Kaikken aikojen hyppääjät!

[koo]

Näistähän jaksaisi vaikka kuinka!

Sellainenkin nimi oli kun Tauno Käyhkö, kai. Muistaakseni kanadalainen, ehkä suomalaisia sukujuuria.

Terveisin koo

 

[hannes_ko]

Sellainenkin nimi oli kun Tauno Käyhkö, kai. Muistaakseni kanadalainen, ehkä suomalaisia sukujuuria.

Terveisin koo

Kanadaan muuttanut suomalainen. Aikuisena muuttanut, edustuksia molemmissa maajoukkueissa.

Lisätään nyt vielä, että aika helvetin lähellä oli, että olisi kansallissankari, mutta ei, ei. Suomalaisten tuuria.

 

[Squit]

Veli-Pekka Laitinen ennen kaatumistaan ja Dieter Thoma.

Eipä muuta.

 

[Olkku]

Joku muu.

Juha Jokiharju ehdottomasti. Tuosta ei voi paremmaksi pistää millään.

 

[TM]

Jäihin tuosta monta hyvää pois, mutta vaihtoehtona on myös "Joku muu, kuka?", jossa voi tuoda julki sitten niitä nimiä, jotka jäivät pois.

Nyt sieltä 80-luvun alusta muistui mieleen myös Horst Bulau. Sijoittui Maailmancupissa toiseksi kaudella 82-83 ja kolmanneksi 80-81 ja 81-82.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Nykänen on selvä ykkönen. Eniten mc-voittoja ja suurin ämpärillinen arvokisamitaleja. Kaikkien aikojen yksien kisojen olympiaesiintyminen mäkihypyssä eli Calgary 1988, jolloin Matin ylivoima oli jotain täysin maagista. Ylivertainen myös suhdeluvulla saavutetut mc-pisteet per hypätyt osakilpailut. Matin aikana järjestettiin kautta kohden 22-25 maailmancupin kisaa. Sittemmin kisatahti on keskimäärin kiristynyt. Lentomäestä Nykäsellä on vain yksi maailmanmestaruus joskin himmeämpiä mitaleja Matti kävi pokkaamassa neljästi - tässä pitää huomata että lentomäenkin mm-kisoja on järjestetty vain joka toinen vuosi. Joku voisi kommentoida että tiukemmalla fokuksella ja määrättyjä lieveilmiöitä karsimalla Matin ura olisi ollut vieläkin ylivertaisempi. Niin tai näin, pitäisin Nykästä myös kaikkien aikojen lahjakkaimpana mäkihyppääjänä.

Jens Weissflogin saavutukset eivät tosin jää kauaksi Nykäsestä. Näin varsinkin kun huomioidaan että Weissflog oli huipputikissä sekä 80-luvun puolivälissä jolloin hypättiin sukset rinnakkain että kymmenisen vuotta myöhemmin puhtaasti v-tyylin aikakaudella. Ainoa hyppääjä joka tavallaan loi kaksi menestyksekästä mäkihyppyuraa kahdella eri tyylillä, mm. voitti Saksan-Itävallan mäkiviikon sekä veellä että ilman. Kahden tyylin menestyksekäs hallinta hienoon voittosaldoon yhdistettynä nostaa Weissflogin kaikkien muiden paitsi Nykäsen edelle.

Seuraavassa aallossa tulee Adam Malysz joka on vetänyt häikäisevän määrän dominantteja kausia, vain muutama hieman vähemmän huikea vuosi mahtuu väliin. Malyszin saavutukset arvokisoissa jäävät etenkin Nykäsen varjoon, joskin taannoinen Sapporon normaalimäen esitys paikkasi kovasti Adamin saldoa.

Kunniamainintoja saavat TOP 3:n takana lukuisat muut. Janne Ahosen lähes sataa (tällä hetkellä nähtävästi 96) sijoitusta kolmen sakkiin maailmancupin kisoissa on pakko arvostaa korkealle. Edelleen Ahonen on sijoittunut seitsemänä kautena kolmen sakkiin maailmancupin lopputuloksissa eli useammin kuin kukaan muu. Pitkä ura jatkuu edelleen. Schmittin, Hannawaldin, Bredesenin, Felderin, Goldbergerin ym. muutama hyvä kausi voidaan noteerata lähimenneisyydestä mutta ei niillä Mattia ja Jensiä hätyytellä, ei missään tapauksessa Malysziakaan. Toni Nieminen taas oli kaudella 1991-1992 ylivoimaisempi hyppääjä kuin kukaan tätä ennen tai jälkeen, mutta ei tuolla voi kaikkien aikojen hyppääjäksi mitenkään päästä. Ei vaikka Nieminen hyppäsi o-kisojen joukkuemäen kultaa lähes yksinään ja oli todella tipalla ettei voittanut ekana hyppääjänä jokaista neljää mäkiviikon osakilpailua. Nieminen muuten hyppäsi ensimmäisenä 200 metriä pystyssä pysyen, jonkinlainen saavutus sekin ja yksi harvoja Niemisen mäkihyppyuran tähtihetkiä vuoden 1992 jälkeen.

Tällainen tarkastelu ei varmasti tee oikeutta 70-80 -lukuja edeltäneiden aikojen mäkihyppääjille. Historian hämäristä löytyy monia mainitsemisen arvoisia nimiä mutta samalla on todettava että koko laji on muuttunut varsin lyhyessä ajassa valtavasti. Eri aikakausien mestareiden vertaaminen on paljon hankalampaa kuin monissa muissa urheilulajeissa. Kilpailun kiristyminen, tason nousu ja toiminnan kaikkinainen ammattimaistuminen ovat kuitenkin hyviä perusteita sille miksi kaikkien aikojen mäkihyppääjät voidaan nimetä niiden joukosta jotka ovat urheilleet aivan lähimmässä menneisyydessä.

 

[Evil]

Helmut Regnagel, tiätty.

 

[Pavlikovsky]

Valitsin Janne Pesosen, Eddie Edwardsin ja Primoz Peterkan väliltä ja tulin lopputulokseen Peterka. On se vaan kova juttu voittaa nuo maailmancupit, vaikka nyt ei aina korvien väli kestäisi arvokisoja.

 

[Makopide]

Matti Nykänen on paras. Matti voitti muut vaikka kännissä.

 

[Samsonov]

Janne Ahonen on mun valinta.

Nykäsen ajoista en muista mitään....koska en Calgaryn olympialaisia vielä nähny.

Vislan kolibri hyvä kakkonen.

 

[Loktev]

Ehdottomasti puolalainen Woijciech Fortuna, joka voitti suurmäen olympiakultaa Sapporossa 1972. Sillain ei vielä tuuliolosuhteiden muuttumista otettu huomioon. Muistaaksen Fortuna hyppäsi ensimmäisellä hypyllään sopivassa tuulessa metritolkulla muita pidemmälle. Toisella kierroksella hän "palasi normaalitasolleen", mutta ensimmäsen kierroksen johto piti kuitenkin loppuun asti!

Tuolloin mäkihyppy oli vielä todellista fortunapeliä!

 

[DAF]

Minulle tulee maskista mieleen ensimmäiseksi Virginio Lunardi. Voi muuten olla, että mies ei edes maskin kanssa hypännyt, mutta mielikuva on se, että ensimmäisenä italialaisista esiin hiipinyt Virginio tuon naamarin kanssa pinnalle tuli.

Vastaanpa monta vuotta vanhaan viestiin - ensimmäinen maskimies italialaisistahan oli toki Antonio Lacedelli. Siihen oli joku tarinakin, olikohan Lacedelli ollut prätkäkuski tms., mutta joku tällainen tarina, joka kerrottiin lähetyksissä.

 

[lefa]

Masahiko Harada. Haradasta on jäänyt mieleen se,että hän yleensä hyppäsi aina toisella kierroksella huonon ja toisella aina hyvän hypyn. Lisäksi on ihailtavaa miten Harada aina hymyili hyppynsä jälkeen vaikka olisi hypännyt kummulle.

 

[DAF]

Masahiko Harada. Haradasta on jäänyt mieleen se,että hän yleensä hyppäsi aina toisella kierroksella huonon ja toisella aina hyvän hypyn. Lisäksi on ihailtavaa miten Harada aina hymyili hyppynsä jälkeen vaikka olisi hypännyt kummulle.

Tämä "aina" taisi olla urallaan kuitenkin lähinnä kaksi kertaa, eli Lillehammerissa sen Weissflogin onnittelun jälkeen joukkuemäessä ja Naganon pikkumäessä, jossa putosi toisella hypyllään mitaleita. Aika maineensa vanki, kun kuitenkin on vaatimattomat yhdeksän arvokisamitalia joista kolme kultaista ja olympialaisista saldo 1-1-1 (vertailun vuoksi Janne Ahosella 0-2-0)...