Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 347 702
  • 25 669
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Kuudennella sijalla saattaisi hyvinkin mahdollisesti tulla Hifk ekalla kierroksella vastaan. Siitä sarjasta lähdettäisiin suoraan 4-0 kesälomille armottoman vitutuksen saattelemana. Etenkin Tappara ja Hifk olisi syytä välttää pudotuspelien alkuun, ettei aivan ylikävelyksi mene heti alkuunsa. Itsellä tosin on aika vahva kutina, että Kärpät on runkosarjan päätteeksi sijoilta 6-8, valitettavasti.olisi hienoa olla väärässä.
Onhan se mukava pyöritellä, pyöritellään sitten. Säälijoukkueille tulee vastaan todennäköisesti Tampereen porukat. Sitten. Kolmas-kuudes ja nelonen-viides. Näissä sarjoissa se kuuluisa momentum ratkaisee. Tietenkin on tuohon sentteri ja pakki, niin kaikki mahdollista.
HIFK vastaan nähtiin miten pienestä kaikki on kiinni. Eka pelissä Berglund hölmöili, Raksilassa suli molarit.
Hupsis, jos loppupelejä pelattaisi niin tilanne olisi 2-0
Voihan tämä vastaava kämmi sattua myös vastustajalle. Sieltä viidenneltä sijalta aikanaan HPK ponnisti mestariksi.

No se on selvää, että kevään koittaessa otteisiin on saatava tasaisuutta. Levotonta suorittamista on joukkueen peli ollut. Ei tuosta ota selvää aukeaako tuo vai ei.
On Koskenkorva ja Tiivola pahasti Laurille sanoneet, kun tukevasti koirankopissa istuvat. Jotain siellä taustalla, mitä ei tiedetä ja halutaan pitää piilossa.
Joo eivät ole pelanneet hyvin, mutta kuitenkin. Joukkueessa laituri joutuu pelaamaan sentteriä ja kaksi sentteriä istuu koirankopissa ?

Taas on uusi viikko edessä ja sydän toivoa täynnä. Vaikeita pelejä edessä. Perjantai ilta ja Pori ei kuulosta hyvältä. Ritchie on pramilla ja varmaan palautetta ja hiillostusta on tulossa yleisöltä.
Lauantai loton aikoihin, jos ei olla rikkaita ollaan ainakin viisaampia miten meitin Kärpät.
 

Zeta78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä Kärpät itsensä kuuden joukkoon kairaa. Sarjassa Tampereen joukkueet puksuttaa kärjessä, tappioita tulee myös niille, kuitenkin kairaavat nopeasti tasolleen ja taas mennään.
Muut joukkueet sarjassa kukin vuorollaan konttaa tappioita. Kalpa pyöritti Kärppiä ja Jyp tupla peleissä KalPaa
taisi Jukurit myös pistää KalPaa pataan. HIFK:llä oli neljän ottelun tappio putki jne. jne.
Eiköhän Kärpät raavi sen verran pisteitä , että kuuden joukossa ollaan. Toivotaan. Sitten on se kuuluisa näytön paikka. Niin kuin sanotaan. " toivossa on hyvä elää sanoi lapamato"
Kyllä meillä pitäisi kaikki edellytykset olla kuuden joukkoon. Ja jos Myllykoski onnistuisi jostain taikomaan meille sen kunnon sentterin, niin hyvin mennään sijoille 4-5. Silloin väistetään tamperelaisten lisäksi myös Hifk ekalla kierroksella joten olisi jo aika hyvät mahdollisuudet neljän sakkiin.

Ja jos vielä sattuu että Puljulle ei änärisopparia tule, niin eiköhän se jää silloin kevääksi Ouluun. Olisi huikeaa nähdä Jesse yhdessä Ritchien kanssa playoffeissa, voisivat tehdä kovaa jälkeä.
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nyt ollaan asemissa josta päästään hyvin kevääseen jos Myllykoski onnistuu jostain raapimaan ykkössentterin ja kiekollisen liiderin + Puljun. Sen tehdessään näen Kärpillä oikeat mahdollisuudet taistella mitaleista ja kaiken mennessä nappiin kullasta. Tuo Myllykosken rasti nyt vain on sellainen että onnistuessaan voidaan alkaa rakentaa miehestä sitä 50 metrin pronssipatsasta siihen uuden areenan eteen.
Niin. Tai sitten siinä käy siten, että vaikka Myllykoski tänne nuo vahvistukset onnistuisi naaraamaan, niin nekin vaipuvat hyvin nopeasti tuohon harmaaseen ja munattomaan sapluunaan. Jotenkin jaksan epäillä, että tuo joukkueen aneemisuus, haluttomuus ja jopa välinpitämättömyys siitä mihinkään muuttuisi.

Tällä hetkellä kyllä tuntuu siltä, että katsellaan niitä vahvistuksia vaikka sitten, kun valmennustiimiä on ensin tuuletettu. Näytöt on annettu ja tämä on se taso. Ihan kuten Marjamäki itse on tykännyt toistella.
 

Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Niin. Tai sitten siinä käy siten, että vaikka Myllykoski tänne nuo vahvistukset onnistuisi naaraamaan, niin nekin vaipuvat hyvin nopeasti tuohon harmaaseen ja munattomaan sapluunaan.
Minä en ymmärrä miksi liiga tasoltaan liigan kärkijoukkueeseen kuuluva sentteri, kiekollinen pakki ja Puljujärvi olisivat yhtäkkiä liigan keskikastin taso. Muutenkin näiden keskitason joukkueiden tasoisten pelaajien kutsuminen harmaaksi ja munattomaksi on vähän niin ja näin vaikka ne meidän suosikkiseurassa tällä kaudella pelaakin.
 

Zeic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Onhan tämä Kärppien porukka kasattu päin vittua, arvalla, ja osittain haaveilulla(?)
Haaveilu tässä tapauksessa tarkoittaa sitä YV pakin viitta on sovitettu Koivistolle tai Berglundille, eikä kumpikaan ole pakkien pistepörssin 20 parhaan joukossa. Liigan TOP-4 joukkueilla on asettaa aivan eri tason seppä tuohon ruutuun. Sinällään Kärppien YV on tästä huolimatta toiminut yllättävänkin hyvin. Innokkaana liigapörssin pelaajana pakkien pistepörssi on minun suosikki tilasto. Siinä pelissä hyökkäävät pakit on kultaa! Hyökkäyspeli lähtee myös puolustuksesta.

Toinen puute on se peliä tekevä sena. Liekö vielä suurempi taruolento mitä hampaaton kanukki? Jos tällainen jostain saataisiin hankittua positiivinen efekti todennäköisesti säteilisi muuallekin hyökkäykseen, kun Koivusen tehot kasvaisivat paluusta laidalle, samoin 3. ketjun laatu parantuisi. Bunnamanillehan viittaa aseteltiin, mutta onpa 3 numeroa liian iso.

Muuten pidän joukkueen rakennetta ihan tasapainoisena. Erilaisia pelaajia ja laajuutta löytyy. Etenkin yllä mainituilla pelipaikoilla Kärpiltä kuitenkin puuttuvat ihan ykköskorin pelaajat siinä missä vastustajilta ne löytyy.
 

Meidänpeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liiga, KooVee, KPK, Chicago Blackhawks
Halpamaista minusta lyödä lyötyä tuolla tavalla.
Kyllähän Torso hieman itsekin omilla kirjoituksillaan ”tilasi” palautetta jos aihetta on. Sanat kuuluivat yltiöpäisen itsevarmana ”Tiedän muutoksen tulevan” koskien Marjamäen valmennusta, vaikka mitään lihaa luiden päällä ei ollutkaan. Eihän sitä oikeasti kukaan voinutkaan tietää vaan ainoastaan toivoa ja uskoa niinkuin jokainen meistä jääkiekkoa seuraavista uskomme ja toivomme, osa meistä enemmän ja osa vähemmän. Meille Ilves-faneille on ollut varsin tuttua tuo vähemmän uskominen ja toivominenkin, mutta nyt on hieman valoa tunnelin päässä, että ehkä vielä joskus. Vieläkään ei voi sanoa, että tiedän menestystä tulevan. Toivon ja uskon tottakai huomattavasti enemmän kuin entisten omistajan aikana.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Runkosarjaa on pelattu kohta puolet. Nykyinen valmentaja tuskin tekee mitään suurempaa muutosta pelitapaan. Tätä se tulee olemaan kauden viimeisimpään peliin. Panostamalla ja palkkaamalla ne ilmeiset puutteet kokoonpanossa mitalit ovat tälläkin valmennuksella mahdollisia. Sitä sietää jo kohta kysellä, että paljon tämä mitali seuralle sitten jo maksaakaan, kun muistaa kovat panostukset viime vuonnakin. No Qstock yms jauhaa seuralle isoa massia nyt ja tulevaisuudessa, joten köyhät kyykkyyn. Jatkossa toivoisi hieman järkevämpää rahankäyttöä.

Jotkut sanoo, että ei uusi valmennus ihmeitä tekisi tällä kokoonpanolla.. No itse olen vähän eri mieltä. Esim Hyryn ja AARin nosto kärkikenttiin saattaisi olla jo sellainen myllerrys, mikä herättäisi tuota joukkuetta ja saattaisi olla ulkopuolelta tulevalle valmentajalle helpompi ratkaisu. Toki niitä tapoja ja keinoja on paljon muitakin. Ehkä joku ei mikromanageroijakin saattaisi nostaa mielialaa niin paljon, että tämä joukkue muuttuisi jo sillä yhtenäiseksi ja toimivaksi kokoonpanoksi, ainakin lyhyeksi aikaa eli loppukaudeksi. Eihän näistä koskaan voi ennalta tietää. Late itsekin toi positiivisen muutoksen tullessaan tet-harjoittelijan tilalle pari vuotta sitten. Ja tet-harjoittelijakin piristi joukkuetta, kun sai hetken olla Burn outista kärsineen valmentajan tilalla n. Kolme vuotta sitten. Pienikin muutos voi piristää nykyistä meininkiä, jos se poistaa selkeästi joukkuetta rampauttavan tunnetilan päivittäisestä arjesta.

Sen kuitenkin voi tietää, että meno jatkuu nykyisellään nykyisen valmennuksen alla. Jos joukkueeseen saapuu The Sentteri ja The YV Pakki, niin nämä tietenkin omalla kärkiosaamisellaan voisivat kääntää pelin jos toisenkin Kärpille, mitä ei ilman näitä tapahtuisi.

Siinä on neljä vieraspeliä edessä, ei nämä koskaan helppoja ole. Toisaalta ihan hyvä ettei ole kotipelejä.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jälkikäteen kyllä itsekin tajusin että oli vähän mauton kuitti multa. Pahoittelut @McTorso vielä siitä!
Siinä mielessä pidin kuittailuasi epäoikeudenmukaisena, etten kyllä kokenut sitä erityisesti ansaitsevani. Eri asia olisi ollut, jos olisin ollut Pelicansin huonon kauden alun aikana kuittailemassa ja vittuilemassa, mutta päinvastoin, kannustin. Homma nyt kunnossa, pahoittelut hyväksytty ja hyvässä hengessä eteenpäin. Urheilu on ensisijaisesti tunnetta.
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Viime viikko, kokoonpano ja illan tuomarikaksikko ei nosta kyllä varsinaisesti ottelukiimaa. Katsomo tarjosi alkuun selostajaksi Mertarantaa niin se olisi varmaan katkaissut kamelin selän ja peli olisi jäänyt katsomatta kokonaan. Onneksi selostamossa on Juho Kokko niin annetaan nyt mahdollisuus.
 

Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Tiukkaa vääntöä alku kummaltakin. Näyttäis tulevan ihan hyvää hokia.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Edistystä! 8min pelattu ja vielä voittotaistelussa mukana!
 

Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Ihan mukiinmenevästi Kärpät pelaa silloin kun on omantasoinen vastus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös