Paulalla ei kaikki ymmärrä että joillekin koira saattaa olla läheisempi tai tärkeämpi kuin yksikään ihminen ja se ei ole muiden asia tuomita mihin tärkeysjärjestykseen itse päättää asiat elämässään laittaa.
Vitun väärä ketju, mutta menköön off-topicina...
Niin - minulta/perheeltäni on kuollut jo monta koiraa, jotkut nuorena, jotkut vanhana, mutta kaikkia olen surrut ja haudannut säällisesti ja kunnioittavasti. Minusta olisi suorastaan epäinhimillistä olla kiintymättä uskolliseen luotettavaan seuralaiseen, jonka aurinko nousee ja laskee emäntänsä/isäntänsä mukaan riippumatta siitä, millaiseen tilanteeseen hän kulloinkin on joutunut.
Jos joku kuvittelee itsestään niin suuria, että nostaa itsensä tämän luomakunnan järjestyksen yläpuolelle, onnea vain kovasti. Sellaiselle tekisi hyvää lähteä koittamaan esim. talviselle tunturi vaellukselle, kumpi alkaa tuntua läheisemmältä, esim. iPhone vai sellainen väsymätön kaveri, joka ei valita eikä hermostu ja on aina valmis lähtemään ja/tai lepäämään, kertoo kaiken tarpeellisen muista kulkijoista ja löytää leiriin perille paremmin kuin kalleinkaan GPS - ja lämmittää ja ilahduttaa läsnäolollaan yön pimeinä tunteina (sairaat ja kieroutuneet ajatukset voi jättää tällä kertaa ihan omaksi tiedokseen).
Niin - kysymys ei ole vaimosta/tyttöystävästä vaan isosta turvallisesta koirasta, joka ei epäröi antaa tarvittaessa vaikka henkeään emäntänsä/isäntänsä puolesta. Ei tarvitse ihmetellä, mitä kelläkin voisi olla mielessään, kun sellainen yli 50-kiloinen itsevarmuus nousee vierestä istumaan ja katsoo tulijaa silmiin matalan varoittavan murahduksen kera - yleensä tulijoiden reaktiot ovat suorastaan primitiivisen ilahtuneita, pimeässä metsässä kun voi olla vaikka mörköjä :-)))
En väitä, että kaikkien pitäsi pitää tai jopa rakastaa eläimiä, mutta paljon typerämpää ja turhempaa mielestäni on jonkin elottoman esineen, esim. auton/mp:n palvominen, puulaaminen ja jynssääminen kuin vaikka koiran turkin harjaus.