Mainos

Kärppien peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 857 956
  • 13 048
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tiuraniemen väheksyminen tuli tasan tarkkaan siinä vaiheessa, kun otit miehen esimerkiksi Paason kehumisviestiin. Siihen ei ollut minkäänlaista tarvetta tässä yhteydessä. Varsinkin, kun Tiuraniemi on jo kolme peliä putkeen hoitanut oman hommansa hyvin. Aina pitää silti nostaa se silmätikku edes nimenä esiin, vaikkei aihetta olisi.
Pitää kyllä nyt oikaista sen verran, että Tiuraniemi ei ole minulle mikään "silmätikku". Itse asiassa, kun täällä olivat jo innoikkaimmat tyyliin ekan pelin jälkeen heittämässä Tiuraniemeä bussin alle ja veks, niin yritin toppuutella ja sanoa, että annetaan aikaa. Yksittäisiä virheitä olen toki nostanut kritisoinut ja yleisesti tason riittämättömmyytä nyt myöhemmin, mutta ei Tiuraniemi minulle mikään silmätikkua ole, korjataan se väite. Kenties sekoitat minut johokin muuhun, joka on Tiuraa ahkerasti ruoskinut ja nyt menen pesuveden mukana noiden väitteidesi kanssa?

Ja mitä tulee tuohon aiempaan viestiini, niin ei siinä ollut minkäänlaista Tiuran dissaamista. Kyse oli siitä, että meillä on A-junnu joka on tullut täysin puskista ja syrjäyttänyt meidän kesän pakkihankinnan ja vieläpä selvästi. Kyllä sen pitäisi olla Tiuraniemi (joka on ulkopuolelta lähtökohtaisesti kolmeen pelaavaan pariin hommattu), joka pelaa noita isoja minuutteja, eikä puskista tullut A-junnu, kun loukkeja tulee. Mutta, kun ei riitä, niin ei riitä. Ja edelleen, valmennus on samaa mieltä. Yleensä se menee (tai pitäisi mennä) niin, että kun loukkaantumisia tulee, että pelaavasta kuusikosta noustaan hierarkiassa ylemmäs, eikä niin, että A-junnu pakki nousee yhtäkkiä isoon ruutuun ja nämä pelaavat kaverit nysväävät edelleen pienillä peliajoilla.

Toki, jos nyt pakosti halusti sen nähdä jonain suljeskelyviestinä Tiuraniemen päälle, niin siinä en voi auttaa. Ja mitä tulee Tiuraniemen hyvin pelaamiseen, niin omasta mielestäni korkeintaan mukiinmenevä suorittamista. Tiuraniemelle kaavailtiin isompaa roolia ja sen takia on relevanttia nostaa tämän hetken riittämättömyys, kun jotkut nobody A-junnutkin kurvailee ohi peliajoissa ja vieläpä selvästi. Ja valmennus on samaa mieltä Tiuraniemen riittämättömyydestä. Oli jo ennen loukkaantumisia Kärppien pakkihierarkian 8.pakki ja nyt on myös Paaso ajanut ohi eli Tiuraniemi on tällä hetkellä Kärppien 9.pakki, joten siinäkin mielessä oli relevanttia nostaa esille, että Tiuraniemi on itse asiassa pudonnut koko Kärppien pakkihierarkian pohjalle (9 sopimuspelaaja puolustajissa).

Parannusta on toki tullut alkukauden sekoiluihin, jolloin itsekin penäsin kärsivällisyyden perään, mutta kaukana kaukana ollaan siitä, että olisi Kärppien tasoisen joukkueen 3.pelaavassa parissa, omasta mielestäni. Korostan vielä, että Tiuraniemi ei ole minulle mikään pakonomainen silmätikku, ei ollenkaan. Itse vain haluan nähdä Kärppien pakistossa paljon laadukkaampia pelaajia ja mestaruustason pakiston, ei sen kummempaa.
 

