Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 314 663
  • 25 669

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Äkkiseltään näin.
Mutta kun tässä on aika iso otanta, eli viime vuoden helmikuulta, Westerholm on yhden kerran pystynyt saamaan top 6 joukkueesta enemmän kun 1 pisteen. Ei koskaan, vahingossakaan 3 pistettä

Okei. Ymmärrän.

IFK on paketoinut ja riisunut aseista aika monta laatunippua viime viikkoina. Puhtaasti tilastojen valossa Kärpät ei ollut niin jaloissa miltä omaan silmään avausmaalin jälkeen näytti. Mutta melkonen lihamuuri tuntu olevan PAPP keskustansa. Eipä se tainnut Kärpätkään tällä osa-alueella romahtaa.

No, huomenna uusiks. Uudet jaot ja nollista lähdetään.
 

Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tiedän, ettei tämä hirveästi lämmitä häviön jälkeen, mutta olipa Kärpät kokenut totaalisen muodonmuutoksen valmentajanvaihdoksen jälkeen (en ole hirveästi teidän pelejä nähnyt). Näin hyvän Kärppälauman olen viimeksi nähnyt Mannerin aikakaudella, kun laitoitte meidät lomille pariinkin otteeseen. Omaan vaatimattomaan silmääni paras vastustaja Kärpät oli näistä viime aikoina IFKn kohtaamista kärkiseuroista (Ilves, Tappara ja Pelicans). IFK tarvitsi tänään Taposta melko paljon, jotta saatiin maali pidettyä puhtaana. Mielenkiinnolla odotan huomista peliä loppuunmyydyssä Raksilassa.

Kyllähän tänään kohtasi kaksi laadukasta joukkuetta, joista kuitenkin Hifk oli se tylympi, tehokkaampi ja tiiviimpi paketti. Kärpillä jäi tänään piippuun, mutta syy siihen löytyy vastustajan hyvyydestä. Tämä unohtuu monelta tänään tänne kirjoittaneelta Kärppien leiriin kuuluvalta.

Huomenna otetaan revanssi!
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllähän tänään kohtasi kaksi laadukasta joukkuetta, joista kuitenkin Hifk oli se tylympi, tehokkaampi ja tiiviimpi paketti. Kärpillä jäi tänään piippuun, mutta syy siihen löytyy vastustajan hyvyydestä. Tämä unohtuu monelta tänään tänne kirjoittaneelta Kärppien leiriin kuuluvalta.

Huomenna otetaan revanssi!
Kärpät tuli ensimmäisen kerran vuosiin Stadiin pelaamaan eikä peruuttelemaan. Iso muutos Ankeuttaja Marjamäen aikaan verrattuna.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Kärpät tuli ensimmäisen kerran vuosiin Stadiin pelaamaan eikä peruuttelemaan. Iso muutos Ankeuttaja Marjamäen aikaan verrattuna.
Kyllähän varsinkin ottelun alku nostatti tietynlaisia toiveita. Seuraavalla kerralla paikoista sisään eikä päästetä vastustajaa jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiin niin hyvä tulee.

Itse olin varsin kriittinen kun päätettiin jatkaa Mäntymaalla, mutta pakko nostaa hattua. Manner tuohon soppaan oli kuin kirsikka kakun päälle, itse asiassa veikkaan että Marjamäkikin olisi saanut joitain solmuja avattua Mannerin avulla. Mutta nyt on kulkenut ja on ollut pitkästä aikaa mukavaa olla Kärppäfani. Katsotaan sitten keväämmällä lopulliset arvosanat valmennukselle.

Ensi kausi voi olla kiimaa täynnä tai lässähtää jo kesällä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Eipä vaivuta synkkyyteen, pelissä paljon hyvääkin. Ne pienet asiat pelin sisällä. Turha kaataa tappiota Westerholmin piikkiin. Mies parantanut paljon. Maalivahtiin ei hävitty. Oikeastaan huominen peli näyttää suuntaa. Itseluottamuksen kannalta voitto tekisi hyvää. Voitto siinä, niin tundralla kaikki hyvin.
Ei tuo Hifk mikään voittamaton joukkue ole, vaikka myös siinä leirissä peli parantunut. Kyllä nyt näyttää, että Tampereen porukat, Hifk Kärpät Pelicans ratkoo pojan kotipesän. Jukureihin en oikein usko.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Pitkästä aikaa pieni analyysi:

- Junttila tappaa ihan täysin tuon ykköskentän pelin, jatkuvasti huonoja ratkaisuja
- Ensimmäiset 10 min oli erinomaista, sitten oltiinkin loppupeli vastustajaa jäljessä
- Ihan turha kääntää maalivahdin niskaan tätä


Kyllä tuossa materiaalissa hävitään valitettavasti liikaa nyt kärkihepoille.
 

StanTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kokkolan Hermes, Raahe-Kiekko
Ei pysty edes lukemaan tätä palstaa kun Westerholm on maalissa tappiot on kaverin syy, kun taas Karhusen ollessa maalissa huudetaan kokkoa takas tai sitte selitellää ties mitä hevon paskaa vaikka karhusella ois hörppy siinä pelissä ja sanotaan vaan "no kaikille maalivahdeille sattuu noita mene ite maaliin" niiku mikä helvetti teitä vaivaa?? Jatkuvat höpinät siitä kun Westerholm ei voita top 6 joukkueita. No eikai se perkele voita jos jätkät ei tee maaleja vai Westerholminko ne pitäs mennä tekemään? Karhunen päästelee melkein aina helppoja mutta kukaan ei niitä mainitse, mutta kärpät tuntuu sillo tekevän sen 6 maalia liekö Karhusen ansiota varmasti ihme selityksen keksitte sillekin.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Kyllähän HIFK oli eilen kova ja tyly. Ovat parantaneet peliä pienen mollivoittoisen jakson jälkeen huomattavasti.
Mutta kyllä Kärpätkin on ihan eri joukkue mitä alkukaudesta ja nimenomaan joukkue.
No en kyllä nähnyt kun kaks erää ennenku nukahin sohvalle, kiitos vaan työkiireitten.

Mutta niinkuin on jo sanottu niin tänään on revanssin paikka.
Tulta munille!
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Turha kaataa tappiota Westerholmin piikkiin. Mies parantanut paljon.
Joukkueena hävitään ja voitetaan. Siitä erimieltä, että Westerholm olisi parantanut paljon. Mielestäni on päinvastoin, eli syksy oli vielä hyvä, mutta trendi on ollut laskeva. Ei ole mestaruusjahtiin riittävä maalivahti ja sen vuoksi Kärpät reagoi ja hankki Karhusen. Westerholm on hyvä kakkosmaalivahti Liigan suurseuroihin. Rynnäs on noussut esille vertailukohtana, mutten tuota allekirjoita muuta kuin heikon henkisen puolen osalta. Rynnäs oli kaksi pykälää parempi.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Saappaat jalassa kaaduttiin!
Hifki pelasi juuri niin tylyä kiekkoa kuin kohta alkavissa pudotuspeleissä kuuluukin: maalivahtipeli toimi ja tehtiin tarvittavat maalit voittoon eli paketti alkaa stadissa olla valmis.
Kärppien peli on kohentunut huimasti alkukaudesta näin kevättä kohden, mutta materiaalin kapeus kyllä asettaa ylikäymättömät haasteensa pitkää kevättä ajatellen: neljää voittoa kärkijoukkueista ei seitsemään peliin hevin raavita => Lyhyt ja vähämaalinen kevät Kärpille, mutta etiäpäin on menty vuoden takaisesta... laiha lohtu...
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Jatkuvat höpinät siitä kun Westerholm ei voita top 6 joukkueita. No eikai se perkele voita jos jätkät ei tee maaleja vai Westerholminko ne pitäs mennä tekemään? Karhunen päästelee melkein aina helppoja mutta kukaan ei niitä mainitse, mutta kärpät tuntuu sillo tekevän sen 6 maalia liekö Karhusen ansiota varmasti ihme selityksen keksitte sillekin.

Tottahan se on että Kärpät vei eilen esim. maaliodottaman selvästi eka erässä, mutta koska Taponen ja heikko viimeistely ei maalihanoja saatu auki. Westerholmille meni eka paha paikka maaliin ja sekin vähän paketin läpi omasta mielestäni.. Toki siinä Koivistoinen pääsi laukomaan aika hyvältä paikalta, mutta silti leftinä räpylän puolelle. Näitä pitäisi pystyä ottamaan, kun tämän kaltaisen Kärppäjoukkueen takana pelaa. Karhunen on onnistunut tähän mennessä luomaan joukkueelle luottamusta enemmän kuin Weasterholm. Nimenomaan näissä isoissa peleissä.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Tottahan se on että Kärpät vei eilen esim. maaliodottaman selvästi eka erässä, mutta koska Taponen ja heikko viimeistely ei maalihanoja saatu auki.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osa siitä ensimmäisen erän maaliodottamasta tuli pelkästään siltä yhdeltä hyvältä ylivoimalta. Veikkaan että hyvin suuri.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osa siitä ensimmäisen erän maaliodottamasta tuli pelkästään siltä yhdeltä hyvältä ylivoimalta. Veikkaan että hyvin suuri.

Isoilta osin varmasti joo, mutta näihin paikkoihin kiteytyy mun pointti: Taponen otti koppeja silloin kuin joukkue oli heikoimmillaan
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Sinänsä ihan tyytyväinen, että ei me huonoja eilen oltu. Se vain turhauttaa, että hävittiin taas Nordiksella. Ifk puolustaa ihan helvetin hyvin.

Tänään uskon voittoon, kotiyleisö antaa varmasti lisäbuustia voittaa jokainen kamppailu ja lyödä miestä seinälle. Kunhan ei sitä saatanan Koivistoista päästetä läpiajoon.

Ja se Koivunen ja Turunen yhteen. Perkele.
 

arppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Antonen ja Junttila vilttiin. Tilalle vaikka mestis jyrä ja Alasiurua. Kauden tärkein peli tänään ja voitto olisi kairattava jollain ilveellä. Hifk oli erittäin kova eilen, kärpät ei oikein missään vaiheessa pystynyt haastamaan. Kokoonpanossa ei saa olla yhtään heikkoa lenkkiä jotta voidaan voitosta pelata.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
E: Niin ja Kärpät oli muuten kärkijoukkueista toistaiseksi parhaiten kampoihin laittanut
Siinä voimasuhdeketjusta HIFK:n kannattajan näkemystä eilisen jälkeen. Ei muutoin kuin näkökulmaksi heille, joita Kärppien eilinen esitys hävetti. Häpeä on kyllä pahasta. Leuka ylös ja kohti seuraava koitosta.
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Siinä voimasuhdeketjusta HIFK:n kannattajan näkemystä eilisen jälkeen. Ei muutoin kuin näkökulmaksi heille, joita Kärppien eilinen esitys hävetti. Häpeä on kyllä pahasta. Leuka ylös ja kohti seuraava koitosta.
Kärpäthän pelas eilen ihan hyvin. Maalipaikoista vaan ei saatu sisään, ja siten se flow jäi sitten saamatta. Hifki sai flow'n ja siitä ne kaikki ylivoimahyökkäykset johtuivat. Täällä palstalla häpeä liittyy varmasti siihen, että Nordiksella ollaan viimeksi voitettu joskus 2003.

Sehän nyt ei loppupeleissä lohduta ollenkaan, jos pelaa ihan hyvin mutta pistesarakkeessa näkyy nollaa. Mutta kyllä kuitenkin Kärppien peliesitys oli mielestäni ihan lupaava, vaikka tulos ja maalintekijöiden uupuminen masensi eilen oikein huolella. Tällä hetkellä kuitenkin Liigan paras joukkue oli vastassa, niin ihan ok vieraspeli.

Onneksi tänään uusi mahdollisuus. Tulta munille!
 

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Viimeksi IFK voitettiin kotona tällaisella rosterilla:

Turunen - Kemppainen - Koivunen
Junttila - Bunnaman - Alasiurua
Hermonen - Tiivola - Korpimäki
Antti-Roiko - Hyry - Anttila
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hockey is a momentum game. Kuka lie tuonkin sanoi aikoinaan, en juuri nyt muista.

Siitä ekasta ylivoimasta 0-1 ja pelin kuva olisi muuttunut täysin. Näitä voi aina jossitella, mutta kyllä eilen olisi ollut ihan mahdollista voittaa siitä huolimatta, että ottiko Taponen tai eikö Westerholm ottanu jotain tiettyä vetoa.

Samoilla linjoilla myös itse monen kanssa, että Westis ei ehkä ole maalivahti johon joukkue voi tiukoissa peleissä tukea selkänsä, mutta pakko muistuttaa silti, että ottihan hän eilen puolenkymmentä koppia läpiajoista/1vs0 -maalinedustilanteista kuitenkin. Päivän päätteeksi nuo ovat niitä torjuntoja, jotka yksittäisessä pelissä antaa mahdollisuuden voittoon.

Joukkueen yleisilme oli eilen hyvä, mutta kiri jäi pahasti piippuun. Vain Lehterän aivopieru pelasti tuloksen valossa edes sen vähäisen. Edellisessä kotipelissä Raksilassa IFK:ta vastaan takaa-ajo oli ihan eri planeetalta. Tuossa lieneekin tiukkojen pelien osalta se kriittisin asia, mihin tarvitaan tasaisuutta pleijareita kohti mentäessä.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Samoilla linjoilla myös itse monen kanssa, että Westis ei ehkä ole maalivahti johon joukkue voi tiukoissa peleissä tukea selkänsä, mutta pakko muistuttaa silti, että ottihan hän eilen puolenkymmentä koppia

Näinpä.
Kopit pitää ottaa silloin kun peliä ratkaistaan ja taistellaan voitosta.

Mutta tänään on Karhun vuoro.
Jotenkin kutina, että nyt voitetaan.
Luotto Karhuseen on ainakin vielä kova ja uskon että tänään meillä on selkeä ykkösmaalivahti.
saa perkele IFK lyödä maksimit pöytään kos meinaa voittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös