Mainos

Kärppien liveseuranta kaudella 2024–2025

  • 624 133
  • 15 712

Mandrake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bayern München
Pisteet Kivelle siitä että totesi aiheellisesti kärppien saavan kahdesti aiheettoman jäähyn. Mertaranta ei tuollaista ikinä myönnä.
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
 

Nokkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
23.11 otettiin noilta turpaan... on se vähän mennyt eteenpäin tai sit Manner on niin ratkaiseva HPKkin penkin takana kuten viime vuonna Kärpilläkin
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Onpas kummallista, että parissa viime pelissä, jossa omaa keskustaa ja maalinedustaa on puolustettu paljon kompaktimmin ja jämäkämmin, kun kertaakaan tällä kaudella, on meidän maalivahdit myös samalla näyttäneet rauhallisemmilta ja varmemmilta, kuin kertaakaan kauden aikana.

Heti, kun loppui vastustajien hiirten pomppiminen meidän maalinedustalla miten tahtovat ja maalin edestä tai parhaila A-luokan maalipaikoilta ei saakaan enää lapioida kolmen miehen voimin kiekkoja reppuun oikein ajan kanssa, niin maaleja ei enää kolisekaan omiin tämän tästä ja moketkin ovat heti parempia ja kopit tarttuvat varmuudella.

Viisikkona box-outataan ja puolustetaan vastustaja oman ytimen ulkopuolelle = maalivahdeillakin tarttuu jostain kumman syystä koppi paremmin ja etenkin helpommin. Mystistä ja erikoista...
 

nihilisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Juventus
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Päihtynyt Kivi vaan jatkossakin kommentattoriksi
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.

Karri vetää viimeisiään kommentaattorina, koska valmennuspesti odottaa toisaalla. Hyvä hetki puhua suuta puhtaaksi ns. ikuviitasena.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Onpas kummallista, että parissa viime pelissä, jossa omaa keskustaa ja maalinedustaa on puolustettu paljon kompaktimmin ja jämäkämmin, kun kertaakaan tällä kaudella, on meidän maalivahdit myös samalla näyttäneet rauhallisemmilta ja varmemmilta, kuin kertaakaan kauden aikana.

Heti, kun loppui vastustajien hiirten pomppiminen meidän maalinedustalla miten tahtovat ja maalin edestä tai parhaila A-luokan maalipaikoilta ei saakaan enää lapioida kolmen miehen voimin kiekkoja reppuun oikein ajan kanssa, niin maaleja ei enää kolisekaan omiin tämän tästä ja moketkin ovat heti parempia ja kopit tarttuvat varmuudella.

Viisikkona box-outataan ja puolustetaan vastustaja oman ytimen ulkopuolelle = maalivahdeillakin tarttuu jostain kumman syystä koppi paremmin ja etenkin helpommin. Mystistä ja erikoista...

Tämä.

Ja jotenkin nyt muutaman pelin ajan aivan älyttömän halvoilta näyttäneet maalit PAPP:n vuotaessa ovat jääneet pois. Se maalin hinta nimittäin oli aika halpa aika pitkään Kärppiä vastaan.
 

JPL

Jäsen
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Usein ne tilanteet on vähän ympäripyöreitä, niin paha niitä on haukkua kovin mustavalkoisesti. Nyt oli niin selvät tilanteet, että mahtaa Branneri saada palautetta. Yksi selvä maali pois ja pari-kolme totaalisen väärää jäähytuomiota, mitkä näki ihan jokainen, että meni vihkoon.
 

WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Voisikohan Kivi ryhtyä Melnickin henkilökohtaiseki valmentajaksi pientä korvausta vastaan....
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hävitäänkö me enää ikinä?
Todennäköisesti huomenna.

Huomenna on kyllä iso peli. Huomisesta pelistä solidi kolmen pisteen voitto, niin voisi alkaa sitä valoa näkemään toden teolla tunnelin päässä. Jos tämän illan tasolla jatketaan, niin pahoin pelkään, että nuha tulee ja palataan lähtöruutuun.

Oman alueen puolustaminen on ottanut askeleita eteenpäin, mutta edelleen tuo kiekollinen pelaaminen on luvalla sanoen heikkoa suurimmaksi osaksi. Jännä, että molemmat maalivahdit ovat saaneet samalla laitettua luukut kiinni, kun sitä keskustaa on oikeasti ruvettu myös puolustamaan. Täältä kun luin, että maalivahtien vika. Illasta toiseen.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täältä kun luin, että maalivahtien vika. Illasta toiseen.
Luetun ymmärtämisessäsi on ollut puute. En ole tuollaista täällä huomannut kirjoitettavan. Minä olen lukenut, että Kärppien puolustuspelaaminen on ollut heikkoa, samoin maalivahtipelaaminen. Tuosta syystä Kärpät on päästänyt eniten maaleja koko sarjassa. Ei moinen onnistu, jos maalivahtipelaaminen on kunnossa. Ei moinen onnistu myöskään, jos puolustuspelaaminen on kunnossa. Kyllä se on vaatinut molempien pettämisen.
 

Eemil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maalivahtikaupoille on lähdettävä. Ei nuo westerholmit riitä millään.

Rehellisyyden nimissä onhan tämä nyt ilmaisia maaleja lukuunottamatta ihan samaa tuubaa kuin aiemminkin.
Ite nään selkeän eron puolustustyöskentelyssä ja -halukkuudessa. Selkeästi parempi ja tehokkaampi joukkue voitti.

Viime aikoina esim. Korpimäki ja Ohtamaa ovat nostaneet selkeästi tasoaan.
 

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ite nään selkeän eron puolustustyöskentelyssä ja -halukkuudessa. Selkeästi parempi ja tehokkaampi joukkue voitti.

Viime aikoina esim. Korpimäki ja Ohtamaa ovat nostaneet selkeästi tasoaan.
Joo hyökkäyspelaamista tuossa lähinnä tarkoitinkin. Kuten tuolla aiemminkin kirjoittelin, niin puolustuspelaaminen on todentotta mennyt eteenpäin, mutta tämä kiekollinen pelaaminen ei riitä sitten mhinkään. Parempi joukkue tänään voitti, siitä ei kahta sanaa.

Onneksi heti huomenna pelataan ja ollaan taas hitusen viisaampia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös