Avauserän perusteella on aika paljon kyllä samoja elementtejä havaittavissa, kuin harkkapeleissä. Karvaus tapahtuu yhdellä tai kahdella pelaajalla, kolme pelaajaa on _aina_ pelin alla tai jos ei ole, niin kolmonen spurttaa aina alemmas. Ei enää oteta alivoimaisen vastaan, kuten Mannerin aikana. Keskusta miehitetään vahvasti. Omassa päässä on _aina_ yhden hyökkääjän tehtävät täyttää keskusta ja hoitaa se tontti. Hyökkäyksessä haetaan vauhtia alhakata, ei ole enää mitään repiviä hyökkääjiä havaittavissa. Hyökätään ennen kaikkea kolmea kaistaa hyödyntäen, kuten oli jo harkkapeleissä, mutta silloin rytmit ja ajoitukset olivat vielä sekaisin, minkä takia hyökkäämien sakkasi. Mutta jo harkkapeleissä oli havaittavissa, että halutaan hyökätä kolmea kaistaa hyödyntäen ja lyhyillä syötöillä ja kiekko liikkuukin paikka paikoin nopeasti mieheltä toiselle. Mikkola on myös kaivanut naftaliinista sentteriavaukset! Keskelle pyritään avaamaan, tuki on lähellä, kun haetaan alhaalta ja päästään rintamana etenemään. Pelissä on siis toisteisuutta, kun nämä asiat siellä ovat toistuneet!
Jos yksi asia avauserässä sakkasi oli se, että peliä ei palautettu tarpeeksi usein alaspäin ja yritetty tehdä tilaa. Varsinkin erän alussa, kun muut lähtivät vaihtoon, niin kiekko jostain syystä roiskaistiin JYP-päätyyn ja hallinnasta luovuttiin. Mutta erän lopussa nähtiin jo jokunen viivelhätö ja maltillisempia hyökkäyksiinlähtöjä, joten kenties tuon erän alun roiskimisen voi laittaa adrenaliinin ja innostuneisuuden piikkiin, mutta kun erä eteni ja meno rauhoittui, niin peliinkin tuli järkeä. Pakkien pintsaukset ja vastaanajot ovat myös jonkinkin verran vähentyneet. Pelaajia halutaan pitää pelin alla.
Paljon on siis harkkapelin elementtejä havaittavissa ja uin ehkä nyt vastavirtaan palstan konsensusta vastaan, kun sanon, että ei peli ole ollenkaan sitä "samaa paskaa" mitä se oli Mannerin aika. Pelissä on paljon hyviä elementtejä ja kyllä Mikkola on huomattavasti konsertiivisemmalla, jopa Meidän Pelimäisellä -kirjalla liikkeellä.