenpiteisiin.

Edit: rinkeli22 on asian ytimessä. Juuri try-outien rooleihin tulisi saada koveemmat pelaajat, jotta edes viime kautinen taso saavutettaisiin. Nuorien pelaajien kehityksellä(+Lappalaisen vahva nousu) päästäisiin sitten jopa viime kauden edelle. Ja se puolestaan kompensoisi 1-/2-ketjun tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:

theref

Jäsen
Niin, sitä vain jäin miettimään, että millä rahalla arvon kannattajat täällä luulevat Kerhon hankkivan valtavan määrän kovia pelimiehiä?

Viime kaudella kun ihmeteltiin, että Kerholla on niin ja niin kova joukkue ja että kuinka ihmeessä ne saa tuollaisen porukan kasaan, niin täällä oli muistaakseni monikin kirjoittaja jotka muistuttuivat, että siellä Santalat, Somervuoret ja Miettiset pelailivat vanhoilla sopimuksilla joissa viivan alle nyt ei kauhean kummoinen summa jäänyt.

Nyt on hankittu Virran Tokea, VV:tä ja Burströmiä, kyllä se näkyy palkkabudjetissa varmasti ihan eri tavalla.

Kerho on mielestä kuitenkin vielä SaiPan, Lukon ja muiden "pienten" seurassa.

Kyllähän sitä itsekin SaiPaan toivoisi vaikka minkälaista kokelasta, mutta kun resurssit ovat mitkä ovat, niin...
 

Kuznetsov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä tilanteessa "kovilla pelimiehillä" tarkoitetaan kuitenkin kavereita, jotka tulisivat 3-4-ketjun rooleihin. Ei siis mitään tähti-osastoa. Tietysti Dahlman voisi olla pelaaja, josta kannattaisikin maksaa. Try-outit ovat ollet heikkoja, joten lähinnä tuohon osastoon tarvitaan vahvistusta. Ja mitä HPK:n resursseihin tulee, niin Santala&Burström menevät varmasti aikalailla yksiin. Virran ja Vujtekin palkkoihin riittävät varmasti Miettisen, Somervuoren, Pardavyn ja Lehterän ansiot. Palkkabudjetti on kuitenkin taas noussut, joten kyllä HPK:lla pitäisi olla vielä resursseja jonkinlaisiin hankintoihin, siis näiden try-outtien sijaan. NHL:stä on vielä odotettavissa noin 500 000 €:n tili, josta tosin Tallasin palkat varmaan kuitataan pois.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Viestin lähetti theref
Niin, sitä vain jäin miettimään, että millä rahalla arvon kannattajat täällä luulevat Kerhon hankkivan valtavan määrän kovia pelimiehiä?
Ei kai kukaan ole vielä kieltänyt unelmoimasta :) Saahan toivomuksia esittää; ties vaikka Joulupukki toisi jotain kivaa...
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Kuznetsovin ja Master Godin vastauksia täydentäisin vielä toteamalla, että Kerholla on melko paljon ns. pimeää rahaa, jota ei ilmoiteta verottajalle. Tästähän ovat esimerkiksi kaikki muiden joukkueiden kannattajat tietoisia.

Ja henkilöille, jotka eivät tunnista sarkasmia, vaikka se iskisi vasaralla otsaan: en mä hei tosissani ole.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Viestin lähetti Kuznetsov
En malta olla mainitsematta sentterikvartettia, jolla nostettiin pytty viime keväänä. Pirnes, Barkov, Ojanen, Kuki - järkyttävän kova nelikko. Kun tuohon peilataan HPK:n miehiä, niin olisi korkea aika ryhtyä toimenpiteisiin.
Juuri näin. Tasokas sentteriosasto on erittäin tärkeä asia jääkiekossa. Ei Tapparalla nyt mitään maagisia laitureita ollut, mutta sentterit oli roolitettu oikein ja näin he saivat kasaan neljä toimivaa ketjua.

Jos Kuhan ja Burströmin lisäksi olisi esim. Sihvonen, niin HPK näyttäisi heti paremmalta.

Totuus on kuitenkin se, että Kerholla oli viime kaudella kaksi hyökkävää sentteriä hyökkäyksen kärjessä. Burström on ehkä hyvä pelaaja, mutta häneltä on turha odottaa samanlaista kiekollista johtajuutta kuin Santalalta. Kuha on Kuha. Hän ei paikkaa Santalaa.

Nyt pitäisi pelata parempaa puolustuspeliä. Jos ei kerta saada puolustukseen vahvistusta, niin sitten pitäisi hankkia joku puolustava hyökkääjä. Sihvonen olisi juuri sopiva tähän rooliin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Ihan niinkuin tässä on selväksi jo tullutkin, ei näillä meidän tryouttilaisilla ole juuri mitään annettavaa ollut tähän mennessä. Skytän otteetkin ovat ennemminkin koko ajan menneet enemmän alaspäin kuin ylöspäin. Loikas on varmasti ihan lupaava pelaaja, mutta yhtään mitään hänkään ei aikaan kentällä ole saanut.

Kun näiden kahden näyttöjä verrataan sitten vaikka Sillanpään ja Suutarisen esityksiin tai sitten Yli-Junnilan ja Kenigin, pitäisin itsestään selvyytenä tryout-jannujen lähtöä muille maille.

Jos (ja kun) HPK siis tarvitsee kahta hyökkääjäpelaajaa, niin toki jo mainittu Sihvonen olisi yksi mahdollisuus, Dahlman toinen. Mitään suuria tunteita ei kumpikaan heistä minussa herätä, mutta uskon heidän olevan silti parempia (lue kalliimpia) vaihtoehtoja kuin nykyiset tryoutit. Variksen nimeä kukaan HPK:n kannattaja ei ole täällä edes uskaltanut mainita, joten jätän minäkin mainitsematta =)
 

rinkeli22

Jäsen
Virran Tokeltahan tuo sentterin roolikin tietysti taipuisi.. Jos nyt oletetaan, että näillä mennään ja Voutilaista ei sitten varmaankaan kentällä näy alkukaudesta, niin ketjuja vois taivutella seuraavaan malliin.

Vujtek-Burström-Suutarinen
- Vujtek-Burström kaksikko olisi mielenkiintoista nähdä yhdessä, ja tässä on hyvä paikka ajaa sisään omaa junnua, jonka otteissa näkynyt mielestäni selkeä profiilin nosto. Tässä olisi Kuznetsovin peräänkuuluttama rightin mieskin Vujtekin rinnalle. Harriltahan kutikin lähtee ihan kivasti.

Louhi-Kucharcik-Laakkonen
- Kuha-Laakkonen taattua tavaraa. Itse uskon vahvasti Louhen pystyvän pelaamaan hyökkäävässä kentässä, ja tekemään siinä vielä tulosta. Samalla myös ripaus kovuutta tähän kenttään.

Lappalainen-Virta-Skyttä
- Toke tosiaan keskelle, kannattelemaan raatajakenttää. Lappalainen maalaa kokeneiden miesten rinnalla.

Sillanpää-Yli-Junnila-Mäkelä
- Ylli on nelossenttereiden eliittiä, Mäkelä rymistelee, ja Sillanpää laittaa kiekkoa reppuun. Loistava jarrukenttä.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Viestin lähetti Kuznetsov
NHL:stä on vielä odotettavissa noin 500 000 €:n tili, josta tosin Tallasin palkat varmaan kuitataan pois.
Jaa, onko tämä tili odotettavissa jo tämän vuoden lähtijöistä, vai onko massia mahdollisesti tulossa aiemmista NHL-karkureista (Kapanen, Pärssinen...)? Minä kun olen antanut itseni ymmärtää, että nämä kasvattajarahat tulevat jonkinmoisella (ilmeisesti vuosien) viiveellä, joten ollaanko tässä nyt sitten tuhlaamassa vielä toistaiseksi fyysisesti manifestoitumattomia rahoja johnain, vai missataanko tässä nyt jotain hä?
 
F

Flonaldo

NHL-korvauksien 1. osa saapuu tilille marraskuussa (½) ja 2. osa tammikuussa (½).

Viime kauden luvuilla, jos mentäisiin, niin Somervuori, Miettinen ja Santala toisivat tilille 3 x 143 000 $ ja Toivonen 191 000 $ = 620 000 $.

Lähtijöitä Euroopasta taisi olla enemmän kuin viime kesänä, tosin jaettava pottikin hieman kasvoi.

Valistunut arvio on siis, että marraskuussa tilille tipahtaa 300k€ ja tammikuussa toinen samanmoinen.

HPK:n pelaajabudjetti kasvaa viimekautisesta 100k€:n verran.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kysymys: Miksi Kerho saisi Miettisestä yhtä paljon kuin Santalasta ja Somervuoresta? Ja enemmän Toivosesta? Johtuuko tämä varausnumerosta vai mistä?

Miettinenhän on myös Kerhon kasvatti, eikä ole pelannut liigakiekkoa muualla, kuin HPKssa. Eli sen puolesta HPKn pitäisi saada enemmän rahaa Miettisestä, Santalaan ja Somervuoreen verrattuna.
 
F

Flonaldo

Toivonen on tosiaankin 1. kierroksen varaus, ja näistä pelaajista maksetaan isompi summa. Sen jälkeen kierroksilla ei ole väliä, vaan kaikista (2.-9.) maksetaan saman verran. IIHF:n ensimmäisessä ehdotuksessa taisi olla enemmänkin tuota erittelyä, mutta lopulta malli on nyt tämä.

Sillä onko pelaaja pelannut junnuvuotensa Kerhossa, IFK:ssa, Jokereissa vai Peräseinäjoen Toiveessa ei ole mitään merkitystä korvauksen kannalta. Ainoastaan pelaajaoikeuksien hallinta viimeisten kausien aikana merkitsee. Tämän vuoksi HPK saa saman verran jyyroja kaikista SMS-vitjan miehistä.
 
F

Flonaldo

Viestin lähetti theref
Niin, sitä vain jäin miettimään, että millä rahalla arvon kannattajat täällä luulevat Kerhon hankkivan valtavan määrän kovia pelimiehiä?

Kerho on mielestä kuitenkin vielä SaiPan, Lukon ja muiden "pienten" seurassa.

Kyllähän sitä itsekin SaiPaan toivoisi vaikka minkälaista kokelasta, mutta kun resurssit ovat mitkä ovat, niin...
Kuinka paljon aitioita SaiPalla on? Kuinka paljon peleissä käy firmojen vip-väkeä? Saiko SaiPa 600 000 euroa NHL-korvauksia? Onko SaiPan yleisökeskiarvo 3800+? Onko SaiPalla kaikki mahdolliset mainospaikat ja muut sponssirahat kerätty täysillä? Tekikö SaiPa viime kaudella useamman satatuhatta euroa voittoa? Onko SaiPa tehnyt voittoa neljä kautta putkeen?

Nuo kun ynnäät yhteen, niin siinä on vastaus kysymykseesi.
 
F

Flonaldo

Skytällä ei tehdä mitään, ja kaikki varmaankin tietävät mielipiteeni tästä jampasta... :-)

Loikas vaikutti ensin lupaavalta, jos vaan pääsisi Mestis-tavoistaan eroon. Näin ei kuitenkaan ole, J-P:llä on joka tilanteessa aina liian vähän aikaa ja liian vähän tilaa - tai siltä se siis näyttää. Kyllä taitaa Loikas mennä tuohon tomisuoniemi-kategoriaan, ei käyttöä liigassa nykyisellään.

Täälläkin esitetty Dahlman&Sihvonen olisi kyllä aika lailla unelmaskenaario. Tietysti täytyy huomioida, että Dahlmanin pyyntö on kova ja kilpailua miehestä on. Sihvonen sitten saattaakin irrota aika "halvallakin", koska kohta pitäisi pelipaikka löytää - eikä liigaseuroja miehen perässä juuri ole.

En oikein usko, että palkkabudjetti taipuisi molempien hankkimiseen, ainakaan tässä vaiheessa kautta. Silti jompi kumpi noista yksinäänkin olisi parempi ratkaisu kuin kaksikko S&L.

Sinne 3/4-ketjuihin tarvitaan erilaisia pelaajia kuin meillä nyt on. Skyttä ei ole tippaakaan parempi kuin Sillanpää, ja Olli on selvästi parempi siinä roolissa. Loikas ei taas juuri eroa Kenigistä, paitsi huonompaan suuntaan taidollisesti.

Erikoismiehiä me tarvitaan, ei tuollaisia yleispuurtajia, jotka sijoittuvat pelipaikkakilpailussa keskitason alapuolelle.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ihmettelen kyllä miksi Kerholla on Try-outilla Loikas, joka on sentteri. HPKlla on noita nuoria senttereitä- Kenig, Suutarinen ja Yli-Junnila- ihan riittävästi.

Sihvonen ei varmasti olisi mikään hirveen kallis hankinta ja kokemusta löytyy, varsinkin pudotuspeleistä.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kannatan vilpittömästi ketjun avaajan näkemystä try outtien kohtalosta. Myönnettäköön, että sopimuksen antaminen Skytälle ei olisi Kerhon historian kaikkien aikojen pohjanoteeraus, sillä merkonomi Lehterä saastutti Kerhon pyhää pelipaitaa viime kaudella ja on vaikea kuvitella, miten siitä mentäisiin alaspäin (ehkä ottamalla Jukka "vitut jääkiekosta, kunhan voitetaan" Rautakorpi valmentajaksi.

Loikas ei ollut huono, mutta ei toisi mitään sellaista mitä jo olemassa olevilla jätkillä ei ole annettavana => takaisin divarin puolelle.

Mitä sitten tulee tapaus Dahlmaniin, olen hieman skeptinen. En siitä, etteikö Dahlman olisi "ihan hyvä peruspelaaja", mutta onko palkkapyyntönsä arvoinen? Hän kuitenkin sentään istuu perinteiseen HPK -formaattiin, joten kokeiltakoon nyt sitten. Toisihan se ainakin leveyttä materiaaliin, eikä parempia suomalaisia sopimuksettomia pelaajia ole markkinoilla.
 

Jakke Jäyhä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäs meillä oikeastaan olikaan laarissa?

Kovasti murehditaan kun ei ole ykkös- ja kakkosketjujen jälkeen kovia jätkiä. Olenko ainoa, jonka mielestä esimerkiksi Louhi on parantanut viime kaudesta selkeästi? Kakkosketjun kamaa mielestäni, pyöritteli yv:täkin ihan näppärästi rinkulalla, kun maestro VV oli paketissa kentän laidalla.

Tuntuisi että niitä ukkoja sentään johonkin riittää? Ei heitellä niitä kirveitä kaivoon... ne on kalliita!

EDIT: Niin, voisihan tuota topicciakin vähän kommentoida... :D

Loikas on ollu ihan kohtuullinen. Ei selkeä vahvistus, muttei mikään davitprintsikään. Skyttä ei ole ehkä löytänyt rooliaan. Tallasista ei liene tarpeellista sanoa mitään? Tällaiset positiiviset mietelmät (KERRANKIN).
 

JPL

Jäsen
Viestin lähetti Flonaldo
NHL-korvauksien 1. osa saapuu tilille marraskuussa (½) ja 2. osa tammikuussa (½).
Viime kauden luvuilla, jos mentäisiin, niin Somervuori, Miettinen ja Santala toisivat tilille 3 x 143 000 $ ja Toivonen 191 000 $ = 620 000 $.
Lähtijöitä Euroopasta taisi olla enemmän kuin viime kesänä, tosin jaettava pottikin hieman kasvoi.

Vuosi sitten lähti 60 pelaajaa, joista 1. kategoriaan kuuluvia oli 11 ja toiseen 49. (6 näistä oli jo käyneet rapakon takana ja korvaus oli jossain määrin vajaa)

Tänä vuonna on tähän mennessä tehnyt sopimuksen 53 Eurooppalaista pelaajaa. Tietääkseni ainoastaan T.Ruutu on enää mahdollinen lisänumero tähän listaan. Näistä 1. kierroksen varauksia on 14 ja alempien sitten yllättäin 39. En ole varma, onko tuohon listattu vielä sellaisetkin pelaajat, jotka menevät sinne takaisin mutta joista kuitenkin jotain korvausta maksetaan. Näissä ei pikaiseen ollut sellaisia, mutta onko niitä näiden lisäksi sitten? Lisäksi 9 miestä on pelannut jossain P-Amerikkalaisessa sarjassa, joten korvaukset näistä saattavat jäädä saamatta.

Joka tapauksessa. Ero edelliseen vuoteen on häviävän pieni. Jaettava summa on hieman suurempi kuin edellisenä vuonna, mutta 1 kierroksen varauksia on hiukan enemmän.

Hatunnosto muuten Kerholle kasvatustyöstä. Teiltä lähti 5 miestä rapakon taakse, kun seuraavalla (Yaroslav Lokomotiv) lähti 3 ja kahta miestä sitten aika monella.

edit: Tämän saa jättää huomiotta siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä ;)
Tuohon sinun listaamiin, laitahan lisäksi vielä Strbak, josta kerho saa 25% = 30-40 000€
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

Viestin lähetti JPL
Tuohon sinun listaamiin, laitahan lisäksi vielä Strbak, josta kerho saa 25% = 30-40 000€
Ei meillä mitään Störbäkin pelaajaoikeuksia ollut eikä kaveri kuitenkaan pelannut edes puolta kautta meillä. Joten ei kilahtele Kerhon laariin kyllä latin latia Ströbasta, taitaa koko potti mennä Tsekkoslovakian suunnalle.

Nykyinenkin voitto-osuus "neljä oikein" -tuloksella riittää kyllä ihan hyvin :-)

Ja iso kiitos sinulle noista tilastoista.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.22
  • 6.90
  • 9.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös