Nykänen on selvä ykkönen. Eniten mc-voittoja ja suurin ämpärillinen arvokisamitaleja. Kaikkien aikojen yksien kisojen olympiaesiintyminen mäkihypyssä eli Calgary 1988, jolloin Matin ylivoima oli jotain täysin maagista. Ylivertainen myös suhdeluvulla saavutetut mc-pisteet per hypätyt osakilpailut. Matin aikana järjestettiin kautta kohden 22-25 maailmancupin kisaa. Sittemmin kisatahti on keskimäärin kiristynyt. Lentomäestä Nykäsellä on vain yksi maailmanmestaruus joskin himmeämpiä mitaleja Matti kävi pokkaamassa neljästi - tässä pitää huomata että lentomäenkin mm-kisoja on järjestetty vain joka toinen vuosi. Joku voisi kommentoida että tiukemmalla fokuksella ja määrättyjä lieveilmiöitä karsimalla Matin ura olisi ollut vieläkin ylivertaisempi. Niin tai näin, pitäisin Nykästä myös kaikkien aikojen lahjakkaimpana mäkihyppääjänä.
Jens Weissflogin saavutukset eivät tosin jää kauaksi Nykäsestä. Näin varsinkin kun huomioidaan että Weissflog oli huipputikissä sekä 80-luvun puolivälissä jolloin hypättiin sukset rinnakkain että kymmenisen vuotta myöhemmin puhtaasti v-tyylin aikakaudella. Ainoa hyppääjä joka tavallaan loi kaksi menestyksekästä mäkihyppyuraa kahdella eri tyylillä, mm. voitti Saksan-Itävallan mäkiviikon sekä veellä että ilman. Kahden tyylin menestyksekäs hallinta hienoon voittosaldoon yhdistettynä nostaa Weissflogin kaikkien muiden paitsi Nykäsen edelle.
Seuraavassa aallossa tulee Adam Malysz joka on vetänyt häikäisevän määrän dominantteja kausia, vain muutama hieman vähemmän huikea vuosi mahtuu väliin. Malyszin saavutukset arvokisoissa jäävät etenkin Nykäsen varjoon, joskin taannoinen Sapporon normaalimäen esitys paikkasi kovasti Adamin saldoa.
Kunniamainintoja saavat TOP 3:n takana lukuisat muut. Janne Ahosen lähes sataa (tällä hetkellä nähtävästi 96) sijoitusta kolmen sakkiin maailmancupin kisoissa on pakko arvostaa korkealle. Edelleen Ahonen on sijoittunut seitsemänä kautena kolmen sakkiin maailmancupin lopputuloksissa eli useammin kuin kukaan muu. Pitkä ura jatkuu edelleen. Schmittin, Hannawaldin, Bredesenin, Felderin, Goldbergerin ym. muutama hyvä kausi voidaan noteerata lähimenneisyydestä mutta ei niillä Mattia ja Jensiä hätyytellä, ei missään tapauksessa Malysziakaan. Toni Nieminen taas oli kaudella 1991-1992 ylivoimaisempi hyppääjä kuin kukaan tätä ennen tai jälkeen, mutta ei tuolla voi kaikkien aikojen hyppääjäksi mitenkään päästä. Ei vaikka Nieminen hyppäsi o-kisojen joukkuemäen kultaa lähes yksinään ja oli todella tipalla ettei voittanut ekana hyppääjänä jokaista neljää mäkiviikon osakilpailua. Nieminen muuten hyppäsi ensimmäisenä 200 metriä pystyssä pysyen, jonkinlainen saavutus sekin ja yksi harvoja Niemisen mäkihyppyuran tähtihetkiä vuoden 1992 jälkeen.
Tällainen tarkastelu ei varmasti tee oikeutta 70-80 -lukuja edeltäneiden aikojen mäkihyppääjille. Historian hämäristä löytyy monia mainitsemisen arvoisia nimiä mutta samalla on todettava että koko laji on muuttunut varsin lyhyessä ajassa valtavasti. Eri aikakausien mestareiden vertaaminen on paljon hankalampaa kuin monissa muissa urheilulajeissa. Kilpailun kiristyminen, tason nousu ja toiminnan kaikkinainen ammattimaistuminen ovat kuitenkin hyviä perusteita sille miksi kaikkien aikojen mäkihyppääjät voidaan nimetä niiden joukosta jotka ovat urheilleet aivan lähimmässä menneisyydessä.