Karri puhuu suunsa puhtaaksi. Ei jäänyt puuttumaan kuin se, että olisi toivottanut Mertsille hyviä eläkepäiviä.Nyt Karri korkki kiinni jo
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.Pisteet Kivelle siitä että totesi aiheellisesti kärppien saavan kahdesti aiheettoman jäähyn. Mertaranta ei tuollaista ikinä myönnä.
Miten se edes myöntäisi, kun herran täytyy tilastoista katsoa, että mistä se jäähy oikein tuli.Pisteet Kivelle siitä että totesi aiheellisesti kärppien saavan kahdesti aiheettoman jäähyn. Mertaranta ei tuollaista ikinä myönnä.
Päihtynyt Kivi vaan jatkossakin kommentattoriksiKivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Onpas kummallista, että parissa viime pelissä, jossa omaa keskustaa ja maalinedustaa on puolustettu paljon kompaktimmin ja jämäkämmin, kun kertaakaan tällä kaudella, on meidän maalivahdit myös samalla näyttäneet rauhallisemmilta ja varmemmilta, kuin kertaakaan kauden aikana.
Heti, kun loppui vastustajien hiirten pomppiminen meidän maalinedustalla miten tahtovat ja maalin edestä tai parhaila A-luokan maalipaikoilta ei saakaan enää lapioida kolmen miehen voimin kiekkoja reppuun oikein ajan kanssa, niin maaleja ei enää kolisekaan omiin tämän tästä ja moketkin ovat heti parempia ja kopit tarttuvat varmuudella.
Viisikkona box-outataan ja puolustetaan vastustaja oman ytimen ulkopuolelle = maalivahdeillakin tarttuu jostain kumman syystä koppi paremmin ja etenkin helpommin. Mystistä ja erikoista...
Usein ne tilanteet on vähän ympäripyöreitä, niin paha niitä on haukkua kovin mustavalkoisesti. Nyt oli niin selvät tilanteet, että mahtaa Branneri saada palautetta. Yksi selvä maali pois ja pari-kolme totaalisen väärää jäähytuomiota, mitkä näki ihan jokainen, että meni vihkoon.Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Junno laittoi jo faxia kaupungille torin varauksesta.Mestaruusjunassa alkaa olla lattia, mutta onko muuta?
Voisikohan Kivi ryhtyä Melnickin henkilökohtaiseki valmentajaksi pientä korvausta vastaan....Kivi oli koko illan aika poikkeuksellinen kommentaattori. Sanoi lukuisia kertoja asioita, joita yleensä kukaan ei uskalla sanoa julkisesti pelin aikana. Vaikka kaikki toki näkevätkin ne asiat mutta kuuluu ilmeisesti koodistoon vaieta.
Todennäköisesti huomenna.Hävitäänkö me enää ikinä?
Luetun ymmärtämisessäsi on ollut puute. En ole tuollaista täällä huomannut kirjoitettavan. Minä olen lukenut, että Kärppien puolustuspelaaminen on ollut heikkoa, samoin maalivahtipelaaminen. Tuosta syystä Kärpät on päästänyt eniten maaleja koko sarjassa. Ei moinen onnistu, jos maalivahtipelaaminen on kunnossa. Ei moinen onnistu myöskään, jos puolustuspelaaminen on kunnossa. Kyllä se on vaatinut molempien pettämisen.Täältä kun luin, että maalivahtien vika. Illasta toiseen.
Ite nään selkeän eron puolustustyöskentelyssä ja -halukkuudessa. Selkeästi parempi ja tehokkaampi joukkue voitti.Maalivahtikaupoille on lähdettävä. Ei nuo westerholmit riitä millään.
Rehellisyyden nimissä onhan tämä nyt ilmaisia maaleja lukuunottamatta ihan samaa tuubaa kuin aiemminkin.
Joo hyökkäyspelaamista tuossa lähinnä tarkoitinkin. Kuten tuolla aiemminkin kirjoittelin, niin puolustuspelaaminen on todentotta mennyt eteenpäin, mutta tämä kiekollinen pelaaminen ei riitä sitten mhinkään. Parempi joukkue tänään voitti, siitä ei kahta sanaa.Ite nään selkeän eron puolustustyöskentelyssä ja -halukkuudessa. Selkeästi parempi ja tehokkaampi joukkue voitti.
Viime aikoina esim. Korpimäki ja Ohtamaa ovat nostaneet selkeästi tasoaan.