Yeap

Jäsen
Samahan kävi Porissa ku nollapeli kusi 10 sekuntia ennen loppua. Vaikka voitto tuli niin ei oo tyytyväinen peliin. Oisko jotain tällasta? Kuitenki kolme omiin.
Taisi olla pettynyt puolustajien peliin myös. Liian usein päästi meidän pakit pyörimään vastustajan pelaajia maalin eteen ja sen vuoksi tuli tuo loukkaantuminenkin. T. Niemelän vähän liian rohkea hyökkäyspelaaminen ja ei ollut Niemelä maalin edessä toisen erän HPKn maalin aikana. Pelkästään ottelukosteessa jo näkee miten huonosti meidän pakit siivosi maalin edustaa. Galimov pelin aikana useamman kerran joutui itse siirtelemään kilvellä vastustajan pelaajaa pois ja taisi tulla muutama ihan kunnon isku selkään. Toivottavasti pakit antaa huomenna työrauhan Galimoville. Taitaa olla Pikkaraisen huomio että maalille kannattaa ajaa kun siellä ei ole enää sulakkeja ja heshkoja.
 

J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Kärppä-pakkien peliajat tänään:

Ohtamaa: 32.04 min
Byström: 24.27 min
Paaso: 20.28 min
T.Niemelä: 20.25 min
Tiuraniemi: 11.49 min
Niskala: 8.17min
Aten lukemat on kyllä sen verran rapsakat, että jos nuo eivät soita mitään hälytyskelloja esim. Ahon päässä, niin tuskin mikään. Ei siinä, Ohtamaa on osoittautunut huikeaksi kapteeniksi, ja on odotetusti Liigan tämän hetken paras pakki, mutta ei kukaan tuon suuntaisia peliaikoja jaksa loputtomiin. Eikä tarvitse jaksaa, vaikka tuskin Atte valittaa.

Peli meni itseltä osittain sivu suun erilaisten aktiviteettien myötä, mutta ei voi kuin hämmästellä tuota Kärppien maalintekotehokkuutta. Tänään HPK:n molareilla yhteensä 16 torjuntaa, ja silti 4 tehtyä taululla. Jotain hienoa tuossa joukkueessa on - sellaista, joka haiskahtaa, että tästä voi kehkeytyä vielä suurta, kunhan ainakin pakistoon hommataan leveyttä pikimmiten.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Tiuraniemestä muuten sellainen hauska huomio, että vähäisestä peliajasta (alle 7 min per peli 7 puetussa ottelussa), ei kertaakaan ole omissa soinut miehen ollessa kentällä. Ei mitään ihmeellisiä tekoja, mutta eipähän ole vielä omissakaan soinut.

[Toki tämä sopii Paasoonkin, vaikka pelejä on vasta 3 takana.]
 

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka tämä ei posiketju olekaan, niin nostettakoon tikunnokkaan myös Aleksi Mustonen. Ei mielestäni kylläkään täyttänyt ykkössentterin roolia, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että pelasi kuitenkin erittäin vahvan, joskin tehottoman ottelun. Vääntövoimaa tuntui riittävän normaalia enemmän ja teki paljon hyviä asioita jäällä, eli varmasti itsekin tiedostaa näytönpaikkansa. On itseasiassa tehnyt jo muutaman ottelun ajan hyviä asioita huomattavasti enemmän kuin huonoja. Vielä kun saisi napsun lisää tehokkuuteen, niin kyllä Musesta hyväksi kolmossentteriksi olisi. Viime kaudella kesken kautta tullut suonenveto kuitenkin todisti, että osaa myös pisteitä tehdä. Näillä otteilla joka tapauksessa voidaan lopettaa puheet riippakivestä, joita varsinkin viime kaudella riitti. Toki silloin ihan syystäkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kop

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aten lukemat on kyllä sen verran rapsakat, että jos nuo eivät soita mitään hälytyskelloja esim. Ahon päässä, niin tuskin mikään. Ei siinä, Ohtamaa on osoittautunut huikeaksi kapteeniksi, ja on odotetusti Liigan tämän hetken paras pakki, mutta ei kukaan tuon suuntaisia peliaikoja jaksa loputtomiin. Eikä tarvitse jaksaa, vaikka tuskin Atte valittaa.
Hurja peliaika Atella tänään. Onneksi tuo ei ole kuitenkaan arkipäivää, sillä tuota ei todellakaan kestä pitkässä juoksussa Atte tai kukaan muukaan. Viidellä pakilla mentiin melkein puolet ottelusta Niskalan loukkaannuttua. Kun alla oli vielä kolmen pakin loukkaantumiset, mentiin todellakin ohuella. Noiden puolustajien peliaikojen suhteen kiinnittäisin huomion Paasoon. Nuorimies vetää pippurisesti rapsakat 20 minuuttia. Ihan mahtavaa! Pakistomme kaipaa kirjaimellisesti vahvistusta. Jykevä, oikea käsi alhaalla pelaava yleispakki kevääksi tekisi terää. Tässä vaiheessa menisin nykyisillä sotureilla. Nuoret ovat ansainneet minuuttinsa.
 
Viimeksi muokattu:

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Tätä Paasoa kyllä kehtaakin kehua. Nuori kaveri, jonka käsi ei ole kertaakaan tärissyt. Jos vertaa vaikka Tiuraniemen sisääntuloon, niin onhan tämä Paaso nyt jättänyt allekirjoittaneen sydämen rauhaan ihan eri tavalla. En muista yhtään hätiköityä tekoa kiekolla tai isoa virhettä sijoittumisessa. Siis kerrassaan upea esiinmarssi. Usein näillä nuorilla menee aikansa ja kädet tärisevät (vrt. esim. Tiuraniemen ensimmäiset pelit), mutta tämä Paaso on kyllä ollut järkyttävän hyvä. Laukauksessakin on sitä kuuluisaa potentiaalia.

Go Arttu, go.
 

J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Hurja peliaika Atella tänään. Onneksi tuo ei ole kuitenkaan arkipäivää, sillä tuota ei todellakaan kestä pitkässä juoksussa Atte tai kukaan muukaan. Viidellä pakilla mentiin melkein puolet ottelusta Niskalan loukkaannuttua. Kun alla oli vielä kolmen pakin loukkaantumiset, mentiin todellakin ohuella. Noiden puolustajien peliaikojen suhteen kiinnittäisin huomion Paasoon. Nuorimies vetää pippurisesti rapsakat 20 minuuttia. Ihan mahtavaa! Pakistomme kaipaa kirjaimellisesti vahvistusta. Jykevä, oikea käsi alhaalla pelaava yleispakki kevääksi tekisi terää. Tässä vaiheessa menisin nykyisillä sotureilla. Nuoret ovat ansainneet minuuttinsa.
Totta, onneksi ei joka pelissä pauku yli puolta tuntia, mutta tähän mennessä on Atte kuitenkin vetänyt vähän yli 25 minuutin keskiarvolla per peli. Ja tämä ilman loukkaantumisia, jotka sitten eilen vielä entisestään korostivat kapteenin ylimaallista kuormaa.

Olet oikeassa, nuoret pakit taistelevat kuin miehet, ja olen ollut positiivisesti todella yllättynyt heidän tasostaan. Myös T. Niemelä on alkanut osoittaa varapäällikön merkkejä (Ohtamaan jälkeen tuo on korkein vakanssi, mitä on puolustuksessa tarjolla).

Mutta silti mennään pakiston osalta niin ohuella, että mitä pingottuneempi lanka, sen helpommin se katkeaa. Ei nyt vain odoteltaisi, milloin napsahtaa.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hienosti on kausi lähtenyt liikkeelle, vaikka ennen kautta oli suuri kysymyksmerkkejä ilmassa. Onhan paketti huomattavasti tiiviimpi ja yhtenäisempi kuin viimekaudella. Tuossa kun pysytyään runkosarja top 3 sijoilla, niin voi kyllä olle todella tyytyväinen. 1-2 täsmähankintaa, jotka todella vahvistavat joukkuetta, niin Kärpät taistelee tänä keväänä mestaruudesta.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ansaittu kunnianosoitus ennen ottelun alkua Seppo Karjalaiselle. Ansaittuja eläkepäiviä, ja kiitos!
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Ei helvetti, saikohan Galimov sitten kuitenkin päähän tälliä sen idiootin Tikanpojan takia?
 

J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Erikoista kyllä tuo Galimovin vaihto Blommaan. Vielä tuossa pelin alun kokoonpanoissa näkyi Stan the Man aloittavana, ja ennakossakin Kukkonen ennusti Kärppien voittoa venäläisvahdin ansiosta, eli ei ollut sielläkään päässä tietoa vaihdosta.
 

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Erikoista kyllä tuo Galimovin vaihto Blommaan. Vielä tuossa pelin alun kokoonpanoissa näkyi Stan the Man aloittavana, ja ennakossakin Kukkonen ennusti Kärppien voittoa venäläisvahdin ansiosta, eli ei ollut sielläkään päässä tietoa vaihdosta.
Eiköhän tuossa ole kyse siitä, että blomma pelannut aina parhaiten kun ei oo liikaa ollut aikaa valmistautua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös