Kärppien raapaisemat – kannattajien tarinat

[McTorso]

Käymme Jatkoaika.comissa paljon keskustelua asiasta ja asian vierestä. Vaikka keskustelu tapahtuu anonyymisti nimimerkin takaa, minusta tuntuu, että monet ovat tulleet tutuiksi toisilleen. Tunnemme toisemme nimimerkkeinä, niin hyvässä kuin pahassa.

Tämän ketjun ajatuksena on avata nimimerkkien taustaa. Ehkäpä vielä syventää nimimerkkien välisiä suhteita ja luoda yhteisöllisyyttä. Millainen on polkusi Kärppien kannattajana? Mitä Kärpät sinulle merkitsee? Miten kannattajuus näkyy elämässäsi?

Minä pohdin kesällä kovasti omaa polkuani. Nuo rehelliset ajatukset haluan jakaa teidän kanssa tässä ketjussa. Toivottavasti myös mahdollisimman moni muu nimimerkki avautuu jakamaan oman tarinansa. Innolla odotan pääseväni lukemaan eri nimimerkkien tarinoita.

 

[McTorso]

McTorso – onnellinen mies

Olen oululainen opettaja ja Kärppien pitkäaikainen kannattaja. Olen taivaltanut yhdessä Kärppien kanssa jo 25 vuotta. Ilman syvää yhteyttä ei noin pitkä matka ole mahdollinen. Ei siis liene väärin sanoa, että kyseessä on rakkaussuhde. En kuitenkaan ole imenyt seurarakkautta äidinmaidosta, kuten monet intohimoiset kannattajat. Minulle Kärppien kannattaminen ei ole sukurasite. Rakkauteni tähän pohjoissuomalaiseen jääkiekkoseuraan ei myöskään ole syttynyt ensisilmäyksellä. Rakkauteni Kärppiä kohtaan on kasvanut pikkuhiljaa matkamme edetessä.

Elin lapsuuteni maaseudulla melkein kahdensadan kilometrin päässä Raksilasta. Kotiseudullani nuorten miesten oli tapana painia, yleisurheilla tai pelata pesäpalloa. Niinpä yleisurheilin ja pelasin pesäpalloa. Jalkapallo ja varsinkin jääkiekko olivat underground-osastoa. Yleisurheilemisen ja pesäpalloilemisenohella seurasin suurella mielenkiinnolla maailman urheilutapahtumia. Olin jo tuolloin intohimoinen penkkiurheilija.Elettiin aikaa ennen Internetiä ja suoratoistopalveluja. Niinpä television ja sanomalehtien merkitys oli valtaisa. Urheiluruutu oli varmastikin se antoisin tietolähde. Jääkiekkoon sitoutumaton yleisurheilija pystyi ihastelemaan illan Urheiluruudusta Tampereen Tapparan ylivertaisuutta ja hienoutta 1980-luvun loistossaan. Seuraavana aamuna tämän yleisurheilijan oli helppo lyödä Tapparan menestyksellä paikkakunnan underground-jääkiekkomiehiä, jotka tietenkin kannattivat Kärppiä. Totta kai kannattivat, koska paremmin olivat asioista perillä kuin yleisurheilija. Ehkäpä tässä hetkessä on suoraselkäistä todeta, että alkujaan toivoin Tapparan menestystä ohi Kärppien. Se on häpeällinen tosiasia.

Vuonna 1995 muutin Ouluun. Pieni maalaiskaupunki Pyhäjärvi jäi taakse, samoin yleisurheilu ja pesäpalloilu. Kärpät tuli tuolloin lähemmäksi elämääni. Kun menin ensimmäisen kerran Raksilaankatsomaan Kärppien ottelua, en mennyt katsomaan suurseuraa parhaassa loistossaan. Menin katsomaan joukkuetta, joka oli juuri noussut Suomen toiseksi ylimmälle sarjatasolle Fazer-liigaan. Kärppien mestaruus vuodelta 1981 oli vain kaukainen muisto. Konkurssi ja alasarjat olivat todellisuutta. Pelin laadulla ei kuitenkaan ollut minulle tuolloin suurta merkitystä. Pääasia oli se, että keskiössä oli urheilu.

En jäänyt Kärppien koukkuun ensi katsomisella. Ihastuin kuitenkin jääkiekkoon lajina. Peleihin tuli lähdettyä yhä useammin ja useammin. Lajitietämykseni kasvoi, samoin Kärppien joukkue tuli minulle koko ajan tutummaksi. Aloin tunnistamaan pelaajia heidän luistelutyyleistään ja maneereistaan. Tunnesiteeni joukkueeseen ja Kärppiin seurana kasvoi. Toivoin joukkueelle menestystä ja yksittäisille pelaajille onnistumisia. En enää voinut vain istua hiljaa objektiivisena sivustaseuraajana. Myötäelämisen seurauksena kannustushuudahdukset ja epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksien purkaukset kaikuivat huuliltani Raksilassa lähes estoitta. Kyllä minusta muovautui divariaikoina Kärppien intohimoinen kannattaja. Seurarakkauden perusta rakentui tuolloin hitaasti ja huolella niin vahvaksi, että se on kestänyt horjumatta.

Kärpät ja minä elimme tiivistä yhteiseloa aina vuoteen 2003 asti. Tuolloin suhteemme arki muuttui. Muutin Helsinkiin. Monesti etäsuhteet eivät toimi. Meillä kävi kuitenkin päinvastoin. Tunnesiteeni Kärppiin vain vahvistui. Kärpät oli konkreettisin asia, jonka pystyin sydämessäni ottamaan mukaani entisestä kotikaupungistani. Jokainen Kärppien peli-ilta pääkaupunkiseudulla oli minulle juhlailta. Pelipaita päällä ja joskus kasvomaalaukset sekä kaljuun liimatut keltamustat sarvet päässä kannustin pohjoissuomalaisten ystävieni kanssa suosikkijoukkuettamme vieraalla maaperällä. Tunnetta oli paljon. Suhteemme syveni, se on selvä.

Seurarakkaus on minulle paljon muutakin kuin vain oman joukkueen menestyksen toivomista. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että Kärpät oli menestyksekäs juuri sen kuuden vuoden ajan, jolloin minä Helsingissä asuin. Ei nimittäin ole aivan helppoa ja yksinkertaista olla tunnustuksellinen Kärppien kannattaja isossa työyhteisössä HIFK:n kotikulmilla Töölössä. Vaikka sanailu työpaikalla oli leikkimielistä, saavutti se varsinkin pudotuspeliaikaan kohtuullisen suuret mittasuhteet. Kärppien menestyksen myötä olin hyvissä keskusteluasemissa. Olen nimittäin hyvä voittaja. Kärppien divariajat kouluttivat minua kannattajana paljon. Raastavat nousukarsintatappiot ja varsinkin se yksi pirullinen pudotuspelisarjatappio Turun Tovereille opettivat minulle sen, kuinka syvästi tappio jääkiekko-ottelussa voi hetkellisesti satuttaa. Noiden kokemusten ansiosta osasin olla nöyrä, mutta onnellinen voittaja. Aina Kärppien mestaruuden jälkeen työyhteisölle tarjoamani Sacher-kakut saivat jääkiekosta piittaamattomat opettajattaret toivomaan keväisin Kärppien voittoa.

Muutin Helsinkiin yksin. Kun palasin takaisin Ouluun, mukanani oli vaimo, yhteinen lapsemme ja anoppi. Paljon oli siis muuttunut. Sydämessäni oli kuitenkin edelleen tilaa Kärpille. Yksi syy Ouluun palaamiselle oli Kärpät. Ei seurarakkaus ollut isoin syy, mutta vaakakupissani se kuitenkin painoi paljon. Varmasti rutkasti enemmän kuin normaali muuttamisen mielekkyyttä puntaroiva ihminen pystyy käsittämään. Kausikortin hankkiminen oli yksi ensimmäisistä asioista, joita pitkältä juurimuuttaneen muistilistalta löytyi. Paras mahdollinen paikka D-katsomosta. Suoritettuani opettajan kukkarolle perin hinnakkaan ostoksen Kärppätoimistolla, olin onnellinen. Myös vaimoni oli onnellinen. Hän tiesi, miten paljon tuo kortti minulle merkitsi. Hän oli saanut aikanaan minulta ensimmäiseksi syntymäpäivälahjakseen kärppästringit, lapsellamme oli ollut kärppälogoinen potkupuku ja tietenkin kärppätutti. Hän oli ollut tekemässä minulle mustakeltaisia kasvomaalauksia ja liimaamassa samanvärisiä sarvia päähäni. Vaikka perheestämme kukaan muu ei olekiinnostunut jääkiekosta kuin minä, toivovat kaikki Kärpille hyvää. He haluavat minun olevan onnellinen.

Paluuottelussani Raksilaan istahdin tuoreelle kausikorttipaikalleni minulle ennalta tuntemattoman hammaslääkärin viereen. Emme perusoululaiseen tapaan vaihtaneet tuona iltana montakaan sanaakeskenämme. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet puhuimme vähän ja vain Kärpistä tai jääkiekosta. Ajan myötä keskusteluaiheet laajenivat koskemaan myös työtä, perhettä ja elämää ylipäätään. Olen nyt tuntenut tämän hammaslääkärin yksitoista vuotta. Sen ajan olemme istuneet suurimman osan Kärppien kotiotteluista vierekkäin. Olemme ystävystyneet ja teemme yhdessä makkaraa. Kärppien kausikortin merkitys on minulle monitahoinen. Tärkein asia on tietenkin jääkiekko ja Kärpät. Rakkauteni tähänpoikkeuksellisen hienoon jääkiekkoseuraan on vahva. Pelipäivä on minulle edelleen juhlapäivä. Olen jäänyt koukkuun Kärppien elämääni tuottamaan jännitykseen. Vaikka suurin nuoren rakkauden huuma kasvomaalauksineen on vaihtunut hillitympään tyyliin, kajahtavat spontaanit kannustushuudot huuliltani edelleen Raksilan D-katsomosta jokaisessa Kärppien kotipelissä.

Kiintymykseni, uskollisuuteni ja rakkauteni Kärppiin on palkittu upeilla kokemuksilla, tunnetiloilla, joita vain sitoumuksellinen urheilu voi tarjota. Arkeni on paljon maukkaampaa kera suosikkiseurani tuoman lisäsäväyksen. Kärpät on ollut yhdistävä tekijä useiden nuoruusajan ystävieni kanssa. Muutoin maailman tuuliin levinneet ystävät olisivat voineet kadota. Toisaalta kausikorttilaisuus soi minulle mahdollisuuden uuteen ystävään, pitkäaikaiseen vierustoveriin, eikä ystävystyminen aikuisiällä ole pohjoispohjanmaalaisille miehille kovin helppoa.

Rakkaudestani Kärppiin on siinnyt myös jotain aivan toisenlaista. Sen vaikutuksesta on syntynyt Suomen suosituimmalle jääkiekkofoorumille nimimerkki McTorso vuonna 2010. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin pohjoinen suurseura oli luisunut dynastiasta pettymysten tielle. Oulussa oli kyllä voittamisen kulttuuria, mutta häviämisen kulttuuria ei niinkään. Nimimerkkini syntyi tuomaan toivoa ja luomaan uskoa Kärppien kannattajille urheilullisen romahduksen aikana. Toisaalta McTorson luominen oli minulle itselleni keino käsitellä haasteellista aikaa. Niinpä kirjoitin ja tunteella kirjoitinkin, enkä ole lopettanut. Positiivisuus, sisukkuus ja urheilijalähtöisyys ovat kirjoitusteni kulmakivet. Toki tapparalaisia on syytä sohia, siinä mielessä synkeä menneisyyteni on jättänyt jälkensä. Harva on väleissä ex-puolisonsa kanssa. Kymmenessä vuodessa Kärpät on noussut taas loistoonsa ja McTorso on kehittynyt Kärppien mukana. Ilman Kärppiä ei olisi McTorsoa ja ilman McTorsoa ei olisi tätä tekstiä. Olen onnellinen mies.

 

[Frank McKee]

Kiitos hienosta avauksesta.
Sen verran tyhjentävä viestisi oli varmaan meille kaikille ettei kukaan uskaltanut/osannut tähän vastata.
Yritän kuitenkin lyhyesti:

En ole samanlainen kuin sinä mutta olen samanlainen kuin sinä mutta vain eri muodossa.
Jääkiekon parissa on minunkin elämä vierähtänyt alkuajoista tähän päivään. Olen pelannut ja olen tuomaroinut.

Kärpät vaan jotenkin tuli elämääni muinoin. Salakavalasti pikkuhiljaa. Oulussa kun asuin niin se vain vahvistui ja pelejä tuli käytyä kattomassa enemmän.
Tuli hommattua eka pelipaitakin joka jo on jossain hukassa.
Kävin jopa kattomassa junnujen pelejäkin. Muutin pois töiden perässä.

Kärpät ei vaan siltikään lähteneet pois vaan oikeastaan vaan olivat lujemmasti mukana. Kun ei päässyt Raksilaan niin telkkarista joka ikinen matsi samalla tunteella.
Jokainen Kärppien pelipäivä oli minulle juhlapäivä.

Tätä kuvastaa ehkä se kun mulla oli ns. isot pyöreät synttärit niin vietin ne Raksilassa Kärpät vs Hifk pelissä muutaman hyvän ystävän kanssa.
Yksi heistä oli helsingistä. Voitettiin hesalaiset sinä iltana.

Tunnusta värejä.

 

[Raksilan vetera]

Raksilan veteraani Kynttilän liekki

Aika ennen Kärppiä.

Urheilun seuraaminen on pikkupojasta asti kiehtonut, kiinnostanut. Ensimmäinen jääkiekko ottelu jonka muistan on syntymä kaupungissani Kajaanissa pelattu ottelu KajPS-KaPa 1960. KaPa voitti surukseni.
Isän työn perässä oli muutto Jyväskylään 1961. Jyväskylässä isäni kertoi käyvänsä katsomassa ottelua JYP-KajPS. En muista minkä takia en ollut mukana, mutta KajPS oli voittanut JYPin. KajPS oli TUl:n mestari jääkiekossa. Siihen aikaan TUL:n ja jääkiekkoliiton joukkueet palasivat eri sarjoissa.
Pihalla Mattilankadulla pelattiin lätkää lumipallot maaleina. Kerättiin purukumi paketeissa olevia pelaajien kuvia, joita sitten koulun pihalla vaihdeltiin. Ai että Tapparalla oli pikkupojan silmiin hieno logo rinnassa.
1963 oli edessä muutto, nyt Suonenjoelle. Siellä isäni kertoi, että työkaveri oli puuhaamassa Suonenjoelle talkoilla kaukaloa ja mietittiin jääkiekko joukkueen perustamista. Sellainen sitten perustettiin 1965 ja nimeksi tuli Suonenjoen Kiekko-Karhut.
Sieltähän Suomi kiekko saanut Iiro Pakarisen ja Aatu Hämäläisen.

1965 oli edessä muutto sitten lopulliseen kotikaupunkiini Tornioon. Silloin jääkiekko alkoi lyödä itseään TV:n välityksellä suuren yleisön tietoisuuteen. Oli MM-kisat, Izvestia-turnaus. Pelaajat alkoivat olla pikku julkkiksia Mölli Keinosineen.
Ruotsin rajan läheisyys teki Ruotsi otteluista kuumia tapahtumia rajan molemmin puolin.
Koulun ikkunoista heiteltiin liidun palasilla Ruotsin kilvillä olevia autoja. Huudeltiin "Mölli är bättre än Honkken"
Monesti sieltä sitten vastattiin suomeksi. " Nyt pojat lopettakaa ja ikkuna kiinni"

1970-luvulla jääkiekko alkoi olla Suomessa iso juttu. MM-kisat vetivät TV:n ääreen isoja massoja. Tornion Outokummulle tulleet Tamperelaiset Inssit ihmettelivät. "eikö täällä todellakaan ole jääkiekko joukkuetta.
1976 perustettiin sitten Tornion IHC.
Eipä tarvitse mainita ketä Torniosta on sitten pääsarjatasolle tullut, Jesse Puljujärvi, Ville Pokka. Kärpissä 2004 kultaa voittanut Juha Silvander. On JYP:ssä pelannut Joni Myllykoski ja monia muita.
Liigassa pelaa tällä hetkellä Ilveksessä Tuomas Santala

Kärpät 1975

Olin aloittanut opiskelut Oulussa hoitoalan koulussa syksyllä 1975. Eräällä paluumatkalla sunnuntaina tuttu Tekussa oleva ystäväni Kurre kyseli. Olenko käynyt katsomassa Kärppien pelejä uudessa jäähallissa. En ollut. Seuraavana sunnuntaina hyppäsin varhaisempaan lättähattuun nähdäkseni Kärppien pelin.

Siinä se oli silmieni edessä, Oulun uusi jäähalli. Henkeä salpasi. Voiko maailmassa olla mitään hienompaa. Oikea jäähalli, joita olin aikaisemmin nähnyt vain TV:ssä.
Aukaisin oven. Silloin minuun iski kohtalon nuoli. Kahvin, käristemakkaran haju, ottelua edeltävä ihmisten puheensorina ja ottelua edeltävä jännitys, testoteronin tuoksu. Sen haistoi, sen aisti.
Hienoissa punaisissa paidoissa luisteleva kotijoukkue. Laitojen pauke, luistimien jäähän jättämät kraapaisu äänet. Maalin tullessa humaltumaton riemu.
Olin myyty. Sinä talvena kävin katsomassa kaikki Kärppien pelit. Yleisöä oli Kärppien pelissä keskimäärin 3000.
Kausi päättyi suureen pettymykseen. Liigakarsinnassa Kärpät oli kolmas ja pääsi uusinta otteluun toiseksi sijoittunutta Kiekko-Reipasta vastaan. Ottelu pelattiin Oulussa.
Kiekko-Reipas voitti äkkikuolemamaalilla ottelun. Hiljaa valui 8000 katsojaa pelin jälkeen Oulun yöhön.

1976-1977

Olin jo vannoutunut Kärppä fani ja uusi kausi alkoi suurin toivein. Oulussa jyrättiin vastustaja toisensa jälkeen. Kauden ainut tappio kotona tuli joulukuussa Mikkelin Jukureille. Siellä oli yhtenä maalin tekijänä joku Matikainen.
Liigakarsinnassa alku oli katastrofi. Kolme ensimmäistä ottelua Kärpät hävisi. Joukkueet pelasi kuitenkin ristiin , päästiin kuitenkin uusintaotteluun FoPS vastaan. Ottelu arvottiin pelattavaksi Oulussa. Kärpät voitti 9-3 ja nousi liigaan. Maaleja teki mm. Kämäräinen, Suikkanen, Ruotsalainen, Aravirta Torkkeli.

Muistelo
Kävin kierroksilla. Olin iltavuorossa ja tiesin jääkiekkoliitossa arvottavan ottelupaikkaa. Joku neropatti oli töissä keksinyt kikan millä lankapuhelimella pystyi soittamaan kaukopuheluja. Ensin nolla, jolla aukesi linja paikallispuheluihin. Sitten , kun pyöritti kiekosta 11 kertaa ykkösen loksahti ulkolinja auki. Soitto jääkiekkoliittoon, jossa ystävällinen emäntä kertoi. Ottelu on arvottu pelattavan Oulussa, liput tulevat myyntiin aamupäivän aikana huomenna.
Perhana huomenna aamuvuoro, miten saan lipun.

Nyt sitten soitto Albertinkadulla olevaan Ylläs Baariin, missä Tekun pojat vietti kahvi ja ruokataukoja.
Ylläs Baarista naisihminen vastasi. Esitin asiani. Olisikohan siellä Baarissa A......Kurre nimistä henkilöä. Tuuri kävi ja sain Kurren puhelimeen.
No Kurre ja varmaan koko Teku sai tietää, että lippuja saa huomenna vanhan Kelan yläkerrassa olevasta myyntipisteestä.
Seuraavana päivänä sain aamupäivällä soiton Kurrelta. On kaksi lippua.
Tänäkin päivänä 44 vuotta tuon jälkeen muistan paikan, missä katselin Kärppien nousu peliä.

1977-1978

Kärpät oli nyt liiga joukkue. Oulussa näkisi pahan HIFK:n, Tapparan, Tepsin, Ässät. Kaikki sen ajan suurseurat.
Pelin alkuun oli aikaa, menin kahville Hovinarriin. Siellä istui kahvittelemassa Tapparan valmennus johtoa.
Kalevi Numminen ja Rauno Korpi. Korva kaalinlehtenä yritin kuunnella, mitä ne juttelee. En kuullut. Yhtäkaikki meidän Kärpät oli nyt liigajoukkue.

1978-1980 Päähänpistosta muutin Espooseen 1978 kesällä. Kärpät ei kuitenkaan minusta mihinkään hävinnyt.
Uudessa työpaikassa työvuorot järkättiin Kärppien Helsingin vierailujen mukaan.
Minun lisäksi siellä oli toinen Oululainen Kärppä fani ja yksi uusi fani värvättiin. Hankittiin hienot punaiset Kärppä takit.
Oltiin varmaan ensimmäisiä etäkärppiä. Ääntä meistä lähti. Pelin jälkeen Viidessä pennissä voitonmaljat, tai tappion karvas kalkki huuhdeltiin oluella alas. Ei tullut minusta etelän varista ja muutto Ouluun 1980

1980-1981
Mestaruusvuosi. Pudotuspeleissä Kärppien finaalipaikka ratkesi viidennessä ottelussa. Juha Tuohimaa teki voittomaalin.
Illan urheiluruudussa kerrottiin ottelun Turussa menneen jatkoajalle. Siinä se. Pitääkö tässä odottaa lopputulosta aamuun.
Alkoi uskomaton puhelin rumba. Pääsin lopulta yön kynnyksellä Pohjolan Työn toimitukseen. Sieltä vahvistettiin Kärppien voittaneen ottelun ja voittomaalin oli tehnyt Tuohi Tuohimaa.
Ympäri Oulua oli puhelinlinjat olleet kuumina. Aamun valjetessa suurin piirtein kaikki ne, joita asia kiinnosti, tiesivät lopputuloksen.

Fani bussiin Tampereelle oli varattu paikka ratkaisevaan viidenteen peliin Tapparaa vastaan. Meitä oli kolme kaverusta.
Olin yövuorossa , kun muutamat kavereista (sama työpaikka ettei väärin käsityksiä) tulivat viimeistelemään kannatuslakanaa otteluun. Siinä tekstailimme poikkilakanaan tekstin. Inarin paliskunta sanoo Kärpät on rautaa. Logiikka oli kait tämä, että Kärpillä riittää kannattajia lappia myöten.
Hyvin onnistui muuten, mutta maali lakanasta imeytyi lakanan läpi lattiaan. No desinfionti aineella se saatiin pois.
No nyt sitten vaha lähti lattiasta pois. Otettiin sitten varastosta siistijöiden härveli, missä oli päässä pyörivä kiekko, härvelillä mersuttiin lattiaa. Ei ihan onnistunut. Toisaalta ei kukaan työpaikan emännistä jäljistä mitään maininnut.

Sitten meille tehtiin tosi paskamainen temppu Koskilinjojen taholta. Mentiin ajoissa Koskilinjojen talleille, josta oli lähtö. Saatiin peräpenkki paikat. Jyväskylästä tuli muutama emäntä kyytiin.
Jälkikäteen selvisi. Kärpissä pelanneen isonenäisen sentterin sisko, joka pelasi pesäpalloa Jyväskylän Kirissä nappasi meidän istumapaikka liput. Kiirettä ei pidetty olihan meillä liput. Viimeisenä, kun mentiin hakemaan lippuja sanottiin. Ottakaa tai jättäkää. No otettiin seisomapaikka liput ja annettiin asian olla. Vieläkin haista V Koskilinjat ja keskisormi.

Ennen peliä otettiin Tapparan miesten kanssa olutta Jäähovissa. Todettiin, että taitaa teillä katsomossa oli ääni ylivoima.
Kaverit lohdutteli. No Ilveksen jätkät on kuitenkin teidän puolella.
Peli pelattiin ja kaikki tietää miten siinä kävi. Mestarit 1981

Seuraavana päivänä menin Karjasillan kirjastoon lukemaan Aamulehteä. Olin päässyt urheilusivuille Mikko Leinosen kanssa.
Siinä Mikki tuuletteli maila pystyssä Kärppiä. Minusta oli kuva missä heiluttelen kannatus lakanaa
Alla oli Teksti. Kärppä fanit olivat hyvin edustettuina katsomossa. Siellä oli kannattajia aina Inaria myöten.
Tamperelaisen ystäväni kautta sain Aamulehden. Olen leikannut kyseiset kuvat ja kehystänyt ne lasin alle muistojen albumiin.

Tässä alkupaloja. Sorittelut kirjoitus virheistä.

Sain Jouluna 1980 joululahjaksi punaisen Kärppä kynttilän. Siinä on teksti Ice Hockey Team Kärpät

Sytytin kynttilään liekin. Katselin liekkiä. Päätin, olkoon tämä minun mestaruus kynttilä. Puhalsin liekin sammuksiin ja nostin kynttilän odottamaan seuraavaa mestaruutta.
Silloin en tiennyt seuraavaan kertaan menevän 23 vuotta.

Se on sitten uuden tarinan aika.

 

[Raksilan vetera]

Raksilan veteraani Kynttilän liekki

Liigassa ollaan

Kärpät oli sitten liigassa. Väkeä pakkautui Raksilaan ilta toisensa perään. Kausi 1982-1983 oli vaikea. Kärpät joutui liigakarsintaan. Uusintaottelun sijasta kahdeksan Kärpät hävisi Kiekko--Reippaalle.
Vastaan tuli divarista Joensuun Kiekko-Pojat. Kotona Kärpät pyöritteli Joensuulaisia, mutta Mehtimäessä oli vaikeaa, turpiin tuli molemmilla kerroilla, kun Kärpät siellä vieraili.
Pelko persuuksissa oli sitten mentävä katsomaan ratkaisevaa viidettä peliä Raksilaan. Tähänkö tämä nyt päättyy.
Ei sentään. Puoli tyhjässä hallissa Kärpät voitti, liiga taival sai jatkua.
Kyllä koetteli hermoja liigakarsinta.
Seuraavalla kaudella Kärppien valmentajaksi tuli Pentti Matikainen.


Matikaisen aika oli värikästä aikaa. Pena jauhoi purkkaa Kärpät järjesti Showta.
Kärpät veti kansaa maakunnista, Kärpistä alkoi tulla puolen Suomen Kärpät. Viihde tarjontaa oli yhteiskunnassa vähemmän tarjolla.
Bussit toi kansaa maakunnista. Kaverit Torniosta keräsi auton täyteen porukkaa ja pussikaljan voimalla peliin.
Siihen aikaan hallissa sai polttaa tupakkaa. Voi vain kuvitella, sitä tupakan savun määrää, kun täysi halli Raksilan kapeilla käytävillä savutteli.
Juha " Tuohi" Tuohimaa kertoi tupakansavun olleen niin sakea, että se haittasi vaihtopenkillä istumista.
Sitten tehtiin päätös. Tekojään puoleinen sivu oli savuton. Palokunnan puoleiselle sivuilla sai edelleen röyhyttää tupakkaa.

Ovilla ei tehty minkäänlaisia tarkastuksia. Sisään vietiin povipulloja joita sitten erätauolla, tai salaa pelin aikana nautiskeltiin.
Pelin jälkeen varsinkin viikonloppuisin, pikkupojat saivat hyvin karkki rahaa keräilemällä tyhjiä pulloja penkkien alta.

1980 luvun puolen välin tienoilla alkoi radiosta tulla Kärppien pelejä.
Oulu radion kautta, mutta paikallisten selostajien selostamina. Tietenkin siellä pelit väritettiin koti painotteisesti.
Mieleen on jäänyt Kärppien Turun vierailut, joissa kommentaattorina oli Juuso Wahlsten.
Lopulta Oulu radio alkoi lähettää pelejä Oululaisella selostajalla. Joku Stenius niminen heppu selosti.

Myös teksti TV alkoi välittää tietoja peleistä aina erän jälkeen. Vaimon veljellä oli tällainen hienous.
Puhelinlangat lauloi. Ilmeisesti radiointia ei ollut kaikista otteluista, kun piti teksti TV:n turvautua.

1986-1987
Matikaisen kausi päättyi hopeaan. Tappara vei pytyn 4-1 voitoin.
Ratkaisevassa viidennessä ottelussa oli yleisöä Raksilassa häpeällisen vähän. Alle 4000
Yleisömäärä ennakoi tulevaa ja tummia pilviä alkoi kerääntymään Raksilan ylle.
1987-1988
Seuraavalla kaudella Kärppiä valmensi Kari Mäkinen. Kärpät oli kuudes. Seurajohto oli tyytymätön sijoitukseen.
Loppupeleihin pääsi silloin neljä joukkuetta. Kari Mäkinen sai mennä.

1988-1989 valmentajaksi tuli Esko Nokelainen. Kaupungilla kuiskuteltiin Kärppien taloudesta. Pelaajia alkoi lähteä rahakkaampien seurojen riveihin.
Tietynlainen alakulo valtasi Raksilan. Yleisömäärät olivat laskussa ja liiga hurmos oli hiipumassa.
Kukaan ei kuitenkaan voinut aavistaa, mitä tulisi tapahtumaan 1.3.1989

 

[avail]

Kirjoittelin tämän viestin vajaa pari vuotta sitten, mutta menee niin vahvasti tämän ketjun aiheeseen, että lainataanpa sitä tähän. Vähänpä silloin tiesin, että mitä maailmalla on tapahtuva tuon vuoden lopussa ja seuraavan vuoden alussa. Tuo kausi päättyi lopulta hopeamitaleihin, eikä kumpikaan pojistani ole vieläkään päässyt sitä ensimmäistä otteluaan hallille katsomaan, sen verran päivitettäköön tilannetta tähän päivään. Sen aika kuitenkin tulee vielä. Tarinan nuorinkin herrasmies on jo yli kaksivuotias ja kulkee pelipäivinä Kärppähuivi kaulassaan iltaa odotellen.

Oli vuosi 1992. Isä kysyy pojaltaan aamulla, haluaako tämä lähteä katsomaan illalla elämänsä ensimmäistä jääkiekko-ottelua paikan päälle, Raksilan jäähalliin. Innostunut viisivuotias ei meinaa pysyä housuissaan - olihan otteluita kuunneltu tarkalla korvalla Radio Megasta jo parinkin vuoden ajan, mutta pojan pienen iän ja pitkän matkan vuoksi paikan päälle ei oltu ennen yhdessä lähdetty. Empimättä poika vastaa lähes kiljuen "HALUAN!" ja ei malta odottaa isänsä pitkää työpäivää, jonka jälkeen auto vihdoin starttaisi pienestä syrjäkylästä Oulun kaupunkia kohden. Päivä menee kuitenkin onneksi nopeaa NHL-joukkueen logolla komistettua kiekon muotoista pyyhekumia seinään heitellen, sekä joululahjaksi saadulla katulätkäräpylällä sitä ilmasta kiinni koppaillen.

Ilta saapuu ja pojan tunnemaailma kokee täydellisen mullistuksen. Alkushow ei vielä ole tuohon aikaan mikään tekniikan riemujuhla, mutta vatsassa kihelmöi. Tuomarit saapuvat jäälle, alkaa kova vihellyskonsertti. Joku huutaa puusilmää, joku nuijaa. Korvia suorastaan särkee, mutta onneksi ne voi peittää käsillään. Yht'äkkiä hallissa hiljenee ja kirkonkellot alkavat soida, jonka jälkeen vastustajan joukkue luistelee jäälle. Yleisö mylvii ja buuaa. Pian on se hetki. Valko-keltaisissa paidoissaan jäälle saapuva kotijoukkue räjäyttää tunnelman hallissa kattoon. Vaikka pelataan runkosarjaottelua, paikalla on niin paljon väkeä, että seisomapaikoilla ollaan kuin sillit purkissa, vaikka isä olikin luvannut, että "kyllä siellä istumaan mahtuu". Mutta seisominen ei haittaa. Liekö poika koskaan ennen ollut näin kauaa paikoillaan, näkemästään haltioituneena.

Itse ottelusta poika ei juurikaan muista. Hämärä muistikuva on, että vastustaja olisi ollut FoPS, joka myöhemmin muutti nimensä muotoon FPS. Toisaalta tuolla ei sittemmin ole enää väliä. Siemen oli kylvetty, eikä aikaakaan kun pieni poika ymmärsi rakastavansa niinikään lajia, kuin myös Pohjois-Suomalaista kiekkoylpeyttä, Oulun Kärppiä.

Isä kertoi tarinoita kuinka aikoinaan oli ollut katsomassa Kärppien pelejä ulkojäillä. Pojasta tuo tuntui hyvin oudolta, mutta pihapeleissä poika edusti päänsä sisällä noiden tarinoiden siivittämänä Kärppiä; olivathan hekin pelanneet ennen ulkokentällä.

Pari vuotta meni, poika kasvoi. Samalla poika alkoi ymmärtää eri sarjatasojen merkityksen. Puheet kääntyivät Liiga-nousuun: "Paha palaa takaisin". Oltiinhan siitä jo ennenkin puhuttu, mutta vasta tuossa iässä poika alkoi ymmärtää, mitä sillä tarkoitettiin. Paljon oli myös puhetta, että varmasti tuo Kärppien joukkue pärjäisi sen ajan sm-liigassakin, vaikka kärkikahinoihin Jokereiden ja TPS:n dynastioiden takia tuskin olisi asiaa.

Sitten se tapahtui. Seuran talous oli kuralla ja velkasaneeraus oli tosiasia. Eihän pieni poika rahastakaan vielä mitään ymmärtänyt, mutta isä oli kertonut, että haaveet liiganoususta voitaisiin hetkeksi unohtaa, koska jouduttaisiin aloittamaan vielä alemmista sarjoista. Niin myös tehtiin.

Mutta isä kuljetti edelleen poikaansa noin sadan kilometrin päähän pelejä katsomaan, koska henki oli jo silloin, että täältä tullaan vielä. Pojan sisällä sykki niin vahva Kärppäsydän, että otteluiden jälkeen ei autossa pystynyt nukkumaan vaikka kuinka väsytti. Sen sijaan kuunneltiin jälkipelit radiosta ja katseltiin tähtitaivasta auton ikkunasta, samalla kerraten mielessä juuri päättyneen pelin tapahtumia.

Pian sieltä noustiinkin ja ykkösdivisioonan, tai siis silloisen Fazer-liigan piti olla vain pikainen välietappi ennen paikkaa parrasvaloissa. Edelleen auto kulki ja pelejä käytiin katsomassa aina kun se vain oli mahdollista, olihan kyseessä isän ja pojan yhteinen juttu. Pettymykset kuitenkin seurasivat toisiaan ja matkalle mahtui mm. suorastaan liiankin hyvin muistoissa oleva "Tutostrofi". Mutta ei, koskaan ei uskoa menetetty, vaikka liiganousu vaikuttikin jo paikoittain mahdottomalta.

Aika menee nopeaa. Todella nopeaa. Ja sen kulku tuntuu koko ajan vain nopeutuvan. Yhtäkkiä olikin jo uuden vuosituhannen vaihde, ja silloin sini-kelta-valkoiseen sonnustautunut Kärppäjoukkue juhli Juhani Tammisen johdolla liiganousua. Poika oli jo yläasteikäinen, mutta eräänlaisia urheiluromantikon oireita potiessaan tirautti onnenkyyneleen, vaikka eihän suomalainen mies saisikaan itkeä.

Ylpeys. Ylpeys on oikea sana kuvaamaan, ilon lisäksi tietenkin, sitä tunnetta mikä pojalla oli tuota jääkiekkojoukkuetta kohtaan. Ylpeys siitä, että vaikka kuinka pohjalla ollaan käyty, niin nyt oltiin siellä missä pitikin: takaisin sm-liigassa. Ylpeys siitä, että vaikka mitä tälle joukkueella tapahtuu, niin usko siihen ei horju, etteikö täältä noustaisi vielä.

Meidän piti olla pikkujoukkue pohjoisesta. Alempaa keskikastia parhaimmillaan. Mutta tämäpä joukkue yllätti kaikki jo heti ensimmäisellä uuden aikansa liigakaudella. Niin myös sittemminkin, kausi toisensa jälkeen.

Tokihan niitä huonompiakin jaksoja on ollut. Välillä ollaan karsiuduttu säälipleijareissa, mutta tästä pikkujoukkueesta kasvoikin ajan kanssa valtakunnallisesti käsittämättömän iso.

Moni unohtaa sen, missä ajassa tämä kaikki tapahtui. Tasan 20 vuotta sitten pelattiin vielä divaria. Nyt meillä on kasassa jo seitsemän kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia, sekä tänä vuonna tuo komea mitalisarake tulee saamaan jatkoa, kävi miten kävi.

Ja se Kärppäsydän, se sykkii vieläkin. Vahvempana kuin koskaan. Vieläkin nuo muistot ja tämän joukkueen menestystarina saa kyyneleen silmäkulmaan. Se ylpeys kelta (tai kulta)-mustaan elää edelleen vahvana.

Tarinan isästä on sittemmin tullut pappa ja pojasta isä. Nyt niitä poikia on kaksi: toinen kolmivuotias ja toinen puolivuotias. Pienempi kantaa Kärppätuttia ja käyttää Kärppäbodya. Isompi haluaa pukea aina pelipäivänä kaksivuotissyntymäpäivälahjakseen saamansa Kärppäpaidan päälleen. Ja tänään, tällä päivämäärällä, tuo poika sanoi isälleen ottelun päätyttyä "isi, kyjjä Kääpät voittaa sitteki". Siemen on kylvetty ja on aika opettaa pojalle, että tuo joukkue nousee kyllä aina, näytti miten huonolta välillä tahansa. Ensi kaudella sitten on pojan aika päästä hallille ensimmäistä kertaa.

Koska perkele, Oulun Kärpät ei luovuta koskaan. Aina ollaan noustu ja aina tullaan nousemaan. Ensi viikolla nostellaan kannua ja tuosta joukkueesta on jälleen helppo olla ylpeä. Emmekä luovuta mekään, fanit. Emme varmasti!

Eli eihän tässä voi sanoa muuta kuin TULTA MUNILLE!

Ps. Minä en itke. Ite itket!

 

[Speller]

McTorso – onnellinen mies
Paluuottelussani Raksilaan istahdin tuoreelle kausikorttipaikalleni minulle ennalta tuntemattoman hammaslääkärin viereen.

Hyviä kirjoituksia paljon tunnetta ja muistoja.
Torson postauksesta jäi arvuutus päälle oisko tässä Kale & Rene ....

Lisää näitä.

 

[Bobi]

Lyhyestä virsi kaunis, ensinmäinen kokemus Kärppiin ja Raksilaan v. 1975 divarikaudella josta ei muistoja. Seuraavana kautena SM-liiga ja kummisedän kanssa katsomassa D- katsomossa porkkanapöksyjä joita valmensi haalareissaan Kalevi Numminen. Tuo jääänyt mieleen ja sekin kun kuuluttaja kehoitti olematta heittämättä kolikoita jäälle, kun Kärppien Perkkiö teloi polvensa moiseen.

Pian liityin Kärppien junioreihin ja meidän ikäluokka oli ensinmäinen Kempeleen F-juniorijoukkue Pingviinit, joka alkoi pelaamaan kaupunkisarjaa. Samaisella statuksella päästiin Raksilan urheilubaariin, jonottamaan/ostamaan linenssilippuja Kärppien liigapeleihin. Usein päästiin halliin sisään vasta 1. erän puoliväliin , mutta jos ajoissa oli paikalla, niin saattoi jonossa kuulla kuuluisan radioäänen Höyry Häyrisen keskusteluja. Tuppasi haastatella paikallisia ennen pelejä, jotta jotain kerrottavaa radio Suomen kiekkokierroksella. Alakatsomot täynnä junioreita ja tunnelma mahtava. Jonain kesänä osallistuin Kärppien kiekkokouluun. Mieleen jäänyt kun juostiin lounaalle Mari-baariin ja vielä nopeammin takaisin Raksilaan. Siellä KJ ja Suikkanen opettivat meille innokkaille jääkiekkoa ja hyttysprofessori Itämies huoltojoukoissa.

Yläasteikäisenä jo paremmat paikat, kiitos vanhempien kausikorttipaikkojen. Parhaimpana muistona Bob Millerin nimmarin haku 13-vuotiaana viereiseltä penkkiriviltä ratkaisevan pronssipelin aikana tyyliin: ” can you write your name here,,,” Sain sen ja Kärpille pronssit. 80-luvulla tuli muutenkin jatkuvasti Raksilassa Kärppien kotipelejä seuraten ja Matikaisen ajan kuuluisimmat tempaukset tullut nähtyä paikan päällä. Huonoimpana muistona koskaan, kun en päässyt katsomaan 5.finaalia Hakametsään äitini lipulla, koska olin muka liian nuori 11 vuotiaana. Finaalia katseltiin kotona Karapalon selostuksella ja mestaruuden ratkaistua haettiin Pommaccia pyörällä Honka-kipsalta.

Yläasteen jälkeen lukioon, josta armeijaan Rovaniemelle. Vieläkin muistan miten HIFK pelasi sopupelin runkosarjan lopussa Saipan kanssa (2-2 tasatulos), jonka takia Kärpät karsintaan ja 11v korpivaellukseen,,,kyllä vitutti. Armeijan jälkeen opiskelu-ura joka sijoittuu myös Raumaan, mistä tuli kuittia v. 1991 karsintatappion myötä.

Rakasta seuraa tuli seurattua alasarjoissakin töidenkin ohella, mutta uravalinnan takia hieman haasteellista. Lähdin merille, mutta silloinkin ylpeänä Kärppäläisenä. Vittuilua tuli, mutta hyvähenkisenä. Tavoitteena oli, että jonain päivävä seilaukset loppuu ja pääsen asettumaan maihin ja kausikorttilaiseksi. Tämä onnistui v. 2006 ja kaverin kanssa hommattiin kausikortti fanikatsomoon, joka vuosien myötä vaihtui paremmille paikoille. Internetin myötä myös pelien seuraaminen helpottui. Aikoinaan kuuntelin 2 erää Kärppien peliä netistä Englannissa, josta 250€ lasku ( reklamaarion myötä mitätöity ). Loppupeleissä sain melkein parhaan kausikorttipaikan Raksilaan, mistä nautin, mutta omien lasten harrastuksien myötä piti antaa eteenpäin.

Kaikkinensa toi Raksila myyttinen paikka, mihin mun ei ole meneminen ratkaisupeleissä. Finaalitappiot v. 1987 ja 2009 paikanpäällä nähneenä olen antanut kausikorttilippuni vaimolleni v. 2014 ja 2015. Pääsipä hänkin fiilinkejä tuntemaan,,

Yhtä kaikki, hyviä muistoja meillä itse kullakin.

 

[Raksilan vetera]

Raksilan veteraani Kynttilän liekki

Kausi 1988 alkoi surkeasti. Tappiot seurasi toistaan. En ole varma, mutta jostain muistin syövereistä muistelen Kärppien hävinneen 8 tai 9 ensimmäistä ottelua. Ensimmäinen voitto tuli sitten Raumalla. Maaliin hankittiin Kanadalainen Daryl Reaugh.
Joukkueessa pelasi muuten Mario Lemieuxun velipoika Alain Lemieux. Ei ollut velipojan veroinen kiekkoilija ja siirtyi kesken kauden SaiPaan.
Minkälaistahan palautetta Kärpät ja Nokelainen olisi saanut, jos elettäisiin tämänhetkistä some aikaa ?

Valmentajiksi värvättiin entinen Kärppä pelaaja Jaakko Palsola ja apuvalmentajaksi entinen Kärppä maalivahti Ari"Hekku" Hellgren
Peli ei sitten missään vaiheessa auennut, kausi oli yhtä rimpuilua.

Viimeinen kierros oli sitten trilleri. Kärpillä oli Porissa vastassa Ässät, jolla oli myös mega panokset sarjapaikan kanssa. Kolmas joukkue, joka rimpuili sarjapaikasta oli SaiPa.

Radiosta kuuntelin ja niinhän siinä kävi, Kärpät voitti ja nousi 30 pisteeseen. Ässät jäi 28. Riemu jäi kuitenkin lyhyeksi.
Lappeenrannassa SaiPa otti pisteen HIFK:ta sai 31 pistettä ja säilyi sarjassa.

Vastaan tuli sitten Divarista Jokerit. Nyt tuli itselle pahat fiilikset tulevasta karsinnasta. Pääkaupungin joukkueena Jokerit sai mediahuomiota, yleisöä ja tunnelmaa riitti Nordenskiöldinkadun hallissa.
Jokerit oli kovassa nosteessa. Joukkue oli tottunut voittamaan divarissa ja Kärpät häviämään liigassa.
Joukkueessa oli joku Teemu Selänne sekä mm. Waltteri Immonen, Mika Strömberg.

Koko kauden kestänyt konttaaminen veti mielen apeaksi itseltä ja Oulaisilta kiekkofaneilta.
Oulussa oli aina nähty yksittäisiä vieraskannattajia ja vieras kaveriporukoita.
Nyt Jokereita seurasi iso faniporukka, joka junalla kulki Helsingistä peleihin. Kaksi peliä Kärpät voittivat Raksilassa. Kuitenkin
katsomossa Jokerifanit pitivät haastajan kiihkolla ääntä ja mekkalaa. Samalla irvailtiin Oululaisille, miksi täällä ei kannusteta omaa joukkuetta.

Viides ja ratkaiseva peli pelattiin Oulussa. Ennen peliä tuli joukkueen sisällä flunssaa, poissa oloja muutenkin kapeaan rosteriin. Olin iltavuorossa peli päivänä. Olisin pystynyt vaihtamaan vuoron.
Minulla oli kuitenkin paha karma ja tunne ottelusta. En halunnut mennä. En pystynyt. Kuuntelin radiosta.
Tapahtui se mitä pelkäsin. Kärpät hävisi.
Tunne ja järkytys. Ei enää liiga pelejä. Mielen valtasi tyhjyys.

Työvuoron jälkeen polkiessani kotiin kyyneleet valuivat poskille.

 

[Valdin]

Kärppien pronssivuonna 1980 muistan isoveljeni iloinneen mitalista, mutta vasta seuraavana vuonna ala-asteen ykkösluokalla ymmärsin itsekin jääkiekon päälle. Kesällä kyselin äidiltäni, joko dopingtestien tulos on selvinnyt. Äitini Tappara-fanina oli keksinyt keinon hillitä Kari Jalosen järjestämiä kärppäjuhlia muistuttamalla ratkaisupelin jälkeen, että pitää odottaa vielä dopingtestien tuloksia.

Toisen kärppämestaruuden odotusarvo oli koholla ensin vuonna 1985, kun runkosarjan lopun 5–2- voitto Ilveksestä, tulevasta mestarista, sai Iltalehden otsikon (3.3. 1985) kirkumaan: ”Kärpillä mestarin otteet.” Finaaleissa 1987 odotin runkosarjan ykköseltä mestaruutta yhä hartaammin, olihan Kari Jalonen rikkonut 44 ottelun runkosarjassa ennätyksiä: yhdeksän tehopistettä 15–4-voitossa KalPaa vastaan ja 93 tehopistettä kaikkiaan. Maalissa oli Hannu Kamppuri, tuon vuosikymmenen muuri. Finaalivastustajaksi tuli Tappara. Kun jäädytyskone imaisi kiekon kriittisillä hetkillä Raksilan erätaukojäädytyksessä, kääntyi Kärppien hallinnassa ollut peli. Ei Kärpät noussut 1–3-tilanteesta mestaruuteen.

Kaksi vuotta myöhemmin lumipallo lähti pyörimään väärään suuntaan kauden alussa, ja Kärpät pysyi putoamisviivan alapuolella kierros toisensa jälkeen. Joulutauolla Kärpät hankki maalivahdiksi Daryl Reaughin ja laittoi turbovaihteen silmään. Viimeisellä kierroksella en jännittänyt, kaatuuko Ässät, vaan auttaako HIFK Kärppiä voittamalla pisteen edellä olleen SaiPan. HIFK kuitenkin hävisi. Kärppien joutuminen liigakarsintoihin oli epätodellista, mutta putoaminen oli suoranainen järkytys. Teemu Selänne sai tehdä aika monta urotyötä NHL:ssä ja maajoukkuepaidassa, ennen kuin sai 16-vuotiaalta edes ripauksen anteeksi Kärppien pudottamisesta.

Kärpät esitteli kaudelle 1993 – 1994 pelimiesten tulvan divariin: ovista ja ikkunoista tuli pelimiehiä, kuten Reijo Ruotsalainen, Kari Jalonen, Ilkka Sinisalo, Kai Rautio, Marko Lapinkoski… Myhäilin. Pieleen kuitenkin meni Kärppien viideskin yritys, kun rahat loppuivat. Uutisia Kärppien konkurssista en oikein pystynyt lukemaan Kalevasta, mutta toihan se erikoisen muiston: näin veljeni kanssa Kärppien sarjapelin 2. divisioonassa Iisalmessa IPK:ta vastaan. Paha oli tosiaan palata takaisin SM-liigaan, mutta paluuyrityksiä voi kutsua värikkäiksi.

Jarmo Mäkitalo oli minulle YLE Teksti-tv:n seuraajana yksi suurista pelureista. Televisiokuvaruudun ylänurkkaan välähti maalin merkkinä aina sivunumero näkymiin, kun ohjelmoi sen siihen toimintoon. Hämmästyttävän usein avausmaalin tekijänä oli juurikin Mäkitalo.

 

[LarZu]

Olen ehkäpä tätä uudempaa sukupolvea kärppäkannattajissa mutta tässä oma tarinani. Olen oululainen liikenneopettaja ja kärppiä olen seurannut vuodesta 1997/1998. Ensimmäistä peliä mentiin isän kanssa katsomaan, Raksilan halli oli kylmä mutta jännittävä paikka 8-vuotiaalle. Kärpillä oli harmaat pelipaidat. Olimme seisomakatsomossa, silloin katsomot olivat hallin sivuilla ylätasolla. Hengitys höyrysi. Vastustajasta en muista mutta peli päättyi Kärppien 9-1 voittoon. Mieleen jäi Duane Derksen. Kotona tuli puettua joululahjaksi saadut katulätkä maalivahdin kamat ja heiteltyä palloa seinän kautta ”laukaukseksi” jonka muka torjuin. Selostin peliä kuten Stenkka. Radiosta soi radio Mega ja kärppien pelit. Muistan liiganousutappiot Kalpaa vastaan ja tietenkin TuTo tappion. Se oli nuorelle pojalle kova pala purtavaksi. Liiganousu oli iso juttu, siitä puhuttiin koulussa. Ensimäinen liigapeli TPS vastaan paikanpäällä tutussa seisomakatsomossa isän kanssa. Voittoa juhlittiin kuin maailmanmestaruutta. Paha oli palannut takaisin Liigaan. Seuraavat muistikuvat ovat vuodelta 2004. Olin 15-vuotias. 4 finaaliin en saanut lippuja. Olin kavereiden kanssa Skeittaamassa torilla. Tiesin että peli on menossa. Tulos jännitti. Jostain torille pölähti musta BMW. Kärppälippu ikkunasta ulkona. BMW poltti kumia ja teki donitseja torilla. Tästä tiesin kärppien voittaneen pelin ja mestaruuden. Oli hienoa aikaa olla kärppäfani, Ari Vallinista tuli oma suosikkipelaajani. Vuodet 2004-2008 meni dynastian mukana, pelejä kävin katsomassa aina kun isä kerkesi. Mestaruutta en paikanpäällä nähnyt. Stenkan selostus tai TV oli mistä näki tai kuuli. Tästä seurasi hiljaisempi jakso, tuli armeija, työt ja naiset. Kärppiä seurasin vähintään urheiluruudusta. Jokusen pelin kävin paikanpäälläkin, työkavereiden kanssa.

2013-
Uusi aika:
Olin aloittanut opiskelut, uusia kavereita oli myös tullut. Tuli ajatus että vapaa-ajalla voisi käydä kärppien peleissä. Katsomona oli tuttu EF, katsomo oli kulmauksessa. Jotain oli muuttunut. Muistan säälipleijarit 2013 lukkoa vastaan. Hävittiin, kausi ohi. Katsoin Ässien menoa mestariksi sinä keväänä. Ajattelin ”ensi keväänä me voitetaan”. Kausi 2014 olikin juhlaa, tuli kukkosta, pyörälää, maxwellia ja aaltosta. Jokerit peli kotona, Ottelu oli tilanteessa 8-2, yleisö taputti seisaaltaan viimeiset minuutit kotijoukkueen esitykselle. Kärpät oli saanut yleisön tuen takaisin itselleen. Mentiin pelin jälkeen kylille. Kärppäpelaajia oli jumprussa. Hienoa aikaa. Kausi päättyi mestaruuteen. Aaltonen teki ja karhunen torjui. Itse sain kaverin nyrkistä naamaan kun aaltonen teki mestaruusmaalin, se ei haitannut, se oli mestaruustuuletus. Olimme katsomassa peliä Vanhalla paloasemalla. Kausi 2015, finaaleissa taas. Lippuja yritin ostaa, kärppätoimiston edustalla viimeistä finaalia edeltävänä yönä oli yksi fani odottamassa. Mietin että jäisinkö myös odottamaan. Oli kylmä, en jäänyt. Aamulla heräsin, pitäisikö sittenkin? Menin Raksilan Prismaan. Olin jonossa ensimmäinen. Lippujärjestelmä kaatui klo9, en saanut lippuja. Kaveri osti netistä. Sai liput, onneksi. Tällä kertaa siis myös minä paikanpäällä game7. Peli oli tiukka. Toinen jatkoerä alkoi. Jäin kaljalle. Kuului huutoa, ajattelin tuliko jäähy. Raketit lensi tekojäällä. Juoksin sisälle, Aho oli ratkaissut. Jäi näkemättä, harmittaa mutta mestaruus tuli. Tästä saan kuulla tänäkin päivänä kavereilta. 2016, muistan kun Tarkki lopetti yllättäen, keväältä muistan nuoret, Aho, Puljujärvi ja Laine. Varsinkin Viimeisenä mainittu teki hienoja mutta sitäkin karvaampia maaleja. Pronssia tuli, tripla jäi saamatta. 2017 meni opiskelujen vuoksi ohi. Muutin Riihimäelle. Kärppiä seurasin ja Suikkanen oli floppi kuten aavisteltiin. Taas tuli ajatus, ”ensi keväänä on meidän kausi”. 2018 muutin takaisin Ouluun, Raksilassa oli raikas ja uusi kärpät. Allekirjoittanut tykkäsi kärppien pelistä. Joukkueessa ei ollu nimimiehiä vaan paljon potenttiaalisia läpimurtoa tekeviä pelaajia. Mieleen jäi Veini Vehviläinen, Julius Junttila sekä Charles Bertnrand. Kevät ja Hifki sarja oli hieno. Moni kavereista ei uskonut, olin game7 katsomassa, voitto tuli ja finaaleissa oltiin taas. Sanoin kavereille pelin jälkeen et ”nyt jumalauta luottoa hei”. Tapparaa vastaan finaaleissa viimeinen ja ratkaiseva peli, Bar Lumo höyhtyällä. Mäkelä teki ja mestaruus maistui, ehkäpä vaikein mestaruus omalle kärppäfani ajalle vaikka tuli ”jo game6:sessa”. Töihin menin seuraavana päivänä kärppäpaita päällä. 2019 finaalit seurasin ulkomailla. HPK oli pahin mahdollinen vastus ja näin myös tapahtui. Hopea vitutti. Kausi oli pettymys. Tunteita on ollut laidasta laitaan ja olen kova jännittäjä. Joskus voi mennä tunteisiin mutta Kärpät ja Oulu kuuluu lähelle sydäntäni jatkossakin. Jos jotain haluaisin vielä kokea ja nähdä niin se on Kärppien mestaruus kotihallissa paikanpäällä, naulaan itseni vaikka penkkiin kiinni jos se sitä vaatii.

LarZu

 

[McTorso]

Onpa ollut mukava lukea henkilökohtaisia ja sydämellisiä tarinoita. Juuri tätä kaipasin. Kiitos osallistuneille. Lisää tätä!

 

[Koskenkorva]

En oikein muista miltä divarikaudelta Kärppien fanitus alkoi, mutta katkerimpana muistona TuTo matsi viime vuosituhannelta. Divarimatseissa suurin jännitys oli yli vai alle 10 maalia. Kun nousu vihdoin tuli, heti ensimmäiseksi liigakaudeksi kausikortti I-vasemmasta ja Kärppien Fan Clubin reissut myös kivana muistona. Sakari Palsola oli ensimmäisten 5 liigapelin jälkeen maalipörssin ykkösenä ja Kärpät ykkösenä. Päästiin pleijareihin ja kaadettiin runkosarjan ykkönen Jokerit ensimmäisellä kierroksella.

Kaikkien aikojen parhaat muistot Kärppien ensimmäisistä vuosista jotenkin kaareutuvat Petr Tenkratin ympärille. Hän on minulle The One And Only. Kärppäklubilla eräänä vuonna oli joukkueen ja Fan Clubin yhteiset pikkujoulut ja toiveeni kuultiin. Sain istua Tenkratin kanssa samassa pöydässä ja tuo ilta on mielessä yhtenä ikimuistoisimmista ikinä. Brad Smyth oli läsnä myös ja hävisi pöytälätkän minulle 10-9.

Fan Clubin jutut ja kausikortit ja matseissa käynti on jäänyt vähemmälle sen jälkeen kun valmistuin koulusta ja sain vakituisen työpaikan, mutta joukkue on ollut siitä huolimatta television ja internetin kautta tiiviissä seurannassa yli 20 vuotta. Salibandypelit lauantaisin NalliSportissa oli ihan jees, pelimatkoilla bussin takaosassa funtsittiin monesti erilaisia huutoja muunmuassa Vopat Is a Chicken yms. Käytiin Lahden MM hiihtojen aikaan katsomassa ensin miesten takaa-ajo jossa Immonen katkaisi tahallaan sauvansa ettei joutuisi testeihin ja sen jälkeen Pelicans matsi jossa fania uhattiin pistoolilla erätauolla tupakkapaikalla ja naispuoleinen kannattaja otti iskuja vastaan naisten vessassa. Rumpaliin uhattiin käydä käsiksi jos hän löisi vielä yhtään kertaa, hän hakkasi soitintaan kahta kauheammin. Paluumatkalla käytiin eräs fani hakemassa poliisin putkatiloista kun luvattiin ettei hänestä olisi haittaa enää tälle iltaa Lahdessa. Se oli sellainen matka, jollaisessa en haluaisi olla mukana enää ikinä.

Pitkä olisi tarina ja sitä voisin jatkaakin mutta en oikein tiedä miten. Kärpät on antanut ja tulee antamaan minulle tulevien vuosien aikana vielä paljon. Ylä- ja alamäkiä tulee matkan varrella mutta yhdessä joukkueen kanssa ne kuljetaan vastaisuudessakin. Ja vielä kerran tulee se päivä jolloin niitä pelejä pääsee katsomaan ihan paikan päällekin.

 

[jaakkopavunvarsi]

Tänään aamulla nukkui yksi Kärpän raapaisema ihminen pois. Katson illan peliä surullisena muistellen yhteisiä hetkiä television ääressä ja lehtereillä. Käytiinpa katsomassa joskus pelejä Hämeenlinnassa ja Tampreeellakin. Iso osa omaa rakkauttani Kärppiin on isäni ansiota.

e. loppuun asti oli Kärppä-pelit seurannassa television välityksellä, niin kauan kuin kunto antoi myöten

 

[kehveli]

Tässäpä tämän uuden kirjoittajan taustaa:
Kärppien seuraaminen alkoi omalta kohdaltani 80-luvulla. Tuolloin seuraaminen ei ollut vielä niin tiukkaa johtuen varmaan iästä, muistakin harrasteista ja siitä, että asuttiin reilusti yli sadan kilometrin päässä hallilta. Pelien seuraaminen rajoittui siis usein Kalevan urheilupalstaan.
Divariin tippuminen muutti sitten paljon. Siinä vaiheessa oli jo ikää reilummin ja taustaa joukkueen seuraamisesta, niin eläytymisen määrä tuohon pettymykseen oli jo aika hurja. Tätä seurasi sitten monen muunkin puheista tuttu takaisin SM-liigaan nousun odotus. Aina kauden päättyessä alkoi jo odottaa tietoja seuraavan kauden joukkueesta, ketä on jäämässä, ketä tulossa vahvistuksiksi jne. Päivittäin piti Kalevan urheiluosio tarkastaa keskellä kesääkin. Sekään ettei pelejä juuri päässyt seuraamaan paikan päälle ei innostuksen yltymistä hillinnyt, vaan yli kymmenen vuotta jatkunut tunteiden vuoristorata teki Kärpistä vuosi vuodelta tärkeämmän asian.
Sitten se tapahtui. Takaisin SM-liigaan nousu ja juhlien vuodet. Juhlien ja menestyksen jatkuessa, siihen pääsi lopulta ehkä hieman turtumaankin, mutta muutto Pirkanmaalle ja työkaveriksi sopivasti osunut intohimoinen Tapparan kannattaja sytyttivät taas kipinän uuteen liekkiin.
Nyt taas ollut sattuneesta syystä pari tunne puolelta hieman kevyempää kautta, mutta ahkeralla teksti-tv:n seuraamisella ollaan silti menty, ja kyllä huonot esitykset edelleen kirpaisevat ja jokaisen voiton jälkeen tulee hallitukselle ilmoitettua, että Kärpät voitti! Ja tulihan tällä kaudella tännekkin monen vuoden seuraamisen jälkeen rekisteröidyttyä.
Tähän loppuun teki mieli kasata eräänlainen dream team vuosien varrelta, mutta vähän epäreiluksihan tämä tietysti muodostuu, kun viime vuosien tapahtumat paremmin muistissa kuin jokainen yksittäinen kausi 80-luvulta alkaen. Sangen järjettömiä listalta pois jättämisiä joutui tekemään ja parin pelaajan kohdalla joutui toteamaan YHDEN tehdyn maalin merkityksen niin suureksi, että pakkohan hänet oli lopulta listalle jättää...finaalien seitsemännet pelit jännittäviä aikoja. Jopa tuohon ulkomaalaisvahvistusten kenttään oli tungosta (Andersson, Bros, Lasu...) ja miellään noihin kentällissiin olisi lisännyt myös mm. seuraavat nimet: Mikko Niemelä, Sami Mettovaara, Kimmo Koskenkorva, Janne Niinimaa, Jani Hakanpää, Joonas Kemppainen jne. Tämähän on toki vain hyvä asia ja toivottavasti vaikka jo ensi kaudella tekee mieli nostaa jälleen uusi nimi dream teamiin.

I
Mika Pyörälä
Jari Viuhkola
Joonas Donskoi
Lasse Kukkonen
Reijo Ruotsalainen
II
Jussi Jokinen
Sebastian Aho
Juhamatti Aaltonen
Joni Pitkänen
Mikko Lehtonen
III
Ivan Huml
Brett Lievers
Petr Tenkrat
Shaun Heshka
Adam Masuhr
IV
Julius Junttila
Sakari Palsola
Juha Joenväärä
Ilkka Mikkola

Niklas Bäckström
Pekka Rinne

 

[lemponen]

Kärppäläisillä palloilla osa minun Kärppä-historiaa:

• Leijonan puraisu tapahtui jo 70-luvun puolivälissä. Tuolloin kaverini Jaskan isoveljellä oli Tapparan pipo ja Jaskan isosiskolla Ässien pipo. Itse ajattelin jo tuolloin, että mitähä vittua…
• Kärppä-purasu tapahtui sitten mummilassa vähän myöhemmin. Mummila kun oli melkein Raksilan jäähallin naapurissa, käytiin enon kanssa kattoon Kärppien pelejä. Erätauolla nähtiin sukulaisia hallin käytävällä, kun kävivät tupakalla siellä… Eka peli oli Kärpät-Lahden Kiekko-Reipas – niinkin uskomatonta kuin onkaan, lahtelaisella jääkiekolla on sentään joku sija minun sydämessä.
• Kärppien mestaruus keväällä -81 oli pikkupojallekin kova juttu. Samoin kuin ne erittäin monet legendaariset Kärppä-pelaajat, joista on voinut olla ylpeä vuosikymmentenkin jälkeen.
• eka kerran minua on Kärppä-fanina ”kiusattu” joskus 80-luvun alkupuolella, kun jostain syystä kaverin isä ei tykännyt Kärpistä ja härnäsi vähän minuakin sillä.
• Kärppien tippuminen divariin keväällä -89 oli hirveä isku. Olin silloin intissä, ja siellä minua Kärppä-fanina ”kiusasi” helsinkiläisalikessu. Kärppien tippumisen lisäksi myös OLS otti finaalissa pataan Botnialta…
• 90-luvun alussa olin varmasti erään itäsuomalaisen tekun kuuluisin Kärppä-fani, joka ei silloin pitänyt kynttilää vakan alla, vaan toi kyllä reteesti esille sen, että oli Kärppä-fani. Oli, vaikka Kärpät pelasi jotain alasarjaa… Ja taas mua vähän ”kiusattiin”…
• olo helpottu vähän, kun palasin takas Ouluun. Olo helpottu aika paljon, kun Juha Junno palas takas Ouluun…
• loppu onkin sitten henkkoht keskustelupalstahistoriaa.

Täytyy kyllä sanoa, että nämä kaksi viimeistä kautta ovat olleet mulle vähän vaikeita Kärppä-fanina. Tämä kausi on ollut koronan takia kummallinen, alkukaudesta en meinannut innostua yhtään, nyt loppukaudesta kiinnostus liigaan ja Kärppiin näyttäisi hiukan palanneen. Viime kausi oli mielestäni tylsin liigakausi koskaan, huipentuen loppukauden peruuntumiseen. Korona ei ole kuitenkaan ollut suurin syy kiinnostukseni lopahtamiseen. Suurin syy on varmaan olleet kaikenmaailman sportit, jukurit ja kookoot, jotka eivät mua oikein tahdo kiinnostaa, kun toisesta vaakakupista puuttuvat Jokerit ja Blues - sallittakoon mulle tämä yksityisajattelu. Lisäksi se liigasta se huomio/mutu, liigasta on tullut enemmän pienten ja vikkelien, mestis-taustasten pelaajien temmellyskenttä. Liigan pistepörssit ovat täynnä pelaajia, joita en tiedä :)

 

[Thusberg]

Olen ehkäpä tätä uudempaa sukupolvea kärppäkannattajissa mutta tässä oma tarinani. Olen oululainen liikenneopettaja ja kärppiä olen seurannut vuodesta 1997/1998. Ensimmäistä peliä mentiin isän kanssa katsomaan, Raksilan halli oli kylmä mutta jännittävä paikka 8-vuotiaalle. Kärpillä oli harmaat pelipaidat. Olimme seisomakatsomossa, silloin katsomot olivat hallin sivuilla ylätasolla. Hengitys höyrysi. Vastustajasta en muista mutta peli päättyi Kärppien 9-1 voittoon. Mieleen jäi Duane Derksen. Kotona tuli puettua joululahjaksi saadut katulätkä maalivahdin kamat ja heiteltyä palloa seinän kautta ”laukaukseksi” jonka muka torjuin. Selostin peliä kuten Stenkka. Radiosta soi radio Mega ja kärppien pelit. Muistan liiganousutappiot Kalpaa vastaan ja tietenkin TuTo tappion. Se oli nuorelle pojalle kova pala purtavaksi. Liiganousu oli iso juttu, siitä puhuttiin koulussa. Ensimäinen liigapeli TPS vastaan paikanpäällä tutussa seisomakatsomossa isän kanssa. Voittoa juhlittiin kuin maailmanmestaruutta. Paha oli palannut takaisin Liigaan. Seuraavat muistikuvat ovat vuodelta 2004. Olin 15-vuotias. 4 finaaliin en saanut lippuja. Olin kavereiden kanssa Skeittaamassa torilla. Tiesin että peli on menossa. Tulos jännitti. Jostain torille pölähti musta BMW. Kärppälippu ikkunasta ulkona. BMW poltti kumia ja teki donitseja torilla. Tästä tiesin kärppien voittaneen pelin ja mestaruuden. Oli hienoa aikaa olla kärppäfani, Ari Vallinista tuli oma suosikkipelaajani. Vuodet 2004-2008 meni dynastian mukana, pelejä kävin katsomassa aina kun isä kerkesi. Mestaruutta en paikanpäällä nähnyt. Stenkan selostus tai TV oli mistä näki tai kuuli. Tästä seurasi hiljaisempi jakso, tuli armeija, työt ja naiset. Kärppiä seurasin vähintään urheiluruudusta. Jokusen pelin kävin paikanpäälläkin, työkavereiden kanssa.

2013-
Uusi aika:
Olin aloittanut opiskelut, uusia kavereita oli myös tullut. Tuli ajatus että vapaa-ajalla voisi käydä kärppien peleissä. Katsomona oli tuttu EF, katsomo oli kulmauksessa. Jotain oli muuttunut. Muistan säälipleijarit 2013 lukkoa vastaan. Hävittiin, kausi ohi. Katsoin Ässien menoa mestariksi sinä keväänä. Ajattelin ”ensi keväänä me voitetaan”. Kausi 2014 olikin juhlaa, tuli kukkosta, pyörälää, maxwellia ja aaltosta. Jokerit peli kotona, Ottelu oli tilanteessa 8-2, yleisö taputti seisaaltaan viimeiset minuutit kotijoukkueen esitykselle. Kärpät oli saanut yleisön tuen takaisin itselleen. Mentiin pelin jälkeen kylille. Kärppäpelaajia oli jumprussa. Hienoa aikaa. Kausi päättyi mestaruuteen. Aaltonen teki ja karhunen torjui. Itse sain kaverin nyrkistä naamaan kun aaltonen teki mestaruusmaalin, se ei haitannut, se oli mestaruustuuletus. Olimme katsomassa peliä Vanhalla paloasemalla. Kausi 2015, finaaleissa taas. Lippuja yritin ostaa, kärppätoimiston edustalla viimeistä finaalia edeltävänä yönä oli yksi fani odottamassa. Mietin että jäisinkö myös odottamaan. Oli kylmä, en jäänyt. Aamulla heräsin, pitäisikö sittenkin? Menin Raksilan Prismaan. Olin jonossa ensimmäinen. Lippujärjestelmä kaatui klo9, en saanut lippuja. Kaveri osti netistä. Sai liput, onneksi. Tällä kertaa siis myös minä paikanpäällä game7. Peli oli tiukka. Toinen jatkoerä alkoi. Jäin kaljalle. Kuului huutoa, ajattelin tuliko jäähy. Raketit lensi tekojäällä. Juoksin sisälle, Aho oli ratkaissut. Jäi näkemättä, harmittaa mutta mestaruus tuli. Tästä saan kuulla tänäkin päivänä kavereilta. 2016, muistan kun Tarkki lopetti yllättäen, keväältä muistan nuoret, Aho, Puljujärvi ja Laine. Varsinkin Viimeisenä mainittu teki hienoja mutta sitäkin karvaampia maaleja. Pronssia tuli, tripla jäi saamatta. 2017 meni opiskelujen vuoksi ohi. Muutin Riihimäelle. Kärppiä seurasin ja Suikkanen oli floppi kuten aavisteltiin. Taas tuli ajatus, ”ensi keväänä on meidän kausi”. 2018 muutin takaisin Ouluun, Raksilassa oli raikas ja uusi kärpät. Allekirjoittanut tykkäsi kärppien pelistä. Joukkueessa ei ollu nimimiehiä vaan paljon potenttiaalisia läpimurtoa tekeviä pelaajia. Mieleen jäi Veini Vehviläinen, Julius Junttila sekä Charles Bertnrand. Kevät ja Hifki sarja oli hieno. Moni kavereista ei uskonut, olin game7 katsomassa, voitto tuli ja finaaleissa oltiin taas. Sanoin kavereille pelin jälkeen et ”nyt jumalauta luottoa hei”. Tapparaa vastaan finaaleissa viimeinen ja ratkaiseva peli, Bar Lumo höyhtyällä. Mäkelä teki ja mestaruus maistui, ehkäpä vaikein mestaruus omalle kärppäfani ajalle vaikka tuli ”jo game6:sessa”. Töihin menin seuraavana päivänä kärppäpaita päällä. 2019 finaalit seurasin ulkomailla. HPK oli pahin mahdollinen vastus ja näin myös tapahtui. Hopea vitutti. Kausi oli pettymys. Tunteita on ollut laidasta laitaan ja olen kova jännittäjä. Joskus voi mennä tunteisiin mutta Kärpät ja Oulu kuuluu lähelle sydäntäni jatkossakin. Jos jotain haluaisin vielä kokea ja nähdä niin se on Kärppien mestaruus kotihallissa paikanpäällä, naulaan itseni vaikka penkkiin kiinni jos se sitä vaatii.

LarZu

Ihan hyvää muistelua keskimäärin, mutta tuo ensimmäisen näkemäsi ottelun ja etenkin tuo lopputulos pisti silmään aika melkoisesti:

Etenkin kun Kärpät ei tuolla sarjakaudella lopulta voittanut mitään ottelua noin suuresti.

Kotona tai vieraissa missään vaiheessa.

Suurin maalitulos oli pari kertaa kauteen 8-3 ja suurin muu voitto missä Kärppien voittaessa häviäjä teki yhden maalin oli myös pari kertaa kauteen 4-1 ja ei sen suurempi missään vaiheessa kautta. Ne ottelut olivat 16.1.1998 pelattu Kärpät-Järvenpään Haukat ja 3.2.1998 pelattu Kärpät-Vaasan Sport.

Nuo 8-3 voittolukemat eli 21.10.1997 pelattuna Järvenpään Haukkoja vastaan ja uudelleen samoin sitten Jääkiekon 1. Divisioonan sarjakauden 1997-1998 Playoff-kaudella 21.3.1998 Kokkolan Hermestä vastaan nähtiin suurimpina sellaisina siis kauteen.

Niiden lisäksi Kärpät pelasi tuona sarjakautena vain kerran 'murskaavan' ylivoimaisen ottelun ja silloin voittolukema oli 7-2 Hyvinkään Ahmojen hävitessä 11.11.1997 pelattuna sen kertaisesti ja ei sen suurempi kuten ei myöskään yksi muu voittotulos lukemin 7-0 Ystävänpäivänä 1998 eli 14.2.1998 pelattuna ja sehän ei voi olla näkemäsi ottelu kun tuossa siis hävinnyt osapuoli eli tässä tapauksessa jälleen Hyvinkään Ahmat eivät tehneet maalin maaliakaan.

Tosin lisäksi oli toki vielä kilpailukykyinen, osin murskaava voitto edes eräässä vaiheessa ottelua eli 7-4 voitto Joensuun Kiekko-Karhuista samalla kaudella missä Kärpät oli kieltämättä voittoon nähden 'oudon' ahtaalla sarjakauteensa nähden tavallisesti, mutta tuossa hävinnyt osapuoli teki jo reilustikin maaleja otteluun katsoen joten se ei varmasti ole haettu ottelu.

Tuo 7-4 lukemiin päättynyt ottelu pelattiin 23.11.1997.

Etenkin vierasotteluna kun kotiottelun Kärpät hävisi runkosarjan voittajana silti kotona Raksilassa 12.10.1997 pelattuna matsina Kiekko-Karhuille maalein 2-5.

Ehkä vielä pahemmin silmään pisti mikäli ei tuo voittotuloksen ottelu niin jostain syystä olisi pistänyt silmään niin sen sijaan tämä pisti vielä sitäkin selvemmin:

Missä ihmeen ottelussa TuTo:lle olisi hävitty tuolla sarjakaudella Kärppien suhteen?

Tämä siis mikäli ei oletettavasti ollut harjoitusottelu?

Kärpät kun aina voitti TuTo:n tuolla sarjakaudella eikä Playoff-kaudella kohdattu kun pelattiin eri vastustajia Kärppien tapauksessa Jyväskylän Diskosta vastaan TuTo:n ottelujen päättyessä myös kesken kauden Kokkolan Hermeen lähetettyä heidät kesälomalle siinä missä Kärpillä kausi jatkui ratkaisuihin asti silloin vielä rannalle jääden noususta.

Kärppien voittoluvut TuTo:a vastaan kohdatuissa otteluissa olivat 5-4 18.11.1997 ja 5-0 24.2.1998 kotiotteluissa ja 5-2 4.10.1997 ja 3-2 17.1.1998 vierasotteluissa.

Ettei vain sekoittuisi muuhun sarjakauteen? Aiempaan tai tuoreempaan kuitenkin varmaankin hyvin vähän taaksepäin tai eteenpäin puhuen?

 

[Ujcik#11]

Ihan hyvää muistelua keskimäärin, mutta tuo ensimmäisen näkemäsi ottelun ja etenkin tuo lopputulos pisti silmään aika melkoisesti:

Etenkin kun Kärpät ei tuolla sarjakaudella lopulta voittanut mitään ottelua noin suuresti.

Kotona tai vieraissa missään vaiheessa.

Tarkista harjoitusottelu syksyltä 97.
Muistikuvani mukaan se olisi ollut Boden ja vihreät paidat ( jäänyt mieleen)

Se ottelu oli Dufvan ensimmäisiä ja Juha Jokiharjun näin ekaa kertaa livenä :)

 

[Thusberg]

Olen ehkäpä tätä uudempaa sukupolvea kärppäkannattajissa mutta tässä oma tarinani. Olen oululainen liikenneopettaja ja kärppiä olen seurannut vuodesta 1997/1998. Ensimmäistä peliä mentiin isän kanssa katsomaan, Raksilan halli oli kylmä mutta jännittävä paikka 8-vuotiaalle. Kärpillä oli harmaat pelipaidat. Olimme seisomakatsomossa, silloin katsomot olivat hallin sivuilla ylätasolla. Hengitys höyrysi. Vastustajasta en muista mutta peli päättyi Kärppien 9-1 voittoon. Mieleen jäi Duane Derksen. Kotona tuli puettua joululahjaksi saadut katulätkä maalivahdin kamat ja heiteltyä palloa seinän kautta ”laukaukseksi” jonka muka torjuin. Selostin peliä kuten Stenkka. Radiosta soi radio Mega ja kärppien pelit. Muistan liiganousutappiot Kalpaa vastaan ja tietenkin TuTo tappion. Se oli nuorelle pojalle kova pala purtavaksi. Liiganousu oli iso juttu, siitä puhuttiin koulussa. Ensimäinen liigapeli TPS vastaan paikanpäällä tutussa seisomakatsomossa isän kanssa. Voittoa juhlittiin kuin maailmanmestaruutta. Paha oli palannut takaisin Liigaan. Seuraavat muistikuvat ovat vuodelta 2004. Olin 15-vuotias. 4 finaaliin en saanut lippuja. Olin kavereiden kanssa Skeittaamassa torilla. Tiesin että peli on menossa. Tulos jännitti. Jostain torille pölähti musta BMW. Kärppälippu ikkunasta ulkona. BMW poltti kumia ja teki donitseja torilla. Tästä tiesin kärppien voittaneen pelin ja mestaruuden. Oli hienoa aikaa olla kärppäfani, Ari Vallinista tuli oma suosikkipelaajani. Vuodet 2004-2008 meni dynastian mukana, pelejä kävin katsomassa aina kun isä kerkesi. Mestaruutta en paikanpäällä nähnyt. Stenkan selostus tai TV oli mistä näki tai kuuli. Tästä seurasi hiljaisempi jakso, tuli armeija, työt ja naiset. Kärppiä seurasin vähintään urheiluruudusta. Jokusen pelin kävin paikanpäälläkin, työkavereiden kanssa.

2013-
Uusi aika:
Olin aloittanut opiskelut, uusia kavereita oli myös tullut. Tuli ajatus että vapaa-ajalla voisi käydä kärppien peleissä. Katsomona oli tuttu EF, katsomo oli kulmauksessa. Jotain oli muuttunut. Muistan säälipleijarit 2013 lukkoa vastaan. Hävittiin, kausi ohi. Katsoin Ässien menoa mestariksi sinä keväänä. Ajattelin ”ensi keväänä me voitetaan”. Kausi 2014 olikin juhlaa, tuli kukkosta, pyörälää, maxwellia ja aaltosta. Jokerit peli kotona, Ottelu oli tilanteessa 8-2, yleisö taputti seisaaltaan viimeiset minuutit kotijoukkueen esitykselle. Kärpät oli saanut yleisön tuen takaisin itselleen. Mentiin pelin jälkeen kylille. Kärppäpelaajia oli jumprussa. Hienoa aikaa. Kausi päättyi mestaruuteen. Aaltonen teki ja karhunen torjui. Itse sain kaverin nyrkistä naamaan kun aaltonen teki mestaruusmaalin, se ei haitannut, se oli mestaruustuuletus. Olimme katsomassa peliä Vanhalla paloasemalla. Kausi 2015, finaaleissa taas. Lippuja yritin ostaa, kärppätoimiston edustalla viimeistä finaalia edeltävänä yönä oli yksi fani odottamassa. Mietin että jäisinkö myös odottamaan. Oli kylmä, en jäänyt. Aamulla heräsin, pitäisikö sittenkin? Menin Raksilan Prismaan. Olin jonossa ensimmäinen. Lippujärjestelmä kaatui klo9, en saanut lippuja. Kaveri osti netistä. Sai liput, onneksi. Tällä kertaa siis myös minä paikanpäällä game7. Peli oli tiukka. Toinen jatkoerä alkoi. Jäin kaljalle. Kuului huutoa, ajattelin tuliko jäähy. Raketit lensi tekojäällä. Juoksin sisälle, Aho oli ratkaissut. Jäi näkemättä, harmittaa mutta mestaruus tuli. Tästä saan kuulla tänäkin päivänä kavereilta. 2016, muistan kun Tarkki lopetti yllättäen, keväältä muistan nuoret, Aho, Puljujärvi ja Laine. Varsinkin Viimeisenä mainittu teki hienoja mutta sitäkin karvaampia maaleja. Pronssia tuli, tripla jäi saamatta. 2017 meni opiskelujen vuoksi ohi. Muutin Riihimäelle. Kärppiä seurasin ja Suikkanen oli floppi kuten aavisteltiin. Taas tuli ajatus, ”ensi keväänä on meidän kausi”. 2018 muutin takaisin Ouluun, Raksilassa oli raikas ja uusi kärpät. Allekirjoittanut tykkäsi kärppien pelistä. Joukkueessa ei ollu nimimiehiä vaan paljon potenttiaalisia läpimurtoa tekeviä pelaajia. Mieleen jäi Veini Vehviläinen, Julius Junttila sekä Charles Bertnrand. Kevät ja Hifki sarja oli hieno. Moni kavereista ei uskonut, olin game7 katsomassa, voitto tuli ja finaaleissa oltiin taas. Sanoin kavereille pelin jälkeen et ”nyt jumalauta luottoa hei”. Tapparaa vastaan finaaleissa viimeinen ja ratkaiseva peli, Bar Lumo höyhtyällä. Mäkelä teki ja mestaruus maistui, ehkäpä vaikein mestaruus omalle kärppäfani ajalle vaikka tuli ”jo game6:sessa”. Töihin menin seuraavana päivänä kärppäpaita päällä. 2019 finaalit seurasin ulkomailla. HPK oli pahin mahdollinen vastus ja näin myös tapahtui. Hopea vitutti. Kausi oli pettymys. Tunteita on ollut laidasta laitaan ja olen kova jännittäjä. Joskus voi mennä tunteisiin mutta Kärpät ja Oulu kuuluu lähelle sydäntäni jatkossakin. Jos jotain haluaisin vielä kokea ja nähdä niin se on Kärppien mestaruus kotihallissa paikanpäällä, naulaan itseni vaikka penkkiin kiinni jos se sitä vaatii.

LarZu

Tähän vastasinkin jo pitkästi, mutta nyt kun kaivelin hieman lisää tilastoja ja siinä samalla virkistin muistikuviani niin joitakin otteluja on kyllä Kärpät pelannut tietenkin Raksilassa pelattuna ja tuloksella 9-1 tai sitä myös riittävän lähelle osuen.

Tosin kaikki nuo täsmälleen 9-1 lukuihin päättyvät ottelut on pelattu voittoina vasta seuraavana kahtena sarjakautena Jääkiekon 1. Divisioonassa eli 1998-1999 ja 1999-2000.

Ja ne eivät välttämättä siis oikein osu tuohon enemmän muisteltuun alueeseen.

Muutoin edes lähelle tuolla tavoin Kärpät on voittaneet maalein 9-0 ja 9-2 jonkun niin sarjakaudella 1995-1996 tuolloin tosin vielä Jääkiekon Fazer-Liigassa ja sitten juurikin muisteltua sarjakautta aiempana eli 1996-1997 kun nimenvaihto takaisin Jääkiekon 1. Divisioonaksi oli tapahtunut.

TuTo:lle häviöistä kenties niin tai näin tulee vielä lisää asiaa pian, mutta tässä siis nuo täsmälleen ja riittävän lähelle muisteltua osuneet ottelut kun jonkun näistä täytyy olla muistelemasi peli mitä todennäköisimmin:

Kärpät voittoon maalein 9-1 sarjakausilla 1998-1999 ja 1999-2000

1998-1999

7.10.1998: Kärpät-Vaasan Sport 9-1

24.2.1999: Kärpät-FPS 9-1

10.3.1999: Kärpät-Jokipojat 9-1

1999-2000

20.11.1999: Kärpät-SaPKo 9-1

Ja vielä muut, kenties muisteltuun otteluun erittäin lähelle osuvat tulokset kun ottelut menivät vielä näin:

Jääkiekon Fazer-Liiga 1995-1996

25.11.1995: Kärpät-Järvenpään Haukat 9-0 (Tämä osuisi muuten lähemmäksi, mutta todennäköisesti kysymyksen esittäjä oli vielä näkemättä tuota peliä ja Haukat hävinneenä ei tehnyt maaliakaan otteluun. Arvelin tämän vielä kuitenkin laittaa mukaan muuten vain ja ihme olisi jos tämä olisi ollut itsessään juurikin muisteltu ottelu jollakin tapaa.)

Jääkiekon 1. Divisioona 1996-1997

3.12.1996: Kärpät-KooVee 9-2 (Tämä osuisi myös jossain määrin lähimmäksi kaikkinensa näin sivuhuomiona puhuen vaikka siinä tosiaan ottelu ei päättynyt maalein 9-1 vaan KooVee sai kuin saikin vielä yhden lisämaalin ennen pitkää kyseiseen otteluun.)

TuTo:llekin tosiaan hävittiin, mutta ei milloinkaan ilman mahdollisesti harjoitusotteluun osunutta tilannetta koskaan sarjakaudella 1997-1998.

Edellinen häviö oli osunut tuolloin silloisten tuoreempien lukemien mukaan seuraavina päivämäärinä näin juurikin kysymyksen esittäjän sarjakaudella eli 1996-1997:

Jääkiekon 1. Divisioona 1996-1997 Noususarja

1.2.1997: Kärpät-TuTo 3-5

25.2.1997: TuTo-Kärpät 6-4 (Tämä tosin olikin jo vierasottelu tuohon ylläolevaan toiseen otteluun nähden. Tämä oli viimeinen voitto TuTo:lle Kärpistä puhuen ennen sarjakautta 1998-1999 millään tavalla ainakaan tosipeleissä puhuen. Ennen pitkää sillä sarjakaudella TuTo pudotti sarjan Playoff-kaudella liiganousua tavoitelleet Kärpät ulos jatkosta kesälomille hyvissä ajoin, mutta heti sarjakauden 1999-2000 avauksessa Kärpät kosti sen nöyryytyksen TuTo:lle voitolla maalein 9-0 22.9.1999.)

Noin muutenkin puhuen TuTo oli näin lyhyesti vielä ohimennen puhuen todella helisemässä sarjakauden 1996-1997 tilanteen siis tietenkin pahentuessa. Noususarjaan lähdettäessä joukkue kärsi tappiota tappion perään yleisesti, mutta kummallisen oudosti se kykeni voittamaan niin Kärpät kuin Kärppien käytännön perinnevastustajan eli Joensuun Kiekko-Karhut tuolla kaudella.

25.1.1997 voittaessaan Kiekko-Karhut TuTo päätti joensuulaisten 53 perättäisen ja kaksi ja puoli vuotta jatkuneen katkeamattoman kotiottelujen voittosarjan. Se kun oli alkanut aivan alkuperäisen JoKP:n kuolinhetkinä tai Kiekko-Karhujen syntymähetkinä ja jatkui aina tuohon mainittuun päivämäärään asti melkoisen uskomattoman tuntuisena silloin!

Kiekko-Karhut toisin kuin Kärpät sentään voittivat TuTo:n vastineeksi tuosta tappiostaan sitten uudestaan kohdaten 15.2.1997 silloin voittaen vierasottelussa maalein 7-3.

Kiekko-Karhut ja Kärpät jatkoivat läpi tuon tuoreempien aikojen ikimuistoisen sarjakauden nk. Kissa ja Hiiri-leikkiään läpi sarjakauden kun kaiken päätteeksi esimerkiksi runkosarjassa voiton vei niukasti Kärpät ja ennen pitkää vähän selvemmin pudotti Kiekko-Karhut kesälomille vain hävitäkseen nk. Niiralan Susijengille eli KalPa:lle SM-Liigan nousun.

Jääkiekon 1. Divisioonan Noususarja kuitenkin oli kauden muihin koettelemuksiin nähden tyhjentävän surkea TuTo:lle. Kuvaavaa oli se, että hännänhuipuksi jäätiin koko vaiheen jälkeen kesälomille perin selvän ja turkulaisia vähän pienempiä kiekkoystäviä ehkä itkettäneenkin FPS-tappion jälkeen sen voiton mentyä Forssaan peräti jo maalein 7-0!

Ja se kaikki vielä peräti silloisesti melko tuoreesti pelanneelta SM-Liigan parin vuoden verran siellä viettäneeltä joukkueelta Turkuun oli murheellisen kylmää touhua!

Vaikka olihan sarjakausi 1996-1997 TuTo:lle kuten myös ihan Kiekko-Karhuille ja Kärpille vähän toden totta perin outo ajoittain.

Etenkin kun oli yhtä toden totta se täynnä monenlaista haastajaa, nousijaa tai eri vaiheeseen mukaan hyvin täpärästi päätynyttä tai melkein päätynyttä seuraa kuten Hyvinkään Ahmoja, Järvenpään Haukkoja, varovaisen innokasta Lahden Pelicansia ja haastoihan tuolla Jokipoikien ketjun puolella aiemmin tarinoimani piskuinen Pitäjänmäen Tarmokin kauden mittaan omalla tavallaan vahvasti!

 

[LarZu]

7.10.1998: Kärpät-Vaasan Sport 9-1

Kiitoksia tilastojen läpikäynnistä. Siitä olen varma että ensimmäinen pelini oli Kärppien harmaiden paitojen aikaan joten se oli 1997-1998 kausi mutta tuo tulos voi olla väärää muistikuvaa. Uskoisin että se oli juurikin tämä sporttipeli mistä nämä lukemat tuli mieleen.

Täytynee kaivaa jostain muistini sopukoista mikä tämä ottelu oli, Kärpät sen voitti joka tapauksessa. Tässä riittää kesälle muisteltavaa :D