Mainos

Kärppien peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 200 876
  • 1 455

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Erikoinen peli sillä tavalla, että rohkeutta ja itseluottamusta minusta oli kyllä viime viikon ruokkimana mukana, se vain valitettavasti johti lukuisiin virheisiin ja kiekonmenetyksiin koska taito ja viisikkopeli puolestaan ei ihan riittänyt samalle tasolle. Puolustaminen oli kyllä jämäkkää, mutta huomioidaan myös vastustajan heikko taso tässä.

Tuota peruuttelua keskialueella ja omalla alueella en ymmärrä, enkä noita passiivisia puolustuskuvioita. Nuo välillä aina korjautuu ja sitten niihin langetaan taas uudelleen. Turhauttavaa katsoa.

Tämä oli iso pettymys, koska viime viikon nosteessa tästä olisi pitänyt ottaa vakuuttava, isonumeroinen voitto. Nyt tuntuu, että ollaan taas lähtöruudussa ja Espooseen mennään aivan täysin haastajan asemassa ja vähän jo valmiiksi nujerrettuna.

Tuli mieleen tuosta Virkkusen kommentista, että Spenglerissä olisi Kärpille ollut isot voittorahat tiedossa jos menestytään. Se olisi voinut olla yksi kauden päätavoite jos valmentaja olisi vaihdettu ajoissa. Se uuden koutsin antaman psykologisen boostin olisi voinut ajoittaa juuri Spenglerin aikaan.
 

nihilisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Juventus
Nyt tuntuu, että ollaan taas lähtöruudussa ja Espooseen mennään aivan täysin haastajan asemassa ja vähän jo valmiiksi nujerrettuna.
Minä uskon, että tämä oli valmennuksen nerokasta, seuraavan tason mind-gamea, jolla saadaan Kespoo lähtemään perjantain matsiin "takki auki", mutta vastaan asettuukin raivoisasti taisteleva Kärpät, jonka väkevä salama-alku heti ottelun alkuun laittaa espoolaisilta pasmat täysin sekaisin, ja rest is history!
 

Janski-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minä uskon, että tämä oli valmennuksen nerokasta, seuraavan tason mind-gamea, jolla saadaan Kespoo lähtemään perjantain matsiin "takki auki", mutta vastaan asettuukin raivoisasti taisteleva Kärpät, jonka väkevä salama-alku heti ottelun alkuun laittaa espoolaisilta pasmat täysin sekaisin, ja rest is history!
On se Ville kettu, on se
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Katsoin tuon viime viikonlopun K-Espoo - Ilves pelin ja se alkoi olla jo lähellä playoff-tason vääntöä. No, asiaa saattoi auttaa 2800 vieraskannattajaa, mutta kuitenkin. Jos Espoo pelaa vähänkään samalla sykkeellä perjantaina niin se on täysin isät vastaan pojat asetelma.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Minä uskon, että tämä oli valmennuksen nerokasta, seuraavan tason mind-gamea, jolla saadaan Kespoo lähtemään perjantain matsiin "takki auki", mutta vastaan asettuukin raivoisasti taisteleva Kärpät, jonka väkevä salama-alku heti ottelun alkuun laittaa espoolaisilta pasmat täysin sekaisin, ja rest is history!
Kaiken huippu olisi vielä Spengler Cup suvereenisti omiin nimiin, niin Havu nousee jumalasta seuraavaksi ja voittopotilla voi ostaa puoli joukkuetta uusia pelaajia.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voiko niin sanoa että munatonta muniinpuhaltelua, tai aivottomia aivopieruja kaukalossa? Tottakai voi! Kärpät on asettanut vaatimustason ja se on tällä hetkellä se, että vaatimustasoa ei ole!
 

Miekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä meni vati nurin allekirjoittaneella, kun katteli sitä eilistä hiihtelyä. Näytti välillä, kuin Havu olisi ollut kuin peura ajovaloissa, kun homma ei lähtenyt rullaan. Kyllä olisi voinut tehdä edes jotakin muutoksia ketjuihin ja herätellä jätkiä. Näytti siltä, että tää meidän noin 4miljoonan miehistö luuli, että nyt kun pari peliä mennyt paremmin, niin eihän tässä tarvi mennä tilanteisiin 100 lasissa, vaan vähempi riittää. Aikoinaan esim. Tammisen Kärpissä ei oltais katottu tollasta velttokulleja vaan siellä olisi otettu aikalisä vaikka ekoilla minuuteilla ja ladattu jätkät vaikka väkisin takaisin peliin.

Onko Havu niin saakelin mukava kaveri näille meidän staroille, että ei uskalla vaatia enemmän ja nostaa vaatimustasoa? Luultavasti moni asia on seurausta siitä, että Havulla ei vaan ole riittäviä työkaluja ja osaamista pelin valmentamisen suhteen, mikä heijastuu epävarmuutena ja passiivisuutena?

On muuten aika helvetin iso ero tuon vajaan 10 minuutin klipin perusteella, millä otteella Karjalainen osallistuu ja hoitaa ns penkkivalmennuksen vs minkä vaikutelman Havusta saa.

Turha kuitenkaan Karjalaisestakaan on ensi kaudelle odottaa jotain super messiasta, koska on iso merkitys ketä muita siellä on mukana valmennustiimissä esim. fysiikkapuolesta lähtien.

Yhtä kaikki vituttaa helvetisti tämä koko tilanne, kun ehkä vähän ehti fanipoikamaisestikkin luoda uutta uskoa omassa päässä tähän kauteen. Rupee aika kortilla oleen taas usko ja luottamus tähän kauteen.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minne hävisivät torso ja numero13?
Täällä olen. Huomenna julkaistaan toiseen mediaan mun kirjoitus. Sitä olen kirjoitellut. Kun kysyit, niin lisätään vielä opettajan ja perheenisän joulukiireet kera piharakennuksessa alkanut remontti. Eikä sitäkään voi kiistää, että palstan valtavirrasta poikkeavan pikkasen positiivisemman näkemykseni kirjoittaminen samana iltana, kun Kärpät on hävinnyt, on aika turhaa. Ihmiset repivät pelihousunsa ja vittuilevat, räkä ja paska lentävät jo muutoinkin, niin suotta heittää siihen tunteeseen löylyä. Usko pois, kokeillut olen. Lähes jokaisesta pelistä olen tänne kommenttini kirjoittanut tuloksesta riippumatta.

Eilinen tappio oli täysin turha ja peli olisi pitänyt voittaa kaikissa olosuhteissa. Nyt kaaduttiin ensisijaisesti omaan tekemiseen, mutta toki massiivinen munkki Jukureilla kävi.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eilinen tappio oli täysin turha ja peli olisi pitänyt voittaa kaikissa olosuhteissa. Nyt kaaduttiin ensisijaisesti omaan tekemiseen, mutta toki massiivinen munkki Jukureilla kävi.
Pomputkin ansaitaan.

Kärpät pelasi niin hirveää Mäntymaan paskakiekkoa, ettei kyllä olisi kuulunut voittaa kaikissa olosuhteissa.

Myllykoski on ainakin jo varmistanut omat potkunsa tämän kauden aikana. Viime kaudella potkittiin ammattivalmentaja eikä vahvistettu rosteria. Tällä kaudella puoskarille annetaan loputtomasti huippupelaajia ja silti peli on kaikkien aikojen paskinta Kärppää ikinä.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä sitä tuon tyylikkäämmin voi tehdä, voittamista nimittäin. Aika tyly oppitunti liiganousijalle ja sen runsaslukuiselle yleisölle. Hemmetin tasapainoinen esitys, ei heikkouksia.

Kiitos Kärpät ja voittoisaa illanjatkoa kaikille!
 

Terpppp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät oli tänää aktiivinen molemmissa päissä. Hyökkäys sujui hyvin paitsi ylivoima. Sille pitää tehdä jotain. Puolustuspeli oli hyvää tänää ja siitä kertoo 0 päästettyä maalia, eipä siinä montaa paikkaa tullutkaan omiin.

9- arvosanaksi kouluasteikolla tälle iltaa.
 

Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Kärpät oli tänää aktiivinen molemmissa päissä. Hyökkäys sujui hyvin paitsi ylivoima. Sille pitää tehdä jotain. Puolustuspeli oli hyvää tänää ja siitä kertoo 0 päästettyä maalia, eipä siinä montaa paikkaa tullutkaan omiin.

9- arvosanaksi kouluasteikolla tälle iltaa.
Ylivoimassa haetaan ihan liian nopeasti vaikeata ratkaisua ja usein syöttökin tulee polven korkuisena. Ihme kiire sen jälkeen, kun tilanne saadaan rauhoitettua.

Tosiaan. Espoolla ei ollut montaakaan maalipaikkaa - olen hämmentynyt. Westikseltä varma peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös