Mainos

Kärppien ketjukokoonpanot 2006-2007

  • 20 597
  • 97
Killeri ei ole sysipaska..

vaan ajoittain todella hyvä. Aaltoselle näyttää tekevän hyvää pelata Killerin ja Normion kanssa. Killeri antaa kiekon hyökkäyssuunnassa mielellään Aaltoselle ja tämä tekee omia taikojaan. Kyllähän Paakkis tekee saman, mutta Killeri on ollut jäätävämpi viimeistelijä aivan sama millä laseilla katsoo peliä. Puolustuspäässä on toki ollut hieman vaikeuksia, mutta siellä on ollut ajoittain kaikilla samoja ongelmia. Lähtisin kuitenkin liikkeelle siitä, että kolmonen on Aaltonen-Sahlstedt-Normio.

Paakkis lähtee sitten nelosesta ja on tällä kaudella nähty jo useampaan otteeseen se, että jos kolmosen peli ei kulje niin Paakkis vaihtaa pykälää ylemmäs. Olettaen, että hänen pelihalunsa nelosessa on nostamisen arvoista. Tämä olisi ideaali tilanne, koska Paakkis nuorempana kaverina omaa kunnianhimoa nostaa osakkeitaan ja Killeri kokeneena kaverina tekee joukkueen eteen mitä vain. Ei ole Killerin pelihalut nelosessakaan kadonnut vaan siinä mielessä Toni Sihvosmaista asennetta on ollut näkyvissä eli ottaa isällisen pelityylin nuorille laitureilleen. Killeri on vahvistanut muutaman kerran nelosessa pelatessaan koko joukkueen tasoa. Siltikin pitäisin Killerin kolmosessa, sillä silloin kun ruuti on kuivaa, se kenttä tehoilee. Nelosen pitäisi edelleen pelata hieman vähemmän, miltä se silmämääräisesti näyttää lehtereille.
 

Grohl

Jäsen
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
Nelosen pitäisi edelleen pelata hieman vähemmän, miltä se silmämääräisesti näyttää lehtereille.
Tässä olen kyllä erimieltä. Mikäli nyt kun kaikki miehet ovat terveitä ja neloseen jää keskelle Killeri tai Paakkis, toiseen laitaan Mustonen ja toiseen Aarnio, niin mielestäni kentälle pitäisi antaa peliaikaa enemmän kuin neloselle on kauden mittaan annettu. Perusteluina tähän, että Aarnio, sekä Paakkolanvaara(mikäli joutuu neloseen) pääsevät takaisin pelirytmiin ennen play-offeita ja tässä koostumuksessa nelonen ei ole enää mikään pygmimiesten osasto, vaikka Aarniolla ei mittaa niin kauheasti olekaan, siltikin pelaa äijämäisemmin kuin 95% Kärpistä. Nelonen ei ole enää kenttä, jossa pelaa raakileita, vaan siellä on nyt kokeneempia kavereita, kuin mitä siellä on ollut moneen kuukauteen.

Täytyy myös muistaa, vaikka Kärpillä on paperilla todella kovat kolme ketjua ennen nelosta, niin mestaruudet mitä tässä on viimeaikoina tullut, ovat tulleet neljän ketjun tasaisella peluutuksella. Nelonen on ratkaissut, toki eri muodossa, mestaruusvuosina monia tiukkoja pelejä, varsinkin silloin, kun play-off sarjat ovat venyneet ja vastustajalla on alkanut jalka painaa.

Näin ainakin lähtökohtaisesti ajattelen, jos peli toimii joka ketjulla, mutta jos jollakin kentällä tai pelurilla alkaa pahemmin tökkiä, niin sitten voi toki tehdä muutoksia peluutukseen ja siirtää riippakivet vähemmälle vastuulle ja nostaa ne kaverit isompaan rooliin, joilla peli kulkee.
 
Grohl kirjoitti:

Erinomainen pointti. Allekirjoitankin joka sanan. Itse lähdin pessimistinä siitä oletuksesta, että muiden kenttien peli toimii. Tällöin heikoimman ketjun tulisi jäädä vähimmälle peliajalle. Sen verran pitää vetää sanoja takaisin, että todellakin nelosen pelin mahdollisesti toimiessa voisi olla järkevää "jauhaa" peliä neljällä kentällä. Tieten etenkin nytten, kun pitää ajaa kavereita sisään niin pitäähän heille peliaikaakin saada.

Ainoan negatiivisen asian vain huomautan. Yleensä tiivis peluutus monessa tilanteessa pitää "pelaavien" ketjujen vireen sekä taistelutahdon parempana kuin laaja peluutus. Tämä on kuitenkin asia, johon voidaan reagoida pelin sisällä, joten onnistuinpa kumoamaan itseni heti samaan hengen vetoon.
 

Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luulenpa, että yksi ketjuista on muodossa Normio - Paakkolanvaara - Aarnio, niin hyvin se pelasi ne pelit kun oli kasassa, ennen Änän loukkaantumista. Kun ykkönen ja kakkonenkin on selvää pässinlihaa, niin näyttäisi kovasti siltä, että ylijäävä ketju olisi Mustonen - Sahlstedt - Aaltonen.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Paakkis on heikoin lenkki!

Sinänsä ansiokkaassa analyysissään eilisestä kärkikamppailustaan valtakunnan ykkösanalyytikko löytää Kärppien heikoimmat lenkit:

Sihvonen kirjoitti:
Kärpillä ei ole tällä hetkellä kuin kaksi isoa kysymysmerkkiä: Maalivahti ja neljännen kentän puolustava keskushyökkääjä Tommi Paakkolanvaara. Hän ei ole suhteellisesti katsoen samaa tasoa kuin Jari Viuhkola, Michal Bros ja Kalle Sahlstedt."

"HPK:n neljäs sentteri Juha-Pekka Loikas on parempi kuin Paakkolanvaara. Muutoin Kerhon sentteriosasto Ville Leino, Aki Uusikartano ja Jani Keinänen vetää täysin vertoja Kärppien vastaaville pelaajille", Sihvonen arvioi.

Turha selittää mistään loukkaantumisesta johtuvasta tauosta! Kyllä nyt harmittaa että päästettiin Suomen paras nelossentteri Pelikaaneihin.

http://www.urheilulehti.fi/jaakiekko/uutiset/article138173-1.html
 
Suosikkijoukkue
Kärpät + NHL:n suomalaiset
pala: Yritin analysoida kirjoitustasi ja siihen liittyvää mahdollista ironiaa. Et kai vain oikeasti ottanut tosissaan tuota Sihvosen juttua. Kärppien sentteriosasto on kova ja sen ainoa suhteellisen heikko lenkki on viitoseketjun sentteri Veikko Karppinen.

Paakkolanvaara on hyvää liigatasoa ja oli Viuhkolan loukkaantumisen aikaan aika-ajoin Kärppien paras sentteri eli taistelee melko tasaisesti Brosin ja Sahlstedin kanssa.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
höntsäilijä kirjoitti:
pala: Yritin analysoida kirjoitustasi ja siihen liittyvää mahdollista ironiaa. Et kai vain oikeasti ottanut tosissaan tuota Sihvosen juttua.

En. Ironian hallitseminen on vaikea taiteenlaji ja reeniä tarvitsen siinä. Mutta juu, pisti lähinnä naurattamaan tuo Sihvosen juttu ja jotain oli pakko sanoa.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Sihvonen ei näemmä ole juuri Paakkolanvaaraa seuraillut.. Mutta se on vain hyvä, jos etelässä ei liikaa tiedetä Kärpistä. Luulisi, että ei Sihvonenkaan lähtisi tekemään yhden pelin perusteella analyysejään varsinkin kun hänen "dissaama" pelaaja pelasi ensimmäisen pelin pitkään aikaan loukkaantumisen jälkeen. Vai että on Loikas parempi.. jaapajaa

Tällä kaudella:

Loikas 26v. 46 4+6=10 46min +3
Paakkolanvaara 23v. 40 8+12=20 0min +13

Tilastot eivät toki kerro kaikkea, mutta kaksi kertaa paremmat lukemat tilastoista pistävät Sihvosen väitteen varsin kyseenalaiseksi. Tarkistikohan edes tilastoja... Omasta mielestäni nuo HPK:n muutkin sentterit ottavat turpiin Kärppien vastaavilta (mutta eivät nyt pahasti). Tilastot tukevat edelleen sitä väitettä, mutta tilastot voidaan nakata roskakoriin pleijareiden kynnyksellä.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Eddie kirjoitti:
Tilastot eivät toki kerro kaikkea, mutta kaksi kertaa paremmat lukemat tilastoista pistävät Sihvosen väitteen varsin kyseenalaiseksi. Tarkistikohan edes tilastoja... Omasta mielestäni nuo HPK:n muutkin sentterit ottavat turpiin Kärppien vastaavilta (mutta eivät nyt pahasti). Tilastot tukevat edelleen sitä väitettä, mutta tilastot voidaan nakata roskakoriin pleijareiden kynnyksellä.

Kyllähän Paakkolanvaaran tilastot selittyvät paljon myös noilla Viuhkolan ja Sahlstedtin poissaoloilla. Täytyy nyt muistaa että joukkueissa myös roolitetaan pelaajia ja Loikas on enemmän monipuolinen, puolustava pelaaja. Muutenkin, kun sanotaan että "HPK:n sentteriosasto vetää täysin vertoja..." niin ei tuo väite ole mistään tuulesta temmattu, kaikkea ei mitata yksittäisten pelaajien pisteillä. En vaihtaisi Kärppien koko sentterinelikkoa mutta...etenkin Keinänen-Loikas vs. Sahlstedt-Paakkolanvaara, jaa-a, en olisi niinkään varma. Laitureissa eroa on Kärppien hyväksi eniten, jos koko pelaajamateriaalia katsellaan.

Tiukkoja pelejä nämä tulevat olemaan jatkossakin...

EDIT: "Asiantuntijalla" termit sekaisin :)
 
Viimeksi muokattu:

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Itsellä on yli 100% luotto molempia eli Tommi Paakkolanvaaraa ja Tuomas Tarkkia kohtaan. Tarkki on kortti, joka Kärppien on tsekattava tosipeleissä, sanotaan hänestä mitä tahansa. Tarkki on pelannut kauden erittäin hyvin ja voi olla kultakimpale. Bäckströmin saappaisiin ei ole ollut helppo hypätä. Paakkolanvaara olisi minun mielestä ilman loukkaantumista maajoukkueturnauksien tasoinen sentteri. Hän tekee pisteitä tasaisesti, on luotettava, mm. jäähytilastossa on yhä 0 rpm. Pisteitä 40 ottelussa 20 pistettä (8+12). Kehittyy ja parantaa koko ajan vuosi vuoden jälkeen. Hpk:n Juha-Pekka Loikas on minulle sen verran tuntematon suuruus, etten suoraan pysty häntä vertaamaan Paakkolanvaaraan. Pisteitä 46 ottelussa 4+6=10. Käsittääkseni ei ole niin taitava kuin meidän "Paakkis" eikä niin tehokas. Minun kiekkokäsityksen mukaan sentterillä tarvitsee olla muitakin ominaisuuksia kuin puolustuspelin ominaisuudet. Paakkolanvaara on loistava aihio tätä silmällä pitäen.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minun mielestä Paakkolanvaara on myös hyvä sentterinalku hyökkäävän sentterin paikalle. Tästä johtuen Kärppien tulisi mielestäni "jauhaa" neljällä ketjulla peliä eikä pitää nelosketjua perinteisessä jarruketjuosassa koska pelkästään puolustavassa roolissa Paakkolanvaara ei ole liigan huippuja ja muutkin tähän ketjuun jäävistä voivat tehdä myös hyökkäyspäässä tärkeitä ratkaisuja. Ja mitä Tarkkiin taasen tulee niin juuri tällä kaudella on Tuomaksen aika loistaa koska oikeastaan kenelläkään(ehkä TPS poislukien) ei tällä hetkellä ole selkeää etumatkaa maalivahtiosastolla. Nyt on siis "helppo" nousta huipulle ja johtaa joukko mestaruuteen
 

zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä on jo melkein turhaa mainita, mutta TPS taas antaa tasoitusta "hieman" muissa asioissa: pakit, hyökkääjä ja hyvä tunnelma kotipeleissä. Uskoisin, että ns. fyysinen pelikin onnistuu varmasti mikäli aihetta on.
 

roskakori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhawks
Sihvonen puhuu silkkaa paskaa, kun väittää ettei Paakkolanvaara ole samaa tasoa kuin muut kärppäsentterit. Kaikki kärppäkannattajat varmasti tietävät kuinka hyvä pelaaja Paakkis on.

Pientä vertailua senttereiden osalta

Tehot tasakentällisin pelattaessa:

Bros Michal, 42 ottelua 13+13=26
Viuhkola Jari, 30 ottelua 5+11=16
Paakkolanvaara Tommi, 40 ottelua 7+7=14
Sahlstedt Kalle, 37 ottelua 4+7=11

ylivoimalla:
Viuhkola Jari 0+21=21
Sahlstedt Kalle 4+9=13
Bros Michal 6+6=12
Paakkolanvaara Tommi 1+4=5

Tehopörssi:
Bros Michal +16
Paakkolanvaara Tommi +13
Viuhkola Jari +10
Sahlstedt Kalle +2

Jäähyt:
Paakkolanvaara Tommi 0 min (!!!!!)
Bros Michal 20 min
Viuhkola Jari 26 min
Sahlstedt Kalle 26 min

Eiköhän nuo tilastot kerro jo aika paljon. Paakkolanvaara on todella vahva tasakentällisen pelattaessa (3/4 pisteistä). Voi, voi kun olisivat komeat pistelukemat jos saisi pelata ylivoimaa. Nyt yv-aikaa tulee hyvin vähän tai ei lainkaan.
+/- lukema Kärppien 5. paras.

Ja nuo jäähyminuutit. Saa nähdä milloin Tommi ottaa kauden ensimmäisen jäähyn. Tuo lukema on pieni yllätys, koska Paakkis pelaa myös melko fyysistä peliä illasta toiseen. Osoitus siitä, että taklaa puhtaasti eikä turhia kouki. Muistaakseni sanonut jossain haastattelussa, että turha koukkia yhtään, koska siitä rapsaahtaa penaltia. On vain lisännyt luistelua, että pääsee vastustajan iholle. J-P Laamasen soisi seuraavan tämän miehen toimia erityisen tarkkaan prkl...
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eikös muuten Paakkis pelaa myös alivoimaa aika paljon? Viuhkola ja Pyörälähän pelaavat toki eniten mutta, jotenkin muistelisin että Paakkis sieltä aika usein löytyy vajaapeliä palaamasta. Ylivoimaa pelaakin sitten vain satunnaisesti.
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Juu, mitäpä tässä sitten enempää Paakkiksesta "paskaa jauhamaan". Jos Juha-Pekka Loikas on Paakkolanvaaraa parempi pelaaja, niin onneksi olkoon vaan Loikakselle, Kerholle ja kerhon kannattajille. Itse olen kyllä Paakkolanvaaraan 100% tyytyväinen. Ja kun jatkaa kehittymistään samaan malliin, niin eiköhän tuo arvostuskin kasva.
 
Syötä! kirjoitti:
Juu, mitäpä tässä sitten enempää Paakkiksesta "paskaa jauhamaan". Jos Juha-Pekka Loikas on Paakkolanvaaraa parempi pelaaja, niin onneksi olkoon vaan Loikakselle, Kerholle ja kerhon kannattajille. Itse olen kyllä Paakkolanvaaraan 100% tyytyväinen. Ja kun jatkaa kehittymistään samaan malliin, niin eiköhän tuo arvostuskin kasva.

Täsmälleen. Analyytikon silmissä voi olla erilaisia kriteereitä kuten vaikkapa se, että Loikaksesta tietää mitä saa. Paakkolanvaara ei ole vielä sellainen pelaaja kuin mitä hänestä on tulossa. Aivan sama sinänsä kumpi on parempi, kunhan vain molemmat täyttävät ruutunsa joukkueessaan. Joskus huonompikin kaveri on parempi... kuten esim. Toni Sihvonen, joka tärkeydellään pesi vaikka minkälaisia pelimanneja minun arvoasteikossa. Eikö johtunut siitä, että soosi olisi ollut erityisen taitava missään. Ehkäpä siinä oli se syykin :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät + NHL:n suomalaiset
pala kirjoitti:
En. Ironian hallitseminen on vaikea taiteenlaji ja reeniä tarvitsen siinä. Mutta juu, pisti lähinnä naurattamaan tuo Sihvosen juttu ja jotain oli pakko sanoa.
OT: Eikö se ole hyvää ironiaa silloin, kun lukija miettii miten siihen pitäisi suhtautua.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Paakkiksen todellisen tason näkisi sitten kun mies olisi selkeä kakkonen tai kolmonen arvoasteikossa ja sillä pääsisi vetämään koko vuoden. Sitten näkisi onko mies parhaimmillaan vaihtelevassa roolissa vaihtelevilla peliajoilla vai selkeänä tukipylväänä. Ettei käy "saarenheimot" ja todellinen taso tulee esiin vasta toisessa joukkueessa. Viuhkolan ja Brosin jatkaessa ei kahteen ensimmäiseen ketjuun olisi taas asiaa mutta selkeä kolmonen olisi kova sana.

Muista Kerhon senttereistä ja tuosta vertailusta: Aki Uusikartano on esimerkkinä ainakin SM-liigan aliarvostetuimpia pelaaja hänen monipuolisuutensa huomioonottaen. Pyöräläkin on kantanut aiemmin tuollaista viittaa, nykyään Spede kerää jopa respectiäkin. Oli viime keväänäkin Kukkosen ohella Kärppien paras pelaaja.

PS. Sihvosen tekstejä ei kannata lukea liikaa hampaita kiristellen. Kun hänentyylisensä toimittaja kirjoittaa "Kerhon sentterit vetävät vertoja Kärppien vastaaville" ei asiaa ole kirjoitettu kieli poskessa mutta vasemmalla kädellä kuitenkin. Ei pelkän huomion, mutta kuitenkin keskustelun herättämiseksi. Tässä ketjussa se on herättänyt nimenomaan keskustelua, positiivista huomata se, mutta olette varmaan huomanneet kuinka etenkin pääkaupunkiseudun jengien osastoilla on nyt toista vuotta lähes pelkästään kiristelty hampaita Sheddenin todellisen tason arvostelusta jne.? Ehkä tämä juttu oli ennenkaikkea Kärpille positiivinen, nyt alkavat loputkin Kärppäfanit ajatella asiaa ja kenties arvostaa Paakkista hiukan enemmän?

~CHEERS!!!
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Golden AWe kirjoitti:
Paakkiksen todellisen tason näkisi sitten kun mies olisi selkeä kakkonen tai kolmonen arvoasteikossa ja sillä pääsisi vetämään koko vuoden. Sitten näkisi onko mies parhaimmillaan vaihtelevassa roolissa vaihtelevilla peliajoilla vai selkeänä tukipylväänä. Ettei käy "saarenheimot" ja todellinen taso tulee esiin vasta toisessa joukkueessa. Viuhkolan ja Brosin jatkaessa ei kahteen ensimmäiseen ketjuun olisi taas asiaa mutta selkeä kolmonen olisi kova sana.
Kyllä. Tämä pitää paikkansa. Paakkolanvaara on kehittynyt sellaisin askelin, että ensi kaudeksi hänelle on tehtävä rosterissa sentteriosastolle tilaa, jotta hän pääsisi näyttämään kykynsä enemmän kiekollisissa rooleissa. Joukkueen rakentaminen ei ole helppoa; saa nähdä, miten Kärpät ratkaisee tapaus-Paakkolanvaaran?
Golden AWe kirjoitti:
Muista Kerhon senttereistä ja tuosta vertailusta: Aki Uusikartano on esimerkkinä ainakin SM-liigan aliarvostetuimpia pelaaja hänen monipuolisuutensa huomioonottaen. Pyöräläkin on kantanut aiemmin tuollaista viittaa, nykyään Spede kerää jopa respectiäkin.
Kyllä. AUK on kehittynyt erittäin hitaasti mutta varmasti nykytasolleen. Viime kausi Ässissä ja tämä kausi kerhossa on mennyt suht hyvin. Hän on todellakin erittäin aliarvostettu pelaaja, vähän meidän Mika Pyörälän tapaan. Kuitenkin joukkue ja kannattajat tietävät miehen arvon.

SM-liigan top 4 sentteriosastot (näin nopeasti läpikäytynä): 1.) Tappara, 2.) Kärpät, 3.) HPK, 4.) Jokerit

Tappara on siksi ykkönen, koska heidän sentteriosasto on laaja ja tasokas. Heillä hyviä senttereitä pelaa laiturin paikallakin, ja pientä loukkaantumisvaraakin on. Kontiola, Öhman ja Hancock ovat kiekollisesti liigan terävintä kärkeä. Kärpät on kakkonen, kiekollisesti Viuhkola ja Bros sarjan kärkeä. HPK:lla kiekollisesti vain Leino yltää samaan kategoriaan. Tosin joukkueista Tappara ja Kärpät on minulle tutumpia kuin HPK.
Golden AWe kirjoitti:
PS. Sihvosen tekstejä ei kannata lukea liikaa hampaita kiristellen. Kun hänentyylisensä toimittaja kirjoittaa "Kerhon sentterit vetävät vertoja Kärppien vastaaville" ei asiaa ole kirjoitettu kieli poskessa mutta vasemmalla kädellä kuitenkin. Ei pelkän huomion, mutta kuitenkin keskustelun herättämiseksi. Tässä ketjussa se on herättänyt nimenomaan keskustelua, positiivista huomata se, mutta olette varmaan huomanneet kuinka etenkin pääkaupunkiseudun jengien osastoilla on nyt toista vuotta lähes pelkästään kiristelty hampaita Sheddenin todellisen tason arvostelusta jne.?
Itse luen aika usein Sihvosen juttuja Urheilulehdestä ja pääsääntöisesti pidän niistä. Ne on virkistäviä ja viihdyttäviä kirjoituksia kaikenmaailman joukovuorjokien kirjoitusten seassa. Pieni sensaationhakuisuus Sihvosen kirjoituksissa vaivaa; toisaalta kun on kysymys Jukka Röngän päätoimittamasta Urheilulehdestä, niin senkin päämäärän "ymmärtää". Tuote "Sihvonen" on Jukka Röngän hengentuote. Jukka Röngän "hengentuotteita" olen lukenut ja katsellut jo varmasti sen yli 15 vuotta (jostain v. -90 lähtien); pääsääntöisesti olen pitänyt niistäkin.
 
Viimeksi muokattu:

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyviä kirjoituksia edellä ja täytyy antaa kiitosta myös Sihvoselle erittäin hyvästä keskustelun aloituksesta. Moni meistä Kärppäkannatajista niin minäkin näen Kärppien sentterit selvästi parempina kuin Kerhon vastaavat. Olen samaa mieltä Syötä kanssa edellä, että Tapparalla on paras sentteriosasto. Minä näen asian tällä tavalla:

Terävin kärki ns. huippuratkaisijat sentteirosastolla

Josef Straka
Jari Viuhkola
Quinn Hancock
Stephen Guolla
Petri Kontiola

Noilla on mielestäni kiekollista taitoa ja juonikkuuta, jota ei tahdo muilta sentterieltä löytyä.

Sitten tulee kategortia 2, jossa on jatkuvaan pinnola naputtelevia miehiä

Kim Hirschovits
Michal Bros
McDonell Kent

Nämä on mielestäni sitä liigan selkeää kärkeä. Sitten on löytyy mielestäni kohtuullisen isojoukko pelaajia, jotka on sitten hyviä ratkaisupelaajia, jotka sopivassa yhditelmässä on liigan pistepörssin TOP joukossa. Tähän ryhmään kuuluu mielestäni HPK:n mainitut kolme sentteriä.

Ville Leino
Jani Keinänen
Aki Uusikartano

Samaan ryhmään sitten voi heittä slevästi Kalle Salhstedtin ja Pekka Saarenheimon esimerkkinä. Mutta siihen voi laittaa myös Tapparan Janne Ojasen.

Alla olevalla asettelulla mielestäni Kerhon sentterosasto jää hivenen Kärpistä. Siitä huolimatta se voi olla mielestäni Sihvosen sanoin Kärppiin verratava. Uusikartano, Keinänen ja Leino pelaa varmasti hyvänä päivänään ja varsinkin hyvässä itselle sopivassa pelitavassa Kärppien sentterien tasolla.

Mielestäni Sihvosen kirjoituksessa oli pieni ristiriita. Minä ainakin sain kirjoituksesta seuraavan käsityksen:

1) Kärppien maalivahti on haavoittuva/heikko
2) Kärppien laiturit eivät osaa ajoittaa kiihtyvää vaihtiaan yhtä hyin kuin Kärpät. Toisin sanoen Kärppien laiturit/ pelitapa on heikompi
3) Kärppien ylivoima on heikompaa kuin HPK:n
4) Kärppien alivoima on heikompaa kuin HPK:n
5) Sentterit on samaa tasoa

Miten sitten Kärpät voitti ottelun? Minä sain ainakin käsittyksen, että tehokkammalla paikkojen hyväksi käytöllä, jotas hoiti myös snetteri osastot erityisesti Viuhkolan ja Brosin toimesta.

Tietysti tuo ratkaisukyky ei ole ainoa metkitsevä tekijä. Itse ainakin voin myöntää. että Kärppien sentteriosastossa on myäs puutteita. Mielestäni Sihvonen on oikeassa siinä, että Kärppien sentterit on erittäin hyviä pelaamaan keskustassa keikon kanssa ja Jalonen on varmasti tietoisesti hankkinut sellaiset pelaajat (Bros ja Salhstedt), jotka osaa tämän pelaamisen. Minusta kukaan Kärppien senttereistä ei ole selkeästi kovin nopea. Pikemmin Viuhkola, Salhstedt ja Paakkolanvaara on hitaahkoja suorassa luistelussa. Tämä ei tee näistä pelajista heikkoja. Tämä on kuitenkin sektori, missä Kärpät on mielestäni HPK:ta jäljessä. HPK:n sentterit on kohtullisen nopeita Kärppien vastaaviin verrattuna.

Yhdyn kovasti Golden Awen kommenttiin ettei Paakkolanvaaran todellista tasoa voi sanoa ennenkuin hän saa pelata isommassa roolissa . Toisaalta Kärppien notkahdus sattui juuri siihen saumaan, kun erityisesti Paakkolanvaara sai lisävastuuta. Itse en ihan vielä näe häntä ylempien kenttien tasoisena sentterinä "menestyvässä" liigajoukkueessa. Moni sanoo Saarenheimon todellinen taso on nähty tällä kaudella. Mistä se taso lopulta luetaan? Plusmiinuksista (Saareneheimo -1), sarjataulukosta (Lukko 8) vai pisteistä?

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä mitä se tarkoittaa. Mielestäni Kärpät voi ihan hyvin sijoittaa Saarenheimon tai Paakkolanvaaran vaikka kakkossentteriksi, mutta sitten ptiä alkaa olla valmis ottamaan vastaan myös sarjasijoituksia 6-8. Tästä päästään mielestäni pikkuhiljaa siihen mitä itse olen hakenut. Mielestäni edellä esitetyt tilastot Pakkolanvaaran kohdalta osoittaa, että Kärpillä on erinomainen nelossentteri, joka tarpeen tullen kantaa loistavasti isommankin vastuun. Tarpeentullen tarkoittaa tässä tapauksessa myös haastamista pelillisesti siinä vaiheessa, kun ylempänä pelaavalla on vaisumpi kausi. Bros ja Salhstedt esimerkkeinä on heränneet tällä kaudella nelosesta, kun Paakkis on loistanut ylempänä. Minusta hän on edelleen nelonen, vaikka on selvästi tulossa.

Sentterit sinäänsä on erittäin isossa roolisssa tuossa keskustan kautta pelaamisessa. Siinä olevan rooli näkyy äkkiä pelin painopistessä, onko se hyökkäys vai puolustuspäässä. Sitä on hankala mitata tilastoissa.
 
Viimeksi muokattu:

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Tepa kirjoitti:
tällä tavalla:

Terävin kärki ns. huippuratkaisijat sentteirosastolla

Josef Straka
Jari Viuhkola
Quinn Hancock
Stephen Guolla

Noilla on mielestäni kiekollista taitoa ja juonikkuuta, jota ei tahdo muilta sentterieltä löytyä.

Onko tässä nyt joku kikka? Tapparasta on mukana Hancock?

Kontiola, anyone?
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Konna jäi listalta. Nyt lisätty. Mielipide asioitahan nämä aina ovat. Pannaan nyt, että kaikkia nimiä en edes lähtenyt käymään läpi ja keskityin erityisesti mielestäni kiekollisesti taitaviin ja juonikkaisiin senttereihin. Heitin tuossa vain nimet, jotka ovat minun kohdalla pistäneet silmään. Nämä on juuri sellaisia hankalaia asioita. Onko esimerkkinä Ulmer(TPS) ja Murray(HIFK) senttereitä. Lisäksi esimerkkinä Bluesin Manderville on pistänyt silmään. Mielestäni siitä huolimatta McDonell, Manderville ja kumppanit on enemmän sellaisia vääntöpuolen miehiä. Nämä ovat ongelmissa, mikäli hyviä keskialueen ylittäjiä ei löydy kaveriksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös